Hiljaiset julkaisut osa 87 – Jalla Jalla: Graverobbers’ Handbook (mini-CD; Hiljaiset Levyt HILL-027) 6.6.1997

Tässä vaiheessa Jalla Jallan ura oli tullut pisteeseen, että samalla paikkakunnalla asuneet nuoret miehet alkoivat muuttaa pois, alkoi tulla lapsia ja kaikenlaista mikä perinteisesti hidastaa bändiharrastusta. Alkoi pahasti näyttää, että bändi on hiipumassa pois tai että aikaan seuraava levy ei tule ihan heti. Pidin bändistä aivan valtavasti ja en halunnut tarun loppuvan vielä tässä vaiheessa. Siksi ideoin tämän coverlevyn, joka kokosi eri kokoelmille tehtyjä biisejä, sekä muutaman ennen julkaisemattomankin.

Pyysin tietenkin Tarkiaisen Jukkaa tekemään kannet ja Tarkiainen oli se, joka keksi upean nimen tälle levylle.

Levylle tulleet biisit ja mistä ne on otettu olivat:

Love Song (Damned) – julkaistu alun perin espanjalaisella punk-kokoelmalla Anytime Any Wave II.

Dirty (Protones) – julkaistu alun perin espanjalaisella kokoelmalla Pop Parade.

11th Street Kids (Hanoi Rocks) – äänitetty Hanoi Rocks-tribuuttia varten, jota ei sitten koskaan julkaistukaan.

Please Please Please (Ducks DeLuxe) – aiemmin julkaisematon biisi, äänitetty samassa sessiossa kuin Jukebox Jive.

Jukebox Jive (Rubettes) – julkaistu Saksassa ilmestyneen Hospital Waltz -singlen B-puolena .

Rock Against Something (Alivaltiosihteeri alkuperäinen biisi: Auktoriteetti Rock, käännös Jalla Jalla) – julkaistu Alivaltiosihteeri -tribuuttilevyllä Toinen Käsittely

 Giant Step (1910 Fruitgum Company) – julkaistu Roi Soi -livekasetilla.

Levy ei valitettavasti elvyttänyt Jalla Jallan toimintaa. Yhtye jatkoi tehden satunnaisia keikkoja silloin tällöin. Tätä kirjoitettaessa viimeksi vuonna 2022. Mutta uusia levyjä ei tämän jälkeen ole ilmestynyt.

Hiljaiset julkaisut osa 86 -Punk Lurex O.K.: Hatut Ja Myssyt (CD; Hiljaiset Levyt HILL 026) 5.12.1996

Punk Lurexissa oli tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Jyrki Siukonen oli jättänyt bändin heti ensimmäisen singlen jälkeen ja tilalle oli tullut Sami Päivärinta. Tepi Pulkkinen oli tullut laulajaksi, mutta lopettanut varsin pian. Sisko Veljet mini-CD:n jälkeen toisen Kollaa Kestää miehen Juha Helmisen alkoholiongelma oli alkanut haittamaan keikkailua ja Juhasta piti luopua. Tilalle saatiin uudeksi kitaristiksi Jari ”Kukka” Kukkaisniemi, joka oli soitellut lähes 10 vuotta tamperelaisissa lähinnä Ramo-punk bändeissä. Nyt oli koossa Punk Lurexin pitkäiäisin ja sanoisinko legendaarisin kokoonpano. Samalla bändistä oli tullut selvästi Tiinan ja Riitan bändi. Levyn neljästätoista biisistä ainoastaan Sosiologia on Kukan sävellys, Kirjailija Timo Kivikankaan sävellys ja Julma Syyskuu kappaleessa oli (osin) Jyrki Siukosen teksti. Kaikista muista Tiina ja Riitta vastasivat joko yksin tai yhdessä.

Levy äänitettiin Headline studiossa huhtikuun -96 alkupuolella neljässä päivässä. Jani Viitanen toimi äänittäjänä ja tuottajana – titteli jota Jani ei oikeastaan koskaan suostunut ottamaan, vaikka sitä duunia oikeastaan kaikkien Hiljaisille äänittämisensä levyjen kohdalla teki, mutta tällä kertaa kansiin sai merkitä ”tuotos Jani Viitanen”. Jani myös soitti ylimääräisen kitaran biisiin Työmarkkinatuki. Jotkut biisit kuten Keltaisia tähtiä ja Työmarkkinatuki muuttuivat hieman studiossa. Riitta soitti levyn haitariosuudet (Kyynikko, Keltaisia tähtiä) varsin pelimannihenkisesti. Levylle äänitettiin uusi versio singlenä julkaistusta Paalimajassa biisistä.

