Hiljaiset julkaisut osa 29 – Alice In Wasteland: Bleeding / Smell Of Earth (7”; Hiljaiset Levyt HIKS-021) 1990

Alice in Wastelandin siirtyminen Pokolta Hiljaisille tapahtui niin, että eräänä päivänä Hiljaisten postilokerossa oli demokasetti, jossa yhtyettä tarjottiin Hiljaisille. Oli erittäin hämmästynyt. Bändi oli tehnyt loistavan albumin – ainakin minun mielestäni – Pokolle ja ura näytti minusta nousujohteiselta, kuinka ne nyt halusivat ottaa askeleen tai useammankin taaksepäin ja tulla meidän pikku merkille. Hetken ihmeteltyäni totesin, että kyllä tässä on parasta mennä käymään Epen juttusilla ja selvittää hiukan missä ollaan menossa.

Epelle sitten kerroin, että yhtye tarjosi itseään meille ja sanoin samalla, että en tietenkään ota yhtyettä jos Epellä on jotain sitä vastaan. Epe sanoi, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan, mutta että minun kyllä kannattaisi harkita otanko yhtyettä, sillä se oli melko hankala tapaus. Epe kertoi muutamia enemmänkin hauskoja tarinoita, muun muassa siitä kuinka yhtye oli esiintynyt Kokoomus-nuorten tilaisuudessa ja kertonut siellä mielipiteensä kyseisestä puolueesta, eikä se ollut kovin mairitteleva. Todelliseksi kynnyskysymykseksi oli kuitenkin noussut kustannussopimuksen tekeminen. Siihen kun ei nimiä saatu alle oli lopputulos välirikko.

Mietiskelin asiaa pari päivää ja totesin, että houkutus tehdä levy Alice in Wastelandin kanssa oli liian suuri, joten vastasin bändille, että eiköhän tehdä levy. Minulla ei koskaan ollut isompia vaikeuksia bändin kanssa. Hoidin asioita Smolanderin Karin kanssa ja kun Karin hiukan töksöön tyyliin tottui, niin homma meni ihan OK. Välillä kyllä tuntui, että bändi haluaa sopia liiankin tarkasti asioita ja tsekata, että varmasti hommassa ei ole mitään epäselvää. Tämä tuntui minusta hiukan kummalliselta, kun olin tottunut siihen, että isot linjat sovitaan kättä puristamalla ja sen jälkeen hoidetaan käytännön ongelmat kun niitä tulee. Ei Alicenkaan kanssa tarvinnut toki mitään sopimuksia kirjoittaa. Yhdenkään artistin kanssa en muuten ole koko uran aikana sopimuksia kirjoitellut. Molemmin puoli on kaikkien kanssa aina pidetty mitä on luvattu.

AiW:n kanssa siis lyötiin kättä päälle ja ensimmäiseksi singleksi sovittiin Bleeding. Kappale on alun perin Kari Smolanderin käsialaa ja melko vanha. Markus Latvala työsti sitä singleä varten uusiksi. Bändi äänitti singlen Jyväskylässä Niemen Jussin studiolla. Kansia kun alettiin tekemään, niin bändiltä tuli valokuva kantta varten jossa nainen makaa lattialla. Etukannan kuvan on ottanut yhtyeen laulusolisti Pikke Paananen, kuka kuvassa on siitä ei tietoa. Takakannessa on pieni bändikuva, jonka Anssi Männistö otti Tulliklubin keikalla takahuoneessa. Single kaiverrettiin Finnvoxissa 11.9.1990 ja julkaisupäivässä kuukausi ja päivä vaihtoivat paikkaa, eli single ilmestyi kauppoihin 9.11.1990.

