Hiljaiset julkaisut osa 65 – Alivaltiosihteeri: Taustamusiikkia Kansannousulle (CD; Hiljaiset Levyt HILL-016) 1993

Tämä levy on urani isompia pettymyksiä – ei taiteellisesti vaan taloudellisesti. Levy on Hiljaisten Levyjen kallein projekti. Alivaltiosihteerin edellinen levy oli ollut Hiljaisten Levyjen mittakaavassa menestys ja kaikki asiantuntijat kertoivat varmana tietona, että läpimurtolevyä seuraava levy myy aina hyvin. Tähän seuraavaan levyyn panostettiin kunnolla sekä studioaikaan että mainontaan. Tietysti tässäkin suhteessa Hiljaiset Levyt oli poikkeus sääntöön ja levy myi vähemmän kuin edellinen.

Levy oli erilainen kuin aikaisempi, ei mikään helppo huumorilevy. Pasi Heikura muistelee levyn biisien tekemistä: ”Taustamusiikkia –levy on yllättävän vakava ja kunnianhimoinenkin teos. Sävelsin biisit kolmen kuukauden keikkatauon aikana keväällä 1993 ja ehkä ahkeran konserttitoiminnan ynnä radio- & TV-hupailujen tuottama hulabaloo sai aikaan rauhallisempien sävyjen kaipuun. Eikä unohtaa sovi sitäkään, että yhtyeen huumorintajuun on aina kuulunut mieluummin yllätysten, kuin ennalta-arvattavuuksien tuottaminen.”

Puhtaita hittibiisejä levyllä oli oikeastaan vain Sä olet alright. Siitä Pasi kertoo: ”Memphis soul tunnelmissa syntyi Taustamuusiikkia kansannousulle –levyn avausraita Sä olet alright. Sanoitusidean anglismikriittisyys toimi myös mahdollisuutena saada suomenkieliseen biisin ainakin puoliksi englanninkielinen kertosäe.” ja Matti Toivonen jatkaa: ”Kauhea täynnä kaikenlaista kivaa sihinää ja kilkutusta. Jyrki ja Pasi laulavat komeita taustoja. Talking Heads –tyyppinen minimalistinen komppiryhmä. Lopetuskaan ei petä, vaan on hauska.”

Levy tehtiin samalla tuotantokoneistolla kuin pari aiempaakin. Levyn tuotti Kari Hipponen ja äänitti Jani Viitanen. Levy äänitettiin Harasoo Studiolla 1.-9.6.1993 ja miksattiin MSL-studiolla Kihniössä 28.6.-1.7.1993. CD-masteroinnin teki Pauli Saastamoinen Finnvoxilla. Levyn mukaan tehtiin Kansakunnan Selkärangan tuplanumero; se oli sekä albumin, että Kansamme Ääni CD-singlen Selkäranka, joten siksi tuplanumero. Lehden sai tuttuun tapaan lähettämällä vastauskuoren Hiljaisille Levyille.

Levy ilmestyi 3.9.1993 Kekkosen syntymäpäivänä.  Helsingin Sanomien arvio levystä oli: ”Alivaltiosihteeri hämmensi rockin lakeja tekemällä tarkkaa ja huolella tuotettua rockia jo edellisellä albumillaan. Huumoriyhtye ei palaa lestiinsä uudella levylläänkään. Taustamusiikkia kansannousulle (Hiljaiset levyt) on muutamine nerokkaine melodioineen ja aika ajoin myös kevyine bossanovarytmeineen kuin viiden vuoden takaista Kauko Röyhkää. Vitsejäkin viljellään taloudellisesti, ja useammin Alivaltiosihteeri laulaa enemmän laiskoina ja tunteellisina 30-vuotiaina miehinä kuin pukuihin ja solmioihin pukeutuneina ilveilijöinä.”

Lisäinfoa:

Levyn mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka löytyy kaikki Kansakunnan Selkärangat sisältävästä PDF-tiedostosta.

Biisien sanat löytyvät Alivaltiosihteerin lyriikat sivuilta.

Vastaa