Olin julkaissut vuotta aikaisemmin Vaavin demo- ja livekokoelman CD:nä. Sen jälkeen Kari Hipponen alkoi puhua uuden Vaavi levyn tekemisestä. Olin nähnyt bändin viimeisen vuoden aikana pari kertaa livenä, ja tiesin sen olevan hyvässä iskussa, joten mikäs siinä. Bändin kokoonpano oli nyt Ilkka Isotupa (laulu, kitara), Kari Hipponen (kitara, laulu), Frans Hipponen (basso, laulu) ja Juho Kavasto (rummut, laulu). Frans on Karin poika.
Kari Hipponen kertoo levyn taustoista: ”Biisejä oli jäänyt erilaisista syistä talteen 1970-, 80-, ja 90-luvulta. Ja myös muutama uudempi biisi alkoi löytää tiensä Vaavin työpöydälle. 2015 alettiin olla siinä tilanteessa, että uusi Vaavi-lp oli enää muutamaa biisiä vaille valmistumassa. Syksyllä 2016 alkoi sitten cd-julkaisun viimeinen voitelu Salon ja Tampereen treenikämpillä.
Albumin esituotannon loppusuoralla alkoi hahmottua, että tätä levyä työstettiin julkaisukuntoon marraskuussa 2014 kuolleen Tommi Micklinin muistolle – Harmaa Mies biisi kuvailee yhdestä näkökulmasta Tommia ja tuosta biisistä löytyi lp:lle nimi. Ja ajatus levyn kannesta syntyi saman tien eli Fia Hipposen maalaus olisi juuri sopiva tähän yhteyteen.
Kämäset Jukkeli oli kuullut, että Vaavi on menossa studioon alkuvuodesta 2017. Tapaaminen sovittiin ja tulos oli se, että albumi julkaistaisiin Kämästen Levyjen toimesta myös vinyylinä [minä olin luvannut julkaista vain CD:n, Jukan huom.]. Projekti sai näin lisää painetta ja myös duunia. Studioaika saatiin sovittua Viitasen Janin kanssa Headline Studiolle helmikuulle 2017 – kaksi viikonloppua ja lisäksi pari päivää miksaukselle. Studiossa oli tarkoitus toimia ns. vanhanliiton metodeilla eli pohjat livenä, ei käytetä klikkiä ja päällesoitot & laulut tehdään mahdollisimman tehokkaasti turhaa sekoilua vältellen – viikossa levy valmiiksi miksauksineen oli metodina ja sen mukaisesti treeneissä valmistauduttiin studioäänityksiin.
Vaavin vuodenvaihteen viimeistelytreenit päättyivät siihen, että rytmiryhmä kadotti yhteisen sävelen ja Pepe totesi, että levylle hän voi tulla soittamaan mutta keikoille hän ei enää lähde. Jo 1970-luvulla alkanut bändin pitkä perinne kalkkiviivoilla tapahtuvasta kaaoksesta sai näin jälleen uuden version. Tilanne oli se, että jos levy tehdään, niin keikoille on pakko päästä – levyä pitää promotoida ja bändin pitää saada maksettua studiokulut. Stupido Booking oli kiinnostunut hoitamaan keikkamyynnin eli nyt piti nopeasti päättää, tehdäänkö levy vai unohdetaanko koko homma. Tammikuun alussa 2017 soitettiin Tampereella koesoitto Juho Kavaston kanssa ja homma toimi niin hyvin, että studioaikoja ei alettu perua. Pepe soitti levylle rummut ja oli muutenkin täysillä mukana studiotyössä ja maaliskuussa alkoivat treenit Juhon kanssa keikkasetin rakentamiseksi. Huhtikuun lopulla 2017 alkoivat lp:n promokeikat. Juho oli Vaavissa 2017–19 ja Pepe palasi rumpaliksi 2022 Vaavin aktivoituessa uudelleen.
Levyn äänitykset sujuivat kutakuinkin suunnitelman mukaisesti. Janin kanssa minä olin tehnyt töitä monen projektin parissa jo 1990-luvun alusta lähtien ja muutkin vaavit olivat tehneet studiohommia Viitasen kanssa useamman kerran. Miksauksessa otettiin huomioon se, että levy julkaistaan myös 33:na eli masterointiin tehtiin sopivan teknisesti turvallista äänimaailmaa kahta erilaista masterointia varten. Maaliskuun alkuun oli sovittu masterointi Alhon Jarnon kanssa ja homma eteni kuten aina Jarnon kanssa – sulavan joutuisasti.”
Levy lehdistötiedotteessa todettiin mm. : ”Punk, Uusi Aalto, Vaihtoehto-rock – kaikkia näitä on käytetty kuvaamaan Vaavin musiikkia vuodesta 1978 lähtien. Bändi itse on halunnut aina tarjota kuuntelijoille vain vaihtoehdon valtavirralle. …. Vuodesta 2007 lähtien bändi on tehnyt taas säännöllisesti muutaman keikan vuodessa ja viime vuonna yhtye alkoi toimia vakavammalla mielellä uudestaan. Silloin ilmestyi julkaisemattomista tallenteista koottu ”Romulaatikko” (HILL-053) ja nyt on vuorossa ”Viimeinen Elävä Köyhä”. Tämä on ensimmäinen kokonaan uutta materiaalia sisältävä Vaavi-albumi vuoden 1981 jälkeen. Levy osoittaa, että yhtyeelle aikoinaan tavaramerkeiksi muodostuneet tarttuvat uuden aallon melodia, omaperäinen katsantokanta ja hienosti rullaava toteutus ovat tallella.”
