Pojat on Suomen ramopunkin peruskallio ja edelleen ykkösnimi. Pojat aloitti vuonna 1990, kun Karhulassa Ypö-Viidessä soittaneet Miika ja Mikko perustivat Tampereella uuden yhtyeen. Sen jälkeen matka on jatkunut näihin aikoihin ja Nämä Ajat on yhtyeen 9 albumi (tai 11 jos kokoelmat lasketaan mukaan). Ramopunk-leimasta ja tästä levystä Miika tuumaa: ”Itse ajattelen, että tämä on punkrokkia tai ihan vaan rokkia ilman etuliitteitä. Säkeistöt sisältävät matoja ja kertosäkeet koukkuja. Aika kuluu ja Nämä Ajat kertoo sen minkä Asterixista opin: tänään on huomisen eilinen.”
Levy kertoo monelta kantilta eletystä elämästä. Siitä kuinka on lähdetty Karhulasta ja päästy jonnekin (Jonnee haahuilee). Korona-ajan huudossa Haloo Maailma! on myös viittaus kotiseutuun, kun sillä vierailee solistina Ypö-Viis-mies Jari Räsänen. Ihan Ok Ihminen -kappaleen ideasta Miika kertoo: ”Tämä lähti Jenni Vartiaisen laulamasta kappaleesta En haluu kuolla tänä yönä. No kukapa haluaisi mutta niin voi käydä. Tuli mieleen, että saatan kuolla tänä yönä ja mitä sitten. No pitäisi vissiin yrittää elää niin, että kun se tapahtuu niin muut ajattelevat, että oli se ihan ok kuitenkin. Ei tarvi olla mikään superihminen. Ihan ok:n pitäisi riittää.”
Musiikillisesti levy seisoo vahvasti Pojat-perinteessä ja samalla myös siinä ramopunkissa. ABC on suoranainen Ramones pastissi, lopussa kuolevaa tyttöystävää myöden. Tyyliä laajennetaan tuosta hardrcokiin päin, kun sopivan riffin ympärille rakennettiin Kertokaa myös hyvät uutiset. Bluesiin asti ei musiikillisesti sentään mennä, vaikka Vanhat Miehet Soittaa Bluesia niminen biisi levyltä löytyykin.
Nyt Kultaa, Timantteja ja Orkideoja kaikille rockin pitkää perintöä arvostaville saatavilla kaikista kunnon levykaupoista kautta maan, niin ja tietenkin myös suoraan täältä pääkallopaikalta hintaan 22:- (+ postikuluja 5:90).
PS. Levy julkkarikeikat ovat: La 23.9. Elämä on Punk, Vastavirta-Klubi, Tampere ja Pe 29.9. On The Rocks, Helsinki.
Raimo Pesoseen olin tutustunut Mahtavat Lämpöpussit bändin yhteydessä. Raimon olin havainnut mitä mukavimmaksi veikoksi tuolloin. Lämpöpussien jälkeen Raimo oli perustamassa Mothers Against Sex Associationia, tai Masaa kuten bändiä kavereiden kesken kutsuttiin. Yhtyeen aiemmista vaiheista kirjoitin tämän levyn tiedotteeseen näin:
”Masa syntyi Turussa 1994, kun neljä useammassa sopassa (mm. HC Andersen, Kumikristus, Mahtavat Lämpöpussit, Odessa Portaat, Psychoplasma, Shoplifters, jne.) keitettyä kaveria havaitsivat omalle hyvinvoinnilleen välttämättömäksi uuden bändin perustamisen. Yhtyeen alkuperäinen tavoite oli ”tuottaa jonkinlaista meteliä”, mutta treenien myötä, ja hiukan myöhemmin muutaman henkilöstövaihdoksen siivittämänä, bändin linja eli ja etsi omaa uomaansa. Kun lopulta Tommi Saha tuli bassoon ja toi mukanaan lisää rosoisuutta soundiin. Tällä kokoonpanolla tehtiin Estonian Karaoke EP vuonna 1996. Sen jälkeen mukaan tuli Paulina Ahokas, joka laajensi viulullaan ja äänellään yhtyeen värikarttaa, oli lopullinen linja löytynyt Shut up and Look Stupid levyn ilmestymisen jälkeen. Muutamia hauskoja hyppäyksiä normaalista sähköisestä kitaraväännöstä yhtye on tehnyt: Down By The Laituri -festivaaleilla 1997 yhtye esiintyi 12 hengen kokoonpanolla (mukana mm. Ilpo Panasonicista ja Teho Ismo Alangon bändistä) ja esitti puolituntisen jungle-industrial-noise teoksen One Second. Syksyllä 1997 M.A.S.A. teki monien ällistykseksi biiseistään akustisen setin, jota on tarkoitus jatkossakin esittää silloin tällöin.”
Yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä julkaisi pieni turkulainen levymerkki Crawfish Recordings. Kun se lopetti toiminnan, niin Raimo lähestyi minua ja kysyi, olisiko Hiljaiset Levyt kiinnostunut julkaisemaan Masan jo äänittämän singlen. Kun aiemmin on todettu, Hiljaisille bändien kiinnittämisessä on kaksi kriteeriä. Ensimmäinen on, että minun piti pitää musiikista – tämän nauha täytti helposti. Toinen tiukempi kriteeri on, että bändin tyyppien pitää olla ”hyviä tyyppejä”, eli että heidän kanssaan pitää olla mukava tehdä yhteistyötä, koska tämä nyt kuitenkin on vain harrastus ja harrastusten pitää olla hauskoja. En tuntenut bändistä muita kuin Raimon, mutta hän täytti kriteerin niin puhtaasti, että se riitti. Paulinan tulin tuntemaan paremmin vasta myöhemmin, ensi Music Export Finlandin toiminnanjohtajana ja sitten Tampere-talon toimitusjohtajana.
Formaatista keskusteltiin Raimon kanssa. Vinyylien valmistus Suomessa oli loppunut ja näin ollen minäkin olin lopettanut vinyylien julkaisun ja siirtynyt CD:ihin. Vinyyliä tuntui tuohon aikaan valmistavan vain muutama iso itä-Euroopan tehdas – tämä on lienee jonkinlainen harha, mutta lähes kaikki suomalaiset, jotka vielä julkaisivat vinyyliä, tuntuivat tilaavan ne Tšekeistä. Ennen EU:ta siltä tilaaminen oli yhtä helvettiä tullimuodollisuuksien takia ja siksi, että tehtaalla ei tarinoiden mukaan ollut oikeastaan ketään, joka olisi puhut järkevää englantia ja jos jotain tuli niin sinne piti soittaa puhelimella. Tämän takia vastustelin vinyylin tekemistä, mutta Raimo lupasi hoitaa käytännön asiat. Kun vielä sain sovittua Miettisen kanssa, että hän ottaa levyjä noin 50 kappaletta tuossa vaiheessa viimeisiä vedelleeseen Singleklubiinsa, niin päästö oli että Hiljaiset tekee vielä yhden singlen. Täysin lopullinenhan tuo päätös ei ollut, mutta seuraava vinyyli ilmestyi vasta 15 vuotta tämän jälkeen.
Singlen A-puoli Pause on yhtyeen omaa käsialaa, mutta B-puoli varsin vahvasti uudelleen sovitettu version Motörheadin Overkill LP:n albumiraidasta I’ll Be Your Sister. 28.3.1998 Raimo soitti, että singlet ovat saapuneet Suomeen ja hän hakisi ne lentokentän tullipostista ja toimittaisi minulle. Minä pulestani kirjoitin levystä tiedotteen, jossa biisejä luonnehdin näin: ”Pause on vahvalla rytmillä varustettu hypnoottisesti eteenpäin kulkeva namupala, jonka yrmäkkäseen soundiin Paulinan viulu tuo ihastuttavan lisänsä. B-puoli on yhtyeen näkemys Mötorheadin alkupään vähemmän tunnetusta klassikosta, jossa raivokkuus yhdistyy määrätietoisesti eteenpäin vyöryvään äänivalliin, joka musertaa kuulijan syleilyynsä.” Paitsi että levy jäi sillä erää Hiljaisen viimeksi vinyylijulkaisuksi – seuraava ilmestyi vasta 15 vuotta myöhemmin, niin single jäi myös Mothers Against Sex Association viimeiskesi levyksi.
Yhtye levyllä on: Tommi Saha (basso, laulu), Raimo Pesonen (rummut), Opa Nikoskelainen (kitara), Paulina Ahokas (viulu, laulu), Ville Mäntynen (laulu).
Tammikuussa ilmestyneen Brighter Days CD-EP:n tuomaa julkisuutta päätettiin hyödyntää mahdollisimman nopeasti ja yhtyeelle buukattiin studiosessio Tampereelle Headline studioon Jani Viitasen hellään huomaan. Huhti-toukokuun bändi oli treenannut ahkerasti ja hionut albumin materiaalin valmiiksi ja 2.5.1997 aloitettiin sitten äänitykset. Jani Viitanen keksi kutsua Mikko Kangasjärvi soittamaan haitaria päätösbiisi Something About Youlle. Mikko kuunteli biisin tarkkaamossa puoleenväliin, totesi ”joo, mä meen nyt vetään” ja soitti biisin ykkösellä sisään kuulematta biisiä kertaakaan kokonaan läpi! Aikataulu oli tiukka ja bändille tuli tutuksi Janin lentävä lause ”Ei vaikuta levymyyntiin”, kun pohdittiin pitäisikö jotain kohtaa vielä hieroa. Putkeen homma ei kuitenkaan mennyt, sillä sunnuntaina 4.5. Jyrkiltä petti ääni, eikä kaikkia biisejä saatu laulettua. Aikataulu laitettiin uusiki, miksaus siirrettiin ja ylimääräinen laulupäivä bookattiin. 18.5. ollaan uudestaan studiossa ja 19.5. miksaus saadaan valmiiksi.
