Kätyrit oli yrittänyt kovasti, että homma olisi todella breikannut, mutta suosio oli jäänyt kulttisuosion asteelle. Liekö tämä sitten saanut aikaan jonkinlaista ”taisteluväsymystä”, sillä kolmannen levyn tekeminen tuntui vaikealta. Yhtye oli kokenut parikin henkilövaihdosta. Heti Silminnäkijän jälkeen Konsta Neugodov oli päättänyt keksittyä opiskeluihin ja hänen tilalleen rumpuihin tuli Pete Korhonen, joka oli tätä ennen soittanut muun muassa Mana Manassa ja Enterissä. Keväällä 2005 basisti Lasse Nevala jätti hänkin yhtyeen ja hänet korvasi Aki Kuosmanen.
Kivi oli sopinut niin, että levy äänitetään Rusto-osirisissa Ohkolassa. Sieltä oli vuokrattu pelkkä sali, jossa äänitys tehtiin. Tuottajaksi Kivi oli houkutellut Otra Romppaisen. Otra oli kuitenkin hiukan huonoilla teillä, päihteet olivat kiinnostaneet ja Kivi joutui etsimään tuottajansa session aluksi ja hiukan auttaneen tätä taas jaloilleen ennen kuin hommiin päästiin. Levyn kansissa lukee tuottajan kohdalla: ”Taiteellinen tuotanto: Otra Romppainen, muu tuotanto: Pete & Kivi”.
Tarkoitus oli, että olisi tehty täyspitkä levy, mutta lopulta biisejä oli kasassa vain seitsemän ja pituutta 20 minuuttia 17 sekuntia. Kannet levyyn teki tietenkin Kivi Larmola itse.
Yritystä oli edelleen ja bändi teki varsin mukavan julkkarikiertueen, jonka keikat olivat:
pe 5.5. Turku, S-Osis
ti 16.5. Kuopio, Henry’s Pub
ke 17.5. Rovaniemi, Grande
to 18.5. Oulu, 45 Special
pe 19.5. Kemi, Koodi
la 20.5. Kemi, Kulttuurikeskus
to 25.5 Helsinki, Semifinal
pe 26.5. Vaasa, Club 25
la 27.5. Nurmo, Hemingways Festival
Arviot olivat myönteisiä. Mesta.net: ”Kätyrien Avoimella Maalla ei ole kevyttä taustamusiikkia. Vanhalla punkilla itsensä kyllästänyt kokoonpano ei tavoittele uusia tuulia vaan punkkia veivataan niin kuin se tehtiin silloin kauan sitten. Asennetta on niin teksteissä kuin viisuissa, tumma on tummaa ja musta mustempaa mutta väliin on saatu reipastakin meininkiä. Ranteet-auki fiiliksillä ei kenenkään ole hyvä kaiken aikaa olla.”
Desibeli.net: ”Huolimatta hetkittäin hyvinkin karuista ja melankolisista tarinoista on Kätyrien soitossa myös toivon tunnetta ja pirteää valoisuutta mukana. Pääasiassa tarinoissa maalataan kuitenkin kuvaa routaisesta suomalaisesta maanis-depressiivisyydestä, jossa kiero huumori ja itsepäisyys ovat ainoa tie mennä ryteiköistä läpi. Puut vaikka otsalla poikki.”
Kun Avoimella Maalla oli ilmestynyt ja julkkarikiertue tehty lähti Kivi Larmola Englantiin pidemmäksi aikaa. Bändi ei heti hajonnut ja seuraavaa levyäkin suunniteltiin – taidettiin tehdä jopa ensimmäisiä äänityksiä. Siitä oli tullut todella kokeellinen levy, sillä Kivellä oli visio, että levy tehtäisiin niin, että rumpuraita tulisi molemmista kanavista, mutta kumpaankin kanavaan tehtäisiin sen päälle täysin omat biisit. Levyllä olisi siis tavallaan kaksi levyä. Jos stereoiden balanssin kääntäisi niin, että vain oikea kanava kuuluisi niin tulisi yksi versio levystä ja jos taas balanssi olisi vasemmalla niin tulisi toinen. Jos balanssi olisi normaalisti keskellä niin tulisi jotain kummallista kakofoniaa. Tätä suunnitelaessa alkoi bändin fokus hävitä ja se ajan kanssa kuihtui pois.
Alivaltiosihteeri oli jo siirtynyt määrittelemättömälle tauolle, joka tarkoitti itse asiassa sitä, että bändi tuli tämän jälkeen tekemään vain erittäin satunnaisia keikkoja. Yhtyeeltä oli jo julkaistu normaalien levyjen lisäksi niin livelevy, kuin bändille oli tehty myös tribuuttilevy, joten oikeastaan puuttui vain kokoelmalevy, joten pitihän sellainen tehdä. Varsinkin kun alkupään tuotanto oli ollut loppuun myyty jo pitkään.