Arvojärjestys biisistä muodostui ajan kuluessa Lurex -klassikko, joka kuuluu nyky-Lurexinkin settilistaan.  Biisistä tehtiin ajan hengen mukaisesti video, joka kuvattiin viikonlopun aikana syksyllä 1996. Se oli ilmestyessään Villa -ravintolan videojukeboksissa ja näytettiin jossain televisio-ohjelmassa. Päivä Kylpylässä -biisiä yhtye on pitänyt yhä setissä aina silloin tällöin. Siihen saatiin mukava ramosurf -fiilis baritonikitaroineen.   Biisistähän teki myöhemmin brasilialainen bändi Versão Íbis mahtavan version, joka löytyy myös YouTubesta. https://www.youtube.com/watch?v=JSTNTqonD2A

Päätin itse ottaa kannen valokuvat ja promokuvat. Olin saanut isäni vanhan laadukkaan järjestelmäkameran, joka oli täysin käsikäyttöinen. Kameran aukon ja suljinajan säätämisestä, sekä filmin ISO-arvo minulla oli jonkinlainen hatara käsitys, mutta se että salaman kanssa niitä piti säätää toisella tavalla, siitä minulla ei ollut tietoa. Kuva valottuivat aivan perseelleen. Värikuvina niistä ei ollut yhtään mihinkään. Onneksi töissä oli jo tuohon aikaan kunnon skanneri ja alkeellinen kuvankäsittelyohjelma. Sillä sitten muokkasin osan kuvista mustavalkoisiksi. CD:n kanteen niistä ei ollut, vaan kannessa käytettiin Anssi Männistön kuvaa. Yksi näistä ”epäonnistuneista” kuvista päätyi hiukan myöhemmin Saksapainoksen kanteen. CD:n kannen kokoon taittoi Japa Mattila.

Levynjulkaisun tiimoilta pidettiin levynjulkkaribileet Tulliklubilla, jonne saapui erittäin hyvin väkeä paikalle. Levyn nimen mukaisesti yhtye soitti keikan hatut ja myssyt päässä.

Olimme aloittaneet yhteistyön Saksalaisen Teenage Rebel Recordsin kanssa Siskot Veljet mini-CD:n tiimoilta, joka Teenage Rebel julkaisi Saksassa vinyyli-EP:nä. Kun levy oli äänitetty, laitoin kasetin Höhnielle ja kysyin kiinnostaisiko tätä julkaista levy Saksassa. Kyllähän miestä kiinnosti ja onneksi vieläpä LP:nä; Suomessahan levy julkaistiin vain CD:nä. Rahan sijasta linsenssimaksuksi sovittiin muutama laatikollinen LP:itä, joten näin saatiin myös LP julkaistuksi Suomessa. 3.2.1997 SMD:n jakelun viikkokirjeessä oli sitten myynnissä levyn vinyyliversio Suomessa.

Hiljaiset julkaisut osa 85 – Juggling Jugulars: New Toys (mini-CD; Hiljaiset Levyt HICKS-046) 8.3.1997

Sitten edellisen levyn Juggling Jugulars oli keskittynyt Seinäjoelle. Petteri ja Tero asuivat jo Seinäjoella, ja Marko muutti sinne ennen levyn äänityksiä. Vain Jantsa asui edelleen Vaasassa. Levy kappaleet olivat syntyneet vuosien 1995-1996 välisenä aikana, kun yhtye treenasi Seinäjoella paikallisen elävän musiikin yhdistyksen Selmun ylläpitämässä usean bändin treenikämppärakennuksessa TVL:n vanhassa toimistorakennuksessa raviradan vieressä. Biiseistä vasta Petteri.

Studioksi valittiin jo edellisellä levyllä (Positively Fed Up! mini-CD) toimivaksi havaittu Soundwall Studio (äänittäjänä myös samainen Petteri Karri) joka sijaitsi tuolloin Seinäjoen nuorisotalon tiloissa kaupungin keskustassa. Levy äänitettiin viikonlopun 14.-15.9.1996 (tai edellinen tai seuraava) aikana ja viimeiset silaukset tehtiin vielä miksaukseen maanantaina 16.9.1996.

Äänitykset eivät alkaneet hyvissä merkeissä. Tero oli viettänyt perjantain ja lauantain välisen yön paikallisessa putkassa ja oli saapunut jo aamulla studiolla – todetakseen että ketään ei ole vielä hetkeen paikalla, joten hän marssi kohentamaan oloaan baariin, josta sitten saapui huomattavassa tuiskeessa studiolle. Hän halusi kuitenkin ehdottomasti äänittää osuutensa johon äänittäjä totesi vain että “antaa pojan kokeilla”. No, eihän siitä mitään tullut, joten kolmikko Petteri, Jantsa ja Marko äänittivät lauantaina biisit nauhalle ja Tero äänitti osuutensa sunnuntaina saatuaan itsensä taas soittokuntoon.

Toy Voters -biisiin haluttiin poliisiauton sireenin ääntä. Se ei tuon ajan analogistudio toin vain onnistunut. Läheisestä Lehtisen tavaratalosta löytyi lelupoliisiauton, joka ostettiin ja josta tuo sireeni äänitettiin talteen. Jantsa piti tuota lelua vielä vuosikausia keikoilla mukana ja käytti sitä tuossa biisissä livenäkin. Koko episodi vei vähintään pari tuntia muutenkin tiukasta aikataulusta. Levyn päättää lauluesitykseltään aika hysteerinen Suolia ja ulosteita joka lienee ollut sunnuntain nuorisotalon harrasteryhmille mielenkiintoinen episodi; studion soitto- ja laulutilasta oli ovi suoraan nuorisotalon aulaan, joten tämä kolmen nuoren miehen (Petteri, Jantsa ja Marko) yhtäaikainen rääyntä on taatusti kaikunut pitkin nuopparia.

