Abortti 13: Punkit ei kuole LP tänään kaupoissa

Alun perin vuonna 1983 perustettu Abortti 13 teki ensimmäisen elinvuotensa aikana Lapsuusmuistoja yhteis-EP Pyhäkoulun kanssa ja hajosi. Rupeama oli lyhyt, mutta tuima, kuten hardcore bändille sopiikin.

25 vuoden mittaisen tuumaustauon jälkeen alkuperäisjäsenet Tapsa ja Matti kokosivat bändin uudestaan vuonna 2009. Nyt alkoi määrätietoisempi toiminta ja jo ensimmäisenä toimintavuonna ilmestyi uusi EP Viimeinen Verilöyly. Sen jälkeen keikkoja on kertynyt roimasti ja levyjä on tullut tasaiseen tahtiin.

Viime vuonna ilmestyi LP Meidän Punk On Parempaa Kuin Teidän Punk, jonka jälkeen kaikki näytti olevan mainiosti, kunnes yhtyeen kitaristi Antti Mikkonen kuoli yllättäen. Punkit ei kuole tehtiin alun perin kasettijulkaisuksi vuonna 2015, jolloin bändi äänitti siihen astisesta tuotannostaan parhaat biisit uusiksi. Kasetti tehtiin vain 100 kappaletta. Nyt tämä nauha julkaistaan ensimmäistä kertaa LP:nä Antin muistoksi. 26 nopeaa tarttuvaa ja hienoa hardcore rypistystä.

Päivitetty julkaisusuunnitelma (tammikuu 2024)

Alkuvuosi on nyt naulattu kiinni ja todella tiukka siitä tulikin. Tammi-helmikuussa on peräti viisi julkaisua. Huh tälläistä sumaa ei ole ennen ollutkaan. Noiden jälkeen sitten vedetään ihan hiukan henkeä ja mietitään uudet kujeet kesäksi ja loppuvuodeksi.

Julkaisu: 19.1.2024

Abortti 13:n vuonna 2015 äänitetty ja 100 kappaleen kasettina tuolloin julkaistu legendaarinen 26 biisin best of -nauha näkee päivän valon ensimmäistä kertaa vinyylinä.

Abortti 13:n vuonna 2015 äänitetty C-kasetti ”Punkit Ei Kuole” saa vinyylijukaisun alkuvuodesta 2024. Rajoitettu 200kpl painos ja julkaisijana Hiljaiset Levyt , Colditz Records ja Liinaharja Hardcore.

Levy on äänitetty Tapio Lepistön Black Floyd Analog Studiolla kesällä 2015 ja julkaistaan nyt edesmenneen kitaristimme Antti Mikkonen (1967 – 2023) muistoksi.

Julkaisu: 9.2.2024

Enpä vielä jonkin aikaa sitten olisi uskonut että Hiljaiset Levyt julkaisee levyn, jolla musisoivat: Martti Syrjä, Pate Mustajärvi, Juha Torvinen, Costello Hautamäki, Sami Ruusukallio, Aku Syrjä, Mikko Kangasjärvi, Masa Orpana, Toni Lähteenmäki, Noora Louhimo, Anton Äikäs ja Vesa Holmala. Mutta niin vain tässä kävi. Levy on Vapriikin Mansrock-näyttelyyn (näyttely aukeaa helmikuussa) liittyvä oheistuote ja Hiljaiset Levyt vastaa fyysisen levyn valmistuksesta. Singleä tullaan myymään vain Vapriikin myymällä ja pieni erä Hiljaisten postimyynnissä.

Julkaisu: 16.2.2024

The Vapors oli brittiläinen punk / uuden aallon yhtye, joka vaikutti alun perin vuosina 1979–1981. Se teki kaksi hienoa albumia sai ison hitin (Brittilistan kolmonen) singlellä ”Turning Japanese”. Bändi koottiin uudestaan 2017 ja uusi albumi Together ilmestyi 2020 (Brittilistalla sijoitus 87). Sen jälkeen yhtye on hyvin esillä Britanniassa, albumin single Girl from the Factory nousi ykköseksi Heritage Charts listalla ja yhtye soittanut kahdella viimeisimmällä Rebellion festivaaleilla. Nyt julkaistava single jatkaa bändin tuttua linjaa, jossa tarttuvaan powerpopvoittoiseen uuteen aaltoon yhdistyvät tarttuvat riffit ja Dave Fentonin omintakeinen laulu.

Julkaisu: 23.2.2024

Muun muassa Eläkeläiset- ja the Nightingales -yhtyeistä tutut konkarit ovat elämänsä vedossa. Kitaroissa ja melodioissa ei säästellä, kun vetreät herrat julistavat rockmusiikin ilosanomaa. Eri genrejen välillä sujuvasti liikkuvaa yhtyettä on vaatimattomasti verrattu esimerkiksi sellaisiin klassisiin komboihin kuin the Beatles, the Kinks, Pink Floyd, Big Star, Mott the Hoople, the Replacements ja Guided by Voices. Tarjolla siis 12 inhimillisesti sykkivää ajatonta rockkappaletta. Tällä levyllä eivät autotune ja kvantisoinnit juhli; räkäisesti kätkättäviä mekaanisia äänensärkijöitä sentään löytyy.

Julkaisu: 23.2.2024

Nuorisopalatsin neljäs täyspitkä albumi kertoo avaruuden ja avaruusmatkan iloista ja suruista. Vaikka avaruus on tappava paikka ja siellä on pääasiassa kylmää, pimeää sekä yksitoikkoista, niin sen äärettömyys on ihmeellinen ja näkymä huimaavaa. Niin ja onhan elämämmekin yhtä avaruusmatkaa. Rokkitriomme tekee oman matkansa avaruuden armottomaan universumiin, vaikka avaruus onkin popissa lähinnä eskapismin ja nostalgian lähde.

