Room 100 miehistöstä minulle oli entuudestaan tuttu vain Kuide Kuitu. Kuide oli soittanut Armageddon Hotel nimisessä bändissä, joka liikkui Clash – Alarm akselilla. Muistan, että olin jollain keikalla katsomassa bändiä Pokon A&R:n Petteri Palkoahon kanssa ja kumpikin tuli siihen tulokseen, että ihan mielenkiintoineen, mutta ei vielä valmis tapaus. Pian tuon keikan jälkeen bändi hajosikin.
Sen jälkeen Kuide oli kokoamassa Glass Cityä, johon tulivat mukaan Jarmo Hagelberg, Jalmari Rantala ja Jone Mattila. Glass City oli Room 100:n esiaste, jossa laulajana oli Jone. Glass Cityltä löytyy yksi kappale Rare –lehden (numero 1/90) mukana tulleelta EP:ltä. Glass City aloitti toiminnan jo vuonna 1988. Jonen jättäydyttyä pois ja rumpalin vaihduttua Make Virtaseksi muutti bändi nimensä Room 100:ksi. Ennen demon toimittamista Hiljaisille yhtye oli ehtinyt tehdä omakustanneseiskan Returning. Kun demo herätti kiinnostusta, niin kyselin keikkojen perään jolla yhtyeen livekunto selvitettäisiin. Aikataulu sysistä päädyttiin kuitenkin sellaiseen ratkaisuun, että menin yhtyeen treenikämpälle tsekkaamaan bändin setin. Hyvältä kuulosti ja kiinnitys Hiljaisille oli selvä.
Bändillä oli setissään aika paljon hyviä covereita ja kun singlebiisejä valittiin, niin päädyttiin siihen, että A-puolelle tulisi oma biisi (On the saddle) ja B-puolelle, joku cover. Lopulta siksi valikoitu Patti SmithinDancing Barefoot, joka onnistuikin erinomaisesti.
Biisit äänitettiin ja miksattiin Viitasen Janin toimesta Costin Saunalla 10.-11.11.1992. Biiseistä On the Saddle muuttui paljonkin miksauksen aikana. Siitä poistettiin alusta soittoja yksi kerrallaan, niin että alkuun jäi lopulta lähinnä vain rummun iskut.
Kannet teki Rokki Jone, eli Jone Mattila, joka oli soittanut Glass Cityssä. Jone oli tuolloin jossain kirjapainossa hommissa ja sai siellä viimeisteltyä kuvat. Myöhemmin Jone siirtyi tatuointialle, missä pääsi paremmin hyödyntämään taiteellisia kykyjään. Matriisissa lukee A-puolella ”Runkkari satulassa” – Runkkarit oli bändi sisällä käytetty lempinimi yhtyeestä. B-puolen kaiverrus ”Patti Smith, I still love you” kertoo syyn miksi biisi tehtiin.
Single oli menestys, se soi molemmilta puoliltaan paljon radiossa ja nousi Suomen Virallisella singlelista sijalle 15 vuoden 1993 toisella viikolla. Iltalehden singlelistalla (ei tietoa miten se on kerätty) sijoitus oli vieläkin parempi; sijoitus oli kahdeksas 28.1.1993. Myöhemmin A-puoli tuli mukaan Pokon julkaisemalle neljän CD:n boxille: Sivulliset – Valikoima Suomalaista Vaihtoehtorockia Vuosilta 1985-2000.
Make ja rummut Costin saunalla (kuva Maken arkistoista)Taukohetki Costin saunalla (kuva Maken arkistoista)
Kun Toni Haimi oli tullut yhtyeeseen ennen edellistä singleä, alkoi yhtyeen linja hiukan muuttua ja ote kaikkiaankin tiukentua. Vanhoja biisejä alkoi tippua pois ja Toni ja Pankku tekivät yhdessä uusia. Tälle levylle tulleista sävellyksistä kolme on pelkästään Haimin käsialaa, yksi Kotilan ja loput kuusi kaksikon yhteistyötä. Teksteistä yhdeksän on Haimin käsialaa ja yksi Kotilan. Biisien kirjoitusvoima oli nyt orkesterissa kovempi kuin koskaan ja helpottunein mielin saatoin varata Costin Saunan ja Viitasen Janin tekemään levyä. Tiesin senkin, että bändi oli treenannut todella ahkerasti ja oli erinomaisessa iskussa.
Viitasen Jani ei miellä itseään tuottajaksi ja kun bändillä oli erittäin selkeä näkemys mitä tehdään, niin levyn tuottajaksi tuli skotlantilainen tuottajaguru Noah McGregory, jonka Toni oli tavannut Englannin reissuillaan. McGregory oli oikeasti bändin sisäpiirivitsi ja tarkoitti sitä, että yhtye itse tuotti levyn.
Studiossa innostuttiin kokeilemaan kaikenlaista, kun biisit oli treenattu todella perin pohjin, jäi viiden päivän budjetista rutkasti aikaa erilaisille kokeiluille. Muun muassa flangeria lisättiin rumpupelteihin mikä hämmästytti äänittäjää kovasti. Toinen Jania hämmästyttänyt seikka oli, kun kitarasooloja haluttiin tuplata. Jani väitti, ettei sooloja pysty soittamaan kahta kertaa peräkkäin täysin samalla lailla. Kyllä pystyi. Nauha miksattiin Lempäälässä MSL-Studiolla, jolloin äänitysten sekaan lisättiin ääniefektejä ja muun muassa pieni pätkä the WhonLive at Leedsiltä. Studiosessiosta bändi muistaa ihmetelleensä äänittäjän ruokavalio. Kauppaan lähtiessä Jani pyysi bändiä tuomaan kilon mustamakkaraa. Tonia, intohimoista vegaania, moinen hieman kummastutti.