Levyn biisit julkaistiin 8.3.1997 paperikantisena gatefold -mini-CD:nä. Jantsa hoiti kansien painamisen Toisen Vaihtoehdon vakiopainossa Vaasassa. Pahvikannet olivat periaatekysymys, sillä Jugulars oli huolissaan muovin käytöstä jo tuolloin, jolloin asia ei vielä yleisesti ollut esillä.

Levyn lehdistötiedotteeseen kirjoitettiin levystä: ”Viidennellä levyllään Juggling Jugulars laajentaa taas sointiaan aavistuksen popimpaan suuntaan. Kun edellinen Positively Fed Up oli suoraa nopeaa HC:tä niin tällä uutukaisuudella on mukana ”hitaampaakin” materiaalia (kuten hienosti tarttuva Burn! Burn! Burn!). Ei sitä hardcoreakaan ole unohdettu, vaan puolet levyn kymmenestä biisitä on suorempaa, mutta edelleen melodista ”metakkaa”. Mutta oli tempo mikä tahnasa niin kyse on silti erittäin vahvasta ja tarttuvasta punkista, jossa on vaikutteita niin hardcoresta, crustystä kuin traashistä.”

Levyn biisit menivät yhtaikaa julkaistavaksi myös maailmalle siten, että Campary Records (Saksa) julkaisi levyn 4 ensimmäistä biisiä Juggling Jugulars/Machine Gun Etiquette (Skotlanti) -split 10” levynä. Tätä levyä painettiin 1000 kpl:tta. Levyn loput biisit (paitsi “Energy” koska se oli liian pitkä biisi) menivät puolalaisen Trujaca Falan julkaisemalle Juggling Jugulars/Enough! -split 7”EP:lle, jota tehtiin myös 1000 kpl:n painos. Myöhemmin seuraavan vuonna Trujaca Fala julkaisi vielä Juggling Jugulars/Infekcja -split-kasetin jossa oli mukana nyt kaikki biisit. Tätäkin tehtiin kaiketi taas samainen 1000 kpl:n painos. Eli tämän session biisit ovat levinneet varsinkin Puolassa erittäin laajasti. Myöhemmin session biisejä on julkaistu vielä bändiltä Saksassa Break The Silencen julkaisemalla kokoelma-LP:llä The First Decade (1990-1999) joka ilmestyi vuonna 2013.

Yhtye pitää levyä erittäin onnistuneena, joka on hyvin kestänyt aikaa. Levyn biiseistä Let´s Be Animals ja Burn! Burn! Burn! kuuluvat edelleen Jugularsin keikka settiin.

Hiljaiset julkaisut osa 84 – Hundred Million Martians: Brighter Days (CD-EP; Hundred Million Martians: Brighter Days) tammikuu 1997

Hundred Million Martians tuli tietoisuuteeni, kun pidin Soundissa Demoefekti-palstaa. Yhtyeeltä tuli parikin hyvää demo ja kiinnostuin yhtyeestä. Vaikka periaatteessa oli jo päättänyt, että nyt ei uusia yhtyeitä oteta, niin tämä yhtye piti tsekata. Kyselin saisiko bändi itselleen keikan Tampereelle. Jyrki Mäkelä muistelle, että homma meni tämän jälkeen näin: ”Koska keikan järkkääminen tuntui olevan ylivoimaista, oli päivänselvää, että Koff Rock -kisaan olisi osallistuttava, että pääsisimme esiintymään Jukan (olin kisan tuomaristossa, Jukan huom.) silmien eteen. Demo tehtiin tällä kertaa lainatulla kasiraiturilla treeniksellä ja miksattiin alakerrassa Suurlähettiläiden(!) studiossa. Demo tuotti toivotun tuloksen ja pääsimme visassa semifinaalin kautta finaaliin ja aina voittoon asti.”

Kisan voittaja sai studioaikaa, sekä sai tehdä CD-EP:n. Olisi ehkä pitänyt jäävät itsensä finaalin tuomarina, mutta ajattelin, että jos tuomaristossa muuta ovat samaa mieltä kanssani bändin erinomaisuudesta, niin sehän vain vahvistaa sen, että bändi on mainio. Lisäksi ajattelin, että jos bändi tekee Koffin laskuun ekan EP:n, niin sen tuoma julkisuus helpottaa täyspitkän levyn myyntiä, joten miksipä ei. Ja niin siinä kävi, että Hundred Million Martians voitti skaban ja pääsi tekemään tämän levyn Koffin laskuun. Hommassa oli vielä sellainen pikku ironia, että Pasi Hjerppe oli tuolloin Olvin myyntiedustaja!

Kisan jälkeen asiat etenivät nopeasti. Koff Rock -finaali oli lokakuussa, marraskuussa oltiin studiossa ja joulukuussa oli jo levyt käsissä, vaikka virallinen ilmestymispäivä olikin tammikuussa 1997. Äänitykset tehtiin Turussa Barker-studiolla Pate Kerkolan johdolla ja sujuivat sangen jouhevasti.

Bändi oli koko uransa ajan todella aktiivinen kaikessa tekemiseen liittyvässä ja hyviä ideoita oli vaikka kuinka paljon. Tämän EP:n nimibiisistä yhtye teki itse professionaalin tason (sen aikaisilla mittareilla) videon. Brighter Days äänitettiin sittemmin uusiksi Martian Arts albumille.