Julkaisu: syksy 2024

Tilsan lastenmusiikkilevy. Lisää tietoa tulossa seuraavissa päivityksissä.

1976 – Punkin Synty kirjan toinen painos on ilmestynyt

Kirjan 1976 – Punkin Synty ensimmäinen painos myytiin loppuun viikossa. Toinen painos saapui juuri äsken Hiljaisten Levyjen operaatiokeskukseen. Kirjaa saa taas meiltä hintaan 16,00 (+ 5,90 postikulut). Jälleenmyyjiltä (lähinnä levykaupoista) kirjaa saa taas ensi viikon lopulla.

Päivitetty julkaisusuunnitelma (joulukuu 2023)

Tarttui sieltä tämän vuoden Rebellionista tuttuun tapaan yksi bändi Hiljaisillekin. Jokin aikaa sitten paluun tehnyt The Vapors (muistatte varmaan hitti 80-luvun alusta ”Turning Japanese”, ”News at Ten” ja ”Jimmie Jones”) teki uuden albumin ja nyt siltä ilmestyy ensimmäinen vinyylisingle, tietysti Hiljaisten Levyjen julkaisemana. Täytyy sanoa, että taas olen täpinöissäni, kun pääsin nuoruuden sankarien kanssa tekemisiin.

Mutten listalla on julkaisujen järjestys hiukan vaihtunut ja julkaisupäivät varmistuneet.

Alkuvuoden erinomainen sato näyttää tällä hetkellä tältä:

Julkaisu: 15.12.2023

Pinnan alla oli kytenyt jo pitkään. Yhä useampi oli kyllästynyt rockmusiikin kehittymiseen soittotekniikan esittelyksi ja progesoolojen pituuden kasvamiseen. Toisaalta popmusiikin sanoitusten täydellinen merkityksettömyys suorastaan vaati vastavoimaa maailmassa, jossa Vietnamin sota veteli viimeisiään, rotukysymykset olivat pinnassa Etelä-Afrikasta Lontoon lähiöihin, Watergate-skandaali ravisteli maailmaa ja Pohjois-Irlannin konflikti jatkui verisenä.

Tuo väreily sai vuonna 1976 niin paljon tuulta alleen, että kipinät roihahtivat liekkiin: ensin musiikkielämää ja myöhemmin koko maailmaa ravistellut punk sai alkunsa. Nuoriso kyseenalaisti yhteiskuntajärjestelmän ja alkoi muuttaa maailmaa tee se itse -hengessä.

1976 on päivä päivältä etenevä läpileikkaus tapahtumista, paikoista, bändeistä, levyistä ja keikoista, jotka johtivat siihen, että pieni kipinä oli vuoden lopussa etusivun uutisen veroinen tulipalo.

Kirjan tiimoilta Punkmuseoni on auki yleisölle seuraavasti: Tiistai 12.12. kello 17:00 – 20:00 ja Lauantai 16.12. kello 15:00 – 18:00. Tervetuloa. Lisätietoa sähköpostista: jukka@hiljaiset.sci.fi

Lisäksi kirjan pienimuotoinen julkaisutilaisuus järjestetään Cask Roomissa, aivan Tampereen ytimessä, rautatieasemaa vastapäätä; osoite on Rautatienkatu 14.  Julkkari on torstaina 14.12. kello 18:00 alkaen. Soittelen tilaisuudessa vuoden 1976 vinyylisinkkuja ja kertoilen niistä tarinoita. Noudon valinneet voivat hakea kirjan myös Caskista ja toki siellä myydään kirjaa.

Julkaisu: 19.1.2024

Abortti 13:n vuonna 2015 äänitetty ja 100 kappaleen kasettina tuolloin julkaistu legendaarinen 26 biisin best of -nauha näkee päivän valon ensimmäistä kertaa vinyylinä.

Abortti 13:n vuonna 2015 äänitetty C-kasetti ”Punkit Ei Kuole” saa vinyylijukaisun alkuvuodesta 2024. Rajoitettu 200kpl painos ja julkaisijana Hiljaiset Levyt , Colditz Records ja Liinaharja Hardcore.

Levy on äänitetty Tapio Lepistön Black Floyd Analog Studiolla kesällä 2015 ja julkaistaan nyt edesmenneen kitaristimme Antti Mikkonen (1967 – 2023) muistoksi.

Julkaisu: 9.2.2024

Enpä vielä jonkin aikaa sitten olisi uskonut että Hiljaiset Levyt julkaisee levyn, jolla musisoivat: Martti Syrjä, Pate Mustajärvi, Juha Torvinen, Costello Hautamäki, Sami Ruusukallio, Aku Syrjä, Mikko Kangasjärvi, Masa Orpana, Toni Lähteenmäki, Noora Louhimo, Anton Äikäs ja Vesa Holmala. Mutta niin vain tässä kävi. Levy on Vapriikin Mansrock-näyttelyyn (näyttely aukeaa helmikuussa) liittyvä oheistuote ja Hiljaiset Levyt vastaa fyysisen levyn valmistuksesta. Singleä tullaan myymään vain Vapriikin myymällä ja pieni erä Hiljaisten postimyynnissä.

