Johnny Spunkyn kolmas ja viimeiseksi jäänyt levy Hiljaisille äänitettiin toukokuussa 1990 Viialassa Heikki Pelosen Akaan MR-Studiossa. Tuttuun tapaan Juha soitti ja lauloi kaiken itse sekä ohjelmoi rumpukoneet. EP:lle tuli neljä biisiä, jotka olivat: Flagshirt, Mister Real Cool, Cherish It Gently (Snake In Your Room) ja Labourcamp Throughtcrime.
Kannet tehtiin tuttuun tapaan Kaarsalon perheen yhteisvoimin. Juhan veli Simo piirisi grafiikan ja äiti Liisa vastasi ulkoasusta. Levyt tehtiin nyt Finnvoxilla. Riihimäen Äänitetuotanto lopetti toiminnan 6.6.1990, joten tutusta kaiverrus MTV/For ja painatus Riihimäki piti luopua. Muistan kun pari päivää tuon lopettamisilmoituksen jälkeen ajoin Riihimäelle ja hain loput nauhat mukaani, otin myös puristusmatriisit, joista ei ollut kuin riesaa tulevissa muutoissa ja jossain välissä heitin ne kaikki roskiin. Edes yksi olisi pitänyt säästää muistoksi. Finnvoxille siirtyminen oli kyllä pidemmässä juoksussa onni, sillä laatu parani ja siellä oli todella mukavaa väkeä töissä, joihin oli ilo tutustua. Finnvox suhtautui Hiljaisten tapaan tehdä matriisikaiverruksia todella innostuneesti ja jonkun myöhemmän levyn kohdalla soittivat ja kysyivät, että eikö tähän tulekaan kaiverrusta kun ei kirjeessä ollut mainintaa. Se sitten keksitiin siinä soiton aikana. Tähän Mutatio Vitalis EP:hen kaiverrettiin A-puolelle ” My Third Coming” ja B-puolelle ”In Seven Inch Form”.
Johnny tyyli oli hiukan muuttunut ajan saatossa ja sitä Suicidea mihin olin ihastunut, oli mukana vähemmän. Tuskin tuo Suiciden väheneminen oli syy, mutta levy tuntui menevät kokonaan ohi niin kriitikoilta kuin yleisöltä. Juhan kanssa puhuttiin LP:n tekemisestä ja sille haettiin Elävän Säveltaiteen Edistämiskeskuksen (ESEK) tuotantotukea, mutta sitä ei saatu. Se ei vielä lopullisesti haudannut projektia, mutta sitä siirrettiin. Juha Kaarsalo oli hieno ja mukava mies, mutta tykkäsi olla omissa oloissaan, eikä pitänyt itsestään ääntä. Keikkoja hän teki vain muutamia. Bändiäkin hän kokosi, mutta se hajosi noin vuoden jälkeen. Eikä tuo yhtyekään montaa keikkaa tehnyt. Jotenkin homma vaan hiipui ja innostus tuntui katovan. Varsinaisesti ei koskaan ääneen sanottu, että antaa homman olla, mutta ei vain enää soiteltu. Juha itse aktivoitu 1990-luvun puolivälissä ja julkaisi omakustanteena Shades Of Things To Come CD:n. Muistaakseni Juha ei edes tarjonnut tuota CD:tä Hiljaisillle julkaistavaksi. Hyvät muistot jäivät kuitenkin tästä kolmen EP:n mittaisesta taipaleesta.
Alice in Wastelandin siirtyminen Pokolta Hiljaisille tapahtui niin, että eräänä päivänä Hiljaisten postilokerossa oli demokasetti, jossa yhtyettä tarjottiin Hiljaisille. Oli erittäin hämmästynyt. Bändi oli tehnyt loistavan albumin – ainakin minun mielestäni – Pokolle ja ura näytti minusta nousujohteiselta, kuinka ne nyt halusivat ottaa askeleen tai useammankin taaksepäin ja tulla meidän pikku merkille. Hetken ihmeteltyäni totesin, että kyllä tässä on parasta mennä käymään Epen juttusilla ja selvittää hiukan missä ollaan menossa.
Epelle sitten kerroin, että yhtye tarjosi itseään meille ja sanoin samalla, että en tietenkään ota yhtyettä jos Epellä on jotain sitä vastaan. Epe sanoi, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan, mutta että minun kyllä kannattaisi harkita otanko yhtyettä, sillä se oli melko hankala tapaus. Epe kertoi muutamia enemmänkin hauskoja tarinoita, muun muassa siitä kuinka yhtye oli esiintynyt Kokoomus-nuorten tilaisuudessa ja kertonut siellä mielipiteensä kyseisestä puolueesta, eikä se ollut kovin mairitteleva. Todelliseksi kynnyskysymykseksi oli kuitenkin noussut kustannussopimuksen tekeminen. Siihen kun ei nimiä saatu alle oli lopputulos välirikko.
