Bleeding singlen jälkeen oli kiire niin bändillä kuin minullakin tekemään albumia. Pokolle tehdystä ensi-LPstä oli kulunut neljä vuotta ja jännitytti onko ihmisten kiinnostus bändiä kohtaan jo mennyt ohi. Sikäli tuo aika oli toiminut levyn hyväksi, että yhtye oli rauhassa ehtinyt tehdä paljon uutta materiaalia, josta pystyi helposti poimimaan biisit kokopitkälle. Biisien tekovastuu oli kolmikon Kari Smolander, Markus Latvala ja Pikke Paananen harteilla. Nyt poikettiin yhtiön linjasta, että samoja biisejä ei löydy singleltä ja LP:ltä ja sekä Bleeding että The Smell of Earth löyvät Red Eyeltä. Toki ne äänitettiin uusina versioina albumille.
Bändi ehdotti levyn äänittäjiksi Tuomo ”Tumppi” Valtosta, jolla oli oma studio Savonlinnassa. Joissakin yhteyksissä olin Tumppiin ehtinyt muutaman kerran törmätä ja huomata, että tässähän on mukava mies, joten homma oli minulle OK. Tumpin studio oli Schaumannin jo suljetun telakan yhteydessä. Telakka oli lopettanut toimintansa, joten sen 100 metriä pitkää telakkahalliakin saattoi käyttää soittamiseen. Siinä sai aivan uskomattoman luonnollisen kaiun. Kari Smolander muistelee, että oli todella huimaa vetää kunnon kiertokitaraa tyhjässä telakkahallissa.
Studioaika oli niukka, tai siis ihan normaalikokoinen Hiljaisten budjettiin, mutta kun edellinen levy oli tehty Pokon budjetilla, niin hiukan jännitti onnistuuko levy teko tuossa ajassa. Onnistui, jopa erinomaisesti. Bändi hiukan jälkeenpäin valitti studion raitojen vähyyttä, jonkun biisin stemmoissa raidat olivat loppuneet, mutta ei sitä lopputuloksessa huomaa.
Kannet levyyn teki Jari Myllykoski. En muista miten Myllykoski tuli tutuksi, voi olla, että bändi hänet minulle esitteli, mutta Jari teki ihan hyvän nipun kansia Hiljaisille ja tämä taisi olla niistä ensimmäinen. Levyyn tuli mukaan sanoitus liite. Kannet painettiin Paino-S kirjapainossa, mutta sanoitusliitteen teki Tehokopiointi. Kaiverruksen teki tuttuun tapaan Finnvoxin Mika Jussilla ja A-puolen matriisissa lukee: ” Benzino finito …” ja lause jatkuu B-puolella: ”… probello stop!” Mikä tuossa oli ideana, siitä minulla ei mitään muistikuvaa.
Levy ilmestyi 28.3.1991 ja se sai lehdistössä erittäin myönteisen vastaanoton. Markku FagerlundHelsingin Sanomissa kirjoitti siitä: ”Vuonna -87 julkaistuun ensilevyyn verrattuna Alice In Wasteland on mennyt eteenpäin isoin harppauksin. Epävarman ja kasvottoman bändin musiikki on jäsentynyt ja saanut lisää persoonallisuutta. Se kuuluu niin Pikke Paanasen laulussa kuin sävellyksissäkin, joista paras esimerkki on melankolisia hittiaineksia omaava sinkku Bleeding”. Hyvistä arvioista huolimatta levyn myynti jäi ihan Hiljaisten normaaleihin lukuihin.
Red Eyen biiseistä Man In The Looking Glasses laitettiin ulkomaan vientikasetille Twin Peeks & Silent Moments. Red Eye ilmestyi vain LP:nä, kuten meillä tuohon aikaan oli tapana. CD:nä suurin osa Red Eyestä tuli saataville vuonna 2008, kun Poko julkaisi Wasted kokoelman, johon on kerättä lähes koko AiW:n tuotanto. Tuota kokoelmaa tehtäessä pääsin ”maksamaan” hiukan velkojani Epelle ja lisenssimaksu oli vain kaksi boxia levyjä.
Koko Hiljaisten tarina sai alkunsa Hiljainen Kesä –fanzinesta, jota aloin tehdä vuoden 1985 alkupuolella. Lehteä saatiin jonkin verran jaeltu myyntiin myös oikeisiin kauppoihin, kuten kirjakahviloihin ja Akateemiseen Kirjakauppaan ja tässä yhteydessä tuli selväksi, että olisi paljon helpompi, jos meillä olisi jokin taho jonka voisi lähettää laskuja. Yhdistys tuntui kaikkein yksinkertaisemmalta ratkaisulta. Piti sitten selvittää kuinka yhdistys perustetaan ja mitä kiemuroita sen kirjanpidossa oli. Rumba lehteä kustansi tuolloin Perusta ry. joka oli Vihreitä lähellä oleva yhdistys. Miettiseltä kysyin ensin neuvoa, hän kehotti käymään pääkallopaikalla. Matkustin Hesaa ”opintomatkalle” Perustan vieraaksi ja Pekka Sauri ja joku toinen erittäin ystävällisesti ja käytännönläheisesti kertoivat kuinka yhdistys perustetaan ja kuinka asioita hoidetaan.
