Tero Liete soitti kaksi uutta biisiä, kaksi Jupp coveria ja haastatteli Jukka Junttila LP:n tiimoilta Rocktoimittajan illallinen ohjelmassaan. https://areena.yle.fi/audio/1-50594696
Teppo Nättilä esitteli levyä parin biisin ja yhden Dave Edmundsin esittämän coverin verran Katritohtori ohjelmassaan. https://areena.yle.fi/audio/1-50596368
Kalevi Pollarin Jokamiehen Sävelradio soitti sekin yhden Mickey Jupp biisin ja yhden coverin, kerrassaan hulvattoman RehupiiklesinVaklauskeikkan. https://areena.yle.fi/audio/1-50585188
Sitten edellisen EP:n Juggling Jugularsilla oli vaihtunut rumpali. Timon oli korvannut Marko. Kokoonpano oli nyt se, jolla yhtye levytti kaikki loput Hiljaisille Levyille tekemänsä levyt. Viitasen Jani ja Costin Sauna oli todettu lyömättömäksi pariksi, joten sillä jatkettiin. Kaksi päivää (4.-5.10.1992) oli varattu EP:n tekemiseen ja siinä ajassahan se tietenkin valmistui.Bändi oli aluksi hiukan epäilevä Jania kohtaan – sama pieni Yö-kammo mikä minullakin oli ollut – mutta ensimmäisen biisien pohjien jälkeen joutuivat toteamaan, että yhtye kuulosti paremmalta kuin koskaan.
Vaikka Jugularseilla oli biisejä varastossa vaikka kuinka, niin EP:lle valikoitu vain uusia, lähinnä kesällä 1992 tehtyjä biisejä. Levystä tuli tekstiensä puolesta ajankohtainen ja nimibiisi oli poliittinen statement silloin ajankohtaisesta EU-jäsenyydestä ja siitä johtuvasta ”Euroopan Yhdysvallat” -uhkakuvasta sotilasliittoineen. Aims of Dictator -biisi oli poikkeus säännöstä, sillä se saattaa olla jopa bändin kautta aikojen ensimmäinen biisi vuodelta 1989.
Samalla reissulla otettiin bändistä myös promo alokuvat. Anssi Männistö, joka oli meille oikeastaan hovikuuvaja, napsi otokset Särkänniemen lähellä. Bändi muistaa session sen takia, että se on yhtyeen pitkän uran aikana kerta, kun siitä on otettu promovalokuvia.
Jatsa, jolla oli pitkä kokemus pienlehtien (Toinen Vaihtoehto) taitosta, teki EP:n kannet tutulla”leikkaa ja liimaa” menetelmällä. Kansi on pitkulainen julistetyyppinen, jossa on kuusi sivua. Tämän levyn kannessa esiintyy ensimmäisen kerran JJ:n tekstilogon, jota yhtye yhä käyttää.
Levyn kaiversi tietenkin Mika Jussilla. A-puolen matriisissa on kaksi erillistä tekstiä ”Yhden tähden levy” ja ”Anarkiaa”, kuten myös B-puolla, jolta löytyy ensin sydän ja sitten tekstit ”Yhren tähren tehty kaseetti” ja ”… ja rakkautta” ja sydän vielä loppuunkin.
Levy sai erittäin hyvän vastaan oton ja oli muun muassa ”Viikon täky” Radiomafiassa, jolloin Jantsa sai vastata valtakunnanradiossa kysymyksiin levyn vahvasta poliittisesta teemasta.
Juggling Jugulars oli eräs omatoimisimmista bändeistä, mikä Hiljaisilla on ollut ja sillä oli (ja on edelleen) erittäin laaja verkosto Euroopan punksceneen. Tätä kautta yhtye on itse järjestänyt levyjensä julkaisuja eri maissa. Koska bändi itse hoiti aina näissä julkaisuissa kaiken duunin, ei minulla ollut mitään vaateita niitä kohtaan – olin tyytyväinen jos jonkusen kappaleen valmiita levyjä sain itselleni. Kaikki My Dreamin kappaleet löysivät tiensä Ranskalaiselle Sanjam levymerkin Exit kokoelmalle. Tuota kokoelmaa alettiin tehdä vuonna 1996, jolloin toimitin DATin biiseistä Jantsalle. Levy ilmestyi lopulta syksyllä 1997. Tuon kokoelman kolme muuta bändiä olivat: Divide And Conquer, Lee Majors ja Eterna Inocencia.
Vientitoiminta alkoi kahden BID-reissun jälkeen vetämään ja kun valtion Vienninedistämiskeskus alkoi tukea musiikkivientiä, niin päätelmähän oli selkeä: Käydäänpä lisää ulkomailla hyvissä bileissä valtion tukemana ja yritetään samalla myydä Hiljaisia Levyjä maailmalle.