Levystä tehtiin best of -kokoelma kuitenkin niin, että se kattoi bändin koko uran. Lähtien ensimmäisen singlen A-puolesta päättyen Innostuneet Sonnit albumiin. Muutama harvinaisempi sinkkujen B-puoli otettiin myös mukaan. Lisäksi kaikki aiempien Alivaltiosihteerin levyjen mukana ilmestyneet Kansakunnan Selkäranka– lehdet skannattiin ja niistä tehtiin yksi PDF-tiedosto, joka lisättiin CD:lle. Levy on siis ns. multimedia-CD.
Bookelettiin jokainen bändi jäsen muisteli levyllä olevia biisejä. Osa kommenteista oli todella lyhyitä ja kummallisen oloisiakin (”Tämän kappaleen haluan unohtaa, ja aika hyvin olen unohtanutkin”), osa hyvin pitkiä ja perinpohjaisia analyysejä. Kansi filkkojen teossa kävi kuitenkin niin, että bookletin sivut menivät väärään järjestykseen, mikä paitsi vaikeutti lukemista (jos kappaleesta kertova tarina jatkui seuraavalle sivulle), niin sai myös aikaa sen fiiliksen, että joku bändin jäsenistä kommentoi vain muutamaa kappaletta, kun joku toinen kertoo samasta kappaleesta useamman kerran. Tarkalla tutkimisella kyllä selviää missä järjestyksessä sivut pitää lukea.
Biisit otettiin alkuperäisiltä masternauhoilta ja CD matseroitiin Petjan studiolla, joka merkittiin kansiin Petjan Kopiksi. Kannet teki Japa Mattila.
Forssan useat pienet punkbändit kiinnostivat ja niinpä tartuin nyt Forssan rocksceneen. Aivan käsittämättömän paljon apua sain Janne ”Vuke” Vuorenmaalta, Forssan rockin grand old maniltä. Paitsi että Vuke kaivoi esille ison määrän minulle vain lempinimillä tuttujen soittajien oikeita nimiä, niin hänen laatikoistaan löytyi todella monta levyä (ja niiden mukana bändiä), joita ei löytynyt edes Discogsista. Vuken täydennysten myötä uskon, että sukupuu on lähellä täydellistä esitystä sukupuun rajausten puitteissa.
Mutta virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Nyt mennään monelle varmaan hiukan harvinaisempaan kamaan, kun kartoitetaan Ahvenanmaan rocktouhut. Sukupuu eroaa melkoisesti muista sukupuista siinä, että 60-luvun ja 70-luvun alun kokoonpanot täyttävät oikeastaan puolet sukupuusta.
Aivan käsittämättömän hienoa apua sukupuun tekemiseen sain Patrik Dahlblomilta. Patrikin ansiosta löytyi useita omakustannebändejä, joista minulla ei ollut tietoa ja faktana tarkastus oli perusteellista. Iso kiitos.
Mutta virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Luulin, että mulla oli hyvä tiedot Heinolasta, kun vanhana lahtelaisena oli tullut aikoinaan seurattua Heinolankin menoa, mutta kun laitoin Lautalan Antille listaa, että nämä olisi tulossa, näyttääkö hyvältä? Niin Antilta tuli pitkä lista lisäyksiä.
Aika pitkään tämänkin tekeminen on vienyt, kun Kirjoituksia Kellareista fanzine on viime aikoina kiinnostanut huomattavasti enemmän, mutta sain nyt kuitenkin rypistettyä tämänkin valmiiksi.
Mutta virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Sukupuita on taas syntynyt muutama lisää, joten eiköhän ole oikea aika lisätä taas uudet bändit hakemistoon. Se kattaa nyt reippaasti yli 1100 bändiä!!! Tulen aika ajoin ylläpitämään hakemistoa, eli lisään siihen uusien sukupuiden yhtyeet, mutta tämä lisääminen ei tapahdu aina uuden sukupuun valmistuessa.
Muutama – tai no aika monta – sanaa hakemistosta:
Siinä on mainittu kaikki ne bändit / artistit, joista on sukupuussa oheisteksti, eli bändin / artistin lyhyt esittelyteksti.
Bändit / artistit on aakkostettu nimen ensimmäisen sanan mukaan. Tämä tarkoittaa, että jos artisti esiintyy omalla nimellään, niin aakkostus on etunimen mukaan. ”The” sanat bändien nimen edestä on tiputettu pois.
Jos bändin nimi vaihtuu, on hakemistossa molemmat nimet.
Nimen lisäksi hakemistossa on kaksi saraketta: Sukupuun erittäin lyhyt kuvaus ja linkki sukupuuhun, joka vie sukupuun sivulle Hiljaisten Levyjen saitilla.
Jos bändi / artisti esiintyy kahdessa sukupuussa, niin se on kahteen kertaan hakemistossa. Kahteen kertaan esiintyminen voi johtua joko siitä että se on ajallisesti eri sukupuissa tai että sukupuun rajaukset ovat sellaiset, että se on otettu kahteen eri sukupuuhun. Tämä tilanne on esimerkiksi Helsingin uusi aalto ja Smack sukupuissa, joissa on muutama sama bändi.