Koska EP oli tehty ennen kaikkea promotarkoituksessa, yhtye antoi sitä minulle ison nipun ja minä lähettelin sitä ympäri maailmaa. Sitä arvioitiin mukavasti ympäri maailmaa. Saksalainen Ox-fanzine kirjoitti siitä: ”Ach ja, Finnland. HMM kommen von dort, aus Turku, um genau zu sein. Irgendwie ist ja nichts einzuwenden gegen ihren hochtourigen Rock’n’Roll mit hymnischem Chorgesang, aber mit den HYBRID CHILDREN haben sie leider schon innerhalb ihres Landes fette Konkurrenz, gegen die sich erst durchsetzten müssen.” Jenkkien Maximum Rock’n’Roll puolestaan: “A four song CD EP of well produced pop punk with a very pop feel. Kinda reminds of GIGANTOR and major label type pop punk. Two of the tunes are pretty decent and a DAMNED tribute is worth a mention.”

Hiljaiset julkaisut osa 83 – Alivaltiosihteeri: Tampere, Keikka N:o 396 (CD; Hiljaiset Levyt HILL-025) 1996

Alivaltiosihteerin vauhti alkoi hyytyä. Se menestys, joka näytti Yeah Baby Yeah levyn jälkeen olleen ihan käsillä, ei konkretisoitunut Taustamusiikkia Kansannousulle eikä Innostuneet Sonnit albumeilla. Vaikka keikkasuosio oli edelleen melkoinen, alkoi bändi selvästi väsyä. Kiertueiden välit pitenivät, eikä uutta albumia näyttänyt tulevan ihan lähitulevaisuudessa. Siinä vaiheessa minä (Jukka Junttila) ehdotin bändille, että mitäs jos tehtäisiin live-albumi. Tämän sopi yhtyeelle erinomaisesti ja kun keikkailun aloittamisesta tuli täyteen kymmenen vuotta niin levyn julkaisuun oli vieläkin painavampi syy. Iso osa Alivaltiosihteerin viehätystä olivat biisien välissä tehdyt välitemput ja sketsit. Niistä oli muutama taltioitu Ole Nöyrä! live-EP:lle, mutta nyt saatiin sitten niitäkin talteen levylle reilummin.

Bändi buukattiin tietenkin kotiareenalleen Tampereen YO-Talolle 15.9.1995. Yhtye treenasi erikoispitkän setin, joka kesti melkein kolme tuntia ja yhtyeen kunniajäsen, sekä alkuperäinen laulaja tuli vierailemaan keikalle. Yhtyeen tuolloinen äänimies Meelis Niin äänitti keikan pöydästä DAT-nauhalle. Meelis ja Petja Valasvaara sitten editoivat nauhasta yli tunnin kokonaisuuden. Alivaltiosihteerin levyjen mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka toteutettiin tällä kertaa CD-bookeltin vihkosessa, joka oli haitarimallinen ja kahdeksan sivuinen. Sen pääasiallinen sisältö oli Rumban päätoimittajan Rami Kuusisen kirjoittama juhlapuhe Alivaltiosihteerille, sekä Tasavallan Presidentin Martti Ahtisaaren tervehdys yhtyeelle, joka tuli sähkeen muodossa, se kuului kokonaisuudessaan näin: ”Onnittelen Alivaltiosihteeriä kymmenvuotisesta urasta. Entinen alivaltiosihteeri Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari”.

Ei levyllä saatu minun toiveistani huolimatta potkittua uutta vauhtia yhtyeen uraan, vaan levy jäi Alivaltiosihteeri-yhtyeen viimeiseksi oikeaksi levyksi. Sen jälkeen yhtye on esiintynyt enempi satunnaisesti ja keskittynyt muihin aktiviteetteihin, mutta ei ole koskaan virallisesti (sic) hajonnut.

Hiljaiset julkaisut osa 82 – Jalla Jalla: Hospital Waltz / Jukebox Jive (Twang! Records TS 250 283) 1996

Mike Korbik oli yksi ensimmäisistä ulkomaan kontakteistamme ja hieno mies, josta tuli todella hyvä ystävä. 1980-luvun lopulla Mikellä oli Twang! niminen levykauppa Berlinissä. Suuren Suomirockin ystävänä hän haali sinne myyntiin Suomalaisia levyjä ja tätä kautta mies tuli tutuksi. Twang!:in myytiin ensin levyjä, sitten ensimmäisillä BID-messuilla joissa Berlinissä kävin, kävin moikkaamassa miehen levykaupassaan. Hänellä oli tässä vaiheessa jo oma levy-yhtiökin Twang! Records. Mike auttoi saamaan Hiljaisten bändeille keikkoja Berliniin ja kun hän meni töihin Saksan Ylen Berlinin toimistoon, alkoivat Hiljaiset Levyt soida Berlinin eetterissä.

