Luulin, että mulla oli hyvä tiedot Heinolasta, kun vanhana lahtelaisena oli tullut aikoinaan seurattua Heinolankin menoa, mutta kun laitoin Lautalan Antille listaa, että nämä olisi tulossa, näyttääkö hyvältä? Niin Antilta tuli pitkä lista lisäyksiä.
Aika pitkään tämänkin tekeminen on vienyt, kun Kirjoituksia Kellareista fanzine on viime aikoina kiinnostanut huomattavasti enemmän, mutta sain nyt kuitenkin rypistettyä tämänkin valmiiksi.
Mutta virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Sukupuita on taas syntynyt muutama lisää, joten eiköhän ole oikea aika lisätä taas uudet bändit hakemistoon. Se kattaa nyt reippaasti yli 1100 bändiä!!! Tulen aika ajoin ylläpitämään hakemistoa, eli lisään siihen uusien sukupuiden yhtyeet, mutta tämä lisääminen ei tapahdu aina uuden sukupuun valmistuessa.
Muutama – tai no aika monta – sanaa hakemistosta:
Siinä on mainittu kaikki ne bändit / artistit, joista on sukupuussa oheisteksti, eli bändin / artistin lyhyt esittelyteksti.
Bändit / artistit on aakkostettu nimen ensimmäisen sanan mukaan. Tämä tarkoittaa, että jos artisti esiintyy omalla nimellään, niin aakkostus on etunimen mukaan. ”The” sanat bändien nimen edestä on tiputettu pois.
Jos bändin nimi vaihtuu, on hakemistossa molemmat nimet.
Nimen lisäksi hakemistossa on kaksi saraketta: Sukupuun erittäin lyhyt kuvaus ja linkki sukupuuhun, joka vie sukupuun sivulle Hiljaisten Levyjen saitilla.
Jos bändi / artisti esiintyy kahdessa sukupuussa, niin se on kahteen kertaan hakemistossa. Kahteen kertaan esiintyminen voi johtua joko siitä että se on ajallisesti eri sukupuissa tai että sukupuun rajaukset ovat sellaiset, että se on otettu kahteen eri sukupuuhun. Tämä tilanne on esimerkiksi Helsingin uusi aalto ja Smack sukupuissa, joissa on muutama sama bändi.
—
Pari sanaa myös sukupuiden lukuohjeeksi:
Sukupuun alussa on aina lyhyt ingressi teksti, joka kertoo mitä sukupuu pitää sisällään, sekä tavallisesti myös hiukan taustaa sukupuun käsittelemästä osa-alueesta.
Sukupuun rajaus on usein tietty kaupunki ja sieltä tietty ajanjakso (vaikkapa Joensuu 70-luvun lopusta 1990-luvun loppuun). Rajaus voi olla myös tyylillinen tai jokin muu seikka, jonka ympärille sukupuu on rakennettu.
Tavallisesti sukupuuhun otetuilta bändeiltä edellytetään, että ne ovat levyttäneet. Muutamia poikkeuksia tästä on, esimerkiksi olen saattanut katsoa, että jonkun merkittävän artistin ensimmäinen bändi on syytä mainita, vaikka siltä vielä olisi tullut levyä. Tai jos kahden bändin välissä on levyttämätön bändi, mutta joka on hyvä dokumentoida artistin uran kuvaamisen kannalta.
Kustakin bändistä on lueteltu kaikki pääkokoonpanot (jotka kuuluvat sukupuun rajauksen sisään). Tämä tarkoittaa, että jos muutamalla keikalla tai jopa yhdellä kiertueella on soittanut joku soitta, mutta pestin kesto on jäänyt muutamaan kuukauteen, eikä levytyksiä ole, niin tällainen kokoonpano ei ole mukana.
Myös kaikkia levyllä vierailevia tai avustavia muusikoita ei kokoonpanoissa ole lueteltu.
Niistä bändeistä, jotka kuuluvat sukupuun rajaukseen, on sukupuussa oheisteksti. Se esittelee lyhtyesti artistin tekemisen ja pyrkii listaamaan ainakin pitkäsoitot, usein myös singlet. Oheisteksti voi olla pilkottu useamaan osaan ja ripoteltu eri kokoonpanoversioiden kohdalle. Aina oheisteksti on lähellä jotain artistin / bändin kokoonpanoversiota.
Jos joku soittaja siirtyy bändistä toiseen bändiin, joka ei kuulu sukupuun rajauksen sisään, niin artistista lähtee viiva ja viivan päässä on pelkkä bändin nimi. Usein tuo ulkopuolella olo tarkoittaa vaikkapa sitä, että bändi on toisesta kaupungista.
Sukupuusta poistuvasta artistista on mainittu vain seuraava bändi, ei hänen kaikkia yhtyeitään tai edes niistä merkittävintä.
Joissakin tapauksissa myös sukupuuhun tulo on merkitty. Jos muusikko on soittanut merkittävässä bändissä, joka ei mahdu käsiteltävän sukupuun rajauksiin, niin isommalla on bändin nimi, sen alla vain kyseisen artistin nimi (ei koko bändin kokoonpanoa) ja siitä viiva kokoonpanoon, johon hän on tullut.
Viivat olen yrittänyt pitää selkeinä, mutta joskus ne risteävät ikävästi ja silloin joutuu olemaan tarkkaavainen mihinkä viiva jatkuu.
Muusikko on saattanut soittaa kahdessa yhtyeessä yhtä aikaa ja tällöin hänen viivansa haarautuu. Tämä myös tekee lukemisen joskus tarkkaavaisuutta vaativaksi.
