Punk Lurexilta ilmestyy LP Uusi Suunta 1.11.2024. Siltä ensimmäisenä maistiaisena julkaistaan digisingle Sotilaat kadulla. Punk-reggae poljentoinen kappale kertoo käynnissä olevista hyökkäys-sodista ja ihmisten ahdingosta niissä. Single on kuultavissa suoratoistopalveluissa.
Hiljaiset julkaisut osa 106 – Punk Lurex OK: Aika Vapaa – Ajatuksia Kaikille (CD; Hiljaiset Levyt HILL-037) 2002
Sitten edellisen albumin Prolexin, oli bändissä vaihtunut rumpali. Uusi oli Markku ”Piise” Viippo, joka oli ehtinyt koluta läpi ison nipun tamperelaisia punkbändejä lähtien Riistetyistä. Levy syntyi kuten aiemmatkin Lurex-tuotokset Headline studiolla Jani Viitasen taitavassa ohjauksessa. Biisien tekeminen jakautui nyt aiempaa tasaisemmin, jopa uusi jäsen Piise teki kahden biisin sävellyksen. Kukka teki kaksi biisiä kokonaan yksin ja kahden muun sävellyksen. Kaikki muu oli sitten dynaamisen duon Tiinan ja Riitan käsialaa. Niin ja olihan mukana yksi cover, Kasevan Mari. Se tuli osaksi Lurexin vakisettiä ja on kulkenut yhtyeen mukana näihin päiviin asti. Kun Manserock-näyttely avattiin Museokeskus Vapriikissa, niin Manserock-orkesterin solisteina oli useita vierailijoita; yksi näistä oli Tiina Wesslin ja hän lauloi juuri Marin. Herkkoo kaupunkisissi biisissä vierailevana kitaristina on Timo Kivikangas.
Levyn kansiin ei tuntunut kenelläkään bändissä olevan mitään idea. Minä oli juuri lukenut Naomi Kleinin kirjan No Logo – Tähtäimessä brändivaltiaat, jossa käydään tiukasti kapitalismia ja ennen kaikkea suuryhtiöitä vastaan. Kirjan innoittamana ehdotin, että levylle tehdään samanlainen kansi kuin kirjassa. Muistaakseni Aika Vapaa johdettiin jotenkin työttömyydestä, kun on paljon vapaa-aikaa. Koska kirjassa oli alaotsikko, piti tähänkin sellainen saada ja Ajatuksia Kaikille taisi tulla Tiinalta. CD:n vihossa on paitsi biisien sanat, niin kunkin biisin kohdalla sen tekijältä pari lausetta miten biisi oli syntynyt.
Levyn lehdistötiedote kertoo levystä näin: ”Tulkintaan on tullut lisää syvyyttää, mutta PLOK:lle tuttu rohkeus on tallella. Linjasta ei ole tingitty, vaan kantaa otetaan edelleen, heikomman puolella seisotaan, melodioihin uskotaan ja biisit ovat edelleen tolkuttoman tarttuvia. Aika Vapaa on suureksi osaksi ripeää punkpoppia, Etsijät biisi jopa punkeinta PLOK:ia sitten ensi levyn. Mukaan mahtuu myös rokahtavampaa ajattomampaa materiaalia ja muutama yllättävän rauhallinen kappalle – ihmetelkääpä Muistoja Neuvostoliitosta biisiä. Toisena kuriositeettina on mainio versiointi Kasevan Mari-kappaleesta, joka on jo pitkään ollut yhtyeen keikkapravuuri.”
Pertti Ojala arvioi levyn Soundissa 08/2002 näin: ”Punk Lurex OK:lle rehti ja konstailematon punk rock on yhä enemmän kuin ok. Albuminsa alaotsikolla Ajatuksia kaikille perinnetietoinen kvartetti haluaa sitkeästi muistuttaa myös siitä, että remellyksen ja kohkaamisen rinnalla tai jopa niiden sijasta punkissa saa olla ajatuksiakin. Jos nykymaailmassa voitaisiin puhua proletariaatista ja sen äänitorvista, niin rockin piirissä Punk Lurex OK seisoisi tämän joukon eturivissä – vaikkapa yksinään. Työ ja ajatukset yhdistyvät jo levyn pelkistetyssä kansitaiteessa.