Eipä sitten muuta kuin yhdistys pystyyn. Sääntöjen mukaan se oli yleishyödyllinen ja aatteellinen yhdistys, joten alku vaiheessa emme olleet edes liikevaihtoverovelvollisia. Tämä tietysti teki asiat helpommiksi, kun ei tarvinnut liikevaihtoveroilmoitusta tehdä ja muutamat asiat halvemmaksikin. Kun homma hiukan kasvoi, ilmeni kuitenkin ongelmia. Kaupat eivät pitäneet alv 0% laskuista, sillä ne joutuivat lyömään hintaan täyden alvin, mutta eivät voineet vähetään oston alveja. Näin ollen kun ensimmäiset levyt oli julkaistu, niin yhdistykselle haettiin liikevaihtoveronumero. Itse asiassa tuo jopa helpotti meidän taloutta. Kun yhdistyksellä (ja myöhemmin yrityksellä) ei ollut palkkakuluja ja kaikki rahat käytettiin uusiin julkaisuihin, niin saimme haettua liikevaihtoveropalautuksia.
Muutamassa vuodessa julkaisutahti kiihtyi ja summat kasvoivat. Alkoi hiukan hirvittää, että jos käy kehnosti niin joutuuko itse kuseen ja toisaalta oli selvää sekin, että taloutta pitäisi saada katsomaan joku joka siitä jotain ymmärtäisi. Ratkaisin asian, niin, että kun Tampereen Yliopistossa oli taloustieteiden tiedekuntakunta, niin ajattelin, että kyllä siellä varmaan on myös rokista kiinnostuneita. Tein ilmoituksen Boomin ilmoitustaululle, jossa levy-yhtiö haki talousosaajaa, huimia seikkailuja ja hyvää menoa luvattiin, rahaa ei niinkään. Ilmoitukseen vastasi tasan yksi henkilö. Mutta enempää ei tarvitakaan, kun henkilö on juuri se oikea. Rainer ”Raikka” Vallius astui tämän levy kohdalla mukaan Hiljaisten Levyjen seikkailuihin ja on mukana edelleen. Taas kerran alkoi yksi mahtava ja elämän kestänyt ystävyyssuhde alkoi Hiljaisten Levyjen ansiosta.
Raikan kanssa ideoitiin sitten Kustannusosakeyhtiö Hiljainen Oy:n perustaminen. Osakepääomaa piti saada, joten aloin kysellä kavereilta, kuka olisi innostunut tulemaan mukaan. Yksi osake maksoi 100 markkaa ja minimi merkintämäärä oli viisi osaketta. Jonkinlaiseksi yllätykseksi kiinnostusta oli. Mukaan tuli mm. koko Alivaltiosihteerin miehistö, Jokelaisen Jarkko, Miettinen ja jopa Epe useamman muun ohella. Kun itse merkitsin hiukan enemmän (80 kappaletta) osakkeita. Lopulta kasassa oli 240 merkittyä osaketta eli 24.000 markkaa rahaa yhtiön alkupääomaksi. Kun mitään tiloja tai muita kiinteitä kuluja ei ollut, niin tuo riitti aika pitkään levyjen tekemiseen, vaikka niistä osa tappiota tuottikin. Yhtiön perustamiskokous pidettiin Tampereella 15. heinäkuuta 1990.
Joskus 2000 tietämissä, kun pienentynyt levymyynti ja liian suuret suunnitelmat koettelivat Hiljasten Levyjen taloutta, niin järjestettiin osakeanti. Osa vanhoista osakkaista merkitsi lisää uusia osakkeita ja mukaan saatiin myös ”sijoittajia”. Tällöin osakkeiden kokonaismäärä nousi 505 ja minun osuuteni noin puoleen yhtiön omistuksesta. Tämän jälkeen on talous saatu pidettyä suht aisoissa, kiitos Raikan. Palkkoja, palkkioita tai muutakaan ei ole edelleenkään kenellekään maksettu, mutta myyntiä on tullut sen verran, että uusia levyjä on voitu tehdä. Sen verran tuo 2000 tapahtumat opettivat, että muutamalle erittäin mielenkiintoiselle, mutta marginaalisille jutulle olen sanonut ei, kun olen arvellut niiden tuottavan liian paljon tappiota – tällaista harkintaa ei 1990-luvulla vielä harrastettu.
Joulukuussa 1990 Soundin päätoimittaja Timo Kanerva soitti minulle ja kertoi että Miettinen lopettaa Demopalstan pitämisen Soundissa. Samalla kun Miettinen oli ilmoittanut lopettamisestaan Timolle, hän oli suositellut minua palstan seuraavaksi pitäjäksi. Lupasin mietiskellä asiaa, sovimme että tulen käymään Soundissa viikon sisällä ja katsotaan löytyykö yhteinen näkemys aiheesta. Helpostihan tuo sitten löytyi. Palstan uudeksi nimeksi tuli Demoefekti. Tuolla termillä oli IT-piireissä se merkitys, että se tarkoitti tilannetta kun softaa näytetään asiakkaalle ja se tilttaa tai kaatuu. Näin yhdistin termillä levyhommat ja IT-urani. Ensimmäinen Demoefekti ilmestyi Soundissa 2/1991.
Demoja tuli noin 60 kappaletta kuussa ja joka kuukausi pinossa oli pari todella hyvää. Pian alkoi harmittaa, kun ei oikein voinut tehdä niille mitään; Hiljaisten talli oli kutakuinkin täynnä ja useat niin loistavia kuin olivatkin eivät tyylillisesti oli meille edes sopineet. Kovasti mietiskelin, että mitä näiden eteen voisi tehdä. Englantilaisissa musiikkilehdissä tuli tuolloin aika ajoin ilmainen vinyyli-EP lehden mukana, joten ajattelin, että eikös sellaisen voisi tehdä Suomessakin, mutta demobändeistä.
