Jälleen kerran yksi bändi, jonka kiinnitys Hiljaisille juontaa juurensa pienlehtisceneen. Jani “Jantsa” Kärkkäinen oli aktiivinen nuoremman polven punkkari Vaasasta. Olin ollut hänen kanssaan jo pidempään kirjeenvaihdossa. Se kirjeenvaihto oli syvällisempää kuin useampien muiden kanssa ja kirjeissä puolin ja toisin pohdittiin ideologisia asioita ja punkkiin liittyviä moraalikysymyksiä. Vuonna 1989 Jantsa alkoi tehdä Toista Vaihtoehtoa, josta tuli Suomen merkittävin punkin ajankohtaislehti. Sen ideointiin minäkin hiukan osallistuin meidän kirjeenvaihdossamme.
Jantsa oli äärimmäisen vaatimaton mies. Vaikka kaveri teki paljon, ei hän juurikaan pitänyt melua itsestään. Se että hän soitti bändissä, paljastui sekin minulle jotenkin mutkan kautta. Kun tuo tuli ilmi, oli ensimmäinen ajatukseni, että noin fiksu kaveri ei voi soittaa huonossa bändissä. Eikä soittanutkaan, tämä selvisi kun pyysin Jantsa lähettämään minulle Juggling Jugularsin kolmen biisin omakustannesinkun Radicals of Today. Seuraavassa kirjeessä kerroin Jatsalle, että Hiljaiset Levyt julkaisee teidän seuraavan levyn.
Se mitä en tiennyt, oli että Jatsa oli varsin tuore basisti bändissä. Bändin kavereita oli hiukan hämmästyttänyt, kun Jatsa seuraavissa treeneissä ilmoitti, että ” Hiljaiset Levyt julkaisee meidän toisen levyn.”. Bändin kokoonpano oli tuolloin: Jantsa (basso), Tero (kitara), Mikko (laulu), Peku (kitara & laulu) ja Timppa (rummut & laulu).
Bändin omakustanne oli ilmestynyt 24.11.1990 ja jo tammikuussa 1991 oli uusi studiosessio buukattu. Petteri Mikkilä kertoili, että biisien puolesta ei ollut ongelmaa, koska heillä oli jo keikkasetti valmiina, eli poimittiin vielä äänittämättömistä biiseistä neljä tulevaa Gun In My Heart EP:tä varten. Ne olivat: No Counsellors, Jumping On Thin Ice, Gun In My Heart ja It’s Selfish.
Studioksi buukattiin viereisessä kunnassa Kauhavalla sijaitseva AMS-studio. Sen omisti Kimmo Ahola. Kimmo tuli aikaan tunnetuksi Nightwishin äänimiehenä ja AMS tultiin äänittämään iso nippu metallilevyjä. Levyn kansikuva löytyi kirjaston valokuvakirjasta. Kirja oli amerikkalaisvalokuvaaja Horace Bristolin teos ”Melee Searching for Baton, Japan (1946)”. Kuva on jostain buddhalaisesta rituaalista, jossa yritetään tavoitella jotain taikakeppiä.
700 kappaletta levyjä tehtiin Finnvoxilla. Matriisikaiverukset olivat A-puolella ”Monesko Vaihtoehto” ja B-puolella ”Mistä te keksitte nuo kummannimiset orkesterinne?” Mukaan tehtiin tietenkin sanoitusliite ja levy ilmestyi 26.4.1991. EP nimibiisi otettiin mukaan Twin Peeks & Silent Moments promokasetille.