Hundred Million Martians toista täyspitkää äänitettiin Baker Studiolla Turussa tammi-maaliskuun aikana useammassa sessiossa. Äänittäjänä ja tuottajana toimi Pate Kerkola. Äänityksiä tehtiin lähinnä, kun studiossa oli sopivia rakoja muiden äänitysten välissä. Kerkola saattoi soittaa koska vaan jollekulle bändistä ja sanoa jotein tyyliin että ”nyt olis tunti aikaa täällä studiolla, ehiks tulla soittaan pari kitararaitaa?” Jyrki muistaa myös ikimuistoiset läpi yön kestäneet taustalaulusessiot, joista hän lähti Tuomaksen kanssa suoraan töihin.
Aiemmin ilmestyneestä neljän biisin I Wanna Be Your Boyfriend CD-EP:ltä napattiin HMM:n oma tekemän tuon niminen biisi tälle levylle. Jyrki Mäkelä vastasi pääosasta biisimateriaalia, mutta myös Tuomas Pelttari kantoi oman kertonsa kekoon kolmella biisillä. Lisäksi Seppo Lehdonkivi sävelsi kolme biisiä, joihin Jyrki teki sanat. Levyn kannet teki bändin luottovisualisti Jarkko Salama. Kuten jo edellisen levyn kohdalla tuli selväksi, HMM ei pitänyt tekstien julkaisemista bookletissa, mitä minä taas halusin. Yhtye päätyi tällä kertaa taas omintakeiseen ja näppärään ratkaisuun: Inlay card (siis CD:n takakansi) painettiin kaksipuoleisena, mutta tray (se johon levy kiinnitetään) ei ollut tällä kertaa läpinäkyvä, kuten kaksipuoleisissa inlay cardeissa normaalisti on, vaan musta. Näin trayn keskireiästä näkyy aivan pieni pala tekstiä. Jos kuluttaja halusi nähdä mitä siellä on, niin tray piti irrottaa kotelosta.
Levy julkaisu meni sitten omalla tavallaan pipariksi ja ilmestyminen siirtyi todella kummallisesta syystä. Alun perin oli ajateltu, että levy ilmestyisi 13.5.1990 samaan aikaan kuin The Phantom Tonesin Phantastico CD-EP ja että Turun Dynamossa pidettäisiin kahden levyn julkkarit samaan aikaan. Se selvisi jo hyvissä ajoin, että tuohon eivät levyt ehdi. Levyjulkkaripäivämäärästä pidettiin kuitenkin kiinni, koska bändin Ruisrockin keikka oli puoliksi sovittua sillä argumentoinnilla, että yhtyeeltä ilmestyy uusi levy juuri ennen kesää. Ruisrock esiintyminen sitten toteutuikin.
Perjantai 21.5.1999 CD-Linjalta tuli sähköpostia, että levyt ovat valmiit ja että niistä lähti 100 Ruotsiin jakelijan varastoon, MNW levytukun toiminta oli tuolloin keskitetty Ruotsiin, ja loput minulle. Naputtelin MNW:n Suomen viikkokirjettä varten tekstin ja kaiken piti olla OK, mutta … Tiistaina 15.6.1999 MNW:n Tomppa lähettää ihmettelevän mailin: Hundred Million Martiansin levyä ei ole vieläkään tullut varastoon. Hätääntyneenä soitin CD-Linjaan, josta levyt olivat lähteneet sinne ja sain päivämäärän 20.5., pyysin CD-Linjaa vielä etsimään rahtikirjan. Sitten Tompalle soitto, että kyllä levyjen pitäisi olla siellä. Tomppa sanoi käskevänsä varaston etsiä niitä. Tunnin päästä CD-Linja ilmoittaa rahtikirjan numeron, mutta toteaa samalla, että levyt ovat todennäköisesti menneet Warnerin varastoon Kistaan yhdessä jonkin Johannan lähetyksen kanssa, ja että sieltä levyjä oli kysytty, mutta kukaan ei tiennyt niistä mitään. Tieto Tompalle, joka kertoi samalla, että etsintä ei – tietenkään – ollut tuottanut tulosta. Taas soitto CD-Linjaan, joka lupasi mahdollisimman pikaisesti tehdä vastaavan erän levyjä ja laittaa ne pikana Ruotsiin. Kyllä otti päähän. CD-Linja saa sata kappaletta levyjä tehtyä 17.6.1999 ja lähetettyä ne nyt oikeaan osoitteeseen. Julkaisupäivä sovitaan 11.7.1999 jotta levyt varmasti ovat perillä ja jotta tiedot saadaan uuteen viikkokirjeeseen ja muukin byrokratia pyöräytettyä.
Lehdistötiedotteessa levystä kerrottiin seuraavaa: ”Levyn biisimateriaali rajautuu hienosti avausbiisin kärpäspaperikertosäkeellä varustetun, ylikierroksilla punkpoppaavan Where Ever You Are I Hope That You’re Happy Now ja levyn rauhalliseen tunnelmointiin päättävään Cool Shades väliin. Tuohon väliin mahtuu suvereeni ”brittiläis-ruotsalainen” poppisbiisi Milk Turned Sour kuin glampunk vaikutteinen It Could Be Cool Tomorrow ja aina kantrisävyihin asti kipuava Spotlight.Now! Levyn tuottajana tällä kertaa häärinyt Pate Kerkola on puristanut HMM:sta tiukan ydinmehun irti ja loihtinut levylle uskomattoman tuhdit ja selkeät soundit.”
Joachim Hiller kirjoitti Ox-Fanzinen numeroon 31 levystä näin: ”Ist es Punkrock, den Nachwuchsbandwettbewerb einer finnischen Brauerei zu gewinnen? Kommt auf das Bier an, würde ich sagen… HMM ist das jedenfalls gelungen, und nach der als Preis gewonnenen CD-EP haben sie jetzt ihr Debütalbum aufgenommen. Das stellt die Fünf aus dem Norden als Lederjacken und Chucks tragende Punkers dar, die ein bisschen RAMONES genascht haben, aber sonst doch eher in England zuhause sind, gerne locker aus dem Handgelenk geschüttelte Pop-Punk-Songs in bester BUZZCOCKS-Manier spielen und sich dabei erfreulicherweise von Mainstreamgerocke halbwegs fernhalten, obwohl ihnen ein solides Rockriff doch was wert zu sein scheint – die frühen MEGA CITY 4 kommen mir da in den Sinn. Ist ’ne schöne Scheibe, die wirklichen Schmacht-Hits fehlen mir persönlich aber.”