Intoa puhkuen lähdin Kanervan Timon juttuisille. Kerroin huippuhienon ideani, että jokainen Soundin lukija saisi ilmaisen demobändien EP:n lehden mukana. Timo piti ideaa mielenkiintoisena, mutta että tätä pitäisi hiukan rustata vähemmän kustannuksia Soundille aiheuttavaksi. Alkoi melkoinen neuvottelu, jonka lopputulos oli, että Soundin väliin levyä ei tulisi, mutta että Soundi tekisi EP:n kannet ja painattaisi ne, kaikesta muusta vastaisi Hiljaiset Levyt. Kotiin kävellessä mietin, että ei tämä nyt ihan niin mennyt kuin olin ajatellut. Se mistä olin tyytyväinen oli, että Timo lupasi jutun jokaisesta EP:lle valitusta bändistä lehteen.
Kesällä sitten valitsin alkuvuoden demoista parhaat ja aloin koota levyä. Levylle tuli neljä erityylistä bändiä, jotka olivat Wilma, Lunatunes, Kamikaze Pilots ja Villi Pohjola. Wilman demo oli käsittämättömän hyvä. Niin kaukana kuin se olikin Hiljaisten linjasta niin ihan vakavissani vähän aikaa pohdiskelin yhtyeen kiinnittämistä. Vaikka demo oli yhtyeen ensimmäinen, niin se oli teknisestikin täysin valmis. Bändi johtohahmo Anna Kuoppamäki sanoi siitä: ”Olimme tehneet demoa hartaasti ja pitkään, koska etsimme bändille omaa soundia ja tyyliä.” Wilma oli niin loistava, että se sai levytysdiilin heti EP:n ilmestyttyä. Demon valmius tuli esille, kun yhtye äänitti ensisingleksi uudestaan Lautalla biisin – sen single versio kuulostaa lähes identtiseltä demoversion kanssa. Tällä EP:llä julkaistu demoversio valikoitu aikanaan myös Poko Rekordsin ansiokkaalle Sivulliset-boksille.
Lunatunes oli sarjakuvapiirtäjä Kivi Larmolan, pitkäaikaisen Rumba-kriitikon Markku ”Feggy” Roinilan ja Japi Kivisen bändi. Kiven tunsin jo varsin hyvinkin tuossa vaiheessa ja olin julkaissut miehen sarjakuvia Hiljaisen Kulttuuriyhdistyksen toimesta. kaveripisteitä ei tarvinnut antaa, sillä miesten brittihenkinen indierock oli kerrassaan erinomaista. Lunatuneskin sai pian EP:n ilmestymisen jälkeen levydiilin Megamanialle.
Kamikaze Pilots on Wanna Beesissä soittaneen Ari Rauskun uusi bändi. Upeaa Aussi-rockhenkistä rock’n’rollia. Olin aivan varma, että Kamikaze Pilotskin löytäisi jostain uuden kodin, mutta niin ei käynyt. Kun parissa vuodessa ei mitään tapahtunut niin päätin julkaista sen singlen – palataan siihen hiukan myöhemmin tässä sarjassa.
Viimeinen yhtye Villi Pohjola, joka oli hiukan Juliet Jonesin Sydän –tyylinen Suomirockbändi Rovaniemeltä, jäi kaikkein kevyimmäksi tapaukseksi. Yhtye teki omakustannesinglen, mutta hävisi sitten enempiä jälkiä jättämättä.
Kannet siis tehtiin Soundissa – maan mainio Japa Mattila varmaankin ne teki. Masterointi ja kaiverrus tehtiin Finnvoxissa Mika Jussilan toimesta. Matriisi kaiverrukset olivat: A-puolella: ”Mutta kun mekin haluttais levylle” ja B-puolella ”Miten niin ei kelpaa” – Jukkahuumooria demobändien levylle. Levy julkaisiin 11.10.1991 ja sitä jaettiin selkeästi normaalia enemmän promoina ja on varmasti ainoa Hiljaisten Levyjen julkaisema levy, jota on lähetetty ilmaiseksi isoihin levy-yhtiöihin.
Wolfmen oli tuttu parilta seiskatuumaiselta, jotka kaverit olivat julkaisseet omalla Zoo Records levymerkillään. Näistä varsinkin Zombie Hop sinkku oli herännyt erittäin hyväksyvää hyminää Tampereella. Sitten bändi lähestyi demolla, joka oli hyvä, mutta jälleen kerran olin sitä mieltä, että pikku levymerkillämme taitaa olla jo riittävästi bändejä.
Olin tutustunut Porista kotoisin olevaan Henri ”Henkka” Keto-Tokoihin, joka oli muuttanut Tampereelle. Henkka oli sellainen rockin monitoimimies, hän oli tehnyt Frantic pienlehteä yhdessä Marko Hakalan kanssa, julkaissut pari seiskatuumaista Raunchy Records levymerkillä ja järjestänyt keikkoja. Henkka tiesi että vanhan kotikaupunkinsa Susimiehet olivat lähestyneet minua ja alkoi aina tavatessamme ylistää bändin erinomaisuutta. Sen verran suostuin antamaan periksi, että lupasin tsekata keikan, jos bändi Tampereelle tuli. Ja sehän tuli lähes välittömästi. Keikka oli erinomainen, bändi vakuuttavan oloinen ja tyypit erittäin mukavia, joten levymerkin roosteria laajennettiin yhdellä yhtyeellä.
Singlelle valittiin kaksi biisiä demolta, I’m Insane! ja Lost! Kappaleet äänitettiin maaliskuussa 1991 Laser Studiossa Porin kupeessa Ulivilassa. Äänittäjänä toimi Mike Stand (edesmennyt Matti Mänttä), joka auttoi vekkuleilla sovituksellisilla ratkaisuilla, kuten Lost!ssa alun ’saluunanovi aukeaa ja kansa kohahtaa’ -efektit, sekä biisin välikohdan ’James Brown -huudahdukset’ Good Food!…Fried Chicken!…Moosehead!