Sitten alkoi pikku hierominen masteroinnin ja kansien kanssa. Masteroimaan päästiin Petjan Control Studiolle vasta 29.7. Kansia myös hierottiin pidempään ja pientä erimielisyyttä oli levy-yhtiön ja bändi sekä kannen tekijän kesken. Kannen tekijän Jarkko Salaman kanssa jouduin vääntämään siitä, että bändin nimen pitää olla niin isolla kannessa, että siitä varmasti saa selvää. Bändi puolestaan ei olisi halunnut tekstejä booklettiin, joka tuohon aikaan Hiljasilla oli tapana. Kompromissi oli, että tekstit laitettiin vihkoseen lähes lukukelvottomana yhtenä putkena/neliönä.
Tuohon aikaan oli muotia laittaa levylle niin sanottu piilobiisi; oletetun viimeisen biisin jälkeen laitettiin muutama minuutti tyhjää ja sitten vielä biisi, jota ei mainittu kansissa. Jos kuuntelija ei huomannut pysäyttää levyä, niin yllätyksenä tuli kun kaiuttimet heräsivät eloon hetken päästä. Bändin nerokkuutta ja omalaatuista huumorintajua osoitti se, että he halusivat tehdä käänteisen piilobiisi. Levyn kanteen kirjattiin viimeiseksi biisiksi Fooled, ja sen tekstikin oli mukana, mutta sellaista biisiä ei luonnollisestikaan levyllä ollut mukana.
Levyn tiedotteeseen levystä kirjoitettiin muun muassa: ” Hunderd Million Martians on nimenomaan melodioiden ja kitarakäytön mestari, joka kunnioittaa powerpopin parhaita perinteitä lähtien Buzzcocksista ja Cheap Trickistä päättyen Mega City 4:in ja Wildheartsiin. Lyhyet, iskevät ja melodiset popbiisithän eivät koskaan onneksi mene pois muodista, ja voimasoinnut uppoavat aina. Tarttuvia kertosäkeitä ei säästellä, ja kitaroiden surinamaton päällä loistaa Jyrkin innostunut ja heleä laulutulkinta. Sinua on varoitettu: Marsilaiset ovat laskeutuneet!”
Levy sai erittäin hyvät arviot niin Suomessa kuin maailmalla. Hartbeat! Saksasta arvioi levyä näin: ”And they landed with a Bang! They Landed with a drum roll, fat guitars and one of the greatest opening liens in the history of recorded music. Martian Arts is the most consistently good power pop to come out of the Europe for a long time.” Big Take-over USA:sta puolestaan: ”The ace track A Perfect Pop Song from this CD pretty damn near lives up to its title – three minutes of irresistably catchy tunefulness and one of the best songs you’ll hear all year. And there’s no lack on 13 other tracks – they’re all bursting with melody, harmony and energy.”
Arvostelu menestyksen, Circus Deliriumin, jälkeen Nightingalesin piti tehdä pitkäsoitto, mutta se viivästyi ja lopulta siitä tuli vain mini-CD. Tommi Liimatan kirjassa Manse – Markka-aika Marko Kantola kertoo levystä: ”On monia syitä miksi Nostalgia for Reptilesista tuli EP. Mulla oli biisihana ehkä tyrehtynyt, enkä jaksanut entiseen malliin istua junassa: Tampere–Rovaniemi-väli oli alkanut tuntua pidemmältä. Bändin into ei ollut kuollut, toteutuksentielle vain tuli käytännön esteitä. Jorma kävi sivarin ja meni töihin. Ei ollut enää itsestään selvää, että mä vaan tulen Rovaniemelle ja sitten ollaan treenikämpällä. Muuta EP:llä on hyvää ja vaihtelevaa materiaalia ja Niemelän Tumpin kanssa oli mahtavat sessiot Oulun Tietomaassa Mieskuoro Huutajien kämpällä, minne Tumppi hoiti äänityslaitteiston.”
