Maaseudun Tulevaisuuden kanssa oli puhuttu pitkäsoiton tekemisestä. Sen ajankohdaksi oli kaavailtu seuraavan vuoden alkua – silloin saisin taas opintolainan, jonka voisi aluksi sijoittaa levyjen kustannuksiin ja aikanaan levyn myyntituloilla kuitata itselleen takaisin ”lainan”. Bändi oli kuitenkin täpinöissään ja jotain haluttiin julkaista jo loppuvuodesta. Ihan selkeää muistikuvaa ei ole oliko se minun ideani (todennäköisesti) vaiko bändin, mutta päädyttiin tekemään joulusingle.
A-puoleksi yhtye päätti tehdä version Adventtilaulusta (”Tiellä ken vaeltaa”). Vaikka kappale merkittiin säveleen ja sanoituksen osalta etikettiin tradionaaliseksi, niin tämä perustui erehdykseen. Kuviteltiin, että kun kappale on virsikirjassa (virsi numero 15), niin sen täytyy olla vanha. Näinhän ei ole. Adventtilaulu on Juhani Forsbergin vuonna 1967 kirjoittama kristillinen laulu, joka julkaistiin ensimmäisen kerran Forsbergin vuosina 1967–1968 julkaisemassa kaksiosaisessa kokoelmassa Nuoren seurakunnan veisuja. 1967 se esitettiin jo Helsingin seurakuntien adventtitapahtumassa ja vuonna 1986 se hyväksyttiin myös virsikirjaan. Laulun sanat liittyvät kertomukseen Jeesuksen saapumisesta aasilla ratsastaen Jerusalemiin. Tapauksesta kertovat sekä ensimmäisen adventtisunnuntain että palmusunnuntain evankeliumitekstit. Jeesuksesta laulussa käytetty nimitys ”muurarirabbi” viittaa Raamatun mainintoihin, joiden mukaan häntä oli Nasaretissa sanottu rakennusmieheksi tai rakennusmiehen pojaksi. B-puolelle tuli Lyhteet. Nimestä voisi epäillä, että se kertoisi joululyhteistä, mutta kappaleen sanoituksella ei mitään tekemistä joulun kanssa. Bändi hoiti itse nauhan valmiiksi ja toimitti masterin minulle. Kappaleet äänitettiin RW-studiossa, Karstulan nuorisotalon vintillä 8-raitatekniikalla.
Kansikuvan pyysin taas yhdeltä pienlehtihommissa tutuksi tulleelta piirtäjältä ja sarjakuvataiteilijalta P.A. Manniselta. Manninen kuvitti suoraan biisin tekstiä ja lisäsi aasilla ratsastavalle Jeesukselle sähkökitaran. Palmunlehdet tosin vievät ajatusta enemmän palmusunnuntaihin kuin adventtiin. Kaikkineen julkaisun jouluisuus jäi hiukan kaukaiseksi ja se julkisuus mikä levylle tuli tuli vasta joulun jälkeen. Jouluun kappale tuli liitettyä paremmin vasta vuonna 2007, kun Hiljaiset Levyt julkaisi yhdessä Woimasoinnun kanssa Jouluräyhää CD. Tällä CD:lle Adventtilaulu otettiin mukaan.
Singleen tehtiin myös liitevihko, joka oli monipuolisempi, kun Agrikulturessa ollut sanoitusliite. Vihkosessa oli muun muassa Ulo-Pekan Maaseudun Tulevaisuus esittely ja Pasi Heikuran piirtämä Mies sarjakuva. Vihkosessa myös mainostettiin helmikuussa ilmestyvää LP:tä – ei se ihan silloin vielä ilmestynyt. Matriisikaiveruukset olivat tällä kertaa A-puolella ”Hårdare, hårdare …” ja B-puolella ”… viskade jag!”. Minkäänlaista muistikuvaa ei ole mikä älynväläys nuokin ovat olleet. Kaiverrus oli tuttuun tapaan MTV:llä ja prässäys Riihimäen äänitetuotannolla.
Syksyllä 1987 oltiin päästy siihen pisteeseen, että oli aika julkaista ensimmäinen pitkäsoitto. Bändi oli tietysti Alivaltiosihteeri, jolta oltiin jo pari singleä julkaistu ja joka oli saanut mediassa suopean vastaanoton. Syksy oli siinäkin mielessä hyvää aikaa, että olin nostanut opintolainan ja jemmannut siitä rahat levyä varten. Ajatus oli, että pankkilainaa levyä varten ei kuitenkaan saisi ja saisihan opintolainani sitten pikku hiljaa takaisin kun levyä myytäisiin.
Biisivalintoja kun levylle mietittiin, niin linjaukseni oli kunnon punk asenteella, että single biisejä ei sitten levylle laitettaisi. Sitä en muista miksi tästä periaatteessa luovuttiin Pikku-Ukkojen kohdalla, sillä se oli ollut Brassailen Poikaystävilläni B-puolella – siitäkin toki äänitettiin levylle uusi versio. Levyn mitta jäi selvästi alle puolentunnin, vaikka biisejä oli yhdeksän, joten päädyimme kutsumaan levyä mini-LP:ksi ja sitä myytiin hiukan LP:tä halvemmalla hinnalla. Biisejä bändillä olisi ollut lisääkin, mutta todennäköisesti tuohon mittaan päädyttiin studioajan säästämiseksi. Kappaleet olivat yhtyeen omia (sävellykset Pasi Heikura ja tekstit etupäässä Simo Frangén) lukuun ottamatta Koti Paikka Planeetta biisiä, joka oli käännös The B-52’s Planet Claire biisistä. Nyt kun oli kyse pitkäsoitosta ja isommista rahoista niin päätettiin hakea ihan virallinen käännöslupa. B-52’sin edustaja pohjoismaissa oli Sweden Music AB, josta lupa irtosi, kun lähetimme sinne suomalaisen tekstin suoran käännöksen myös englanniksi. Mitään teostokorvauksia emme tietenkään kappaleesta saaneet.
Äänitykset tehtiin tuttuun tapaan Sound Consulting Studiossa ja äänittäjänä ja tuottajana toimi Tommy Höflinger. Itse asiassa neljä biiseistä oli äänitetty jo keväällä samassa sessiossa kuin edellinen single, mutta nekin miksattiin nyt uusiksi. Kun biisit oli saatu purkkiin, niin yhtyettä pyydettiin Liisa Akimofin toimesta TV1:n Studio Studio ohjelmaan. Ohjelma tehtiin ja se tuli ulos lokakuussa, joten siihen käytettiin Tahdon antaa teille rahaa biisiä, vaikka albumi ilmestyi vasta marraskuussa. Ohjelmaan tehtiin biisistä Toivotaan Toivotaan –ohjelman tyyppinen parodia Lahjotaan Lahjotaan ja siinä oli oikea viittomakielinen tulkkaus.