Varhaisen The Clashin tyylisillä ensi-iskuilla käynnistyvä Älä pelkää tekee välittömästi selväksi mihin sointinsa amatööriydestä jääräpäisesti kiinni pitävän Punk Lurexin kyydissä joutuu. Epäoikeudenmukaisuus jurppii, mutta itsetunnon kohottaminen ja solidaarisuus voivat parhaimmillaan johtaa parempaan. Baariin kommentoi koruttomasti työvoimahallinnon ja asiakkaidensa kissa ja hiiri -leikkiä karensseineen, pakkokursseineen ja kaljalle pakenemisineen. Työttömän ja työläisen duetto Työssä ja ilman toistaa jo jonkin aikaa vallinneen faktan työn epätasaisesta jakautumisesta. Asemalla todistaa reggaen maistuvan myös Punk Lurex OK:lle. Aika vapaan ainoana lainakappaleena punkitettu Kasevan Mari ei menetä kauneuttaan edes varhaisen Advertsin lailla roiskaistuna. Minä olen koira on Tiina Wesslinin ja Riitta Suojasen ankara feministinen protesti ja kasvukertomus.
Kovimmissakin kannanotoissaan positiivisuutta huokuvan albmin päätteeksi Punk Lurex OK kiteyttää Pohjalla -biisiin suomalaista punk-nostalgiaa.”
Hiljaiset julkaisut osa 98 – TV Smith and Punk Lurex O.K.: The Future Used To Be Better (CD-EP; Hiljaiset Levyt HICKS-051) 30.5.2000
Kuten tiedetään yksi asia johtaa toiseen ja se taas … Eli aloitetaan alusta:
Muutakin vanha punkkari, joihin Hiljaisten mogulikin kuuluu, rakasti Advertsia ja ihaili bändin nokkamiehen TV Smithin myöhempiä tuotoksia. Kun Smithiä oli riittävän kauan kaveripiirissä toisille kehuskeltu, tultiin siihen päätökseen, että mieshän on keikalla nähtävä. Web-saitilta löydettiin Saksan kiertueen aikataulu, jonne sitten oikeauskoisten lähetystö lähti – minunkin piti lähteä, mutta työesteet olivat ylivoimaiset. Keikat olivat upeita ja TV Smithin kansassa lähetystö pääsi rupattelemaan. Useamman kaljan jälkeen nousi esiin kysymys: “Tuletko Suomeen keikoille?” Vastaus oli, että totta kai, jos joku järjestää. Lähetystö totesi, että he tietävät kaverin, joka järjestää. Asia sovittiin. Suomeen palattuaan lähetystö ilmoitti minulle, että sovimme TV:n kanssa, että sinä järjestät hänelle kiertueen Suomeen. Eihän siinä sitten voinut muuta kuin järjestää.
Hiljaisten bändeistä Punk Lurex OK oli levyttänyt Gary Gilmore’s Eyen (Tappajan Silmät) ja soittanut keikalla One Chord Wondersia (Yhden soinnun ihmeet), joten päätettiin järjestää Smithin ja Lurexin yhteiskiertue keväälle 1999. Kiertue oli huima, varsinkin yhdessä soitetut Adverts klassikot. Kaikilla oli kivaa, joten homma piti ottaa uusiksi ja seuraava yhteinen keikka oli Rovaniemellä Down By The Kemijoki festareilla loppukesästä 1999. Siellä oli vielä mukavampaa ja useamman oluen jälkeen puhuttiin jo Advertsin ensimmäisen LP:n uudelleen levyttämisestä.
No, humalatilan laskettua ja muutaman sähköpostin vaihdon jälkeen ajatus saatiin järkevämpään muotoon: Tehdäänpä muutama TV Smithin uusi biisi ja pari Adverts klassikkoa levylle. Talvella 2000 oli vuorossa herra Smithin kolmas Suomen. Muutama keikka ja muutama studiopäivä, joilla äänitetään viisi biisiä. Herra Smith innostui tuotoksesta valtavasti ja sanoit että näitä biisejä pitää päästä soittamaan livenä. Niinpä tarina jatkuu muutamalla keikalla ja DBTL-esiintymisellä kesäkuussa 2000.