Levy siis äänitettiin huhtikuussa 1997 Mieskuoro Huutajien kämpällä, joka merkittiin levyn kansiin Demorec studioksi. Äänitysten aikaan Oulun pizzerioiden välillä oli hintasota ja pizzat maksoivat 10-15 markkaa. Bändi ja Tumppi elivät koko viikon noutopizzoilla ja äänitysten loputtua pizzalaatikoiden pino ei ihan kattoon asti yltänyt, mutta korkea se oli.
Sen jälkeen alkoi oma säätönsä levyn valmiiksi saamisessa. Jostain syystä levyn masterointi otti aikaansa ja Petja Vallasvaara, joka materoi levyn, sai sen valmiiksi vasta kesäkuun lopussa. Masteroinnin pikkuongelmat kulminoituivat siihen, että kun Tumppi tuli Tampereelle masterointiin ja meni Petjan kanssa yhdessä Petjan pajalle, niin Petja huomasi sinne tultua, että oli unohtanut pajan avaimet kotiin. Suoran toiminnan miehenä Petja äijä löi tylysti ikkunan nyrkillä hajalle ja Tumppi hetken esitystä ihmeteltyään ryömi pienikokoisimpana avaamaan oven.
Kannet olivat tässä vaiheessa vielä kesken. Ne olivatkin aika isotöiset, tai ehkä parempi sanoa että monesta osasta kootut. Piirroksia niihin tekivät Jani Harju-Autti, Tomi Riionheimo ja Heikki Viitanen. Valokuvat tulivat puolestaan Anssi Männistöltä ja koko homman laittoi kasaan Japa Mattila.
Lehdistötiedotteessa levyä kuvaillaan seuraavasti: ”Nostalgia for the Reptiles levyllä Nightingalesit taaplaa kuta kuinkin kahdelta pitkäsoitoltaan (Pop-gun Juggernaut ja Circus Delirium) tutuilla linjoilla laajentaen kuitenkin sointiaan myös hempeämpään suuntaan. Vai pitäisikö sanoa surumieliseen melankoliaan, sillä sitähän tuo Rainy Day on. Muu osasto onkin tutumpaa tavaraa, kuten rennosti renkuttava nimibiisi bändille ominaisella tylyllä tekstillä varustettuna: “Hello You dirty bastard, what’s your name? Or it doesn’t matter anyway.” Kovaa kontrastia! Ei todellakaan mitään munatonta keskitien poppia vaan itsensä kokonaan peliin heittävää whiskyn höyryjen värittämää swingrockia.”
Tässä vaiheessa Jalla Jallan ura oli tullut pisteeseen, että samalla paikkakunnalla asuneet nuoret miehet alkoivat muuttaa pois, alkoi tulla lapsia ja kaikenlaista mikä perinteisesti hidastaa bändiharrastusta. Alkoi pahasti näyttää, että bändi on hiipumassa pois tai että aikaan seuraava levy ei tule ihan heti. Pidin bändistä aivan valtavasti ja en halunnut tarun loppuvan vielä tässä vaiheessa. Siksi ideoin tämän coverlevyn, joka kokosi eri kokoelmille tehtyjä biisejä, sekä muutaman ennen julkaisemattomankin.
Pyysin tietenkin Tarkiaisen Jukkaa tekemään kannet ja Tarkiainen oli se, joka keksi upean nimen tälle levylle.
Levylle tulleet biisit ja mistä ne on otettu olivat:
Love Song (Damned) – julkaistu alun perin espanjalaisella punk-kokoelmalla Anytime Any Wave II.
Dirty (Protones) – julkaistu alun perin espanjalaisella kokoelmalla Pop Parade.
11th Street Kids (Hanoi Rocks) – äänitetty Hanoi Rocks-tribuuttia varten, jota ei sitten koskaan julkaistukaan.
Please Please Please (Ducks DeLuxe) – aiemmin julkaisematon biisi, äänitetty samassa sessiossa kuin Jukebox Jive.
Jukebox Jive (Rubettes) – julkaistu Saksassa ilmestyneen Hospital Waltz -singlen B-puolena .
Rock Against Something (Alivaltiosihteeri alkuperäinen biisi: Auktoriteetti Rock, käännös Jalla Jalla) – julkaistu Alivaltiosihteeri -tribuuttilevyllä Toinen Käsittely
Giant Step (1910 Fruitgum Company) – julkaistu Roi Soi -livekasetilla.
Levy ei valitettavasti elvyttänyt Jalla Jallan toimintaa. Yhtye jatkoi tehden satunnaisia keikkoja silloin tällöin. Tätä kirjoitettaessa viimeksi vuonna 2022. Mutta uusia levyjä ei tämän jälkeen ole ilmestynyt.