Kannet teki J. Lehtinen ja tällä kertaa kahden värin käyttö onnistui erinomaisesti – toisin kuin muutamilla muilla tuon ajan julkaisuillamme. Sisäpussin kuvat otettiin treenikämpillä ja kuvauksesta vastasi Jarkko Jokelainen. Jarkkohan oli LSC:n kaveribändin God’s Lonely Menin rumpali ja tuli Lowdownien rumpaliksi vuonna 1993.
Levy ilmestyi 31.8.1992. Levyltä Sudy Fya päätyi Guitars That Go Buzzz…promokoelmalle ja Saksassa julkaistuille Finland Rules kokoelmalle. Kun levystä juttelin tätä juttua varten bändin kanssa, niin näkemys kokonaisuudesta oli ”Siitä voi olla edelleen ylpeä. Hyvin se on kestänyt aikaa.” Tuohon on helppo yhtyä.
Sitten edellisen EP:n Juggling Jugularsilla oli vaihtunut rumpali. Timon oli korvannut Marko. Kokoonpano oli nyt se, jolla yhtye levytti kaikki loput Hiljaisille Levyille tekemänsä levyt. Viitasen Jani ja Costin Sauna oli todettu lyömättömäksi pariksi, joten sillä jatkettiin. Kaksi päivää (4.-5.10.1992) oli varattu EP:n tekemiseen ja siinä ajassahan se tietenkin valmistui.Bändi oli aluksi hiukan epäilevä Jania kohtaan – sama pieni Yö-kammo mikä minullakin oli ollut – mutta ensimmäisen biisien pohjien jälkeen joutuivat toteamaan, että yhtye kuulosti paremmalta kuin koskaan.
Vaikka Jugularseilla oli biisejä varastossa vaikka kuinka, niin EP:lle valikoitu vain uusia, lähinnä kesällä 1992 tehtyjä biisejä. Levystä tuli tekstiensä puolesta ajankohtainen ja nimibiisi oli poliittinen statement silloin ajankohtaisesta EU-jäsenyydestä ja siitä johtuvasta ”Euroopan Yhdysvallat” -uhkakuvasta sotilasliittoineen. Aims of Dictator -biisi oli poikkeus säännöstä, sillä se saattaa olla jopa bändin kautta aikojen ensimmäinen biisi vuodelta 1989.
Samalla reissulla otettiin bändistä myös promo alokuvat. Anssi Männistö, joka oli meille oikeastaan hovikuuvaja, napsi otokset Särkänniemen lähellä. Bändi muistaa session sen takia, että se on yhtyeen pitkän uran aikana kerta, kun siitä on otettu promovalokuvia.
Jatsa, jolla oli pitkä kokemus pienlehtien (Toinen Vaihtoehto) taitosta, teki EP:n kannet tutulla”leikkaa ja liimaa” menetelmällä. Kansi on pitkulainen julistetyyppinen, jossa on kuusi sivua. Tämän levyn kannessa esiintyy ensimmäisen kerran JJ:n tekstilogon, jota yhtye yhä käyttää.
Levyn kaiversi tietenkin Mika Jussilla. A-puolen matriisissa on kaksi erillistä tekstiä ”Yhden tähden levy” ja ”Anarkiaa”, kuten myös B-puolla, jolta löytyy ensin sydän ja sitten tekstit ”Yhren tähren tehty kaseetti” ja ”… ja rakkautta” ja sydän vielä loppuunkin.
Levy sai erittäin hyvän vastaan oton ja oli muun muassa ”Viikon täky” Radiomafiassa, jolloin Jantsa sai vastata valtakunnanradiossa kysymyksiin levyn vahvasta poliittisesta teemasta.
Juggling Jugulars oli eräs omatoimisimmista bändeistä, mikä Hiljaisilla on ollut ja sillä oli (ja on edelleen) erittäin laaja verkosto Euroopan punksceneen. Tätä kautta yhtye on itse järjestänyt levyjensä julkaisuja eri maissa. Koska bändi itse hoiti aina näissä julkaisuissa kaiken duunin, ei minulla ollut mitään vaateita niitä kohtaan – olin tyytyväinen jos jonkusen kappaleen valmiita levyjä sain itselleni. Kaikki My Dreamin kappaleet löysivät tiensä Ranskalaiselle Sanjam levymerkin Exit kokoelmalle. Tuota kokoelmaa alettiin tehdä vuonna 1996, jolloin toimitin DATin biiseistä Jantsalle. Levy ilmestyi lopulta syksyllä 1997. Tuon kokoelman kolme muuta bändiä olivat: Divide And Conquer, Lee Majors ja Eterna Inocencia.
Vientitoiminta alkoi kahden BID-reissun jälkeen vetämään ja kun valtion Vienninedistämiskeskus alkoi tukea musiikkivientiä, niin päätelmähän oli selkeä: Käydäänpä lisää ulkomailla hyvissä bileissä valtion tukemana ja yritetään samalla myydä Hiljaisia Levyjä maailmalle.
Se taisi olla Korjuksen Tapsa, joka vinkkasi että sopiva isomman liigan messutapahtuma, johon kannattaisi mennä, on Kölnissä järjestettävä Popkomm. Kun nyt kerran mentiin isomman luokan tapahtumaan, niin päätin että tehdään ihan kunnon kokoelma-CD, jota siellä jaetaan. Säästö sysitä päädyin CD-single / maxi-CD formaattiin, jossa maksi soittoaika oli noin 20 minuuttia. Kun musiikkia tuli vain kolmelle tuumalle, niin sellaisen valmistaminen oli tuohon aikaan selvästi halvempi kuin täyspitkän CD:n. Levyt tehtiin Itävalassa DADC:n tehtailla. Pohjoismaissa ei tuohon aikaan ollut yhtään CD-tehdasta.