Jos viivasta olisi tullut kohtuuttoman pitkä ja moni muita viivoja ylittävä, niin sukupuun selkeyden vuoksi artistista lähtee lähes sukupuun ulkopuolelle menevä merkintä (siis pelkkä kokoonpano nimi), mutta sen alla on lukuohje (vaikka ”katso vasempaan reunaan”). Tuon ohjeen suunnasta löytyy kohta mistä muusikon ura jatkuu.
Tietenkään en yksin ole pysynyt kaikkia tietoja selvittämään, vaan apuna olen käyttänyt ystäviäni. Sukupuussa on usein kiitoslaatikko, jossa on lueteltu henkilöitä, jotka ovat enemmän auttaneet sukupuun tekemisessä, joka toimittamalla useamman kokoonpanon tiedot tai oikolukemalla ja tarkistamalla sukupuun. Usein useampikin taho on lähettänyt pikkukorjauksia (vaikka yhden henkilön lisäyksen johonkin kokoonpanoon). Valitettavasti näitä kaikki henkilöitä ei ole saatu mahtumaan kiitoslaatikkoon.
Jos havaitse jossakin sukupuussa virheitä niin laita minulle viestiä. Ylläpidän sukupuita, uusien bändien lisääminen valmisiin sukupuihin ei onnistu, mutta yritän muuten hoitaa maininnan asiasta. Tästä ylläpidosta päästäänkin siihen, että jos hakemistossa oleva linkki ei toimi, niin se johtuu siitä, että olen ylläpitänyt sukupuuta ja kun sen vie saitille, niin WordPress lisää päivämäärän URL:iin, enkä ole muistanut päivittää hakemistoa. Tästäkin voi ilmoittaa minulle, niin korjaan hakemiston.
Vielä yksi erillinen asia. Saitilla on käytetty tägejä, ja kaikki sukupuut saa kauniiseen listaan, kun antaa seuraavanlaisen URLin: https://www.hiljaisetlevyt.com/tag/sukupuu/
Tuossahan tuo asiaa oli. Jos on vielä jotain kysyttävää niin tietenkin saa ottaa yhtyettä.
Ei sitten muuta kuin nauttikaa rockin rihmastojen tutkimisesta. PDF-hakemisto löytyy täältä:
Nyt ei olla ihan minun omimmalla osaamisalueellani musiikin suhteen – no näin on käynyt kyllä jo parin muunkin sukupuun suhteen – mutta eiköhän tämäkin aika hyvin paikkaansa pidä. Hyvät lähteet löytyivät ja Zeus vielä tsekkasi, ettei ainakaan mitään isoja virheitä ole. Sukupuu ei kata läheskään kaikkia tuon tyylisuunnan bändejä. Pari sukupuuta tulee lisää joskus tulevaisuudessa.
Sukupuusta näkee taas sen pääkaupungille tyypillisen piirteen. Kun soittajia on paljon, niin jos homma ei heti lähde kunnolla liikkeelle, niin joku vaihtaa bändiä ja bändi voi siksi hajota jo ensimmäisen singlen jälkeen. Melkoista pyöritystä kokoonpanosta toiseen on useammallakin tässä sukupuussa esiintyvällä muusikolla.
Mutta virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Tämä vuotisen Rebellion keikan tein todella lyhyenä pyrähdyksenä. Matkalle lähdin torstai aamuna aikaisin, liian aikaisin suorastaan. Finnairin aamukoneella Manchesteriin ja siitä junalla Blackpooliin, jossa oli jo puolilta päivin. Siis juuri niihin aikoihin kun kemut alkoivat. Yllättäen hotellihuoneen sai aivan heti, eikä vasta iltapäivällä, joten pienen virkistäytymisen jälkeen pääsi Winter Gardensiin todella hyvissä ajoin. Kotiin palasin jo sunnuntaina, joten viimeinen päivä jäi näkemättä, mutta aiemmista kerroista tiedän, että silloin on jo todella nuutunut ja musiikin yliannostus alkaa tuntua. Lisäksi sunnuntaille on laitettu vain pari todella mielenkiintoista nimeä. Joten eipä tuo harmittanut. Paljon ehti taas nähdä. Alla ovat ne bändit joita katsoin enemmän, yksittäisiä biisejä tuli nähtyä vielä nippu lisää.
Muutamassa biisissä, jotka tulivat salissa todella kovaa, äänen laatu on hiukan tunkkainen, mutta eiköhän niistäkin oleellinen välity. Kuvatut biisit on valittu niin, että kun miksaus on saatu kuntoon, niin otan seuraavan biisin setistä. Usein se on kolmas tai neljäs. Kappaleet eivät siis ole bändien parhaita.
London
Ensimmäiset thadit joita tänä vuonna Rebellionissa kuulin olivat London Everyone a Winner kappaleesta. Tuli kyllä aika epätodellinen olo! Nyt on kaivettu todella laarin pohjia, kun on bändiä uudelleen kasattu. London oli juuri vuoden 1976 lopulla perustettu yhtye, se teki yhden LP:n ja on varmaankin ensimmäinen LP:n tehnyt yhtye joka hajosi. Tämä tapahtui vuonna alkuvuodesta 1978. Nyt noin 46 vuotta yhtye oli koottu uudestaan – tosin olivat jo 2012 tehneet jonkusen reunion keikan ja 2020 albuminkin. Aika standaria kamaa, OK, mutta ei sykähdyttänyt.
The Ramonas
The Ramonesia meillä ei enää ole, mutta hyvin bändin perintöä on pitänyt yllä The Ramonas. Nämä naiset ovat jo kaksikymmentä vuotta paiskineet menemään Ramonesin viitoittamalla linjalla. Setti alkoi Ramonesin biiseillä ja jossain vaiheessa havahduin, että Ramonashan taitaa soittaa Ramonesin koko ensimmäisen LP:n läpi. Kun tuo oli saatu hoidettua, niin sitten päästiin omaankin materiaaliin. Erittäin energinen ja viihdyttävä esitys.