Punk Lurexissa oli tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Jyrki Siukonen oli jättänyt bändin heti ensimmäisen singlen jälkeen ja tilalle oli tullut Sami Päivärinta. Tepi Pulkkinen oli tullut laulajaksi, mutta lopettanut varsin pian. Sisko Veljet mini-CD:n jälkeen toisen Kollaa Kestää miehen Juha Helmisen alkoholiongelma oli alkanut haittamaan keikkailua ja Juhasta piti luopua. Tilalle saatiin uudeksi kitaristiksi Jari ”Kukka” Kukkaisniemi, joka oli soitellut lähes 10 vuotta tamperelaisissa lähinnä Ramo-punk bändeissä. Nyt oli koossa Punk Lurexin pitkäiäisin ja sanoisinko legendaarisin kokoonpano. Samalla bändistä oli tullut selvästi Tiinan ja Riitan bändi. Levyn neljästätoista biisistä ainoastaan Sosiologia on Kukan sävellys, Kirjailija Timo Kivikankaan sävellys ja Julma Syyskuu kappaleessa oli (osin) Jyrki Siukosen teksti. Kaikista muista Tiina ja Riitta vastasivat joko yksin tai yhdessä.
Levy äänitettiin Headline studiossa huhtikuun -96 alkupuolella neljässä päivässä. Jani Viitanen toimi äänittäjänä ja tuottajana – titteli jota Jani ei oikeastaan koskaan suostunut ottamaan, vaikka sitä duunia oikeastaan kaikkien Hiljaisille äänittämisensä levyjen kohdalla teki, mutta tällä kertaa kansiin sai merkitä ”tuotos Jani Viitanen”. Jani myös soitti ylimääräisen kitaran biisiin Työmarkkinatuki. Jotkut biisit kuten Keltaisia tähtiä ja Työmarkkinatuki muuttuivat hieman studiossa. Riitta soitti levyn haitariosuudet (Kyynikko, Keltaisia tähtiä) varsin pelimannihenkisesti. Levylle äänitettiin uusi versio singlenä julkaistusta Paalimajassa biisistä.
Arvojärjestys biisistä muodostui ajan kuluessa Lurex -klassikko, joka kuuluu nyky-Lurexinkin settilistaan. Biisistä tehtiin ajan hengen mukaisesti video, joka kuvattiin viikonlopun aikana syksyllä 1996. Se oli ilmestyessään Villa -ravintolan videojukeboksissa ja näytettiin jossain televisio-ohjelmassa. Päivä Kylpylässä -biisiä yhtye on pitänyt yhä setissä aina silloin tällöin. Siihen saatiin mukava ramosurf -fiilis baritonikitaroineen. Biisistähän teki myöhemmin brasilialainen bändi Versão Íbis mahtavan version, joka löytyy myös YouTubesta. https://www.youtube.com/watch?v=JSTNTqonD2A
Päätin itse ottaa kannen valokuvat ja promokuvat. Olin saanut isäni vanhan laadukkaan järjestelmäkameran, joka oli täysin käsikäyttöinen. Kameran aukon ja suljinajan säätämisestä, sekä filmin ISO-arvo minulla oli jonkinlainen hatara käsitys, mutta se että salaman kanssa niitä piti säätää toisella tavalla, siitä minulla ei ollut tietoa. Kuva valottuivat aivan perseelleen. Värikuvina niistä ei ollut yhtään mihinkään. Onneksi töissä oli jo tuohon aikaan kunnon skanneri ja alkeellinen kuvankäsittelyohjelma. Sillä sitten muokkasin osan kuvista mustavalkoisiksi. CD:n kanteen niistä ei ollut, vaan kannessa käytettiin Anssi Männistön kuvaa. Yksi näistä ”epäonnistuneista” kuvista päätyi hiukan myöhemmin Saksapainoksen kanteen. CD:n kannen kokoon taittoi Japa Mattila.
Levynjulkaisun tiimoilta pidettiin levynjulkkaribileet Tulliklubilla, jonne saapui erittäin hyvin väkeä paikalle. Levyn nimen mukaisesti yhtye soitti keikan hatut ja myssyt päässä.
Olimme aloittaneet yhteistyön Saksalaisen Teenage Rebel Recordsin kanssa Siskot Veljet mini-CD:n tiimoilta, joka Teenage Rebel julkaisi Saksassa vinyyli-EP:nä. Kun levy oli äänitetty, laitoin kasetin Höhnielle ja kysyin kiinnostaisiko tätä julkaista levy Saksassa. Kyllähän miestä kiinnosti ja onneksi vieläpä LP:nä; Suomessahan levy julkaistiin vain CD:nä. Rahan sijasta linsenssimaksuksi sovittiin muutama laatikollinen LP:itä, joten näin saatiin myös LP julkaistuksi Suomessa. 3.2.1997 SMD:n jakelun viikkokirjeessä oli sitten myynnissä levyn vinyyliversio Suomessa.