Vaan eipä mennä asioiden edelle, eli pysytään tässä levyssä. Kiertue ja äänityssessio sovittiin tammikuun lopulle. Idea oli mielestäni niin erikoinen, että ajattelin sen kiinnostavat muitakin. Ja niin kiinnostikin. Peräti SST tarttui aiheeseen ja siitä uutisen levyn ilmestyttyä ja Aamulehti teki aukeaman jutun TV Smithistä studiossa. Sarjakuvataiteilija Kivi Larmola otti yhteyttä ja sanoi, että hän on sopinut Rumban kanssa, että hän tekee sarjakuvan TV Smithistä studiossa, eli pitäisi päästä paikalle. Tämä sopi ja samalla sovittiin, että saamme Kiveltä kansikuvan levyyn. Kivi Larmola piirsi Rumbaan studiosessioihin liittyvän sarjakuvan ”Ennen tulevaisuus oli parempi”. Lurexin kitaristin Kukan mukaan Larmolan sarjakuva tiivistää varsin hyvin studiosessioiden hyvät fiilikset. Valokuvat booklettiin ottivat Heikki Astola, Kivi ja minä. Japa Mattila laittoi taas kerran kannen kasaan. Äänitykset tehtiin Headline studiossa Jani Viitasen ollessa äänittäjä.
CD-EP:llä on kaksi TV:n uutta tarttuvaa melodista ja sanoisinko klassista 77-henkistä biisiä. The Furture Used to Be Better ja World Just Got Smaller Again sivaltelevat tiukalla otteella tätä päivää. My Punk Rock Poem kertoo nostalgisesti muistellen mitä oli soittaa punkbändissä vuonna 1977 ja Gary Gilmore’s Eye sekä One Chord Wonders olivat ne levytetyt klassikot.
Levyn virallinen julkaisupäivä oli 30.5.2000, mutta julkaisu kiertue oli viikkoa myöhemmin ja varsinainen julkkarikeikka pidettiin Tampereen Tulliklubilla 7.6.2000. Paikalla olivat sekä Punk Lurex OK että TV Smith. Kumpi soitti oman senttinsä ja lopuksi yhdessä lyhyen yhteisen osuuden. Levy myi hyvin ja siitä otettiin kesän lopussa 500 kappaleen lisäpainos. Saksassa Teenage Rebel Records kiinnostui tästäkin ja julkaisi sen seiskatuumaisen vinyylinä, sekä mustalla, että oranssilla vinyyillä.
AllMusic arvioi levyä mm. näin: ”Perhaps most will be feel titillated or incredulous by TV Smith resinging his old, unforgettable Adverts 1977 punk classics (”Gary Gilmore’s Eyes” and ”One Chord Wonders”) backed by a modern punk band that’s far hotter, tighter, meaner, and better recorded than his old band. (The Adverts were great for other reasons, a fantastic product of much different, more original times.) Really, the very idea sounds pointless until you hear how much Punk Lurex OK smokes ’em. In fact, if there is ever an Adverts tribute album, this Finnish four should be on first ballot. … ”My Punk Rock Poem,” ”World Just Got Smaller Again,” and the title track are so comparable to the two oldies-but-newies, if you didn’t know better, you’d think they might have been Adverts classics as well. But no, they’re the sound of a man aging with his principles, self-esteem, artistry, and intellect so in tact. This EP rips, with chops, talent, and determination, thanks to a band with real enthusiasm to match its talent, and a singer chuffed to sing with them.”
Ari Väntänen kirjoitti levystä Suen näin: “Kun The Adverts -legenda TV Smith levyttää suomenkielisen punkyhtyeen kanssa, voitaisiin puhua vaikka ympyrän sulkeutumisesta. Homma on selvästikin hedelmällistä, sillä molemmat osapuolet ovat saaneet toisiltaan jotakin. Poissaolollaan loistavat niin Punk Lurexin hellyttävän ja ärsyttävän rajamailla tasapainoileva idealismi kuin TV Smithin livenä hyödyntämät sekvensserisounditkin. TV Smith and Punk Lurex OK veivaa perinteikästä punkkia rujon vihaisesti mutta melodisesti ja ilmeisen hyvissä fiiliksissä. Smithin molemmat biisit ovat yhtä taattua tavaraa kuin levyltä löytyvät Adverts-klassikotkin. Spoken word -pala Punk Rock Poem loppuu hiukan kesken, olisihan tarinaa brittipunkin kultavuosilta luullut riittävän useampaankin säkeistöön. Kivi Larmolan karikatyyrikansi on lämpimissä sävyissään niin kiva, että hahmojen seikkailuja olisi seurannut mielellään takakannessakin.”
Skrutt Magazine puolestaan näin: ”TV Smith together with finnish Punk Lurex OK it must be good. Yeah, it´s fucking good and TV Smiths voice is really a rock voice and one of the biggest in the world ever I think. Here they do Gary Gilmore´s eyes and One Chord Wonder plus two new written songs and a punk rock poem of the life with Adverts, A brilliant record which really tocuh me.”
