Tulevat julkaisut (päivitetty lista):

Vihdoin ja viimein saadaan johonkin levyyn ihan tarkka päiväkin. Kaikkineen jono vain pitenee, Vihdoin ja viimein saadaan johonkin levyyn ihan tarkka päiväkin. Kaikkineen jono vain pitenee, kun nyt voi ylpeänä lisätä viimeksi Eddie & The Hot Rodsin uuden single. KYLLÄ! Juuri se ”Do Anything You Wanna Do” Eddie & The Hot Rods! Barrie Mastersin kuoleman jälkeen jäljelle jääneet jäsenet päättivät jatkaa pitääkseen hienoa traditiota yllä ja juuri tästä uuden singlen A-puoli Guardians of the Legacy kertoo. Kokoonpano muuttui sen verran, että basisti Ian ’Dipster’ Dean siirtyi laulajaksi ja nelikielisen varteen tuli ex-Chords-mies Mic Stoner. Nyt Hiljaiset Levyt pääsee julkaisemaan tämän legendaarisen yhtyeen singlen.

Kolme Seisoo Vinossa: Sinä tanssit nuoralla (LP)

Julkaisu: 20.5.2022

Kolme Seisoo Vinossa oli Suomen post-punkin ensimmäisen aallon hienoimpia bändejä – muistattehan Pelisali-singlen? Yhtyeen arkistoista löytyi LP:llinen materiaalia, joista koottiin tämä levy, ja mukaan tuli vielä pari uuttakin biisiä.

Deus De Caos: 11.59

Julkaisu: kesäkuu 2022  (koelevyt olemassa)

Lazze Aaltonen ja Pate Vuorio päättivät koota uuden bändin. Sen soittajien taustoista löytyy sellaisia yhtyeitä kuin Prestige, Coronary, Rytmihäiriö, Painajainen, Warmath, Two Witches, Kiljuvelka-70, Riistetyt, Pyhät Nuket, Harmony Garden, jne. Nyt tehdään post-punkkia kunnon rock-ottellaa, synkästi ja syvältä. Parin digisinkun jälkeen ilmestyy ensimmäinen LP.

Abortti 13: Meidän punk on parempaa kuin teidän punk (LP)

Julkaisu: kesä 2022 / toimitettu prässäämöön joulukuussa

Suomalaista kunnon punkrokkia jo vuodesta 1983 ja nyt uusi todella tiukka LP, jolla 18 isolla asenteella toteutettua biisiä

Nuorisopalatsi: Peura (CD)

Julkaisu: elokuu 2022

Nuorisopalatsin kolmas pitkäsoitto jatkaa yhtyeenhienojen albumien sarjaa. Melodiavetoista kitararockia yhtyeen omalla soundilla.

Wolfmen: The Shadow War (LP)

Julkaisu: elo-/syyskuu 2022 (koelevyt olemassa)

30 vuotta on kulunut Wolfmenin ensimmäisen albumin julkaisusta. Se julkaistiin tuolloin CD:nä ja kasettina ja nyt kolmekymmentävuotisjuhlan kunniaksi levy tulee saataville myös 30 vuotta on kulunut Wolfmenin ensimmäisen albumin julkaisusta. Se julkaistiin tuolloin CD:nä ja kasettina ja nyt 30-vuotisjuhlan kunniaksi levy tulee saataville myös vinyylinä.

Tv Smith: Generation Y (LP)

Julkaisu: syksy  2022 / toimitettu prässäämölletammikuussa

TV Smithin vuonna 1998 ilmestynyt klassikko, nyt ensimmäistä kertaa tulossa vinyylillä. Pitää sisällään sellaiset hitit kuin Expensive Being Poor, Generation Y, Happy Homeland, jne.