Se ymmärrettiin, että LP:tä ei pystysi myymään kädestä käteen kuten singleä. Jakelusopimus oli siis saatava. Suurta Kurpitsaa, jonka Pauli Kallio tunnettiin, lähellä oleva Pygmi oli ehtinyt julkaista Noitalinna Huraa!:n Hulalalaa LP juuri aikaisemmin, joten sieltäpäin kysyttiin mitenkä jakelu kannattaisi hoitaa. Kertoivat, että heillä oli jakelu PEC:issä (Suomen suurin musiikkitukku tuolloin) Euroksen kautta. Soitin sitten Euroksen Väänäselle, joka sanoi, että tuletko huomenna käymään Stadissa yhden hotellin neuvotteluhuoneessa, että hänellä on siellä silloin levykauppiaita varten myyntinäyttely, niin sovitaan siellä asiat. Menin sitten Helsinkiin ja hotelliin, jonka neuvotteluhuoneessa oli muutama levyhylly, termospullo ja Väänänen – koko sinä aikana minkä siellä olin (2 tuntia) ei paikalla käynyt yhtään kauppiasta. Siinä sitten sovittiin, että Euros jakelee levyt ja ottaa 30 % välistä. Niin rehellinen mies Väänänen oli, että sanoi prosentin olevan korkea, mutta sanoi, että kun teillä ei vielä ole mitään ulkona niin tuskin muualta jakelua saatte, joten mikäs siinä. Sitten Väänänen sanoi, että hän voi saman tien ottaa levyn ennakkomainontaan ja alkaa keräämään kauppiailta ennakotilauksia levystä tässä myyntinäyttelyssään (siis jossa ketään ei käynyt). Tätä varten hän tarvitsi bändin nimen, levyn nimen ja koodin. Koodia ei oltu vielä tuossa vaiheessa mietitty, joten se piti äkkiä improvisoida. Alun halusin pitää samana HIK (HIljainen Kulttuuriyhdistys). HIKL (L niin kuin LP) ei tuntunut hauskalta, joten hädissäni päädyin ratkaisuun HIKI, jossa I ei tule yhtään mistään. Myöhemmin olen miettinyt, että jotain muuta olisi pitänyt keksiä.
Singlen kansissa oli ollut yksi kuva, mutta kun albumilla on useita biisejä, niin päädyttiin, että singlejen kansitaidetta jatkettaisiin, mutta kanteen käytettäisiin montaa kuvaa. Takakanne ”Tuttu kaverien keskuudessa” oli väännös tuohon aikaan paljon mainoksissa käytetystä lauseesta ”Tuttu televistiosta”. Yksi lisävärikin päätettiin käyttää. Kannet painettiin Tampereella Painomainos nimisessä firmassa. Kun kävin arkkeja tilaamassa ja mietiskelin ääneen, että kuinka saisin ne käsin leikattu ja taiteltua sopivan kokoisiksi, niin firmasta kerrottiin, että he voivat leikata ja stanssata arkit sopiviksi. Stanssaus tarkoitti, että pahvissa oli koholla oleva taitoskohta josta se taittui helposti. Kansien käsin liimaaminen muuttui nyt paljon helpommaksi.
Levy kaiverrettiin MTV:llä ja matriisikaiveruksikksi tulivat A-puolelle väännös Kekkonen lainaus ”Onko maallamme varaa vaurastua” ja B-puolelle ”Hyvää loppuelämää!” Levyt prässäätiin Riihimäen äänituotannossa ja ne tulivat pelkissä suojapusseissa Tampereelle, missä liimailin kannet ja pujotin levyt ja Kansakunnan Selkärangat niihin. Niin, Kansakunnan Selkärankakin tietenkin tehtiin ja kun albumin koko antoi mahdollisuuden, niin lehdestä tehtiin A5 kokoinen, kun singleissä lehdykän koko oli aina A6.
Eduskuntatalo on ensimmäinen Hiljaisten Levyjen julkaisu, jossa on nalle logo. Logo syntyi niin, että olin pienlehtihommeleiden myötä tutustunut Nalle Virolaiseen. Nalle julkaisi tuolloin Nalleposti nimistä pienlehteä. Myöhemmin kustansimme Nalle kirjoja pari kappaletta ja mies tuli tunnetuksi taiteistaan, tatuoinneistaan ja lävistyksistään (aikana jolloin näitä ei juuri muilla ollut) sekä performanssi esityksistä. Nalle oli erittäin lahjakas piirtäjä jo tuolloin, joten pyysin häneltä logoa Hiljaisille Levyille. Nalle kysyi, että mitä olin ajatellut – no enhän minä tietenkään ollut ajatellut mitään, joten sanoin että saat vapaat kädet. Koska Nalle tuolloin piirsi etupäässä nalleja, niin nalle tuli logoonkin, sillä on kädessään äänilevy ja sormi suun edessä hyssyttelemässä. Ihan hetken ajattelin, että onko tämä nyt levy-yhtiön logon näköinen, mutta kun kuva oli niin sympaattinen, niin totesin, että kyllä se on. Niin paljon olen logoon tykästynyt, etten ole missään vaiheessa edes ajatellut sitä vaihtaa ja onpa logo ollut olkapäässä tatuoitunakin jo kohta 30 vuotta.
Levynjulkkari keikka pidettiin 3.11.1987 Tamperella Rock Cabaretissa. Keikalla esiintyi Alivatiosihteerin lisäksi Kauko Röyhkä.
Eduskuntatalo LP:tlä kappale Mies Leikkii Legoilla pääytyi Stigman levy-yhtiön vuonna 1989 julkaisemalle Maanalainen Vuosikerta levylle.
Lisäinfoa:
Levyn mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka löytyy kaikki Kansakunnan Selkärangat sisältävästä PDF-tiedostosta.
Kun Hiljaiset Levyt oli toiminut reippaan vuoden, alkoi levy-yhtiöllä olla sen verran nimeä, että demoja alkoi tulla levy-yhtiön postilokeroon. Varmaankin levyjen takakannessa olleet osoitetiedot, sekä pienlehdissä olleet arviot, joissa usein oli osoite mainittu, auttoivat asiaa, sillä missään ei mainostettu että demoja otettaisiin vastaan. Ei niitä demoja riesaksi asti tullut, mutta joka viikko lokerosta löytyi ainakin yksi nauha.
