Hiljaiset julkaisut osa 68 – Punk Lurex O.K.: Tappajan Silmät / Paalimajassa (7”; Hiljaiset Levyt HIKS-042) 1994

Punk Lurexin kanssa yhteistyö alkoi, kun Kollaa Kestää -sankari Jyrki Siukonen tuli Tulliklubilla kertomaan uudesta bändistä jossa hän oli toisen Kollaa-legendan Juha Helmisen kanssa. Bändissä oli myös kaksi tyttöä Tiina Wesslin ja Riitta Suojanen. Ilmeni, että kyse oli itse asiassa Tiinan ja Riitan bändistä, johon he olivat pyytäneet Juhan ja Jyrkin. Niin ja sitten siinä oli vielä Tepi Pulkkinen laulussa. Tiinalla ja Riitalla oli ollut jo yksi bändi (Porttikielto) ennen tätä, mutta nyt yritys oli vakavampi. Asuimme tuolloin Jyrkin kanssa samalla suunnalla ja Siukonen jatkoi yöllä kotimatkalla kävellessämme suostuttelua. Hän sai minut lupaamaan, että kun hän toimittaa valmiin masterin, niin minä julkaisen siitä singlen. Tämä siis kuulematta nuottiakaan yhtyeestä – aivan poikkeuksellista Hiljaisille Levyille, mutta minkäs teet kun nuoruuden sankari ehdottaa yhteistyötä. Jyrkillä oli kontakteja silloiseen Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitokseen, jonka musiikinopiskelijat hän rekrytoi äänittäjiksi. Äänitykset tehtiin treenikämpällä 20.9.1993.

Innostuin asiasta vielä enemmän, kun minulle selvisi, että singlen A-puolelle tulisi käännös Adverts biisistä Gary Gilmore’s Eyes. Advertshan on minulle se bändeistä tärkein – varhaisen Brittipunkin helmi. TV Smithin lyriikkaat olivat iso ilo jo 1977 ja ovat sitä edelleen. Tekstiltään Tappajan Silmät noudattelee aika hyvin alkuperäistä, vaikka Gary Gilmoren nimeä ei mainitakaan. Käännöksestä tulikin mieleeni, että Gary Gilmore’s Eyes on Suomennettu ainakin toisen kerran. Maan mainio Ujo teki sen nimellä Jukka Tolosen tukka ja siinä punkkarille tehdään hiussiirrännäinen, joka saa aikaan sen, että punkbiisejä soitettaessa niihin alkaa tulla kummallisia ja monimutkaisia sooloja.

Punk Lurex OK:n singlen B-puoli Paalimajassa osoitti naisten voiman. Tiinan sävel ja Riitan teksti on aistittavan omakohtainen ja oikealla tavalla viaton kuvaus siitä, kun punk ensikertaa saavuttaa maalla varttuvan nuoren. Upea B-puoli. Kappale on Punk Lurex OK:n ensimmäinen oma biisi, sitä oli soitettu jo Porttikiellossa eri sanoituksella.

A-puolen matriisikaiverrus napattiin Kollaa Kestään Adverts Blues kappaleesta: ”On Adverts yksi bändeistä parhain / sehän opetettiin jo koulussa varhain”. B-puolelle kaiverrettiin: ”Moneltakohan Juha Helminen saapuu”. Tai oikeastaan singlessä ei ole A-puolta vaan siinä on kaksi B-puolta – tämä oli näitä vitsejä, kun tuohon aikaan julkaistiin aika paljon kahden A-puolen singlejä. Etiketissä on virhe Tappajan Silmät biisin krediteissä. Teosto antoi biisin tekijäksi Talbert ”TV” Smith, vaikka oikean henkilö ja nimi on Tim Smith.

Single julkaistiin ja tyytyväisiä olivat useat muutkin, en vain minä. Heti sen julkaisun jälkeen Siukonen tosin jätti bändin. Minä tunsin itseni hiukan petetyksi, sillä Siukosen takia olin bändin Hiljaisille ottanut, mutta jatkoin yhtyeen kanssa – onneksi, sillä hyvää musiikkia ja mahtavia hetkiä on siunaantunut paljon tämänkin jälkeenkin. Niin ja ilman Punk Lurexia en olisi koskaan tutustunut henkilökohtaisesti TV Smithin, mutta tämä on sitten hiukan myöhemmän julkaisun tarina.

Yksi vastaus artikkeliin “Hiljaiset julkaisut osa 68 – Punk Lurex O.K.: Tappajan Silmät / Paalimajassa (7”; Hiljaiset Levyt HIKS-042) 1994”

  1. Pitipä tarkistaa kaiverrukset omasta sinkusta. Toisella puolella lukikin itse asiassa näin: ”Moneltakohan Juha Helsingistä sapuu?” (sic)

    Levyprässissä on siis ilmeisesti mokattu, kun artistin toiveita on siirretty muottiin. Kukaties tekstit on annettu paperilla ja harakanvarpaita on pitänyt vähän arpoa.

    No, onneksi sentään äänipuoli kuulostanee siltä miltä haluttiinkin.

Vastaa