—
Pari sanaa myös sukupuiden lukuohjeeksi:
Sukupuun alussa on aina lyhyt ingressi teksti, joka kertoo mitä sukupuu pitää sisällään, sekä tavallisesti myös hiukan taustaa sukupuun käsittelemästä osa-alueesta.
Sukupuun rajaus on usein tietty kaupunki ja sieltä tietty ajanjakso (vaikkapa Joensuu 70-luvun lopusta 1990-luvun loppuun). Rajaus voi olla myös tyylillinen tai jokin muu seikka, jonka ympärille sukupuu on rakennettu.
Tavallisesti sukupuuhun otetuilta bändeiltä edellytetään, että ne ovat levyttäneet. Muutamia poikkeuksia tästä on, esimerkiksi olen saattanut katsoa, että jonkun merkittävän artistin ensimmäinen bändi on syytä mainita, vaikka siltä vielä olisi tullut levyä. Tai jos kahden bändin välissä on levyttämätön bändi, mutta joka on hyvä dokumentoida artistin uran kuvaamisen kannalta.
Kustakin bändistä on lueteltu kaikki pääkokoonpanot (jotka kuuluvat sukupuun rajauksen sisään). Tämä tarkoittaa, että jos muutamalla keikalla tai jopa yhdellä kiertueella on soittanut joku soitta, mutta pestin kesto on jäänyt muutamaan kuukauteen, eikä levytyksiä ole, niin tällainen kokoonpano ei ole mukana.
Myös kaikkia levyllä vierailevia tai avustavia muusikoita ei kokoonpanoissa ole lueteltu.
Niistä bändeistä, jotka kuuluvat sukupuun rajaukseen, on sukupuussa oheisteksti. Se esittelee lyhtyesti artistin tekemisen ja pyrkii listaamaan ainakin pitkäsoitot, usein myös singlet. Oheisteksti voi olla pilkottu useamaan osaan ja ripoteltu eri kokoonpanoversioiden kohdalle. Aina oheisteksti on lähellä jotain artistin / bändin kokoonpanoversiota.
Jos joku soittaja siirtyy bändistä toiseen bändiin, joka ei kuulu sukupuun rajauksen sisään, niin artistista lähtee viiva ja viivan päässä on pelkkä bändin nimi. Usein tuo ulkopuolella olo tarkoittaa vaikkapa sitä, että bändi on toisesta kaupungista.
Sukupuusta poistuvasta artistista on mainittu vain seuraava bändi, ei hänen kaikkia yhtyeitään tai edes niistä merkittävintä.
Joissakin tapauksissa myös sukupuuhun tulo on merkitty. Jos muusikko on soittanut merkittävässä bändissä, joka ei mahdu käsiteltävän sukupuun rajauksiin, niin isommalla on bändin nimi, sen alla vain kyseisen artistin nimi (ei koko bändin kokoonpanoa) ja siitä viiva kokoonpanoon, johon hän on tullut.
Viivat olen yrittänyt pitää selkeinä, mutta joskus ne risteävät ikävästi ja silloin joutuu olemaan tarkkaavainen mihinkä viiva jatkuu.
Muusikko on saattanut soittaa kahdessa yhtyeessä yhtä aikaa ja tällöin hänen viivansa haarautuu. Tämä myös tekee lukemisen joskus tarkkaavaisuutta vaativaksi.
Jos viivasta olisi tullut kohtuuttoman pitkä ja moni muita viivoja ylittävä, niin sukupuun selkeyden vuoksi artistista lähtee lähes sukupuun ulkopuolelle menevä merkintä (siis pelkkä kokoonpano nimi), mutta sen alla on lukuohje (vaikka ”katso vasempaan reunaan”). Tuon ohjeen suunnasta löytyy kohta mistä muusikon ura jatkuu.
Tietenkään en yksin ole pysynyt kaikkia tietoja selvittämään, vaan apuna olen käyttänyt ystäviäni. Sukupuussa on usein kiitoslaatikko, jossa on lueteltu henkilöitä, jotka ovat enemmän auttaneet sukupuun tekemisessä, joka toimittamalla useamman kokoonpanon tiedot tai oikolukemalla ja tarkistamalla sukupuun. Usein useampikin taho on lähettänyt pikkukorjauksia (vaikka yhden henkilön lisäyksen johonkin kokoonpanoon). Valitettavasti näitä kaikki henkilöitä ei ole saatu mahtumaan kiitoslaatikkoon.
Jos havaitse jossakin sukupuussa virheitä niin laita minulle viestiä. Ylläpidän sukupuita, uusien bändien lisääminen valmisiin sukupuihin ei onnistu, mutta yritän muuten hoitaa maininnan asiasta. Tästä ylläpidosta päästäänkin siihen, että jos hakemistossa oleva linkki ei toimi, niin se johtuu siitä, että olen ylläpitänyt sukupuuta ja kun sen vie saitille, niin WordPress lisää päivämäärän URL:iin, enkä ole muistanut päivittää hakemistoa. Tästäkin voi ilmoittaa minulle, niin korjaan hakemiston.