Handsome Dick Manitoba
Dictatorsista tuttu Handsome Dick Manitoba veteli Dictators biisejä ja omia kappaleitaakin. Hiukan liikaa hassua pullistelua ja tempot olivat tippuneet Dictators-ajoista. Lisäksi soundit olivat hiukan liian metalliset minun makuuni. Katselihan tätä, mutta ei tästä innostunut.
Del Strangefish
Välillä tulin lepuuttamaan korvia Almost Acustic lavalla, jossa esiintyi The Del Strangefish Inexperience nokkamies esiintyi soolona. Tuolla lavalla tulee aina yllätyksiä, joko hyviä tai huonoja, artisteja joista ei ole juurikaan kuullut, tai kuuluisemmilta artisteilta erikoisempia settejä. Del Strangefish tuntui menevän huumoripuolelle, joka tunnetusti on vaikea laji.
Essential Logic
Essential Logic oli yksi minun must-see -listalla olevista yhtyeistä. Erittäin hyvän ja todella monipuolisen setin bändi heitti. Tuli X-Ray Spex biisejä. 1980-luvun Essential Logic kamaa (mm. hieno Aerosol Burns) ja aivan uuttakin materiaalia. Välillä on rauhallisempaa, välillä artrockia ja välillä todella tanssittavaa, jos sellaista Talking Heads meets B-52s tuntuista materiaali. OK oli tämä hiukan epätasainen, mutta viehätti kovasti ja vastasi korkeita odotuksia. Biisi joka tarttui puhelimelle oli todella erikoinen sovitus X-Ray Spexin Identity kappaleesta. Tämä ei ihan tee oikeutta Essential Logicin setille, mutta sattui nyt olemaan se joka puhelimeen tarttui.
The Godfathers
The Godfathers olen nähnyt pari kertaa aikaisemmin Rebellionissa ja se on ollut todella energinen ja tiukka, joten sitä odotin nytkin. Onko bändi löysistynyt, oliko vain huono ilta, olivat omat odotukset liian korkealla vai alkoi minua jo painaa väsymys? Joka tapauksessa hommasta tuntui puuttuvan puhtia. Ihan OK, mutta odotin enemmän. Oma puhti loppui tähän: viideltä aamulla herääminen, matkustaminen, kahden tunnin aikaero ja iltapäivän säheltäminen vaati veronsa ja oli vetäydyttävä nukkumaan. Ei vain jaksanut odotella yli tuntia että Tom Robinsson Band olisi aloittanut.
Los Fastidios
Perjantaina Winter Gardenin menin kahdeksi, koska Italian Veronan ska-oi-punkkarit Los Fastidios heitti silloin akustisen setin. Meno oli jo keskellä päivää todella mahtavaa. Jos kuva tärisee, niin se johtuu siitä, että koko lattia notkui, kun ympärillä ihmiset innostuivat bändistä. Todella kova veto! Tämä oli lopullinen niitti päätökselle, että lauantaina menen katsomaan yhtyeen normaalin keikan paikan isoimpaan Empress Ballroom saliin. Ainoa asia mikä hämmästytti oli, että bändi on näin tunnettu ja suosittu Englannissa.
Menace with Leight Heggarty
Jäi tasaamaan pulssia ja juomaan olutta Almost Acusticille. Lyhyen vaihdon jälkeen lavalle tuli Menace with Leight Heggarty. Menace oli sekin näitä Lontoon pikkuklassikoita 70-luvun lopulta. Ihan hauska veto. Harmi kun en saanut videolle edellistä biisiä, joka oli yksi bändin tunnetuimmista biiseistä Screwed Up, joka kulki paljon paremmin kuin tämä.
TV Smith
TV Smithin suosion kasvun Briteissä on hyvin nähnyt Rebellionissa. Hän on esiintynyt siellä joka vuosi kun olen ollut ja aina vain enemmän yleisö keikat vetävät. Nyt salina oli jo Opera House. Se tuli niin täyteen, että parvikin avattiin, jonne minä riensin, koska sieltä on todella hieno näköala lavalle. Setti oli tällä kertaa pelkkää Advertsia ja se oli nimetty TV Smith plays Adverts songbook. Biisit oli kuitenkin valittu hienosti niin että klassikot olivat mukana, mutta niin oli myös harvinaisia sinkkujen B-puolia, kuin Cast of Thousands LP:n albumiraitoja. Toimi! Keikan jälkeen kävin niitä mieheltä hakemassa. Myöhemmin TV naureskeli minulle, että sinullapa on paljon ystäviä; kuulemaa kaikki suomalaiset, jotka olivat käyneet jututtamassa Timiä olivat sanoneet, että ”I’m friend of Jukka.”
The Outcasts
TV Smithin jälkeen piti taas rientää Almost Acusticille, sillä yksi Pohjois-Irlannin suosikkibändeistäni The Outcasts esiintyi siellä. Outcasts perustettiin sekin jo vuonna 1977. Bändin nokkamies Greg Cowan oli ihan itsensä ja tarinoi pitkään biisien välissä, mutta murre oli niin vahva, ettei suomalainen korva ottanut selvää kuin osasta. Musiikista sen sijaa sai selvää huomattavasti paremmin ja bändi veti hiton hienon setin. Pidin isosti.
Resistance 77
Syömisen ja pikku päiväunien jälkeen paluu pelipaikalle ja Club Cashbah lavalle, jossa soitti Resistance 77. Club Cashbah oli oikeastaan koko festivaalin ajan lähes sietämätön paikka. Se oli kuuma kuin mikä ja ilmankosteus oli korkea. Kun asteli portaita alas, niin tuntui ihan siltä kuin olisi kävellyt sisään trooppiseen kasvihuoneeseen. Resistance 77 soitti sen verran hyvän setin, että kestin katsoa sitä olosuhteista huolimatta lähes koko setin.
