Tennarirock / Ramopunk -bändi The Anderssons innostui Sinkkuklubi meiningistä niin paljon, että teki Sinkkuklubille oman biisin Pikkulevyt pyörii (oi, Sinkkuklubi). Siitä ja toisesta biisistä (Peter) tehtiin pienipainoksinen (50 kappaletta) suorakaiverrussingle, lähinnä Sinkkuklubin jäsenille. Muutama ylimääräinen jäi myyntiin. Tänään on järjestyksessään 106 Sinkkuklubi ja siellä levy julkaistaan.
”Albumin voi laittaa soimaan minkä tahansa raidan kohdalta ja aina luvassa on täysipainoinen musaseikkailu, jolta oli varaa jättää samantasoiset kaksi single- tai liveraitaa oheen.”
Nuorisopalatsi: Lauluja avaruudesta
Riffi / Matti Rinne
”Tuotanto ihastuttaa välittömästi, ja tekee operaation (lue: kuuntelun) miellyttäväksi. Yleissointi on selkeä ja napakka. Asiat on otettu talteen tälläkin kerralla Imatran Kärppä-studioilla. … Tuotannossa on nähty vaivaa, ja se palkitsee. Pelkästään kitara-soundien kanssa on mietitty tarkasti, kuinka ja miten. Lopputulos kuulostaa juuri siltä, miltä pitääkin, eli ei mennä koko rupeamaa samoilla pohjilla. Koska usein, kun noin tehdään, alkaa väkisinkin kuunnella pikkuseikkoja turhankin tarkasti. … Nuorisopalatsin yhteissoitto, jonka täydentää basisti Mika Remes, käy toimivuudessaan oppitunnista (ne entiset), ja sepä sattuikin ihan sopivasti, kun kokonaismittaa läpyskällämme on juuri miltei tasan se vaaditut 45 minuuttia.”
Hiukka myöhään tuli Turun Sanomien arvio kirjasta, mutta ilokseenhan tällaista tekstiä lukee.
”Uudessa kirjassa roiskuvat olut, hiki, veri ja vähän muukin. Punkia ei vielä ollut. Oli lähä aineksia, josta se syntyi. Media ensin ja sitten historiankirjoitus keksivät oireyhtymän, josta tuli taudin puhjettua punk. … Junttilan kirja on pikkutarkka kronologinen esitys yhdestä vuodesta, joka on mytologisen kulta-ajan esiaste. …1976 on karhean kaunis fanikirja, kokemusasiantuntijoiden pyhä todistusarkisto. Se ei ole esteettinen tai historiatieteellinen elämys vaan vastarintaa ja antiestetiikkaa. Niin kuin kohteensakin.”
Offside Reidars
Maximum Rocknroll
Arvio on saattanut olla täällä jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt tuli itselleni kohdalle.
Sitten vielä lopuksi vielä pari artikkelia. Ensin Maaseudun Tulevaisuus sanomalehti muisti kaimaansa ja teki ”missä he nyt ovat” -tyyppisen jutun bändistä.
Rebellion Festivaalit ovat Britanniassa Blackpoolissa järjestettävät nelipäiväiset old school punkin suurimmat festivaalit. Niillä soittaa kerrassa upeassa Victorian aikaisessa Winter Garden kompleksissa yli 300 bändiä seitsemässä salissa saman aikaisesti. Vanhalle punkkarille se on ehdottomasti koettava edes kerran elämässä. Minulle ensimmäinen kerta oli vuonna 2019 ja sen jälkeen olen käynyt siellä joka vuosi lukuun ottamatta korona takia peruutettu kertaa.