Turun Sanomat kirjoitti levystä mm. näin: ”Dystopia uusi levy ei ole, vaikka sille Maailmanloppu mahtuukin. Vaavi, jonka takavuosien miehistöstä jäljellä ovat laulaja-kitaristi Ilkka Isotupa ja kitaristi Kari Hipponen, pitää kiinni poikavuosiensa punk rockista ja uudesta aallosta – hyvässä ja pahassa. Levyn alku tekee selväksi, että perusasiat ovat hanskassa”
Vuonna 2013 järjestin meidän puutarhassamme ensimmäisen Puutarhajatsin. Homma lähti liikkeelle muutamasta hassusta heitosta keskustellessani Pasi Heikuran kanssa. Pasi kertoili Jalla Jallan kavereiden sivuprojektista Kipsi-Swingistä, joka soitti omalaistaan jatsia. Pasi sanoi, että olisipa kiva, jos Jahnukaiset soittaisi Kipsi-Swingin kanssa. Sanoin, että jos muualta ei keikkapaikkaa löydy, niin tulkaa meidän pihalle. Siitä se sitten lähti.
Ensimmäinen Puutarhajatsi oli joka suhteessa menestys, ja niin se piti uusia seuraavana kesänä. Pian se oli jo säännöllinen tapahtuma, jossa jatsia oli se, että paikalla oli aina Jahnukaiset. Muuta bändit, joita oli kolmesta viiteen, vaihtelivat ja olisivat jotain muuta kuin jatsia. Mutta nimi siis jäi.
Vuoden 2016 Puutarhajatseissa soitti Jahnukaisten lisäksi muun muassa Janne Lauri soolona. Heikuran Pasi tykkää tehdä pikku yllätyksiä ja tällä kertaa sellainen oli, että Jahnukaiset oli sovittanut Sex Pistolsin Anarchy in the UK:sta swing-version ja he olivat vieläpä pyytäneet Janne Laurilaa laulamaan sen. Kyllä alaleukani tipahti, kun tämä esityksen kuuliin. Se oli mielestäni aivan mahtava. Muut Jahnukaiset puutarhassa olivat Pasin lisäksi Jukka Tilsa, Antti Seppänen, Juha Vihusaari ja Juppo Paavola.
Pasi oli äänittänyt keikan ja laittoi minulle parin päivän päästä äänitiedoston Anarchystä. Se kuulosti vieläkin paremmalta kuin mitä muistin. Innostui toden teolla ja ehdotin Pasille, että julkaistaan tuo liveveto singleä. Pasin mielestä versio ei ollut täysin onnistunut, eikä hän innostunut sen julkaisemisesta, mutta hän sanoin: ”Mutta jos pidät siitä, niin voidaanhan me äänittää se oikeassa studiossa.” Näin päätettiin tehdä ja samalla päätettiin, että B-puolelle äänitetään jonkun Janne Laurilan biisin ”Jahnukaisversio”.
Äänitykset tehtiin Eräjärvellä ja äänittäjänä toimi Jahnukaisten äänimies Antti Ilola, joka muuten on se joka on hoitanut joka vuosi äänentoiston Puutarhajatseille. Jahnujen klarinetisti sarjakuvataiteilija Jukka Tilsa piirsi tietenkin singlen kannen ja kansifilkat kokoon laittoi Pauli Maukonen.
Levyn lehdistötiedotteessa sanailtiin näin:
”Anarkia on hauska asia!
Punkin 40-vuotisjuhlavuoden hilpein levytys on varmasti tamperelaisen jazz-yhtye Jahnukaisten ja laulaja-lauluntekijä Janne Laurilan yhteissingle Anarchy in the U.K. / Laura.
Punkin kaikki-osaa -asenteella jazzia tekevä Jahnukaiset muistuttaa vierailevan laulusolistinsa, hunajaäänisen Laurilan kanssa, että punk oli ennen kaikkea hauskaa ja anarkiakin voi olla hilpeää!
Anarchy in the U.K. on esittäjien näkemys Sex Pistolsin klassisesta punk-kappaleesta. Janne Laurilan laulu Laura saa kuusikon käsissä herkän bossanovatulkinnan.”
Levyn julkkarikeikka pidettiin hiukan singlen kauppoihin tulon jälkeen 18.3.2017 Tampereen Telakalla.
Tunsin Manu Ojasen varsin hyvin, olihan hän levyttänyt Hiljaisille lyhytikäisessä Tina yhtyeessä. Manu oli soittanut rumpuja Tinan lisäksi Hellhoundissa, Räimeessä, Voxissa, Pojissa, Ne Luupojat Surfissa ja Tinnerissä. Manu puolestaan tiesi, että oli julkaissut Vaavin vanhaa materiaalia, joten hän tuli jutulle, muistaakseni vinyylisinkkukerhomme Sinkkuklubin illanvietossa. Hän kyseli olisiko minulla kiinnostusta julkaista uudestaan Hellhoundin tuotantoa. Kyllähän minulla oli.
Hellhound oli levyttänyt 70-luvun lopulla Rokit levy-yhtiölle LP.n, kolme singleä ja kolme biisiä kokoelma-LP:lle. Nauhojen oikeudet olivat siirtyneet Rokitin konkurssin jälkeen yhtyeelle, joten senkin puolesta sopiminen oli varsin yksinkertaista. Materiaalia oli juuri sopivasti, että sen sai mahtumaan yhdelle CD:lle. Bändillä oli lisäksi 20.10.2016 Siivikkalan Sound Museumissa äänitetty biisi Nokian Insinööri, joka laitettiin sekin mukaan.