Bändin sarjakuvaimago oli selkeä jo omakustannejulkaisuilla, joten sitä jatkettiin. Kannen piirtäjäksi pyysin Tapani Rytöhonkaa. Ohjeet olivat, että kannen pitäisi näyttää sarjakuvalehden kannelta ja siinä pitäisi olla susimies. Rytöhongalle näytin myös omakustanneseiskoja, joista Tapani oma-aloitteisesti nappasi mm. Zoo nimen sarjakuvan ”julkaisijaksi” Zoo Comics. Rytöhonka itse ideoi kannen ja ainakin minua se on aina miellyttänyt erittäin paljon.
Takakannen valokuvan otti Yki Räikkälä. Yki oli soittanut Psyykeessä, jossa myös Wolfmenistä tutut Jallu Korpi, Moke Laine ja Zimi Söderberg olivat musisoineet. Kuva otettiin Kari Kuusisen näyttävän sarjakuva-aiheisen graffitin edessä. Ykin ja Wolfmenin yhteistyö on jatkunut tiiviinä ja hän on muun muassa tehnyt Boothill Express ja A.N.G.R.Y. -albumien kannet ja ottanut bändin promokuvina.
Levyt tehtiin Finnvoxilla. Matriisikaiverruksia harrastettiin tietysti taas kerran. A-puolella lukee ”Howling At The Mental Hospital” ja B-puolella ”Kumpi nostaa enemmän, Wolfman vai Möykky?”. Eivätkä ne jääneet tähän kaiverrukset tehnyt Mika Jussilla intoutui lisäämään A-puolelle omien nimikirjaintensa perään teksti ”Cuts like a beast”. Single ilmestyi 20.6.1991.
Kappaleesta oltiin jo sovittu että se tulee jenkkiläiselle NKVD Recordsin kokoelmalle The Violence Inherent In The System. NKVD pomo Steve Garnder piti bändistä ja pyysi lähettämään kaiken muun mitä bändi on julkaissut. Minä tein työtä käskettyä ja lopputulos oli se, että Gardner vaihtokin kokoelmalle tulevan biisin omakustanteen Zombie Hopiin.
Biisejä ei laitettu bändin ensimmäiselle täyspitkälle Shadow Warille, mutta myöhemmin Wolfmen on tehnyt uudet versiot albumeille molemmista kappaleista. Ensin tuli Lost (Pt. 2) vuonna 2010 Boothill Express levylle ja vuonna A-puoli nimellä Hurt (I’m Insane)A.N.G.R.Y.lle vuonna 2014.
Eka LP oli mennyt hyvin läpi ja hienoja arvioita oli tullut paljon maailmalta. Tämä single tehtiin siihen väliin, muistuttamaan bändin olemassa olosta, kun kakkosalbumia varten ei vielä ollut riittävästi materiaalia olemassa. Jos edellinen single Love Charging Battery yllätti minut ”vientivalmiudellaan”, niin tämä ylitti senkin. Kun sain singlen käsiini, niin olin aivan täpinöissäni – tällä valloitetaan maailma – ja kyllä sitä aika pitkälle mentiinkin. Lähettelin singleä melkoisesti pienlehtiin maailmalle ja tästä singlestä alkoi keskustelu, jolla NKVD Records USA:ssa julkaisi aikanaan kaksi Jallojen ekaa LP:tä yhtenä CD:nä.
Tico Tico studio oli havaittu erittäin toimivaksi ratkaisuksi Jalloille ekan LP:n yhteydessä. Yhteisyöhön olivat kaikki tyytyväisiä, minä, Jallat ja Ticon Ahti, joten single päätettiin tehdä samassa paikassa. Minnesota Plates oli Hiltusen Joukon sävellys ja sanat siihen teki Lapin Kullista ja Karu Sellistä tuttu Jari Pulsa. Studiovaiheessa Pöyhtärin Harri teki laulun suhteen vielä sovituksellisia ratkaisuja, jotka toimivat erinomaisesti.
Kansissa päädyttiin tällä kertaa valokuvaan. Valokuvassa kaverit ovat treenikämppänsä edessä, joka on vanha saunarakennus. Ihan aina sinne ei päässyt treenaamaan, sillä välillä paikan omistaja keitteli siellä pontikkaa ja silloin yhtyeeltä oli pääsy kielletty treenikämpälleen. Tuon saunapihamailla pidettiin usein legendaarisia Down By The Kemijoki –juhlintoja ja sadan metriin päässä on Joukon ja Pepen rakentama hyppyrimäki, jonne bändi vei talvella Rovaniemellä vierailleita bändejä. Vain muutamat uskalsivat mäestä hypätä, näitä olivat ainakin Eläkeläiset ja Fucking World. Kannen kuvassa Joukolla on banjo. Sitä ei soiteta levyllä, mutta näihin aikoihin Jallat alkoivat tehdä myös akustisia keikkoja ja näitä varten hankittiin banjo ja ukulele. Liitteen teki tuttuun tapaan Jukka Tarkiainen ja siihen tuli tekstit ja Jukan hienoja piirroksia.
Levyt tehtiin tuttuun tapaan Finnvoxilla. A-puolen matriisikaiverukksella ”Jalla Jalla goes aboard”, viitattiin paitsi biisin nimeen, niin myös siihen että uskoin tällä sinkulla bändin pääsevän maailmalle. B-puolen ”Sleep my country” viittaa paitsi biisin tyylilajiin, niin siihen kuinka pysähtyneessä tilassa Suomi tuolloin mielestäni oli.