Saattohoito79: Pääoma ja valtiovalta / Urheilupuisto 13.6. (kauan sitten) (7”)

Julkaisu: syksy  2022

Viime vuonna debyyttialbumin Mitä Sä Haluut, Sitä Sä Saat! julkaissut Saattohoito79 on siirtynyt Hiljaisten Levyjen riveihin ja tekeillä on single, jonka A-puoli on Ebba Grönin tunnetuksi tekemä Blå Tågetin Staten Och Kapitalet todella hyvällä suomenkielisellä tekstillä.

j

Eddie & the Hot Rods: Guardians of the legacy / Secret Smile (7”)

Julkaisu: syksy 2022

Eddie & The Hot Rods jatkaa tehden kunniaa 2019 menetyneelle Barrie Mastersolle. Guardians of the Legacy kertoo siitä kuinka Hot Rods fanit rohkaisivat yhtyettä jatkamaan ja pitämään hengissä yhden Ison-Britannian tärkeimmän pubrock / punkrock -yhtyeistä perintöä. Hiljaiset LEddie & The Hot Rods jatkaa tehden kunniaa 2019 menehtyneelle Barrie Mastersolle. Guardians of the Legacy kertoo siitä, kuinka Hot Rodsin fanit rohkaisivat yhtyettä jatkamaan ja pitämään hengissä yhden Ison-Britannian tärkeimmän pubrock / punkrock -yhtyeen perintöä. Hiljaiset Levyt julkaisee nyt tämän hienon kunnianosoituksen vinyylisinglenä. Singlen B-puolelta löytyy demoversio kappaleesta Secret Smile.

Kolme Seisoo Vinossa nyt Tampereella.

Suma lähtee vihdoin ja viimein purkautumaan. Kolme Seisoo Vinossa LP:t tulivat tänään ja tässä kuussa pitäisi tulla vielä toisenkin levyn tehtaalta.

Tämä Sinä tanssit nuoralla pitää sisällään aiemmin virallisesti ennen julkaisemattomia studioäänityksiä vuosilta 1981-2021 – omakustanne CDr:llä on näistä muutama biisi julkaistu. Hienon paketin kruunaa Ilkka Mattilan inserttiin kirjoittama historiikki. Tuo teksti löytyy myös Hiljaisten saitilla olevalta Kolme Seisoo Vinossa sivulta.

Levyn virallinen julkaisupäivä on 20.5. Silloin levy löytyy siis kaupoista.

Hiljaiset Levyt ottaa ennakkotilauksia vastaan hintaan 20:- (+ postikulut 5,90). Jos kiinnostaa niin laita sähköpostia osoitteeseen jukka@hiljaisetlevyt.com

Kevät ale!

Kerätäänpä hiukan rahaa, niin saadaan seuraavat levyt prässäämöön edellisten viiden seuraksi – onneksi toukokuun alussa levyjä alkaa tulla takaisin, joten sitten alkaa taas rahaakin tulla levykauppa myynnistä. Mutta nyt siis tämän viikon ajan kaikista levyistä 20% alennus jotka ovat Hiljaisten Levyjen Discogs kaupassa. Esimerkiksi normaalisti 24,00 euroa maksava LP maksaa nyt vain 19,20. Lista levyistä löytyy täältä: https://www.discogs.com/seller/hiljainen_man/profile

HUOM HUOM: Alennuksen saa VAIN jos lähettää tilauksen viestillä tai sähköpostilla (jukka@hiljaisetlevyt.com). Kun laitat tilauksen tulemaan, niin minä lasken loppusumman ja ilmoitan sen sekä tilinumeron jonne levyt voi maksaa.

Postikulut: 1 – 3 single 3,90. Jos enemmän singlejä tai yksin LP, niin postikulut 5,90 (riippumatta kuinka monta tilaat).

Alennus siis voimassa 18.4. – 22.4. viestillä tai sähköpostilla tehdyille tilauksille.

Tampereen rocksukupuu 1960-80 -lukujen bändejä

Tässä on sitten viides Tampereen sukupuu. Tampereen sukupuita on valmistunut aika tiuhaan ja vielä on muutama tulossa, sillä tekeillä olevaa Museokeskus Vapriikin Manserock –näyttelyä varten kartoitan Tampereen levyttäneitä bändejä. Kyllä muitakin kaupunkeja väliin mahtuu – nytkin on kaksi muuta työn alla, mutta puhutaan niistä vasta sitten kun ovat valmiit.

Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta (https://www.hiljaisetlevyt.com/2022/02/21/sukupuuhakemisto/).

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2022/04/Tampere-80-90-luku.pdf

Tulevat julkaisut (päivitetty lista):

Kolme levyä on edennyt koelevyvaiheeseen ja pari uutta juttu tullut suunnitelmaan, joten lienee aika päivittää listaa. Ajankohdat ovat arvauksia, tosin hyviä sellaisia, joutuen levyprässäämön hiukan ”joustavasta” aikakäsityksestä.

Kolme Seisoo Vinossa: Sinä tanssit nuoralla (LP)

Julkaisu: Toukokuu 2022 (koelevyt olemassa)

Kolme Seisoo Vinossa oli Suomen post-punkin ensimmäisen aallon hienoimpia bändejä – muistattehan Peilisali singlen? Yhtyeen arkistoista löytyi LP:llinen materiaali joista koottiin tämä levy ja mukaan tuli vielä pari uuttakin biisiä.

Deus De Caos: 11.59

Julkaisu: kesäkuu 2022  (koelevyt olemassa)

Lazze Aaltonen ja Pate Vuorio päättivät koota uuden bändin. Sen soittajien taustoista löytyy sellaisia yhtyeitä kuin Prestige, Coronary, Rytmihäiriö, Painajainen, Warmath, Two Witches, Kiljuvelka-70, Riistetyt, Pyhät Nuket, Harmony Garden, jne. Nyt tehdään post-punkkia kunnon rock-ottellaa, synkästi ja syvältä. Parin digisinkun jälkeen ilmestyy ensimmäinen LP.

Abortti 13: Meidän punk on parempaa kuin teidän punk (LP)

Julkaisu: kesä 2022 / toimitettu prässäämöön joulukuussa

Suomalaista kunnon punkrokkia jo vuodesta 1983 ja nyt uusi todella tiukka LP, jolla 18 isolla asenteella toteutettua biisiä

Nuorisopalatsi: Perua (CD)

Julkaisu: elokuu 2022

Nuorisopalatsin kolmas pitkäsoitto jatkaa yhteen hienojen albumien sarjaa. Melodiavetoista kitararockia yhtyeen omalla tutulla soundilla.

Wolfmen: The Shadow War (LP)

Julkaisu: elo-/syyskuu 2022 (koelevyt olemassa)

30 vuotta on kulunut Wolfmenin ensimmäisen albumin julkaisusta. Se julkaistiin tuolloin CD:nä ja kasettina ja nyt kolmekymmentävuotisjuhlan kunniaksi levy tulee saataville myös vinyylinä.

Vinyyliversio aikoinaan vain CD:nä julkaistusta Wolfmenin ensimmäisestä pitkäsoitosta.

Tv Smith: Generation Y (LP)

Julkaisu: syksy  2022 / toimitettu prässämölle tammikuussa

TV Smithin vuonna 1998 ilmestynyt klassikko, nyt ensimmäistä kertaa tulossa vinyylillä. Pitää sisällään sellaiset hitit kuin Expensive Being Poor, Generation Y, Happy Homeland, jne.

Saattohoito79: Pääoma ja valtiovalta / Urheilupuisto 13.6. (kauan sitten) (7”)

Julkaisu: syksy  2022

Viime vuonna debyyttialbumin Mitä Sä Haluut, Sitä Sä Saat! julkaissut Saattohoito79 on siirtynyt Hiljaisten Levyjen riveihin ja tekeillä on single, jonka A-puoli on Ebba Grönin tunnetuksi tekemä Blå Tågetin Staten Och Kapitalet todella hyvällä suomenkielisellä tekstillä.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Lisäksi pari sinkkua on aika pitkällä suunnittelussa, mutta palataan niihin seuraavalla kerralla, kun listaa päivitetään.