Se taisi olla Korjuksen Tapsa, joka vinkkasi että sopiva isomman liigan messutapahtuma, johon kannattaisi mennä, on Kölnissä järjestettävä Popkomm. Kun nyt kerran mentiin isomman luokan tapahtumaan, niin päätin että tehdään ihan kunnon kokoelma-CD, jota siellä jaetaan. Säästö sysitä päädyin CD-single / maxi-CD formaattiin, jossa maksi soittoaika oli noin 20 minuuttia. Kun musiikkia tuli vain kolmelle tuumalle, niin sellaisen valmistaminen oli tuohon aikaan selvästi halvempi kuin täyspitkän CD:n. Levyt tehtiin Itävalassa DADC:n tehtailla. Pohjoismaissa ei tuohon aikaan ollut yhtään CD-tehdasta.
Levylle tulee biisit olivat: Jalla Jalla – Drop-out Beat, Wolfmen – The Shadow War, Nightingales – Poor Jimmy’s Birthday Party, Lowdown Shakin’ Chills – Skudy Fya, Garbagemen – K.A. Man ja Room 100 – Returning. Kannen levyyn teki Jari Myllykoski. Mitään idea en Jarille antanut, vaan koko kansitaide on täysin Jarin omaa käsialaa ja itse olen erittäin tyytyväinen tuohon ”värivääristyneeseen” nalleen.
Popkomm messut olivat todella mittavat ja Suomipojasta huimat. Pari messuhallia esittelykioskeja vieri vieressä ja iltaohjelmaa kahdellakymmenellä klubilla joka ilta. Nyt osasin jo hiukan pelin sääntöjä ja sen sijaan että olisi vain odotellut omalla kioskilla, niin tutkin messuluettelon tarkkaan ja tein listan levy-yhtiöistä, promoottereista, jne. joille veisin levyn ja tiedotteen. En ollut älynnyt etukäteen bookata aikaa, joten juttelemaan pääsin oikeiden henkilöiden kanssa vain muutamassa kioskissa, muissa piti oma paketti jättää isoon laatikkoon, jossa oli samanlaisia paketteja jo vaikka kuinka paljon. Seuraavilla messuilla osasin jo sopia sähköpostitse tapaamiset etukäteen. Koska CD:t maksoivat selkeästi enemmän kuin kasetit, niin levyn jakelu messuilla oli tarkempaa. Nyt ei jokaiselle nuorelle jolpille, joka väitti, että hänellä on radio-ohjelma tai että hän kirjoittaa johonkin lehteen annettu levyä. Näin tätä CD:tä riitti vielä seuraavankin vuoden messuille.
Pieniä voittoja saatiin, muun muassa yhteistyön alku Espanjalaisen Rock Indiana levymerkin kanssa, mutta jälleen kerran paljon mahtavampaa oli huimat bileet. Hotellin vieressä oli Bier Museum niminen kapakka, jossa tehtiin aina illan suunnittelu. Sitten ajettiin taksilla klubilta toiselle, jotta nähtiin mahdollisimman paljon hyviä bändejä ja muiden levy-yhtiöiden ilmaista kaljaa juotiin.
Sitten vielä irrallinen juttu, joka osin liittyy tähän reissuun. Hotelli oli aika lähellä Rein jokea. Rein virtasi uomassa, joka oli varmaankin 10 metriä maanpinnan alapuolella. Muutamia vuosia myöhemmin Rein tulvi ja nousi uomasta kaupungille. Uutisissa näytettiin kuvaa tulvista ja niitä katsoessa äkkään, että tuossahan on hotelli, jossa oli Popkomm reissulla majoittuneena. Tuleva oli noussut hotellin toisen kerroksen ikkunoihin asti. Silloin ensimmäistä kertaa hahmotti, mitä suurtulva todella voi tarkoittaa ja ymmärsi, että kun se on noussut noin korkealle siinä kohtaan, niin tulvan on täytynyt peittää koko vanha kaupunki.
Julkaisuja alkoi tulla todella tiheään tahtiin ja kaikkia ei ehtinyt myydä, joten vaatekomerossa pino myymättömiä levyjä kasvoi. Jotain piti tehdä. 90-luvun alussa alkoi levykauppoihin tulla erilaisia vinyyliboxeja. Niitä kun kaupoissa katselin, niin sain aatoksen, että jos myymättömiä levyjä niputtaisi boxiksi, niin niistä pääsisi ehkä helpommin eroon. Sopivaksi boxi-ideaksi jalostui sitten singlelaatikko, jossa olisi kaikki HIKS-02(jotain) singlet; niitän kun oli kaikkia jäljellä. Tuosta 20(jotain) tulee boxin nimikin.
