Hiljaiset julkaisut osa 33 – Alivaltiosihteeri: Yhteiskunta – rakenne ja toiminta (LP; Hiljaiset Levyt HIKI-006) 1990

Sitten edellisen Alivaltiosihteeri singlen (Mauno Henrik Koivisto) laulajaksi oli vaihtunut Matti Toivonen, kun Satu Kurvinen oli lähtenyt matkaoppaaksi maailmalle. Matti oli ennen Alivaltiosihteeriä ehtinyt olla Mur Murrissa ja Dog Eat Dogissa. Matti siirtymiseen Dog Eat Dogista liittyy hassu pikku episodi. Uutta laulusolistia oli bändin toimesta etsitty ja lopulta päädytty Mattiin, joka tuolloin oli Dog Eat Dogissa. Dog Eat Dog oli Tamperelaisen rockin monitoimitoimimiehen Vesa ”Veda” Honkasen bändi. Veda kuoli aikanaan valitettavan nuorena, kun hänen vatsasyöpäänsä hoidettiin liian pitkään vatsahaavana ja kun totuus paljastui, ei mitään ollut enää tehtävissä. Minulle Pasi oli maininnut, että Matti oli tulossa bändiin, mutta oli samalla kertonut, että Matti ei ole vielä ilmoittanut asiaa Vedalle. Tunsin Vedan erittäin hyvin ja asuimme vain muutaman sadan metrin päässä toisistamme. Yhtenä iltana olimme taas molemmat Klubilla katsomassa jotain bändiä ja sen jälkeen lähdimme kävelemään samaa matkaa kohti Kalevaa. Matkalla Veda alkoi puhua Dog Eat Dogista ja jotenkin kryptisesti sanoi, että yhtyeen linjaan olisi tulossa muutoksia. Tulkitsin tämän niin, että Veda tarkoitti Matin lähtöä ja minun piti näyttää, että kyllä täälläkin tiedetään asioita, joten laukaisin, että joo kyllä minä tiedän, että Matti on jättänyt bändin. Veda meni aivan hiljaiseksi. Hetken päästä hän kysyi, että mitä minä oikein tarkoitin. Ei siinä sitten auttanut kuin kakoa totuus tilanteesta. Harmitti ihan älyttömästi, että näin mokasin, oli ollut paljon tyylikkäämpää, että Matti olisi itse päässyt asian kertomaan.

Periaatteessa levy tehtiin, kuten edellinenkin albumi, pohjat YO-talolla ja viimeistely Sound Consultingin studiolla, mutta idea kuinka levyä tehdään, oli muuttunut. Tähän asti Alivaltiosihteeri oli tavoitellut levyille mahdollisimman lähelle yhteen livesoundia muistuttavaa äänimaailmaa. Nyt alettiin hommaa miettimään uudestaan ja sovituksia muokattiin kauemmaksi livestä ja soittimia tuli levylle lisää.

Pohjat äänitettiin siis YO-talon lavalla. Kamat kasattiin heinäkuisena lauantaiaamuna ja homma aloitettiin. Valmista tuli kello 17:00. Tuolloin Tampereella oli menossa Teatterikesä -tapahtuma ja kun bändi oli soittamassa viimeistä biisiä, änkesi joku teatteriporukka YO-talolle. Älysivät onneksi olla hiljaa biisin ajan, niin saatiin viimeinenkin biisi kunnialla nauhalle. Äänityksistä vastasivat Timo ”Soija” Mesimäki sekä Kari Hipponen. Hipponen oli tuolloin YO-talon miksaajana ja tullut jo tutuksi. Toki tiesin Hipposen Vaavi ajoilta ja pari kertaa olimme tuolloin tavanneet, mutta kavereita emme vielä tuolloin olleet. Tästä levystä eteenpäin koen, että pystyin sanomaan Karia kaveriksi ja Kari pikkuhiljaa ui mukaan syvemmälle Hiljaisten touhuihin.

Päällekkäisäänityksiä tehtiin heinä- ja elokuun aikana Sound Consulting Oy:n studiossa useampaan otteeseen. Vain yksi vieraileva muusikko on, Jukka Mikkola, joka soittaa puupuhaltimia ja koskettimia. Soittimia sen sijaan lainattiin isommaltakin joukolta muusikoita: Antti Seppänen, Tiina Leminen, Martti Henttunen, Ari Närhi, Simo Ollila ja Martti Jalonen. Miksaukset tehtiin syys-lokakuussa.

Kun kuulin valmista materiaalia, oli täysin selvää, että tässä on kaupallisesti valmeinta Alivaltiosihteeriä tässä vaiheessa. Biisit olivat hyviä, sovitukset myös ja toteutus toimi erinomaisesti. Pasin ja Simon tekstit olivat kehittyneet edelleen ja nyt ne olivat todella oivaltavia ja täynnä hienoja pikku jippoja. Tekstit menivät joskus niinkin näppäriksi, että kaikki eivät nyansseja huomanneet. Esimerkiksi Autoriteettirockin todella hieno kaksoismerkitys riimeissä ”Liittyisit meihin / tulisit edistyksen tielle” on jäänyt monelta huomaamatta.