Mietiskelin asiaa pari päivää ja totesin, että houkutus tehdä levy Alice in Wastelandin kanssa oli liian suuri, joten vastasin bändille, että eiköhän tehdä levy. Minulla ei koskaan ollut isompia vaikeuksia bändin kanssa. Hoidin asioita Smolanderin Karin kanssa ja kun Karin hiukan töksöön tyyliin tottui, niin homma meni ihan OK. Välillä kyllä tuntui, että bändi haluaa sopia liiankin tarkasti asioita ja tsekata, että varmasti hommassa ei ole mitään epäselvää. Tämä tuntui minusta hiukan kummalliselta, kun olin tottunut siihen, että isot linjat sovitaan kättä puristamalla ja sen jälkeen hoidetaan käytännön ongelmat kun niitä tulee. Ei Alicenkaan kanssa tarvinnut toki mitään sopimuksia kirjoittaa. Yhdenkään artistin kanssa en muuten ole koko uran aikana sopimuksia kirjoitellut. Molemmin puoli on kaikkien kanssa aina pidetty mitä on luvattu.
AiW:n kanssa siis lyötiin kättä päälle ja ensimmäiseksi singleksi sovittiin Bleeding. Kappale on alun perin Kari Smolanderin käsialaa ja melko vanha. Markus Latvala työsti sitä singleä varten uusiksi. Bändi äänitti singlen Jyväskylässä Niemen Jussin studiolla. Kansia kun alettiin tekemään, niin bändiltä tuli valokuva kantta varten jossa nainen makaa lattialla. Etukannan kuvan on ottanut yhtyeen laulusolisti Pikke Paananen, kuka kuvassa on siitä ei tietoa. Takakannessa on pieni bändikuva, jonka Anssi Männistö otti Tulliklubin keikalla takahuoneessa. Single kaiverrettiin Finnvoxissa 11.9.1990 ja julkaisupäivässä kuukausi ja päivä vaihtoivat paikkaa, eli single ilmestyi kauppoihin 9.11.1990.
Erittäin merkittävää Hiljaisten Levyjen kannalta on, että tämä oli ensimmäinen levy, jonka julkaisijana ei enää ollut Hiljainen Kulttuuriyhdistys ry., vaan Hiljainen Oy. Tosin etikettipohjaan jäi vielä tässä levyssä Hiljainen Kulttuuriyhdistys, sitä ei älytty kiireessä vaihtaa. Levyjä alkoi tuolloin ilmestyä niin paljon, että rahaliikenne alkoi hiukan hirvittää. Homma piti saada tukevammalle pohjalle ja ihan vain varmuuden vuoksi sellaiseksi, että jos kävisi tosi kehnosti, niin oma omaisuus ei menisi. Kaveripiirissä kyselin löytyisikö halukkaita osakkaiksi. 100 markkaa maksoi yksi osake ja yllättäen halukkaita löytyi useampikin ja muutamat merkitsivät useammankin osakkeen. Itse merkitsin 80 osaketta. Kaikkiaan osakkeita oli alku vaiheessa 240 kappaletta.
Alice in Wasteland oli saavuttanut aika paljon nimeä Ruotsissa Poko LP:llä, joten vientiponnisteluja sinnepäin tehtiin. Lähetin singleä useammalle radioasemalle ja tietämiini Ruotsalaisiin pienlehtiin. Fanzineiden kautta minuun otti yhteyttä Tukholmalainen kaveri, joka kirjeessään kertoi olevansa suuri Alice In Wasteland fani ja että hänellä on pieni distro. Sovittiin sitten kirjeitse, että kun tulen käymään Tukholmassa niin tavataan. Kävin läpi kaikki tietämäni Tukholmalaiset levykaupat ja sain sovittua yhteensä parin boxin myynnistä singleä, eli matkakin tuli melkein rahoitettua. Siispä laivaan.
Tukholmassa sitten tapasin tämän innokkaan kaverin kahvilla. Aikamme kun siinä jutusteltiin ja kerroin että minä yritän saada singleä lisensoitua Ruotsiin. Pian päädyimme siihen, että kaveri perustaa oman levymerkin (Spinnin’ Round Records) ja sen ensimmäinen julkaisu on tämä single. Lisää ideointia kuinka homma saadaan tehtyä mahdollisimman halvalla ja ratkaisu oli, että kaveri teettää omat kannet ja etiketit ja käytetään Hiljaisten valmiita puristusmatriiseja. Rahoista sovittiin, että kaveri maksaa ennakon levyistä, minä hoidan levyjen prässäyksen, toimitan ne Tukholmaan ja parin kuukauden päästä kaveri maksaa loput minulle. Kättä päälle ja homma näytti hienolta. Levy valmistuivat, ne lähtivät Ruotsiin ja kaveri pussitti ne kansiin, joissa Smolander soittaa kitaraa. Kansia on painettu ainakin neljälle eriväriselle kartongille.