Boxin painokseksi tuli 40 kappaletta. Se oli vähiten jäljellä olevan singlen lukumäärä vaatehuoneessa. Kannen suunnittelin nopeasti, eikä siitä nyt kauhean kaksisen näköinen tullut. Minkä ihmeen takia etukanteen piti laittaa naulalaatikko? Olisikohan ollut Letraset luettelosta ensimmäinen kuva, jossa jollain lailla oli mukana laatikko. Painatin kannet Tehokopioinnissa A3 kartonkiarkille ja tuttuun tapaan leikkailin, taittelin ja liimailin arkista pikku laatikoita. Yhtään kappaletta en jättänyt itselleni ja tähän juttuun laitetut kuvat on otettu Discogs-palvelusta.
Boxi palveli tarkoitustaan ja sain myytyä ne levykauppoihin varsin nopeasti ja näin olen singlevarastoni pieneni 400 kappaleella.
Listataan tähän vielä kaikki singlet, jotka boxissa olivat:
The Garbagemen: Blind Man
Alice In Wasteland: Bleeding / Smell Of Earth
Johnny Spunky: Mutatio Vitalis EP
Lowdown Shakin’ Chills: (I Don’t Wanna) Say Goodbye
Wolfmen oli julkaissut vasta yhden singlen Hiljaisille, vuoden 1992 alkupuolella I’m Insane’n, mutta bändi tuntui jo valmiilta pitkäsoitolle. Niin ja olihan yhtyeellä pari omakustannetta takana ennen sitä ja ennen kaikkea iso nippu valmiita biisejä.
Parilla edellisellä levyllä olin havainnut Jani Viitasen mitä mainioimmaksi äänittäjä / tuottajaksi, joten ehdotin häntä bändille. Tämähän kävi paremmin kuin hyvin, sillä bändi tunsi Jani Porin ajoilta ja he olivat itsekin ajatelleet miestä tähän pestiin. Costin Sauna varattiin äänityksille ja bändille buukattiin matkustajakoti Nekalasta. Tuota matkustajakotia piti vanha mamma, jolla oli erittäin tiukat säännöt muun muassa mihinkä asti paikalle sai tulla. Wolfmen koki tädin tiukkuuden myöhemmällä keikkareissullaan. Yhtyeen miksaaja Matti Mänttä saapui Astrumiin kymmenen minuuttia liian myöhään, eikä mamma päästänyt miestä enään sisään. Bändi sai neuvoteltua hänelle tyynyt ja peiton ja mies joutui nukkumaan yhden yön autossa.
Äänityksissä Jani otti erittäin vahvaa tuotannollista otetta, eikä Janilta ideat loppuneet, kun tarvittiin jotain ”ekstraa”. Zombie Hop -biisin kahleiden kolina saatiin laittamalla kaikkien avaimet kasaan ja äänittämällä niiden hypistelyä. Guiltyn pysäytyskohtaan olisi saatava ”jotain”. Jani pyysi jättämään tämän hänen huolekseen, ja kun bändi saapui seuraavaan sessioon, oli tyhjään kohtaan äänitetty kulmahiomakonetta ja sehän toimi. Jani myös soitti levyn päättävässä Jean Harlow’s Dead -biisissä. Special ”Sick” guitar vaeltelee omissa sfääreissään luoden kappaleeseen tarvittavan ’omituisen tunnelman’. Albumin teemat jatkoivat lyyrikoissa singlejen linjalla; Zombi-armeijat nousevat yöllä peräämään oikeuksiaan, Jean Harlown kanssa käydään treffeillä hautausmaalla, rakkautta julistetaan yksijalkaiselle kihlatulle ja uhotaan että lopuksi kummitusjuna vie pois. Miksauksen Jani halusi tehdä Mika Sundqvistin silloisessa Lempäälän kotitalossa sijaitsevassa studiossa.
Tapani Rytöhonka oli tehnyt edellisen sinkun kannen, joka oli miellyttänyt kaikkia, joten Tapanilta pyydettiin samaan sarjaan jatkoa. Tapanin piirtämä kuva oli upea, mutta silloin säästö sysitä painatuksessa käytetty kahden lisävärin tekniikka ei onnistunut. Bändi ei ollut tyytyväinen lopputuloksen punaisiin käsiin. Rytöhonka siis piirsi kannen, mutta kannet löi kasaan Jari Myllykoski.
Shadow War julkaistiin 12.5.1992. Levy oli Hiljaisten ensimmäinen pitkäsoitto, jota ei julkaistu vinyylinä. Kolmen formaatin tekeminen oli näin pienillä painoksilla liian kallista ja vinyylin alasajo kaupoissa oli selviö, joten se oli pakko jättää pois. Nyt Shadow War on niiden levyjen joukossa, joista suunnitellaan vinyyliuudelleen julkaisua.
