Lahden musiikkiscenen varhaiset vaiheet ovat käsittelyssä tässä sukupuussa. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1963 ja siitä edetään 80-luvulla aloittaneisiin bändeihin. Aivan kaikkia niitä ei saatu tähän mahtumaan, ja kun 90-luku on lähes käsittelemättä, niin vielä pari Lahden sukupuuta on tehtävänä. Ai niin: Lahden punkscene käsiteltiin jo aikoinaan omassa sukupuussaan, joten 70- ja 80-lukujen punkbändit puuttuvat tietenkin tästä sukupuusta.
Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
“Kun simppeli asenne kiteytyy tervämilleen, tuloksena on White Trash Fairytale -sävellyksen kaltaisia ytimekkäitä tilityksiä.” Ilkka-Pohjalainen / Juha Seitz
” Biisit ovat niin hienoja, ettei (taaskaan) oikein mitään voi nostaa erikseen, koska jokainen kuulosti helvetin hyvältä, I Don’t Speak Rich jopa melkein punkilta, mikä ei siis ole (aina!) mikään hyvyyden merkki, mutta se erottuu nopeudellaan ja tuo jo mainittu Doo-Eye-Doo rentoudellaan. Jussi Lehtivuoren ja bändin tuotanto on todella hyvää ja tosiaan toivoisi tämän saavuttavan laajempaakin suosiota, Nightingales kun jäi hieman kulttibändiksi, vaikka hyvä olikin. Nyt on ainekset vielä parempaan!” Emotionzine / Vesa Vahtera
”Kyseessä on asenteeltaan riemastuttavan alkuvoimaisia harvinaisuuksia pursuava treeninauhakokoelma yhtyeen aivan alkuaikojen tuotoksista, jotka eivät missään kohtaa päätyneet yhtyeen varsinaisille studioäänitteille uusioversioituina. Vaikka yhtyeeseen perehtymättömille ympäristöystävällisempi ja jossakin määrin parempi vaihtoehto olisikin tutustua ensin sen huolitellummin tuotettuun tuotantoon, pitää “Meidän laulut” edelleen pintansa mukaansa tempaavana näytteenä ajasta, jolloin aate, into, asenne ja hyvät biisit merkitsivät paljon enemmän kuin mikään ulkokultainen hapatus.” Noise.fi / Mikko Nissinen
”Kari Smolander, Mika Remes ja JP Rainio muodostavat voimatrion, joka hypistelee sävyjä virnistellen. Vaikka biiseistä irtoaa tanakkaa asennetta, melodisuus pysyy prioriteettina. Ilkka-Pohjalainen / Juha Seitz
”Onneksi kaiken ikävän arjen vastapainona on musiikki. Se tarpeen mukaan lohduttaa, piristää tai tarvittaessa vie entistä syvemmälle murheiden syövereihin. Ihmisen pitää aina joskus riutua. Lauluja avaruudesta sopii siihen. Se pakottaa kaikessa iskevyydessään ja rokkaavuudessan kuulijan pysähtymään ja ajattelemaan. Ajattelu ei nykyisin ole itsestäänselvyys.” Rajatapauksia / Mika
”Musiikki ei oikeastaan ole n. 40 vuodessa juuri muuttunut. Etenkin Crazy menee noiden mainitsemieni suosikkibiisien joukkoon, Togetherin ollessa tavanomaisempi. Crazy on tarttuvaa uuden aallon poppia, joka voisi ihan hyvin olla tehty vaikkapa 1980 ja sehän ei meikäläistä haittaa!”
Soundi 1/2024 huomio Manserock-orkesterin singlen ilmestymisen
Abortti 13: Punkit ei kuole
”Tämähän toimii ihan kivasti, muutamastakin syystä: vaikka punkin rajoissa mennään, ei järjettömimpään kaahaukseen sorruta. Se on joillain bändeillä pilannut hyvätkin biisit. Tämä on sellaista 80-luvun puolivälin punkkia, mistä bändi on lähtöinenkin.” Emotionzine / Vesa Vahtera
Eddie & The Hot Rods: Why Should I Care / A Million Miles Away
“B-puolella on versio Plimsoulsin vuonna 1982 julkaisemasta loistavasta A Million Miles Away -biisistä. Tämäkään ei alkuperäisestä pahemmin eroa ja hyvä niin, koska kyse on suurinpiirtein täydellisestä popbiisistä. Niin, ei tämä kauheasti uutta Hot Rodsiin tuo, mutta on hienoa jatkoa aiemmin tänä vuonna ilmestyneelle yllättävänkin hyvälle LP:lle Guardians Of Legacy.” Emotionzine / Vesa Vahtera
The Southgates
Tamperelainen huomio The Southgatesin keikan Klubilla 28.2.
Saatavana kaikista kunnon levykaupoista kautta maan … ja tietysti myös suoraan Hiljaisilta.
The Vaporsin nopea nousu Britti uuden aallon kärkeen alkoi, kun The Jamin Bruce Foxton näki yhtyeen keikalla ja innostui yhtyeestä. Hän sai puhuttua muun yhtyeen mukaan, sekä vielä isä Wellerin; John oli The Jamin manageri. Näin Vapors pääsi ensin The Jamin lämppäriksi ja Johna Weller sai neuvoteltua sille levytyssopimuksen Untied Artistsilta.
Toinen single Turning Japanese oli iso hitti ympäri maailmaa. Briteissä se nousi sijalle 3, mutta oli ykköshitti Australiassa. Sitä seurasi hieno New Clear Days albumi. Mutta sitten alkoi alamäki. United Artists myytiin EMI:lle ja henkilöt, jotka olivat ottaneet Vaporsin levy-yhtiölle lähtivät. Levy-yhtiön tuki väheni ja toinen albumi Magnets tehtiin liian pian. Sen myynti jäi vaisuksi ja levy-yhtiö veti piuhat irti. Bändi biisintekijä ja laulaja Dave Fenton veti tästä johtopäätökset ja hajotti bändin.
Musiikin parissa jäsenistä jatkoi vain basisti Steve Smith. Tai no tavallaan myös Dave Fenton, josta tuli musikkojenliiton lakimies, ja Howard Smith, joka perusti levykaupan. Kitaristi Edward Bazalgette alkoi ohjata BBC TV-sarjoja, kuten Doctor Who.
Vuonna 2016 Steve Smithin the Shakespearos oli soittamassa hyväntekeväisyys-tapahtumassa ja hän pyysi Davea ja Ediä tulemaan mukaan lavalle Turning Japanese biisin aikana. Tästä alkoi kypsyttely, että bändin voisi koota uudestaan. Howard, ei kuitenkaan ehtinyt, joten uudeksi rumpaliksi tuli Michael Bowes (rummut) ja kolmanteen kitaraan tarttui Daven poika Dan.
2020 julkaistiin kolmas albumi Together, 39 (!!!) vuotta edellisen levyn jälkeen – tämä lähentelee varmaan maailmaennätystä levyjen välisenä aikana. Ja nyt Hiljaiset Levyt julkaisee singlen Crazy / Together. Single jatkaa bändin tuttua linjaa, missä tarttuvaan powerpopvoittoiseen uuteen aaltoon yhdistyvät tarttuvat riffit ja Dave Fentonin omintakeinen laulu. Crazyn tarttuva kitarariffi tuo kovasti mieleen Steve Jonesin parhaat biisit. The Vapors on tehnyt vakuuttavan paluun.