Levy ilmestyi 17.5.1991 ja se todella avasi ovia maailmaan, kuten tuli jo todettua. Rakkain omakohtainen muisto biisiin on, kun Jalla Jalla esiintyi Berlin Independence Day musiikkimessuilla pienessä, mutta aivan täyteen ahdetussa klubissa. Paikalle oli saatu vieläpä useampi niistä henkilöistä joita haluttiin. Jallat olivat älyttömän hyvässä vedossa ja laulusolisti Harri aivan vallaton. En voinut muuta kuin myhäillä takaseinään nojaten. Kun sitten Minnesota Platesin kitaraintro pörähti käyntiin, bändi polkaisi täyden vauhdin päälle ja homma upposi yleisöön kuin veitsi voihin, niin kasvoin kymmenen senttiä ja ylpeyttä tuntien ajattelin ”Minun pojat.”
Hiljaisille tutusta tavasta, että single biisejä ei albumeille laiteta, hiukan tingittiin tämän kohdalla. Kun Jallojen toista albumia Crumeluria tehtiin, niin LP:lle ei sinkkubiisejä tullut, mutta CD:lle, joka oli hintavampi, laitettiin single bonukseksi ”hyvittämään kovaa hintaa”.
Minnesota Plates tuli myös meidän ja Stupidojen yhteiselle vientipromokasetille Twin Peeks & Silent Moments, sekä Reindeer Rock ’93 kokoelmalle.
Jälleen kerran yksi bändi, jonka kiinnitys Hiljaisille juontaa juurensa pienlehtisceneen. Jani “Jantsa” Kärkkäinen oli aktiivinen nuoremman polven punkkari Vaasasta. Olin ollut hänen kanssaan jo pidempään kirjeenvaihdossa. Se kirjeenvaihto oli syvällisempää kuin useampien muiden kanssa ja kirjeissä puolin ja toisin pohdittiin ideologisia asioita ja punkkiin liittyviä moraalikysymyksiä. Vuonna 1989 Jantsa alkoi tehdä Toista Vaihtoehtoa, josta tuli Suomen merkittävin punkin ajankohtaislehti. Sen ideointiin minäkin hiukan osallistuin meidän kirjeenvaihdossamme.
Jantsa oli äärimmäisen vaatimaton mies. Vaikka kaveri teki paljon, ei hän juurikaan pitänyt melua itsestään. Se että hän soitti bändissä, paljastui sekin minulle jotenkin mutkan kautta. Kun tuo tuli ilmi, oli ensimmäinen ajatukseni, että noin fiksu kaveri ei voi soittaa huonossa bändissä. Eikä soittanutkaan, tämä selvisi kun pyysin Jantsa lähettämään minulle Juggling Jugularsin kolmen biisin omakustannesinkun Radicals of Today. Seuraavassa kirjeessä kerroin Jatsalle, että Hiljaiset Levyt julkaisee teidän seuraavan levyn.
Se mitä en tiennyt, oli että Jatsa oli varsin tuore basisti bändissä. Bändin kavereita oli hiukan hämmästyttänyt, kun Jatsa seuraavissa treeneissä ilmoitti, että ” Hiljaiset Levyt julkaisee meidän toisen levyn.”. Bändin kokoonpano oli tuolloin: Jantsa (basso), Tero (kitara), Mikko (laulu), Peku (kitara & laulu) ja Timppa (rummut & laulu).
Bändin omakustanne oli ilmestynyt 24.11.1990 ja jo tammikuussa 1991 oli uusi studiosessio buukattu. Petteri Mikkilä kertoili, että biisien puolesta ei ollut ongelmaa, koska heillä oli jo keikkasetti valmiina, eli poimittiin vielä äänittämättömistä biiseistä neljä tulevaa Gun In My Heart EP:tä varten. Ne olivat: No Counsellors, Jumping On Thin Ice, Gun In My Heart ja It’s Selfish.
Studioksi buukattiin viereisessä kunnassa Kauhavalla sijaitseva AMS-studio. Sen omisti Kimmo Ahola. Kimmo tuli aikaan tunnetuksi Nightwishin äänimiehenä ja AMS tultiin äänittämään iso nippu metallilevyjä. Levyn kansikuva löytyi kirjaston valokuvakirjasta. Kirja oli amerikkalaisvalokuvaaja Horace Bristolin teos ”Melee Searching for Baton, Japan (1946)”. Kuva on jostain buddhalaisesta rituaalista, jossa yritetään tavoitella jotain taikakeppiä.
700 kappaletta levyjä tehtiin Finnvoxilla. Matriisikaiverukset olivat A-puolella ”Monesko Vaihtoehto” ja B-puolella ”Mistä te keksitte nuo kummannimiset orkesterinne?” Mukaan tehtiin tietenkin sanoitusliite ja levy ilmestyi 26.4.1991. EP nimibiisi otettiin mukaan Twin Peeks & Silent Moments promokasetille.
Hiljaisten bändeistä God’s Lonely Men ja Lowdown Shakin’ Chills olivat niin sanotusti kaveribändit. Oli yhteisiä keikkoja, käyttivät samaa studiota ja niin edespäin. Kaveruus oli edennyt sille asteelle, että GLM Vesku ja LSC Pankku alkoivat soitella yhdessä. Katusoittoa harrastettiin niin Tampereella kuin Turussakin Down By The laiturin aikaan. Kavereilla oli myös omia uusia biisejä, jotka eivät tuntuneet sopivan pääbändeille ja niitä otettiin duo settiin.