Julkaisu: 23.2.2024

Muun muassa Eläkeläiset- ja the Nightingales -yhtyeistä tutut konkarit ovat elämänsä vedossa. Kitaroissa ja melodioissa ei säästellä, kun vetreät herrat julistavat rockmusiikin ilosanomaa. Eri genrejen välillä sujuvasti liikkuvaa yhtyettä on vaatimattomasti verrattu esimerkiksi sellaisiin klassisiin komboihin kuin the Beatles, the Kinks, Pink Floyd, Big Star, Mott the Hoople, the Replacements ja Guided by Voices. Tarjolla siis 12 inhimillisesti sykkivää ajatonta rockkappaletta. Tällä levyllä eivät autotune ja kvantisoinnit juhli; räkäisesti kätkättäviä mekaanisia äänensärkijöitä sentään löytyy

The Vapors: Crazy / Together (7”)

Julkaisu: maaliskuu 2024

The Vapors oli brittiläinen punk / uuden aallon yhtye, joka vaikutti alun perin vuosina 1979–1981. Se teki kaksi hienoa albumia sai ison hitin (Brittilistan kolmonen) singlellä ”Turning Japanese”. Bändi koottiin uudestaan 2017 ja uusi albumi Together ilmestyi 2020 (Brittilistalla sijoitus 87). Sen jälkeen yhtye on hyvin esillä Britanniassa, albumin single Girl from the Factory nousi ykköseksi Heritage Charts listalla ja yhtye soittanut kahdella viimeisimmällä Rebellion festivaaleilla. Nyt julkaistava single jatkaa bändin tuttua linjaa, jossa tarttuvaan powerpop voittoiseen uuteen aaltoon yhdistyvät tarttuvat riffit ja Dave Fentonin omintakeinen laulu.

Bonustarina 10: Levyn kannet

Levyjen visuaalinen ilme oli minulle tärkeä. Suomessahan perinteisesti ei useinkaan ollut sinkuissa kansia ennen punkin tuloa, vaan singlet tulivat joko paperisissa levy-yhtiöpusseissa tai sitten läpinäkyvissä muovipusseissa, jotka olivat vielä sellaista hassua rapinamuovia. Love Records teki jo aika moneen levyyn kannet, ainakin ensimmäiseen painokseen, mutta vasta Poko Records aloitti Suomessa käytännön, että jokaisessa singlessä oli siihen varta vasten tehdyt kannet. Itselleni Pokoakin isompana esikuvana olivat tietenkin brittiläiset punksinglet ja niiden usein todella hieno kansitaide. Siihen en tietenkään omissa julkaisuissani alussa päässyt.

Ensimmäisen singlen Zägä Boxin Kellopelipasianssin kanssa kansien kanssa kävi kuten kaikessa muussakin tuon singlen kanssa. Mistään en tiennyt mitään ja olin täysin muiden neuvojen parissa, eikä asioita mietitty vaan tartuttiin ensimmäiseen ratkaisuehdotukseen, jota tarjottiin. Kannet olivat ihan OK, mutta ne maksoivat ”aivan valtavasti”. Ne tehtiin oikeassa kirjapainossa, lisäväri ja lakkapinta nostivat hintaa, eikä paino muutenkaan ollut se kaikkein halvin, vaan sekin ensimmäinen, joka tuli vastaan.

Tuon ensisinglen jälkeen alkoi sitten pohdinta, että kuinka kannet tullaan tekemään jatkossa. Niihin muovipussin sisään taitettuihin paperiliuskoihin en halunnut mennä. Oikeilta painoilta tilatut valmiit pahvikotelot olivat aivan liian kalliita ratkaisuja, joten tekotapa tuli pienlehtipohjalta. Pienlehtiähän olin tehnyt jo pitkään ja offsetpainot, jotka tekivät painotyötä (tai siis oikeastaan kopioivat) paperioriginaalien pohjalta eivätkä kalleilta painofilmeillä. Keskustelin Tehokopioinnin omistajan kanssa mitenkä asian voisi ratkaista. Tehokopiointi oli paikka, jossa painatin Hiljainen Kesä fanzinea. Lopputulema oli, että teen paperioriginaalin, joka sitten painettiin A3 arkille, se leikattiin korkeussuunnassa originaalin reunoista, mutta molemmille sivuille jätettiin reilun sentin reunat. Tällaiset arkit taitoin sitten kahtia ja sen jälkeen leikkasin taittoveitsellä viivoitinta käyttäen alaosasta ylimääräisen reunan pois. Tämän jälkeen taitoin yläosan siivet sisään, sivelin niihin liimaa ja laitoin kirjapinon alle painoon isompina nippuina. Näin jälkikäteen ajateltuna ihan älytöntä askarteluahan se oli, ja varsinkin kun Maaseudun Tulevaisuuden ekasta EP:stä otettiin kolme painosta, niin niiden kanssa meni useampikin ilta kun niitä värkkäsi.

Eikä askartelu loppunut pelkästään kansiin, vaan useimpiin levyihin tehtiin jonkinlainen liite mukaan. Harvoin se oli pelkkä erillinen paperi, tavallisesti useampisivuinen A6 kokoinen lehti. Niin ja sitten vielä pari kertaa innostuin tekemään jonkun aivan specupakkauksen. Tällainen oli vaikkapa Johnny Spunkyn Lunar Power EP:n kansi. Siitä tuli pieni vihkonen, jonka viimeinen sivu oli levypussi. Sivut nidoin niiteillä kiinni ja sitten laitoin vielä paksun eristysnauhan suojaamaan sitä, että niitit eivät hankaa levyhyllyssä muita kansia. Mitenkä ihmeessä aika riitti kaikkeen tähän askartelun tuolloin?