Yhtye olisi halunnut levylle myös kaksi Räimeen raitaa, jotka olivat tuolla Rokit julkaisemalla kokoelmalla Pistä Paremmaksi. Räime oli Hellhoundin huumorimielinen sivuprojekti, jota täydensi laulaja Laano. Räimeen biisieistä Ottaa Päähän oli pikkuklassikko, joten siinä mielessä ymmärrettävä toive. Mielestäni se kuitenkin rikkoi kokonaisuuden, joten ehdotin, että julkaistaan Räime singlenä. Tämä ratkaisu tyydytti kaikkia. Tuosta Räimeen singlestä lisää parin julkaisun päästä.
Ainoa ehdoton vaatimus mikä bändillä oli, oli että levylle ei saanut kanneksi laittaa alkuperäisen Soitetaan Rock’n’Rollia LP:n kantta. Tuo kansi on todella korni, siinä on piirretty alaston mies. Ei voi kuin ihmetellä, että mitä on mietitty, kun sitä kantta aikoinaan tehtiin. Ei ollut ollenkaan vaikea suostua uusiin kansiin.
Bändin tyypit tunsivat graafikko Jussi Hämäläisen, jolta tilattiin uudet kannet. Muutaman viikon päästä tuli uusi kansipiirros, joka oli kylläkin taidokkaasti tehty, mutta … Se oli lähes yhtä mauton ja lisäksi sekstinen. Siinä alaston nainen ratsastaa koiralla. Olin vähän kauhuissani kannesta, mutta niin oli onneksi bändikin ja Hämäläiseltä pyydettiin uusi kansi. Uudessa kannessa oli pelkkä yksikertaisesti toteutettu koira. Hiukan vaatimattoman näköinen, mutta eipä ollut mauton.
Booklettiin Manu kirjoitti Hellhoundin lyhyen historiikin. ja kannet kasaan laittoi Soundin legendaarinen taittaja Japa Mattila. Äänitteet remasteroi Jarno Alho ja näin saatiin paketti kasaan. Levyn julkkarikeikka pidettiin Vastavirralla.
Soundi arvioi numerossaan 2/2017 levyn. Antti Luukkanen kirjoitti siitä mm. näin: ”Tamperelainen Hellhound oli yksi maamme ensimmäisiä punkbändejä. … Kuten moni muukin tuon ajan yhtye, myös Hellhound kuulostaa tämän päivän standardeilla kesyltä, sellaiselta sympaattisen tuohtuneelta. Ronskia otetta on eniten solisti Jorma-Veikko Sappisen laulussa, joka on lähisukua Moog Konttisen ärinälle. … Soitetaan rock’n’rollia -lp:llä ja kolmella singlellä soi perimanselainen rock, joka noudatteli vahvasti aikalaissoundia. Etenkin Eppu Normaalin punk-vuodet nivoutuvat hyvin yhteen Hellhoundinkin perussimppeliin mutta tanakkaan soittoon. Sanoitukset näyttäytyvät jälkiviisaasti siellä täällä paperinmakuisilta ja naiiveilta, mutta parempi totisuus kuin vanhentunut näsäviisaus. Profeetallisuuden paikkansapitävyyttä voi vertailla esimerkiksi Suomi 62 -biisin sanomasta.”
Jaguvaarien juuret vahvasti 80-luvun Tampere-Ylöjärvi rockissa. Jaguvaarien taustalta löytyy kokoonpanoja kuten Pop Idolit, Mäds, Jerry Gee ja Viihdepojat. Perinnetietoista Suomirockia. ”Rock is back!”
Tässä teille vapisevin käsin ja notkuvin polvin Jaguvaarit, olkaa hyvä! ”Kun toiset lopettaa niin Jaguvaarit vasta aloittaa”
Jaguvaarien juuret vahvasti 80-luvun Tampere-Ylöjärvi rockissa. Jaguvaarien taustalta löytyy useita aikanaan levyllekin asti päässeitä kokoonpanoja kuten Pop Idolit (Hilse), Mäds (Poko Records), Jerry Gee (PiMu records), Viihdepojat (Backbeat redords).
Yhtyeen (Pasi Lahdenojan) sanoitukset eivät noudata perinteistä parisuhdedraamaa vaan tarjoavat mielikuvituksellisen maiseman maailman menosta ja sen mielipuolisuudesta. Pitkästä aikaa perinteisen rockin edustaja, jonka kappaleet eivät edusta valtavirtaa. Yhtye kuulostaa upealta ilman, että levyn biisit olisivat nykytyylin mukaisesti ylituotettuja.
Saatavilla kaikista kunnon levykaupoista, sekä tietysti suoraan Hiljaisilta Levyiltä.
Tässä Hiljaiset Levyt 40-vuotta juhlavuoden syksyn ohjelma, joka sisältää pääkonsertit niin Tampereella (23.10. G-Livelab) kuin Helsingissä (24.10. Korjaamo) sekä muuta loppuvuoden tapahtumat.
Onhan se tuossa sukupuun alkutekstissäkin sanottu, mutta korostetaan asiaa vielä kerran. Tämä sukupuu pohjautuu Seppo Heikkisen tekemä bändikarttaan (=sukupuu) Iisalmesta. Heikkisen bändi kartta paitsi, että sisältää myös levyttämättömiä bändejä, niin on käyttöliittymältään käsittämättömän upea. Siitä voi klikkailla bändejä ja muusikoita ja se näyttää kunkin polun selkeästi ja tuo esille valittuun bändiin / muusikkoon liittyvät tiedot. Lisäksi bändikartta pitää sisällään ääninäytteitä useammalta bändiltä. Käykää ehdottomasti tsekkaamassa se osoitteesta https://bandikartta.netlify.app/
Ainoa asia jossa minun työni päihittää Heikkisen on, että oma sukupuuni yltää ajallisesti hiukan pidemmälle.
Virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Tämän vuoden Rebellion oli jo kolmaskymmenes. Juhlavuosi ei varsinaisena neljän festivaalipäivän aikana juurikaan näkynyt. Ennen varsinaista aloitusta torstaina oli maanantaista keskiviikkoon järjestetty esiohjelmaa. Se jäi minulta väliin, sillä tuli tuttuun tapaan vasta torstai aamuna paikalle. Eikä kauheasti harmittanut tuo esiohjelman näkemättä jättäminen, sillä todella paljon ehti taas tähän – toki vain murto-osan 400 bändistä, jotka neljän päivän aikana esiintyivät, mutta kyllä minä ainakin sain silti livekiintiön parilta viikolta täyteen. Niin ja toki viikonloppuun mahtui muutakin kuin pelkkiä bändejä, jalkapallo matsi, kaverien kanssa hengailua ja hyvin syömistä.
Taas tuli tehtyä hyvät suunnitelmat – etupäässä bändejä, joita en ole nähnyt aikaisemmin ja bändejä muualtakin kuin Briteistä tai Yhdysvalloista. Jossain määrin tuo suunnitelma piti, mutta tuli siitä lipsuttua varsinkin muutaman keikkasuosikin kohdalla. Taso oli taas kova. Ala suurin osa mitä tuli nähtyä (parista huonommasta en ottanut videota talteen). Bändit tulevat aika tarkkaan siinä järjestyksessä kun ne näin. Kultakin bändiltä otin satunnaisen biisin setistä sen jälkeen kun settiä oli mennyt sen verran, että miksaaja oli saanut nappulansa väänettyä kohdilleen.
6.8.2026
Menace
Hyvät päätökset siitä, että katsoisin bändejä, joita en ole nähnyt aikaisemmin, pettivät heti ensimmäisen artistin kohdalla. Kun olin saanut laukut hotelille, päässyt Winter Gardenin ja saanut rannekkeen, niin eka bändi, joka osui kohdalle oli vanha tuttu Menace. Tuttua vanhojen miesten 77-meuhkaamista. Tosin en muista, että olisin aiemmin So Fuck You biisiä kuullut.
Jess Silk
Menacen jälkeen Almost Acustic -lavalle ja ensimmäiselle oluelle. Siellä oli Jess Silk. Vihaisia naisia oli tarkoitus tsekata varsinaisesti sunnuntaina, jolloin yksi lava oli omistettu heille, mutta mukavahan tässä oli ottaa esimakua tulevasta. Jessillä on paljon hyviä biisejä ja kunnon protestilaulaja asenne.
Popes of Chillitown
Kyselin aina kulloiseltakin juttuseuralta, että mitä kannattaisi tsekata. Popes of Chillitownia suositteli parikin tyyppiä, että siinä on kunnon skapunkkia. Cashbah-lavan keikka ei vakuuttanut, soundi olivat tuttuun tapaa tuossa salissa kehnot ja bändin sointi tuntu liian metalliselta. Kun tätä valittelin jollekulle, niin vastaus oli, että anna bändille toinen mahdollisuus ja tsekkaa ne akustisella lavalla.
Onneksi uskoin ja menin paikalle. Biisit kuulostivat paremmilta ja nyt tuli enemmän sellainen hyvä party-party-fiilis. Tämä näytebiisi, jonka otin (otan näitä aina setissä satunnaisesti siinä vaiheessa, kun miksaus on saatu kuntoon) ei tee täyttä oikeutta bändille ja varsinkin biisin alku on kummallinen, mutta minuutin jälkeen alkaa jalka vipattamaan.
The Courettes
Courettes oli viime vuonna ihan parasta ja niin ne olivat tänäkin vuonna. Järjestätkin olivat noteeranneet viime vuoden hyvän keikan; silloin bändi oli pienessä muutama sata henkeä vetävässä salissa, nyt päälavalla. Ihan älyttömän hieno show, hyvät biisit, mainio meininki ja on se ihmeellistä kuinka upean äänimaailman vain kaksi ihmistä saa aikaiseksi. Ehdottomasti torstain paras!
Subalternos
Sitten tulikin hiukan erikoisempaa kamaa, ainakin minulle. Brasiliaista punkkia ei ole tullut ennen nähdyksi livenä, mutta nyt tuli tuokin aukko paikattua, kun São Paulolainen Subalternos tuli nähtyä akustisella lavalla. Ihan mukavan oloinen tapaus, mutta tuli kovasti sellainen fiilis, että olisi varmaan pitänyt nähdä näiltä sähköinen setti.
Janus Stark
Janus Stark on The Prodigyssä keikoilla kitaraa soittaneen Gizz Buttin bändi, joka soitti mukavaa melodista punkkia. Ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta ihan mukavaa kuunneltavaa.
Red Moon Heroes
Red Moon Heroes tuli Milonsta Italiasta ja kun tsekkasin etukäteen bändiä netistä, niin tyyliksi ilmoitettiin post-2-Tone, mikä herätti mielenkiinnon. Ihan hyvää skapoljentoa punkotteella. Biisit olivat läpeensä hyviä, mutta jotenkin tuntui, ettei bändi vielä oikein saanut niihin ihan täyttä keinuvaa rytmiä puhallettua mukaan. Jäi kuitenkin sellainen fiilis, että nämä pitää tsekata uudestaan, kun hiukan enemmän keikkoja ovat tehneet.