Yksi varhaisimmista demoista joita tuli oli kasetti Johnny Spunky nimiseltä artistilta. Ihan en mene vannomaan, että tämä nauha tuli postitse, saattaa olla että se toimitettiin minulle välikäsien kauttakin, mutta demosta siis homma lähti liikkeelle. Koko paketti oli paljon professionaalimpi, kuin muut tuolloin tulleet demot. Kasetissa oli erittäin tyylikkäät kannet ja saatekirje oli huolella tehty. Syntsavaikutteinen musiikki, josta löysin Suicide-vaikutteita oli erittäin kiinnostavaa. Ei siinä muuta kuin vastauskirje menemään ja maininta, että tämähän kiinnostaa. Kirjeenvaihdossa sitten selvisi, että Juha ”Johnny Spunky” Kaartinen oli tehnyt kotistudiossaan lähemmäksi sata kappaletta valmiiksi. Keikoilla mr. Spunky ei kuitenkaan ollut käynyt, mitä livemusiikin ystävänä pidin miinuksena. Sovittiin kuitenkin, että Juha tulee Loimaalta käymään Tampereella ja silloin sovitaan mitä asian suhteen tehdään.
Tapaamispaikaksi oli sovittu YO-Talon sisäpihalla oleva pieni entinen omakotitalo, jossa toimi tuolloin Kirjakahvila niminen kulttuuripaikka. Tuon keskustan ainoaa omakotitalon olemassa oloa aika harva tietää, sillä sen verran hyvin se on piilossa. Sinä päivänä kun tapaaminen oli, ei minulla ollutkaan mitään tekemistä, joten menin paikalle jo melkein tuntia ennen sovittua aikaa lukemaan pienlehtiä ja juomaan kahvia. Kun kello alkoi lähestyä tapaamisaikaa aloin katsella ovelle, koska tulisi sopivan näköinen miekkonen sisään. Ketään oikean näköistä ei tullut. Puoli tuntia yli sovitun ajan olin jo hiukan ärtynyt, kunnes huomasin, että viereisessä pöydässä oleva baskeripäinen kaveri, joka oli ollut paikalla jo ennen minua alkoi hänkin käyttäytyä varsin levottomasti. Pakkohan siltä oli lopulta kysyä, että et kai odota minua.
Asiasta puhuttiin, Juha vakuutti että kyllä tästä keikoillekin lähdetään. Mutta ennen kaikkea valmiiden biisien suuri määrä ja tekninen taso vakuuttivat. Sen verran taloudellisia realiteettejakin olin ehditty oppia, että kulut piti pitää mahdollisimman alhaisina, ja nyt tarjottiin täysin julkaisuvalmista kamaa ilmaiseksi. Kyllähän tähän piti tarttua.
Levyä varten Juha valikoi ensin mittavan viidenkymmenen biisin nipun. Arpoi siitä sitten kaksikymmentä, joista vielä äitinsä kansa karsi yli puolet pois. Näistä noin kahdeksasta biisistä minä ja Sari Jormanainen, joka oli alkuaikoina Hiljaisen Kulttuuriyhdistyksen toinen puolisko, valitsimme neljä EP:lle tulevaa biisiä. Yhden kappaleen kohdalla tuli kinaa; Sari olisi halunnut mukaan tulkinnan Beatlesin Yesterdaysta. Pidin kuitenkin pääsi ja se ei kuitenkaan päätynyt levylle. EP:lle lopulta valittiin kappaleet: Edgar Marnie, Captain Of A Hundred Sunken Ships, Antagonists ja The Lunacy Of Love.
Koska studiokustannuksia ei tullut ja upeaa graafista materiaalia oli tarjolla, päätettiin satsata enemmän kansiin. Makeita avautuvakantisia tuplasinkkuja oli nähty ja hiukan sellaista lähdettiin tavoittelemaan. Materiaali tuli kuitenkin enemmän kuin avautuviin kansiin olisi mahtunut. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin vihkotyyliseen ratkaisuun. Vihkoon tuli biisien sanoitukset ja Juhan veljen Simon piirroksia. Poikien äiti Liisa taittoi sivut valmiiksi ja teki etiketit. Tämän takia etiketit poikkeavat kaikista aikaisempien levyjen etiketeistä.
Arvio Ulo-lehdessä
Mutta kannet tuttuun askarreltiin itse kokoon. Materiaali painatettiin tutussa Tehokopioinnissa: kansi ja varsinainen pussi kartongista ja sisäsivut paperista. Kahdeksan sivuinen kokonaisuus niitattiin vasemmasta reunasta kiinni kolmella niitillä ja jotteivat niitit olisivat repineet muita kansia, peitettiin ne vielä paksulla teipillä. Teipistä tuli myös selkä viholle. Kun valkoinen teippi loppui, ostettiin mustaa. Kyse on siis samasta painoksesta vaikka teipin väri voi olla eri.
Levy kaiverrettiin MTV:llä ja prässättiin Riihimäen Äänitetuotannossa. Matriisi kaiverrus EP: n A-puolella on: ”Johnny Guitar, fish in a lunar sea”. B-puolella puolestaan lukee ”Johnny is a boy for you”.
Alivaltiosihteerin suosio lähti ekan singlen jälkeen loivaan nousuun, keikkamäärä kasvoi edellisen vuoden neljästä peräti neljääntoista. Oli siis luontevaa tehdä toinen single. Singleä varten Heikuran Pasi toimitti taas demon, jolta biisit valittiin. Parilta varhaiselta demolta jäi kaksi tai kolme kappaletta kokonaan levyttämättä. Näistä on jäänyt mieleeni Kaksi Heimoa biisi, joka ainakin olisi ansainnut tulla dokumentoiduksi.
Biisit jotka singlelle valittiin olivat: Brassailen Poikaystävilläni ja Pikku-ukot. Näistä Brassailen Poikaystävilläni on itse asiassa käännös Curen biisitä Grinding Halt. Mitään lupia käännökseen ei haettu – tuskin olisi saatu jos olisi haettu, mikä tuli huomattua aikanaan Tampereelle biisin kanssa. Ihan omiin nimiin ei sitä kehdattu laittaa, vaan biisi kreditoitiin etikettiin ja Teosto-kaavakkeisiin sen oikeille tekijöille ja sanoitus Heikuralle ja Frangenille. Tuon Tampereelle episodin (josta kerrotaan jos joskus myöhemmin tässä sarjassa) päädyttiin muutamien tehtyjen covereiden suhteen siihen, että kaikkiin lappuihin laitettiin alkuperäiset kreditit tekstiä myöden (siis vaikka olisi käännetty suomeksi). Kappaleenhan saa levyttää alkuperäisellä sovitukselle ilman lupia. Eikä noista koiraan koskaan perään haukkunut.