Olin tässä vaiheessa jo osittain sisässä 77-punkverkostossa. Olin julkaissut levyt niin TV Smithiltä (seisatuumainen), Attila the Stockbrokerilta (LP) ja Mickey Juppilta (LP). Paikan päällä TV ja Attila sitten esittelivät minua muille staroille. Ennen kaikkea näistä esittelyistä on jäänyt mieleen John Otway. Olimme Attilan kanssa Winter Gardenin läheisessä pubissa ja jotenkin puhe siirtyi Otwayhin, jonka sekopäisyyttä olen ihaillut jo pitkään. Attila siinä sitten toteaa, että hän näki Otwayn pari tuntia sitten, hänpä soittaa Otwaylle ja pyytää poikkeamaan tänne. Vartin päästä Otway tulee paikalle. Attila tavalliseen yliaktiiviseen tapaansa on jo siirtynyt seuraavaan keskusteluun seuraavan tyypin ja viittelöi vain Otwayn minun ja vaimoni pöytään. Kyllä hetken oli sellainen fiilis puolin ja toisin, että mitäs tässä tapahtuu, mutta sitten lähti juttu sujumaan. Otway paljastui erittäin mukavaksi mieheksi ja huomattavasti ujommaksi ja harkitsevammaksi, kuin mitä lavaesiintymisestä voisi päätellä. Aivan upea tapaaminen.
Kun siis pääsi juttelemaan lapsuuden sankareilleen, joko esiteltynä tai menemällä vain suoraan nykäisemään hihasta, niin eihän siinä mennyt aikaakaan, kun tuli ehdottaneeksi, että mitäs jos Hiljaiset Levyt julkaisi teidän tuotoksianne. Kukaan, jolle ehdotin, ei kieltäytynyt. Toki en lähtenyt ehdottamaan yhteistyötä kenellekään, jolla tiesin olevan levytyssopimus isomman lafkana kanssa. Ensimmäinen näistä ”Rebellion tuliaisista” oli entisen Boys basistin Duncan Reidin uusi bändi Duncan Reid And The Big Heads, jolta julkaistiin single Your Future Ex Wife vuonna 2021. Yhteistyötä oli tarkoitus jatkaa vuonna 2022, mutta kun Duncan ilmoitti, että laittaa pillit pussiin seuraavana vuonna, kun viimeiseksi jäävä albumi And It’s Goodbye From Him on ilmestynyt, niin ei ollut järkeä enää julkaista singleä. Eddie & The Hot Rodsin näin, kun he tekivät keikan kuolleen nokkamiehensä Barrie Masterisin kunniaksi. Kun homma edelleen toimi ja uusi materiaali oli hyvää, niin pari singleä on heiltä julkaistu – LP:kin olisi julkaistu, ellei USA:han tehty sopimus olisi sitä estänyt. Ed Banger esiintyi vuoden 2022 festareilla klassikko bändinsä The Nosebleedsin kanssa. Sen jälkeen juttelin Edin, tai oikeasti siis silloin jo Edweena Bangerin kanssa. Sukupuoli-identiteetti oli vaihtunut, mutta kaveri oli mukava kuin mikä, joten single päätettiin tehdä. Viimeisin Rebellionista alkanut yhteistyö on The Vaporsin kanssa, jolta ilmestyi vuoden 2024 alussa single ja jatkosta on tätä kirjoitettaessa jo sovittu.
Eihän tuo vanhojen lapsuuden sankarien julkaiseminen mikään itse tarkoitus ole, mutta pirun kivaa se on! Kun pääse niiden tiimoilta syvällisesti keskustelemaan kaikesta siitä menneestä, joka on aina itseä kiinnostanut. Lisäksi nuo ulkomaan julkaisut ovat avanneet kanavia muutenkin lisää punkverkostoon; eri maissa toimivat pienelvy-yhtiöt, joilla on oma distro ovat halunneet vaihtaa levyjä Hiljaisten kanssa. Näin on saatu Suomeen myyntiin mielenkiintoista kamaa ja pystytty pitämään hinnat erittäin siedettävinä.
Punk Lurex OK oli hajonnut siihen, että Riitta oli kypsynyt punk-keikkojen säätöön ja epämääräisyyteen. Into soittamiseen ei kuitenkaan ollut laantunut, joten ei aikaakaan, kun Riitta ja Tiina alkoivat laittamaan uutta bändiä kasaan. Riitalla oli jo rumpali valmiiksi katsottuna. Manu Ojanen joka oli soittanut muun muassa Hellhoundissa ja Pojissa oli Riitan mielessä. Riitta kysyi Manua ja Manu oli heti valmis. Toinen kitaristi puuttui. Tiina ja Riitta olivat ystävystyneet Jani Viitasen kanssa Punk Lurex OK:n levytyssessioissa. Tiina muisti, että jossain juopottelusessiossa Jani oli sanonut, että hän todella diggaa Lurexin touhua ja että jos joskus Kukka lopettaa bändissä niin hän tulee tilalle. Tiina soitti Janille ja siteerasi tätä hänen aiempaa lausuntoaan ja kysyi että no, tuletko mukaan. Jani totesi, että kai sitä voisi.
