Suomirockin oppikoulun (Boys ja Islanders) sukupuu

Nyt on rockarkeologinne kaivautunut aivan Suomirockin alkulähteille. Vaikka sukupuun kantavat rakenteet ovat The Boys ja Islanders, niin iso osa Suomen rautalanka- ja beat-historiaa tulee käydyksi läpi. Tarkempi selvitys sukupuun sisällöstä löytyy sukupuun ingressitekstistä.

Tämä suku oli sekä helppo että vaikea tehdä. Helppo siinä mielessä, että jo pelkästään Wikipediasta löytyi bändeistä erittäin hyvin tietoa ja puuttuvat tiedon muruset löytyivät parilta muulta nettisivulta ja kirjasta. Vaikea siinä mielessä, että asettelun kanssa oli todella ongelmia – kokoonpanoja oli paljon ja saman henkilöt hyppivät paitsi kokoonpanosta toiseen niin bändistä toiseen melko villisti. Koskaan ei ole mennyt näin kauaa sukupuun luurangon käsittely kuin nyt. Kun luette sukupuuta, niin parissa kohdassa kannattaa olla tarkkana kuinka risteävät viivat menevät.

Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta (https://www.hiljaisetlevyt.com/2022/10/03/sukupuuhakemisto-2/)

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2022/10/Suomirockin-oppikoulu.pdf

Vastaa