Vielä sellainen pikku juttu tuosta että lupia ei tähän haettu: Jostain syystä tämä on Alivaltiosihteerin singleistä se, jota näkee erittäin harvoin divareissa. Painos oli kyllä ihan samankokoinen kuin muistakin alkupään singleistä, eli 500. Tästä singlen harvinaisuudesta joku veti johtopäätökset ja on tietoa varmana levittänyt, että singlen osa painos olisi tuhottu lupien puuttumisen takia, mutta näin ei kyllä ole tapahtunut.
Single äänitettiin taas Radio 957:n Sound Consulting studiossa 28.-29.3.1987. Äänittäjän toimi tällä kertaa Tommy Höflinger. Kansi tehtiin samalla tavalla kuin Te Olette Huono Yleisö singlessä, eli vanhoista aikakausilehdistä leikattiin sopiva naaman kuva kanteen. Takakannessa oleva kuva, jossa Pasi, Jyrki ja Simo soittavat Satu Kurvisen harteilla, tehtiin ihan vain saksilla leikkaamalla Pasi, Jyrki ja Simo toisesta valokuvasta ja liimaamalla paikalleen. Kansakunnan Selkäranka tehtiin tietysti tähänkin singleen. Liitteen erikoisuus on se, että lehdistökappaleisiin tehtiin ylimääräinen arkki, siis neljä sivua lisää, jotka oli merkitty kulmasta sanalla ”Lehdistöliite”. Tämän liitteen parasta antia tämän sarjan kannalta on, että siinä luetellaan tarkasti millä välineillä ja miten single äänitettiin. Liitteessä todetaan näin:
”Rumpali Jyrki Liikka soittaa levyllä Sonor-rummuilla: bassorumpu 22 tuumaa, virveli 14 tuumaa ja pikkutomi 12 tuumaa. Lautaset olivat Paisteen 404-sarjaa. Työn huolellisuudesta kertoo jotain jo se, että rumpusoundeja ”hierottiin” täydet 4 tuntia.
Basisti Simo Frangénin työvälineeksi studioon oli valittu Fender Precision basso, Acousticin Graphic EQ:lla varustettu “nuppi” sekä 4×12” kaappi. ”Pöytään” ääni otettiin suoraan vahvistimesta!
Kitaristin Pasi Heikuran arsenaali koostui Fender Mustang 68, Fernandes Telecaster ja Guitar Labra Telecaster –kitaroista. Vahvistimena Vox AC-30 ja efektilaitteina Ibanezin tubescreamer ja MXR Dynamic Compressor.
Tarkkaamon puolella hermokeskuksena toimi TAC Scorpion äänipöytä, Fostexin B-16 nauhuri sekä Otarin masternauhuri. Efektiräkin puolelta löytyi Yamaha SPX-90, Yamaha Rev 7 ja Lexicon viivelaitteet, Srawmerin noise gatet ja kaiken huippuna Symetrixin limitterit!”
Singlen kaiverrus tehtiin tuttuun tapaan MTV:llä ja matriisin tuli A-puolelle ”Paska on parasta levytettynä” ja B-puolelle ”Anteeksi vain, parempaa kuin kotihillo”. Prässäys tehtiin Riihimäellä ja etikettipohja on sama kuin edellisessä levyssä.
Lisäinfoa:
Levyn mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka löytyy kaikki Kansakunnan Selkärangat sisältävästä PDF-tiedostosta.
Maaseudun TulevaisuudenAgrikulturen kautta, kun yhteistyö myös levypuolella alkoi Pekka Suomäen kanssa, niin Ulo-Pekkahan innostui yhteistyöstä – ja niin kyllä minäkin. Pekka tarjosi lisää HC bändejä Hiljaisille, mutta toisaalta jo alusta asti oli ajatus toimia oikean levy-yhtiön tavoin ja jatkaa samojen bändin kanssa pidempään, joten yhtyemäärä ei voinut tolkuttomasta kasvattaa. Toisaalta vaikka HC-punkistakin pidin, niin se ei ollut ihan ominta juttuani, enemmän olin tietysti jo punkin aloitusvuoteni takia 77-koulukuntaa ja kitararock muuten oli lähellä sydäntäni. Pekan toimittama materiaali oli kuitenkin erittäin vakuuttavaa ja niinpä sovimme, että Pekka kokoaa niistä kokoelma-EP:n jonka Hiljaiset julkaisee. Levyn nimeksi sovittiin 10 Vuotta Myöhemmin. Nimi viittaa paitsi siihen, että punkin Suomeen tulosta oli kulunut tuo kymmen vuotta, niin se on myös hatunnosto loistavalle 3 Vuotta Myöhemmin kokoelma-LP:lle, jonka Johanna julkaisi vuonna 1980.
Osa nauhoista Pekalla oli jo valmiina, kun hän on julkaissut Ulo-kasetteja ja niitä varten bändit olivat lähettänet hänelle demoja. Muutama bändi, kun kuuli kokoelmalle pääsystä, halusi äänittää biisinsä uudestaan. Minä puolestaan halusin, että Maaseudun Tulevaisuuskin tulee mukaan, niin Hiljaisten Levyjen osuuskin tulee paremmin esille. Pekka poimi erinomaisesti bändeistä sekä vanhoja tekijöitä, kuten Maho Neitsyt, ja aivan uusia tulokkaita. 10 vuotta myöhemmin on ensimmäinen levy, jolla CMX esiintyy. Muut Pekan valinnat olivat Euthanasia, Dorian Gray, Kumikristus ja Valtiokolhoosi. Punk hengen mukaisesti Maaseudun Tulevaisuudelta haluttiin levylle ennen julkaisematonta materiaalia ja päädyttiin demolla olleeseen versioon Kotlannin Nummilla biisistä.
Tuon version kanssa sitten kävikin ihan kummallisesti. Kun koelevyt tulivat, emme huomanneet mitään ihmeellistä. Kuunneltiin niitä ja todettiin että onpa versio lähellä Agrikulturen versiota, mutta että kokoelmalla on kyllä roheammat soundit. Levyt tulivat, haastattelut tehtiin, bändi kehui demoversiot ja kaikki oli hyvin. Noin vuoden päästä Finnvox palautti masterit, paketissa oli kirje, jossa kerrottiin, että 10 vuotta masterista leikattiin pois MT:n biisi ja korvattiin EP:n versiolla (oli liimattu siihen kokoelma masterin tilalle). Näin siksi koska: ”Teillä nauhojen kopiointi oli varmaan mennyt jo pieleen, kun kokoelmalle tuleva nauha kuulosti niin suttuiselta.” Meni vuosia ennekuin uskalsin tunnustaa muille, että se on sama versio biisistä näillä levyillä. Erittäin hyvää tarkoittavana Finnvox oli saanut aikaan sen, ettei demoversiota koskaan julkaistukaan, vaikka niin monessa paikassa oli väitetty.
