Parin pikkulevyn jälkeen Jalla Jalla oli valmis tekemään pitkäsoittoa. Nyt oli tullut hiukan järki käteen, eikä bändiä enää raahattu Tampereelle asti. Kemissä oli vuonna 1987 avattu Tico Tico studio, jota pyöritti Ahti Kortelainen. Jallat olivat kuulleet studiosta kehuja, joten siellä päätettiin pitkäsoitto äänittää. Tico Ticostahan tuli aikanaan varsin kuuluisakin studio, sen jälkeen kun se vuonna 1994 muutti Kemin keskustaan ja alkoi äänittää metallibändejä, kuten Impaled Nazarene ja Sentenced. Mutta Jallojen LP äänitetiin siis vielä vanhoissa tiloissa, jotka sijaitsivat Ahti Kortelainen omakotitalon sivurakennuksessa. Paikat olivat ahtaat, kontrollihuone oli vain 2,20 x 2,40 metriä; soittopuoli sentään isompi. Budjetti oli pieni ja bändi nukkui tuolla studion lattialla yöt.
Jallat ja Ahti tulivat erittäin hyvin toimeen keskenään ja äänityksiä Tico Ticolla tehtiin jatkossakin. Niin ja olipa Ahti Jallojen Euroopan kiertueella miksaajana. Välit olivat sen verran veljelliset, että Tarkiaisen Jukka taisi kirjoittaa jokaiseen levyyn Ahdin sukunimen hiukan eritavalla väärin.
Levylle tuli Jalla Jallan biisien koko kirjo: reippaasta katurockista countryyn ja punkin saastumasta popista skahan. Hiljaislle tehtyjen seiskatuumiasten biisejä ei tietenkään laitettu LP:lle, mutta varhaisen omakustannussinglen biisit äänitettiin uusiksi; City Song alkuperäiselle aika uskollisen versiona, mutta Apartment Stories vääntyi nyt skaksi.
Kannet ja liitteen teki tuttuun tapaan Jallojen Jukka Tarikainen. Jukka äärimmäisen vaatimattomana miehen ei mihinkään merkinnyt nytkään omaa nimeään, mutta esimerkiksi etukannen ja takakannen valokuvaajat on tarkkaan kreditoitu (Seppo Kukkonen ja Jutta Reinman). Jalla olivat tässä vaiheessa saaneet keikkamyyjän, Hannu Korhosen, joka myi Hiljaisten bändeistä jo Alivaltiosihteeriä, ja Hannun yhteystiedot lisättiin kansiin.
Ennen kuin levyä alettiin tekemään Finnvoxilla, niin ajattelin että kun jo useampi sinkku on tehty, niin ehkä levyjä ei tarvitsisi tehdä levyjä listahinnoilla, vaan ehkäpä saisin jonkinlaisen firma-alennuksen. Niinpä soitin Finnvoxin keskukseen ja pyysin toimitusjohtajalle. Toimitusjohtaja oli paikalla ja pääsin esittämään asiani. Pienen ääneen pohdinnan jälkeen toimitusjohtaja etsi jotain papereita ja ilmoitti minulle sitten alennusprosentin. Kiitin kovasti ja olin tyytyväinen. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että kannattikin olla tyytyväinen. Toimitusjohtaja oli vanha isäntä, jota jo hiukan tönittiin syrjään eikä hänen toivottu ottavan osaa operatiiviseen toimintaa. Hinnoittelun on pitänyt mennä Risto Hemmille (muistaakseni), mutta kun en keskukselle esittänyt asiaani niin pääsin puhumaan toimitusjohtajalle, joka vieläpä oli sattumalta paikalla. Hän antoi minulle samanlaisen alennuksen, mikä isoilla levy-yhtiöillä oli. Finnvoxin reiluus tuli taas kerran esille, hintoja ei muutettu (tosin jatkossa ne ehkä nousivat hiukan enemmän kun muilla), eikä asiasta mitään minulle puhuttu. Kuulin koko jutun toisen käden kautta myöhemmin.
Matriisikaiverruksiksi LP:lle tulivat tällä kertaa A-puolelle ”Fast Nuts”, joka oli Jallojen omakustanne levymerkki. B-puolelle tuli ”… ja tästä ei sitten puhuta Junttilalle mitään!”. Tämä oli omaa kieroa huumoriani, eli itse tuon keksin ja levyyn laitatin.