Pari kuukauden päästä lähestyin kaveria kirjeellä ja kyselin, että kuinka menee. Levyjä oli mennyt jonkin verran, mutta muuten ei todellakaan mennyt hyvin. Kaveri kärsi vakavasta munuaissairaudesta ja oli juuri menossa leikkaukseen. Hänen isänsä luovutti toisen munaisensa pojalleen. Sovittiin, että katsellaan asiaa uudestaan puolen vuoden päästä. Jossain välissä tuli kirje, että hän oli pari kuukautta kotona, mutta että oli menossa uudestaan sairaalaan ja että katsottaisiin tilannetta pari kuukauden päästä. Mitään ei kuulunut pitkään aikaan ja kirjoittelin kysyäkseni kuulumisia. Pojan isältä tuli vastaus, jossa kertoi poikansa kuolleen. Munuaissiirto, eikä sen jälkihoito ollut auttanut asiaa. Rahojen tai loppujen levyjen perään en hennonut kysellä.
Bid vientiseikkailujen myötä Bleeding päätyi vuonna 1991 Kreikkalaisella Random Relations Part 2 (Elfish ELF009) kokoelmalla.
Suoranaisesti ei liityn levyn julkaisuun, mutta aina välillä tulee ihmeteltyä kuinka nämä levyt leviävät ympäri maailmaa. Muutamia vuosia sitten Tomi Riionheimo lähetti valokuvan Thaimaalaisesta levykaupasta, jonka käytettyjen levyjen hyllyssä oli Hiljaisten painos Bleeding singlestä. Kuinkakohan sekin on maailman toiselle puolelle päätynyt.
OFFSIDE REIDARS on kolmen kokeneen lappilaisen punk-veteraanin uusi kokoonpano, joka esittää kaljaliigalätkästä inspiraationsa saanutta punk rockia. Yhtyeen omien sanojen mukaan sen musa on ”kaikilla parhailla punk-mausteilla höystettyä lätkä-punkia”. Suoraviivainen vauhdikas musa onkin saanut vaikutteita kaikilta punk rockin vuosikymmeniltä, mutta eniten ehkä hardcoren suunnalta. Yhtyeen eka julkaisu sisältääkin nopeaa, hikistä ja sydämen ylimääräistä tykytystä aiheuttavaa hockeycorea, jossa voi käydä huonokuntoisella kehnostikin.
Yhtyeen soittajien historiasta löytyy sellaisia nimiä kuin Aivoproteesi, Greenhouse AC, Yhteiskunnan Ystävät?, Polttoitsemurha ja Los Mogulos.
Käy hakemassa levykaupasta tai laita viestiä ja tilaa Hiljaisilta. HINTA MEILLÄ VAIN 14:- + postikulut 5,90.
Tässä maistiainen levyltä: https://www.youtube.com/watch?v=KfWuaGUI-uw
Godzilla’s Bazooka EP:lle päätettiin seuraavana vuonna tehdä jatkoksi single, kun tuntui, ettei bändi ihan vielä ole albumikunnossa. Sen verran tulevaa pitkäsoittoa jo ajateltiin, että levyn kolmesta biisistä kaksi oli covereita. Tähän aikaan kun Hiljaisilla oli aika ehdottomana periaatteena, että samoja biisejä ei löytynyt pikkulevyiltä ja pitkäsoitoilta, joten haluttiin säästää omia biisejä pitkäsoitolle. Haluttiin pitää seiskatuumaisten arvostus korkealla.
A-puolelle valikoitu Billy Niemisen säveltämä ja sanoittamana Blind Man. Sillä soittaa vierailevana artistina viulua Eeva Levä. Kääntöpuolelle tulivat Garbagemenin versiot Sex-Gang Childrenin Song & Legendistä ja Link Wrayn Comanchesta. Sitä en muista, että mikä idea siinä oli, että Comanchea ei mainittu kansissa tai etiketissä, vaan se tehtiin ikään kuin piilobiisiksi.
Kannet tehtiin jossain toisessa painossa kuin Tehokopiossa, koska Tehokopio oli nimeen omaan kopiopaino ja painoi kopiopaperille ja Billy halusi kannet kirkkaalle paperille. Billy hoiti kansien painatuksen ja kansista tuli normaalia isompia. Ei mitenkään iso ongelma, mutta ne eivät mahdu normaalien suojamuovien sisään.
