Karjalainen arvio sekä Mickey Juppin ja Attila the Stockbrokerin uudet LP ja piti molemmista.
Uudessa Soundissa (8/2020) on arvio Attilasta.
Desibeli.net puolestaan arvioi Nuorisopalatsin uuden singlen.
Viime aikaisia arvioita
Tulevat julkaisut (päivitetty lista):
Levytehtaalla on ruuhkaa ja toimitukset venyvät. Jo kolme levyä on tehtaalla, mutta yksikään ei ole vielä ihan lähiviikkoina valmis. Koko paletti siirtyy taas hiukan eteenpäin. Tässä tämän hetkinen näkemys kuinka levyjä voisi ilmestyä.
Jahnukaiset feat. Miika Söderholm: : Brickfield Nights / Mikkitelineestä on puolet minun
Julkaisu: Lokakuun loppu
Tamperelainen sarjakuvajazzyhtye Jahnukaiset jatkaa seikkailujaan punk-klassikoiden seurassa. Tällä kertaa jazzareiden seurassa laulaa suomalainen punk-legenda, etenkin Ypö-Viidestä ja Pojat-yhtyeistä tunnettu Miika Söderholm.
Levyn A-puoli svengaava swing-schlager Brickfield Nights on brittiläisen The Boys-yhtyeen elämään jäänyt single vuodelta 1978. Myöhemmin sen ovat levyttäneet myös Pojat (1990) suomeksi nimellä Utajärven yöt ja ”Saksan Eppu Normaali” Die Toten Hosen (1991).
B-puolen keinuva beguine Mikkitelineestä on puolet minun taas on karhulalaisen Ypö-Viis -yhtyeen Mari pogoaa -singlen b-puoli vuodelta 1979. Sittemmin kappaleen on levyttänyt PMMP (2005) singlensä Päiväkoti b-puolella.
Kansikuvan on luonut Jahnukaisten perinteiseen tyyliin yhtyeen johtaja ja sarjakuvaklassikko Jukka Tilsa.
Vuokkoset: Umpikujassa (LP)
Julkaisu: Lokakuun lopulla
Punkkia, protopunkkia ja jopa progea yhdistelevä ärhäkkä levy Tampereelta.
Vaavi: Etsi oma tiesi / Anna unelman elää (7”)
Julkaisu: Marraskuussa
Kaksi uutta Vaavi biisiä, A-puoli selkeästi pub rock vaikutteinen menopala ja B-puolella mennään glamrock-tunnelmissa
.
The Boasters: toinen EP (7”)
Street- ja Oi-punk on saanut toisen kitaristin myötä lisää väriä ja uutukainen siirtää yhtyetää pari askelta kohti asctionrockia.
Julkaisu: Marraskuussa
.
Miika ja Yari: 7”
Julkaisu: työ alla
Kaksi punklegendaa työstävät uutta musiikkia yhdessä.
.
Wolfmen: The Shadow War (LP)
Julkaisu: suunnitteilla
Vinyyliversio aikoinaan vain CD:nä julkaistusta Wolfmenin ensimmäisestä pitkäsoitosta.
.
Lowdown Shakin’ Chills: kokoelma (LP)
Julkaisu: suunnitteilla
Vinyylikokoelma LSC-tuotannosta.
Nuorisopalatsilta uusi digisingle
Korona-aikana Nuorisopalatsi on sulkeutunut kellariinsa ja tehnyt uutta musiikkia. Nuorisopalatsin single ”Nöyrä kuin kivi” kertoo ajastamme, jossa kaikki tuntuu aina vain jatkuvan, vaikka samalla jostain pitäisi ilmaantua vapahtaja ja vallankumous. Teemme yhtä, toivomme toista. Paras ottaa kolpakollinen hötkyilemättä ja muistaa, että elämään pitää suhtautua nöyrästi kuin kivi – joka ei nöyristele!