Lisäyksiä levykauppaamme

Paketteja on tullut useammastakin suunnasta ja monen moista vinyyliherkkua (ja pari CD:täkin) on tullut. Poikkeuksellisesti olen ehtinyt jo kaiken lisäämään myös Discogs-kauppaamme.

Tässä listassa siis kaikki nyt tulleet. Jos haluat tsekata kaikki levyt jotka ovat myynnissä, niin ne löytyvät täältä: https://www.discogs.com/seller/hiljainen_man/profile

Postikulut: 1 – 3 singleä 3,90. Yli 4 singleä ja/tai yksi tai useampia LP:itä 5,90.

Tilata voi viestillä, silloin pystyn hiukan paremmin pyöristelemään hintoja.

NOSTO:

Ihan erikseen pitää mainostaa Mike Bell Cartel’in LP:tä The Cartel & I. Pekka Laine, Miikka Siira ja kumppanit soittavat garagea niin soinnukkasti ja hienosti, että. Hinta LP:llä vain 22,00

LP

Big Country: We’re Not In Kansas Vol.4  14,00

Bikini Kill: Pussy Whipped  24,00

Dead Moon: What A Way To See The Old Girl Go  26,00

Flogging Molly: Swagger  22,00

G.B.H.: City Baby’s Revenge  28,00

Hanoi Rocks:  Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks  22,00

Jetboy: Born To Fly  20,00

Manics: So Far So Loud  28,00

Nine Nine Nine: Best Of Live  24,00

Rumour: Max  12,00

Theatre Of Hate: Westworld  26,00

Varukers: Demos  18,00

Mike Bell Cartel: The Cartel & I  22,00

Johnny Casino: Vibration Yours And Mine  16,00

Doojiman & The Exploders: Electric Boogaloo  16,00

Jack Oblivian Dream Killers: Lost Weekend  18,00

Sur-rur: Entisyydestämmekinköhän (2LP)  25,00

Alien Sex Fiend: The Manic Nightmare Of Alien Sex Fiend (The Singles 1983-1985)  28,00

Bloodshot Bill: Get Loose Or Get Lost  22,00

Clash: Tokyo Calling  26,00

Diodes: Released  28,00

Flyin’ Spiderz: Flyin’ Spiderz  28,00

Fountains Of Wayne: Fountains Of Wayne  28,00

Germs: Cat’s Clause  28,00

Joy Division: Atrocity Exhibition  22,00

Plasmatics: Metal Priestess  18,00

Sky: The Great Balloon Race  8,00

Stiff Little Fingers: Inflammable Material  28,00

Stiff Little Fingers: No Going Back  28,00

Tasseomancy: Do Easy Bella  7,00

Bonnie Tyler: Her Ultimate Collection  22,00

U.K. Subs: Brand New Age (2 * 10″)  28,00

V/A:  Jon Savage ‎– Fame (Jon Savage’s Secret History Of Post-Punk 78-81)  39,00

X-Ray Spex: Germfree Adolescents  28,00

Outsiders: Calling On Youth  18,00

Skin-Deep: More Than Skin-Deep  16,00

Tights: TV, Work & Bed  18,00

Serious Drinking: The Revolution Starts At Closing Time  18,00

Last Rites: Outtakes & Wat Weiss Ich Denn?  18,00

One Eyed God: A Land Fit For Heroes  18,00

Screaming Dead: Night Creatures  18,00

Maniacs: The White Rose Of Resistance  22,00

Red London: This Is England  18,00

Disturbed: We Are The Disturbed  22,00

7″

Attak: Murder In The Subway / Future Dreams  7,50

Fits: The Last Laugh E.P.  7,50

Zipps: Don’t Tell The Detectives / Friends  7,50

Ultra Violent: Crime… For… Revenge EP  7,50

Shannon and… Bloodshot Bill: Honey Time  9,90

The 5.6.7.8’s With Bloodshot Bill: My Little Muck Muck / Smell Was Grease Leather And Chewing Gum  14,00

