Ei koskaan ole ollut varsinaista tarkoitusta alkaa julkaisemaan vanhoja levyjä uusina painoksina tai kaivella arkistoja, mutta niin kävi kuten niin usein tämän levy-yhtiön kohdalla. Mitään ei suunniteltu, mutta niin vain tapahtui.
Kumpikin tämän tyyppisistä julkaisuista sai ”varaslähdön” jo aikoja sitten. Ensin tuli uusintajulkaisuna Terveiden Käsien Ääretön joulu EP – kun en mistään löytänyt alkuperäistä omaan kokoelmaani, niin kysäisin Epeltä, että saisiko julkaista levyn uusiksi, ja sainhan minä (kats. levyn stoori aiemmin tässä sarjassa).
Arkistonauhojen kanssa ensimmäinen julkaisu oli Garbagemenin The Lost Tapes vuonna 1995. Garbagemenin toista albumia oltiin suunniteltu pitkää ja kun siitä ei tullut mitään niin lopulta kaivettiin esiin vanhoja nauhoja ja julkaistiin ne.
Kun minussa on hamsterin vikaa, niin pikkuhiljaa alkoi kaappeihin kertyä erilaista punkin memorabiliaa ja niiden mukana harvinaisia nauhoja. Kaverit kun tiesivät, että tällaiset minua kiinnostivat, niin aloin saada niitä lisää ja lisää. Latvis lähetteli livenauhoituksia Provinssista, Hipposelta tuli kaikenlaista Saloon liittyvä ja usealta muulta yksittäisiä nauhoja tai CDr:iä.
Jossain vaiheessa Hipponen alkoi sitten puhua, että mitä jos julkaistaisiin Vaavin varhaisia demoja ja livejä. Siitä nämä arkisto julkaisut sitten varsinaisesti alkoivat. Uusintajulkaisuissa ne pääavaajat olivat Ypö-Viiden ekat seiskat ja Hellhoundin koko tuotanto.
Homma laajeni ulkomaan puolelle, kun Alasen Anssi riittävän monta kertaa intoili Mickey Juppin biiseistä, joita mies oli tehnyt lähinnä omaksi ilokseen ja postitellut faneille CDr:inä. Juppilta julkaisin sitten kaksi LP:tä näiden itsepolttoisten parhaista biiseistä.
Uutta hyvää materiaali oli kuitenkin julkaistavaksi, vaikka kuinka paljon ja resurssit (ennen kaikkea rahavarat) olivat rajalliset, joten yritin vähän pyristellä irti arkistojulkaisuista. Tämä pyristely johti siihen, että sain Punkmuseon innostumaan julkaisemaan kokoelma-CD:n varhaisista punkbiiseistä, joita ei oltu pari biisiä lukuun ottamatta missään julkaistu. Autoin Punkmuseot tuon levyn kasaamisisessa, mutta varsinaisesti se on Punkmuseon julkaisu, vaikka takakanteen museo laittoikin kiitokseksi Hiljaisten logon.
Eikä se irti pyristely kokonaan onnistunut. Muutamia niin mielenkiintoisia juttuja on käsiini tuonkin jälkeen tullut, että ei ole voinut vastustaa kiusausta tehdä niistä pienipainoksista fyysistä levyä, jotta tietoa tällaisestakin toiminnasta säilyisi hiukan paremmin jälkipolville. Näin tulee varmaan käymään jatkossakin, vaikka edelleen on tarkoitus keskittyä lähinnä uusin julkaisuihin.