Sitten edellisen levyn Juggling Jugulars oli keskittynyt Seinäjoelle. Petteri ja Tero asuivat jo Seinäjoella, ja Marko muutti sinne ennen levyn äänityksiä. Vain Jantsa asui edelleen Vaasassa. Levy kappaleet olivat syntyneet vuosien 1995-1996 välisenä aikana, kun yhtye treenasi Seinäjoella paikallisen elävän musiikin yhdistyksen Selmun ylläpitämässä usean bändin treenikämppärakennuksessa TVL:n vanhassa toimistorakennuksessa raviradan vieressä. Biiseistä vasta Petteri.
Studioksi valittiin jo edellisellä levyllä (Positively Fed Up! mini-CD) toimivaksi havaittu Soundwall Studio (äänittäjänä myös samainen Petteri Karri) joka sijaitsi tuolloin Seinäjoen nuorisotalon tiloissa kaupungin keskustassa. Levy äänitettiin viikonlopun 14.-15.9.1996 (tai edellinen tai seuraava) aikana ja viimeiset silaukset tehtiin vielä miksaukseen maanantaina 16.9.1996.
Äänitykset eivät alkaneet hyvissä merkeissä. Tero oli viettänyt perjantain ja lauantain välisen yön paikallisessa putkassa ja oli saapunut jo aamulla studiolla – todetakseen että ketään ei ole vielä hetkeen paikalla, joten hän marssi kohentamaan oloaan baariin, josta sitten saapui huomattavassa tuiskeessa studiolle. Hän halusi kuitenkin ehdottomasti äänittää osuutensa johon äänittäjä totesi vain että “antaa pojan kokeilla”. No, eihän siitä mitään tullut, joten kolmikko Petteri, Jantsa ja Marko äänittivät lauantaina biisit nauhalle ja Tero äänitti osuutensa sunnuntaina saatuaan itsensä taas soittokuntoon.
Toy Voters -biisiin haluttiin poliisiauton sireenin ääntä. Se ei tuon ajan analogistudio toin vain onnistunut. Läheisestä Lehtisen tavaratalosta löytyi lelupoliisiauton, joka ostettiin ja josta tuo sireeni äänitettiin talteen. Jantsa piti tuota lelua vielä vuosikausia keikoilla mukana ja käytti sitä tuossa biisissä livenäkin. Koko episodi vei vähintään pari tuntia muutenkin tiukasta aikataulusta. Levyn päättää lauluesitykseltään aika hysteerinen Suolia ja ulosteita joka lienee ollut sunnuntain nuorisotalon harrasteryhmille mielenkiintoinen episodi; studion soitto- ja laulutilasta oli ovi suoraan nuorisotalon aulaan, joten tämä kolmen nuoren miehen (Petteri, Jantsa ja Marko) yhtäaikainen rääyntä on taatusti kaikunut pitkin nuopparia.
Levyn biisit julkaistiin 8.3.1997 paperikantisena gatefold -mini-CD:nä. Jantsa hoiti kansien painamisen Toisen Vaihtoehdon vakiopainossa Vaasassa. Pahvikannet olivat periaatekysymys, sillä Jugulars oli huolissaan muovin käytöstä jo tuolloin, jolloin asia ei vielä yleisesti ollut esillä.
Levyn lehdistötiedotteeseen kirjoitettiin levystä: ”Viidennellä levyllään Juggling Jugulars laajentaa taas sointiaan aavistuksen popimpaan suuntaan. Kun edellinen Positively Fed Up oli suoraa nopeaa HC:tä niin tällä uutukaisuudella on mukana ”hitaampaakin” materiaalia (kuten hienosti tarttuva Burn! Burn! Burn!). Ei sitä hardcoreakaan ole unohdettu, vaan puolet levyn kymmenestä biisitä on suorempaa, mutta edelleen melodista ”metakkaa”. Mutta oli tempo mikä tahnasa niin kyse on silti erittäin vahvasta ja tarttuvasta punkista, jossa on vaikutteita niin hardcoresta, crustystä kuin traashistä.”