Bonustarina 6: Jukkim Records
Miettinen oli ollut minulle esikuva ja innoittaja jo siitä asti, kun ensimmäisen Hilseen sain käsiini. Hilse sai tajuamaan, että minäkin voisin tehdä pienlehteä ja Miettisen varhaiset levy-yhtiöt (Hilse ja Kumibeat) olivat yksi niistä esimerkeistä, joiden viitoittamalle tielle Hiljaisten levyjen kanssa menin. Miettinen tuli sitten aikojen saatossa erittäin tutuksi ja samalla tuli havaittua, että tässähän on äärimmäisen mukava mies. Hauskaa oli aina vaikka välillä hommat menivät hiukan säheltämiseksi. Ulkomaan messukeikoilla oltiin jo tehty yhteistyötä ja minä halusin tehdä lisää juttuja Miettisen kanssa, joten ehdotin, että perustettaisiin sinkkulabel, joka julkaisi ulkomaan elävien sinkkuja Suomessa. Tuohon aikaan oli ympäri maailmaa hienoja labeleita, jotka lisenssillä julkaisivat sinkkuja ja jotain sen kaltaista minäkin tästä merkistä kaavailin.
Miettinen tunsi itsenä ja hiukan toppuutteli. Pelkäsi, että minä jään levymerkin maksumieheksi. Vakuuttelin, että siihen olen hiukan varautunutkin ja että osaan kyllä sanoa sitten jos tappiot käyvät liian isoiksi. Kun vielä ponnekkaasti kerroin, että voin tehdä töissä vähän ylitöitä ja sillä rahoittaa tätä harrastusta, niin lopulta Miettinen suostui.
Miettisen aiemman Kumibeat merkin hengessä levymerkin nimi rakennettiin meidän nimistä. Kun KuMiBeatissä oli nimi tehty sukunimistä KUusinen MIettinen, niin nyt otettiin etunimet JUKka ja KIMmo. Levykoodissa (JUMI) sen sijaan käytettiin sukunimiä. Tapani Rytöhonka pyydettiin piirtämään merkille logo ja upean logon Rytöhonka piirisikin, se on muunnelma Rafaelin Enkelit maalauksessa ja enkeleistä on tehty Junttila ja Miettinen.
Julkaisupolitiikasta päätettiin niin, että kumpikin sai vuorollaan hoitaa homman, valita bändi, neuvotella diilin ja tehdä kannet. Minä sain aloittaa. Ensimmäinen julkaisu oli Englantilainen Skydogs, johon olin tutustunut kun lisenssoin Jalla Jallan Brittiläiselle Plastic Surgery levymerkille. Skydogille järkkäsin pari keikkakin Suomenn. Miettisen ensimmäinen valinta oli Australialainen Meanies. Minun toinen valinta oli Saksalainen Slick, johon olin tykästynyt BID messuilla. Miettisen toinen valinta oli Jeff Dahl. Tämä jenkkikitaralegenda äänitti singlellä varten aivan uuden biisin B-puolelle, Hanoi Rocksin Tragedyn. Kaikkiaan voi sanoa, että Miettisen kontaktit ja maku hakkasivat omani 6 – 0. Olin aivan ällistynyt, että levymerkki jossa olen mukana, julkaisi sellaisia ”isoja nimiä” kuin Meanies ja Jeff Dahl.
Dahlin jälkeen Miettinen teki hiukan arviolaskentaa ja totesi, että olin ottanut takkiini hänen mielestään paljon. Omasta mielestäni varsin vähän ja kaikki oli sen arvoista. Miettinen kuitenkin totesi, ettei hän voi minun rahoillani levyjä julkaista ja siihen Jukkim sitten loppui. Hieno seikkailu joka tapauksessa.
Julkaistut levyt olivat siis:
The Skydogs: So Good / Psychotic Avenue (JUMI-001) 1992
The Meanies: Them EP (JUMI 002) 1993
Slick: Meat / Guilty (JUMI-003) 1993
Jeff Dahl: Helium Brats / Tragedy (JUMI-004) 1995
Hiljaiset julkaisut osa 60 – The Nightingales: Pop-Gun Juggernaut (CD; Hiljaiset Levyt HILL-014) 1993
Kun Nightingalesilla oli jo kaksi singleä takana (omakustanne ja Poor Jimmy) sekä valmiita biisejä vaikka kuinka paljon, niin todettiin, että ei muuta kuin albumia tekemään lokakuussa 1992. Marko oli tässä vaiheessa jo muuttanut Tamperelle ja koko orkesteri majoittui äänitysten ajaksi Markon suht pieneen kämppään.