Hiljaiset julkaisut osa 94 – Punk Lurex OK: Prolex (CD; Hiljaiset Levyt HILL-031) 23.4.1999
Punk Lurex OK aloitti äänittämään Prolexia Headline studiolla Jani Viitasen johdolla perjantai 18.9.1998. Biisimateriaali on yhtä lukuun ottamatta bändin omaa. Päävastuu biiseistä oli tietenkin Tiinalla ja Riitalla, mutta myös Kukka oli ahkerasti mukana biisien teossa ja teki neljä sävellystä. Tuo ainoa laina levyllä on Buzzcocksin Ever Fallen in Love, joka Tiinan ja Riitan tekstissä sai nimen Neiti C. Alivaltiosihteerin Tampereelle biisistä oppineena lähdin heti äänitysten valmistuttua hakemaan käännöslupaa. Helpottava kirje tuli vasta maanantai 25.1.1999. Olin jo ehtinyt mietiskellä, että jos lupaa ei tule, että panenko silti biisin levylle, sillä versio on niin onnistunut, että sitä ei vain voi heittää menemän. Onneksi lupa tuli.
Biisimateriaalin kanssa yhtyeellä oli pientä pulaa studioon mennessä ja viimeisen kappaleet parsittiin kasaan juuri ennen äänitysten alkua. Siihen nähden hyvin ovat kappaleet aikaa kestäneet, sillä Kuulkaa, me huudetaan, Panssarit Kaatopaikalle ja Neiti C kuuluvat edelleen keikkasettiin.
Kannen valokuvat otti Päivi Näätänen ja kannet laittoi kasaan tuttuun tapaan Japa Mattila. Kansiin tuli ESEKin logo, sillä saimme muutaman tuhat markkaa tuotantotukea tätä levyä varten. Levyn kanteen tuli myös viivakoodi. Isoimmat kaupat – varsinkin Anttila – vaativat tuolloin, että myynti tulevissa levyissä piti olla viivakoodi. Jo muutamassa Hiljaisten levyssä oli koodi ollut, mutta se ei ollut oma, vaan Berglundin Joose oli ystävällisesti antanut omasta koodisarjastaan koodeja meille. Nyt kuitenkin tulin siihen tulokseen, että kannattaa investoida omaan koodisarjaan ja ostin EAN-Finlandilta 1000 koodin sarjan. Tulin sitten jatkamaan hyvän kierrättämistä ja annoin meidän sarjastamme koodeja muutamille muille pienlevymerkeille vuosien varrella.
Levyn julkkarikiertue tehtiin yhdessä TV Smithin kanssa. Keikat olivat: 14.4. Tampere, 15.4. Helsinki, 16.4. Turku ja 17.4. Vaasa. TV tuli bändin treenikselle Rautatienkadulle parina iltana treenaamaan ja yhteistyö näytti toimivan heti alkuunsa hienosti. Keikat menivät niin, että ensin oli Punk Lurexin setti, TV Smith soolosetti ja lopuksi kimpassa ainakin No time to be 21, Gary Gilmore’s Eyes ja One chord wonders. Myös Aamulehti noteerasi levynjulkaisun tekemällä sivun jutun bändistä otsikolla ”Punk-prolen ristiretki jatkuu” viikonloppuliite Allakkaan.
Lähetän yhden levyn Saksaan Teenage Rebel Recordsin Rudigerille, joka oli heti innoissaan julkaisemassa sitä Saksassa vinyylinä. Lisenssimaksu sovitaan taas niin, että Rudiger lähetää pari laatikko LP:itä minulle, näin saatiin Suomeenkin levyä vinyylinä, kun se meidän toimesta julkaistiin vain CD:nä. LP ilmestyi heinäkuussa.
Levyn lehdistötiedotteessa todetaan mm.: ”Punk Lurex OK ottaa kantaa jo kolmannen kerran, kun CD:t Veljet, Siskot! ja Hatut ja Myssyt saavat jatkoa ProleXista. Tyylillisesti ollaan edelleen kiinni maanläheisessä punkissa, jota väritetään esimerkiksi haitarilla. … Lyriikat panevat arvot jälleen järjestykseen, sekä globaalissa mittakaavassa (vaikkapa Uutiskuvia, joka muuten on nykyisen Kosovon tilanteen takia todella ajankohtainen), että äärimmäisen yksilökohtaisesti (Perhe). Toisaalta poimiipa yhtye tuokiokuvia omalta uraltaan (P.L.O) – rockelämää a la Punk Lurex OK. Levy tehtiin tutulla reseptillä ja tuottajaihmeen Jani Viitasen suojelevien silmien – ja korvien alla: ’Ei mikään muu bändi voi tehdä tätä juttua näin, mutta … kyllä tää toimii.’”