Diodes: Child Star  14,00

Dwarves & The Raging Nathans: Split-Ep  9,50

Raunch Hands: Let It Burn (2 * 7″)  9,00

Draper, Paul: Grey House Kscope 12in 1  3,45  3,45  3,45

Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?: From Finland With Love EP  9,00

Lockjaw: Radio Call Sign  9,50

Vincent, Gene: Hey Mama  9,00

Arvidson & Butterflies: Blank Season EP  7,50

Hijackers: I Don’t Like You EP   7,00

Mary’s Kids: Don’t Back Down EP  8,00

Reverberations: Move Along / Why Ya Gotta Be So Mean?  7,50

Oi Polloi / Hergian: split-EP  7,00

Nyrkkitappelu: Nyrkkitappelu Hiton Nyrkkitappelu  8,50

CD

Klingonz: Up Uranus  4,00

New York Dolls: Dancing Backward In High Heels (Cd+Dvd)  6,00

Hiljainen ilta myös Helsingissä

Ettei hesalaisille tulisi paha mieli siitä että vain Tampereella järjestetään kaikkea kivaa, niin päätettiin tarjota sama upea kattaus Hiljaisen Illan merkeissä myös tuonne Tampereen luonnonkauniiseen satamakaupunkiin. 1.6.2022 Bar Loose valtaavat Hiljaisten Levyjen 90-luvun suuruudet: Garbagemen, Jalla Jalla ja Lowdown Shakin’ Chills. Todella harvinaista herkkua! Lowdownit eivät ole soittaneet sitten 90-luvun puolen välin. Jallojakaan ei ihan äskettäin ole etelässä nähty, eikä Garbagemenkään nyt liiemmälti keikkoja ole tehnyt. Tilaisuutta mainostetaan Hiljaisten Levyjen 35-vuosijuhlana, mutta tuo merkkipaalu tuli täyteen jo viime vuonna. Enemmän tämä on Lowdown Shakinä Chillsin hiukan myöhässä tuleva From the Cradle to the Grave-kokoelma levynjulkkari. Mutta oli syy mikä tahansa, niin voin taata, että huima ilta on tulossa. Harvinaista herkkua koko illan mitalta.

Liput ennakkoon vain 15 € ja kannattaa ehdottomasti ostaa ja varmistaa että pääse sisälle, sillä ainakin Tampereella lippujen myynti lähti erittäin reippaasti käyntiin. Lippuja voi ostaa tapahtumasivun kautta: https://www.facebook.com/events/950753058800450/

Hiljaiset Levyt: Pyöreitä levyjä kulmikkaille ihmisille! Jopa meidän sukkamme haisevat hyvältä!

Hiljaisen illan paluu!

One night only! Muistatteko legendaariset Hiljaiset illat? Jos muistatte, niin nyt on mainio tilaisuus verestää makeita muistoja. Jos etten, niin nyt on viimeinen mahdollisuus kokea sellainen. 2.6.2022 Klubin valtaavat Hiljaisten Levyjen 90-luvun suuruudet: Garbagemen, Jalla Jalla ja Lowdown Shakin’ Chills. Todella harvinaista herkkua! Lowdownit eivät ole soittaneet sitten 90-luvun puolen välin. Jallojakaan ei Tampereella nähty vuosikymmeneen, eikä Garbagemenkään nyt liiemmälti keikkoja ole tehnyt. Tilaisuutta mainostetaan Hiljaisten Levyjen 35-vuosijuhlana, mutta tuo merkkipaalu tuli täyteen jo viime vuonna. Enemmän tämä on Lowdown Shakinä Chillsin hiukan myöhässä tuleva From the Cradle to the Grave-kokoelma levynjulkkari. Mutta oli syy mikä tahansa, niin voin taata, että huima ilta on tulossa. Harvinaista herkkua koko illan mitalta.