Kannet ja levyn mukana tulevan lehtisen teki nekin Pekka. Pekka oli hionut Ulo-lehden ulkoasun ihan fanzineiden huippuun ja sama jälki jatkui nyt kansien ja ennen kaikkea lehtisen kanssa. Kannen kuva oli Saarisen Matin jollain keikalla ottama. Kannen henkilöistä miespuoleinen ilmoittautui minulle joskus myöhemmin, että minä olen se kaveri siinä kannessa, mutta enpä nyt muista kuka hän oli.
Levyn etiketeissä käytettiin samaa pohjaa kuin aiemmissakin levyissä. Kierrosnopeus oli 33 rpm, jotta saatiin mahdollisimman paljon bändejä mukaan. A-puolelle tulivat kaikki alle kahden minuutin biisit ja B-puolelle ne jotka menivät juuri ja juuri tuon kahden minuutin yli – HC oli tuohon aikaan lyhyt ja tiukka tyylilaji. Matriisikaiverrukset saatiin taas mukaan. A-puolella lukee ”Pultti muuttuu mutteriksi”. Tämä oli viittaus Maho Neitsyt yhtyeen Pexin vuonna 1982 julkaisemaan klassiseen HC-kokoelman levyyn Pultti EP:hen. B-puolelle tuli ”Räimettä ja melua”, kun ei mitään fiksumpaakaan keksitty. Levy oli arvostelu menestys pienlehdissä niin Suomessa kuin maailmalla, mutta ymmärrettävästi ohitettiin isommassa musiikkimediassa.
Hiljainen Kesä -fanzinen myötä oli tutustunut useisiin muihin pienlehteilijöihin ja muutaman kanssa ystävystynytkin. Ulo-lehteä tekevän Pekka Suomäen kanssa löytyi peräti sielujen sympatiaa. Pekka oli maaläheinen ja vaatimattoman oloinen kaveri, joka teki erittäin kunnianhimoista punklehteä, ja oli tehnyt sitä jo pitkään siinä vaiheessa kun minä häneen tutustuin. Ulossa haastattelut olivat tehty huolella ja ulkoasuun Pekka kiinnitti erittäin paljon huomiota ja sen aikaisilla vaatimattomilla välineillä hän sai erittäin näyttävää jälkeä aikaiseksi. Meillä oli oikeastaan aikalailla samanlainen näkemys pienlehtien tekemiseen, vaikka Pekan linja oli paljon enemmän punk, kuin minun omani Hiljaisessa Kesässä.
Kun aloin tehdä levyjä, niin Ulo tietysti arvosteli niitä. Pekka alkoi varasin pian myös suositella minulle bändejä. Ulossa arvosteltiin myös bändien demoja, joten niitä Pekalle oli kertynyt iso pino. Näistä Pekka suositteli minulle ennen kaikkea Maaseudun Tulevaisuutta. Pekka oli sekä kirjoittanut lehteensä bändistä, että julkaissut bändiä lehden kokoelmakasetilla. Ensin sain tuon kokoelmakasetin, sitten Pekka pyysi bändiä lähettämään minulle demon. Tuosta demosta muistan hyvien biisien lisäksi sen, että kanteen kirjoitettu ”Horror, Terror, Syntax Error” lämmitti nuoren nörtin mieltä. Lopulta Pekka järjesti vielä tapaamisen Jouni Niemisen kanssa ja siitähän se lähti.
Maaseudun Tulevaisuus oli aloittanut 1980-luvun alkupuolella viisimiehisinä. Se oli jopa päästä Kuusisen ja Miettisen KuMi Beat levymerkille. Levyn julkaisu oli jo sovittu. Bändi teki studiossa 3 päivässä 10 biisiä, jotka Costello miksasi, ja sitten … KuMi Beatin taru loppui. Tämän episodin jälkeen kokoonpano muuttui trioksi, linja skarppaantui punkimmaksi ja sointi roheammaksi – oli syntynyt se oikea Maaseudun Tulevaisuus: Juissi Vainiola (laulu, kitara), Jouni Nieminen (basso), Jaakko Uusisalo (rummut). Bändi alkoi niittää mainetta tiukkana live-bändinä. Maineelle oli varmaankin eduksi, että rumpali Jaakko soitti rumpuja seisten hiukan omintaisesti rakennetun rumpusetin takana heiluen kuin se kuuluisa hullu heinämies. Kaikki keikat otettiin mitä saatiin ja näin bändi päättyi soittamaan myös Kaustisten folk-festivaaleille akustisesti. Järjestävä taho ei ollut aivan varauksettoman innostunut bändin esiintymiseen, vaan yhtyeeltä katkaistiin sähköt kesken keikan, mikä sentään on aika hienosti tehty kun kyseessä on akustinen keikka.
Olisin ollut valmis julkaisemaan sen saamani demon EP:nä, mutta bändi toppuutteli ja sanoi tekevänsä paremman. Melko pian postissa tuli sitten valmis viiden biisin kelanauha. Kappaleet olivat: Teema, Verenkuva, Kotlannin Nummilla, Metsästäjä ja Kooma. Sitä missä nauha on äänitetty, en tiedä. Kansiin kirjoitettiin vain, että äänitys Riku Moilanen. Kansiin käytettiin Alivaltiosihteeri singlestä opittua tekniikkaa. Jostain vanhasta lehdestä leikattiin sopiva kuva leikkuupuimureista ja Letraset siirtokirjaimilla viimeisteltiin etukansi. Takakanteen tuli kuva ja sen tekstit tulostetiin työpaikkani silloin tolkuttoman kalliilla tulostimella A4 arkille, josta tekstit liimattiin sopiviin kohtiin kantta. Aivan linjassahan ne eivät ole. Mukaan levyyn tuli myös sanoitusliite. Etikettiin tehtiin kosmeettinen korjaus; Hiljaiset Levyt osuuden alle lisättiin rasteri.