Jalloista Mike oli innostunut jo levyillä, mutta innostus kasvoi, kun hän näki yhtyeen berlinissä keikalla. Alettiin puhua levyn julkaisusta Saksassa. A-puolelle valittiin Hospital Waltz uudelta Snowman’s Land albumilta. Jallat soittivat keikoilla coverina Wayne Bickertonin ja Tony Waddingtonin vuonna 1974 Rubettesille tekemää hittiä Jukebox Jive. Mike toivoi tätä biisiä singlen B-puolelle. Tuumasta toimeen ja Kemistä varattiin Tico Tico studio päiväksi. Samana päivinä Jukebox Jiven äänittämisen lisäksi Jallat äänittivät osuutensa Alivaltiosihteeri-yhtyeen tribuuttialbumille. Mike teki levyä toiveikkaasti tuhat kappaletta. Ei se ihan niin hyvin Saksaa myynyt. Hiljaisten postimyynti sitä ostettiin sitten useita kertoja parin boxin kerta ostoina. Kannen upea kuva on Pekka Kärnän ottama myöhäissyksyllä, kun järvi yhtyeen treenikämpän läheisyydessä oli jo jäätynyt. Kannan taiton teki tuttuun tapaan Jallojen Jukka Tarkiainen.

Hiljaiset julkaisut osa 81 – Jalla Jalla: Crumelur (LP; Hiljaiset Levyt HIKI-010) 15.5.1992

Tämä jäi aikoinaan jostain syystä väliin, mutta korjataan asia nyt tässä kohden. Järjestysnumero ei siis ole oikein tämän julkaisun kohdalla.

Jalla Jallan toinen pitkäsoitto Crumelur ilmestyi peräti kolmessa formaatissa, jääden viimeiseksi Hiljaisten levyjen vinyylinä julkaistuksi pitkäsoitoksi hyvin pitkään aikaan. Toisena formaattina oli kasetti vielä muutaman levyn ajan. Kaseteista otettiin yleensä 200 kappaleen painos kappalehinnan ollessa alhainen, vaikka niiden myynti olikin vaikeaa. Kun CD teki vasta tuloaan, oli tuolloin aika yleinen tapa, että CD:llä oli ylimääräisiä biisejä. Niin tehtiin tämänkin suhteen ja CD:lle laitettiin ylimääräisenä biisinä Minnesota Plates.

Levy äänitettiin Tampereella Harasoo Studiossa, joka tunnettiin myös nimellä Costin Sauna, koska se oli Nekalassa vanhassa yleisessä saunassa. Viitasen Jani äänitti ja Kari Hipposen toimiessa tuottajana.  Hipponen oli myös paikalla kun levy mestaroitiin.

Kun vielä Goes Popin äänitysten aikoihin bändi majoittui autoon, nyt oli budjetti kasvanut jo Uimahallin majan tai jonkun vastaavan halpamajoitusliikkeen tasolle. Levyn biisit olivat kaikki yhtyeen omaa käsialaa, mutta tekstipuolella muutamassa biisissä auttoi Rovaniemen punkin vanhempi herrasmies Jari Pulsa. Pulsan teksit ovat biiseissä Grazy Kendall, Southern comfort rain ja Ballad of green salad. Levyn lopputulemaan olivat kaikki tyytyväisiä.

Vinyylin mukana tulee luonnollisesti liite, jossa on kappaleiden sanat. Vinyylille tehtiin tietysti myös tavan mukaan matriisikaiverrukset. A-puolella lukuee: ”Jalla… Yeah Alivaltiosihteeri baby. Me todella rakastetaan teitä. t: Simo, Pasi, Jyrki, Matti”. Tämä oli muistaakseni Heikuran Pasin idea. B-puolelle on kaiverrettu ”Flying Handycap”, josta ei ole minkäänlaista muistoa mistä se tuli.

Levy lisensoitiin USAlaiselle NKVD Recordsille. Tämä julkaisu sisälsi myös lähes kokonaan Jallojen ensimmäisen pitkäsoiton eli kaksi yhdellä CD:llä. Ainoastaan yksi ensimmäisen levyn kappale eli Waiting for My Girl jäi pois CD:ltä, koska kappale ei yksinkertaisesti mahtunut tuon aikaiselle CD:lle. Kansi tässä Jenkkijulkaisussa oli ensimmäisen levyn kansi.

Levy sai erinomaiset arviot niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin Maximum Rock’n’Roll kirjoitti siitä ”World class rock’n’roll with Thunder’s-like guitar from Finland” Noise For Heroes puolestaan kirjoitti levystä muun muassa: ”It is raw rock and roll with punk overtones but an emphasis on a melodic but rough edged guitar attack. Jalla Jalla play lots of styles with splashes of reggae, ska, country, blues and r’n’b liberally applied. But the two main points are piles of fat guitar with lots of groovy bends and some great nasally snot- nosed singing. A great band.”

Levy auttoi Jalloja pääsemään seuraaville Euroopan kiertueille ja jo kesäällä oli kiertue Saksassa ja Tanskassa, jossa yhtye soitti muun muassa Midtfynnin festivaaleilla 60.000 ihmiselle. Levy myös poiki uusia kontakteja ja julkaisuja ulkomaiden musiikkimessuilla.

Tampereen 90-luvun punkscenen sukupuu

Tampereen kartoitus jatkuu nyt 90-luvun punkbändeillä. Kuten sukupuun ingressisäkin totean, niin olisi pitänyt Tampere hardcoresukupuuta tehdessä ajatella hiukan pidemmälle, jolloin bändien jako näiden kahden kesken olisi hiukan erilainen. Vaan tällä nyt mennään. Sukupuu on taas hiukan moniviivainen, koska kokoonpanot olivat kovin lyhytikäisiä, mutta kun seuraa huolellisesti viivoja niin eiköhän asia tule selväksi.

Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta: https://www.hiljaisetlevyt.com/2023/05/29/paivitetty-sukupuuhakemisto/

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon: http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2023/08/Tampere-90-luku-punk.pdf

Rebellion festivaalin 2023 videoraportti

Tässä olisi pieni videokatsaus tämän vuoden Rebellion festivaalien bändeihin. Bändejä oli taas neljän päivän aikana pitkälti yli 300. Vain pienen osan ehdin nähdä, eikä edes kaikista nähdyistä tullut otettu videota talteen, mutta sentään joistakin ja ne ovat nyt nähtävissä tässä artikkelissa. Lupauduin kirjoittamaan pidemmän Rebellion festivaalijutun Manifetsiin – en tähän juuri ilmestyvään, vaan seuraavaan numeroon. Joten jos aihe enemmän kiinnostaa, niin Manifetsi kannattaa hankkia vuoden lopulla, siihen juttuun tulee laaja taustoitus ja bändien lisäksi paljon muutakin mitä festareilla tapahtui.

Pirates Of The Pubs

Tuttuun tapaan menin ensin Almoust Acoustic saliin. Siellä on tuoleja, joissa voi istua, olut jonot siedettävät ja äänenvoimakkuus sellainen, että varsinkin myöhemmässä vaiheessa festaria korvat arvostavat sitä kovasti. Nyt päivän suunnittelun aikana soiton aloitti Pirates Of The Pubs. Bändi on irkku-punkkibändi … Tšekeistä! Hulvattoman hienoa ja energistä meno. Soundia värittivät haitari ja viulu. Isoin osa biiseistä laulettiin englanniksi, mutta osa tšekiksi, kuten tämä biisi tässä.

Viki Vortex & the Cumshots

Levyjen perusteella (viisi albumia viimeisen kymmenen vuoden sisällä) Viki joukkoineen vaikutti mielenkiintoiselta. Livenä yksittäiset biisit olivat OK, mutta pidemmän päälle trio aika ahdas toteutusmuotti alkoi puuduttamaan.

Teenage Bottlerocket

Yksi Rebellionin hyvistä puolista on, että siellä näkee sellaisia jenkkibändejä, joita ei muuten ehkä tulisi nähdyksi. Teenage Bottlerocketin kohdalla odotukset olivat todella korkealla, ehkä liiankin korkealla, sillä vaikka keikka oli hyvä, niin jotenkin tuntui, ettei saanut ihan sitä mitä odotti.

Blyth Power

Viime vuonna näin aivan vahingossa Blyth Powerin akustisen keikan ja oli aivan ihmeissäni, että mikä on tämä todella upea folk-punk-bändi. Isot pojat sitten kertoivat, että bändi on toiminut jo 80-luvun puolesta välistä ja tehnyt jo 20 albumia. Olin aivan ällistynyt, että miten tämä on mennyt aivan ohi minulta. Kun sitten tämän vuoden ohjelmassa oli sähköinen keikka yhtyeeltä, niin sehän meni sitten must-see-listalle. Ja kyllä olikin upea. Mahtavat soundit, rumpalilaulaja Joseph Porter oli aivan valloittava välispiikkeissään ja biisit hyviä. Nauhalle tarttui uudempaa materiaali oleva Timeline, joka ei ole aivan varhaisten biisien tasoinen, mutta erittäin nautittava sekin.

Sloppy Seconds

Sloppy Seconds oli juuri sitä mitä pitikin. Pikkupätkän keikasta missasin ja en sitten tiedä soittivat siinä kohtaa suosikkini I Don’t Wanna Be A Homosexual, vai onko niin, että biisi on näinä aikoina niin epäkorrekti (vaikka onkin sarkastinen), että sitä ei voi soittaa. Muita pikkuhittejä tuli sitten oikein kunnolla.

Penetration

Rebellionissa on aina nippu peruutuksia. Joko sairaustapauksia tai jenkkien kohdalla usein koko Euroopan kiertueen peruuntuminen. Tällä kertaa harmitti todella paljon, kun Descendents oli peruttanut esiintymisensä. Tilalle oli saatu Penetration. Penetration on yksi 70-luvun suosikeistani, joten osittain tilanne oli OK ja ihan mielelläni Pauline Murraytä kuuntelin, mutta … kyllä bändi on ihan eri genrestä kuin Descendents.

Duncan Reid And The Big Heads

Duncan oli hänkin must-see-listalla, vaikka viitisen keikkaa olen bändiltä tätä ennen nähnyt. Syy tuohon must-see juttuun on, että nämä Rebellionin keikat jäivät sitten viimeisiksi … NYYYH … sillä Duncan lopettaa musiikkihommat. Tässä yhtye akustisella lavalla ja käsittelyssä uuden LP:n biisi Oh My My.