Levylle tulee biisit olivat: Jalla Jalla – Drop-out Beat, Wolfmen – The Shadow War, Nightingales – Poor Jimmy’s Birthday Party, Lowdown Shakin’ Chills – Skudy Fya, Garbagemen – K.A. Man ja Room 100 – Returning. Kannen levyyn teki Jari Myllykoski. Mitään idea en Jarille antanut, vaan koko kansitaide on täysin Jarin omaa käsialaa ja itse olen erittäin tyytyväinen tuohon ”värivääristyneeseen” nalleen.
Popkomm messut olivat todella mittavat ja Suomipojasta huimat. Pari messuhallia esittelykioskeja vieri vieressä ja iltaohjelmaa kahdellakymmenellä klubilla joka ilta. Nyt osasin jo hiukan pelin sääntöjä ja sen sijaan että olisi vain odotellut omalla kioskilla, niin tutkin messuluettelon tarkkaan ja tein listan levy-yhtiöistä, promoottereista, jne. joille veisin levyn ja tiedotteen. En ollut älynnyt etukäteen bookata aikaa, joten juttelemaan pääsin oikeiden henkilöiden kanssa vain muutamassa kioskissa, muissa piti oma paketti jättää isoon laatikkoon, jossa oli samanlaisia paketteja jo vaikka kuinka paljon. Seuraavilla messuilla osasin jo sopia sähköpostitse tapaamiset etukäteen. Koska CD:t maksoivat selkeästi enemmän kuin kasetit, niin levyn jakelu messuilla oli tarkempaa. Nyt ei jokaiselle nuorelle jolpille, joka väitti, että hänellä on radio-ohjelma tai että hän kirjoittaa johonkin lehteen annettu levyä. Näin tätä CD:tä riitti vielä seuraavankin vuoden messuille.
Pieniä voittoja saatiin, muun muassa yhteistyön alku Espanjalaisen Rock Indiana levymerkin kanssa, mutta jälleen kerran paljon mahtavampaa oli huimat bileet. Hotellin vieressä oli Bier Museum niminen kapakka, jossa tehtiin aina illan suunnittelu. Sitten ajettiin taksilla klubilta toiselle, jotta nähtiin mahdollisimman paljon hyviä bändejä ja muiden levy-yhtiöiden ilmaista kaljaa juotiin.
Sitten vielä irrallinen juttu, joka osin liittyy tähän reissuun. Hotelli oli aika lähellä Rein jokea. Rein virtasi uomassa, joka oli varmaankin 10 metriä maanpinnan alapuolella. Muutamia vuosia myöhemmin Rein tulvi ja nousi uomasta kaupungille. Uutisissa näytettiin kuvaa tulvista ja niitä katsoessa äkkään, että tuossahan on hotelli, jossa oli Popkomm reissulla majoittuneena. Tuleva oli noussut hotellin toisen kerroksen ikkunoihin asti. Silloin ensimmäistä kertaa hahmotti, mitä suurtulva todella voi tarkoittaa ja ymmärsi, että kun se on noussut noin korkealle siinä kohtaan, niin tulvan on täytynyt peittää koko vanha kaupunki.
Julkaisuja alkoi tulla todella tiheään tahtiin ja kaikkia ei ehtinyt myydä, joten vaatekomerossa pino myymättömiä levyjä kasvoi. Jotain piti tehdä. 90-luvun alussa alkoi levykauppoihin tulla erilaisia vinyyliboxeja. Niitä kun kaupoissa katselin, niin sain aatoksen, että jos myymättömiä levyjä niputtaisi boxiksi, niin niistä pääsisi ehkä helpommin eroon. Sopivaksi boxi-ideaksi jalostui sitten singlelaatikko, jossa olisi kaikki HIKS-02(jotain) singlet; niitän kun oli kaikkia jäljellä. Tuosta 20(jotain) tulee boxin nimikin.
Boxin painokseksi tuli 40 kappaletta. Se oli vähiten jäljellä olevan singlen lukumäärä vaatehuoneessa. Kannen suunnittelin nopeasti, eikä siitä nyt kauhean kaksisen näköinen tullut. Minkä ihmeen takia etukanteen piti laittaa naulalaatikko? Olisikohan ollut Letraset luettelosta ensimmäinen kuva, jossa jollain lailla oli mukana laatikko. Painatin kannet Tehokopioinnissa A3 kartonkiarkille ja tuttuun tapaan leikkailin, taittelin ja liimailin arkista pikku laatikoita. Yhtään kappaletta en jättänyt itselleni ja tähän juttuun laitetut kuvat on otettu Discogs-palvelusta.
Boxi palveli tarkoitustaan ja sain myytyä ne levykauppoihin varsin nopeasti ja näin olen singlevarastoni pieneni 400 kappaleella.
Listataan tähän vielä kaikki singlet, jotka boxissa olivat:
The Garbagemen: Blind Man
Alice In Wasteland: Bleeding / Smell Of Earth
Johnny Spunky: Mutatio Vitalis EP
Lowdown Shakin’ Chills: (I Don’t Wanna) Say Goodbye
Wolfmen oli julkaissut vasta yhden singlen Hiljaisille, vuoden 1992 alkupuolella I’m Insane’n, mutta bändi tuntui jo valmiilta pitkäsoitolle. Niin ja olihan yhtyeellä pari omakustannetta takana ennen sitä ja ennen kaikkea iso nippu valmiita biisejä.