Levy sai taas erittäin hyvät arvio. Pertti Ojala kirjoitti siitä Soundiin 06/1999: ”Punk Lurex OK pysyy uskollisena ihanteilleen. Punkissa on yhä lupa ottaa kantaa ja bändin sointi saa sittenkin olla amatöörimäisen raikas. ProleXin ystävällisen ihmisläheisesti ärhentelevä trad-punk katselee ympäröivää maailmaa avoimin ja kriittisin silmin. Yhtyeen idealismi voisi tuntua jopa huvittavalta, ellei se olisi niin tärkeää ja arvokasta.
Kaikkien niiden, jotka ovat olleet kuulevinaan Ultra Bran biiseissä poliittisuutta kannattaa kääntyä aidon asian puoleen. Punk Lurex OK kysyy suoraan ”Mikseivät pääomat tule toimeen omillaan?” ja ”Mikseivät työläiset tule toimeen palkallaan?”. Kosovon tilanne tekee Uutiskuvia biisistä ajankohtaisen. Panssarit kaatopaikalle toivottaa koko ihmiskunnan vihdoin viimein tervemenneeksi siviiliin. ”Ei aseellista palvelusta isänmaalle antaa saa, kaikilla meistä kuitenkin ois tarjota jotain parempaa”.
Terveen itseironiansa Punk Lurex OK paljastaa viimeistään omaelämäkerrallisella P.L.O.lla. Kaiken kaikkiaan ProleX menee rauhaa, rakkautta ja ekoajattelua tukiessaan sujuvasti vastavirtaan. ”
Ox-Fanzine puolestaan kirjoitti Stefan Kornberger kynällä levystä lehden numeroon #36 näin: ”Kann sich jemand vorstellen, wie es sich anhören würde, wenn man die Lokalmatadore, Psychotic Youth und eine anständige Prise Folkgeschrammel in einem Topf kräftig verrührt und das ganze mit einer engelsgleichen Frauenstimme garniert, die gerne mal knapp daneben liegt? Nee? Macht nichts, kauf dir diese Platte, dann weisse wie das kommt. Das hat meiner Meinung nach nicht mehr viel mit Punk zu tun, musikalisch zumindest, ist aber dafür wunderschöne Popmusik, so wie Pop halt sein muss. Nicht zu süß und ausreichend abgedreht.”
Panssarit Kaatopaikalle ja Kuulkaa, me huudetaan julkaistiin samana vuonna myös Aseistakieltäytyjäliiton kokokelma CD:llä Jäähyväiset Aseille 2 – Farewell To Arms 2.
Hiljaiset julkaisut osa 86 -Punk Lurex O.K.: Hatut Ja Myssyt (CD; Hiljaiset Levyt HILL 026) 5.12.1996
Punk Lurexissa oli tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Jyrki Siukonen oli jättänyt bändin heti ensimmäisen singlen jälkeen ja tilalle oli tullut Sami Päivärinta. Tepi Pulkkinen oli tullut laulajaksi, mutta lopettanut varsin pian. Sisko Veljet mini-CD:n jälkeen toisen Kollaa Kestää miehen Juha Helmisen alkoholiongelma oli alkanut haittamaan keikkailua ja Juhasta piti luopua. Tilalle saatiin uudeksi kitaristiksi Jari ”Kukka” Kukkaisniemi, joka oli soitellut lähes 10 vuotta tamperelaisissa lähinnä Ramo-punk bändeissä. Nyt oli koossa Punk Lurexin pitkäiäisin ja sanoisinko legendaarisin kokoonpano. Samalla bändistä oli tullut selvästi Tiinan ja Riitan bändi. Levyn neljästätoista biisistä ainoastaan Sosiologia on Kukan sävellys, Kirjailija Timo Kivikankaan sävellys ja Julma Syyskuu kappaleessa oli (osin) Jyrki Siukosen teksti. Kaikista muista Tiina ja Riitta vastasivat joko yksin tai yhdessä.
Levy äänitettiin Headline studiossa huhtikuun -96 alkupuolella neljässä päivässä. Jani Viitanen toimi äänittäjänä ja tuottajana – titteli jota Jani ei oikeastaan koskaan suostunut ottamaan, vaikka sitä duunia oikeastaan kaikkien Hiljaisille äänittämisensä levyjen kohdalla teki, mutta tällä kertaa kansiin sai merkitä ”tuotos Jani Viitanen”. Jani myös soitti ylimääräisen kitaran biisiin Työmarkkinatuki. Jotkut biisit kuten Keltaisia tähtiä ja Työmarkkinatuki muuttuivat hieman studiossa. Riitta soitti levyn haitariosuudet (Kyynikko, Keltaisia tähtiä) varsin pelimannihenkisesti. Levylle äänitettiin uusi versio singlenä julkaistusta Paalimajassa biisistä.