The Outcasts

Yksi Pohjois-Irlannin punkylpeyksistä, The Outcasts, oli juuri niin punkuskottava kuin se aina on. Bändillä ei ole punkin parhaat biisi, mutta jotenkin asenne jolla ne toteutetaan tekee niistä parempia kuin ne ovat. Nyt nauhalle tarttui Seven Deadly Sins, joka on 80-luvun puolesta välistä, eikä sitä kaikkein rajuinta alkupään kamaa.

The Vapors

Jotkut pilkkasivat Vaporsia aikoinaan vara-Jamiksi, mutta minä pidin heistä. Bändi sai aikaan käsittämättömän hienon, mutta lyhyen sinkkusarjan ja bändin kahdesta albumista ensimmäinen on aivan klassikko. Viime vuonna näin yhtyeen ulkolavalla ja nyt sisällä. Tämä News at Ten on sitä vanhaa materiaalia, mutta bändi on tehnyt aika äsken uuden (kolmannen) albumin, joka on ihan kelpo sekin.

Neville Staple From The Specials

On Rebellionissa muutakin kuin punkkia. Skata ja reggaeta on tavallisesti aina jonkin verran mukana. Tällä kertaa tältä saralta tähti oli Neville Staple From The Specials. Neville veti paikan isoimman salin Empress Ballroomin aivan täyteen ja sai aikaan sellaiset bileet että käy pois alta. Koko alakerta pomppi niin, että se tuntui yläkerrassa asti. Nuoremmista koottu orkesteri takasi sen, että soitto ei ollut velttoa vaan tempo pysyi tiukkana koko setin.

Tv Smith & Paranoid Visions

Tv Smith oli koonnut parikin erikoisohjelmistoa festivaaleille. Yksi niistä oli yhdessä Paranoid Visionsin kanssa soitettu setti, joka koostui TV Smithin Cheap-bändin ohjelmistosta. T.V. Smith’s Cheap oli lyhytikäinen kokoonpano 90-luvun alussa, joka teki vain yhden albumin RIP… Everything Must Go! Sekin julkaistiin postuumisti yhtyeen jo hajottua, siitä tuo erikoinen nimi. Levy pitää kuitenkin sisällään todellisia TV Smith klassikoita, kuten My String Will Snap, Luxury In Exile, Ready For The Axe To Drop, jne. joita TV esittää edelleen soolona. Keikka oli tietenkin aivan mahtava, vaikka ihan pikkuisen moitin Paranoid Visionsin hiukan liian metallista sointia.

Country Moans

Country Moans oli kahdeksan miehen retkue, joka esitti Ramones biisejä hillbilly / country versioina. Hommasta paistoi läpi riemu ja kunnon kohkausmeininki. Eihän tämä mitään maata kaatavaa tietenkään ollut ja joku voi olla sitäkin mieltä, että näitä eri tavalla Ramonesia versioivia bändejä on jo liikaakin, mutta minä olen sitä mieltä, että tästä ei musiikki kaljanjuonnin oheen parane.

Bad Manners

Bad Manners sai Empress Ballroomissa melkein yhtä hyvät bileet pystyyn kuin Neville Staple edellisenä päivä, vaikka yhtye oli epätarkempi eikä niin riehakas. Niin ja tämä on ihan oma mielipiteeni, mutta eihän Bad Mannersin biisimateriaali pääse lähellekään Specialsin vastaavaa.

The Slackers

Jos Bad Manners ja Neville Staple heittivät festivaaleilla peliin bilevaihteen, niin New Yorkista tuleva The Slackers hoiti ska-homman huomattavasti elegantimmin ja genren alkujuuria kunnioittavammin kuin brittikollegansa. Liekö se, että bändi tuli jenkeistä, eikä varmasti iso osa yleisöstä tuntenut yhtye, aiheutti sen, että iso sali ei ollut edes puolillaan. Tämä tosin ei tuntunut bändiä juuri haittaavan.

TV Smith

TV Smithin akustinen setti oli iso yllätys, mutta ainakin minulle erittäin iloinen sellainen. Herra soitti tällä kertaa pelkästään uusia biisejä. Suurin osa setistä oli vielä levyttämättömiä seuraavalle albumille tulevia kappaleita. Vain ihan muutama edellisen levyn biisi kuultiin. Erittäin rohkea veto olla muuta kuin hittijukeboxi. Minä arvostin ja niin tuntui suuri osa yleisöstäkin arvostavan. Tässä on mies, jonka ei tarvi takertua vanhaan ja jolla on vain nostalgia arvo, vaan tässä on artisti, joka on äärimmäisen relevantti ja ajassa kiinni myös tänään.

The Only Ones

Only Ones oli ehkä bändi, jonka näkemistä odotin eniten. Se ei tarkoita, että olisin odottanut se olevan festareiden paras bändin. Yhtyeessä vain oli aikoinaan jotain sellaista salaperäistä voimaa ja omintakeista hehkua, että se piti päästä kokemaan. Lisäksi Peter Perrettin kaksi viimeisintä sooloalbumia olivat niin vahvoja, että ne saivat odottamaan, että nyt tulisi täysipainoista kamaa ja niin tulikin. Monta kertaa setin aikana kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin ja kun lopussa soitettiin Another Girl Another Planet niin pakkohan sitä oli alkaa tanssia ja T-paita kastui muustakin kuin vain hiestä. Hieno konsertti! Ei viikonlopun paras, mutta ehkä koskettavin. Hauskasti puhelimeen tarttui yksi aika harvinainen Only Ones pala Why Don’t You Kill Yourself? (minähän otan näitä pätkiä niin, että odotan kun miksaus on saatu kuntoon, niin sen jälkeen on seuraavan kappaleen, jotta pääsen sitten nauttimaan täysin rinnoin lopusta settiä).