Erittäin merkittävää Hiljaisten Levyjen kannalta on, että tämä oli ensimmäinen levy, jonka julkaisijana ei enää ollut Hiljainen Kulttuuriyhdistys ry., vaan Hiljainen Oy. Tosin etikettipohjaan jäi vielä tässä levyssä Hiljainen Kulttuuriyhdistys, sitä ei älytty kiireessä vaihtaa. Levyjä alkoi tuolloin ilmestyä niin paljon, että rahaliikenne alkoi hiukan hirvittää. Homma piti saada tukevammalle pohjalle ja ihan vain varmuuden vuoksi sellaiseksi, että jos kävisi tosi kehnosti, niin oma omaisuus ei menisi. Kaveripiirissä kyselin löytyisikö halukkaita osakkaiksi. 100 markkaa maksoi yksi osake ja yllättäen halukkaita löytyi useampikin ja muutamat merkitsivät useammankin osakkeen. Itse merkitsin 80 osaketta. Kaikkiaan osakkeita oli alku vaiheessa 240 kappaletta.

Alice in Wasteland oli saavuttanut aika paljon nimeä Ruotsissa Poko LP:llä, joten vientiponnisteluja sinnepäin tehtiin. Lähetin singleä useammalle radioasemalle ja tietämiini Ruotsalaisiin pienlehtiin. Fanzineiden kautta minuun otti yhteyttä Tukholmalainen kaveri, joka kirjeessään kertoi olevansa suuri Alice In Wasteland fani ja että hänellä on pieni distro. Sovittiin sitten kirjeitse, että kun tulen käymään Tukholmassa niin tavataan. Kävin läpi kaikki tietämäni Tukholmalaiset levykaupat ja sain sovittua yhteensä parin boxin myynnistä singleä, eli matkakin tuli melkein rahoitettua. Siispä laivaan.

Tukholmassa sitten tapasin tämän innokkaan kaverin kahvilla. Aikamme kun siinä jutusteltiin ja kerroin että minä yritän saada singleä lisensoitua Ruotsiin. Pian päädyimme siihen, että kaveri perustaa oman levymerkin (Spinnin’ Round Records) ja sen ensimmäinen julkaisu on tämä single. Lisää ideointia kuinka homma saadaan tehtyä mahdollisimman halvalla ja ratkaisu oli, että kaveri teettää omat kannet ja etiketit ja käytetään Hiljaisten valmiita puristusmatriiseja. Rahoista sovittiin, että kaveri maksaa ennakon levyistä, minä hoidan levyjen prässäyksen, toimitan ne Tukholmaan ja parin kuukauden päästä kaveri maksaa loput minulle. Kättä päälle ja homma näytti hienolta. Levy valmistuivat, ne lähtivät Ruotsiin ja kaveri pussitti ne kansiin, joissa Smolander soittaa kitaraa. Kansia on painettu ainakin neljälle eriväriselle kartongille.

Pari kuukauden päästä lähestyin kaveria kirjeellä ja kyselin, että kuinka menee. Levyjä oli mennyt jonkin verran, mutta muuten ei todellakaan mennyt hyvin. Kaveri kärsi vakavasta munuaissairaudesta ja oli juuri menossa leikkaukseen. Hänen isänsä luovutti toisen munaisensa pojalleen. Sovittiin, että katsellaan asiaa uudestaan puolen vuoden päästä. Jossain välissä tuli kirje, että hän oli pari kuukautta kotona, mutta että oli menossa uudestaan sairaalaan ja että katsottaisiin tilannetta pari kuukauden päästä. Mitään ei kuulunut pitkään aikaan ja kirjoittelin kysyäkseni kuulumisia. Pojan isältä tuli vastaus, jossa kertoi poikansa kuolleen. Munuaissiirto, eikä sen jälkihoito ollut auttanut asiaa. Rahojen tai loppujen levyjen perään en hennonut kysellä.

Bid vientiseikkailujen myötä Bleeding päätyi vuonna 1991 Kreikkalaisella Random Relations Part 2 (Elfish ‎ELF009) kokoelmalla.

Suoranaisesti ei liityn levyn julkaisuun, mutta aina välillä tulee ihmeteltyä kuinka nämä levyt leviävät ympäri maailmaa. Muutamia vuosia sitten Tomi Riionheimo lähetti valokuvan Thaimaalaisesta levykaupasta, jonka käytettyjen levyjen hyllyssä oli Hiljaisten painos Bleeding singlestä. Kuinkakohan sekin on maailman toiselle puolelle päätynyt.

Vastaa