Arvojärjestys biisistä muodostui ajan kuluessa Lurex -klassikko, joka kuuluu nyky-Lurexinkin settilistaan. Biisistä tehtiin ajan hengen mukaisesti video, joka kuvattiin viikonlopun aikana syksyllä 1996. Se oli ilmestyessään Villa -ravintolan videojukeboksissa ja näytettiin jossain televisio-ohjelmassa. Päivä Kylpylässä -biisiä yhtye on pitänyt yhä setissä aina silloin tällöin. Siihen saatiin mukava ramosurf -fiilis baritonikitaroineen. Biisistähän teki myöhemmin brasilialainen bändi Versão Íbis mahtavan version, joka löytyy myös YouTubesta. https://www.youtube.com/watch?v=JSTNTqonD2A
Päätin itse ottaa kannen valokuvat ja promokuvat. Olin saanut isäni vanhan laadukkaan järjestelmäkameran, joka oli täysin käsikäyttöinen. Kameran aukon ja suljinajan säätämisestä, sekä filmin ISO-arvo minulla oli jonkinlainen hatara käsitys, mutta se että salaman kanssa niitä piti säätää toisella tavalla, siitä minulla ei ollut tietoa. Kuva valottuivat aivan perseelleen. Värikuvina niistä ei ollut yhtään mihinkään. Onneksi töissä oli jo tuohon aikaan kunnon skanneri ja alkeellinen kuvankäsittelyohjelma. Sillä sitten muokkasin osan kuvista mustavalkoisiksi. CD:n kanteen niistä ei ollut, vaan kannessa käytettiin Anssi Männistön kuvaa. Yksi näistä ”epäonnistuneista” kuvista päätyi hiukan myöhemmin Saksapainoksen kanteen. CD:n kannen kokoon taittoi Japa Mattila.
Levynjulkaisun tiimoilta pidettiin levynjulkkaribileet Tulliklubilla, jonne saapui erittäin hyvin väkeä paikalle. Levyn nimen mukaisesti yhtye soitti keikan hatut ja myssyt päässä.
Olimme aloittaneet yhteistyön Saksalaisen Teenage Rebel Recordsin kanssa Siskot Veljet mini-CD:n tiimoilta, joka Teenage Rebel julkaisi Saksassa vinyyli-EP:nä. Kun levy oli äänitetty, laitoin kasetin Höhnielle ja kysyin kiinnostaisiko tätä julkaista levy Saksassa. Kyllähän miestä kiinnosti ja onneksi vieläpä LP:nä; Suomessahan levy julkaistiin vain CD:nä. Rahan sijasta linsenssimaksuksi sovittiin muutama laatikollinen LP:itä, joten näin saatiin myös LP julkaistuksi Suomessa. 3.2.1997 SMD:n jakelun viikkokirjeessä oli sitten myynnissä levyn vinyyliversio Suomessa.
Hiljaiset julkaisut osa 74 – Punk Lurex O.K.: Veljet, Siskot! (CD; Hiljaiset Levyt HILL-021) 1995
Sitten ensimmäisen singlen kokoonpanossa oli tapahtunut muutoksia. Jyrki Siukonen ja Tepi Pulkkinen olivat jättäneet bändin. Tunsin olevani hiukan petetty, kun Siukonen näin nopeasti lähti bändistä. Uutta laulusolistia ei yhtyeeseen otettu, vaan Tiina Wesslin otti basson lisäksi päävastuun vastuun vokaaleista ja Riitta Suojanen lauloi osan kappaleista. Rumpuihin löytyi Sami Päivärinta. TV Smithin, joka tuli tuntemaan bändi hyvin, kanssa usein juttelimme Lurexin eri kokoonpanoista ja Sami pidimme molemmat Lurexiin parhaiten sopivana rumpalina – siinä oli silloin se sellainen 77-punkhenki rummutuksessa eniten läsnä.
Alkuvaiheessa biisin teko vastuu oli lähes täysin Riitta Suojasen harteilla. Tämän levyn kahdeksasta biisistä viisi oli kokonaan Riitan käsialaa, Viidessäsadassa päivässä Riitan apuna olivat Siukonen ja Juha Helminen. Tiina vastasi kahdesta levyn sävellyksestä ja sanoituksesta.