Liput ennakkoon vain 15 € ja kannattaa ehdottomasti ostaa ja varmistaa että pääse sisälle, sillä tämä ei tule toistumaan. Lippuja voi ostaa Klubin tapahtumasivun kautta.

Hiljaiset Levyt: Pyöreitä levyjä kulmikkaille ihmisille! Jopa meidän sukkamme haisevat hyvältä!

https://www.facebook.com/events/s/hiljaiset-levyt-35-vuotta-lowd/339599008217632/

Kotka/Karhula/Hamina –rocksukupuu

Nyt sitten valmistui Kotka/Karhula/Hamina –sukupuu. Kuvittelin, että muusikot olisivat siirtyneet Kotkan ja Haminan bändien välillä, mutta sukupuun valmistuessa selvisi, ettei näin ollut. En sitten kuitenkaan hennonut enää jakaa sitä kahtia, joten tässä nyt sitten tällainen twin city –sukupuu. Tämän tekeminen oli taas todella aikaa vievää. Kolme kertaa laitoin tämän tauolle, kun tiettyjen tietojen metsästys osoittautui haastavaksi. Sitten kun jo luulin saaneeni tämän valmiiksi, niin löytyi neljä artistia lisää ja sukupuu piti repiä aivan auki.

Lopussa kai se kiitos seisoi – tai ainakin tämä valmistui. Virheitä saattaa edelleen olla, mutta niitä korjataan sitä mukaan kun kommentteja tulee.

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta (https://www.hiljaisetlevyt.com/2022/02/21/sukupuuhakemisto/).

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2022/03/Kotka-Hamina-sukupuu.pdf

Lisäyksiä levykauppaamme

Paketteja on tullut useammastakin suunnasta ja monen moista vinyyliherkkua (ja pari CD:täkin) on tullut. Aivan kaikkia en ole vielä ehtinyt Discogsiin lisätä, mutta nämä ovat jo tilattavissa. Yritän saada lähiaikoina lisättyä loputkin Discogsiin.

Tässä listassa siis kaikki nyt tulleet. Jos haluat tsekata kaikki levyt jotka ovat myynnissä, niin ne löytyvät täältä: https://www.discogs.com/seller/hiljainen_man/profile

Postikulut: 1 – 3 singleä 3,70. Yli 4 singleä ja/tai yksi tai useampia LP:itä 5,90.

Tilata voi viestillä, silloin pystyn hiukan paremmin pyöristelemään hintoja.

MUISTUTUS VIIMEISIMMÄSTÄ HILJAISET LEVYT JULKAISUSTA:

Lowdown Shakin Chills: From The Cradle To The Grave  22,00

Lowdownin parhaat ensikertaa vinyylillä upeilla avattavilla kansilla.