Vielä yksi erillinen asia. Saitilla on käytetty tägejä, ja kaikki sukupuut saa kauniiseen listaan, kun antaa seuraavanlaisen URLin: https://www.hiljaisetlevyt.com/tag/sukupuu/
Tuossahan tuo asiaa oli. Jos on vielä jotain kysyttävää niin tietenkin saa ottaa yhtyettä.
Ei sitten muuta kuin nauttikaa rockin rihmastojen tutkimisesta. PDF-hakemisto löytyy täältä:
Nyt ei olla ihan minun omimmalla osaamisalueellani musiikin suhteen – no näin on käynyt kyllä jo parin muunkin sukupuun suhteen – mutta eiköhän tämäkin aika hyvin paikkaansa pidä. Hyvät lähteet löytyivät ja Zeus vielä tsekkasi, ettei ainakaan mitään isoja virheitä ole. Sukupuu ei kata läheskään kaikkia tuon tyylisuunnan bändejä. Pari sukupuuta tulee lisää joskus tulevaisuudessa.
Sukupuusta näkee taas sen pääkaupungille tyypillisen piirteen. Kun soittajia on paljon, niin jos homma ei heti lähde kunnolla liikkeelle, niin joku vaihtaa bändiä ja bändi voi siksi hajota jo ensimmäisen singlen jälkeen. Melkoista pyöritystä kokoonpanosta toiseen on useammallakin tässä sukupuussa esiintyvällä muusikolla.
Mutta virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Tämä vuotisen Rebellion keikan tein todella lyhyenä pyrähdyksenä. Matkalle lähdin torstai aamuna aikaisin, liian aikaisin suorastaan. Finnairin aamukoneella Manchesteriin ja siitä junalla Blackpooliin, jossa oli jo puolilta päivin. Siis juuri niihin aikoihin kun kemut alkoivat. Yllättäen hotellihuoneen sai aivan heti, eikä vasta iltapäivällä, joten pienen virkistäytymisen jälkeen pääsi Winter Gardensiin todella hyvissä ajoin. Kotiin palasin jo sunnuntaina, joten viimeinen päivä jäi näkemättä, mutta aiemmista kerroista tiedän, että silloin on jo todella nuutunut ja musiikin yliannostus alkaa tuntua. Lisäksi sunnuntaille on laitettu vain pari todella mielenkiintoista nimeä. Joten eipä tuo harmittanut. Paljon ehti taas nähdä. Alla ovat ne bändit joita katsoin enemmän, yksittäisiä biisejä tuli nähtyä vielä nippu lisää.
Muutamassa biisissä, jotka tulivat salissa todella kovaa, äänen laatu on hiukan tunkkainen, mutta eiköhän niistäkin oleellinen välity. Kuvatut biisit on valittu niin, että kun miksaus on saatu kuntoon, niin otan seuraavan biisin setistä. Usein se on kolmas tai neljäs. Kappaleet eivät siis ole bändien parhaita.
London
Ensimmäiset thadit joita tänä vuonna Rebellionissa kuulin olivat London Everyone a Winner kappaleesta. Tuli kyllä aika epätodellinen olo! Nyt on kaivettu todella laarin pohjia, kun on bändiä uudelleen kasattu. London oli juuri vuoden 1976 lopulla perustettu yhtye, se teki yhden LP:n ja on varmaankin ensimmäinen LP:n tehnyt yhtye joka hajosi. Tämä tapahtui vuonna alkuvuodesta 1978. Nyt noin 46 vuotta yhtye oli koottu uudestaan – tosin olivat jo 2012 tehneet jonkusen reunion keikan ja 2020 albuminkin. Aika standaria kamaa, OK, mutta ei sykähdyttänyt.
The Ramonas
The Ramonesia meillä ei enää ole, mutta hyvin bändin perintöä on pitänyt yllä The Ramonas. Nämä naiset ovat jo kaksikymmentä vuotta paiskineet menemään Ramonesin viitoittamalla linjalla. Setti alkoi Ramonesin biiseillä ja jossain vaiheessa havahduin, että Ramonashan taitaa soittaa Ramonesin koko ensimmäisen LP:n läpi. Kun tuo oli saatu hoidettua, niin sitten päästiin omaankin materiaaliin. Erittäin energinen ja viihdyttävä esitys.
Handsome Dick Manitoba
Dictatorsista tuttu Handsome Dick Manitoba veteli Dictators biisejä ja omia kappaleitaakin. Hiukan liikaa hassua pullistelua ja tempot olivat tippuneet Dictators-ajoista. Lisäksi soundit olivat hiukan liian metalliset minun makuuni. Katselihan tätä, mutta ei tästä innostunut.
Del Strangefish
Välillä tulin lepuuttamaan korvia Almost Acustic lavalla, jossa esiintyi The Del Strangefish Inexperience nokkamies esiintyi soolona. Tuolla lavalla tulee aina yllätyksiä, joko hyviä tai huonoja, artisteja joista ei ole juurikaan kuullut, tai kuuluisemmilta artisteilta erikoisempia settejä. Del Strangefish tuntui menevän huumoripuolelle, joka tunnetusti on vaikea laji.