Pauline Murray
Pauline Murray on hänkin näitä vakiesiintyjiä Rebellionissa. Akustinen setti piti sisällään materiaalia naisen koko uralta. Tämä videon Dream Sequence on Paulinen Invisible Girls ajan materiaalia. Viimeisenä soitettu Penetrationin Don’t Dictate tietenkin sai salin repeämään. Kaitaluoman Hannu kävi setin aikana esittelemässä minulle käsivarressaan olevaa Pauline tatuointia – respect!
The Pack
Tällä kertaa ei Rebellionissa joko ollut paljoa post-punkbändejä tai sitten onnistuin ne kiertämään. Genren yhteistä tuli nähtyä ainoastaan The Pack, joka ei päässyt levyjen tasolle. Joten soundi maailma oli suttuinen – harmi sillä hyvästä bändistä on kyse.
Slady
Festivaalien todellinen yllättäjä. Tämä tuli kyllä todella puuntakaa ja tätä en osannut odottaa. Something completly different! Kahden naisen Sladea soittava duo. Laulajakitaristi oli pukeutunut kuin Noddy Holder ja erinomaisesti hän myös imitoi Noddyn laulua. Hämmästytti, että kukaan nainen pystyy laulamaan noin. Bändi sai yleisön todella mukaansa; Sladella on se hassu leikkilaulu biisi, jossa nostetaan käsi ja tömistellään jalkoja, jne. Kun Slady veti sen, niin koko sali oli mukana ja lattia vaan tärisi. Piti myöhemmin hiukan googlailla mistä tässä on kyse. Varsinaisesti näyttää olevan neljän naisen Slade tribuuttibändi, eli näin nyt ”vain” sen sivuprojektin eli duon. Näyttää olevan melko suosittukin, kun bändin Facebooksivuilla on 13000 tykkääjää. Todellinen hyvän mielen bilebändi. Ei tämä punkkia ollut, mutta minä nautin. Ihan turha tätä lienee suositella, sillä ei tätä kai Suomeen koskaan saada, mutta … tai no suosittelen silti.
Gogol Bordello
Gogol Bordellolta osasin odottaa paljon, mutta sain vielä enemmän. Yhtye ilmoittaa soittavan gypsypunkkia, mikä tarkoittaa että punkkiin on sotkettu Balkanilaisia rytmejä ja soittimissa on viulu ja haitari. Tämä bändi osoittaa, että haitarillakin voi soittaa punkkia todella erinomaisesti. Isoin Sali, Empress Ballroom oli aivan täynnä ja Gogol Bordello sai aikaan sellaiset bileet, että oksat pois. Täytyi ihailla sitä kuinka bändi pystyi pitämään valtavan intensiteetin koko setin ajan; ihan nuoria kun nämäkään eivät enää ole, kun bändi on perustettu 1991. Itse katselin keikan yläparvelta, kun salissa ei olisi päässyt puolta väliä pidemmälle ja näkyvyys siitä olisi ollut todella huono. Videossa suurennusta on käytetty aika lailla, joten kuva voi hiukan täristä. Tästä tuli illan päätteeksi todella hieno fiilis ja hymyssä suin oli hienoa kävellä kohti hotellia.
Los Fastidios
Jos edellinen ilta päättyi kunnon bileisiin, lauantai alkoi sellaisilla. Jo kahden jälkeen Empress Ballroom oli aivan täynnä, kun Los Fastidios heitti normaalin keikkansa. Älyttömän energinen ja jotenkin puhdasta positiivisuutta huokuva esiintyminen. Ehdottomasti festareiden parasta antia. Pitääkin kaivaa bändin kaksi levyä esille, jotka minulla on ja tilailla hiukan lisää.
Millie Manders
Sitten tuli jonkinasteinen pettymys. Millie Manders and The Shutup on ollut kovassa nosteessa, vaikka vasta ilmesyti yhtyeen toinen albumi. Ensimmäinen Telling Truths, Breaking Ties on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen levy. Nyt Millie Manders esiintyi soolona ja vihainen nainen oli vaihtunut herkkään tulkitsijaan. Millien lauluääni on komea, mutta olisin silti halunnut kuulla tiukkaa menoa, kuten vaikkapa Angry Side.
The Tights
The Tights teki vuonna 1978 kaksi todella erinomaista singleä ja hävisi sitten kartalta. Yhtye palasi vuonna 2010 ja teki todella hienon LP:n TV, Work & Bed. Levy oli kuin suoraa jatkoa singleille. Bändi oli omalla must-see -listalla, kun en ollut sitä koskaan nähnyt. Taisi taas vaan käydä niin, että kun ennakko-odotukset ovat todella korkealla, niin bändin on vaikea niitä lunastaa. Ihan hyvä keikka, mutta ei sen enempää.