LP:issä turvauduin kuitenkin oikein kirjapainojen apuun, koska offsetpainoilla ei tuohon aikaan – onneksi – pystynyt painamaan A3 kokoista suurempaa pahvia, eikä tuo riittänyt LP:n kannen kokoon. Aluksi kannen suunnittelu tehtiin paikallisessa painotalossa, joka ohjeideni perusteella teki valmiit kansifilmit. Mutta pian siirryin siihen, että LP:n kannet suunnitteli joku muu ja kansifilmit tulostettiin jossain muualla (tavallisesti Soundin toimituksessa) ja kiikutettiin painotaloon. Tuohon aikaan väripainatus oli kallista ja filmien valmistaminen maksoi, joten pitkää Hiljaisten LP:t tehtiin kaksivärisinä. Tehtiin molemmille väreille oma filmi ja kerrottiin painolle millä pantone sävyillä kumpikin filmi painettiin. Kyse ei siis ollut normaalista neliväripainamisesta, vaan halvemmasta teknologiasta.

90-luvun alussa luovuin singlejen kohdalla offset painamisesta ja siirryin niissäkin oikeaan painoon. Kun lupasin painattaa kaikkien singlejeni kannet samassa paikassa, teki painotalo singlejä varten oman stanssin. Singlet siis leikattiin niin, että liimaussiivet olivat valmiina ja kaikista kohdista mistä kantta piti taitella oli painauma, joka helpotti taittamista. Kansien liimaaminen nopeutui nyt huomattavasti. Sitten kun singlejen julkaiseminen aloitettiin uudestaan 2014 siirryttiin täysin valmiisiin singlekoteloihin, jotka vinyylipuristamo teetätti omalla alihankkijallaan ja levyt tulivat täysin valmiina.

Pienlehti harrastuksen myötä oli tutustunut melko laajaan joukkoon sarjakuvapiirtäjiä. Kun singlen kansia mietittiin ja jos bändillä ei ollut selvää ideaa mitä se halusi, niin usein käytin jotakuta näistä sarjakuvataiteilija tutuistani piirtämään kanteen tulevan kuvan. Aikanaan kun 2020-luvun alussa kokosin oman punkmuseoni ja kävin läpi omat arkistoni, niin hämmästyin itsekin kuinka paljon Hiljaisten Levyjen kansissa oli piirros- / maalauskansia. Useimmat levy-yhtiöthän käyttävät tavallisesti valokuvia, mutta Hiljaisilla on todella paljon varta vasten tehdyttä taidetta kansia varten. Tämä ei ole ollut mikään tietoinen strategia, vaan se on syntynyt jotenkin luonnostaan kaveripiirin kautta. Näin jälkeenpäin siitä ei voi olla kuin ylpeä. Vai mitä olette mieltä listasta: Juho Juntunen, Timo Kokkila, Kivi Larmola, Tommi Liimatta, P.A. Manninen, Jarkko Martikainen, Christer Nuutinen, Ville Pirinen, Tomi Riionheimo, Tapani ”Nasky” Rtöhonka, Jukka Tilsa, Nalle Virolainen, jne.

Tuosta ylpeydestä vielä sen verran, että jos jo alun perin tarkoitus oli tehdä komeita paketteja, mutta taidot ja resurssit eivät siihen silloin riittänet, niin koko 2000-luvun ajan olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen kaikkiin levyjen kansiin, jotka on tehty.

CD:iden tulon myötä siirryttiin julkaisuissa neliväri kansiin. Useampia vuosia tehtaalle piti toimittaa värierotellut filmit painotöitä varten. Koska filmien tulostaminen normaaleissa liikkeissä oli hiukan tyyristä pääsin suhteillani hiukan halvemmalla, kun filmit tulostettiin Soundissa. Tämän takia Japa Mattila teki ison nipun kansia. Japa oli ammattimies ihan vimoisen päälle ja kannet olivat aina ihan priimaa, kertaakaan kannet eivät tulleet painosta takaisin. Sen sijaan aina toisinaan kansien tekemisessä sorruin siihen, että annoin jonkun bändiä lähellä olevan tehdä ne, vaikka aika ajoin päätin, että ei enää. Vaikka bändi kuinka vakuutteli, että kansien tekijä on todella pätevä ja tehnyt näitä hommia, niin aika usein kannet tulivat kerran tai kaksi, kerran jopa kolmasti takaisin tehtaalta. Milloin seassa oli väärän värijärjestelmän elementtejä, milloin koko ei ollut pikselilleen oikean kokoinen, milloin bliidit olivat väärän kokoiset, jne. Mutta kaikista näistäkin saatiin aina pienen ylimääräisen jumppaamisen jälkeen ihan erinomaisia kansia.

Hiljaiset julkaisut osa 100 – Burning Pipe Harmony: RevolutioNapalm (CD; Hiljaiset Levyt HILL-035) 27.9.2000

Lowdown Shakin’ Chillsin hajottua Tumppi perusti vuonna 1996 Burning Pipe Harmonyn Hazy Delights ja Capital Crime yhtyeissä soittaneiden kavereiden kanssa. Kokoonpano oli Tero Rosendahl (kitara), Tommi ”Gregory” Sihvo (rummut), Ville ”Jopo” Vettenranta (kitara), Mika Ruusunen (basso) ja Tuomo ”Tumppi” Kuoppala (laulu). Seuraavana vuonna bassoon vaihtui Jussi ”Magler” Metsälä. Kahden demon jälkeen BPH sai ensimmäiset biisinsä julki The Finnish Rock’n’roll freak show -kokoelmalevyllä. Seuraava julkaisu Baby Glass biisi Italialaiselle Dogs D’amour -tribuutti CD:lle. Vuosi 2000 toi tullessaan neljä biisiä hyväntekeväisyyskokoelmalle Rock’n’roll Baby Care. BPH oli ollut erittäin mielenkiintoisen bändi sarakkeessa Hiljaisten Levyjen kirjoissa, mutta uusia bändejä ei uskaltanut ottaa. Kun bändi sitten vuoden 2000 kesällä kiikutti valmiin Happy Road Studiolla äänitetyn masterin ja kysyi, että julkaisetko? Niin eihän siihen enää voinut sanoa ei.