Takakanteen tuli A-puolen biisin teksti ja iso liuta teknisiä tietoja. Nuo tiedot ovat Billyn huumoria ja eivät tietenkään pidä paikkaansa. Takakannessa lukee muun muassa: ”Recorded at 706 Union Avenue, Memphis. Ten.” ja “Both tracks taken from the album ‘High Schools Rock-a-billy Hellcats’ on Hiljaiset Levyt”. Kansien sisäpuolelle yhtye kirjoitti taas kerran tussilla erilaisia viestejä. Levyn mukana tuli ”liitteenä” Saniteettipussi, joita Billy on onnistunut jostain pöllimään 500 kappaletta.
Etiketeissäkin jatkettiin edellisen Garbagemnin julkaisun linjaa, toisella puolella oli kuva ja toisella puolella tekstit. Matriisikaiverrukset levyssä olivat: A-puoli ”Silk splatterpunks eating cosmic meatballs!” ja B-puoli: ” Bad taste, silk people.” levy ilmestyi 24.8.1990.
Tämä levy oli aika vaikea tapaus saada valmiiksi. Melko pian mainion ensimmäisen EP:n jälkeen oli tarkoitus tehdä toinen EP. Bändi meni Teemu Horton studioon Salossa, Horto oli tässä vaiheessa jo mukana bändissä, ja äänitti vuonna 1989 tuon suunnitellun EP:n. Vesa Vahtera ja Tero Teränen lähtivät sivariin ja Teemu jäi tekemään päällekkäisäänityksiä ja miksailemaan biisejä. Teemu hieroi ja hiero ja kun nauha jo alun perin oli vanha, kävi niin, että se kului käyttökelvottomaksi. Piti kehittää äkkiä varasuunnitelma.
Teemu soitti Vesalle ja Terolle Jyväskylään, jossa kaverukset suorittivat siviilipalvelusta, että seuraavilla lomilla pitäisi tulla studioon ja äänittää edes pari biisiä, jotta saadaan single aikaiseksi. Vesa luuli että Teemu pelleili. Ei pelleillyt ja uusi aika saatiin aikanaan sovitettua kalentereihin ja Horton studiolla äänitettiin kaksi uutta biisiä, ei niitä jotka oli alun perin suunniteltu EP:lle. Uusi sessio tehtiin vähän hutaisten, jotta homma saatiin nopeasti pois alta ja tämä on jäänyt harmittamaan Vesaa, sillä Vesan mielestä Proud Of Being Myself on GLM:n paras biisi ja nyt siitä tuli soundeiltaan melko kehno. No kyllä se muille kelpasi ja esim. Noise For Heroes kehui sen kunnolla.
Singleen ei tullut A- ja B-puolta vaan 1- ja A-puolet. Lisäksi biisit ovat eri järjestyksessä etu- ja takakannessa; näinkin haluttiin häivyttää sitä kumpi on varsinainen paraatipuoli. Matriisikaiverruksista asia toki selviää, sillä siellä on lainaus joka jatkuu puolien yli. A-puolen (Proud Of Being Myself) kaiverrus on “Multitude of celestial voices will sing round about you …” ja 1. puolella lause jatkuu “… and the earth shall smell of roses evermore”. Lainaus on niinkin mielenkiintoisesta lähteestä kuin Zap lehden 0 numerosta, ja sieltä Robert Crumbin sarjakuvasta Mr. Natural in Death Valley.
Jarkko Jokelainen teki taas kannet ja liittelehdykän. Kanteen ja lehdykän etusivulle valokuva kopioitiin kopiokoneella lähes mustavalkoiseksi. Liitteessä ei täysin avata sitä miksi levy oli myöhässä, mutta pahoitellaan sitä että se ilmestyi vasta nyt ja että se on single eikä EP. kannet painoi tuttuun tapaan A3 kartonkiarkeille Tehokopiointi ja minä leikkailin ja liimailin niistä pahvikotelot.
Ei nyt liity ihan suoraan tähän julkaisuun, mutta juuri tämän ajankohtaan: Hiljaisten homma oli mennyt sen verran isommaksi, että kirjanpitoa ja muuta taloutta varten tarvittiin joku joka niistä jotain ymmärtäisi. Ratkaisin asian, niin, että kun Tampereen Yliopistossa oli taloustieteiden tiedekuntakunta, niin ajattelin, että kyllä siellä varmaan on myös rokista kiinnostuneita. Tein ilmoituksen Boomin ilmoitustaululle, jossa levy-yhtiö haki talousosaajaa, huimia seikkailuja ja hyvää menoa luvattiin, rahaa ei niinkään. Ilmoitukseen vastasi tasan yksi henkilö. Mutta enempää ei tarvitakaan, kun henkilö on juuri se oikea. Rainer ”Raikka” Vallius astui tämän levy kohdalla mukaan Hiljaisten Levyjen seikkailuihin ja on mukana edelleen. Taas kerran yksi mahtava ja elämän kestänyt ystävyyssuhde alkoi Hiljaisten Levyjen ansiosta.