Ihan tarkkaan en muista miksi ex-Pojat basisti ja Alivaltiosihteerin keikkamiksaaja Jussi Santalahti otettiin mukaan, tai siis mihinkä rooliin. Äänittäjäksi hänet merkittiin, mutta rooli jäi pieneksi. Viitasen Jani hoiti isoimman osan hommasta. Janihan ei koskaan ole halunnut, että häntä sanotaan tuottajaksi, mutta että kyllä hän mielipiteensä suostuu kertomaan. Tällä kertaa tuolla mielipiteellä ei ollut niin painavaa arvoa kuin tavallisesti. Marko Kantola tiivistää asian näin: ”Taisin tosin ite olla noihin aikoihin helvetin tietoinen omasta taiteellisesta näkemyksestäni, että näin jälkiviisaasti ajatellen olis voinut enemmänkin kuunnella vanhaa ja viisasta (varmaan jo kolmekymppistä) Jania.”
Sessiot oli tosi intensiiviset. Tuollaiset 10-12 tuntia päivässä studiolla. Nuoret miehet siitä sitten jatkoivat vielä kai joka ilta Mexasiin ja Dorikseen kaljoittelemaan. Väliin osui myös Musiikki & Median keikka I-klubilla. Sen verran pitkät illat veivät kuntoa, että Jukka P:ltä ei Who Raped the Nightingalen soolo oikein lähtenyt lentoon aamutuimaan, niinpä sen soitti äänittäjä Jani Viitanen. Marko toteaa tilanteesta: ”Jukan puolustukseksi mainittakoon, että levyn hienoimmat 20 sekuntia on Springtime in this Cityn soolo”. Studiolta löytyi Gretchin puoliakustinen, ja soolo kuulostaa paitsi soitoltaan myös soundiltaan yhä tosi upealta.
Muutama huomautus levy kansivihon krediteistä: Johanna (tuolloiselta sukunimeltään Karjalainen) lauloi jotain taustoja levyllä. Johanna kreditointiin levyyn J. Karjalainen. Jostain syystä se tuntui hauskalta ajatukselta. Ristamäen Jussin sukunimi kirjoitettiin väärin levyyn Ristimäkiksi. Jussi antoi kyllä osittaisen synninpäästön ja kertoi, että näin käy aina.
Kuten Poor Jimmy sinkun kannet tämänkin levyn kansitaiteen tekivät yhdessä Heikki Viitasen ja Marko Kantola leikkaa-liimaa-periaatteella. Bändin logo varastettiin suursuosikiltani Flamin’ Grooviesilta (Supersnazzin kannesta). Yleinen harhaluulo on, että logon vaikutteet olisivat Aku Ankan suunnassa.
Levy oli tarkoitus julkaista ennen Roi Soi -kiertuetta tammikuussa 1993, mutta se myöhästyi. Levyjä saatiin Hesaan kiertueen puolivälissä 27.1. Tavastian keikalle. Marko haki levyjä Oskun Divarista (jonne ne oltiin ohjattu) ennen Tavastian keikkaa ja toimitti rundin jälkeen niitä minulle 39 asteen kuumeessa. Levyn virallinen julkaisupäivä oli 15.2.1993.
Levy menestyi aika kivasti ja varsinkin Yleisradio soitti aika paljon Uncle Bruce biisiä, joka oli levyn päätösraita. Kuinkahan tulivat juuri siihen päätyneeksi? Nightingales kehittyi tässä vaiheessa nopeasti seuraavalle levylle tuli aivan uusia biisejä. Harmillisesti alkupään kappaleista osa jäi kokonaan dokumentoimatta, kuten Tell Her to Come Back Home ja I Don’t Believe.