The Tightsin jälkeen lähdettiin hotellille päin lepäämään. Heti Winter Gardensin ulkopuolella oli melkoista menoa ja parin korttelin päässä oli poliisiketju, jonka takan oli äärikoistolaisia mielenosoittajia. Sisällä oli jo kiertänyt huhu, että uusnatsit olisivat tulossa osoittamaan mieltä. Myöhemmin selvisi, että kyse oli yleisemmin äärioikeiston masinoimasta kampanjasta, jossa mellakoitiin useammassa kaupungissa samaan aikaan. Lähtölaukaus mellakoinnille oli ollut Southportin lapsi puukotukset ja niistä levitetyt väärät tiedot; oikeisto kertoi puukottajan nimen joka oli väärä ja väitti tämän tulleen juuri pikaveneellä Britanniaan. Nuorempana oli yhdessä jalkapallomellakassa Lontoossa. Silloin menin mielenkiinnosta lähemmäksi katsomaan mitä tapahtuu ja kohta tapahtui ihan liiankin lähellä ja sitten juostiin, joten aiemmasta viisastuneen menimme hotellille, emmekä jääneet seuraamaan tilannetta. Päikkäreiden jälkeen seurasimme sitten whatsapilla tilannetta. Winter Gardensin ovet oli suljettu puoleksi tunniksi – sisällö olevia ei päästetty ulos, eikä ulkona olevia sisälle. Mielenosoittajat olivat päässeet poliisiketjun läpi ja vähän aikaa oli nujakoitu, mutta pian olivat jääneet alakynteen ja lopulta hakeutuneet poliisien taakse suojaan vaikka olivat itse näitä vastaan ensin taistelleet. Tilanne rauhoittui nopeasti, festareille pääsi taas ja ruokapaikat avasivat ovensa. No olihan se kokemus tämäkin.
Johnny Moped
Festivaaleille pääsin tuntia myöhemmin kun olin ajatellut, mutta eipä mitään isompaa tullut missattua. Kun tulin paikalle niin Johnny Moped aloitteli juuri settiään akustisella lavalla. Johnny oli juuri se oma itsensä, joka aina. Välitön ja hauska, mutta ei tarjonnut mitään mitä ei olisi aikaisemmilla kerroilla nähnyt.
Henry Cluney
Henry Cluney oli Stiff Little Fingers alkuperäinen kitaristi ja biisintekijä. Hän heitti Almost Acusticilla todella erikoisen setin, jossa hän lähinnä esitteli eri SLF-biisien sooloja; lyhyt pätkä biisiä soolo ja lyhtypätkä loppuun. Oheisessa kolmen minuutin pätkässä hän hoitelee kolme biisiä. Jätti vähän erikoisen fiiliksen.
The Outcasts
The Outcastsilta olin nähnyt jo akustisen setin, mutta pitihän vielä nähdä bändin normaalikin veto. Nyt kävi niin päin, että pidin akustisesta setistä enemmän: kirkkaammat soundit, välittömämpi fiilis ja sillai hyvällä tavalla intiimimpi. Ei tämä sähköinenkään huono ollut ja mielellään tämän katsoi.
TV Smith & Vom
TV Smithin toinen keikka oli yhdessä Die Toten Hosenin Vomin kanssa. TV:n suosio tuli selväksi sillä Almost Acustic oli aivan niin täynnä kuin se vain voi olla. Setti oli mahtava ja Vom rumpujen lisäksi lauloi stemmoja ja muutakin. Biisejä tuli koko uran varrelta ja meno oli vapautuneen riehakasta, sellaista ”omien joukossa” olemista, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Keikka huipentui siihen, kun myös Attilla the Stockbroker tuli viulunsa kanssa lavalle ja kolmikko esitti Lion And The Lambin. Tämä March Of The Giants albumin biisi on ollut aina yksi TV Smith suosikeistani. Siinä on myös hieno teksti siitä kuinka ihmisessä voi olla kaksi puolta. Iho meni kanan lihalle. Valitettavasti videolle en saanut biisiä aivan alusta asti. Tähän oli omalta osalta hyvä päättää festivaali, sillä mieli oli niin korkealla kuin voi. Olisihan illalla ollut vielä vaikkapa Ruts DC (aina loistava) ja Hillbilly Moon Explosion, mutta matkasuunnitelma oli sellainen, että piti herätä viideltä kotimatkalle, joten nuo jäivät väliin, kuten myös koko sunnuntai. Ei harmittanut, siellä ainahan täällä pitkälti yli 300 bändistä näkee vain osan. Hyvä maku jäi taas Rebellionista.
Tätä sukupuuta on tehty todella pitkään. Ensimmäisen bändilistan tein varmaan kolme vuotta sitten. Sen jälkeen olen satunnaisesti lisännyt yhden bändin työversioon, kunnes nelisen viikkoa sitten alkoi ärsyttää tämän roikkuminen siinä määrin, että päätin puristaa tämän kokoon. Tässä vaiheessa harvinaisemman nimen takia minulle selvisi, että CD-lafkan pomo, jolta olen Hiljaisten Levyjen CD:t tilannut lähes parikymmentävuotta soitti yhdessä näistä bändeistä. Joten Andersia pyysin tarkistamaan sukupuuta omalta osaltaan. Anders ohjasi minut Ulf Furun juttusille. Ulf paneutuikin tarkastushommiin todella perinpohjaisesti ja korjauksia sekä lisäyksiä tuli useampi liuska. Hatun nosto Ulfille. Uskonpa, että tämä on tarkempi kuin useimmat muut sukupuut.
Mutta virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Rebellion Festivaalit ovat Britanniassa Blackpoolissa järjestettävät nelipäiväiset old school punkin suurimmat festivaalit. Niillä soittaa kerrassa upeassa Victorian aikaisessa Winter Garden kompleksissa yli 300 bändiä seitsemässä salissa saman aikaisesti. Vanhalle punkkarille se on ehdottomasti koettava edes kerran elämässä. Minulle ensimmäinen kerta oli vuonna 2019 ja sen jälkeen olen käynyt siellä joka vuosi lukuun ottamatta korona takia peruutettu kertaa.