Levyn biisit menivät yhtaikaa julkaistavaksi myös maailmalle siten, että Campary Records (Saksa) julkaisi levyn 4 ensimmäistä biisiä Juggling Jugulars/Machine Gun Etiquette (Skotlanti) -split 10” levynä. Tätä levyä painettiin 1000 kpl:tta. Levyn loput biisit (paitsi “Energy” koska se oli liian pitkä biisi) menivät puolalaisen Trujaca Falan julkaisemalle Juggling Jugulars/Enough! -split 7”EP:lle, jota tehtiin myös 1000 kpl:n painos. Myöhemmin seuraavan vuonna Trujaca Fala julkaisi vielä Juggling Jugulars/Infekcja -split-kasetin jossa oli mukana nyt kaikki biisit. Tätäkin tehtiin kaiketi taas samainen 1000 kpl:n painos. Eli tämän session biisit ovat levinneet varsinkin Puolassa erittäin laajasti. Myöhemmin session biisejä on julkaistu vielä bändiltä Saksassa Break The Silencen julkaisemalla kokoelma-LP:llä The First Decade (1990-1999) joka ilmestyi vuonna 2013.
Yhtye pitää levyä erittäin onnistuneena, joka on hyvin kestänyt aikaa. Levyn biiseistä Let´s Be Animals ja Burn! Burn! Burn! kuuluvat edelleen Jugularsin keikka settiin.
Hundred Million Martians tuli tietoisuuteeni, kun pidin Soundissa Demoefekti-palstaa. Yhtyeeltä tuli parikin hyvää demo ja kiinnostuin yhtyeestä. Vaikka periaatteessa oli jo päättänyt, että nyt ei uusia yhtyeitä oteta, niin tämä yhtye piti tsekata. Kyselin saisiko bändi itselleen keikan Tampereelle. Jyrki Mäkelä muistelle, että homma meni tämän jälkeen näin: ”Koska keikan järkkääminen tuntui olevan ylivoimaista, oli päivänselvää, että Koff Rock -kisaan olisi osallistuttava, että pääsisimme esiintymään Jukan (olin kisan tuomaristossa, Jukan huom.) silmien eteen. Demo tehtiin tällä kertaa lainatulla kasiraiturilla treeniksellä ja miksattiin alakerrassa Suurlähettiläiden(!) studiossa. Demo tuotti toivotun tuloksen ja pääsimme visassa semifinaalin kautta finaaliin ja aina voittoon asti.”
Kisan voittaja sai studioaikaa, sekä sai tehdä CD-EP:n. Olisi ehkä pitänyt jäävät itsensä finaalin tuomarina, mutta ajattelin, että jos tuomaristossa muuta ovat samaa mieltä kanssani bändin erinomaisuudesta, niin sehän vain vahvistaa sen, että bändi on mainio. Lisäksi ajattelin, että jos bändi tekee Koffin laskuun ekan EP:n, niin sen tuoma julkisuus helpottaa täyspitkän levyn myyntiä, joten miksipä ei. Ja niin siinä kävi, että Hundred Million Martians voitti skaban ja pääsi tekemään tämän levyn Koffin laskuun. Hommassa oli vielä sellainen pikku ironia, että Pasi Hjerppe oli tuolloin Olvin myyntiedustaja!
Kisan jälkeen asiat etenivät nopeasti. Koff Rock -finaali oli lokakuussa, marraskuussa oltiin studiossa ja joulukuussa oli jo levyt käsissä, vaikka virallinen ilmestymispäivä olikin tammikuussa 1997. Äänitykset tehtiin Turussa Barker-studiolla Pate Kerkolan johdolla ja sujuivat sangen jouhevasti.
Bändi oli koko uransa ajan todella aktiivinen kaikessa tekemiseen liittyvässä ja hyviä ideoita oli vaikka kuinka paljon. Tämän EP:n nimibiisistä yhtye teki itse professionaalin tason (sen aikaisilla mittareilla) videon. Brighter Days äänitettiin sittemmin uusiksi Martian Arts albumille.
Koska EP oli tehty ennen kaikkea promotarkoituksessa, yhtye antoi sitä minulle ison nipun ja minä lähettelin sitä ympäri maailmaa. Sitä arvioitiin mukavasti ympäri maailmaa. Saksalainen Ox-fanzine kirjoitti siitä: ”Ach ja, Finnland. HMM kommen von dort, aus Turku, um genau zu sein. Irgendwie ist ja nichts einzuwenden gegen ihren hochtourigen Rock’n’Roll mit hymnischem Chorgesang, aber mit den HYBRID CHILDREN haben sie leider schon innerhalb ihres Landes fette Konkurrenz, gegen die sich erst durchsetzten müssen.” Jenkkien Maximum Rock’n’Roll puolestaan: “A four song CD EP of well produced pop punk with a very pop feel. Kinda reminds of GIGANTOR and major label type pop punk. Two of the tunes are pretty decent and a DAMNED tribute is worth a mention.”