Parilla edellisellä levyllä olin havainnut Jani Viitasen mitä mainioimmaksi äänittäjä / tuottajaksi, joten ehdotin häntä bändille. Tämähän kävi paremmin kuin hyvin, sillä bändi tunsi Jani Porin ajoilta ja he olivat itsekin ajatelleet miestä tähän pestiin. Costin Sauna varattiin äänityksille ja bändille buukattiin matkustajakoti Nekalasta. Tuota matkustajakotia piti vanha mamma, jolla oli erittäin tiukat säännöt muun muassa mihinkä asti paikalle sai tulla. Wolfmen koki tädin tiukkuuden myöhemmällä keikkareissullaan. Yhtyeen miksaaja Matti Mänttä saapui Astrumiin kymmenen minuuttia liian myöhään, eikä mamma päästänyt miestä enään sisään. Bändi sai neuvoteltua hänelle tyynyt ja peiton ja mies joutui nukkumaan yhden yön autossa.
Äänityksissä Jani otti erittäin vahvaa tuotannollista otetta, eikä Janilta ideat loppuneet, kun tarvittiin jotain ”ekstraa”. Zombie Hop -biisin kahleiden kolina saatiin laittamalla kaikkien avaimet kasaan ja äänittämällä niiden hypistelyä. Guiltyn pysäytyskohtaan olisi saatava ”jotain”. Jani pyysi jättämään tämän hänen huolekseen, ja kun bändi saapui seuraavaan sessioon, oli tyhjään kohtaan äänitetty kulmahiomakonetta ja sehän toimi. Jani myös soitti levyn päättävässä Jean Harlow’s Dead -biisissä. Special ”Sick” guitar vaeltelee omissa sfääreissään luoden kappaleeseen tarvittavan ’omituisen tunnelman’. Albumin teemat jatkoivat lyyrikoissa singlejen linjalla; Zombi-armeijat nousevat yöllä peräämään oikeuksiaan, Jean Harlown kanssa käydään treffeillä hautausmaalla, rakkautta julistetaan yksijalkaiselle kihlatulle ja uhotaan että lopuksi kummitusjuna vie pois. Miksauksen Jani halusi tehdä Mika Sundqvistin silloisessa Lempäälän kotitalossa sijaitsevassa studiossa.
Tapani Rytöhonka oli tehnyt edellisen sinkun kannen, joka oli miellyttänyt kaikkia, joten Tapanilta pyydettiin samaan sarjaan jatkoa. Tapanin piirtämä kuva oli upea, mutta silloin säästö sysitä painatuksessa käytetty kahden lisävärin tekniikka ei onnistunut. Bändi ei ollut tyytyväinen lopputuloksen punaisiin käsiin. Rytöhonka siis piirsi kannen, mutta kannet löi kasaan Jari Myllykoski.
Shadow War julkaistiin 12.5.1992. Levy oli Hiljaisten ensimmäinen pitkäsoitto, jota ei julkaistu vinyylinä. Kolmen formaatin tekeminen oli näin pienillä painoksilla liian kallista ja vinyylin alasajo kaupoissa oli selviö, joten se oli pakko jättää pois. Nyt Shadow War on niiden levyjen joukossa, joista suunnitellaan vinyyliuudelleen julkaisua.
Levy otettiin hyvin vastaan mediassa. Miettinen soitti Räkärodeo-ohjelmassaan Underwater Aeroplane biisiä useassa lähetyksessä. Jungle-lehden lukijat äänestivät levyn 92-vuoden 8. parhaaksi kotimaiseksi albumiksi. Myös ulkomailla levy noteerattiin: Kerrang! antoi levylle neljä pistettä viidestä ja tanskalaiselta Moshablelta tuli täydet viisi.
Levyn nimibiisi päätyi Guitars That Go Buzzz…promokoelmalle ja Saksassa julkaistuille Finland Rules kokoelmalle.
Hiljainen Kulttuuriyhdistys ry, joka oli Hiljaisen Levyjen alkupään julkaisujen juridinen taho, perustettiin alun perin Hiljainen Kesä fanzinen rahaliikenteen hoitamaista varten. Kulttuuriyhdistyksessä oli aluksi mukana muutamia tyyppejä, joita olin tavannut Tampereen Ylioppilaskunnan kulttuurijaostossa. Tärkein näistä oli Sari Jormanainen. Meitä kiinnosti populaarikulttuuri varsin laajasti, joten aika pian toiminta laajeni moneen suuntaan.
Hiljaisen Kesän ensimmäinen numero ilmestyi maalikuussa 1985 (painos jo ekalla numerolla rohkea 350 kappaletta) ja toinen numero saman vuoden syksyllä. 1986 alussa aloin tehdä toista lehteä, Figure Headiä, joka oli punkin historiikkiin paneutuva fanzine. Figure Headiä ilmestyi yhteensä yhdeksän numeroa ja niistä viimeinen vuonna 1990. Figure Headiin tehty työ oli pohjana ensin PunkNet77 verkkosivustolle ja sittemmin 1977 lehdelle ja kirjalle.
1986 ilmestyi ensimmäinen Hiljaiset Levyt julkaisu, kaksi Hiljaista Kesää ja ensimmäinen piirrosalbumi, Jouni Wääräkankaan … ja unta jokainen katsoo. Jouni oli avustanut kuvittajana jo kolmanteen Hiljaiseen Kesään ja sen myötä syntyi idea Jounin omasta albumista.
Nalle Virolaiseen oli törmännyt miehen Nalleposti lehden kautta. Siitä oli alkanut kirjeenvaihto ja pikku hiljaa ystävystyttiin. Nalle ja hänen silloinen tyttöystävänsä Sirkku olivat avustaneet jo toiseen Hiljaiseen Kesään. Vuonna 1987 Kulttuuriyhdistys kustansi Virolaisen albuminen Nallen Kauheimmat (parhaat vuosilta 81-86). Oikeastaan aivan sama kaava toteutui myös P.A. Manniseen, jolta julkaisimme samana vuonna Kootut Harhat albumin.