Tämä single äänitettiin samalla tavalla kuin Alivaltiosihteerin toinen LP. YO-talolla äänitettiin pohjat suoraan Sound Consulting studioon vedetyillä piuhoilla ja miksattiin hiukan myöhemmin siellä. Single äänitettiin sunnuntaina 19.11.1989. Äänittäjänä hääri tuttuun tapaan Timo ”Soija” Mesimäki. Pian singlen äänityksen jälkeen Satu Kurvinen sai kuulla, että hän pääsisi ensi kesänä matkaoppaaksi, joten tämä levy jäi Sadun viimeseiksi levytykseksi. Satu itse on levystä todennut: ”Opin juuri laulamaan. Viisi vuotta siinä meni. Pidän tätä onnistuneimpana levytettynä tulkintanani. Muistan kuitenkin huolehtineeni, että joskos Manu suutahtaa.” Viimeisen keikkansa Satu teki 15.5.1990 Ruovedellä ja uusi laulusolisti Matti Toivonen (ex- Mur Murr, Dog Eat Dog) aloitti 24.5.1990 Kuopiossa. Tästä eteenpäin Sadun nimi esiintyi edelleen levyissä, mutta nyt tittelillä kunniajäsen.
Mauno Henrik Koivisto biisin synnystä Simo Frangén kertoo: ”Koivisto oli tuolloin toista kautta presidenttinä ja hän oli tunnettu siitä, että hän muotoili mielipiteensä niin moniselitteisesti, ettei pirukaan ottanut selvää, mitä mieltä hän oli. Keskustelimme tästä tematiikasta Pasin kanssa ja totesimme, että Manuhan on ”jyrkkä ehkä” –miehiä. Minä kirjoitin lopullisesti tekstin, mutta merkitsimme sen meidän molempien nimiin. Harvassa muussa rock-kappaleessa on mainittu yhdeksän suomalaisen presidentin etunimet.” Pasi Heikura puolestaan muistelee sovituksellisten ratkaisujen syntyä: ”Lainasin Jukka Mikkolalta ennen studioon menoa neliraiturin, sekä lelu-urut ja painuin treenikämpälle muutamaksi päiväksi kokeilemaan, mitä hauskaa keksisin kolmeksi minuutiksi neljää nuottia jumputtavan bassokulun päälle.”
B-puolen Alivaltiosihteeri kappaleen kertosäkeen ajatus siitä, että Alivaltiosihteeri on hidas mutta kankea on napattu suoraan toimittaja Pasi Kostiaisen kirjoituksesta, jossa hän arvioi jotain Alivaltiosihteerin hengentuotetta. Sävellyksessä simppeliin laulumelodiaan on yhdistetty äkkiväärä soittopohja.
Levyn kaiversi For Oy:llä Tom Korttila. A-puolen matriisiin tuli teksti ”Te olette meidän paras yleisö konsanaan …” ja B-puoli jatkoi lausetta ”… ja me todella tarkoitetaan sitä”. Etiketeissä Mauno Henrik on vaihtunut B-puoleksi ja Alivaltiosihteeri A:ksi. Enpä muista että tämä olisi ollut tarkoituksellista.
Biisiä varten kehiteltiin mainosjuliste ”Mauno Koivisto tapettiin”, jonka idea oli, että Koivistosta olisi tehty seinätapetti. Pasi Heikura oli yöllä levittelemässä julisteita ympäri kaupunkia ja yhden ilmoitustaulun kohdalla julistetta kiinnittäessään huomasi kauhukseen takanaan poliisi. Tämä tarkkaili mitä Pasi teki ja tuli lukemaan julistetta. Pasi oli suht varma, että tästä ei hyvä seuraa, mutta poliisi toivotti julisteen luettuaan vain hyvää yötä.
Tälläkin biisillä yhtye pääsi televisioon, TV2:n Rockstop ohjelmaan. Ohjelmassa yhtye esiintyy puhujapöntöistä ja biisin jälkeen heitä haastattelee Heli Nevakare, joka oli pukeutunut pukuun.
Lowdown Shakin’ Chills oli tullut tutuksi ennen kaikkea Jarkko Jokelaisen kautta. Jarkko oli kirjoittanut bändistä hienoon Subterrannean Jungle fanzineensa ja mainostanut henkilökohtaisestikin bändiä pari kertaa. Yhtye oli myös lähettänyt tyylikkään omakustannekasetti Sweat Smells Good, joka lisäsi kiinnostusta, eikä bändin Nomadsilta napattu nimi ainakaan haitaksi minulle ollut. Bändejä oli pikku levymerkille kertynyt jo aikamoinen nippu, joten piti harkita olisiko tilaa vielä yhdelle.