Olin tässä vaiheessa jo osittain sisässä 77-punkverkostossa. Olin julkaissut levyt niin TV Smithiltä (seisatuumainen), Attila the Stockbrokerilta (LP) ja Mickey Juppilta (LP). Paikan päällä TV ja Attila sitten esittelivät minua muille staroille. Ennen kaikkea näistä esittelyistä on jäänyt mieleen John Otway. Olimme Attilan kanssa Winter Gardenin läheisessä pubissa ja jotenkin puhe siirtyi Otwayhin, jonka sekopäisyyttä olen ihaillut jo pitkään. Attila siinä sitten toteaa, että hän näki Otwayn pari tuntia sitten, hänpä soittaa Otwaylle ja pyytää poikkeamaan tänne. Vartin päästä Otway tulee paikalle. Attila tavalliseen yliaktiiviseen tapaansa on jo siirtynyt seuraavaan keskusteluun seuraavan tyypin ja viittelöi vain Otwayn minun ja vaimoni pöytään. Kyllä hetken oli sellainen fiilis puolin ja toisin, että mitäs tässä tapahtuu, mutta sitten lähti juttu sujumaan. Otway paljastui erittäin mukavaksi mieheksi ja huomattavasti ujommaksi ja harkitsevammaksi, kuin mitä lavaesiintymisestä voisi päätellä. Aivan upea tapaaminen.
Kun siis pääsi juttelemaan lapsuuden sankareilleen, joko esiteltynä tai menemällä vain suoraan nykäisemään hihasta, niin eihän siinä mennyt aikaakaan, kun tuli ehdottaneeksi, että mitäs jos Hiljaiset Levyt julkaisi teidän tuotoksianne. Kukaan, jolle ehdotin, ei kieltäytynyt. Toki en lähtenyt ehdottamaan yhteistyötä kenellekään, jolla tiesin olevan levytyssopimus isomman lafkana kanssa. Ensimmäinen näistä ”Rebellion tuliaisista” oli entisen Boys basistin Duncan Reidin uusi bändi Duncan Reid And The Big Heads, jolta julkaistiin single Your Future Ex Wife vuonna 2021. Yhteistyötä oli tarkoitus jatkaa vuonna 2022, mutta kun Duncan ilmoitti, että laittaa pillit pussiin seuraavana vuonna, kun viimeiseksi jäävä albumi And It’s Goodbye From Him on ilmestynyt, niin ei ollut järkeä enää julkaista singleä. Eddie & The Hot Rodsin näin, kun he tekivät keikan kuolleen nokkamiehensä Barrie Masterisin kunniaksi. Kun homma edelleen toimi ja uusi materiaali oli hyvää, niin pari singleä on heiltä julkaistu – LP:kin olisi julkaistu, ellei USA:han tehty sopimus olisi sitä estänyt. Ed Banger esiintyi vuoden 2022 festareilla klassikko bändinsä The Nosebleedsin kanssa. Sen jälkeen juttelin Edin, tai oikeasti siis silloin jo Edweena Bangerin kanssa. Sukupuoli-identiteetti oli vaihtunut, mutta kaveri oli mukava kuin mikä, joten single päätettiin tehdä. Viimeisin Rebellionista alkanut yhteistyö on The Vaporsin kanssa, jolta ilmestyi vuoden 2024 alussa single ja jatkosta on tätä kirjoitettaessa jo sovittu.
Eihän tuo vanhojen lapsuuden sankarien julkaiseminen mikään itse tarkoitus ole, mutta pirun kivaa se on! Kun pääse niiden tiimoilta syvällisesti keskustelemaan kaikesta siitä menneestä, joka on aina itseä kiinnostanut. Lisäksi nuo ulkomaan julkaisut ovat avanneet kanavia muutenkin lisää punkverkostoon; eri maissa toimivat pienelvy-yhtiöt, joilla on oma distro ovat halunneet vaihtaa levyjä Hiljaisten kanssa. Näin on saatu Suomeen myyntiin mielenkiintoista kamaa ja pystytty pitämään hinnat erittäin siedettävinä.
Punk Lurex OK oli hajonnut siihen, että Riitta oli kypsynyt punk-keikkojen säätöön ja epämääräisyyteen. Into soittamiseen ei kuitenkaan ollut laantunut, joten ei aikaakaan, kun Riitta ja Tiina alkoivat laittamaan uutta bändiä kasaan. Riitalla oli jo rumpali valmiiksi katsottuna. Manu Ojanen joka oli soittanut muun muassa Hellhoundissa ja Pojissa oli Riitan mielessä. Riitta kysyi Manua ja Manu oli heti valmis. Toinen kitaristi puuttui. Tiina ja Riitta olivat ystävystyneet Jani Viitasen kanssa Punk Lurex OK:n levytyssessioissa. Tiina muisti, että jossain juopottelusessiossa Jani oli sanonut, että hän todella diggaa Lurexin touhua ja että jos joskus Kukka lopettaa bändissä niin hän tulee tilalle. Tiina soitti Janille ja siteerasi tätä hänen aiempaa lausuntoaan ja kysyi että no, tuletko mukaan. Jani totesi, että kai sitä voisi.
Idea bändistä esiteltiin ilman demoa. Hommahan oli heti selvä, että tällä mentäisiin. Tunsin kaikki tyypit ja tiesin heidän mukaviksi ihmisiksi. Janilla oli vielä kaiken päälle oma studio ja mittava kokemus niin biisin tekemisessä kuin bändissä olossa, joten ajattelin, että tämä antaa mukavasti ryhtiä Tiinan ja Riitan touhuihin.
Sovittiin, niin, että julkaistaan ensin CD-sinkku jolla yritetään saada radiosoittoa ja jonkin verran nimeä bändille ja sitten sen jälkeen tehtäisiin täyspitkä. Näin toimittiin. Kolmen biisin sinkulla kaikki pääsivät biisin tekemisen makuun. Jos Tänään Töitä Saan oli Tiina Wesslin sävellys ja sanoitus. Riitta puolestaan teki yksin Pakko Soittaa biisin. Viimeinen, Oravanpyörä oli Jani Viitasen sävellys ja Manu Ojasen sanoitus.
Mitään ihmeempää vaikutusta single ei mediaan tehnyt, mutta ei se mitään – silti päätettiin, että pitkäsoitto aikanaan tehdään.