Idea bändistä esiteltiin ilman demoa. Hommahan oli heti selvä, että tällä mentäisiin. Tunsin kaikki tyypit ja tiesin heidän mukaviksi ihmisiksi. Janilla oli vielä kaiken päälle oma studio ja mittava kokemus niin biisin tekemisessä kuin bändissä olossa, joten ajattelin, että tämä antaa mukavasti ryhtiä Tiinan ja Riitan touhuihin.
Sovittiin, niin, että julkaistaan ensin CD-sinkku jolla yritetään saada radiosoittoa ja jonkin verran nimeä bändille ja sitten sen jälkeen tehtäisiin täyspitkä. Näin toimittiin. Kolmen biisin sinkulla kaikki pääsivät biisin tekemisen makuun. Jos Tänään Töitä Saan oli Tiina Wesslin sävellys ja sanoitus. Riitta puolestaan teki yksin Pakko Soittaa biisin. Viimeinen, Oravanpyörä oli Jani Viitasen sävellys ja Manu Ojasen sanoitus.
Mitään ihmeempää vaikutusta single ei mediaan tehnyt, mutta ei se mitään – silti päätettiin, että pitkäsoitto aikanaan tehdään.
Alkuvuodesta 2003 Viewmasters alkoi työstää materiaalia esikoisalbumilleen. Biisimateriaali oli taas Pasi Heikuran käsialaa; ainoastaan kappaleessa Rollercoaster tekstissä Pasia auttoi Samuli Happo. Kesällä materiaalia terävöitettiin harvalla keikkailulla ja syksyllä alettiin studiotyö tuottaja Raine Salon ja äänittäjä Jani Viitasen kanssa. Levyä tehtiin niin Headline Studiossa kuin Himalaja Sound State Studiossa. Levyn viilaaminen kesti lähes vuoden ja vihdoin syksyllä 2004 oli valmista. Levyn kannen suunnitteli laulusolista Halonen ja sen toteutti Esa Kerttula, joka otti myös kansissa olevat bändikuvat. Etukannen kuvan, jossa on nainen puhelimessa, otti Aino Kannisto. Sama kuva muuten ilmestyi Aino Kanniston samana vuonna Saksassa järjestetyn valokuvanäyttelyn Staged Photographs näyttelykatalogin kannessa. Levyn julkkarit pidettiin lokakuussa 2004 Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä ja Viewmasters soitti tapahtumassa.
Pauli Kallio kirjoitti levystä Soundiin 11/2004: ”Täyspitkästi debytoiva Viewmasters on Alivaltiosihteeri-kitaristi Pasi Heikuran jo viisivuotiaaksi ehtinyt kokoonpano. Toisin kuin Heikuran tunnetummassa bändissä, nyt ei olla huumorin eikä varsinkaan pelleilyn asialla. Mutta kun Pasi Heikura on Ingridin biisintekijä ja kitaristi, niin tiettyjä sävellyksellisiä ja sovituksellisia yhtymäkohtia Alivaltiosihteeriin löytyy.
Viewmasters esittää asiansa englanniksi ja tyyliltään Raine Salon tuottama Ingrid on ilmavaa brittihenkistä kitarapoppia Heikuran pikemminkin näppäilevän kuin hakkaavan kitaroinnin omatessa paikoitellen jazzillisiakin piirteitä. Pauli Hanhiniemen Perunateatterissakin soittava rumpali Juppo Paavola ja basisti Ville Rauhala pitävät Ingridin rytmit vakaina. Soulahtava K.P. Halonen on Viewmastersin rockia ajatellen suorastaan hämmentävän muhkeaääninen laulaja.
Vaikka Viewmastersilla onkin oma tyylinsä, niin Pasi Heikuran vanha pakkomielle nostaa sentään varovasti päätään. Straight Storiesilla bändi riffaa kuin AC/DC Light.”