Essential Logic
Essential Logic oli yksi minun must-see -listalla olevista yhtyeistä. Erittäin hyvän ja todella monipuolisen setin bändi heitti. Tuli X-Ray Spex biisejä. 1980-luvun Essential Logic kamaa (mm. hieno Aerosol Burns) ja aivan uuttakin materiaalia. Välillä on rauhallisempaa, välillä artrockia ja välillä todella tanssittavaa, jos sellaista Talking Heads meets B-52s tuntuista materiaali. OK oli tämä hiukan epätasainen, mutta viehätti kovasti ja vastasi korkeita odotuksia. Biisi joka tarttui puhelimelle oli todella erikoinen sovitus X-Ray Spexin Identity kappaleesta. Tämä ei ihan tee oikeutta Essential Logicin setille, mutta sattui nyt olemaan se joka puhelimeen tarttui.
The Godfathers
The Godfathers olen nähnyt pari kertaa aikaisemmin Rebellionissa ja se on ollut todella energinen ja tiukka, joten sitä odotin nytkin. Onko bändi löysistynyt, oliko vain huono ilta, olivat omat odotukset liian korkealla vai alkoi minua jo painaa väsymys? Joka tapauksessa hommasta tuntui puuttuvan puhtia. Ihan OK, mutta odotin enemmän. Oma puhti loppui tähän: viideltä aamulla herääminen, matkustaminen, kahden tunnin aikaero ja iltapäivän säheltäminen vaati veronsa ja oli vetäydyttävä nukkumaan. Ei vain jaksanut odotella yli tuntia että Tom Robinsson Band olisi aloittanut.
Los Fastidios
Perjantaina Winter Gardenin menin kahdeksi, koska Italian Veronan ska-oi-punkkarit Los Fastidios heitti silloin akustisen setin. Meno oli jo keskellä päivää todella mahtavaa. Jos kuva tärisee, niin se johtuu siitä, että koko lattia notkui, kun ympärillä ihmiset innostuivat bändistä. Todella kova veto! Tämä oli lopullinen niitti päätökselle, että lauantaina menen katsomaan yhtyeen normaalin keikan paikan isoimpaan Empress Ballroom saliin. Ainoa asia mikä hämmästytti oli, että bändi on näin tunnettu ja suosittu Englannissa.
Menace with Leight Heggarty
Jäi tasaamaan pulssia ja juomaan olutta Almost Acusticille. Lyhyen vaihdon jälkeen lavalle tuli Menace with Leight Heggarty. Menace oli sekin näitä Lontoon pikkuklassikoita 70-luvun lopulta. Ihan hauska veto. Harmi kun en saanut videolle edellistä biisiä, joka oli yksi bändin tunnetuimmista biiseistä Screwed Up, joka kulki paljon paremmin kuin tämä.
TV Smith
TV Smithin suosion kasvun Briteissä on hyvin nähnyt Rebellionissa. Hän on esiintynyt siellä joka vuosi kun olen ollut ja aina vain enemmän yleisö keikat vetävät. Nyt salina oli jo Opera House. Se tuli niin täyteen, että parvikin avattiin, jonne minä riensin, koska sieltä on todella hieno näköala lavalle. Setti oli tällä kertaa pelkkää Advertsia ja se oli nimetty TV Smith plays Adverts songbook. Biisit oli kuitenkin valittu hienosti niin että klassikot olivat mukana, mutta niin oli myös harvinaisia sinkkujen B-puolia, kuin Cast of Thousands LP:n albumiraitoja. Toimi! Keikan jälkeen kävin niitä mieheltä hakemassa. Myöhemmin TV naureskeli minulle, että sinullapa on paljon ystäviä; kuulemaa kaikki suomalaiset, jotka olivat käyneet jututtamassa Timiä olivat sanoneet, että ”I’m friend of Jukka.”
The Outcasts
TV Smithin jälkeen piti taas rientää Almost Acusticille, sillä yksi Pohjois-Irlannin suosikkibändeistäni The Outcasts esiintyi siellä. Outcasts perustettiin sekin jo vuonna 1977. Bändin nokkamies Greg Cowan oli ihan itsensä ja tarinoi pitkään biisien välissä, mutta murre oli niin vahva, ettei suomalainen korva ottanut selvää kuin osasta. Musiikista sen sijaa sai selvää huomattavasti paremmin ja bändi veti hiton hienon setin. Pidin isosti.
Resistance 77
Syömisen ja pikku päiväunien jälkeen paluu pelipaikalle ja Club Cashbah lavalle, jossa soitti Resistance 77. Club Cashbah oli oikeastaan koko festivaalin ajan lähes sietämätön paikka. Se oli kuuma kuin mikä ja ilmankosteus oli korkea. Kun asteli portaita alas, niin tuntui ihan siltä kuin olisi kävellyt sisään trooppiseen kasvihuoneeseen. Resistance 77 soitti sen verran hyvän setin, että kestin katsoa sitä olosuhteista huolimatta lähes koko setin.