Alivaltiosihteerin vauhti alkoi hyytyä. Se menestys, joka näytti Yeah Baby Yeah levyn jälkeen olleen ihan käsillä, ei konkretisoitunut Taustamusiikkia Kansannousulle eikä Innostuneet Sonnit albumeilla. Vaikka keikkasuosio oli edelleen melkoinen, alkoi bändi selvästi väsyä. Kiertueiden välit pitenivät, eikä uutta albumia näyttänyt tulevan ihan lähitulevaisuudessa. Siinä vaiheessa minä (Jukka Junttila) ehdotin bändille, että mitäs jos tehtäisiin live-albumi. Tämän sopi yhtyeelle erinomaisesti ja kun keikkailun aloittamisesta tuli täyteen kymmenen vuotta niin levyn julkaisuun oli vieläkin painavampi syy. Iso osa Alivaltiosihteerin viehätystä olivat biisien välissä tehdyt välitemput ja sketsit. Niistä oli muutama taltioitu Ole Nöyrä! live-EP:lle, mutta nyt saatiin sitten niitäkin talteen levylle reilummin.
Bändi buukattiin tietenkin kotiareenalleen Tampereen YO-Talolle 15.9.1995. Yhtye treenasi erikoispitkän setin, joka kesti melkein kolme tuntia ja yhtyeen kunniajäsen, sekä alkuperäinen laulaja tuli vierailemaan keikalle. Yhtyeen tuolloinen äänimies Meelis Niin äänitti keikan pöydästä DAT-nauhalle. Meelis ja Petja Valasvaara sitten editoivat nauhasta yli tunnin kokonaisuuden. Alivaltiosihteerin levyjen mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka toteutettiin tällä kertaa CD-bookeltin vihkosessa, joka oli haitarimallinen ja kahdeksan sivuinen. Sen pääasiallinen sisältö oli Rumban päätoimittajan Rami Kuusisen kirjoittama juhlapuhe Alivaltiosihteerille, sekä Tasavallan Presidentin Martti Ahtisaaren tervehdys yhtyeelle, joka tuli sähkeen muodossa, se kuului kokonaisuudessaan näin: ”Onnittelen Alivaltiosihteeriä kymmenvuotisesta urasta. Entinen alivaltiosihteeri Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari”.
Ei levyllä saatu minun toiveistani huolimatta potkittua uutta vauhtia yhtyeen uraan, vaan levy jäi Alivaltiosihteeri-yhtyeen viimeiseksi oikeaksi levyksi. Sen jälkeen yhtye on esiintynyt enempi satunnaisesti ja keskittynyt muihin aktiviteetteihin, mutta ei ole koskaan virallisesti (sic) hajonnut.
Mike Korbik oli yksi ensimmäisistä ulkomaan kontakteistamme ja hieno mies, josta tuli todella hyvä ystävä. 1980-luvun lopulla Mikellä oli Twang! niminen levykauppa Berlinissä. Suuren Suomirockin ystävänä hän haali sinne myyntiin Suomalaisia levyjä ja tätä kautta mies tuli tutuksi. Twang!:in myytiin ensin levyjä, sitten ensimmäisillä BID-messuilla joissa Berlinissä kävin, kävin moikkaamassa miehen levykaupassaan. Hänellä oli tässä vaiheessa jo oma levy-yhtiökin Twang! Records. Mike auttoi saamaan Hiljaisten bändeille keikkoja Berliniin ja kun hän meni töihin Saksan Ylen Berlinin toimistoon, alkoivat Hiljaiset Levyt soida Berlinin eetterissä.
Jalloista Mike oli innostunut jo levyillä, mutta innostus kasvoi, kun hän näki yhtyeen berlinissä keikalla. Alettiin puhua levyn julkaisusta Saksassa. A-puolelle valittiin Hospital Waltz uudelta Snowman’s Land albumilta. Jallat soittivat keikoilla coverina Wayne Bickertonin ja Tony Waddingtonin vuonna 1974 Rubettesille tekemää hittiä Jukebox Jive. Mike toivoi tätä biisiä singlen B-puolelle. Tuumasta toimeen ja Kemistä varattiin Tico Tico studio päiväksi. Samana päivinä Jukebox Jiven äänittämisen lisäksi Jallat äänittivät osuutensa Alivaltiosihteeri-yhtyeen tribuuttialbumille. Mike teki levyä toiveikkaasti tuhat kappaletta. Ei se ihan niin hyvin Saksaa myynyt. Hiljaisten postimyynti sitä ostettiin sitten useita kertoja parin boxin kerta ostoina. Kannen upea kuva on Pekka Kärnän ottama myöhäissyksyllä, kun järvi yhtyeen treenikämpän läheisyydessä oli jo jäätynyt. Kannan taiton teki tuttuun tapaan Jallojen Jukka Tarkiainen.