Levy otettiin hyvin vastaan mediassa. Miettinen soitti Räkärodeo-ohjelmassaan Underwater Aeroplane biisiä useassa lähetyksessä. Jungle-lehden lukijat äänestivät levyn 92-vuoden 8. parhaaksi kotimaiseksi albumiksi. Myös ulkomailla levy noteerattiin: Kerrang! antoi levylle neljä pistettä viidestä ja tanskalaiselta Moshablelta tuli täydet viisi.
Levyn nimibiisi päätyi Guitars That Go Buzzz…promokoelmalle ja Saksassa julkaistuille Finland Rules kokoelmalle.
Laulaja, pianisti, kitaristi ja sanaseppo Mickey Jupp on tehnyt 1960-luvulta alkaen pitkän uran, jonka ansiosta häntä on nimitetty ”pubrockin kummisedäksi” ja ”Englannin Chuck Berryksi”. Juppin levyt eivät ole ehkä juhlineet listoilla, mutta soittajakollegat, kriitikot ja omistautunut fanijoukko ovat arvostaneet niitä aina.
Michael Graham Jupp aloitti soittouransa 1960-luvun alkupuolella Southendissä, Thamesin suistossa, missä hän seurasi The Oriolesin pianistina ja laulajana Gary Brookerin ja The Paramountsin jalanjälkiä. Ohjelmiston ytimenä oli rock’n’roll ja r&b Chuck Berryn, Larry Williamsin, Jerry Lee Lewisin, ja Coastersin tapaan, kunnes Mickey Jupp alkoi teroittaa omaa sävelkynäänsä. Vuoden 1969 debyyttialbumista ”Legend” lähtien hänen studiolevytyksensä olivat kuitenkin aina omaa käsialaa.
Ensimmäinen Legend oli lyhyt projekti, mutta tutuista Oriolesin soittokavereista syntyi uusi Legend, jonka Vertigolle 1970–71 tekemät kulttiklassikot, LP:t ”Red Boot” ja ”Moonshine”, loivat pohjan Juppin maineelle. Legend hajosi epäonnisen Italian-visiitin jälkeen 1972. Niinpä kun pubrock nosti päätään Lontoossa, Jupp oli päivätöissä myyjänä eikä pubkeikoilla, joille Southendin seudulta nousseet yhtyeet Dr Feelgood ja Kursaal Flyers esikuvaansa yllyttivät.
Mickey Jupp palasi otsikoihin 1978, jolloin Stiff Records julkaisi Legend-kokoelman sekä uuden albumin Juppanese, josta toisen puolen tuotti Rockpilen säestämänä Nick Lowe ja toisen puolen vanha aisapari Gary Brooker. Suosion tavoittelu vain ei maistunut konkarille, joka lähti Be Stiff -kiertueelle 1978, mutta jättäytyi pois ennen New Yorkin keikkoja.
Levynteko jatkui vaihtelevin kokoonpanoin ja tuottajin eri levymerkeillä, omalla härkäpäisellä linjalla menestystä väistellen, vaikka sanoittajana ja säveltäjänä Jupp tarjoili huippulaatua. Herkullisia kappaleita ovat versioineet pitkin vuosia Dr. Feelgood, Kursaal Flyers, Nick Lowe, Dave Edmunds, Gary Brooker, The Searchers, Rick Nelson, Roger Chapman, Eero ja Jussi, Elkie Brooks, Spiders, Delbert McClinton, The Judds, Gyllene Tider, Kapteeni Nemo, The Hamsters, Chris Farlowe, Andy McCoy, Henning Stærk, Jerry Williams, Rehupiikles, Great White, The Refreshments, Linda Gail Lewis, Trouble Boys, Tohtori Lounamo, Blues Spiders ja moni muu.
Mickey Jupp Band kiersi Suomea vuonna 1983 (Turku, Helsinki, Tampere ja Oulu), mutta tuolloin Jupp muutti Englannin halki luoteiskolkan järviseudulle, Bootin kylään Cumbriaan. Sen jälkeen keikkailu harveni, samoin levytykset, joista Ruotsissa 1994 tehty You Say Rock on viimeisin studiojulkaisu. Kappaleita hän sen sijaan sorvasi yhä ahkerasti ja teki kotidemoja, usein apunaan luottokitaristi Mo Witham. Käsillä oleva kokoelma pohjautuu näihin nauhoihin, joita Jupp alkoi tuoda julki kotipolttoisilla Favourites-albumeilla vasta 2010.