Pankku ehdotti sitten enempi vitsinä minulle, että mitä jos hän ja Vesku tekisivät akustisen duolevyn. Ajatus oli niin pöhkö, että pitihän se toteuttaa EP muodossa. Kun leyvttämään ruvettiin, niin duolle piti keksiä nimi. Nimeksi tuli Many Hates, joka oli väännös Aussirockbändistä Some Loves, joka oli kummankin suosikkeja. Oli täysin selvää, että levy ei ihmeitä tulisi myymään, joten se piti äänittää halvalla. Lowdown oli menossa studioon (Akaan Musiikkireklaami), joten sovittiin, että siinä samassa sessiossa laitettaisiin purkkiin tämä EP. Levylle tuli kaksi Vahteran biisiä (You Let Me Down ja Maybe Tomorrow) ja yksi Kotilan biisi (Miracle Of Love) sekä yksi cover, FreenWishing Well. Biisien sovittamiseen ja tuottamiseen osallistui Esa Ijäs
Levyn myyntipotentiaalia yritettiin lisätä tekemälle se punaiselle vinyylille – ei se varmaankaan paljoa auttanut. Levyä oli myynnissä vielä noin kymmenen vuotta sen ilmestymisen (28.3.1991) jälkeen, mutta niin vain aikanaan kaikista näistäkin päästiin eroon.
Matriisikaiveruukset viittasivat nyt selkeästi tähän projektiin. A-puolella paljastettiin mistä nimi tuli ”Heh! … Some Loves” ja B-puolella viittaus kavereiden pääbändeistä ”God’s Shakin’ Chill Men”. Jokseenkin kryptisen kannen teki Pankku. Levyn väliin tehtiin tietenkin myös liite, sen kansilehdellä on teknisiä tietoja ja kolme muuta sivua täyttää Veskun novelli.
Sitten ensimmäisen singlen Lowdown-leirissä oli tapahtunut paljon. Koko bändi oli muuttanut Vammalasta Tampereelle ja asui kommuunissa Pispalassa. Hommassa oli se hyvä puoli, että nyt kaverit soittivat paljon, mutta niin myös valvoivat ja juhlivat. Rumpalikin yhtyeessä oli vaihtunut. Tuomo ”Luhtis” Luhtanen oli itse tullut siihen tulokseen, ettei hän ollut riittävän hyvä rumpali bändiin ja suositteli kavereille, että nämä ottaisivat uudeksi rumpaliksi Jan ”Jansku” Nylundin. Erittäin helppo miehistönvaihdos bändin mukaan.
Single äänitettiin Lempäälässä, studion nimi on unohtunut. Tuottajaksi singlelle tuli vanhemman polven Vammalalaisen punkbändin Tyhjien PatterienEsa Ijäs. Studiosessioiden erikoisuus oli, että Esa halusi jostain syystä, että virveli soitetaan erikseen, se tuotti pienetä ongelmaan, mutta Jansku kuitenkin hoiti homman kunnialla.
Molemmat kappaleet ovat Panu Kotilan käsialaa. Tosin God’s Lonely MeninVesa Vahteran mukaan hän osallistui hiukan Say Goodbyen sävellykseen. Samassa sessiossa äänitettiin Kotilan ja Vahteran duo projektin Many Hatesin EP ja tämän takia Vahtera oli myös studiolla. Vesan mukaan hän ehdotti biisin kertosäkeeseen neljännen soinnun, mikä siihen sitten tulikin.
Kannet tein bändin toimittamista kuvista. Kansikuvassa on Panun silloinen tyttöystävä Virpi. Kuvan otti Jaana, jonka sukunimi on unohtunut. Takakannen kuvan otti Esa Ijäksen veli Ari. Kuva on otettu Pispalan Valtatien alikulkutunnelissa. Kannet painettiin tuttuun tapaan Tehokopioinnissa, mutta nyt käytettiin sinistä tehosteväriä kannessa bändin nimen kohdalla.
Singlet painettiin Finnvoxilla ja kaiverruksen teki Mika Jussilla. Matriisikaiverrukset singlestä tietenkin löytyvät. A-puolella on ”Home fucking is killing prostitution” ja B-puolella “Käytät sanaa kaunis minulle tuntemattomassa merkityksessä”. Single julkaistiin 22.2.1991.
Lokakuussa järjestettäville Berlin Independent Daysille oltiin päätetty lähteä Suomesta hiukan isommallakin porukalla. Kun kulut tuntuivat aika isoilta (ständi, jne.) niin päädyin Stupidojen kanssa siihen, että otetaan ständi puoliksi. Kun tämä päätös oli tehty, oli helppo päättää, että tehdäänpä yhteinen promokasettikin jaettavaksi ulkomaan pelleille. Tuumasta siis toimeen.
Kumpikin levy-yhtiö sai yhden puolen (30 minuuttia) kasetista ja valitsi siihen haluamansa bändit ja biisit. Hiljaisten Levyjen kappaleet olivat: Ravin’ Seeds: Turn On Your T.V. / Alice In Wasteland:Bleeding / Alivaltiosihteeri: Mauno Henrik Kolvisto / Jalla Jalla: Dead Man On The Ground / Jalla Jalla: Love Charging Battery / Garbagemen: Song & Legend / Maaseudun Tulevaisuus: Kylmäoja. Jalloihin siis uskotiin ja haluttiin korostaa bändiä valitsemalla kaksi biisiä siltä kasetille. Hommassa oli vahva itsetekemisen henki, vaikka kasetit tehtiin oikeassa monistamossa, niin kannet painatettiin Tehokopiointi kopiopainossa ja taittelin ne itse kotelon sisään. Julkaisulle ei tullut koodinumeroa, mutta sen koodinumeroksi oli ajateltu HIST-001. HIST-002 oli seuraavan vuoden promokasetin koodi.