Lehdistötiedotteeseen yhtyeestä kirjoitettiin: ”RevolutioNapalm on juuri sitä, mistä Burning Pipe Harmonyssä on kyse: kirskuvan meheviä kitaroita, tarttuvia kerosäkeitä ja tuimaa sykettä. Nämä elementit paketoidaan toimiviksi ja tiukoiksi menopaloiksi. Ladies Prefer Zombies kertoo uskomattomalla drivella, mikä bändissä tyttöjä viehättää. Who Am I? biisistä löytyy glamrock-kaikuja ja Bored, Psyche out & Gone nostaa jälleen kunniaan MC5:n tunnetuksi tekemän motorcity-rockin. Levyn nimi tulee kitaristi Jopon tokaisusta yhden onnistuneen keikan jälkeen: ”Mehän oltiin silkkaa räjähtävää napalmia.” Ja sitähän yhtye totta vie on livenä. Häpeilemätön, visuaalinen ja tiukasti yhteen soittava ryhmä. Keikka-arvioissa yhtyettä on kuvattu muun muassa seuraavasti: ”Yhtye on sekoitus Motorheadin Lemmyn ja Elviksen äpäräpoikia”. Levy julkkarikeikka oli YO-Talolla 27.9.2000. Levystä julkaistiin myöhemmin kasettiversio Venäjällä.

Maximum Rock’n’roll kirjoitti levystä numeroon 214 (maaliskuu 2001): ”More competent, well produced, sleazy dirt-head car rock from Europe’s North end, Finland in this case. Hard to call punk, not fast enough. Has no STOOGES or stoner-rock slow bum either. Since I’m pressed for comparison, maybe we’U go with a little CULT, and of course, the obligatory, HELLACOPTERS (sans new keyboard addition). It really doesn’t sound exactly like anything, and yet is still somehow generic. Not bad.

Soundi arvioi levyä näin: ”Muun muassa Lowdown Shakin’ Chillsin perilliseksi kolmisen vuotta sitten syntynyt Burning Pipe Harmony räväyttää kokopitkällä debyytillään niljakasta katurockia. Kovaäänisenä räyhäävää luukutusta, josta kulkee suora linja The Stoogesiin ja MC5een ja jollaista 69 Eyes saattaisi edelleen tehdä, ellei bändi olisi keksinyt ruudin sijasta lisää goottirockia.”

Hiljaiset julkaisut osa 99 – The Phantom Tones: Entitled Nameless (CD; Hiljaiset Levyt HILL-034) 1.9.2000

The Phantom Tonesin pitkäsoiton äänitykset alkavoit 16.4.2000 Headline-studiolla ja äänittäjänä ja tuottajana oli Jani Viitanen. Menee tietysti hiukan off-topic, mutta tuona päivänä, kun kävin studiolla, Jani kertoi lopettavansa kitaran soittamisen Yö-yhtyeessä ja keskittyvänsä vain ja ainoastaan studion pyörittämiseen – aika lailla hämmästyin. Levyn biisimateriaali levyllä oli lähes täysin Pasi Kaukosen käsialaa.  Jarno Sakki teki kaksi biisiä (Fire ja Running) ja Kaukonen & Ari Väntänen kirjoittivat yhdessä tekstin biisiin No Angels.

Kun julkaisua alettiin suunnitella, niin MNW:stä kerrotaan, että heillä on myyntinäyttely Suomenlinnassa 1.9.2000 ja sinne on tulossa paljon levykauppiaita, joten se olisi hyvä julkaisuajankohta. Kun hommaa vielä mietittiin pidemmälle, saatiin sovittua, että The Phantom Tones menee sinne soittamaan. Tuli siis melko kiire kansien ja muun kanssa. Kannen valokuvan otti Sari Antila ja bändikuvat Teemu Korpela. Kannet painofilmeiksi teki Soundin taittaja Japa Mattila.

Lehdistötiedotteessa levystä luki: ”Että mitäkö hyville pop-biiseille tapahtui? Niille, jotka jäivät hyvän keikan jälkeen soimaan päähäsi tuntikausiksi? Niille, jotka saivat sinut juoksemaan levykauppaan? Niille, jotka oikeasti tuntuivat joltakin? Ei huolta, tässähän näitä on täysi tusina! Kaarinan voimapop-ylpeys The Phantom Tones vietti keväänsä Headline-studion hämärässä ja kapusi ulos kainalossaan debyyttialbumi Entitled Nameless.

Phantomien aikaisemmat EP:t (Just Fine ’97 ja Phantastico ’99) saivat mukavasti soittoaikaa radioissa, ja pyörähtelipä You Didn’t Know Me -biisin videokin taajaan kaapelikanavalla vuosi-tuhannen viimeisenä kesänä. Mutta vasta Entitled Nameless polkaisee bileet kunnolla käyntiin. Levy on rockisti poppaava, sydäntäsärkevän melodinen ja rankasti energinen albumikokonaisuus, jonka sävyskaala venyy Runningin unitunnelmoinnista aina Falling Downin klassiseen voimapoppiin ja Sapphire & Steelin (hatunnosto TV-klassikolle!) tummiin sfääreihin saakka. Ja mikä parasta; se tarttuu kuin purkka tukkaan.

Bändi flirttailee popin, kitararockin ja punkin kanssa eikä vierasta rohkeitakaan ratkaisuja, kun sellaisia tarvitaan. Phantomien sävelkynällä piirtäisi nuotteja useammankin pop-orkesterin tarpeiksi, ja neljän vuoden uhmaikään ehtineen kvartetin soitannassa on koukkuja kuin kreikkalaisella kalastajalla.  Tavoitteetkin ovat selvillä; The Phantom Tones haluaa soittaa rokkia isoilla kitaroilla, suurilla tunteilla ja särödraivilla. Linjapuhe on siis pidetty: Melkein kaikki paitsi rokkipop on turhaa.”