Hiljaiset julkaisut osa 59 – Jalla Jalla / Greenhouse AC / The Nightingales: Roi Soi – Live (MC; Hiljaiset Levyt HIOR-001) 1993
Tämä onkin helppo kirjoittaa, sillä lähes kaikki tarvittava on kirjattu jo kasetin kansiin. Tässä se mitä lipukkeesta löytyy:
KUINKA KAIKKI TAPAHTUI
Lokakuussa Berlinissä B.I.D. musiikkiseminaarissa Jorma Ristilä ja Joose Berglund (Stupido Twins) sekä Jukka Junttila (Hiljaiset Levyt) saivat kevyen juopottelun jälkeen hienon idean. Julkaistaan Jalla Jallalta ja Greenhouse AC:Ita yhteislive-EP, jolla on vain coverbiisejä. Asiaa ruvettiin aikanaan viemään eteenpäin, jolloin Junttila meni Tampereen Tullikamarille Jussi Santalanden kanssa keskustelemaan mahdollisesta keikkapäivästä, jolloin Jallat ja Grönarit olisivat keikalla joka äänitettäisiin. Jussikin oli noteerannut Rovaniemen erinomaisuuden rock-kaupunkina ja ehdotti Junttilalle, että miksei tämä järjestäisi Roi Soi-nimistä kiertuetta Rovaniemeläisyhtyeille. Koska idea todettiin erinomaiseksi, puhuttiin likilegendaarinen keikkamyyjä Hannu Korhonen Dex-Viihteestä ympäri, myymään Roi Soi-kiertue – ja Hannuhan teki työtä käskettyä. Kiertueelle mukaan tulivat Jalla Jalla (Jouko Hiltunen – kitara, Jukka Kärhä – basso, Harri Pöyhtäri -laulu, Jukka Tarkiainen – kitara, Pete Tuononen – rummut), Greenhouse AC (Jussi Nykänen – laulu, Jari Mikkola – kitara, Hannu Kulusjärvi – basso, Emppu Jänkälä – rummut) ja The Nightingales (Marko Kantola – basso ja laulu, Ari Mäkitulkkila – rummut, Jorma Pirttijärvi – piano, Jukka Pirttijärvi– kitara). Tarkiaisen Jukka teki upean kiertuejulisteen. Kiertueen keikoista päätettiin äänittää Tampereen ja Helsingin esiintymiset. Tampereen keikkaa varten lainattiin Rockadillon Tapio Korjukselta DAT-nauhuri ja Tullikamarin äänimies Piikki Vainionpää miksasi ja äänitti keikan. Keikalla Nightingalesin Kantola vieraili Jalla Jallan kosketinsoittajana muutamassa biisissä, ja lähes koko Jalla ja Grönari orkesterit täydennettynä Junttilalla puolestaan lauloivat taustoja Nightingalesin Glad to be Gayssä – mikä luojan kiitos ei onneksi kuulu juuri ollenkaan. Hesan keikkaa varten Stupidojen ”kolmen markan businessmiehet” varta vasten ostivat oman DATin ja keikan äänitti ja miksasi Hessu Iso-Ahola. Keikalta valokuvia napsi Pentti Hokkanen. Nauhat masteroitiin digitaalisesti aikanaan Finnvoxissa Mika Jussilan ollessa paikoissa, Junttila ja Rainer Valliuksen (Hiljaiset Levyt) ihmettelivät toimitusta ja höpisivät hassuja. Kasetin kannen suunnitteli ja toteutti Jari Myllykoski (Booga’s Treehouse Club).”
Sen verran tarinaa, voi laajentaa, että kun yhteis-EP:stä oli päästy eteenpäin, niin kasetti-idea syntyi aika automaattisesti. Vinyylit oli ajettu jo oikeastaan alas, CD:t vielä todella kalliita tehdä, joten ajatus siksi pelkästä halavasta kasettisarjasta. Ideaa vahvisti New Yorkilaisen ROIR-merkin upea kasettijulkaisusarja, jossa oli huimia live- ja demojulkaisuja sellaisilta bändeiltä kuin Dictators, Suicide, New York Dolls, Germs, Bad Brains, muutamia mainitakseni. Tuli ajatus, että jos Suomessa saisi hyviä live- ja demonauhoituksia niin niitähän voisi julkaista samalaisena sarjana. ROIRiin päin kumarrettiin myös koodinimeä mietittäessä HIOR ei nyt ole ihan ROIR, mutta lähelle. HI on kaikkien Hiljaisten julkaisujen alkuosa ja tuo OR otettiin viittamaan ROIRin.