LP

Flying Saucer Attack: Flying Sauce  20,00

Teini-Pää: Maailma Kyllä Odottaa  20,00

Rasmus The: Dark Matters (Transparent Vinyl)  22,00

Weeping Willows: Into The Light  22,00

Wannadies The: Before And After  20,00

Wannadies The: Before And After (+ 7″)  24,00

Dropkick Murphys: Blackout  22,00

Dag Nasty: Four On The Floor (Yellow)  24,00

Offspring The: Smash  24,00

Bad Religion: The Grey Race  24,00

Bad Religion: No Substance  22,00

Eläkeläiset: Humppasheikkailu  29,50

Eläkeläiset: Pahvische (2LP)  36,00

Mud City Manglers: Heart Full Of Hate  19,00

Brad Marino: Looking For Trouble  18,00

Asteroid B-612 ‎– Singles Collection Vol. 1  19,00

Antiseen: Eat More Possum  24,00

Bored!: Take It Out On You  22,00

Celibate Rifles: Sideroxylon  22,00

Cockney Rejects: Unheard Rejects 1979-1981  20,00

Conflict: Standard Issue 82-87  24,00

Destroy All Monsters: Hot Box 1974-1994 (3LP boxi)  65,00

Gears: Rockin’ At Ground Zero  24,00

Gun Club: In My Room  20,00

Jack Meatbeat & The Underground Society: Neptuno  18,00

Lyres: A Promise Is A Promise  12,00

Nervous Eaters: Eaterville Vol. 1 (Gatefold)  22,00

New York Ska-Jazz Ensemble: Break Thru  20,00

Nomads: Showdown!(1981-1993) (3xlp)  49,00

North East Ska Jazz Orchestra: North East Ska Jazz Orchestra  20,00

North East Ska Jazz Orchestra: Stompin’ & Rollin’  20,00

Jeffrey Lee Pierce & Cypress Groove: Anarchic Blues (2xlp)  28,00

Revillos: Attack! (Incl. Fold Out Poster)  22,00

Suicide King: New York (She’s Dead)  8,00

Alternative Tv: Image Has Cracked  26,00

Barracudas: Barracudas (2005)  20,00

Black Futures: Never Not Nothing  8,00

Clash: London Calling  28,00

Cortinas: Defiant Pose  28,00

D.O.A.: Hardcore 81  26,00

D.O.A.: Welcome To Chinatown  26,00

Dead Moon: What A Way To See The Old Girl Go  26,00

Dils: Some Things Never Change  28,00

Exploited: Horror Epics  22,00

Girls: Girls  26,00

Interrupters: Say It Out Loud  28,00

Joy Division: Unknown Pleasures  28,00

Mark Morriss: A Flash Of Darkness  8,00

Mutual Benefit:  Thunder Follows The Light  8,00

Nine Nine Nine (999): Biggest Prize In Sport  26,00

Jonathan Richman & The Modern Lovers ‎– Jonathan Richman & The Modern Lovers  28,00

Thee Headcoatees: Ballad Of The Insolent Pup  22,00

Two Medicine: Astropsychosis  8,00

12″

Sleaford Mods: Sleaford Mods EP  12,00

7″

Monophonics: It’s Only Us  8,00

Goat Girl: Crow Cries                3,6

Arctic Monkeys: I Bet You Look Good On The Dancefloor  14,00

Arctic Monkeys: Leave Before The Lights Come On  15,00

Arctic Monkeys: Brianstorm  9,50

Arctic Monkeys: Crying Lightning  9,50

Arctic Monkeys: Cornerstone  9,00

Arctic Monkeys: Don’t Sit Down ’Cause I’ve Moved Your Chair  9,00

Dahlmanns: Play It (On Repeat)  8,00

Dahlmanns / Tommy And The Rockets: Scandinavian Affair  8,50

Dahlmanns: Tear Me Apart  8,00

Fuzzstainz: Sick! Sick! Sick!  7,00

More Kicks: Blame It On The Satellite EP  7,00

Mike Bell Cartel: Wait! / There Comes The Pain  8,50

Jake Starr And The Delicious Fullness: All The Mess I’m In  7,50

Scientists: Mini Mini Mini / Perpetual Motion  9,50

Warsaw Pakt: Lorraine / Dogfight  12,00

Zeros: In The Spotlight/Nowhere To Run  9,50

Barracudas: What You Want Is What You Get / Somebody ’05  9,50

D.O.A.: War On 45 : Reissue:  Sudden Death 12in 1  12,00  12,00  12,00

Dogs: Ain’t Going Nowhere  12,00

Ramoms: Problem Child  9,00

Ramoms: Teacher’s Pet  9,00

Theatre Of Hate: Do You Believe In The Westworld / Propaganda  14,00

CD

Rubber City Rebels: Pierce My Brain  4,00

Streetwalkin’ Cheetahs: Guitars, Guns And Gold  4,00

Alan Vega & Marc Hurtado: Sniper  12,00

Klingonz: Up Uranus  4,00

Lunatics: Come Nude! Bring Beer!  4,50

Mad Dog Cole: Son Of Satan  4,50

Ziggy Marley: In Concert  4,50

Rockabilly Mafia: Let’s Do It Again  5,00

Spastiks: Sewer Surfing  4,50

Squidbillys: Scram!  4,50