Vaikka Kustannusosakeyhtiö Hiljainen Oy perustettiin, niin Kulttuuriyhdistys jäi elämään. Työnjaoksi tuli, se että Oy julkaisi levyt ja yhdistys kaiken muun. Hiljainen Kesä jatkoi aina numeroon 9, joka ilmestyi alkuvuodesta 1990. Sitä ennen oli julkaistu Hiljaisille Johnny Spunky nimellä levyttävältä levyttävältä Juha Kaarsalolta runokokoelma Ajan kuristus. Nallelta julkaistiin 1989 kolmen strippivihon paketti. Olin löytänyt divarista todella vanhoja Tex Willereitä, jotka olivat ilmestyneet yhden sarjakuva ruudun korkuisina vihkosina ja formaatti oli niin hauska, että se piti itsekin toteuttaa. Nalle ja Jouni Hokkanen kirjoittivat yhdessä Roskaelokuvat kirjan, joka julkaistiin 1990. Kirjasta on sittemmin tullut klassikko, sillä se oli ensimmäinen ja varsin kattava katsaus erilaisiin sploitaatio, kauhu, törky, mondo ja muihin B-elokuviin. Kirja julkaistiin aikana, kun nuo elokuvat kiersivät vasta itsekopioiduilla VHS-kaseteilla harrastajalta toiselle.
Kivi Larmola erosi muista joilta sarjakuvia julkaistiin siinä, että hän ei ollut avustanut Hiljaiseen Kesään. Miehen tiesin jo pidemmältä ajalta ja hän tarjosi uutta albumiaan meille julkaistavaksi. Tavara oli todella hyvää ja näin ollen Pieni taivas näki päivänvalon Kulttuuriyhdistyksen kustantamana vuonna 1991. Kivi voitti samana vuonna Puupäähatun (ei tosin tällä albumilla) mikä sai aikaan, että albumi myytiin loppuun varsin nopeasti. Vuonna 1991 ilmestyi myös ensimmäinen Suomalaisten pien- ja omakustannelevyjen luettelo, jonka minä toimitin. Siitä ilmestyi kaksi täydennettyä laitoista vuonna 1992 ja 1998.
Anssi Männistö oli ottanut Hiljaisille promokuvia jo pidemmän aikaa Anssin arkistoista löytyy kattava kokoelma kuvia Hiljaisten bändeistä. Kun ulkomaille alettiin tuotteita tosissaan promoamaan, niin tuli mieleen, että sen sijaan että tekisi ison nipun valokuvia, niin mitäpä jos tekisi lehden kiiltävälle paperille ja painattaisi siihen kaikki tarvittavat valokuvat. Näin syntyi Männistön Hiljaiset yhtyeet lehti vuonna 1992. Sitä myyntiin pieni määrä Suomessa, mutta suurin osa painoksesta meni ulkomaille promoina. 1992 julkaistiin vielä Tapani Rytöhongan albumi Kuvasia. Tapani oli avustanut Hiljaiseen Kesään ja tehnyt Hiljaisille Levyille levyn kansia. Viimeiseksi varsinaiseksi julkaisuksi jäi Nalle Virolaisen pienoisromaani Natsihuoran Kosto vuonna 1993.
Hiljaisten toiminnasta kannattaa mainita vielä kaitaelokuvien tekeminen. Pari lyhytfilmiä tehtiin, niistä Feministi pääsi jollekin kaitafilmifestivaalillekin. Oli tuohon aikaan innostunut Andy Warholesta ja Warholin reaaliaikaiset elokuvat olivat minusta todella vänkiä. Teimme sitten elokuvan, jossa tunnettu Tamperelainen feministi Anne Koski keittää aamukahvin ja juo sen samalla lehteä lukien. Minä vastasin ideasta, Annen houkuttelemisesta filmiin ja ”ohjauksesta”. Kaikesta oikeasti vaativasta, kuvaus ja leikkaus vastasi Heikki Astola. Parin kaitafilmin lisäksi teimme Heikin kanssa kaitafilmitekniikalla kaksi videota Hiljaisille Levyille, AlivaltiosihteerinNasta Kaupunki ja Punk Lurex OK:nArvojärjestys.
Kun vielä mainitaan, että Hiljainen Oy julkaisi kaksi minun kirjaani (Ensimmäinen kauteni Ilveksen kanssa ja Elämäni ääniraita) Kindle kirjoina, niin kaikki Hiljaisten muut kuin levyjulkaisut on juostu läpi.
Yeah Baby Yeahin myyntiponnisteluja jatkettiin kesäkuussa julkaisemalla albumilta sinkkulohkaisu Tylsää. Heikuran Pasi kertoo biisin synnystä: “En muista olinko jo noihin aikoihin tutustunut John Hiattiin, mutta joku amerikkalainen lauluntekijä mielessäni on varmasti ollut Tylsää –kappaletta väkertäessäni. Biisin tyylilaji ja tunnelma on hartaampi kuin missään aiemmassa kappaleessamme ja sanoituksen tematiikka koskettelee aina ajankohtaista pitkästymisen ja innostumisen rajatilaa. Tai niin ainakin yritin. Levyraadissa Irina Krohn teilasi kappaleen mielestäni epäoikeudenmukaisesti ”tiskaamiseen kyllästyneen nuoren miehen jollotuksena”. Ko. ohjelman videolla soitimme kappaleen plackbackinä Helsingin keskustassa tyhjän liikehuoneiston näyteikkunassa.” Jyrkin muistot kappaleesta liittyvät sen soittamiseen livenä: “Yeah baby Yeah kiertueella rumpalille tuli lisää haasteitta, kun rumpusetiin lisättiin laulumikrofoni. Lauloin Pasin kanssa taustoja muun muassa tämän biisin pa-pa-paa kohdat.”