Kiertue oli varsin kovaa meininkiä Jari Mikkola tiivisti se muistelut lyhyesti: ”Oli kyllä hurja, huh huh… Kaikki parhaat kaverit kiertueella yhdessä… todellakin ikimuistoinen tammikuu 1993.” Kiertuepäivät olivat: 8.1. Rovaniemi (Tivoli), 13.1. Mikkeli (vanha Huopatehdas), 14.1. Lahti (Club 16), 15.1. Turku (Seminaari), 16.1. Tampere (Tullikamari), 22.1. Oulu (Rauhala), 23.1. Pello (Urheilutalo), 27.1. Helsinki (Tavastia), 28.1. Hämeenlinna (Kino Cafe), 29.1. Kyyjärvi (Nuorisotalo) ja 30.1. Jyväskylä (Lutakko). Kasettikansissa on vielä mainittu 31.1. Moulinsart (Linna) – en muista kenen älynväläys oli liittää tämä Tintti-viittaus keikkapaikkoihin. Lutakko varmistui niin myöhään, ettei se ehtinyt mukaan kiertuejulisteeseen.
Hiljaiset julkaisut osa 58 – Alivaltiosihteeri: Tää Aika Muistuttaa 90-lukua EP (CD-EP; Hiljaiset Levyt HICKS-036) 1993
90-luvun alussa ei vielä tunnettu formaattiradioita ja radiot soittivat laajasti uutta musiikkia ja varsin laaja-alaisesti. Radiosoitto oli tuolloin erittäin tärkeää, paitsi artistin markkinoinnin kannalta, niin myös radiosoitoista saatavien Gramex-korvausten takia – tai no Gramex korvaukset olivat merkittäviä Yleisradion soitoissa, kaupallisella puolella ne olivat suht vaatimattomia.
Radiot siirtyivät erittäin nopeasti vinyylistä CD-formaattiin, sen näppäryyden takia. Kovalevysoitto ei vielä tuossa vaiheessa ollut tullut alalle. Joten jos biisin halusi radioon soimaan, oli se julkaistava CD:nä. Alivaltiosihteeri on Hiljaisten artisteista se radioystävällisin, joten se sai luvan avata CD-singlejen julkaisemisen. Tai no CD-EP:stähän tässä on kyse sillä levy sisälsi neljä biisiä: Seikkailija / Niin Hyvä / Tää Aika Muistuttaa 90-luka / Esteitä Maailmanvalloitukselle (Live). Näistä Niin Hyvä ja Esteitä Maailmanvalloitukselle olivat vanhempaa perua ja ne oli tehty jo Tasavallan Presidentti II LP:lle. Niin Hyvä oli muuttunut matkan varrella niin paljon, että se katsottiin aiheelliseksi tehdä uusiksi. Esteitä Maailmanvalloitukselle napattiin jostain liveäänityksistä, en muista miltä keikalta.
Kolme studiobiisiä äänitettiin Harasoo Studiolla 16.-17.1.1993. Miehitys kontrollihuoneessa oli sama kuin Yeah Baby Yeah levyllä, eli äänittäjän Jani Viitanen ja tuottajana Kari Hipponen. Uudet biisit (Seikkailija ja Tää Aika Muistuttaa 90-lukua) tulivat löytymään näinä samoina versioina syksyllä julkaistulta Taustamusiikkia Kansannousulle pitkäsoitolta. Loput tuon albumin biiseistä äänitettiin kesäkuussa 1993. Miksi EP:n biisijärjestyksessä Seikkailija on laitettu ensimmäiseksi, jolloin se olisi ollut se radiosoittobiisi? Siten en muista, mutta ihmettelen kovasti edelleen järjestystä, sillä itse olen aina pitänyt Tää Aika Muistuttaa 90-lukua yhtenä Alkkarien parhaana biisinä.