Levy jäi bändin viimeiseksi. Levyyn oli ladattu isoja odotuksia, mutta myynti jäi vaatimattomaksi ja yhden jos toisenkin muusikon muut projektit alkoivat ottaa aikaa, joten Viewmasters kuihtui pikkuhiljaa pois.
Kätyrien ensimmäistä pitkäsoitto lähdettiin tekemään aivan samalla porukalla kuin Helmikuu CD-EP:täkin. Yhtyeen jäsenet olivat samat (Kivi Larmola, Mikko Huu, Lasse Nevala ja Konsta Neugodov) samoin tuottaja Esa Salokoski ja studiokin oli sama Studio Sinkkonen. Uusia biisejä äänitettiin kolmetoista ja aiemmilta CD-EP:ltä otettiin sen nimibiisi Helmikuu tälle levylle. CD:tä tehtiin multimedia-CD, eli sille laitettiin musiikin lisäksi video. Tuo video oli Helmikuu, ja sen oli ohjannut Harri Haanpää. Tuttuun tapaan Kivi teki itse levyn kannet. Valokuvat kansiin ottivat Pete Korhonen (kansivihkon sivut 2-6 ja takakansi) sekä Krista Mäkinen (kansivihko sivun 8 bändikuva).
Näihin aikoihin Hiljaisten Levyjen kansiin ilmestyi koodi LC1574. Se oli Saksan Gramexia vastaavan järjestön koodi ja radiosoitoista se pohjalta tilitettiin korvausta. Koodi oli itse asiassa Twang Tone! levymerkin koodi, jota pyöritti Berlinissä kaverini Mike Korbik. Mike oli myös DJ:nä paikallisen Yleisradion Berlinin toimituksessa. Mike hoiti pienen promojakelun Saksan radioille ja tilitti meille sitten radiosoitoista rahaa aikanaan. Ei sieltä kuin muutama kymppi tullut – leikö kukaan muu kuin Mike itse niitä Saksan radioissa soittanut, mutta ainakin yritettiin.
Desibeli.net arvioi levyn seuraavasti: ”Karhealla äänellä lauletut paahtorallit kulkevat Pelle Miljoona/Tumppi Varonen -kaksikon mieleentuovasta kiihkeärytmisestä punkjuoksutuksesta (kuuntele vaikkapa Mandala) hevimpiin tunnelmiin. No Shamen Esa Salokosken tuotannossa Kätyrien kiihkeä punksoitanto jättää mukavasti tilaa Mikon ilmeikkäälle laululle eikä levytys ole missään mielessä liian tukkoinen. Vähän vain, sillain punkisti. Kiertävällä sanoitusjuoksutuksella lasketteleva Rakkauden sanat lähtee viemään levyä hivenen melankolisella otteella. Kivi vakuuttaa taustalaulussa, Mikon laulu on melkoista hyrräkieputusta. Minuutin ja kolmen minuutin välillä vaihteleva biisimateriaali jatkaa samoilla tiukasti paahtavilla linjoilla, Silminnäkijän todistukset eivät ole mitään kliinisesti kumisevia pohdintoja vaan elävästi räiskyviä, pääosin alakuloisia purkauksia. Kohokohtina toimii tarttuva Vähän Vähemmän, talvisen ulkosoittovideonkin avantoineen ja lumihautoineen levyn haltijalle tarjoileva Helmikuu, vaanivasta säkeestä kiihkeään kertosyöksyyn riehaantuva Lohikäärmeentappaja sekä lähes iloisesti paahtava Lintunainen. Loppulevyn muutamat paahdot kiertävät jo miltei hooceetahdilla, mutta ikään kuin puolittain lastenrallatuksia sivuten. Sanoituksien sisältö ei ole mitenkään hilpeää, enemmänkin synkkiä aatoksia pohtivaa pimeiden vuodenaikojen jurnutusta. Kätyrit on tutustumisen arvoinen orkesteri suomenkielisen punkin kentällä.”
Alkuvuoden isomman julkaisuryppään jälkeen vedettiin hiukan henkeä ja nyt sitten taas aletaan tosissaan hommiin. Julkaisusuunnitelma on vielä loppuvuodelle hiukan epämääräinen – vain yhdellä levyllä on tarkka julkaisupäivä – mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa alkaa tarkentumaan. Todennäköisesti ainakin yksi levy on vielä tulossa syksylle, mutta siihenkin palataan, kun asiat hiukan selkenevät.