The Primitives
Mitä !? The Primitives? Mitä se tekee punkfestareilla? Aika pitkälle on punkin käsitettä venytetty, jos 80-luvun indiepop mahtuu tämän termin alle. Menin kuitenkin katsomaan, koska kyllähän minä popista pidän ja Crash oli ihan älyttömän hyvä biisi aikoinaan. Vaikka minulla on bändi eka LP ja pikku nippu singlejä, niin muita biisejä en muistanut edes nimeltä. Valitettavasti setti todisti, että Crash on bändin ainoa loistava biisi. Yhden hitin ihme. Tracy Spencerin ääni oli kylläkin kaunis.
Au Pairs
Yksi bändi jonka todella tahdoin nähdä oli Au Pairs. Vuonna 1981 ilmestynyt LP Playing With A Different Sex oli aikoinaan itselleni tärkeä levy ja sellainen levy, jossa post-punk on paljon muutakin kuin pelkkää synkistely. Nyt jäljellä alkuperäisestä kokoonpanosta ei ollut kuin bändin voimahahmo Lesley Woods. Hän oli koonnut nuoremmista soittajista uuden Au Pairsin, joka oli eläväinen ja pirteä. Harmillisesti hetkittäin näkyi keikkakokemuksen puute; Lesley keskeytti biisejä ja totesi, että tämä menee nyt väärältä korkeudelta ja sitten aloitettiin uudestaan. Ei tuo muuten haitannut, mutta laski setin intensiteettiä. Hienoa, että Lesley on taas kehissä. Courettesin ja TV Smithin ohella päivän parasta antia.
T.V. Smith
Kenellekään ei lienee tule yllätyksenä, kun sanon, että TV Smith heitti taas kerran todella hienon keikan. Miehellä oli kolme keikkaa Rebellionissa. Festarin etkoilla edellisenä päinä (jossa en ollut) hän oli soittanut pelkästään uusia biisejä. Tänään oli sitten vuorossa hittiparaati, johon ihmiset olivat saaneet toivo biisejä miehen Facebook sivuilla. Yleisö sai selvästi mitä halusi ja niin sain minäkin. Hieno päätös omalle illalleni. Aamuinen viiden herätys, matka Blackpoolin ja päivä vetivät mehut pois ja viimeisen bändit jäivät illalta näkemättä. Useampikin tyyppi kehui seuraavana päivänä, että The Stranglers oli ollut todella kovat, mutta … no eihän täällä koskaan voi kaikkea nähdä.
7.8.2026
Fire Exit
Perjantai alkoi Fire Exitillä, Glasgown alkuperäisiä 1977 punkkeja. Tekivät tosin tuolloin vain yhden singlen, kaikki viisi pitkäsoitto on tehty 2000-luvulla. Tätä en ollut nähnyt aikaisemmin, mutta kun jo edellisenä päivänä näki paljon Fire Exit T-paitoja, niin odotin bändiltä aika paljon. Ihan standarditapaukseksi se ainakin akustisesti paljastui. Biisi Timewall on niitten ainoalta sinkulta silloin joskus, mutta tämä versio ei tavoita singlen tasoa lähellekään. Jäi siis ”pikku kivaksi”.
Spleen
Italian Spleen venytti punkkiaan vahvasti grungen suuntaan. Hiukan nuorempia kavereita ja kova oli yritys, mutta ei vain jotenkin innostanut minua ihmeemmin. Ei huono, mutta jotain puuttui.
Cryssis
Jostain syystä olin siinä käsityksessä, että akustisella lavalla esiintyisi koko Cryssis. Olin todella innoissani, että vihdoinkin näkisin koko bändin setin. Pettymys oli siis melkoinen, kun se taas kerran oli pelkkä Dick York & Vom duo. Ihan hyvähän se taas oli, mutta kun odotukset oli ihan jossain muualla. Kyllä nämä mahtavat biisit olisi joskus kiva kuulla koko bändin vetämänä.
Random Hand
Random Hand oli taas näitä bändejä, joita tutut suosittelivat, muuten en kyllä olisi ollut osannut mennä paikalle. Ihan älyttömän vetävää skapunkkia todella hyvällä groovella soittava bändi. Tästä tuli kyllä välittömästi bändi, jota pitää alkaa seuraamaan.
TV Smith and the Bored Teenagers
TV Smith and the Bored Teenagers soittivat jälleen kerran vahvan Adverts-setin. Tämä menee tähän osastoon, jonka käyn joka kerta katsomassa, vaikka olen jo useasti nähnyt. Adverts oli kuitenkin minulle yksi niitä kaikkein rakkaimpia bändejä. Takuuvarmaa työtä jälleen kerran.
The Kids
Belgialainen The Kids jäi joitakin vuosia sitten tsekkaamatta Puntalassa, joten otin nyt vahingon takaisin. Ihan reipasta menoa, mutta ei saavuta tämäkään kahden ekan LP:n tunnelmaa livenä. Silti ihan mukava että tämäkin tuli nähtyä.
Roman Jugg Band
Roman Jugg soitti Damnedin riveissä vuosina 1982–1989. Nyt hän oli koonnut bändi, joka soitti etupäässä Damned-materiaali, jonka säveltämiseen hän oli osittain osallistunut. Bändissä oli selvästi nuorempaa väkeä, mikä takasi hyvän menon ja koskettimet olivat hieno lisä ääni maailmaan. Muuten todella hyvä, mutta ei Roman Jugg kyllä mikään laulaja ole, jos olisi ottanut mukaan jonkun kunnon laulajan ja tyytynyt soittamaan vain kitaraa olisi tämä ollut vieläkin parempi.