B-puolelle tuli cover The DoorsinThe End biisistä. Versio on live ja peräti 8 minuuttia pitkä. Vaikka B-puoli kaiverrettiin 33 rpm, niin moinen pituus vaati jo todellista tarkkuutta kaivertajalta. The End oli tullut setin lopetusbiisiksi vuoden 1991 Krawattimyrksy yli Suomen kiertueella, ja versiointi oli yksinkertaisesti huima ja erittäin uskollinen Doorsin alkuperäisversiolle. Singlen kansissa lukee, että biisi olisi äänitetty Outokummun Seuraintalolla 30.5.1992, mutta muistaakseni tämä on siltä samalta Ylen Provinssirock livenauhalta, jolta Maataloustuloratkaisu otettiin Enemmän Rokkia singlen B-puolelle. Lehdistötiedotteessa todetaan kappaleesta, että kohahdus biisin alkupuolella johtuu siitä, että laulusolisti Matti Toivonen saapuu lavalle nahkahousut jalassa ilman paitaa.
A-puolen matriisikaiverus ”Ennen olin apaattinen, nykyisin en välitä” jatkaa tietenkin biisin tematiikkaa. B-puolella lukee puolestaan ”Hei, se oli vain alun loppu.” Single ilmestyi 3.7.1992.
Lisäinfoa:
Levyn mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka löytyy kaikki Kansakunnan Selkärangat sisältävästä PDF-tiedostosta.
Nightingales oli Hiljaisten kolmas Rovaniemeläinen bändi. Miten niin kolmas, eihän teillä ollut kuin Jalla Jalla ennen Nightingalesia, kuulen useammankin kysyvän. Joten kerrottaan tässä pikku pala historiaa: Greenhouse AC oli Hiljaisilla levyillä noin viikon. Tykkäsin kovasti bändin omakustanne singlestä ja seuraavasta demosta ja lupasin julkaista yhtyeen sinkun. Stupido Twinsin Ristilä oli alun perin Rovaniemeltä, piti bändistä ja oli Jooselle todella surkeana valittanut, että miksi Hiljaiset ottaa kaikki Rovaniemeläiset bändi, kyllä meillä pitäisi olla kotikylän yhtye. Joose, jonka kanssa olin erinomaisissa väleissä, soitti minulle ja kertoi Ristilän tuskasta ja halusta saada Geenhouse Stupidoille. Sanoin Jooselle, että jos lupaatte julkaista bändiltä pitkäsoiton, niin homma on mulle OK. Joose lupasi ja näin Greenhouse siirtyi Stupidoille.
Takaisin Nightingalesin: Yhyte oli ehtinyt julkaista yhden omakustanne sinkun ja äänittää neljän biisin nauhan Rovaniemen Länsikankaalla Studioala-nimisellä pajalla. Äänittäjänä toimi Pauli Ruuskanen, rovaniemeläinen pitkän linjan musiikkimies (soittanut pitkään mm. Souvareissa). Vanhan liiton iskelmämusiikissahan basson pitää kuulua, ja Pauli taisi noihin aikoihin soittaa itsekin lähinnä bassoa. Eipä siis ihme, että Poor Jimmyn miksauksessa basso on vähintäänkin tarpeeksi lujalla. Äänitykset tehtiin joulun välipäivinä.
Kantolan Marko otti yhteyttä ja halusi tuoda minulle henkilökohtaisesti tuon nauhan. En pitänyt tuolloin (enkä nytkään) demontuojista, sillä useimmat haluavat, että nauha pitäisi kuunnella siinä ja silloin, sekä saman tien päättää mitä tehdään, ja kun vastaus on ei niin alkaa jankkaaminen miten niin ei. Hiltusen Jouko oli ehtinyt antaa sen verran puoltoääniä, että suostuin Markon sinnikkääseen vaatimukseen. Päästöstä ei kuitenkaan tehty heti, vaan noin viikon päästä soittelin ja kerroin, että eiköhän tästä nauhasta single voida julkaista kunhan Poor Jimmy on A-puoli. Markon suosikki oli Johnnie What You’re Gonna Do, mutta Marko suostui valintaani. Johnnie äänitettiin aikanaan uusiksi Popgun Juggernautille.
Pop-lehden jutussa Kantola muistelee toimittaneensa nauhan vain kahdelle taholle: ”Ainoat henkilöt, huom kyse on henkilöistä eikä yhtiöistä, jolle lähetimme tämän nerouden osoituksen olivat Jukka ja Kimmo. Emme edes halunneet tarjota hyvää musiikkia jo silloin väsähtäneille Pokolle tai Johannalle, monikansallisista puhumattakaan.” Markon kanssa sitten hoidettiinkin suurin osa asioista naamatusten ja yllättävän usein jalkapallokatsomossa. Onpa Down By The Kemijoen päiväkonserttejakin jätetty väliin, kun on menty katsomaan RoPSin – tai Palloseuran, kuten Marko joukkuetta kutsuu – peliä. Nightingalesin hajottua on Markon kanssa edelleen jatkuvasti jalkapallopeleissä; viimeksi ihan äsken kun Palloseura kävi häviämässä Ilvekselle Ratinassa.