Lowdownit olivat tuossa vaiheessa jo kaveribändi God’s Lonely Menin kanssa, jossa Jarkko siis soitti rumpuja. God’s Lonely Menin Teemu Hortolla oli pieni studio Salossa ja sinne LSC oli mennyt tekemään seuraavia äänityksiä. Yhtyeen kokoonpano oli tässä vaiheessa lähes alkuperäinen: Tumppi Kuoppala (laulu), Rikhard Jäderholm (kitara), Jari Mäntylä (basso), Tuomo Luhtanen (rummut) ja P-P ”Panu” Kotila (kitara). Sessiot menivät mukavasti, mitä nyt Riku nukahti Jokelaisen Jarkon vanhempien luona vessaan lukkojen taakse, missä bändi yöpyi, mikä aiheutti pientä hämminkiä. Sessioiden tuloksena oli kolme biisiä popahtava Everything, Lime Spiders henkinen Some Day ja garagepala I Need You.
Nauha oli tarkoitus julkaista omakustanteena, mutta Panu tarjosi sitä minulle äänitysten jälkeen. Nauha vakuutti lopullisesti bändin kyvyistä ja olinhan nähnyt muutaman hienon keikankin yhtyeeltä GLM:n kanssa. Päätettiin siis aloittaa yhteistyö Lowdown Shakin’ Chillsin kanssa.
Kannet teki bändi. Takakannen kuvan idea oli napattu Hanoi Rocksin ensimmäisen levyn kannesta. Etukanteen sitten vain suurennettiin kopiokoneella Tumpin kuva. Liitteen kuva, jossa bändi on ahtautunut hyllykköön, otettiin yhtyeen treenikämpällä. Liitteessä lukee ”Levyn äänitti ja tuotti (?) T. Horto”. Bändi oli sitä mieltä, että se itse oli täysin vastuussa miksauksesta ja soundeista. Horto ymmärrettävästikin suuttui tuosta kysymysmerkin käytöstä.
Levyt kaiverrettiin For Oy:ssä, mutta jostain syystä tällä kertaa jäivät matriisikaiverrukset tekemättä. Levy ilmestyi todennäköisesti 6.2.1990, yhteen koelevyyn on kirjoitettu tuo päivämäärä käsin. Jos tuo päivä ei ole oikea, niin ei siitä kuitenkin paljoa heitä. Tästä levystä alkoi taas yksi koko elämän mittainen ystävyyssuhde.
Vaikken mielelläni tunnustaudu levyjen keräilijäksi, niin tosiasia on, että oli aika määrätietoisesti ostellut punkseiskatuumaisia koko 80-luvun. En oikein voi ymmärtää miksi Terveitten Käsien Ääretön Joulu oli aikoinaan jäänyt ostamatta, mutta se oli yksi kokoelmani useista puutteista – ja yksi vaikeimman oloisista. Hinnallinen yläraja ostoksilla oli jo tuossa vaiheessa, mutta tämän TK:n kohdalla ei tarvinnut edes sitä miettiä, kun se ei tullut edes vastaan.
Uusintajulkaisuja ei 80-luvun lopulla toisten levy-yhtiöiden julkaisuista juurikaan tehty. Omista albumeistaan levy-yhtiöt tekivät halpasarja uudelleen julkaisuja, seiskatuumaisia ei uudelleenjulkaissut kukaan. Jonkun kanssa, en muista kenen, juteltiin siitä että Ääretöntä Joulua ei löydy mistään. Siihen tämä joku totesi, että se pitäisi kyllä uudelleen julkaista. Tämä jäi sitten mietityttämään ja kun seuraavan kerran kun tapasin Epen, niin otin asian puheeksi.
Aloitin hiukan kierrellen ja kaarrelleen. Kerroin kuinka vaikea levyä oli löytää ja niin edes päin. Ennen kuin ehdin edes ottaa uusintajulkaisua puheeksi, niin Epe sanoi, että jos haluat niin voihan sinä siitä ottaa uuden painoksen ja saat siitä sitten kappaleen kokoelmaasi. Olin vähän, että ai jaa. Vaikka oli ajattelut esittää asiaa, niin en ollut jotenkin uskonut että asia tapahtuisi ja nyt oltiin siinä pisteessä, että minun piti sanoa kyllä. Ennen kuin sanoin kyllä, niin kysyin Epeltä että mitä minun pitäisi maksaa lisenssoinnista. Epe totesi, että jos tuot yhden boxin (=25 kappaletta) levyjä kauppaan ilmaiseksi, niin homma on selvä. Diilihän oli käsittämättömän hyvä. Ja kaupan päälle sain Epeltä mainioita juttuja alkuperäisen levyn tekemisestä tyyliin: Läjä Äijälä soitti Epelle Torniosta mumisi jotain puhelimeen, mistä Epe ei saanut oikein mitään selvää. Seuraavana päivän Epe soitti Läjälle ja kysyi, että mitä me sovittiin, Läjä mumisi taas jotain, eikä vieläkään tullut selvää, mutta eteenpäin kuitenkin päästiin.