The Outcasts
The Outcasts on heittänyt tavallisesti takuuvarmoja ja tiukkoja punksettejä, joten kun oli sopiva rakokin, niin päätin mennä katsomaan bändin taas kerran. Kokoonpano oli kasvatettu triosta viisimiehiseksi, mutta homma ei ollut parantanut. Tiukkuutta oli työskentelystä vähentynyt ja joten bändi tuntui vain laiskemmalta kuin aikaisemmin.
Ferocious Dog
Jos Outcastsin näkemin tällä kertaa oli pettymys, niin Ferocious Dog ei sitä ollut. Bändi tuntui olevan suorastaan entistä paremman vedossa ja irkkupunkki kulki kuin mikä. Mutta jos välipuheista ymmärsin, niin tämä jäi sitten viimeiseksi kerraksi, kun näin bändin. Tekevät kiertueen loppuun ja laittavat sitten tinapillit ja viulut pussiin.
The Sample
The Sample oli aikoinaan näitä vain kaksi sinkkua tehneitä bändejä. Itselleni ostin niistä jälkimmäisen (Dead Hero) kun se ilmestyi ja pidin siitä, se putoaa hauskasti vanhan punkin ja HC:n väliin. Pitihän tuo nyt tietenkin tsekata. Ei ihmeellinen, mutta ihan OK tämäkin. Ei Sham 69:n eikä Anti-Nowhere League jaksaneet kiinnostaa, joten lähdin hotellille ennen niitä nukkumaan.
8.8.2026
Ruts DC
Vaikka kuinka päättää, ettei kävisi katsomassa samoja vanhoja bändejä, niin Ruts DC:tä en vain voinut olla jättämättä väliin – se on jokavuotinen must. Bändi on ihan älyttömän hyvä, kappaleet loistavia, ne on akustista settiä varten sovitettu siihen sopiviksi, ei vain vedetä löysästi läpi, vaan hommaan on nähty vaivaa. Uskomaton groove mitä nämä kolme herraa saavat soittoon. Pidän paljosti.
Nothing Thrives
Nothing Thrives tulee Kreikasta ja paiskoi aika standardin omaista punkkia, mutta ote tekemiseen oli erinomainen. Pidemmän päälle setti kävi kylläkin tylsäksi biisimateriaalin yksiulotteisuuden takia.
Mick Rossi
Mick Rossikin oli valitettavasti löystynyt. Tosin tänä vuonna en nähnyt miehen sähköistä keikkaa Gun Street bändin kanssa. Oheisella pätkällä Rossi on Slaughter and the Dogsin yhden minun mielestäni parhaan biisin Situationsin kimpussa, mutta ei saa puhallettua siihen sitä henkeä mikä biisiin kuuluu, vaikka soitto sinänsä kulkeekin.
Salford Jets
Salford Jets on mod-bändi ja soitti sitä 80-luvun Thames-beat tyylistä modmusiikkia, vaikka tuleekin Manchesteristä. Tyylille soivan heleästi ja ilmavasti homma toimi. Oikein mukava kuulla tämänkin tyylistä bändiä väliin.
Die Toten Hosen – Auswärtsspiel
Sitten se keikka, jota olin odottanut ja joka on suurin syy siihen miksi edes lähdin Rebellioniin tänä vuonna. Die Toten Hosen teki juuri viimeisen levynsä ja aloitti yli vuoden kestävän kiertueen jonka jälkeen bändi lopettaa. Tämä on minulle viimeinen kerta, kun näen bändi ja mikä kerta se oli! Vaikka bändi on stadionluokkaa ja isot keikat ovat etupäässä stadionrockia punksärmällä, niin tällä keikalla Hosen osoitti, että kyllä he punkbändi ovat silloin kun haluavat. Setissä useampi biisi, joita ei viime stadionkeikoilla ole kuultu, mutta silti pelkkiä hittejä. Olin punkrocktaivaassa tunnin ajan – siis koko keikan. Ehdottomasti tämän Rebellionin paras keikka.
Pussyliquor
Pussyliquor edusti nuorempaa naisenergiaa ja millä tavalla! Keikka oli äärimmäisen viihdyttävä. Kyseinen video ei tee täysin oikeutta bändin lavamenolle. Kunnon meuhkaamista ja heittäytymistä tilanteeseen. Keikan jälkeen piti mennä merkkapisteelle juttelemaan naisten kanssa ja ostamaan levy. Tämä on bändejä, joka menee seurantalistalle.
The Attack
Itse asiassa kuvittelin meneväni katsomaan aivan toista Attackia, kuin minkä näin. Pieni keskustelu asiasta tietävien kanssa toi selkeyttä asiaan ja selvisi että tämä Attack tulee Orlandosta Yhdysvalloista. Ihan kelpo kamaa oli tämäkin.
Resistance 77
Resistance 77 oli monena vuonna ollut tsekattavien bändien listalla, sillä ne muutamat levyt, jotka minulla on ovat ihan mainioita. Aina oli kuitenkin tullut joku toinen bändi, joka oli ollut mielenkiintoisempi sillä hetkellä. Nyt pidin huolen että näen bändin. Ehkä odotukset usean vuoden odotuksen jälkeen olivat liian korkealla; bändi osoittautui vain ihan hyväksi keskisarjan yhtyeeksi. Päivän missaus seuraavan päivän kommenttien perusteella oli Dave Formula & Nokon Magazine-keikka, jota useampi ylisti.