Antti Luukkanen kirjoitti levystä Soundin 10/2000: ”Matalaa profiilia pikkulevyjensä jälkeen pitänyt The Phantom Tones jatkaa ensimmäisellä kokopitkällään pikkukivan popin parissa. Eri asia on, kuinka paljon siitä on näin hutiloiden tehtynä iloa. Amatöörimäisyys on tietysti tämän tyylilajin kohdalla asenteena paikallaan, mutta kun urvelosti nimetyllä albumilla se kääntyy itseään vastaan löysyytenä ja huolimattomuutena, ei näille sävelille taida löytyä divaria kummempaa kotia.

Raivostuttavinta Entitled Namelessissa on se potentiaali, joka massasta erottuvilla sovituksilla, ponnekkaammilla soundeilla ja ennen kaikkea kelvollisella laulajalla olisi saatu huomattavasti paremmin esiin. Surku hyviä biisejä, jotka menevät täysin harakoille. Rumpusoundi, kuten koko bändisoitto, on veltto kuin nuukan emännän velli, levyn yleisilme apaattinen lähinnä levyn tuotannon puisevuudesta johtuen ja lyön vaikka vetoa, että P. Kaukonen on yhtyeen laulajana vain siksi, että ensimmäisissä treeneissä sai lyhyimmän tikun.”

Ulkomailla bändistä tykättiin enemmän. Skrutt-fanzine (Ruotsi): “Tones plays a poppy style of punk and I think of groups like Undertones and Buzzcocks in a way. Grown up with the same parts of pop and punk I think they are. It´s good melodies and good songs and many of the songs is going to be on my mixed records/cassettes to my car. Phantom Tones is one of the more interesting bands in Finland right now.”

Snowbound 4 (USA): “Guitarist and lead vocalist Pasi Kaukonen, who does most of the quartet’s songwriting, has fully assimilated the power pop ethos epitomized by such seminal bands of that era as the Buzzcocks (listen to No Angels) and Cheap Trick (listen to Driving Song). The hook has usually been firmly implanted and the final chord struck in less than three and a half minutes. Kaukonen, the dominant personality in the band, writes with a keen bitterness. His vocal style seems to be constrained by a reluctance to let go and actually sing, which is ironic given his knack for hooks.

Bassist Jarno Sakki displays a decidedly more romantic sensibility on the songs he contributes and on which he also takes the lead vocal, sounding somewhat reminiscent of Tom Verlaine in Television (the late ‘70s, again). Although these are only 2 of 12 tracks, they broaden the range of the music and add interest to what is an already strong set.

The straightforward quality of the recording itself suits the band well; they sound fresh and relaxed, in full command of their material. A couple of the songs on Entitled Nameless, Tell Me and You Didn’t Know Me, appeared previously, in slightly different versions, on the 1999 Phantastico EP.”

Albumi jäi The Phantom Tonesin ainoaksi ja bändi hajosi pian sen ilmestymisen jälkeen.

Hiljaiset julkaisut osa 98 – TV Smith and Punk Lurex O.K.: The Future Used To Be Better (CD-EP; Hiljaiset Levyt HICKS-051) 30.5.2000

Kuten tiedetään yksi asia johtaa toiseen ja se taas … Eli aloitetaan alusta:

Muutakin vanha punkkari, joihin Hiljaisten mogulikin kuuluu, rakasti Advertsia ja ihaili bändin nokkamiehen TV Smithin myöhempiä tuotoksia. Kun Smithiä oli riittävän kauan kaveripiirissä toisille kehuskeltu, tultiin siihen päätökseen, että mieshän on keikalla nähtävä. Web-saitilta löydettiin Saksan kiertueen aikataulu, jonne sitten oikeauskoisten lähetystö lähti – minunkin piti lähteä, mutta työesteet olivat ylivoimaiset. Keikat olivat upeita ja TV Smithin kansassa lähetystö pääsi rupattelemaan. Useamman kaljan jälkeen nousi esiin kysymys: “Tuletko Suomeen keikoille?” Vastaus oli, että totta kai, jos joku järjestää. Lähetystö totesi, että he tietävät kaverin, joka järjestää. Asia sovittiin. Suomeen palattuaan lähetystö ilmoitti minulle, että sovimme TV:n kanssa, että sinä järjestät hänelle kiertueen Suomeen. Eihän siinä sitten voinut muuta kuin järjestää.

Hiljaisten bändeistä Punk Lurex OK oli levyttänyt Gary Gilmore’s Eyen (Tappajan Silmät) ja soittanut keikalla One Chord Wondersia (Yhden soinnun ihmeet), joten päätettiin järjestää Smithin ja Lurexin yhteiskiertue keväälle 1999. Kiertue oli huima, varsinkin yhdessä soitetut Adverts klassikot. Kaikilla oli kivaa, joten homma piti ottaa uusiksi ja seuraava yhteinen keikka oli Rovaniemellä Down By The Kemijoki festareilla loppukesästä 1999. Siellä oli vielä mukavampaa ja useamman oluen jälkeen puhuttiin jo Advertsin ensimmäisen LP:n uudelleen levyttämisestä.

No, humalatilan laskettua ja muutaman sähköpostin vaihdon jälkeen ajatus saatiin järkevämpään muotoon: Tehdäänpä muutama TV Smithin uusi biisi ja pari Adverts klassikkoa levylle. Talvella 2000 oli vuorossa herra Smithin kolmas Suomen. Muutama keikka ja muutama studiopäivä, joilla äänitetään viisi biisiä. Herra Smith innostui tuotoksesta valtavasti ja sanoit että näitä biisejä pitää päästä soittamaan livenä. Niinpä tarina jatkuu muutamalla keikalla ja DBTL-esiintymisellä kesäkuussa 2000.