Kansien tekijäksi valikoitu tällä kertaa sarjakuvia tekevistä tutuistamme Christer Nuutinen. Mitään ohjeita Christerille ei annettu kansien suhteen, eli älkää kysykö minulta mitä Godzilla Alivaltiosihteeri kannessa symboloi. Levyt valmistettiin Itävallassa DADC tehtailla. Kansakunnan Selkärankakin tietysti tehtiin. Sitä ei voitu liittää levyyn, joten levyssä on vain maininta, että Selkärangan voi tilata laittamalla postia Hiljaisten Levyjen postilokero-osoitteen. Levy ilmestyi 22.3. 1993.
Hiljaiset julkaisut osa 57 – Garbagemen: Nobody Move Nobody Get Hurt (CD; Hiljaiset Levyt HILL-013) 1992
Garbagemenin täyspitkän tekeminen venyi aika pitkälle, joka johtui bändistä. Osin sen tilasta, joka ajoittain oli hiukan epävakaa, osin siitä, että Billy, joka vastasi yhtyeen musiikillisesta näkemyksestä, oli kasvanut jo poispäin psychobillystä. Billy oli levyn tekemisen aikaan innostunut Brittien indiepopista, mutta se ei levyltä kuulu, sen sijaan sieltä kuuluu kyllä yhtä sun toista muuta.
Kuten tuohon aikaa, tehtiin tämäkin Costin Saunassa ja puikoissa oli Jani Viitanen. Kun bändi tuli paikalle Jani odotteli hetken ennen kuin aloitettiin, kun luuli, että basisti vielä puuttui, mutta eihän sellaista bändissä ollut. Vellu muistelee Billy mielenkiintoisia ratkaisuja biisien toteutuksessa: ”Billyn vaatimus Masalle Poon Tang-biisissä oli, että se soitettaisiin Bo Diddley –kompilla. Masalle kompin opetellut oli tuskien taival, sillä Bo Diddley –komppi ei HC-rumpalilla taipunut ihan luontevimmin. Billyn idea sitten oli että soitat Bo Diddley-kompin siihen niin väärin kuin pystyt – lopputulos oli karmeaa kuultavaa tietenkin, mutta niin se levylle päätyi. Billyllä oli myös pystybasso mukana tehosteeksi ja Countrymän-biisissä se ei päästänyt meitä katsomaan kun soitti sinne käsittämättömän hienon släppisetin loppuun. En vieläkään tiedä kuinka moinen soitetaan. Sitten oli tietenkin Swahala goo-biisin laulut. Billy pyysi minua laulamaan sen niin kuin en koskaan olisi kuullut englannin kieltä ennen, afrikkalaisella aksentilla. Yhden oton jälkeen, kun Billy ei ollut tyytyväinen, annoin maestrolle luvan hoitaa homma itse. Kun Billy lauloi sitä Jani veti tarkkaamossa muut raidat mykäksi ja kuunneltiin kun Billy alkoi mölisemään – silloin kaikki kierittiin lattialla, myös Jani, se sanoi ettette voi olla tosissanne. Hyvähän siitä sitten tuli.”
Miksatessa tuli teknisiä ongelmia. Kun Injun-biisiä miksattiin, niin raiturin joku nauhankuljetin prakasi. Jani ojensi Vellulle rumpukapulan ja käski pitämään sitä paikoillaan jossain raossa koko miksaamisen ajan – näin saatiin sekin raita kunnialla valmiiksi.
Kansista tuli jonkin sortin katastrofi. Sinänsä on ihmeellistä, että Billy ei niitä tehnyt, koska hän oli aina ollut erittäin tarkka yhtyeen visuaalisen ilmeen kanssa. Nyt asenne oli ”minä olen tehnyt musiikin, voitte te muutkin jotain tehdä”. Yhden bändin jäsenen tyttöystävällä oli kokemusta graafiselta alalta, ja hän teki sitten kannet. En tiedä mikä meni pieleen viimeisten minulle asti liikkuneiden vedosten ja valmiiden välillä. Varsinkaan kun kannet lopullisesti laittoi kasaan Jari Myllykoski. Tyttöystävä oli kuitenkin onnistunut tekemään kuville jotain ja lopputulos oli äärimmäisen tunkkainen ja suttuinen. Kuulin että kansista oli lopulta annettu palautetta tytölle ihan nyrkeillä Billyn toimesta.