Levy päätettiin tehdä taas Viitasen Jani johdolla Harasoo-studiolla. Jani kun ei tuntenut bändiä ennestään pyysi hän, että saisi treenikämppä demon biiseistä, jotka olisi tarkoitus äänittää. Demo äänitettiin vanhalla kasettimankalla ja nauhan tasosta kertoo jotain se, että kun yhtye saapui studiolle, Jani tokaisi hämmästyneenä: ”Ai, täs bändis on mimmejäkin!”. Tiina ja Riitta olivat laulaneet kaikki nauhan biisit. Yhteistyö Janin kanssa sujui erinomaisesti ja kaikki myöhemmät Lurex levyt on tehty Janin kanssa. Niin ja Jani tuli mukaan Riitan ja Tiinan lyhytikäiseen Tina-bändi, joka toimi kun Punk Lurex OK oli hetken aikaa telakalla.
Levystä Tiinan mielipide tänään on: ”Ihmeen hyvä levyhän siitä kaikesta huolimatta tuli, vaikka soittotaitomme oli tuohon aikaan mitä oli ja laulustakin tulevat mieleen lähinnä yläasteen kuoroharjoitukset.”
Kannen maalauksen teki Juha Helminen, joka oli opiskellut taideaineita. Valokuvat otti Anssi Männistö ja homman kokoon laittoi Jari Myllykoski (Booga’s treehouse Club).
Olin tutustunut Teenage Rebel Recordsin Rüdiger Thomasiin, kun tämä oli vierailulla Tampereella. Rüdiger oli varsin innoissaan suomalaisesta punkista, joten lähettelin hänelle levyn. Yllätys oli melkoinen, kun viikossa tuli takaisin kirje, jossa mies kertoi, että haluaisi julkaista levyn vinyylinä Saksassa. Tämä sopi tietysti erinomaisesti, sillä pidin vinyyleistä, vaikka Hiljaiset Levyt ei niitä tuohon aikaan tehnytkään. Sovittiin, että saan 20% painoksesta myytäväksi Suomessa. Rüdiger vaihdatti Turhuuden Markkinat biisin ensimmäisen singlen Tappajan Silmät kappaleeseen. Pieni harmitus Saksa julkaisussa oli se että kannet olivat mustavalkoiset ja Helmisen hieno maalaus muuttui mustaksi mössöksi. Tästä levystä alkoi pitkäaikainen yhteistyö Teenage Rebelin kanssa.
Viisisataa Päivää löysi tiensä Teenage Rebel kokoelma CD:lle Der Sampler, Volume 1 ja en kyllä tiedä mitä Rüdiger ajatteli, kun lisäsi tuon biisin myös The Blitzkrieg Boysin (Tamperelainen punkbändi) CD:lle Back From Nowhere bonusbiisiksi. Nykyisin Spotifystä löytyy muka Blitzkrieg Boysin soittamanaa 500 päivää, mutta kyllä se Punk Lurex OK on. Mies Ikkunassa päätyi naisartisteja esittelevälle saksalaiselle kokoelmalle Female Chaos ja Jormalla On Työpaikka puolestaan aikanaan Isältä Pojalle Suomipunk 1978 – 2001 kahden CD:n kokoelmalle.
Hiljaiset julkaisut osa 68 – Punk Lurex O.K.: Tappajan Silmät / Paalimajassa (7”; Hiljaiset Levyt HIKS-042) 1994
Punk Lurexin kanssa yhteistyö alkoi, kun Kollaa Kestää -sankari Jyrki Siukonen tuli Tulliklubilla kertomaan uudesta bändistä jossa hän oli toisen Kollaa-legendan Juha Helmisen kanssa. Bändissä oli myös kaksi tyttöä Tiina Wesslin ja Riitta Suojanen. Ilmeni, että kyse oli itse asiassa Tiinan ja Riitan bändistä, johon he olivat pyytäneet Juhan ja Jyrkin. Niin ja sitten siinä oli vielä Tepi Pulkkinen laulussa. Tiinalla ja Riitalla oli ollut jo yksi bändi (Porttikielto) ennen tätä, mutta nyt yritys oli vakavampi. Asuimme tuolloin Jyrkin kanssa samalla suunnalla ja Siukonen jatkoi yöllä kotimatkalla kävellessämme suostuttelua. Hän sai minut lupaamaan, että kun hän toimittaa valmiin masterin, niin minä julkaisen siitä singlen. Tämä siis kuulematta nuottiakaan yhtyeestä – aivan poikkeuksellista Hiljaisille Levyille, mutta minkäs teet kun nuoruuden sankari ehdottaa yhteistyötä. Jyrkillä oli kontakteja silloiseen Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitokseen, jonka musiikinopiskelijat hän rekrytoi äänittäjiksi. Äänitykset tehtiin treenikämpällä 20.9.1993.