Tämä levy tehtiin Finnvoxissa ja jostain syystä matriisikaiverrukset jäivät pois vaikka sellaiset oli tähänkin ajateltu. Levy on ensimmäinen ja ainoa värivinyylillä tehty levy Hiljaisten alkuaikoina. Itse asiassa levyä julkaistiin uusintapainoksineen neljällä eri värillä: vihreä, sininen, punainen ja musta. Värilevyjä olisi haluttu tehdä jatkossa lisääkin, mutta Riihimäen Äänitetuotanto jonne siirryttiin halvempien hintojen takia, ei niitä tehnyt ja pian tämän levyn painamisen jälkeen myös Finnvox lopetti värivinyylien tekemisen.
Ensipainos ilmestyi vihreällä vinyylillä ja uusintapainokset, otettiin vuoden sisällä, väri kerrallaan. Muistelisin, että musta olisi ollut painoksista viimeisin ja tämä meni lähes kokonaan P-tuotannon Vote Vaskon postimyyntiin. Uusintapainokset olivat 500 tai 300 kappaletta kukin. Levy myi myös ulkomailla asti hyvin, tätä ei kuitenkaan osattu hyödyntää vielä tässä vaiheessa esimerkiksi lisenssidiileinä. Vasta vuonna 2009 ilmestyneelle erinomaiselle neljän CD:n Suomipunkkia esittelevälle kokoelmalle Punk Ja Yäk! – Suomipunk 1977-1987 tuli tältä EP:ltä Verenkuva. Levy sai erinomaiset arviot niin Suomessa kuin ulkomailla, varsinkin Maximum Rock’n’Rollin arvio hiveli aloittelevan levymogulin mieltä.
Hiljaisten Levyjen toinen julkaisu Alivaltiosihteerin single Te Olette Huono Yleisö on mahtavaa tarinaa aina yhtyeen kiinnityksestä alkaen. Tiesin Heikuran Pasin ja Simo Frangénin Tampereen Yliopistolta. Olin myynyt miehille Hiljaista Kesää ja Zägä Boxin sinkkua ja olimme jonkin sortin tuttuja, mutta emme vielä kavereita. Miehillä oli huima maine hauskoina miehinä ja Pahkasian avustajina. Yhtenä iltana YO-talolla näin kaksikon ja koska tiesin, että kavereilla on myös bändi – olin nähnyt sen keikan Kirjakahvilassa – päätin että noiltahan voisi julkaista singlen. Pasin (kitara) ja Simon (basso) lisäksi yhtyeeseen kuuluivat Jyrki Liikka (rummut) ja Satu Kurvinen (laulu). Menin siltä samalta seisomalta kertomaan miehille, että tehdään single. Kaverukset olivat, että ei asioita näin hoideta, että he voisivat toimittaa minulle demon. Sanoin, että ei sitä tarvita, mutta vaatimus oli ehdoton, diiliä ei tehtäisi ennen kuin saisin demon. Sovittiin siis tapaaminen seuraavalle päivälle. Pasi oli aamulla mennyt hakemaan Simoa tapaamiseen, joka ei muistanut koko keskustelua edelliseltä illalta. Kun tapasimme, Pasi ojensi demo, jolla oli seitsemän biisiä. Otin sen vastaan ja sanoin, että no niin homma on selvä, aletaan tehdä singleä. Pasi kysyi, että enkö aio kuunnella sitä. Sanoin, että mistään sellaisesta ei eilen sovittu. Siitä se sitten lähti. Pasilla on muuten aavistuksen toisenlaiset muistikuvat kuinka kaikki tapahtui, mutta näin sen minun muistini mukaa meni.
Kun tätä Alivaltiosihteerin ekaa sinkkua tehtiin, niin kaikki tuntui sujuvan kuin unelma: pidettiin hauskoja palavereja, äänitykset toimivat, tiedotteiden väsääminen oli hulvatonta, kansien teko hauskaa.
Oli tuohon aikaan Tampereen Yliopiston Ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja ja kun Radio 957 paikallisradiota oli laitettu pystyyn, niin muutaman kuukauden oli teknisen työryhmän puheenjohtaja. Suhteet radioon olivat siis hyvät ja kun sinne oli tehty myös pieni studio radiomainosten tekoa varten, niin sain sovittua, että ilta-aikaan single voitaisiin äänittää siellä lähes pelkällä äänittäjän palkalla. 29.-30.9.1986 Sound Consulting Oy:n studiossa sitten Tapio “Tage” Ylitalon johdolla äänitettiin ja miksattiin ja kolme biisiä. Ylimääräinen biisi oli Me Noustiin Virastoista. Ajatus oli sama kuin Zägä Boxin kohdalla, että tehdään yksi biisi tulevaa levy-yhtiökokoelmaa varten. Itse asiassa Kuvittelen Olevani piti olla A-puoli ja Me Noustiin Virastoista B-puoli, mutta kun miksauksia kuunetiin, niin oli aivan selviö mitkä biisit singlelle tulevat.
Zägä Boxista oli opittu, että kustannukset pitää pitää kurissa ja näin ollen kaikki tehtiin itse. Alivaltiosihteeri logo levyn kanteen tehtiin Letraset kirjaimista. Valittiin mahdollisimman Ramonesin näköinen kirjasintyyppi tarjolla olevista arkeista ja siitä sitten raapustettiin logo. Kannen kuvaa varten Pasi osti divareista pinkan vanhoja Suomen Kuvalehtiä. Ne toimivat levynkansien kuva-arkistona pitkään, aina vuoteen 1992 saakka. Joku sopivan näköinen kuva valittiin ja käytettiin sellaisenaan kannessa. Ei siis ole mitään tietoa kuka on tämän kannen pikkupoika.
Alivaltiosihteeri leimasimen Satu kävi teettämässä leimasinpajassa. Neuvoivat siellä Satua, että kaksi ulkorengasta tekee siitä virallisemman näköisen. Kannet painettiin Tehokopioinnissa, jota olin käyttänyt Hiljainen Kesä fanzinen painamiseen, A3 arkkeina. Niitä sitten itse tehtiin kansipusseja käsikäyttöisellä leikkurilla ja saksilla, taitettiin ja liimapuikolla liimattiin. 500 kannen askartelu otti kyllä oman aikansa.
Singlen mukaan tehtiin myös ensimmäinen Kansakunnan Selkäranka lehtinen, jossa kavereiden huumoripuoli pääsi hienosti esille. Olin nähnyt joissakin Brittisinkuissa sanoitusliitteitä ja kysyin Pasilta ja Simolta että tehtäisiinkö tähän singleen sellainen. Kaverit veivät sitten ideaa aika paljon pidemmälle. Liitteestä tuli A6 kokoinen lehdykkä, jossa oli mm. faktataulukko solmioista ja silmälasien vahvuuksista ja muuta hassua. Tästä alkoi sitten perinne, että aika monessa levyssä oli liite mukana. Etikettipohjaa kehtieltiin vähän Zägä Boxista ja siihen tuli toinen leikkaus, jossa on bändin nimi.