The Anderssons: Pikkulevyt pyörii (oi, Sinkkuklubi) / Peter (suorakaiverrus 7”)
Julkiasu: 29.5.2024
Tennarirock / Ramopunk -bändi The Anderssons innostui Sinkkuklubi meiningistä niin paljon, että teki Sinkkuklubille oman biisin Pikkulevyt pyörii (oi, Sinkkuklubi). Siitä ja toisesta biisistä (Peter) tehtiin pienipainoksinen (50 kappaletta) suorakaiverrussingle, lähinnä Sinkkuklubin jäsenille. Muutama ylimääräinen jäi myyntiin. Jos kiinnostaa, niin kannattaa tehdä ennakkotilaus.
Persoonallisuushäiriö: Yhtä Juhlaa (CD)
Julkiasu: Kesäkuu 2024
Yhtä juhlaa on Persoonallisuushäiriön toinen pitkäsoitto. Musiikillisesti ollaan vahvasti kiinni vanhemmassa punkissa a’la Ratsia, Clash, Stiff Little Fingers, mutta toteutusta on tuotu tähän päivään. Melodioihin uskotaan ja meno on enemmän kuin reipasta.
Kirjoituksia Kellareista vol.2 (kirja)
Julkiasu: Heinäkuu 2024
Fanzinekirjan kakkosnumeron valmistelu on aloitettu. Kirjoittajia on tullut kiitettävästi lisää ja todella mainiota materiaali on tähänkin numeroon tulossa, mutta paljastetaan sisältöä vasta hiukan lähempänä, kun varmasti tiedetään mitkä jutut valmistuvat ajoissa tähän numeroon.
The Southgates: Citrus Tree / London Time (7”)
Julkiasu: Elokuu 2024
Oulusta tuleva The Southgates soittaa Brittihenkistä kitarapoppia Manchesterin suunnalta, mutta siinä on vivahteita niin indiestä kuin jopa psykedeelisestä rockista. Citrus Treellä ei säröä ole säästelty ja kokonaisuus on ihana rosoista poppia.
—
Äxyt Zeeprat: Musiikkia lapsille ja muille älyköille (CD)
Julkaisu: loppuvuosi 2024
Tilsan lastenmusiikkilevy. Lisää tietoa tulossa seuraavissa päivityksissä.
—
Punk Lurex: tba (LP)
Julkaisu: loppuvuosi 2024
Edellisestä Lurex levystä onkin jo 12 vuotta, joten johan se on aika uutta albumia saada aikaiseksi.
—
Eddie & the Hot Rods / The Vapors split-single (7”)
Julkaisu: loppuvuosi 2024
Infoa tulossa seuraavissa suunnitelmapäivityksissä.
Martti Trillitzsch on puoliksi suomalainen Saksassa koko ikänsä asunut musiikin monitoimimies, joka esiintyy artistinimellä Mäkkelä. Hän oli jo nuorena innostunut vaihtoehtomusiikista ja hämmentävässä määrin Suomalaisesta sellaisesta. 23-vuotiaana hän perusti ensimmäisen levy-yhtiönsä Tug Recordsin vuonna 1988. Tug Recordsin ensimmäinen julkaisu oli Waltarin Monk-Punk -albumin julkaiseminen Saksassa. Martilla oli sittemmin myös kauppa nimeltään Kioski, jossa hän myi suomalaisen musiikin lisäksi muun muassa Muumimukeja, lämpimiä villapeittoja ja tyypillisiä suomalaisia herkkuja. Martti oli se kaveri, joka toi Eläkeläiset Saksaan, perusti sitä varten Humppa Recordsin ja teki bändistä ison. Martin kolmas levy-yhtiö oli 9pm Records. Martti on ennen kaikkea esiintynyt soolona tuolla Mäkkelä nimellä, mutta lisäksi hän on soittanut yhtyeissä Mäkkelä’s Trash Lounge, The Church Of The Blue Nun , The Goho Hobos ja The Tres Biens.