Die Toten Hosen

Sitten se festivaalien täyttymys: Die Toten Hosen klubiympäristössä. Tätä olen odottanut siitä asti, kun vuonna 1994 näin yhtyeen Tampereen YO-talolla. Vuosi vuodelta lavat ovat bändillä isontuneet ja viime kesänä olin katsomassa yhtyettä Kölnin jalkapallostadionilla 60.000 muun kanssa. Ovat nuo hienoja konsertteja, mutta niistä puuttuu se aidon keikkapaikan intensiteetti, henki ja fiilis. Nyt sitä sitten saatiin. Setti oli hiukan tavallisesta poikkeava – eikä vain siinä, että normaalin kahden ja puolen tunnin sijaan yhtye soitti vain tunnin. Mukaan oli otettu muutamia harvinaisempi englanninkielisiä kappaleita, kuten Joe Strummerin muistolle tehty Goodbye Garageland – mahtavaa oli kuulla sekin livenä. Lisäksi setissä oli nippu klassikkocovereita ja niiden aikana nähtiin tietenkin vierailevia artisteja: TV Smith tuli laulamaan Gary Gilmore’s Eyes, Spizz Where’s Captain Kirkin ja Duncan sekä Sophie First Timen. Toki setissä oli onneksi riittävän iso osa omia hittejä saksaksi. Olin niin tyytyväinen keikan jälkeen kuin olla ja voi. Oli sellainen ihmeellisen kevyt olo ja hetken aikaa maailma oli täydellinen.

Ruts DC

Ruts DC:n olen nähnyt viime vuosina useamman kerran ja se on ollut aina nautittava. Niin oli nyt yhtyeen akustinen veto. Tätä settiä ei nähty akustisella stagella vaan oopperasalissa – selvää oli että yleisöä oli tulossa niin paljon, ettei suht pienelle akustisille salille sitä olisi mahtunut. Bändi on uskomattoman rento, hetkittäin jopa itseironinen, mutta samalla aivan käsittämättömän taitava. Varsinkin rumpali Dave Ruffy on tosi velho, reggae biiseihin mies saa pienelläkin setillä sellaisen grooven, ettei voi kuin ihmetellä. Niin ja tuo kokonaissoundi, joka syntyy vain kahdella akustisella kitaralla ja rummuilla on uskomaton. Se pätkä olisi pitänyt saada nauhalle kun kaverit soittivat yhden biisin keskellä pätkä Police and Thievesiä. Ehdottomasti yksi parhaista seteistä koko festarin aikana.

Tv Smith & Bored Teenagers

Toinen TV Smithin erikoisetti oli Bored Teenagersin kanssa soitettu Adverts-setti. Tämä tuli koettua jo viime vuonna, mutta oli yhtä intensiivinen kuin silloin. Voisi sanoa jopa hengästyttävä. TV ja bändi vetivät 50 minuuttia yhteen putkeen, ei yhtään taukoa, ei yhtään välispiikkiä, vain biisiä biisin perään. Noihin viiteenkymmeneen minuuttiin saatiin näin mahdutettu lähes koko Advertsin levytetty tuotanto. TV:llä on kyllä uskomaton kunto, mies on minua kolme vuotta vanhempi ja en usko että minä pystyisin tuollaista menoa pitämään kahta kappaletta pidempään. We Who Wait on hiukan hitaampaa Advers tuotantoa ja ilmestyi aikoinaan Safety In Numbers sinkun B-puolella.

Voodoo Glow Skulls

Tätä minulle oltiin etukäteen kehuttu, mutta jotenkin jätti kyllä kylmäksi. Angstia oli ja torvet antoivat mukavan lisävärin soittoon, mutta sellaiseksi itsetarkoitukselliseksi uhoksi tämä välillä kääntyi. Ehkä olin tässä vaiheessa jo väsynytkin. Tämä jäi uskomattoman viikonlopun viimeiseksi nähdyksi bändiksi.

Näiden lisäksi tuli nähtyä noin saman lainen määrä muita yhtyeitä, mutta kyllä tässä nipussa ovat ne parhaat.

Hyvinkään rock(ja vähän muutakin)sukupuu

Useamman kerran minulta on pyydetty Hyvinkään sukupuuta ja kun nyt sattui olemaan hiukan ylimääräistä aikaa, niin ajattelinpa sen tehdä. Ihan mukavasti sieltäkin näytti bändejä löytyvä ja mikä ainakin itseäni hämmästytti on kuinka tyylillisesti laajalta alueelta ne olivat. Oikeastaan mikään tyylisuunta ei ole saanut isompaa sceneä paikkakunnalle aikaiseksi. Sukupuun alareunassa tosin on useita blackmetallibändejä, mutta ne ovat kaikki muutaman kaverin aikaansaannoksia.

Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta: https://www.hiljaisetlevyt.com/2023/05/29/paivitetty-sukupuuhakemisto/

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2023/07/Hyvinkaa.pdf