Toinenkin perinne alkoi myös tästä vinyylistä, matriisikaiverrukset. Kun levyllä musiikki loppu, niin loppu urat kaiverretaan harvempaan, niiden väliin jäävään tyhjään alueeseen tehdään merkintä josta käy ainakin ilmi levy koodi; näin oikea puristusmatriisi tunnistetaan kun levyjä aletaan painamaan. Stiff Records oli minulle monessakin suhteessa iso innoittaja; haavelein jopa että Hiljaisista Levyistä tulisi Suomen Stiff. Stiffillä oli kaikenlaista vänkää toimintaa ja yksi heidän juttunsa oli, että matriisiin oli kaiverrettu kummallinen viesti. Kun tätä singleä MTV:llä kaiverrettiin, niin kysyi ujosti voisiko sinne kaivertaa pienen tekstin. Tietysti tämä onnistui. Singlen molemmilla puolilla lukee matriisissa ”Valtion hyväksymä”.
Kun bonuksena bändi pääsi singlen ansiosta vielä Hittimittari TV-ohjelmaan, niin olohan oli aivan mahtava. Olen monta kertaa yrittänyt kuunnella biisiä niin sanotusti objektiivisesti ja miettiä onko se niin loistava kuin miltä minusta tuntuu, mutta ainoa lopputulos on, että minusta tämä tuntuu parhaalta hyvän tuulen musiikilta mitä tällä pallolla on tehty. Niin ja mikä parasta tästä on alkanut alunperin neljä, sittemmin laajentuen viiteen, hienoa kaveruussuhdetta, jotka ovat kestäneet tähän päivään asti. Ilman tämän singlen tekemistä elämäni olisi ollut hiton paljon köyhempi ja ilottomampi.
Lisäinfoa:
Levyn mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka löytyy kaikki Kansakunnan Selkärangat sisältävästä PDF-tiedostosta.
Kun pienlehteilyni muuttui kunnianhimoisemmaksi ja aloin tehdä Hiljainen Kesä lehteä, niin sen ympärille perustettiin Hiljainen Kulttuuriyhdistys Rekisteröity Yhdistys. Näin saatiin rahaliikenne selkeäksi ja päästiin laskuttamaan niitä muutamia harvoja paikkoja jotka ottivat lehteä tai muita julkaisuja jälleenmyytiin. Mukaan tuli myös muita hienoja ihmisiä, joista Sari Jormanainen oli erittäin isona apuna ensimmäisinä vuosina. Pian julkaistiin siis myös sarjakuvia, tehtiin kasimillisiä lyhytelokuvia ja yhtä sun toista. Oli oikeastaan vain ajan kysymys milloin levyjen kustantaminen alkaisi. Päätös tähän kypsyi loppuvuodesta 1985.
Ensimmäiseksi bändiksi valikoitu pikkuveljeni Jaken Meridiaani. Demon olin saanut ja joululomalla 1985 kävin katsomassa bändin treenit Lahdessa, ja homma oli selvä. Meridiaani oli keikkaillut aika paljon Lahden alueella ja hankkinut kulttisuosiota, joten homma näytti hyvältä joka suhteessa. Juuri ennen sinkun äänityksiä seuraavan vuoden puolella Jakke soitti ja kertoi Meridiaanin hajonneen. Kyllähän harmitti, sillä levyn julkaiseminen oli alkanut jo oikein poltella. No Jakke sanoi että ei hätää, hänellä on uusi bändi Zägä Box. Kun into oli suuri, ei mieleen tullut ollenkaan, että täysin uuden ja tuntemattoman bändin, joka ei ole edes tehnyt yhtään keikkaa, julkaiseminen ei ehkä olisi se maailman paras idea.
Hiljaisten Levyjen ensimmäinen julkaisu oli siis Zägä Boxin Kellopelipasianssi. Se oli hyvä levy, mutta sen tekeminen oli hirveää tuskaa. Kaikki asiat olivat uusia, sähläys oli melkoista, eikä mikään tuntunut onnistuvan, eikä hommasta oikein osannut nauttia, kun koko ajan oli säätöä. Studio maksoi enemmän kuin arvattiin – Vaahteran Ari osasi laskuttaa ensikertalaista. Sessioissa äänitettiin kolmaskin biisi, kun ajatuksena oli, että tehdään lähiaikoina Hiljaisten Levyjen kokoelmalevyä, mutta tästä ajatuksesta luovuttiin ja biisi ja kelanauhalle vaatehuoneeseen pölyttämään.
Kannet maksoivat omasta mielestä todella paljon, kaikki otti aikaa. Kun levy ilmestyi, ei ollut hajuakaan kuinka sitä promotoidaan. Myynti oli alussa mitä oli, ja sen kruunasi levyn myyntireissu Epesiin. Jaska olisi suostunut ostamaan rahalla kaksi singleä kauppaan, mutta sanoi, että jos jätän levyt myyntitiliin, niin voin jättää koko laatikon. Kauaa ei tarvinnut pohti sitä, haluanko levyä myytävän Epesissä 2 vaiko 25 kappaletta levyä. Itku oli tulla kun kuukauden päästä kävin hakemassa myymättömät levyt pois, niitä oli 25 kappaletta. Siitä se kuitenkin lähti. Levyistäkin päästiin aikanaan hyvin eroon Soundin pikkuilmojen avulla ja varsinkin kesäfestareilla niitä meni lähes boxi per festari, millä hyvin rahoitti festarielämää.
Zägä Box oli selkeästi post-punk-yhtye. Naisvokalisti Helena Lampi antoi tulkintaan lisää väriä. Yhtyeen muut jäsenet olivat Jarkko ”Jakke” Junttila (kitara), Ari Jaatinen (basso) ja Timo Leinonen (rummut). Levy sai ihan OK arviot (sitten kun niitä alettiin saamaan) ja yllättäen onnistuin lisensoimaan B-puolen Älä Tuu biisin Ranskalaiselle Tour De Farce Part 3 kokoelma-LP:lle, jolla on indieyhtyeitä ympäri Eurooppaa.
Sinkussa on lisävärilliset kannet, tämä jäi alun ainoaksi tällaiseksi kokeiluksi ja pitkään kannet olivat sinkuissa tämän jälkeen mustavalkoiset, kun kuluissa säästettiin. Etikettiin tehtiin ensimmäinen vakiopohja, jossa Hiljaiset Levyt on jo tutulla fontillaan – Letraset siirtokirjaimilla tehty. Nalle logo tuli mukaan vasta myöhemmin. Etikettiä kehitettiin seuraaviin julkaisuihin niin, että bändin nimi tuli samanlaiseen leikkaavaan elementtiin kuin missä Hiljaiset Levyt –teksti on.