En muista missä ensimmäisen kerran törmäsin Marttiin, mutta joka tapauksessa olimme pian tuon jälkeen ahkerassa kirjeenvaihdossa ja lähetin Martille promolevyjä Hiljaisten julkaisuista. Martti ihastui ennen kaikkea Nightingalesin ja järjesti näille kiertueen Saksaan. Aloin sitten puhua Martille, että miten olisi Nightingalesin levyjen lisensointi Saksaan. Martti lämpeni asialle, mutta sen sijaan, että hän olisi julkaissut jonkun levyn sellaisenaan halusi hän julkaista kokoelman. No tämähän sopi minulle. Martti valitsi oman makunsa mukaisesti neljätoista kappaletta CD:lle ja Tomi Riionheimo teki siihen kannet. Diiliksi sovittiin, että sain 100 kappaletta CD:tä Suomessa myytäväksi lisenssikorvauksena.
Martti sai tietenkin levyä hyvin promottua Saksaa ja arvioita tuli runsaasti. Tässä niistä muutamia.
OX: ”Man nascht bei Punk, Beat, Garage, Mod, Zirkusmusik, mischt noch etwas von dieser seltsamen Weirdness dazu, die irgendwie typisch zu sein scheint für Bands aus diesem Land und wahrscheinlich durch ein Übermaß an Alkohol sowie einen Mangel von Sonnenlicht ausgelöst wird, und fertig ist ein eigenwilliges, abwechslungsreiches Album, das sich nicht in die genannten Genres einfügen will und wohl ein Ausdruck spinnerter Genialität ist.”
Skug: ” Sehr charmant gibt sich diese Band aus Rovaniemi, Finnland, auf ihrem dritten Album: Als wären sie einem Film von Aki Kaurismäki entsprungen, machen The Nightingales Retro-Rock (»Never Killed A Man«). Das Klavier klimpert und wenn es sich nicht gerade um die Rhythmusgitarre handelt, dann wird mit den Gitarren die entsprechende Wand einzementiert. Außer dem Kinks-Cover »Mr. Pleasent« stammen alle Songs aus der Feder des Bassisten Marko Kantola, der beweist als Songwriter ein gutes Gespür für die einfache, eingängige Melodie. Superviel Hall machen das Jonathan Richman gewidmete Lied »Jonathan« zu einer Rockhymne: »I wanna be a rich man, I wanna be a Jonathan Richman.« Beim Songwriting hat The Nightingales-Mastermind Kantola durchaus die Inspirationsquelle Richman genutzt – und wenn dabei ein so sympathisches Album wie »Cartoon Of A Band« herauskommt, kann man sich das nur öfters wünschen.”
Westzeit: “Cartoon Of A Band, das Deutschland-Debüt dieses charmanten Fünfers, eine quasi „Best-Of-Langrille dieser Band. Die Nightingales schaffen es spielerisch die besten Momente von Dr. Feelgood, T.Rex und den frühen Kinks in Gitarren-Pop und Retro-Rock zu verpacken. Und über allem dem schwebt das typische Bar-Piano, dass ihren Sound so charakteristisch nach Pubrock klingen lässt. Ihnen eilt der Ruf voraus, einer der besten finnischen Livebands zu sein. Und die Texte von Marko Kontola sind voller Skurrilitäten. Fast zu britisch um finnisch zu sein, wäre da nicht der charmante Akzent.”
Yhteistyö Martin kanssa jatkui ja julkaisimme aikanaan yhdessä Nightingalesin Sentimenta Hospital albumin. Hiljaiset Levyt julkaisi Mäkkelän vinyyli-EP. Mutta mikä tärkeintä sain Martista elinikäisen hyvän ystävän.