Favourites-sarja kattaa jo 14 CDr-levyä ja yli 200 uutta Jupp-kappaletta, joista tämä LP on valikoitu FB-ryhmä Fans of Mickey Juppin äänestyksellä. Vuonna 2015 ilmestyi Juppin elämäkerta ”Hole In My Pocket”, jonka kirjoitti Southendin piirit tunteva rumpali Mike Wade. Sävellysten kirjoa kuvaa, että brittirock avausraidalla I Should Be Loving This etenee I Ain’t Broke No Law’n pianoboogieen, Blue Coffeen bluesiin ja balladeihin kuten Trees Died, samalla kun sanoitukset pulppuavat sukkelia oivalluksia.
Näihin uriin on kaiverrettu harvinaista herkkua, uusi Mickey Juppin vinyylialbumi ensi kertaa moneen vuosikymmeneen!
Taas kerran on julkaisusuunnitelma kokenut muutoksia. Jotkut projektit ovat myöhästyneet ja uusiakin on tullut. Tässä tämänhetkinen näkemys mitä olisi seuraavaksi tulossa.
Mickey Jupp: One of a Kind (LP)
Julkaisu: 21.8.2020
Laulaja, pianisti, kitaristi ja sanaseppo Mickey Jupp on tehnyt 1960-luvulta alkaen pitkän uran, jonka ansiosta häntä on nimitetty ”pubrockin kummisedäksi” ja ”Englannin Chuck Berryksi”. Juppin ura alkoi legendaarisen Legend yhtyeen nokkamiehenä ja 70-luvun loppupuolella hän siirtyi soolouralle.
Juppin merkityksestä kertoo se että hänen kappaleita ovat versioineet pitkin vuosia Dr. Feelgood, Kursaal Flyers, Nick Lowe, Dave Edmunds, Gary Brooker, The Searchers, Rick Nelson, Roger Chapman, Eero ja Jussi, Elkie Brooks, Spiders, Delbert McClinton, The Judds, Gyllene Tider, Kapteeni Nemo, The Hamsters, Chris Farlowe, Andy McCoy, Henning Stærk, Jerry Williams, Rehupiikles, Great White, The Refreshments, Linda Gail Lewis, Trouble Boys, Tohtori Lounamo, Blues Spiders ja moni muu.
Jupp vetäytyi ”eläkkeelle” 1990-luvun lopulla, mutta on tehnyt luottokavereidensa kanssa äänityksiä, joita on julkaissut itsepolttaminaan CDr:inä faniryhmänsä iloksi. Hiljaisten Levyjen julkaisema One Of A Kind on kokoelma Mickey Juppin Favourites-sarjan äänityksistä ja ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä virallinen Mickey Jupp -levy yli kahteenkymmeneen vuoteen.
Jahnukaiset feat. Miika Söderholm: : Brickfield Nights / Mikkitelineestä on puolet minun
Julkaisu: Syyskuussa
Jahnukaiset jatkaa vierailevien laulusolistien kanssa tehtävien singlejen sarjaa. Nyt vuorossa vokaaleissa Miika Söderholm. A-puolella Boys klassikko ja B-sivulla Miikan Ypö-Viis aikainen ralli.
Vuokkoset: Umpikujassa (LP)
Julkaisu: Lokakuussa
Punkkia, protopunkkia ja jopa progea yhdistelevä ärhäkkä levy Tampereelta.
Vaavi: Etsi oma tiesi / Unelma (7”)
Julkaisu: Marraskuussa
Kaksi uutta Vaavi biisiä, A-puoli selkeästi pub rock vaikutteinen menopala ja B-puolella mennään glamrock-tunnelmissa
Miika ja Yari: 7”
Julkaisu: työ alla
Kaksi punklegendaa työstävät uutta musiikkia yhdessä.
Wolfmen: The Shadow War (LP)
Julkaisu: suunnitteilla
Vinyyliversio aikoinaan vain CD:nä julkaistusta Wolfmenin ensimmäisestä pitkäsoitosta.
Hiljainen Kulttuuriyhdistys ry, joka oli Hiljaisen Levyjen alkupään julkaisujen juridinen taho, perustettiin alun perin Hiljainen Kesä fanzinen rahaliikenteen hoitamaista varten. Kulttuuriyhdistyksessä oli aluksi mukana muutamia tyyppejä, joita olin tavannut Tampereen Ylioppilaskunnan kulttuurijaostossa. Tärkein näistä oli Sari Jormanainen. Meitä kiinnosti populaarikulttuuri varsin laajasti, joten aika pian toiminta laajeni moneen suuntaan.