Innostuin asiasta vielä enemmän, kun minulle selvisi, että singlen A-puolelle tulisi käännös Adverts biisistä Gary Gilmore’s Eyes. Advertshan on minulle se bändeistä tärkein – varhaisen Brittipunkin helmi. TV Smithin lyriikkaat olivat iso ilo jo 1977 ja ovat sitä edelleen. Tekstiltään Tappajan Silmät noudattelee aika hyvin alkuperäistä, vaikka Gary Gilmoren nimeä ei mainitakaan. Käännöksestä tulikin mieleeni, että Gary Gilmore’s Eyes on Suomennettu ainakin toisen kerran. Maan mainio Ujo teki sen nimellä Jukka Tolosen tukka ja siinä punkkarille tehdään hiussiirrännäinen, joka saa aikaan sen, että punkbiisejä soitettaessa niihin alkaa tulla kummallisia ja monimutkaisia sooloja.
Punk Lurex OK:n singlen B-puoli Paalimajassa osoitti naisten voiman. Tiinan sävel ja Riitan teksti on aistittavan omakohtainen ja oikealla tavalla viaton kuvaus siitä, kun punk ensikertaa saavuttaa maalla varttuvan nuoren. Upea B-puoli. Kappale on Punk Lurex OK:n ensimmäinen oma biisi, sitä oli soitettu jo Porttikiellossa eri sanoituksella.
A-puolen matriisikaiverrus napattiin Kollaa Kestään Adverts Blues kappaleesta: ”On Adverts yksi bändeistä parhain / sehän opetettiin jo koulussa varhain”. B-puolelle kaiverrettiin: ”Moneltakohan Juha Helminen saapuu”. Tai oikeastaan singlessä ei ole A-puolta vaan siinä on kaksi B-puolta – tämä oli näitä vitsejä, kun tuohon aikaan julkaistiin aika paljon kahden A-puolen singlejä. Etiketissä on virhe Tappajan Silmät biisin krediteissä. Teosto antoi biisin tekijäksi Talbert ”TV” Smith, vaikka oikean henkilö ja nimi on Tim Smith.
Single julkaistiin ja tyytyväisiä olivat useat muutkin, en vain minä. Heti sen julkaisun jälkeen Siukonen tosin jätti bändin. Minä tunsin itseni hiukan petetyksi, sillä Siukosen takia olin bändin Hiljaisille ottanut, mutta jatkoin yhtyeen kanssa – onneksi, sillä hyvää musiikkia ja mahtavia hetkiä on siunaantunut paljon tämänkin jälkeenkin. Niin ja ilman Punk Lurexia en olisi koskaan tutustunut henkilökohtaisesti TV Smithin, mutta tämä on sitten hiukan myöhemmän julkaisun tarina.
Punk Lurex ja Pojat keikat katsottavissa YouTubessa
Eiliset Punk Lurexin ja Pokien keikat Vastavirta klubilla nähtävissä Vastavirran Youtube-kanavalta. Lurexin keikka alkaa noin 18 minuutin kohdalta ja Pokien osuus noin tunnin ja 15 minuutin kohdalta.
Tässä linkki: https://www.youtube.com/watch?v=KBrs7xk9qvc&fbclid=IwAR20zrnHhnNwSvlh4wrokItrnw6Qew4Z5SPlOHi7cJCX1xnXLbLvoF3yiRo
POJAT & PUNK LUREX livestream keikka 12.6.
VASTAVIRTA LIVESTREAM jatkaa mainoiden streamkeikkojen sarjaa ja perjantaina 13.6. Vastavirran lavalle kapuavat POJAT ja PUNK LUREX.
Keikka alkaa kello 20.00 ja se näytetään Vastavirtan Youtube-kanavavalla:
https://www.youtube.com/channel/UCGuKaCK5AX4ouWWGwVuUiwg?app=desktop
Suora linkki keikkaan tulee n. 19.45 keikan tapahtumasivulle: https://www.facebook.com/events/285095355955885/
Myös erittäin rajoitetusti (40 kappaletta) lippuja myydään itse keikalle. Lisätiedot tapahtumasivulla.