Joose Berglund Stupidosta muisteli homma Pop-lehden artikkelissa aikoinaan: ”Vielä 90-luvun alussa messuille tosiaan tehtiin noita promokasetteja. Olin siihen aikaan töissä edesmenneessä paikallisradiossa, Radio Sykkeessä ja lainattiin niitten studiota, jotta Jukan kanssa saatiin oikein puhuttua kasetille välispiikit biisien väliin. Eikä tietysti mitään kässäriä, nauha pyörii ja sinne väliin soperrettiiin jotain ja yritettiin olla ns. hauskoja englanniksi. En oo kyllä kehdannut 15 vuoteen kuunnella sitä kasettia. Tänä päivänä, kun joku tekisi vastaavan promootioiskun, niin sais varmaan hullun paperit…”. Noista välispiikeistä vielä sen verran, että Hiljaisten levyjen puolen juontaa ”DJ Junttihuumori”, joka höpisee muun muassa seuraavasti: ”Help, Alice in Wasteland is bleeding!”.
Kasetteja taidettiin tehdä 300 ja suurin osa niistä jaeltiin BIDissä lokakuussa 1990. Ihan hukkaan heitettyä homma tuo ei ollut, siellä mittavan määrän fanzinejuttuja lisäksi saatiin jo ekalla kerralla lisensoitua muutama biisi ulkolaisille kokoelma-LP:ille. Loput kasetit läheteltiin ympäri maailmaa pienlehtiin ja levy-yhtiöihin, sekä jaeltiin Suomessa tilausten mukana bonuksina.
Ei nyt suoranaisesti liity tähän kasettiin, mutta BID-reissuun muuten, enkä muista että tätä juttua olisi kukaan kertonut. Miettisen ständi oli Stupidon ja Hiljaisten ständin vieressä. Ständille ei periaatteessa saanut jättää mitään yöksi, koska messuhalli siivottiin yöllä, mutta kyllähän minäkin piilotin pöydän alle tavaraa. Miettinen ei vaivautunut piilottamaan esitteitään, vaan jätti ne pöydälle. Aamulla ne olivat kaikki hävinneet, viety roskiin. Miettisellä ei siis ollut juuri mitään jaettavaa lehdille / toisille levy-yhtiöille. Miettinen ratkaisi asian, niin, että haki jostain roskiksesta ruskeaa voimapaperia, lainasi minulta tussia, kirjoitti paperiin isolla ”Only spoken word left” ja liimasi teoksen ständin seinälle. Näin ammattimaisesti Suomenpojat hoitivat vientitoimintaa.
Sitten edellisen Alivaltiosihteeri singlen (Mauno Henrik Koivisto) laulajaksi oli vaihtunut Matti Toivonen, kun Satu Kurvinen oli lähtenyt matkaoppaaksi maailmalle. Matti oli ennen Alivaltiosihteeriä ehtinyt olla Mur Murrissa ja Dog Eat Dogissa. Matti siirtymiseen Dog Eat Dogista liittyy hassu pikku episodi. Uutta laulusolistia oli bändin toimesta etsitty ja lopulta päädytty Mattiin, joka tuolloin oli Dog Eat Dogissa. Dog Eat Dog oli Tamperelaisen rockin monitoimitoimimiehen Vesa ”Veda” Honkasen bändi. Veda kuoli aikanaan valitettavan nuorena, kun hänen vatsasyöpäänsä hoidettiin liian pitkään vatsahaavana ja kun totuus paljastui, ei mitään ollut enää tehtävissä. Minulle Pasi oli maininnut, että Matti oli tulossa bändiin, mutta oli samalla kertonut, että Matti ei ole vielä ilmoittanut asiaa Vedalle. Tunsin Vedan erittäin hyvin ja asuimme vain muutaman sadan metrin päässä toisistamme. Yhtenä iltana olimme taas molemmat Klubilla katsomassa jotain bändiä ja sen jälkeen lähdimme kävelemään samaa matkaa kohti Kalevaa. Matkalla Veda alkoi puhua Dog Eat Dogista ja jotenkin kryptisesti sanoi, että yhtyeen linjaan olisi tulossa muutoksia. Tulkitsin tämän niin, että Veda tarkoitti Matin lähtöä ja minun piti näyttää, että kyllä täälläkin tiedetään asioita, joten laukaisin, että joo kyllä minä tiedän, että Matti on jättänyt bändin. Veda meni aivan hiljaiseksi. Hetken päästä hän kysyi, että mitä minä oikein tarkoitin. Ei siinä sitten auttanut kuin kakoa totuus tilanteesta. Harmitti ihan älyttömästi, että näin mokasin, oli ollut paljon tyylikkäämpää, että Matti olisi itse päässyt asian kertomaan.
Periaatteessa levy tehtiin, kuten edellinenkin albumi, pohjat YO-talolla ja viimeistely Sound Consultingin studiolla, mutta idea kuinka levyä tehdään, oli muuttunut. Tähän asti Alivaltiosihteeri oli tavoitellut levyille mahdollisimman lähelle yhteen livesoundia muistuttavaa äänimaailmaa. Nyt alettiin hommaa miettimään uudestaan ja sovituksia muokattiin kauemmaksi livestä ja soittimia tuli levylle lisää.
Pohjat äänitettiin siis YO-talon lavalla. Kamat kasattiin heinäkuisena lauantaiaamuna ja homma aloitettiin. Valmista tuli kello 17:00. Tuolloin Tampereella oli menossa Teatterikesä -tapahtuma ja kun bändi oli soittamassa viimeistä biisiä, änkesi joku teatteriporukka YO-talolle. Älysivät onneksi olla hiljaa biisin ajan, niin saatiin viimeinenkin biisi kunnialla nauhalle. Äänityksistä vastasivat Timo ”Soija” Mesimäki sekä Kari Hipponen. Hipponen oli tuolloin YO-talon miksaajana ja tullut jo tutuksi. Toki tiesin Hipposen Vaavi ajoilta ja pari kertaa olimme tuolloin tavanneet, mutta kavereita emme vielä tuolloin olleet. Tästä levystä eteenpäin koen, että pystyin sanomaan Karia kaveriksi ja Kari pikkuhiljaa ui mukaan syvemmälle Hiljaisten touhuihin.