Singlen kannet teki Heikki Viitanen, joka oli bändin kavereita. Heikille annettiin ohjeeksi, että kansi voisi olla sarjakuvamainen ja ihan hauskan kannen Heikki tekikin. Marko muistelee kannen teosta, että se oli noihin aikoihin vielä ihan leikkaa-liimaa-meininkiä, ja esimerkiksi hiirulaisen ja kirahvin takit leikattiin rasteritarroista. Sitten tekstit tulostettiin mustalle pohjalle ja liimailtiin niitä lappusia Heikin kanssa mustalle pahville. Matriisikaiverrukset olivat tällä kertaa ”Banjoa, nahkasaappaita ja lehmänpaskaa” (A-puoli) ja ”Anteeksi onko tämä Nashville vai Tampere”.
Yksi Hiljaisten Levyjen kirjoittamattomista säännöistä on, että bändin pitää olla hyvä livenä, jotta se pääsee levymerkille. Nightingalesin kohdalla sääntöä venytettiin sen verran, että single julkaistiin, mutta jatko oli kiinni live-esiintymisestä. Single ilmestyi 12.5.1992 ja sain puhuttua bändin Casino Steel & Cry Babiesin (!!!) lämppäriksi Tulliklubille 10.6.1992. Keikka meni erinomaisesti ja pitkäsoiton tekeminen hetken päästä oli selviö.
Poor Jimmy’s Birthday Party päätyi Guitars that Go Buzz kokoelmalle, sekä Pokon julkaisemalle neljän CD:n boxille Sivulliset – Valikoima Suomalaista Vaihtoehtorockia Vuosilta 1985-2000 .
Nyt todella panostettiin tähän julkaisuun, tämän piti olla Alivaltiosihteerin läpimurto levy ja niinhän se olikin. Paletti oli kaikin puolin kasassa: Tiukka keikkailu oli saanut bändin soitannollisesti hyvään iskuun, Pasilta ja Simolta syntyi biisejä helposti ja studiotyöskentelyäkin varten palat olivat valmiiksi kohdallaan. Alivaltiosihteeri oli tehnyt edellisenä vuonna kaksi biisiä YO-talon kokoelmalle levylle Costin Saunalla – tai Costellon Kylpylässä, kuten studio levykanteen merkittiin. Tuolla levyllä tuottajan oli toiminut Kari Hipponen ja äänittäjän Jani Viitanen. Kokonaisuus oli todettu toimivaksi ja samassa paikassa, samalla miehistöllä äänitettiin tämäkin levy. Jopa YO-Talon äänitykset otettiin pohjaksi. Enemmän rokkia oli jo miksattu uusiksi ja käytetty singlelle, se tuli nyt CD:n bonusraidaksi. Toinen Yo-Talo session biisi A4 miksattiin uusiksi ja otettiin Yeah Babylle. Hipposella oli merkitävä kappaleiden sovituksissa ja useampikin kappale muuttui kovasti alkuperäisestä. Hipponen kävi treeneissä ja ehdotti muutoksia ja viimeisiä tehtiin vielä äänitysten aikana.
Erikoisin tarina levyn biiseistä liittyy sen tunnetuimpaan kappaleseen Tampereelle. Biisihän on AC/DC:n Highway to Hell suomennettuna. Minulla oli jostain syystä sellainen käsitys, että käännöslupien saaminen on ihan läpihuutojuttu. Lupia alettiin siksi kysellä varsin myöhäisessä vaiheessa. Teostolta selvitettiin kuka lupia hallinnoi ja Skandinaviassa se oli joku kustantaja Ruotsissa. Sinne laitettiin kirjettä menemään ja kappaletta alettiin äänittää. Kun äänitykset oli tehty ja kansi värkättiin, niin Ruotsista tuli kirje, jossa kerrottiin että AC/DC ei anna käännöslupia yhteenkään kappaleeseensa. Tämä aiheutti pienoisen paniikin, sillä oli selvää, että kappale oli yksi levyn onnistuneimmista. Siinä sitten pohditaan, että mitä nyt tehdään. Loputa totesin, että mikäs tässä, laitetaan vaan se kappale silti levylle, mutta merkitään kaikki kreidit AC/DC:lle. Näin tehtiin ja minä täytin Teoston tallennelupapaperit ja laitoin Teostoon. Levy saadaan kauppoihin ja menee jonkin aikaa ja Teostosta soitetaan ja ihmetellään, että kuinkas Tampereelle biisi on näissä papereissa, kun siihen ei tullut lupia. Sanoin, että joo ei tullut, mutta me laitettiin se silti. Teoston täti oli aivan kauhuissaan: ”Eihän niin voi tehdä!” ”Me tehtiin jo”, vastasin. ”Tässähän menee nyt koko Teoston maine, kun selviää, että Teosto ei pysty valvomaan oikeuksia”, oli seuraava kommentti. Melkoinen hässäkähän siitä syntyi, mutta homma kääntyi sitten minun mielestäni outoon, mutta meille suopeaan suuntaan. Kun Teosto pelkäsi mainettaan, niin sieltä alettiin auttaa meitä asiassa. Teosto kirjoitti Ruotsalaiselle kustantajalle kirjeen, jossa pahoitteli, että tässä on nyt jonkinlainen tietokatkos tapahtunut ja levy-yhtiö on ymmärtänyt asiat väärin ja että kappale on vahingossa päätynyt levylle. Kohta kustantajalta tuli kirje, jossa hiukan ihmeteltiin kuinka näin pääsi käymään, mutta sanottiin että homma on OK jos kaikki säv. san. sov. rahat tästä biisistä menevät AC/DC:lle (no tämähän oli jo hoidettu tallennelupahakemuksessa) ja että levyä ei saisi tämän julkaista uudestaan siinä muodossa että kappale on levyllä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sen verran tästä episodista opittiin, että myöhemmin ei ole julkaistu kappaleita, joihin ei ole lupia saatu. Kerran on toiselta bändiltä kyllä julkaistu kappale, johon epäiltiin että käännöslupaa ei saataisi. Siihen ei lupaa kysytty ja kaikki papereihin merkittiin, että se olisi laulettu englannin kielellä, vaikka levyn muut kappaleet olivat suomeksi. Mutta palataan tähän aikanaan, kun tämä sarja sinne asti etenee.