Seiskatuumaisten julkaisujen kataloginumeron kirjainosaksi tuli heti ensimmäisestä julkaisusta lähtien HIKS (HIljaisen Kulttuuriyhdistyksen Single). Alunperin kirjaimiksi kaavailtiin OSTA -yhdistelmää Stiff Recordsin BUY -koodin mukaan. Stiff oli eräänlainen levy-yhtiö esikuva minulle. Hassulta hikalta kuulostava nimi kuitenkin voitti, lähinnä paremman Hiljaisiin levyihin yhdistettävyyden vuoksi.
Billy Nieminen menehtyi kotonaan Tampereella 13.
marraskuuta. Hän oli 51-vuotias, syntynyt Helsingissä 18.10.1968. Billy oli
lahjakas muusikko, marginaalimusiikin todellinen tuntija ja monessa mukana
ollut erikoismies.
Billy oli musiikillisesti hyvin laaja-alainen, ja
kutsumanimeksi muuttuneen lempinimensäkin Billy sai tämän takia jo ala-asteella
Savonlinnassa. Punkkariporukoissa pyörinyt Billy tyrkytti kavereilleen
rockabillyä ja kaverit nimesivät hänet Billymieheksi.
Tampereelle muutettuaan Billy löysi Tampereen ilmaisutaidon
lukiosta samanhenkistä kaveriporukkaa. Trash-estetiikkaa, B-elokuvia ja
sarjakuvia rakastava joukko innostui myös psychobillystä, joka tuolloin oli
Suomessa täysin tuntematonta. Psychobillyssä yhdistyivät punk ja rockabilly,
niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin. Pian Billy, Jusa Nieminen, Riki
Viitanen ja Matti Kalkamo perustivat Garbagemenin, joka otti nimensä Crampsin
kappaleesta Garbageman. Garbagemen teki ensimmäisen levynsä The Verminous
Garbagemen vaateliike Dekadenzin samannimiselle levymerkille vuonna 1987.
Reilun vuotta myöhemmin yhtye siirtyi Hiljaisille Levylle.
Tämä tapahtui niin, että tuo erikoisen näköinen joukko pysäytti minut
kaupungilla ja ilmoitti, että me teemme seuraavan levyn Hiljaisille Levyille.
Eihän tuohon ollut mitään sanomista. Yhtyeen ulkoasu herätti todella huomiota,
tukat sojottivat kokonaan ylöspäin tai sinne tänne, ja pukeutuminen oli
punkille ominaisen shokeeraava. Kerran kotonani, kun ovikello oli soinut ja
seitsemänvuotias tyttäreni oli käynyt avaamassa oven, kuului eteisestä
heleä-ääninen huuto: ”Isä, täällä on ne sun kummallisen näköiset kaverit.”
Billy oli erittäin innostunut levittämään tietoa kaikesta
musiikista, josta oli innostunut. Minunkin psychobilly-tietämykseni olisi
jäänyt lähes Crampsiin ja Meteorsiin, jos Billy ei olisi sauhunnut vaikkapa
Demented Are Gosta tai Sting-Raysistä. Sting-Raysistä Billy oli siinä määrin
innostunut, että perusti Banaanimiehet-yhtyeen, joka soitti Sting-Raysiä
Suomeksi.
Kahden seikatuumaisen (Godzillas’s Bazooka ja Blind Man)
jälkeen ilmestyi Garbagemenin toinen albumi Nobody Move Nobody Get Hurt (1992).
Yhtye oli nyt liukunut garage rockin suuntaan ja mukaan oli tullut
psykedeliavaikutteita. Levy on kokeellinen, mutta samaan aikaan hyvin
perinnetietoinen.
Musiikin tekemisen lisäksi Billy oli erittäin innostunut
kuvataiteista, ja Garbagemenin julisteet, flyerit, tiedotteet sekä levynkannet
olivat etupäässä Billyn käsialaa. Levynkansiin ja insertteihin Billy saattoi
käyttää jopa enemmän aikaa kuin studiotyöskentelyyn. Billyn visuaalisen
kuvaston innoittajina toimivat kauhuelokuvajulisteet ja -sarjakuvat, pin up
-kulttuuri sekä 50-luvun mainokset.
Visuaalinen kiinnostus vei Billyn tekemään graafista
suunnittelua. Lisäksi Billy toimi muun muassa DJ:nä ja baarimestarina. Tällä
saralla Tampereen City-lehti valitsi Billyn vuonna 1990 kaupungin parhaaksi
baarimikoksi. Miehen yliaktiivisuus ja kiinnostuksen hajoaminen moneen suuntaan
esti kuitenkin pitkäaikaisen vakituisen työuran löytämisen.
Garbagemenin jälkeen Billy perusti 1990-luvun lopussa
Voimaryhmän. Taas oltiin pioneerityötä tekemässä, kun jamaikalaiseen
ska-rytmiin yhdistettiin punkkia ja voimapoppia. Voimaryhmässä Billy jaksoi
olla mukana vuoteen 2005. Voimaryhmä on jatkanut tämänkin jälkeen, ja sen
laulajana on Veli-Pekka ”Vellu” Lehtonen, joka lauloi aikoinaan myös
Garbagemenissä.
Aktiivisen luoneensa, näkyvän habituksensa ja jopa
ylisosiaalisen käytöksensä takia Billy oli tuttu laajasti niin
musiikkipiireissä kuin muutenkin. Billyllä oli draamantajua ja -halua, ja
miehen ympärillä tapahtui aina kaikenlaista niin hyvässä kuin joskus
pahassakin. Henkilökohtaiset ongelmat saivat Billystä vuosi vuodelta enemmän
otetta, mutta musiikki kiinnosti loppuun asti. Garbagemen aktivoitui aika
ajoin, ja uutta bändiviritystä oli työn alla. Uusia biisejäkin syntyi, mutta ne
jäivät pöytälaatikkoon. Kesken jäi myös Nobody Move Nobody Get Hurt -albumin
vinyylijulkaisun täysin uudet kannet, joita Billy itselleen ominaiseen tyyli
ehti työstää lähes vuoden.
Billyä jäivät kaipaamaan äiti, kaksi lasta, elämänkumppani
sekä suuri joukko ystäviä.
Jukka Junttila
Kirjoittaja on Hiljaisten Levyjen puuhamies, joka on läheltä
seurannut Billyn tekemisiä vuosia.