Alkuvuodesta 2003 Viewmasters alkoi työstää materiaalia esikoisalbumilleen. Biisimateriaali oli taas Pasi Heikuran käsialaa; ainoastaan kappaleessa Rollercoaster tekstissä Pasia auttoi Samuli Happo. Kesällä materiaalia terävöitettiin harvalla keikkailulla ja syksyllä alettiin studiotyö tuottaja Raine Salon ja äänittäjä Jani Viitasen kanssa. Levyä tehtiin niin Headline Studiossa kuin Himalaja Sound State Studiossa. Levyn viilaaminen kesti lähes vuoden ja vihdoin syksyllä 2004 oli valmista. Levyn kannen suunnitteli laulusolista Halonen ja sen toteutti Esa Kerttula, joka otti myös kansissa olevat bändikuvat. Etukannen kuvan, jossa on nainen puhelimessa, otti Aino Kannisto. Sama kuva muuten ilmestyi Aino Kanniston samana vuonna Saksassa järjestetyn valokuvanäyttelyn Staged Photographs näyttelykatalogin kannessa. Levyn julkkarit pidettiin lokakuussa 2004 Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä ja Viewmasters soitti tapahtumassa.
Pauli Kallio kirjoitti levystä Soundiin 11/2004: ”Täyspitkästi debytoiva Viewmasters on Alivaltiosihteeri-kitaristi Pasi Heikuran jo viisivuotiaaksi ehtinyt kokoonpano. Toisin kuin Heikuran tunnetummassa bändissä, nyt ei olla huumorin eikä varsinkaan pelleilyn asialla. Mutta kun Pasi Heikura on Ingridin biisintekijä ja kitaristi, niin tiettyjä sävellyksellisiä ja sovituksellisia yhtymäkohtia Alivaltiosihteeriin löytyy.
Viewmasters esittää asiansa englanniksi ja tyyliltään Raine Salon tuottama Ingrid on ilmavaa brittihenkistä kitarapoppia Heikuran pikemminkin näppäilevän kuin hakkaavan kitaroinnin omatessa paikoitellen jazzillisiakin piirteitä. Pauli Hanhiniemen Perunateatterissakin soittava rumpali Juppo Paavola ja basisti Ville Rauhala pitävät Ingridin rytmit vakaina. Soulahtava K.P. Halonen on Viewmastersin rockia ajatellen suorastaan hämmentävän muhkeaääninen laulaja.
Vaikka Viewmastersilla onkin oma tyylinsä, niin Pasi Heikuran vanha pakkomielle nostaa sentään varovasti päätään. Straight Storiesilla bändi riffaa kuin AC/DC Light.”
Levy jäi bändin viimeiseksi. Levyyn oli ladattu isoja odotuksia, mutta myynti jäi vaatimattomaksi ja yhden jos toisenkin muusikon muut projektit alkoivat ottaa aikaa, joten Viewmasters kuihtui pikkuhiljaa pois.
Kätyrien ensimmäistä pitkäsoitto lähdettiin tekemään aivan samalla porukalla kuin Helmikuu CD-EP:täkin. Yhtyeen jäsenet olivat samat (Kivi Larmola, Mikko Huu, Lasse Nevala ja Konsta Neugodov) samoin tuottaja Esa Salokoski ja studiokin oli sama Studio Sinkkonen. Uusia biisejä äänitettiin kolmetoista ja aiemmilta CD-EP:ltä otettiin sen nimibiisi Helmikuu tälle levylle. CD:tä tehtiin multimedia-CD, eli sille laitettiin musiikin lisäksi video. Tuo video oli Helmikuu, ja sen oli ohjannut Harri Haanpää. Tuttuun tapaan Kivi teki itse levyn kannet. Valokuvat kansiin ottivat Pete Korhonen (kansivihkon sivut 2-6 ja takakansi) sekä Krista Mäkinen (kansivihko sivun 8 bändikuva).
Näihin aikoihin Hiljaisten Levyjen kansiin ilmestyi koodi LC1574. Se oli Saksan Gramexia vastaavan järjestön koodi ja radiosoitoista se pohjalta tilitettiin korvausta. Koodi oli itse asiassa Twang Tone! levymerkin koodi, jota pyöritti Berlinissä kaverini Mike Korbik. Mike oli myös DJ:nä paikallisen Yleisradion Berlinin toimituksessa. Mike hoiti pienen promojakelun Saksan radioille ja tilitti meille sitten radiosoitoista rahaa aikanaan. Ei sieltä kuin muutama kymppi tullut – leikö kukaan muu kuin Mike itse niitä Saksan radioissa soittanut, mutta ainakin yritettiin.
Desibeli.net arvioi levyn seuraavasti: ”Karhealla äänellä lauletut paahtorallit kulkevat Pelle Miljoona/Tumppi Varonen -kaksikon mieleentuovasta kiihkeärytmisestä punkjuoksutuksesta (kuuntele vaikkapa Mandala) hevimpiin tunnelmiin. No Shamen Esa Salokosken tuotannossa Kätyrien kiihkeä punksoitanto jättää mukavasti tilaa Mikon ilmeikkäälle laululle eikä levytys ole missään mielessä liian tukkoinen. Vähän vain, sillain punkisti. Kiertävällä sanoitusjuoksutuksella lasketteleva Rakkauden sanat lähtee viemään levyä hivenen melankolisella otteella. Kivi vakuuttaa taustalaulussa, Mikon laulu on melkoista hyrräkieputusta. Minuutin ja kolmen minuutin välillä vaihteleva biisimateriaali jatkaa samoilla tiukasti paahtavilla linjoilla, Silminnäkijän todistukset eivät ole mitään kliinisesti kumisevia pohdintoja vaan elävästi räiskyviä, pääosin alakuloisia purkauksia. Kohokohtina toimii tarttuva Vähän Vähemmän, talvisen ulkosoittovideonkin avantoineen ja lumihautoineen levyn haltijalle tarjoileva Helmikuu, vaanivasta säkeestä kiihkeään kertosyöksyyn riehaantuva Lohikäärmeentappaja sekä lähes iloisesti paahtava Lintunainen. Loppulevyn muutamat paahdot kiertävät jo miltei hooceetahdilla, mutta ikään kuin puolittain lastenrallatuksia sivuten. Sanoituksien sisältö ei ole mitenkään hilpeää, enemmänkin synkkiä aatoksia pohtivaa pimeiden vuodenaikojen jurnutusta. Kätyrit on tutustumisen arvoinen orkesteri suomenkielisen punkin kentällä.”