Kansien idea oli hauska. Ne tehtiin Neljän CD kannen kokoisena arkkina. Toisella puolella oli neljä kuvaa ja toisella puolella biisien tekstit. Kannet sai taiteltua niin koteloon, että niistä syntyi neljä eri kansiversiota. Kun valmiit levyt tulivat, niin pidin taas pienen askartelu session ja taittelin kansia niin, että kutakin versiota oli yhtä monta. Tarkoitus oli hämätä levykaupassa asioivia, kun näytti että siellä oli neljää eri levyä myytävänä.
ESEK tuli äänityksiä pikku summalla. CD:llä on piilobiisiä Standellsin garageklassikko Sometimes Good Guys Don’t Wear White. Levyn biiseistä K.A. Man päätyi Guitars That Go Buzzz… promokoelmalle. Levy ilmestyi CD:n lisäksi kasettina (aavistuksen onnistuneimmilla kansilla) 7.12.1992. Vuonna 2020 siitä julkaistiin ensimmäisen kerran vinyyliversio.
Hiljaiset julkaisut osa 56 – Room 100: On The Saddle / Dancing Barefoot (7”; Hiljaiset Levyt HIKS-035) 1992
Room 100 miehistöstä minulle oli entuudestaan tuttu vain Kuide Kuitu. Kuide oli soittanut Armageddon Hotel nimisessä bändissä, joka liikkui Clash – Alarm akselilla. Muistan, että olin jollain keikalla katsomassa bändiä Pokon A&R:n Petteri Palkoahon kanssa ja kumpikin tuli siihen tulokseen, että ihan mielenkiintoineen, mutta ei vielä valmis tapaus. Pian tuon keikan jälkeen bändi hajosikin.
Sen jälkeen Kuide oli kokoamassa Glass Cityä, johon tulivat mukaan Jarmo Hagelberg, Jalmari Rantala ja Jone Mattila. Glass City oli Room 100:n esiaste, jossa laulajana oli Jone. Glass Cityltä löytyy yksi kappale Rare –lehden (numero 1/90) mukana tulleelta EP:ltä. Glass City aloitti toiminnan jo vuonna 1988. Jonen jättäydyttyä pois ja rumpalin vaihduttua Make Virtaseksi muutti bändi nimensä Room 100:ksi. Ennen demon toimittamista Hiljaisille yhtye oli ehtinyt tehdä omakustanneseiskan Returning. Kun demo herätti kiinnostusta, niin kyselin keikkojen perään jolla yhtyeen livekunto selvitettäisiin. Aikataulu sysistä päädyttiin kuitenkin sellaiseen ratkaisuun, että menin yhtyeen treenikämpälle tsekkaamaan bändin setin. Hyvältä kuulosti ja kiinnitys Hiljaisille oli selvä.
Bändillä oli setissään aika paljon hyviä covereita ja kun singlebiisejä valittiin, niin päädyttiin siihen, että A-puolelle tulisi oma biisi (On the saddle) ja B-puolelle, joku cover. Lopulta siksi valikoitu Patti Smithin Dancing Barefoot, joka onnistuikin erinomaisesti.
Biisit äänitettiin ja miksattiin Viitasen Janin toimesta Costin Saunalla 10.-11.11.1992. Biiseistä On the Saddle muuttui paljonkin miksauksen aikana. Siitä poistettiin alusta soittoja yksi kerrallaan, niin että alkuun jäi lopulta lähinnä vain rummun iskut.
Kannet teki Rokki Jone, eli Jone Mattila, joka oli soittanut Glass Cityssä. Jone oli tuolloin jossain kirjapainossa hommissa ja sai siellä viimeisteltyä kuvat. Myöhemmin Jone siirtyi tatuointialle, missä pääsi paremmin hyödyntämään taiteellisia kykyjään. Matriisissa lukee A-puolella ”Runkkari satulassa” – Runkkarit oli bändi sisällä käytetty lempinimi yhtyeestä. B-puolen kaiverrus ”Patti Smith, I still love you” kertoo syyn miksi biisi tehtiin.