Tämä levy oli ensimmäinen, jolleka saimme ESEKin (Elävän Säveltaiteen Edistämiskeskus) tuotantotukea. Parille levylle olimme jo hakeneet, mutta tämä oli ensimmäinen joka tärppäsi. Tuki oli kuitenkin suht olematon, muutama tuhat markkaa. Kaikkiaan ESEKin tuista ei ollut meille koskaan isoa iloa. Minusta tuntui, että päättävissä elimissä suoranaisesti suosittiin isoja levy-yhtiöitä ja toisaalta koska tuki tuli vain nauhan tekemisen tuotantokustannuksiin, niin meidän pienemmät budjetit automaattisesti tarkoittivat sitä, että parinkymmenen prosentin, tai alle, tuki oli aina aika pieni raha. Joitakin vuosia tukea jaksoin hakea, mutta sitten asenteeni muuttui ”pitää tunkkinne” linjalle ja pariinkymmeneen vuoteen Hiljaiset ei ole enää ESEKin ovelle kolkutellut.
Levy julkaistiin niin LP:nä, CD:nä kuin kasettina. Se oli Hiljaisten Levyjen ensimmäinen CD-julkaisu. CD oli tuolloin aika tarkkaan 10 vuotta vanha formaatti. Suomen ensimmäinen CD oli puolestaan julkaistu vuonna 1985 (se oli Riki SorsanKellot ja peilit). Musiikkibusiness ajoi vahvasti uutta formaattia sisään ja junaan oli pakko hypätä mukaan, vaikka usean formaatin tekeminen tuli varsin kalliiksi. Koska CD oli tuolloin asiakashinnaltaan varsin paljon LP:tä kalliimpi oli yleisenä käytäntönä, että CD:lle laitettiin ylimääräisiä kappaleita, jolloin kuulija ikään kuin sai enemmän vastinetta isommalle investoinnilleen. Yeah Babyn CD:ltä löytyivät bonuksina singlellä julkaistut Enemmän Rokkia ja Jukka Junttila Kustantaa Meidän Levyn, sekä Mari Tapaa Pekan, jota ei muualla ole julkaistu.
Myös kansiin ja promokuviin satsattiin. Kannet teki Taina Värri. Kansi on mielestäni erittäin onnistunut, vaikka sen viittaus ei kai kauhean monelle auennut. Siinä on kravatti, joka on hiukan yli 90 asteen kulmassa. Tuohon aikaan elokuvasensuuri oli sellainen, että missään virallisesti julkaistussa elokuvassa, ei edes pornoelokuvissa (ei leffana, eikä VHS-kasettina) saanut miehen erektio olla yli 90 asteen kulmassa. Jos oli, niin elokuvaa ei saanut julkaista ilman että kohtaus leikattiin elokuvasta pois. Kannessa siis humoristisesti esitetään kuinka rohkea levy on – ymmärrän hyvin, ettei tämä vitsi oikein auennut, onneksi kansi toimii muutenkin.
LP:hen tehtiin tietenkin matriisikaiverrukset. A-puolella lukee ”Mitä tekisit neljällä karvahatulla?” ja B-puolella “Rakasta puiston puita ja heinää”. Kaivertaja Mika Jussilla myös irroitteli ja normaalien nimikirjaimensa sijaan matriisiin on raapustettu ”Cut by Mike Johnny, LA.”
Myös paksumpi Kansakunnan Selkäranka tehtiin. Se mahtui tietysti vain LP:n väliin. CD:en vihkoseen ja kasetin kansiin laitettiin ilmoitus, että lehden saa, kun lähettää C4 kokoisen kirjekuoren, jossa on tilaajan osoite ja postimerkki valmiina. Lehden tilauksia tuli näinkin ihan hyvä määrä. Kansakunnan Selkärangan lisäksi levyn väliin laitettiin vielä erillinen korjausliuska. Siinä luki ”Alivaltiosihteerin levyn Yeah Baby Yeah (HIKI-009) kappaleen Tylsään (CD:llä kappale numero 7, vinyylillä ja kasetilla B1) c-osan alussa on soittovirhe. Kohdan pitäisi kuulua seuraavasti:” Tämä alla oli sitten jostain napattu täysin satunnainen nuottipätkä. Tämäkin oli viite sen aikaiseen tapaan, jos jossain kirjassa oli merkittävämpi asia virhe ja/tai hankala painovirhe, niin kirjan välissä saattoi olla irrallinen korjaussivu, joka ”korvasi” alkuperäisen kirjassa kiinni olevan sivun.
Levy julkaistiin 13.3.1992. Yeah Baby Yeah on Hiljaisten Levyjen kaikkien aikojen eniten myynyt levy. Sen kokonaismyyntimäärä kaikissa formaateissa on noin 2500 luokkaa. Levyn kappaleita Alivaltiosihteeri pääsi pariin kertaan esittämään televisiossa. Suomi nousuun kappale tehtiin TV 1:n Etulyönti-ohjelmaan ja Clint .44 TV 1:n Zoo TV –ohjelmaan.
Tämä levy on yksi niistä, joista erittäin ylpeä. Tiesin jo tätä tehdessä, että tämä kannattaa tehdä todella hyvin, sillä tämä tulee myymään Hiljaisten mittapuulla todella hyvin.
Lisäinfoa:
Levyn mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka löytyy kaikki Kansakunnan Selkärangat sisältävästä PDF-tiedostosta.