Kun uusintajulkaisuja ei siis tuohon aikaan vielä tehty, ei ollut malliakaan siitä että homma tehtäisiin mahdollisimman samaan näköön. Onneksi jotenkin oivalsin itse asian kansien osalta, mutta etiketit tehtiin oman pään mukaan täysin uusiksi. Takakanteen lisättiin teksti: “Thanks to Petteri and Epe. Originally released by Poko Records as KÄDET 105”. Tätä lausetta ei Epe pyytänyt; minä itse halusin kiittää Epeä luvasta ja Petteriä joka kaivoi nauhat esille ja hoiti kopiot kansista, joista päästiin tekemään omat versiot. Mukaan tehtiin vielä liite, jossa toisella puolella olivat sanoitukset ja toisella TK:n siihenastinen diskografia.
Kun nauhasta ei ollut kustannuksia, niin oli rahaa käyttää hiukan parempiin kansiin ja kannet painettiin oikeassa painossa, eikä kopiointiliikkeessä kuten aiemmat singlejen kannet. Pahvikin oli vahvempaa ja kiiltävää. Matriisikaiverrukset tehtiin ja A-puolella lukee ”Lämmöllä” ja B-puolelle ”Kuusihäntäistä Kissaani Ulkoilutan”. Levystä tuli tavallaan joululevy, joka sopi erinomaisesti EP:n nimeen, sillä sen julkaisupäivä oli 7.12.1989. Tämä tosin ei ollut suunniteltua vain aivan vahinko.
Sitten edellisen levyn Jouni Nieminen oli jättänyt Maaseudun Tulevaisuuden muiden kiireiden takia. Hänen tilalleen bassoon oli tullut Dorian Graystä tuttu J. Kaski. Hauska sattuma sekin, että Dorian Gray oli ollut Hiljaisten julkaisemalla 10 Vuotta Myöhemmin EP:llä. Uuden kokoonpanon myötä bändillä oli kova kiire uuden levyn tekemiseen. Minulla puolestaan oli hiukan sellaisen tutina, että uutta materiaalia ei olisi riittävästi. Bändi vakuutteli että olisi. Kun sitten kävi niin että Lempääläläinen 8-raita studio tarjosi ”näytteeksi” paria studiopäivää lähes ilmaiseksi sovittiin että bändi menee Lempäälään tekemään tulevan pitkäsoiton biiseistä demot Lempäälään. Yllätys oli melkoinen kun valmis nauha piti sisällään 11 biisiä puoliksi uusia biisejä ja puoliksi covereita – eli omia biisejä ei ollut LP:ksi asti. Tämän mainion demosession biisejä ei ennen Rocket Recordsin julkaisemaa tupla-CD:tä Complete ole julkaistu aikaisemmin kuin vain yksi: Rare-lehden mukana tulleelta EP:ltä löytyy Albania. Vänkäys onko biisejä riittävästi vai ei jatku vielä hetken, mutta sitten buukattiin studio.
Bändi matkusti kesällä 1989 Helsinkiin äänittämään Ari Vaahteran tuottaessa tätä levyä. Budjetti oli tiukka ja Vaahteran kanssa oli sovittu, että kolme päivää äänitetään ja yksi miksataan. Neljännen päivän aikana sain soiton Arilta, joka sanoi, että äänitykset ovat vielä kesken, tarvitaan yksi päivä lisää. Kiroilin, mutta suostuin kun tuntui, että mitään muuta ei voisi. Seuraavana päivänä sama toistui; homma oli edelleen kesken ja lisäpäivää tarvittiin. Kävin Arin kanssa huutokeskustelun ja lopputulos oli, että kuudes päivä lisättiin studioaikaan, mutta annoin uhkavaatimuksen, että jos nauha ei olisi valmis, niin en maksaisi mitään ja Ari saisi tehdä nauhalla mitä haluaa. Nauha valmistui. Biisejä oli vain yhdeksän, mutta niiden pituus oli kasvanut melkoisesti ja levyn kokonaispituus oli reippaasti yli puolituntia, joten mitään oharia tästä ei tullut. Mukava yllätys sen sijaan oli, että Ari tunsi Jimi Tenorin ja Jimi oli käynyt rikastuttamassa Ahoi biisin äänimaisemaa.