Hiljaisen Kesän ensimmäinen numero ilmestyi maalikuussa 1985 (painos jo ekalla numerolla rohkea 350 kappaletta) ja toinen numero saman vuoden syksyllä. 1986 alussa aloin tehdä toista lehteä, Figure Headiä, joka oli punkin historiikkiin paneutuva fanzine. Figure Headiä ilmestyi yhteensä yhdeksän numeroa ja niistä viimeinen vuonna 1990. Figure Headiin tehty työ oli pohjana ensin PunkNet77 verkkosivustolle ja sittemmin 1977 lehdelle ja kirjalle.
1986 ilmestyi ensimmäinen Hiljaiset Levyt julkaisu, kaksi Hiljaista Kesää ja ensimmäinen piirrosalbumi, Jouni Wääräkankaan … ja unta jokainen katsoo. Jouni oli avustanut kuvittajana jo kolmanteen Hiljaiseen Kesään ja sen myötä syntyi idea Jounin omasta albumista.
Nalle Virolaiseen oli törmännyt miehen Nalleposti lehden kautta. Siitä oli alkanut kirjeenvaihto ja pikku hiljaa ystävystyttiin. Nalle ja hänen silloinen tyttöystävänsä Sirkku olivat avustaneet jo toiseen Hiljaiseen Kesään. Vuonna 1987 Kulttuuriyhdistys kustansi Virolaisen albuminen Nallen Kauheimmat (parhaat vuosilta 81-86). Oikeastaan aivan sama kaava toteutui myös P.A. Manniseen, jolta julkaisimme samana vuonna Kootut Harhat albumin.
Vaikka Kustannusosakeyhtiö Hiljainen Oy perustettiin, niin Kulttuuriyhdistys jäi elämään. Työnjaoksi tuli, se että Oy julkaisi levyt ja yhdistys kaiken muun. Hiljainen Kesä jatkoi aina numeroon 9, joka ilmestyi alkuvuodesta 1990. Sitä ennen oli julkaistu Hiljaisille Johnny Spunky nimellä levyttävältä levyttävältä Juha Kaarsalolta runokokoelma Ajan kuristus. Nallelta julkaistiin 1989 kolmen strippivihon paketti. Olin löytänyt divarista todella vanhoja Tex Willereitä, jotka olivat ilmestyneet yhden sarjakuva ruudun korkuisina vihkosina ja formaatti oli niin hauska, että se piti itsekin toteuttaa. Nalle ja Jouni Hokkanen kirjoittivat yhdessä Roskaelokuvat kirjan, joka julkaistiin 1990. Kirjasta on sittemmin tullut klassikko, sillä se oli ensimmäinen ja varsin kattava katsaus erilaisiin sploitaatio, kauhu, törky, mondo ja muihin B-elokuviin. Kirja julkaistiin aikana, kun nuo elokuvat kiersivät vasta itsekopioiduilla VHS-kaseteilla harrastajalta toiselle.
Kivi Larmola erosi muista joilta sarjakuvia julkaistiin siinä, että hän ei ollut avustanut Hiljaiseen Kesään. Miehen tiesin jo pidemmältä ajalta ja hän tarjosi uutta albumiaan meille julkaistavaksi. Tavara oli todella hyvää ja näin ollen Pieni taivas näki päivänvalon Kulttuuriyhdistyksen kustantamana vuonna 1991. Kivi voitti samana vuonna Puupäähatun (ei tosin tällä albumilla) mikä sai aikaan, että albumi myytiin loppuun varsin nopeasti. Vuonna 1991 ilmestyi myös ensimmäinen Suomalaisten pien- ja omakustannelevyjen luettelo, jonka minä toimitin. Siitä ilmestyi kaksi täydennettyä laitoista vuonna 1992 ja 1998.
Anssi Männistö oli ottanut Hiljaisille promokuvia jo pidemmän aikaa Anssin arkistoista löytyy kattava kokoelma kuvia Hiljaisten bändeistä. Kun ulkomaille alettiin tuotteita tosissaan promoamaan, niin tuli mieleen, että sen sijaan että tekisi ison nipun valokuvia, niin mitäpä jos tekisi lehden kiiltävälle paperille ja painattaisi siihen kaikki tarvittavat valokuvat. Näin syntyi Männistön Hiljaiset yhtyeet lehti vuonna 1992. Sitä myyntiin pieni määrä Suomessa, mutta suurin osa painoksesta meni ulkomaille promoina. 1992 julkaistiin vielä Tapani Rytöhongan albumi Kuvasia. Tapani oli avustanut Hiljaiseen Kesään ja tehnyt Hiljaisille Levyille levyn kansia. Viimeiseksi varsinaiseksi julkaisuksi jäi Nalle Virolaisen pienoisromaani Natsihuoran Kosto vuonna 1993.