Päällekkäisäänityksiä tehtiin heinä- ja elokuun aikana Sound Consulting Oy:n studiossa useampaan otteeseen. Vain yksi vieraileva muusikko on, Jukka Mikkola, joka soittaa puupuhaltimia ja koskettimia. Soittimia sen sijaan lainattiin isommaltakin joukolta muusikoita: Antti Seppänen, Tiina Leminen, Martti Henttunen, Ari Närhi, Simo Ollila ja Martti Jalonen. Miksaukset tehtiin syys-lokakuussa.
Kun kuulin valmista materiaalia, oli täysin selvää, että tässä on kaupallisesti valmeinta Alivaltiosihteeriä tässä vaiheessa. Biisit olivat hyviä, sovitukset myös ja toteutus toimi erinomaisesti. Pasin ja Simon tekstit olivat kehittyneet edelleen ja nyt ne olivat todella oivaltavia ja täynnä hienoja pikku jippoja. Tekstit menivät joskus niinkin näppäriksi, että kaikki eivät nyansseja huomanneet. Esimerkiksi Autoriteettirockin todella hieno kaksoismerkitys riimeissä ”Liittyisit meihin / tulisit edistyksen tielle” on jäänyt monelta huomaamatta.
Albumin selkeä helmi oli Nasta Kaupunki. Pasi kertoo kappaleen synnystä: ”Pidin kovasti Kauko Röyhkän kappaleesta Paska Kaupunki. Toisaalta olin jonkin aikaa ajatellut, että olisi kiva tehdä Tamperetta käsittelevä teksti, olinhan asunut paikkakunnalla tuolloin kunnioitettavat kahdeksan vuotta. Hämeenkatua kävellessäni sain Tillikan kohdalla ahaa-elämyksen, että turha lähetä puhtaalta pöydältä sanoittamaan, minähän voisin kääntää Paskan kaupungin negatiivisuuden päälaelleen.”
Periaatteista pidettiin edelleen kiinni ja albumille laitettuja kappaletta ei julkaistu singlenä. Sen sijaan päätettiin tehdä siitä video. Hyvä tuttuni Heikki ”Hessu” Astola kuului Helsingissä kaitafilmikerhoon ja Heikin kanssa ideoitiin kuinka video tehtäisiin. Kuvattaisiin riittävästi sopivia lyhyitä pätkiä, joissa bändin jäsenet tekisivät jotain hassua jonkin Tampereen maamerkin edessä. Pätkät leikattaisiin sopivan järjestykseen sen mittaiseksi kokonaisuudeksi kuin kappale olisi. Homma siirrettäisiin Betacam-videolle ja siihen ajettaisiin levyltä ääni. Hieno suunnitelma, mutta toteutus sitten olikin vaivalloinen.
Talvi tuli aikaisin ja joulukuussa, kun videota alettiin yhtenä lauantaina kuvaamaan, oli aivan pirun kylmä. Kaitafilmikamera oli patterikäyttöinen ja se hyytyi pakkasessa tuon tuosta. Kahvia juotiin sen päivän aikana todella paljon, kun kävimme jatkuvasti sulattelemassa kameraa ja lämmittelemässä itseämme. Nuo ylimääräiset tauot tekivät myös sen, että loppuvaiheessa alkoi valo loppua. Tarkoitus oli kuvat luonnonvalossa, mutta ilta teki jo tuloaan. Varsinkin kohtaus, jossa Matti hyppää karhupatsaan päälle on jo todella tumma.
Riittävästi materiaali saatiin kasaan ja filmit lähetettiin Saksaan kehitettäväksi. Kun ne tulivat takaisin, menin Hessun luokse Helsinkiin leikkaamaan niistä sopivan mittaista kokonaisuutta. Leikkauksessa kävi niin, että kohtauksessa jossa bändi soittaa salkuillaan kappaletta Kehräniemen kupeessa filmi tuli laitettua väärästä kohtaan katselulaitteeseen ja siihen tuli pysty naarmu joka ruutuun. Siis lopputuloksessa kuvassa näkyi valkoinen viiru. Hessu oli aivan maansa myynyt, kun oli sitä mieltä että homma kaatui nyt tähän. Minä hetken aikaa mietin mitä tehdään ja keksin, että ajetaan tuo filmipätkä useamman kerran samalla tavalla väärin. Saadaan lisää valkoisia viiruja ja homma muuttuu efektiksi. Näin tehtiin ja lopputulos on ihan siedettävän näköinen. Valmis kaitafilmi vietiin MTV:lle siirrettäväksi Betacamille ja siellä kelanauhalta ajettiin siihen ääni. Videota ei montaa kertaa televisiossa näytetty, mutta se on ollut jo vuosia Tampereen museokeskus Vapriikissa Tamperelaisen musiikin onnenpyörässä Eppu Normaalin, Popeda, jne. seurana.
Levyt tehtiin tuttuun tapaan Finnvoxilla ja A-puolen matriisikaiverrus oli ”Byrokraatti palaa työpaikalle”. B-puolelle raapustettiin ”Hallinto direktiivejä ja kakka huumoria”. Kannet painoi jälleen kerran Tamperelainen Paino-S. Levy ilmestyi virallisesti 23.11.1990.
Biisi Nasta Kaupunki saatiin lisensoitua Ranskalaiselle kokoelmalle Garden Party. Sen piti ilmestyä LP:nä, mutta ilmestyikin lopulta vain kasettina. Kokoelma esitteli Eurooppalaisia indiebändejä.
Lisäinfoa:
Levyn mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka löytyy kaikki Kansakunnan Selkärangat sisältävästä PDF-tiedostosta.