Kannet teki levyyn Hietasen Kari, kuten edelliseenkin Maaseudun Tulevaisuuden pitkäsoittoon. Ekan levyn kehyksistä oli nyt jäljellä vian etikettiin tullut rajaviiva. Kannen kuvat napattiin jostain Neuvostoliiton maataloutta esittelevästä kirjata. Tällä kertaa saatiin aikaiseksi liitekin. Sen toisella puolella oli Juissin käsin tekemiä paperilappuja, joilla oli biisien sanat. Toisella puolella oli perustiedot levystä. Levy kaiverrettiin taas kerran Forissa ja matriisikaiverrukset olivat ”Pitkospuut” ja ”Masey Ferguson”. Masseystä oli jäänyt toinen S pois.
Levy julkaistiin 2.11.1989. Bändi esiintyi seuraavana kesänä Provinssirockissa. Kesän jälkeen bändin toiminta alkoi hiipua. Välimatkat olivat varmasti yksi tärkeä syy, Juissi oli muuttanut Helsinkiin. J. Kaski menehtyi epäselvissä olosuhteissa päähän ammuttuun laukaukseen 1995. Bändi oli tosin jo lopettanut tätä ennen.
Ravin’ Seeds oli kiinnittänyt huomioni Primitive Me –omakustannesinkullaan, jonka olin ostanut silloin maan parhaasta levykaupasta Tamperelaisesta Jukebossista. Selvittelin bändin taustoja ja kävi ilmi, että Ravin’ Seedsin esiaste kasattiin vuonna 1986 ilman nimeä. Kun laulaja poistui kokoonpanosta, jäljelle jäivät Ari Saikkonen (kitara), Pete Brander (basso) ja Esa Turunen (rummut). Nämä laittoivat Rumbaan pikkuilmo. Tätä kautta löytyi Jari Kivinen (ex- Maanalainen Flanelli); kokoonpano oli valmis ja nimikin keksittiin. Keikkoja alkoi siunaantua, muun muassa viisi Miettisen Nixon-clubilla ja vuonna 1989 yhtye pääsi Provinssirockiin.
Omakustannesingle Primitive Me tehtiin Equaliz-studiossa keväällä 1989. 300 kappaleen painos myytiin hetkessä loppuun. Singlen B-puoli on 60-luvun garageklasiikko, The SparklesinNo Friend Of Mine. Koska yhtye piti nähdä livenä, matkustin Helsinkiin ja tsekkasin yhtyeen yhdellä noista jo mainituista Nixon-klubin keikoista. Homma oli selvä, seuraava levy tehtäisiin Hiljaisille. Rubber Ballet äänitettiin sekin Equalizissa kesällä 1989 ja tuottajana toimi Ujo Konsernin Mara Ujo.
Sinkun kansikuva on napattu Taksikuski -elokuvasta. Takakanteen laitettiin livekuva ja siihen päälle Dymo nauhakirjoittimella tarvittavat tekstit. Levyn mukana ei hieman poikkeuksellisesti tullut liitettä.
Kaiverrus taas kerran For Oy:ssä ja matriisitekstit olivat käskevästi A-puolella ”Dance!” ja B-puolella ”Watch!”. En varmaankaan muistanut ohjeistaa Riihimäen Äänitetuotantoa singlen reiän koosta, sillä tähän tuli iso reikä. Jotenkin isot reiät eivät mielestäni oli tyylikkäitä – pieni reikä antaa lisää tilaa etiketin designille – ja siksi Hiljaiset on lähes poikkeuksetta tehnyt levyt pienellä reiällä. Tämä on yksi harvoista poikkeuksista.
Levyn virallinen julkaisupäivä oli 17.12.1989. Joulukuun alussa, 7. ja 8. päivä Tulliklubilla oli kaksipäiväiset Hiljaiset levyt festarit, jonka toisena päivänä Jalla Jallan ja Maaseudun Tulevaisuuden lisäksi lavalla oli Ravin’ Seeds. Muistaakseni levyt olivat olemassa jo tuolloin ja niitä festareilla myyntiin.
Turn On Your T.V. päätyi sekä ensimmäiselle BID promokasetille, että Jenkkiäiselle kokoelma CD:lle The Violence Inherent In The System ( NKVD Records Article 3). Rubber Ballet puolestaan vuosi myöhemmin (2005) neljän CD:n boxille Sivulliset – Valikoima Suomalaista Vaihtoehtorockia Vuosilta 1985-2000 (Poko Rekords VALOSA1).
Tämä single jäi yhtyeen viimeiseksi. Keikkoja oli ollut niukalti ja turhautumista ilmaantui. 7.1.1990 Tavastian keikan jälkeen Ari ”Paska” Peltonen haastatteli yhtyettä Rumbaan. Haastattelun aikana bändin jäsenille syntyi riita, joka johti yhtyeen hajoamiseen. Jari lähti bändistä Redsiin. Muut jakoivat ensin nimellä Freak Magnets ja sen jälkeen useissa muissa kokoonpanoissa.