9.8.2026
Violet Violet
Sunnuntaina Pavillion-lava oli omistettu ”vihaisille naisille”. Päätin tsekata aina kun vain jotenkin muuhun ohjelmaan sopi mitä siellä on tarjolla ja mielenkiintoista kamaahan siellä oli. Eka uusi tuttavuus tältä lavalta oli post-punkkia punkkiinsa yhdistävä Violet Violet.
Mika Bomb
Mika Bomb puolestaan edusti päälavalla nuorten naisten energiaa Japanista. Se on just niin Japanilainen kuin saattoi arvatakin, sitä sellaista japani-pop-punkkia mitä aika monet alan naisbändit sieltä soittavat.
Los Fastidios
Sitten olikin vuorossa yksi ehdottomista Rebellion suosikeistani jo vuosien ajan Los Fastidios. Ne saivat akustisella lavalla todella mahtavan fiiliksen aikaan sunnuntaina heti puolen päivän jälkeen. Lattia keinui kun salintäyteinen yleisö heilui bändin skapunkin tahdissa. Nämä eivät petä koskaan. Todellista hyvän tuulen musiikkia ja vielä sanoman kera. Vahva suositus bändin tsekkaamiseen.
Chelsea
Sitten olikin taas vuorossa 77-punkkia, tai oikeastaan 76, sillä Chelsean juuret yltävät sinne asti. Ihan hyvin Gene October jaksoi edelleen vetää. Kovin sitä mitä odotin, muttei juuri enempää. Mielellään tämänkin katsoi läpi.
Darling Buds
Jos Primitives hämmästytti sillä, että mitä se tekee Rebellionissa, niin Darling Buds hämmästytti vielä enemmän. Mutta niin vain menin sitäkin katsomaan, sillä pidin aikoinaan niitten 80-luvun lopun indiepophiteistä. Yllätys oli melkoinen, että Darling Buds oli selkeästi relevantimpi kuin Primitives. Paikoitellen se oli ihan suoraa uutta aaltoa – näytebiisi ei anna parasta kuvaa bändistä. Andrea Lewis oli lisäksi paljon energisempi, vapautuneempi ja söpömpi kuin Primitivesin Tracy. Tästä tulikin varsin mainio reilu puolituntinen
Witch Spit
Sitten taas vihaisia naisia, nyt duon voimin. Ideaa ja yritystä oli, mutta jotta saisit duona koko setin kantamaan, niin pitää olla todella hyvä soittamaan ja esiintymään (vrt. Courettes) ja sitä Witch Spit ei ainakaan vielä ole. Energiasta homma ei jäänyt kiinni.
Breakup Haircut
Breakup Haircut oli sellaista oikealla tavalla amatöörimäistä popimpaa punkkia, jossa oli välillä mukavia rytmiratkaisuja. Tykkäsin.
Members
JC Carrollin soolokeikka akustisena oli ollut niin huono, että melkein skippasin tämän. Carroll oli soolona niin huono, että en ottanut edes yhtä biisi talteen – sama muuten kävi Johnny Mopedin akustisen keikan kanssa, bändi tuntui olevan lähes sketsiviihdeversio itsestään, väärällä lailla kieli poskella – sekin jäi ottamatta talteen. Onneksi tuo idea, että Members soittaa läpi klassikkolevynsä At the Chelsea Nightclub sai kuitenkin tulemaan paikalle, sillä tämä oli ihan aitoa asiaa. Muu bändi sai puhallettua Carrolinkin vauhtia. Kun levy soitettiin biisijärjestyksessä läpi, niin oli helppo laskea missä kohtaa Solitary Confinement ja The Sound of the Suburbs tulivat. Otin molemmat talteen. Tämä keikka oli iso ilo ja ylitti selvästi odotukset, kun Carroll oli laskenut ne kovin alas.
Whoremones
Nämä vihaiset naiset tulivat Los Angelesista. Vaikka bändi on aika tuore niin esiintymisessä oli se tuttu jenkkivarmuus, joka aloittelevilta Eurooppalaisilta usein puuttuu. Kun biisimateriaaliin tasoa saadaan nostettua niin tästä voi tulla kovakin.
Godfathers
Takuuvarma keikka jyrä Godfathers jäi minulla festivaalin viimeiseksi bändiksi. Tähän oli hyvä päättää festarit: Birth, School, Work, Rebellion, Death. Ei mitään maata mullistavaa, mutta erittäin hyvin läpivedetty show. Jäi ihan hyvä maku suuhun Rebellionista.
Piti päivittämäni Kouvolan sukupuu, mutta sehän osoittautuikin isommaksi hommaksi, kun luulin. Päätin sitten jakaa sen kolmeen osaan, ja näistä kolmesta tein ensimmäisen Kuusankosken. Kuusankoski oli aikoinaan oma kuntansa, mutta nykyisin se on osa Kouvolaa. Katsotaan millä aikavälillä saan nuo kaksi muuta osaa (Anjalankoski ja itse Kouvola) tehtyä.
Virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Purralin Lista on ollut melkoinen myynti ja arvostelumenestys. Toki isoin syy siihen on se, että levyhän on ihan käsittämättömän loistava, mutta ehkä se, että Hesari teki bändistä B-osan avausjutuksi, auttoi sekin asiaa.
Ilkka-Pohjalainen: ”Melodisessa painalluksessa päättäjien kurkkuihin tungetaan luita estoitta, joten kapinahenki elää kirpeänä.”