Pauline Murray
Pauline Murray on hänkin näitä vakiesiintyjiä Rebellionissa. Akustinen setti piti sisällään materiaalia naisen koko uralta. Tämä videon Dream Sequence on Paulinen Invisible Girls ajan materiaalia. Viimeisenä soitettu Penetrationin Don’t Dictate tietenkin sai salin repeämään. Kaitaluoman Hannu kävi setin aikana esittelemässä minulle käsivarressaan olevaa Pauline tatuointia – respect!
The Pack
Tällä kertaa ei Rebellionissa joko ollut paljoa post-punkbändejä tai sitten onnistuin ne kiertämään. Genren yhteistä tuli nähtyä ainoastaan The Pack, joka ei päässyt levyjen tasolle. Joten soundi maailma oli suttuinen – harmi sillä hyvästä bändistä on kyse.
Slady
Festivaalien todellinen yllättäjä. Tämä tuli kyllä todella puuntakaa ja tätä en osannut odottaa. Something completly different! Kahden naisen Sladea soittava duo. Laulajakitaristi oli pukeutunut kuin Noddy Holder ja erinomaisesti hän myös imitoi Noddyn laulua. Hämmästytti, että kukaan nainen pystyy laulamaan noin. Bändi sai yleisön todella mukaansa; Sladella on se hassu leikkilaulu biisi, jossa nostetaan käsi ja tömistellään jalkoja, jne. Kun Slady veti sen, niin koko sali oli mukana ja lattia vaan tärisi. Piti myöhemmin hiukan googlailla mistä tässä on kyse. Varsinaisesti näyttää olevan neljän naisen Slade tribuuttibändi, eli näin nyt ”vain” sen sivuprojektin eli duon. Näyttää olevan melko suosittukin, kun bändin Facebooksivuilla on 13000 tykkääjää. Todellinen hyvän mielen bilebändi. Ei tämä punkkia ollut, mutta minä nautin. Ihan turha tätä lienee suositella, sillä ei tätä kai Suomeen koskaan saada, mutta … tai no suosittelen silti.
Gogol Bordello
Gogol Bordellolta osasin odottaa paljon, mutta sain vielä enemmän. Yhtye ilmoittaa soittavan gypsypunkkia, mikä tarkoittaa että punkkiin on sotkettu Balkanilaisia rytmejä ja soittimissa on viulu ja haitari. Tämä bändi osoittaa, että haitarillakin voi soittaa punkkia todella erinomaisesti. Isoin Sali, Empress Ballroom oli aivan täynnä ja Gogol Bordello sai aikaan sellaiset bileet, että oksat pois. Täytyi ihailla sitä kuinka bändi pystyi pitämään valtavan intensiteetin koko setin ajan; ihan nuoria kun nämäkään eivät enää ole, kun bändi on perustettu 1991. Itse katselin keikan yläparvelta, kun salissa ei olisi päässyt puolta väliä pidemmälle ja näkyvyys siitä olisi ollut todella huono. Videossa suurennusta on käytetty aika lailla, joten kuva voi hiukan täristä. Tästä tuli illan päätteeksi todella hieno fiilis ja hymyssä suin oli hienoa kävellä kohti hotellia.
Los Fastidios
Jos edellinen ilta päättyi kunnon bileisiin, lauantai alkoi sellaisilla. Jo kahden jälkeen Empress Ballroom oli aivan täynnä, kun Los Fastidios heitti normaalin keikkansa. Älyttömän energinen ja jotenkin puhdasta positiivisuutta huokuva esiintyminen. Ehdottomasti festareiden parasta antia. Pitääkin kaivaa bändin kaksi levyä esille, jotka minulla on ja tilailla hiukan lisää.
Millie Manders
Sitten tuli jonkinasteinen pettymys. Millie Manders and The Shutup on ollut kovassa nosteessa, vaikka vasta ilmesyti yhtyeen toinen albumi. Ensimmäinen Telling Truths, Breaking Ties on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen levy. Nyt Millie Manders esiintyi soolona ja vihainen nainen oli vaihtunut herkkään tulkitsijaan. Millien lauluääni on komea, mutta olisin silti halunnut kuulla tiukkaa menoa, kuten vaikkapa Angry Side.
The Tights
The Tights teki vuonna 1978 kaksi todella erinomaista singleä ja hävisi sitten kartalta. Yhtye palasi vuonna 2010 ja teki todella hienon LP:n TV, Work & Bed. Levy oli kuin suoraa jatkoa singleille. Bändi oli omalla must-see -listalla, kun en ollut sitä koskaan nähnyt. Taisi taas vaan käydä niin, että kun ennakko-odotukset ovat todella korkealla, niin bändin on vaikea niitä lunastaa. Ihan hyvä keikka, mutta ei sen enempää.