Vaan eipä mennä asioiden edelle, eli pysytään tässä levyssä. Kiertue ja äänityssessio sovittiin tammikuun lopulle. Idea oli mielestäni niin erikoinen, että ajattelin sen kiinnostavat muitakin. Ja niin kiinnostikin. Peräti SST tarttui aiheeseen ja siitä uutisen levyn ilmestyttyä ja Aamulehti teki aukeaman jutun TV Smithistä studiossa. Sarjakuvataiteilija Kivi Larmola otti yhteyttä ja sanoi, että hän on sopinut Rumban kanssa, että hän tekee sarjakuvan TV Smithistä studiossa, eli pitäisi päästä paikalle. Tämä sopi ja samalla sovittiin, että saamme Kiveltä kansikuvan levyyn. Kivi Larmola piirsi Rumbaan studiosessioihin liittyvän sarjakuvan ”Ennen tulevaisuus oli parempi”.  Lurexin kitaristin Kukan mukaan Larmolan sarjakuva tiivistää varsin hyvin studiosessioiden hyvät fiilikset. Valokuvat booklettiin ottivat Heikki Astola, Kivi ja minä. Japa Mattila laittoi taas kerran kannen kasaan. Äänitykset tehtiin Headline studiossa Jani Viitasen ollessa äänittäjä.

CD-EP:llä on kaksi TV:n uutta tarttuvaa melodista ja sanoisinko klassista 77-henkistä biisiä. The Furture Used to Be Better ja World Just Got Smaller Again sivaltelevat tiukalla otteella tätä päivää. My Punk Rock Poem kertoo nostalgisesti muistellen mitä oli soittaa punkbändissä vuonna 1977 ja Gary Gilmore’s Eye sekä One Chord Wonders olivat ne levytetyt klassikot.

Levyn virallinen julkaisupäivä oli 30.5.2000, mutta julkaisu kiertue oli viikkoa myöhemmin ja varsinainen julkkarikeikka pidettiin Tampereen Tulliklubilla 7.6.2000. Paikalla olivat sekä Punk Lurex OK että TV Smith. Kumpi soitti oman senttinsä ja lopuksi yhdessä lyhyen yhteisen osuuden. Levy myi hyvin ja siitä otettiin kesän lopussa 500 kappaleen lisäpainos. Saksassa Teenage Rebel Records kiinnostui tästäkin ja julkaisi sen seiskatuumaisen vinyylinä, sekä mustalla, että oranssilla vinyyillä.

AllMusic arvioi levyä mm. näin: ”Perhaps most will be feel titillated or incredulous by TV Smith resinging his old, unforgettable Adverts 1977 punk classics (”Gary Gilmore’s Eyes” and ”One Chord Wonders”) backed by a modern punk band that’s far hotter, tighter, meaner, and better recorded than his old band. (The Adverts were great for other reasons, a fantastic product of much different, more original times.) Really, the very idea sounds pointless until you hear how much Punk Lurex OK smokes ’em. In fact, if there is ever an Adverts tribute album, this Finnish four should be on first ballot. … ”My Punk Rock Poem,” ”World Just Got Smaller Again,” and the title track are so comparable to the two oldies-but-newies, if you didn’t know better, you’d think they might have been Adverts classics as well. But no, they’re the sound of a man aging with his principles, self-esteem, artistry, and intellect so in tact. This EP rips, with chops, talent, and determination, thanks to a band with real enthusiasm to match its talent, and a singer chuffed to sing with them.”

Ari Väntänen kirjoitti levystä Suen näin: “Kun The Adverts -legenda TV Smith levyttää suomenkielisen punkyhtyeen kanssa, voitaisiin puhua vaikka ympyrän sulkeutumisesta. Homma on selvästikin hedelmällistä, sillä molemmat osapuolet ovat saaneet toisiltaan jotakin. Poissaolollaan loistavat niin Punk Lurexin hellyttävän ja ärsyttävän rajamailla tasapainoileva idealismi kuin TV Smithin livenä hyödyntämät sekvensserisounditkin. TV Smith and Punk Lurex OK veivaa perinteikästä punkkia rujon vihaisesti mutta melodisesti ja ilmeisen hyvissä fiiliksissä. Smithin molemmat biisit ovat yhtä taattua tavaraa kuin levyltä löytyvät Adverts-klassikotkin. Spoken word -pala Punk Rock Poem loppuu hiukan kesken, olisihan tarinaa brittipunkin kultavuosilta luullut riittävän useampaankin säkeistöön. Kivi Larmolan karikatyyrikansi on lämpimissä sävyissään niin kiva, että hahmojen seikkailuja olisi seurannut mielellään takakannessakin.”

Skrutt Magazine puolestaan näin: ”TV Smith together with finnish Punk Lurex OK it must be good. Yeah, it´s fucking good and TV Smiths voice is really a rock voice and one of the biggest in the world ever I think. Here they do  Gary Gilmore´s eyes and One Chord Wonder plus two new written songs and a punk rock poem of the life with Adverts, A brilliant record which really tocuh me.”