Martti Trillitzsch on puoliksi suomalainen Saksassa koko ikänsä asunut musiikin monitoimimies, joka esiintyy artistinimellä Mäkkelä. Hän oli jo nuorena innostunut vaihtoehtomusiikista ja hämmentävässä määrin Suomalaisesta sellaisesta. 23-vuotiaana hän perusti ensimmäisen levy-yhtiönsä Tug Recordsin vuonna 1988. Tug Recordsin ensimmäinen julkaisu oli Waltarin Monk-Punk -albumin julkaiseminen Saksassa. Martilla oli sittemmin myös kauppa nimeltään Kioski, jossa hän myi suomalaisen musiikin lisäksi muun muassa Muumimukeja, lämpimiä villapeittoja ja tyypillisiä suomalaisia herkkuja. Martti oli se kaveri, joka toi Eläkeläiset Saksaan, perusti sitä varten Humppa Recordsin ja teki bändistä ison. Martin kolmas levy-yhtiö oli 9pm Records. Martti on ennen kaikkea esiintynyt soolona tuolla Mäkkelä nimellä, mutta lisäksi hän on soittanut yhtyeissä Mäkkelä’s Trash Lounge, The Church Of The Blue Nun , The Goho Hobos ja The Tres Biens.
En muista missä ensimmäisen kerran törmäsin Marttiin, mutta joka tapauksessa olimme pian tuon jälkeen ahkerassa kirjeenvaihdossa ja lähetin Martille promolevyjä Hiljaisten julkaisuista. Martti ihastui ennen kaikkea Nightingalesin ja järjesti näille kiertueen Saksaan. Aloin sitten puhua Martille, että miten olisi Nightingalesin levyjen lisensointi Saksaan. Martti lämpeni asialle, mutta sen sijaan, että hän olisi julkaissut jonkun levyn sellaisenaan halusi hän julkaista kokoelman. No tämähän sopi minulle. Martti valitsi oman makunsa mukaisesti neljätoista kappaletta CD:lle ja Tomi Riionheimo teki siihen kannet. Diiliksi sovittiin, että sain 100 kappaletta CD:tä Suomessa myytäväksi lisenssikorvauksena.
Martti sai tietenkin levyä hyvin promottua Saksaa ja arvioita tuli runsaasti. Tässä niistä muutamia.
OX: ”Man nascht bei Punk, Beat, Garage, Mod, Zirkusmusik, mischt noch etwas von dieser seltsamen Weirdness dazu, die irgendwie typisch zu sein scheint für Bands aus diesem Land und wahrscheinlich durch ein Übermaß an Alkohol sowie einen Mangel von Sonnenlicht ausgelöst wird, und fertig ist ein eigenwilliges, abwechslungsreiches Album, das sich nicht in die genannten Genres einfügen will und wohl ein Ausdruck spinnerter Genialität ist.”
Skug: ” Sehr charmant gibt sich diese Band aus Rovaniemi, Finnland, auf ihrem dritten Album: Als wären sie einem Film von Aki Kaurismäki entsprungen, machen The Nightingales Retro-Rock (»Never Killed A Man«). Das Klavier klimpert und wenn es sich nicht gerade um die Rhythmusgitarre handelt, dann wird mit den Gitarren die entsprechende Wand einzementiert. Außer dem Kinks-Cover »Mr. Pleasent« stammen alle Songs aus der Feder des Bassisten Marko Kantola, der beweist als Songwriter ein gutes Gespür für die einfache, eingängige Melodie. Superviel Hall machen das Jonathan Richman gewidmete Lied »Jonathan« zu einer Rockhymne: »I wanna be a rich man, I wanna be a Jonathan Richman.« Beim Songwriting hat The Nightingales-Mastermind Kantola durchaus die Inspirationsquelle Richman genutzt – und wenn dabei ein so sympathisches Album wie »Cartoon Of A Band« herauskommt, kann man sich das nur öfters wünschen.”
Westzeit: “Cartoon Of A Band, das Deutschland-Debüt dieses charmanten Fünfers, eine quasi „Best-Of-Langrille dieser Band. Die Nightingales schaffen es spielerisch die besten Momente von Dr. Feelgood, T.Rex und den frühen Kinks in Gitarren-Pop und Retro-Rock zu verpacken. Und über allem dem schwebt das typische Bar-Piano, dass ihren Sound so charakteristisch nach Pubrock klingen lässt. Ihnen eilt der Ruf voraus, einer der besten finnischen Livebands zu sein. Und die Texte von Marko Kontola sind voller Skurrilitäten. Fast zu britisch um finnisch zu sein, wäre da nicht der charmante Akzent.”
Yhteistyö Martin kanssa jatkui ja julkaisimme aikanaan yhdessä Nightingalesin Sentimenta Hospital albumin. Hiljaiset Levyt julkaisi Mäkkelän vinyyli-EP. Mutta mikä tärkeintä sain Martista elinikäisen hyvän ystävän.