The Tightsin jälkeen lähdettiin hotellille päin lepäämään. Heti Winter Gardensin ulkopuolella oli melkoista menoa ja parin korttelin päässä oli poliisiketju, jonka takan oli äärikoistolaisia mielenosoittajia. Sisällä oli jo kiertänyt huhu, että uusnatsit olisivat tulossa osoittamaan mieltä. Myöhemmin selvisi, että kyse oli yleisemmin äärioikeiston masinoimasta kampanjasta, jossa mellakoitiin useammassa kaupungissa samaan aikaan. Lähtölaukaus mellakoinnille oli ollut Southportin lapsi puukotukset ja niistä levitetyt väärät tiedot; oikeisto kertoi puukottajan nimen joka oli väärä ja väitti tämän tulleen juuri pikaveneellä Britanniaan. Nuorempana oli yhdessä jalkapallomellakassa Lontoossa. Silloin menin mielenkiinnosta lähemmäksi katsomaan mitä tapahtuu ja kohta tapahtui ihan liiankin lähellä ja sitten juostiin, joten aiemmasta viisastuneen menimme hotellille, emmekä jääneet seuraamaan tilannetta. Päikkäreiden jälkeen seurasimme sitten whatsapilla tilannetta. Winter Gardensin ovet oli suljettu puoleksi tunniksi – sisällö olevia ei päästetty ulos, eikä ulkona olevia sisälle. Mielenosoittajat olivat päässeet poliisiketjun läpi ja vähän aikaa oli nujakoitu, mutta pian olivat jääneet alakynteen ja lopulta hakeutuneet poliisien taakse suojaan vaikka olivat itse näitä vastaan ensin taistelleet. Tilanne rauhoittui nopeasti, festareille pääsi taas ja ruokapaikat avasivat ovensa. No olihan se kokemus tämäkin.
Johnny Moped
Festivaaleille pääsin tuntia myöhemmin kun olin ajatellut, mutta eipä mitään isompaa tullut missattua. Kun tulin paikalle niin Johnny Moped aloitteli juuri settiään akustisella lavalla. Johnny oli juuri se oma itsensä, joka aina. Välitön ja hauska, mutta ei tarjonnut mitään mitä ei olisi aikaisemmilla kerroilla nähnyt.
Henry Cluney
Henry Cluney oli Stiff Little Fingers alkuperäinen kitaristi ja biisintekijä. Hän heitti Almost Acusticilla todella erikoisen setin, jossa hän lähinnä esitteli eri SLF-biisien sooloja; lyhyt pätkä biisiä soolo ja lyhtypätkä loppuun. Oheisessa kolmen minuutin pätkässä hän hoitelee kolme biisiä. Jätti vähän erikoisen fiiliksen.
The Outcasts
The Outcastsilta olin nähnyt jo akustisen setin, mutta pitihän vielä nähdä bändin normaalikin veto. Nyt kävi niin päin, että pidin akustisesta setistä enemmän: kirkkaammat soundit, välittömämpi fiilis ja sillai hyvällä tavalla intiimimpi. Ei tämä sähköinenkään huono ollut ja mielellään tämän katsoi.
TV Smith & Vom
TV Smithin toinen keikka oli yhdessä Die Toten Hosenin Vomin kanssa. TV:n suosio tuli selväksi sillä Almost Acustic oli aivan niin täynnä kuin se vain voi olla. Setti oli mahtava ja Vom rumpujen lisäksi lauloi stemmoja ja muutakin. Biisejä tuli koko uran varrelta ja meno oli vapautuneen riehakasta, sellaista ”omien joukossa” olemista, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Keikka huipentui siihen, kun myös Attilla the Stockbroker tuli viulunsa kanssa lavalle ja kolmikko esitti Lion And The Lambin. Tämä March Of The Giants albumin biisi on ollut aina yksi TV Smith suosikeistani. Siinä on myös hieno teksti siitä kuinka ihmisessä voi olla kaksi puolta. Iho meni kanan lihalle. Valitettavasti videolle en saanut biisiä aivan alusta asti. Tähän oli omalta osalta hyvä päättää festivaali, sillä mieli oli niin korkealla kuin voi. Olisihan illalla ollut vielä vaikkapa Ruts DC (aina loistava) ja Hillbilly Moon Explosion, mutta matkasuunnitelma oli sellainen, että piti herätä viideltä kotimatkalle, joten nuo jäivät väliin, kuten myös koko sunnuntai. Ei harmittanut, siellä ainahan täällä pitkälti yli 300 bändistä näkee vain osan. Hyvä maku jäi taas Rebellionista.
Tätä sukupuuta on tehty todella pitkään. Ensimmäisen bändilistan tein varmaan kolme vuotta sitten. Sen jälkeen olen satunnaisesti lisännyt yhden bändin työversioon, kunnes nelisen viikkoa sitten alkoi ärsyttää tämän roikkuminen siinä määrin, että päätin puristaa tämän kokoon. Tässä vaiheessa harvinaisemman nimen takia minulle selvisi, että CD-lafkan pomo, jolta olen Hiljaisten Levyjen CD:t tilannut lähes parikymmentävuotta soitti yhdessä näistä bändeistä. Joten Andersia pyysin tarkistamaan sukupuuta omalta osaltaan. Anders ohjasi minut Ulf Furun juttusille. Ulf paneutuikin tarkastushommiin todella perinpohjaisesti ja korjauksia sekä lisäyksiä tuli useampi liuska. Hatun nosto Ulfille. Uskonpa, että tämä on tarkempi kuin useimmat muut sukupuut.