Albumin selkeä helmi oli Nasta Kaupunki. Pasi kertoo kappaleen synnystä: ”Pidin kovasti Kauko Röyhkän kappaleesta Paska Kaupunki. Toisaalta olin jonkin aikaa ajatellut, että olisi kiva tehdä Tamperetta käsittelevä teksti, olinhan asunut paikkakunnalla tuolloin kunnioitettavat kahdeksan vuotta. Hämeenkatua kävellessäni sain Tillikan kohdalla ahaa-elämyksen, että turha lähetä puhtaalta pöydältä sanoittamaan, minähän voisin kääntää Paskan kaupungin negatiivisuuden päälaelleen.”

Periaatteista pidettiin edelleen kiinni ja albumille laitettuja kappaletta ei julkaistu singlenä. Sen sijaan päätettiin tehdä siitä video. Hyvä tuttuni Heikki ”Hessu” Astola kuului Helsingissä kaitafilmikerhoon ja Heikin kanssa ideoitiin kuinka video tehtäisiin. Kuvattaisiin riittävästi sopivia lyhyitä pätkiä, joissa bändin jäsenet tekisivät jotain hassua jonkin Tampereen maamerkin edessä. Pätkät leikattaisiin sopivan järjestykseen sen mittaiseksi kokonaisuudeksi kuin kappale olisi. Homma siirrettäisiin Betacam-videolle ja siihen ajettaisiin levyltä ääni. Hieno suunnitelma, mutta toteutus sitten olikin vaivalloinen.

Talvi tuli aikaisin ja joulukuussa, kun videota alettiin yhtenä lauantaina kuvaamaan, oli aivan pirun kylmä. Kaitafilmikamera oli patterikäyttöinen ja se hyytyi pakkasessa tuon tuosta. Kahvia juotiin sen päivän aikana todella paljon, kun kävimme jatkuvasti sulattelemassa kameraa ja lämmittelemässä itseämme. Nuo ylimääräiset tauot tekivät myös sen, että loppuvaiheessa alkoi valo loppua. Tarkoitus oli kuvat luonnonvalossa, mutta ilta teki jo tuloaan. Varsinkin kohtaus, jossa Matti hyppää karhupatsaan päälle on jo todella tumma.

Riittävästi materiaali saatiin kasaan ja filmit lähetettiin Saksaan kehitettäväksi. Kun ne tulivat takaisin, menin Hessun luokse Helsinkiin leikkaamaan niistä sopivan mittaista kokonaisuutta. Leikkauksessa kävi niin, että kohtauksessa jossa bändi soittaa salkuillaan kappaletta Kehräniemen kupeessa filmi tuli laitettua väärästä kohtaan katselulaitteeseen ja siihen tuli pysty naarmu joka ruutuun. Siis lopputuloksessa kuvassa näkyi valkoinen viiru. Hessu oli aivan maansa myynyt, kun oli sitä mieltä että homma kaatui nyt tähän. Minä hetken aikaa mietin mitä tehdään ja keksin, että ajetaan tuo filmipätkä useamman kerran samalla tavalla väärin. Saadaan lisää valkoisia viiruja ja homma muuttuu efektiksi. Näin tehtiin ja lopputulos on ihan siedettävän näköinen. Valmis kaitafilmi vietiin MTV:lle siirrettäväksi Betacamille ja siellä kelanauhalta ajettiin siihen ääni. Videota ei montaa kertaa televisiossa näytetty, mutta se on ollut jo vuosia Tampereen museokeskus Vapriikissa Tamperelaisen musiikin onnenpyörässä Eppu Normaalin, Popeda, jne. seurana.

Levyt tehtiin tuttuun tapaan Finnvoxilla ja A-puolen matriisikaiverrus oli ”Byrokraatti palaa työpaikalle”. B-puolelle raapustettiin ”Hallinto direktiivejä ja kakka huumoria”. Kannet painoi jälleen kerran Tamperelainen Paino-S. Levy ilmestyi virallisesti 23.11.1990.

Biisi Nasta Kaupunki saatiin lisensoitua Ranskalaiselle kokoelmalle Garden Party. Sen piti ilmestyä LP:nä, mutta ilmestyikin lopulta vain kasettina. Kokoelma esitteli Eurooppalaisia indiebändejä.

Lisäinfoa:

Levyn mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka löytyy kaikki Kansakunnan Selkärangat sisältävästä PDF-tiedostosta.

Biisien sanat löytyvät Alivaltiosihteerin lyriikat sivuilta.

Vastaa