Sitten edellisen albumin Prolexin, oli bändissä vaihtunut rumpali. Uusi oli Markku ”Piise” Viippo, joka oli ehtinyt koluta läpi ison nipun tamperelaisia punkbändejä lähtien Riistetyistä. Levy syntyi kuten aiemmatkin Lurex-tuotokset Headline studiolla Jani Viitasen taitavassa ohjauksessa. Biisien tekeminen jakautui nyt aiempaa tasaisemmin, jopa uusi jäsen Piise teki kahden biisin sävellyksen. Kukka teki kaksi biisiä kokonaan yksin ja kahden muun sävellyksen. Kaikki muu oli sitten dynaamisen duon Tiinan ja Riitan käsialaa. Niin ja olihan mukana yksi cover, Kasevan Mari. Se tuli osaksi Lurexin vakisettiä ja on kulkenut yhtyeen mukana näihin päiviin asti. Kun Manserock-näyttely avattiin Museokeskus Vapriikissa, niin Manserock-orkesterin solisteina oli useita vierailijoita; yksi näistä oli Tiina Wesslin ja hän lauloi juuri Marin. Herkkoo kaupunkisissi biisissä vierailevana kitaristina on Timo Kivikangas.
Levyn kansiin ei tuntunut kenelläkään bändissä olevan mitään idea. Minä oli juuri lukenut Naomi Kleinin kirjan No Logo – Tähtäimessä brändivaltiaat, jossa käydään tiukasti kapitalismia ja ennen kaikkea suuryhtiöitä vastaan. Kirjan innoittamana ehdotin, että levylle tehdään samanlainen kansi kuin kirjassa. Muistaakseni Aika Vapaa johdettiin jotenkin työttömyydestä, kun on paljon vapaa-aikaa. Koska kirjassa oli alaotsikko, piti tähänkin sellainen saada ja Ajatuksia Kaikille taisi tulla Tiinalta. CD:n vihossa on paitsi biisien sanat, niin kunkin biisin kohdalla sen tekijältä pari lausetta miten biisi oli syntynyt.
Levyn lehdistötiedote kertoo levystä näin: ”Tulkintaan on tullut lisää syvyyttää, mutta PLOK:lle tuttu rohkeus on tallella. Linjasta ei ole tingitty, vaan kantaa otetaan edelleen, heikomman puolella seisotaan, melodioihin uskotaan ja biisit ovat edelleen tolkuttoman tarttuvia. Aika Vapaa on suureksi osaksi ripeää punkpoppia, Etsijät biisi jopa punkeinta PLOK:ia sitten ensi levyn. Mukaan mahtuu myös rokahtavampaa ajattomampaa materiaalia ja muutama yllättävän rauhallinen kappalle – ihmetelkääpä Muistoja Neuvostoliitosta biisiä. Toisena kuriositeettina on mainio versiointi Kasevan Mari-kappaleesta, joka on jo pitkään ollut yhtyeen keikkapravuuri.”
Pertti Ojala arvioi levyn Soundissa 08/2002 näin: ”Punk Lurex OK:lle rehti ja konstailematon punk rock on yhä enemmän kuin ok. Albuminsa alaotsikolla Ajatuksia kaikille perinnetietoinen kvartetti haluaa sitkeästi muistuttaa myös siitä, että remellyksen ja kohkaamisen rinnalla tai jopa niiden sijasta punkissa saa olla ajatuksiakin. Jos nykymaailmassa voitaisiin puhua proletariaatista ja sen äänitorvista, niin rockin piirissä Punk Lurex OK seisoisi tämän joukon eturivissä – vaikkapa yksinään. Työ ja ajatukset yhdistyvät jo levyn pelkistetyssä kansitaiteessa.
Varhaisen The Clashin tyylisillä ensi-iskuilla käynnistyvä Älä pelkää tekee välittömästi selväksi mihin sointinsa amatööriydestä jääräpäisesti kiinni pitävän Punk Lurexin kyydissä joutuu. Epäoikeudenmukaisuus jurppii, mutta itsetunnon kohottaminen ja solidaarisuus voivat parhaimmillaan johtaa parempaan. Baariin kommentoi koruttomasti työvoimahallinnon ja asiakkaidensa kissa ja hiiri -leikkiä karensseineen, pakkokursseineen ja kaljalle pakenemisineen. Työttömän ja työläisen duetto Työssä ja ilman toistaa jo jonkin aikaa vallinneen faktan työn epätasaisesta jakautumisesta. Asemalla todistaa reggaen maistuvan myös Punk Lurex OK:lle. Aika vapaan ainoana lainakappaleena punkitettu Kasevan Mari ei menetä kauneuttaan edes varhaisen Advertsin lailla roiskaistuna. Minä olen koira on Tiina Wesslinin ja Riitta Suojasen ankara feministinen protesti ja kasvukertomus.