Mutta virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Rebellion Festivaalit ovat Britanniassa Blackpoolissa järjestettävät nelipäiväiset old school punkin suurimmat festivaalit. Niillä soittaa kerrassa upeassa Victorian aikaisessa Winter Garden kompleksissa yli 300 bändiä seitsemässä salissa saman aikaisesti. Vanhalle punkkarille se on ehdottomasti koettava edes kerran elämässä. Minulle ensimmäinen kerta oli vuonna 2019 ja sen jälkeen olen käynyt siellä joka vuosi lukuun ottamatta korona takia peruutettu kertaa.
Olin tässä vaiheessa jo osittain sisässä 77-punkverkostossa. Olin julkaissut levyt niin TV Smithiltä (seisatuumainen), Attila the Stockbrokerilta (LP) ja Mickey Juppilta (LP). Paikan päällä TV ja Attila sitten esittelivät minua muille staroille. Ennen kaikkea näistä esittelyistä on jäänyt mieleen John Otway. Olimme Attilan kanssa Winter Gardenin läheisessä pubissa ja jotenkin puhe siirtyi Otwayhin, jonka sekopäisyyttä olen ihaillut jo pitkään. Attila siinä sitten toteaa, että hän näki Otwayn pari tuntia sitten, hänpä soittaa Otwaylle ja pyytää poikkeamaan tänne. Vartin päästä Otway tulee paikalle. Attila tavalliseen yliaktiiviseen tapaansa on jo siirtynyt seuraavaan keskusteluun seuraavan tyypin ja viittelöi vain Otwayn minun ja vaimoni pöytään. Kyllä hetken oli sellainen fiilis puolin ja toisin, että mitäs tässä tapahtuu, mutta sitten lähti juttu sujumaan. Otway paljastui erittäin mukavaksi mieheksi ja huomattavasti ujommaksi ja harkitsevammaksi, kuin mitä lavaesiintymisestä voisi päätellä. Aivan upea tapaaminen.
Kun siis pääsi juttelemaan lapsuuden sankareilleen, joko esiteltynä tai menemällä vain suoraan nykäisemään hihasta, niin eihän siinä mennyt aikaakaan, kun tuli ehdottaneeksi, että mitäs jos Hiljaiset Levyt julkaisi teidän tuotoksianne. Kukaan, jolle ehdotin, ei kieltäytynyt. Toki en lähtenyt ehdottamaan yhteistyötä kenellekään, jolla tiesin olevan levytyssopimus isomman lafkana kanssa. Ensimmäinen näistä ”Rebellion tuliaisista” oli entisen Boys basistin Duncan Reidin uusi bändi Duncan Reid And The Big Heads, jolta julkaistiin single Your Future Ex Wife vuonna 2021. Yhteistyötä oli tarkoitus jatkaa vuonna 2022, mutta kun Duncan ilmoitti, että laittaa pillit pussiin seuraavana vuonna, kun viimeiseksi jäävä albumi And It’s Goodbye From Him on ilmestynyt, niin ei ollut järkeä enää julkaista singleä. Eddie & The Hot Rodsin näin, kun he tekivät keikan kuolleen nokkamiehensä Barrie Masterisin kunniaksi. Kun homma edelleen toimi ja uusi materiaali oli hyvää, niin pari singleä on heiltä julkaistu – LP:kin olisi julkaistu, ellei USA:han tehty sopimus olisi sitä estänyt. Ed Banger esiintyi vuoden 2022 festareilla klassikko bändinsä The Nosebleedsin kanssa. Sen jälkeen juttelin Edin, tai oikeasti siis silloin jo Edweena Bangerin kanssa. Sukupuoli-identiteetti oli vaihtunut, mutta kaveri oli mukava kuin mikä, joten single päätettiin tehdä. Viimeisin Rebellionista alkanut yhteistyö on The Vaporsin kanssa, jolta ilmestyi vuoden 2024 alussa single ja jatkosta on tätä kirjoitettaessa jo sovittu.
Eihän tuo vanhojen lapsuuden sankarien julkaiseminen mikään itse tarkoitus ole, mutta pirun kivaa se on! Kun pääse niiden tiimoilta syvällisesti keskustelemaan kaikesta siitä menneestä, joka on aina itseä kiinnostanut. Lisäksi nuo ulkomaan julkaisut ovat avanneet kanavia muutenkin lisää punkverkostoon; eri maissa toimivat pienelvy-yhtiöt, joilla on oma distro ovat halunneet vaihtaa levyjä Hiljaisten kanssa. Näin on saatu Suomeen myyntiin mielenkiintoista kamaa ja pystytty pitämään hinnat erittäin siedettävinä.