Desibeli.net: ”Uudet luokkarajat ovat piirtymässä, kun yhä useampi joutuu kamppailemaan silkan selviytymisen edessä. Purran lista reagoi nykyisen maailman tilanteeseen, hakemalla uuteen aikaan sopivia tekstejä menneiltä päiviltä. … Purran lista kohtelee Chydeniuksen viehättävää melodiaa asianmukaisella kunnioituksella, eikä surumielisen kauneuden arvo himmene.”
Emotionzine: “Perkula, tämähän on oikein hyvän kuuloista. Toveri, mitä odotat? menee eteenpäin kuin Ramones, eikä ole tietoakaan siitä totisuudesta, mikä mielikuva tuli joskus kun tällaisia biisejä tuli kuunneltua, halusi tai ei. Mutta se täytyy kyllä sanoa, että nämä sanat ovat tänään jopa enemmän totta kuin yli sataan vuoteen.”
Riffi: ”Jahnukaisten omintakeinen musiikki tuulettaa kivasti päätä ja virkistää korvia juuri erilaisuudellaan. … Juuri näistä syistä tällaisia levyjä pitäisikin tehdä enemmän!”
Ilkka-Pohjalainen: ”Instrumentaalisissa ilotteluissa Batman ja Robin ryhtyvät puistotädeiksi, puutarhatonttu paljastuu punkkariksi ja sorvari nukkuu huonosti.”
Jazz Finland: ” Ensimmäistä kertaa yhtyeen albumilla kuullaan myös lainakappaleita. Jahnukaisten instrumentaalijazzia on joskus kuvattu ”soundtrackiksi televisiosarjoihin, joita ei ole tehty”, joten olikin korkea aika ottaa käsittelyyn John Barryn tunnusmusiikki sarjasta Veijareita ja pyhimyksiä (The Persuaders!, 1970-1971). Levyllä kappale on saanut tv-sarjan ruotsinkielisen nimen Snobbar som jobbar.”
Ilkka-Pohjalainen: ”Piskin sympaattiset indiehuurut paneutuvat tilityksiin, joiden maanläheinen klangi viehättää. On arvostettavaa, että jousilla höystetty Diagnoosi mahtui joukkoon. Sen herkkyys koskettaa syvältä.”
The Boasters: Dancefloor K.O.
Oi Oi the Blog: ” What makes this record click is the honesty. No filler, no pretentious art-punk nonsense – just ten songs that do exactly what they say on the tin. This is music for the lads (and lasses) who still believe in three chords, a pint, and sticking it to the Monday morning alarm clock.”
Pakotie: Unissakävelijä
Emotionzine: “A-puoli on hitaampi, mutta hyvä biisi silti/sen takia. B-puoli on vähän skapoljennollakin etenevä keskinopea biisi ja näistä parempi. Koska hyviä biisejä bändillä siis on enemmänkin (niitä nopeampiakin, kuten nuo EP:n biisit!), niin LP olisi kiva kuulla. Ja Kivi Larmolan kansi on hieno!”
Lappi Grass: Ghost From The Past / Lappi Grass Overture
Emotionzine: “En meinannut kuunnella koko singleä ekaksi, mutta pääsin ennakkoluuloista ja luulen, että jos moni muukin pääsee, niin voi tykätä. Tämä ei kuitenkaan ole oikeasti ihan mitään bluegrass-musaa, vaan ihan kiinni tässä päivässä, tietyin vaikuttein.”
Jouni Hokkanen: Lykantropia 1986–1992 (kirja)
Savon Sanomat: ”Kulttuuriteot eivät ole muodissa juuri nyt, koska ne eivät liikuta suuria rahasummia ja väkimassoja. Ja juuri siksi kulttuuritekoja tarvitaan. Kulttuuri tekee ihmisestä ihmisen. Teos Lykantropia 1986–1992 on kulttuuriteko.
TV Smiths Cheap: Rip…Everything Must Go
Ruotsalainen Skrutt Magazinet arvio ison nipun Hiljaisten levyjä. Tässä esimerkkinä TV Smith: “The punkworld’s best voice I think belongs to Tim Smith aka TV Smith … There is no one who sounds like him and it is never hard to say that it is among the best I have heard every time when I hear him because his voice has so much attitude, peculiarity and the lyrics surpass most things. So I think that this Finnish record company has done a very good deed when you release this on vinyl and in this way maybe this group gets a boost and that people discover them again and then go on to Adverts and TV’s solo records because every punk with self-respect must have all these albums.”
Episodi: ”Lykantropia-lehti syntyi 1980-luvun puolivälissä vastareaktioksi moraalipaniikille ja elokuvien kieltämiselle. Lehti edusti tee-se-itse-henkistä fanzine-kulttuuria ja käsitteli kauhua taiteena ja ilmaisumuotona aikana, jolloin genre nähtiin laajasti ongelmallisena.”
Kirjavuoksi: ”Kirjoituksia kellareista on kevyttä kesäluettavaa, josta varmaan jokainen saa uutta tietoa. Tekstit ovat kirjoitettu perinteisen fanzine -tyyliin helposti lähestyttävästi, aivan kuin teksti olisi kirjoitettu juuri sinulle joka luet tätä.”
Purran Listan Nälkämailla LP myytiin hetkessä loppuun. Siitä tilattiin 200 lisäpainos joka saapui tänään. Eli nyt levyä saa ainakaan jonkin aikaa. Kannattaa tilata heti, sillä tämän jälkeen lisää ei enää oteta.