Kovimmissakin kannanotoissaan positiivisuutta huokuvan albmin päätteeksi Punk Lurex OK kiteyttää Pohjalla -biisiin suomalaista punk-nostalgiaa.”
Alivaltiosihteerin hajoamisen, tai ehkä paremminkin siirtymisen keikka- ja levytystauolle, jälkeen Pasi Heikuralla ei sävelkynä tylsistynyt, vaan uusia biisejä syntyi. Niille piti löytää uusi bändi, tai siis koota sellainen ja se oli Viewmasters. Syntymäkaupungissaan Salossa r&b-laulajana mainetta niittänyt Puntti Halonen löytyi solistiksi ystäväpiiristä. Halosen myötä laulukielen valinta oli selvä. Puntti oli todennut Pasille heti kättelyssä: ”En ole laulanut suomeksi sitten alakoulun.” Nuori rumpalilupaus Juppo Paavola oli Heikuralle tuttu eräästä aiemmasta projektista. Juppo puolestaan ehdotti basistiksi monessa yhtyeessä rytmiryhmäkumppaninaan toiminutta Ville Rauhalaa.
Keikkailu alkoi ja pian bändin potentiaali noteerattiin. Jussi Niemi kirjoitti yhtyeen Telakan keikasta marraskuussa 2001: ”Paavolan Jupon ja Rauhalan Villen monissa bändeissä hyödynnetty rytmityö ei pettänyt nytkään ja Pasi Heikura yllätti salajatsahtavan soolokitarisminsa cooliudella. Komppikitaristi Puntti Halosen käheä laulusaundi ei tullut väkinäisesti pusertamalla, kuten niin usein tässä lajityypissä. Väitän, että vilkkaalla keikkailulla Viewmastersista hioutuisi melko nopeasti hyvinkin kilpailukykyinen soittokunta.”
Kun demo saatiin valmiiksi, kiikutti Pasi sen minulle ja minä totesin, että kyllä tässä voidaan yhteistyötä jatkaa. Päätettiin aloittaa hyväksi havaitulla kaavalla: Ensin pikkulevy, jolla nimeä tehdään tutuksi ja sitten jonkin ajan päästä pitkäsoitto. Maaliskuussa 2002 yhtye vetäytyi studioon tuottajaksi pestatun Otto Hallamaan sekä äänittäjä Meelis Niinin (Meelis oli toiminut Alivaltiosihteerin äänimiehenä) kanssa. Otto soitti levyllä myös koskettimia. Biisejä äänitettiin niin Tullikamarilla, JJ-Studiossa, kuin Melliksen luona. Tuloksen oli viisi kappaletta: Forever Tonight / What Do You See When You Close Your Eyes / Secrets / Art Of Love / Fine Day. Kannet levyyn teki Esa Karttula.
Markku Makkonen arvioi levyä Tamperelaiseen mm. näin: ”Alivaltiosihteeri Pasi Heikuran kynästä ja kitarasta lähtenyt Viewmasters-materiaali ei ole aivan poikasten tavaraa. Heikuran itsensä kepitys liikkuu näkemyksellisesti kepityksen ja näppäilyn rajamailla, mutta varsinaisen mieshormoonipaukun keitokseen lisää laulaja Puntti Halonen. Mister Halosen äänessä on karheutta, joka vain korostuu live-tilanteissa: Viewmasters-vokalistin lavaolemuksesta ei ole intiaani kaukana.”
Antti Marttinen kirjoitti Soundiin 9/2002 näin: ”Pasi Heikuran moninaisista musiikkiprojekteista on nyt julkaistu Viewmasters-nelikon viiden biisin mini-lp Forever Tonight. Jälki yllättää: soljuvila kitaroilla siivitetty lennokas pop (säv. & san. Heikura) voisi olla kotoisin huomattavasti lännempää, miksei toisesta ajastakin. Ainakin tätä projektia varten Heikuran kuulu AC/DC-diggailu on jätetty sivuun ja jos Neil Young -osastoa on suodattunut mukaan, se on lähempänä Harvestia kuin Weldiä. Fine Day on tasavahvan joukon napakoin rock-pala.”