Hiljaisten toiminnasta kannattaa mainita vielä kaitaelokuvien tekeminen. Pari lyhytfilmiä tehtiin, niistä Feministi pääsi jollekin kaitafilmifestivaalillekin. Oli tuohon aikaan innostunut Andy Warholesta ja Warholin reaaliaikaiset elokuvat olivat minusta todella vänkiä. Teimme sitten elokuvan, jossa tunnettu Tamperelainen feministi Anne Koski keittää aamukahvin ja juo sen samalla lehteä lukien. Minä vastasin ideasta, Annen houkuttelemisesta filmiin ja ”ohjauksesta”. Kaikesta oikeasti vaativasta, kuvaus ja leikkaus vastasi Heikki Astola. Parin kaitafilmin lisäksi teimme Heikin kanssa kaitafilmitekniikalla kaksi videota Hiljaisille Levyille, AlivaltiosihteerinNasta Kaupunki ja Punk Lurex OK:nArvojärjestys.
Kun vielä mainitaan, että Hiljainen Oy julkaisi kaksi minun kirjaani (Ensimmäinen kauteni Ilveksen kanssa ja Elämäni ääniraita) Kindle kirjoina, niin kaikki Hiljaisten muut kuin levyjulkaisut on juostu läpi.
Yeah Baby Yeahin myyntiponnisteluja jatkettiin kesäkuussa julkaisemalla albumilta sinkkulohkaisu Tylsää. Heikuran Pasi kertoo biisin synnystä: “En muista olinko jo noihin aikoihin tutustunut John Hiattiin, mutta joku amerikkalainen lauluntekijä mielessäni on varmasti ollut Tylsää –kappaletta väkertäessäni. Biisin tyylilaji ja tunnelma on hartaampi kuin missään aiemmassa kappaleessamme ja sanoituksen tematiikka koskettelee aina ajankohtaista pitkästymisen ja innostumisen rajatilaa. Tai niin ainakin yritin. Levyraadissa Irina Krohn teilasi kappaleen mielestäni epäoikeudenmukaisesti ”tiskaamiseen kyllästyneen nuoren miehen jollotuksena”. Ko. ohjelman videolla soitimme kappaleen plackbackinä Helsingin keskustassa tyhjän liikehuoneiston näyteikkunassa.” Jyrkin muistot kappaleesta liittyvät sen soittamiseen livenä: “Yeah baby Yeah kiertueella rumpalille tuli lisää haasteitta, kun rumpusetiin lisättiin laulumikrofoni. Lauloin Pasin kanssa taustoja muun muassa tämän biisin pa-pa-paa kohdat.”
B-puolelle tuli cover The DoorsinThe End biisistä. Versio on live ja peräti 8 minuuttia pitkä. Vaikka B-puoli kaiverrettiin 33 rpm, niin moinen pituus vaati jo todellista tarkkuutta kaivertajalta. The End oli tullut setin lopetusbiisiksi vuoden 1991 Krawattimyrksy yli Suomen kiertueella, ja versiointi oli yksinkertaisesti huima ja erittäin uskollinen Doorsin alkuperäisversiolle. Singlen kansissa lukee, että biisi olisi äänitetty Outokummun Seuraintalolla 30.5.1992, mutta muistaakseni tämä on siltä samalta Ylen Provinssirock livenauhalta, jolta Maataloustuloratkaisu otettiin Enemmän Rokkia singlen B-puolelle. Lehdistötiedotteessa todetaan kappaleesta, että kohahdus biisin alkupuolella johtuu siitä, että laulusolisti Matti Toivonen saapuu lavalle nahkahousut jalassa ilman paitaa.
A-puolen matriisikaiverus ”Ennen olin apaattinen, nykyisin en välitä” jatkaa tietenkin biisin tematiikkaa. B-puolella lukee puolestaan ”Hei, se oli vain alun loppu.” Single ilmestyi 3.7.1992.
Lisäinfoa:
Levyn mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka löytyy kaikki Kansakunnan Selkärangat sisältävästä PDF-tiedostosta.
Nightingales oli Hiljaisten kolmas Rovaniemeläinen bändi. Miten niin kolmas, eihän teillä ollut kuin Jalla Jalla ennen Nightingalesia, kuulen useammankin kysyvän. Joten kerrottaan tässä pikku pala historiaa: Greenhouse AC oli Hiljaisilla levyillä noin viikon. Tykkäsin kovasti bändin omakustanne singlestä ja seuraavasta demosta ja lupasin julkaista yhtyeen sinkun. Stupido Twinsin Ristilä oli alun perin Rovaniemeltä, piti bändistä ja oli Jooselle todella surkeana valittanut, että miksi Hiljaiset ottaa kaikki Rovaniemeläiset bändi, kyllä meillä pitäisi olla kotikylän yhtye. Joose, jonka kanssa olin erinomaisissa väleissä, soitti minulle ja kertoi Ristilän tuskasta ja halusta saada Geenhouse Stupidoille. Sanoin Jooselle, että jos lupaatte julkaista bändiltä pitkäsoiton, niin homma on mulle OK. Joose lupasi ja näin Greenhouse siirtyi Stupidoille.