Single oli menestys, se soi molemmilta puoliltaan paljon radiossa ja nousi Suomen Virallisella singlelista sijalle 15 vuoden 1993 toisella viikolla. Iltalehden singlelistalla (ei tietoa miten se on kerätty) sijoitus oli vieläkin parempi; sijoitus oli kahdeksas 28.1.1993. Myöhemmin A-puoli tuli mukaan Pokon julkaisemalle neljän CD:n boxille: Sivulliset – Valikoima Suomalaista Vaihtoehtorockia Vuosilta 1985-2000.
Hiljaiset julkaisut osa 55 – Lowdown Shakin’ Chills: Up My Spine (CD; Hiljaiset Levyt HILL-012) 1992
Kun Toni Haimi oli tullut yhtyeeseen ennen edellistä singleä, alkoi yhtyeen linja hiukan muuttua ja ote kaikkiaankin tiukentua. Vanhoja biisejä alkoi tippua pois ja Toni ja Pankku tekivät yhdessä uusia. Tälle levylle tulleista sävellyksistä kolme on pelkästään Haimin käsialaa, yksi Kotilan ja loput kuusi kaksikon yhteistyötä. Teksteistä yhdeksän on Haimin käsialaa ja yksi Kotilan. Biisien kirjoitusvoima oli nyt orkesterissa kovempi kuin koskaan ja helpottunein mielin saatoin varata Costin Saunan ja Viitasen Janin tekemään levyä. Tiesin senkin, että bändi oli treenannut todella ahkerasti ja oli erinomaisessa iskussa.
Viitasen Jani ei miellä itseään tuottajaksi ja kun bändillä oli erittäin selkeä näkemys mitä tehdään, niin levyn tuottajaksi tuli skotlantilainen tuottajaguru Noah McGregory, jonka Toni oli tavannut Englannin reissuillaan. McGregory oli oikeasti bändin sisäpiirivitsi ja tarkoitti sitä, että yhtye itse tuotti levyn.
Studiossa innostuttiin kokeilemaan kaikenlaista, kun biisit oli treenattu todella perin pohjin, jäi viiden päivän budjetista rutkasti aikaa erilaisille kokeiluille. Muun muassa flangeria lisättiin rumpupelteihin mikä hämmästytti äänittäjää kovasti. Toinen Jania hämmästyttänyt seikka oli, kun kitarasooloja haluttiin tuplata. Jani väitti, ettei sooloja pysty soittamaan kahta kertaa peräkkäin täysin samalla lailla. Kyllä pystyi. Nauha miksattiin Lempäälässä MSL-Studiolla, jolloin äänitysten sekaan lisättiin ääniefektejä ja muun muassa pieni pätkä the Whon Live at Leedsiltä. Studiosessiosta bändi muistaa ihmetelleensä äänittäjän ruokavalio. Kauppaan lähtiessä Jani pyysi bändiä tuomaan kilon mustamakkaraa. Tonia, intohimoista vegaania, moinen hieman kummastutti.
Kannet teki J. Lehtinen ja tällä kertaa kahden värin käyttö onnistui erinomaisesti – toisin kuin muutamilla muilla tuon ajan julkaisuillamme. Sisäpussin kuvat otettiin treenikämpillä ja kuvauksesta vastasi Jarkko Jokelainen. Jarkkohan oli LSC:n kaveribändin God’s Lonely Menin rumpali ja tuli Lowdownien rumpaliksi vuonna 1993.
Levy ilmestyi 31.8.1992. Levyltä Sudy Fya päätyi Guitars That Go Buzzz…promokoelmalle ja Saksassa julkaistuille Finland Rules kokoelmalle. Kun levystä juttelin tätä juttua varten bändin kanssa, niin näkemys kokonaisuudesta oli ”Siitä voi olla edelleen ylpeä. Hyvin se on kestänyt aikaa.” Tuohon on helppo yhtyä.