Hiljaiset julkaisut osa 97 – The Nightingales: Radio Sense (CD; Hiljaiset Levyt HILL-033) 12.11.1999

Nightingalesin kolmas täyspitkä (neljäs jos mini-albumi Nostalgia For The Reptiles lasketaan mukaan) äänitettiin Happy Road Studiolla Tampereella 28.6-2.7.1999. Happy Road -studio oli tuolloin Nekalassa teollisuusalueella, pelkkää peltihallia ja asfalttia ympärillä. Oli erittäin lämmin kesä ja studiolla ilmastoinnista ei tietoakaan, tarkkaamon puolella yksi pieni propellituuletin, soittohuoneessa ei sitäkään. Marko Kantola kommentoi studioreissua sanoin: ”Voi sanoa, ettei tullut vilu.” Studio vaikutti jo pelkällä olemuksellaan levyyn. Soittohuoneen ovensaranat narisi tosi aavemaisesti. Saundia äänitettiin That’s Not Funny Anymoren alkuun. Kreditteihin merkattiin Pirttijärven Jukalle eksoottinen soitin ”door”.

Äänittäjänä ja tuottajana toimi Tumppi Niemelä, jonka kanssa yhtye oli tehnyt kaksi edellistä levyä. Sellainen ihme sattui tämän levyn tekemisen kanssa, että studiopäiviä oli varattu kuusi, mutta bändi käytti vain viisi! Toiseen suuntaan päivien suhteen on menty useita kertoja.

Levy ei materiaaliltaan ja äänimaisemaltaan ollut ihan edellisten kaltainen. Tommi Liimatan kirjassa Manse – Markka-aika Marko Kantola kertoo levystä Tommille: ”Et ole ainut jota Radio Sensen laulusoundi vieraannutti. Mun asenne tuon levyn teossa oli se, että jos joku voisi tykätä, kyllä me jotain keksitään, ettei se enää tykkää. Muu bändi ei jakanut tätä asennetta. Pirttijärven Jukka sanoi, että biisit olisi ehkä voineet soida radiossa, jos Kantola ei olisi päättänyt, että laulun pitää tulla viemäristä ja kitarasta ei olisi leikattu pois alataajuuksia niin että lopputulos on kirskuntaa. Tuolloin 1998, 1999 uudesta musiikista katosi viimeinenkin orgaanisuus. Särö ei enää tullut kamoista vaan sitä lisättiin miksauksessa – ’pannaan pikkuisen säröä, että tämä iskelmä voidaan markkinoida rokkina’. Ja kun radiosta tuli näin järjetöntä musiikkia, ajattelin että meidän levy olisi se radio jossa on järkeä, Radio Sense. ”

Tumppi tulee Tampereelle levyn masterointiin 20.8. Masterointi tehdään Petjan pajalla, mutta masteroija on J-P Järvinen. Masterin viimeistely ja kopiointi jää ”seuraavaan päivään”. Sitten tulee taas jotain ja saan lopulta masterin itselleni vasta 29.9.

Kansia tehdään taas parinkin miehen voimin. Nightingales luotto piirtäjä Heikki Viitanen vastaa bookletin sisälle ja labeliin tulevista kuvista. Kannen ja inlay cardin mallaukset tekee puolestaan Absoluuttisesta Nollapisteestä tuttu Tommi Liimatta. Tommi on Rovaniemeltä kuten Nightingales ja Markon tavoin asettunut Tampereelle. Markolla ja Tommilla on keskinäinen arvostus toistensa tekemistä kohtaan ja siksi Marko valitsee Tommin tekemään kannen ja varsin upea maalaus siitä tuleekin. Kansifilmit laittoi kasaan taas kerran Japa Mattila.

Lehdistötiedotteessa levystä todetaan: ”Levy tehtiin intensiivisesti ’Back to basics’ -periaatteella. Jopa niin pitkälle, ettei huimaa laulusoundia ole tuotettu modernilla tekniikalla vaan aidolla 40-lukuisella mikrofonilla. Tietoisesti on haettu kontrasteja: kovaa – hiljaa, elektronista – akustista, hidasta – nopeaa, paljon tavaraa – vähän tavaraa. Näin on saatu aikaan koko CD:n mittainen kokonaisuus, joka elää ja hengittää ahnaasti. Biisien tekstien oudon kiehtovan kerrontaan kannattaa paneutua, sillä monikerroksisina ja vahvasti runollisina nekin antavat paljon. Värikkäästä ja stereokuvaltaan totuttua laajemmasta äänimaailmasta vastaa bändin luottotuottaja Tumppi Niemelä.”

Pertti Ojala kirjoitti levystä arvion Soundiin 12/1999: ”Nightingalesin Radio Sense tarjoaa järkevän vaihtoehdon musiikkiohjelmistojensa typerryttävällä yksipuolisuudella kilpaileville radioasemille. Radio Sensellä Nightingales on jälleen kerran oma epäsuomalainen itsensä Jorma Pirttijärven saluunapianon raivatessa skan, ragtimen ja country & westernin kautta tietään kohti peribrittiläistä music hall -traditiota.

Taiteellinen tinkimättömyys on Nightingalesin voima ja samalla bändin tietoinen keino tuomita itsensä ikuiseen marginaaliin. My Headin Motörhead-henkisenä jyräävä intro sentään liippaa meidän aikaamme, mutta Poet’s Sonin tivolimaisena kiertävä karusellisoundi tai The Fastest Lover In The Westin shuffle ovat mahdollisimman kaukana siitä mistä 90-luvun lopun rockin trendit on tehty.

Nightingales yhdistää kapakkasoundiinsa aina ensimmäiseen sputnikiin saakka ulottuvaa nostalgiaa. Mr. Pleasantin Kinks-versioinnin englantilaisuudelle vetää vertoja vain In My Brother’s Housen Mad-Blur-nessisyys. Ja jos Radio Sensen vaivattoman maanläheisessä ja epämuodikkaassa soinnissa ei ole tarpeeksi purtavaa, niin lopulliset silaukset antavat Marko Kantolan fraseeraus ja Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatan maalaama mystinen kansikuva.”