Levy ilmestyi 22.4.1990. Tämä oli muuten aivan ensimmäisen Rovaniemeläisen bändin tekemä LP, eli omalla tavallaan historiallinen albumi. Kaupunki palkitsi yhtyeen omintakeisella tavalla tästä saavutuksesta. Bändin jäsenistä tuli Rovaniemen kaupungin virallisia katusoittajia kesäksi 1990 ja heille tästä jonkinmoinen korvauskin maksettiin.
Levy oli erinomainen – se oli pitkään oma suosikkini Hiljaisten Levyjen julkaisuista. Kriitikotkin pitivät siitä ja arviot olivat ylistäviä. Yksi hämmentävimmistä arvioista oli Rovaniemellä ilmestyvässä Lapin Kansassa, jossa 30.4.1990 melko pitkästi käsiteltiin levyä otsikolla ”Kaaoskitaraa ja kylmiä väreitä”. Siinä todetaan muun muassa näin: ”Kitaristi Jouko Hiltunen on säveltänyt suurimman osan kappaleista. Hänelle on aina ollut ominaista tehdä asiat vaikeimman kautta. Tyypillinen Hiltusen sävellys on kuin valokuvakollaasi, joka lähemmässä tarkastelussa paljastuukin tavalliseksi kuvaksi, joka on suurella vaivalla lavastettu näyttämään kollaasilta. Tai se on kuin japanilainen kala-ateria. Kala suikaloidaan pieniin osiin ja kootaan lautaselle tyylitellyn kalan muotoon. Jotenkin nämä sävellykset ovat kuin sävellysten peilikuvia. Sen täytyy liittyä siihen että Hiltunen on vasenkätinen.”
Onnistuin lisensoimaan levyn Britteihin, jossa sen CD:nä julkaisi Plastic Surgery Records. CD:lle laitettiin bonukseksi singlen Love Charging Battery / Ain’t Got No biisit. Brittijulkaisun myötä saatiin järjestetty myös Euroopan kiertue, jossa Englannissa Jallat soittivat yhdessä Doctor and the Medicsin kanssa. CD ilmestyi Briteissä toukokuun 1991 alussa ja Suomessa sain sen virallisesti myyntiin 14.6.1991.
Risto Nieminen on tehnyt kirja Rovaniemeläisen populaarimusiikin historiasta. Jalla Jalla käsitellään siinä ihan laajasti, mutta hassusti oikeastaan ainoa mitä tämä Pop Rovaniemi Rock kirja näkee aiheelliseksi kertoa ensimmäisestä LP:stä on ainoastaan että ”LP:n lisensoinnin kunniaksi levypomo Junttila tarjosi Rovaniemen pojille kiinalaisen lounaan tamperelaisessa ravintolassa.”
PS. Jukka Tarkiainen kommentoi tätä tekstiä Hiljaisten Levyjen Facebook-sivulle. Teksti ansaitsee tulla kopioiduksi tähän juttunkin:
”Albumin kannet on pääosin minun tekemiäni. Olin siihen aikaan innostunut sarjakuvamaisista käsikirjoitetuista fonteista ja suunnittelin niitä. Levyn etiketit ja sisäpussi ovat täynnä sarjakuva-vaikutteisia piirroksia ja näitä käsinkirjoitettuja fontteja. Sisäpussissa oli oma reseptini, jossa laulujen sanoista valittiin hienoja rivejä ja sekoitettiin niitä sarjakuvamaisen kuvituksen kanssa.
Jalla Jalla kävi äänittämässä Kemi Tico Tico studiolla useaan kertaan. Äänittäjä Arti Kortelainen on pätevä äänittäjä ja hauska veikko. Hän oli jo 80-90-lukujen vaihteessa äänittänyt hyvällä menestyksellä useita ulkomaillakin noteerattuja hevibändejä. Ja oli studiolla käynyt äänittämässä ainakin varhainen CMX ja kemiläinen koomikko Jope Ruonansuu. Jos oikein muistan, niin yritin kirjoittaa äänittäjämme Ahti Kortelaisen nimen levynkansiin aina tarkoituksella väärin. Välillä se oli Ahti Hortelainen. Välillä Ahti Korpelainen.”