Takaisin Nightingalesin: Yhyte oli ehtinyt julkaista yhden omakustanne sinkun ja äänittää neljän biisin nauhan Rovaniemen Länsikankaalla Studioala-nimisellä pajalla. Äänittäjänä toimi Pauli Ruuskanen, rovaniemeläinen pitkän linjan musiikkimies (soittanut pitkään mm. Souvareissa). Vanhan liiton iskelmämusiikissahan basson pitää kuulua, ja Pauli taisi noihin aikoihin soittaa itsekin lähinnä bassoa. Eipä siis ihme, että Poor Jimmyn miksauksessa basso on vähintäänkin tarpeeksi lujalla. Äänitykset tehtiin joulun välipäivinä.
Kantolan Marko otti yhteyttä ja halusi tuoda minulle henkilökohtaisesti tuon nauhan. En pitänyt tuolloin (enkä nytkään) demontuojista, sillä useimmat haluavat, että nauha pitäisi kuunnella siinä ja silloin, sekä saman tien päättää mitä tehdään, ja kun vastaus on ei niin alkaa jankkaaminen miten niin ei. Hiltusen Jouko oli ehtinyt antaa sen verran puoltoääniä, että suostuin Markon sinnikkääseen vaatimukseen. Päästöstä ei kuitenkaan tehty heti, vaan noin viikon päästä soittelin ja kerroin, että eiköhän tästä nauhasta single voida julkaista kunhan Poor Jimmy on A-puoli. Markon suosikki oli Johnnie What You’re Gonna Do, mutta Marko suostui valintaani. Johnnie äänitettiin aikanaan uusiksi Popgun Juggernautille.
Pop-lehden jutussa Kantola muistelee toimittaneensa nauhan vain kahdelle taholle: ”Ainoat henkilöt, huom kyse on henkilöistä eikä yhtiöistä, jolle lähetimme tämän nerouden osoituksen olivat Jukka ja Kimmo. Emme edes halunneet tarjota hyvää musiikkia jo silloin väsähtäneille Pokolle tai Johannalle, monikansallisista puhumattakaan.” Markon kanssa sitten hoidettiinkin suurin osa asioista naamatusten ja yllättävän usein jalkapallokatsomossa. Onpa Down By The Kemijoen päiväkonserttejakin jätetty väliin, kun on menty katsomaan RoPSin – tai Palloseuran, kuten Marko joukkuetta kutsuu – peliä. Nightingalesin hajottua on Markon kanssa edelleen jatkuvasti jalkapallopeleissä; viimeksi ihan äsken kun Palloseura kävi häviämässä Ilvekselle Ratinassa.
Singlen kannet teki Heikki Viitanen, joka oli bändin kavereita. Heikille annettiin ohjeeksi, että kansi voisi olla sarjakuvamainen ja ihan hauskan kannen Heikki tekikin. Marko muistelee kannen teosta, että se oli noihin aikoihin vielä ihan leikkaa-liimaa-meininkiä, ja esimerkiksi hiirulaisen ja kirahvin takit leikattiin rasteritarroista. Sitten tekstit tulostettiin mustalle pohjalle ja liimailtiin niitä lappusia Heikin kanssa mustalle pahville. Matriisikaiverrukset olivat tällä kertaa ”Banjoa, nahkasaappaita ja lehmänpaskaa” (A-puoli) ja ”Anteeksi onko tämä Nashville vai Tampere”.
Yksi Hiljaisten Levyjen kirjoittamattomista säännöistä on, että bändin pitää olla hyvä livenä, jotta se pääsee levymerkille. Nightingalesin kohdalla sääntöä venytettiin sen verran, että single julkaistiin, mutta jatko oli kiinni live-esiintymisestä. Single ilmestyi 12.5.1992 ja sain puhuttua bändin Casino Steel & Cry Babiesin (!!!) lämppäriksi Tulliklubille 10.6.1992. Keikka meni erinomaisesti ja pitkäsoiton tekeminen hetken päästä oli selviö.
Poor Jimmy’s Birthday Party päätyi Guitars that Go Buzz kokoelmalle, sekä Pokon julkaisemalle neljän CD:n boxille Sivulliset – Valikoima Suomalaista Vaihtoehtorockia Vuosilta 1985-2000 .
