Hiljaiset julkaisut osa 102 – Rehtorit: Naurettavaa? (CD-single; Hiljaiset Levyt HICKS-053) 6.4.2001

Toista Hiljaisille tehtävää Rehtorit singleä lähdettiin tekemään samalla porukalla kuin edellistä. Bändin kokoonpano oli sama, samoin tuottaja ja studiokin oli edelleen Sound Supreme Hämeenlinnassa. Kolme biisiä saatiin taltioitua 7.–8. huhtikuuta 2001. Äänitetyt biisit olivat Naurettavaa?, Aikaa on todella vähän ja Maailman huonoin TV. Näistä Naurettavaa? tuli aikanaan Hiljaa albumille, mutta uutena miksauksena ja Maailman huonoin TV sellaisenaan. Periaate, että pikkulevyillä pitää olla jotain sellaista mikä ei löydy albumilta hoidettiin tällä kertaa Aikaa on todella vähän kappaleella – hassusti se on singlen biiseistä se, joka pisimpään pysyi Rehtoreiden keikkasetissä.

Single meni jotenkin ihan ohi kaikilta, niin bändiltä itseltään, medialta kuin ostavalta yleisöltä. Heko toteaa nimibiisistä: ”Se ei ollut oikein mitenkään ajassa kiinni, keikalla ei meinannut oikea tempo ja ote löytyä. Sepäs putosi sinkuksi aika nopeasti pois keikkasetistä.” En löytänyt mistään yhtään arviota singlestä, enkä muista että niitä olisi ollut. Kun edellinen single myi erittäin hyvin, niin tämä ei ja sitä on tätä kirjoitettaessa edelleen pikku nippu jäljellä.

Hiljaiset julkaisut osa 101 – Rehtorit: Perjantain Ja Maanantain Välinen Yö (CD-single; Hiljaiset Levyt HICKS-052) helmikuu 2001

Rehtorit oli tehnyt Poko Rekordille muutaman CD-singlen ja loistavan Millionääri albumin. Mitä tapahtui tuon albumin jälkeen, meni Heko sanoin näin: ”Heti Millionäärin valmistuttua loppui joiltakin elämänhallinta ja joiltakin motivaatio.” Muistaakseni syksyllä 2000 Heko otti yhteyttä, olisiko ollut käymässä Tampereella ja halusi jutella. Tavattiin ja juttelun sisältö oli, että Heko halusi, että Hiljaiset Levyt julkaisi seuraavan Rehtorit levyn. Olin toki erittäin iloinen, sillä oli pitänyt Millionääri albumista todella paljon, varsinkin sen biisit Spectorin Tytöt ja Ankka Linnassa olivat mielestäni puhdasta klassikkokamaa. Homma oli oikeastaan siltä puheelta selvä, mutta halusin vielä keskustella Epenkin. Toki tiesin, ettei Epellä varmaan mitään sitä vastaan ollut, että bändi siirtyisi Hiljaisille – eihän ollut silloinkaan kun Alice in Wasteland teki saman siirron – mutta halusin hoitaa asiat kuitenkin ”oikein”. Eikä Epellä tietenkään ollut mitään asiaa vastaan.

Yhtyeen kokoonpano tässä vaiheessa oli: Rehtori Heko (Harri Montonen) kitara, Rehtori Reponen (Sanna Reponen) kitara, Rehtori Mikkola (Sami Mikkola) basso, Kuraattori Kurki (Tommi Kurki) laulu ja Artsi (Arto Pariola) rummut.

Päätettiin sitten Hekon kanssa, että julkaistaan alle pari CD-singleä sitten perään pitkäsoitto. Ensimmäiseksi single valittiin aivan yksimielisesti Perjantain ja maanantain välinen yö, se oli kaikkien mielestä ilmiselvä hitti. Heko vain pohti, että onko se hitiksi liian pitkä, koska se kellotti yli kolmeminuutti, 3’19’’. No ei siitä(kään) hitti tullut, mutta yhtyeen keikkabravuuri kylläkin. Singlen kahdesta muusta biisistä Mähän en muista sinua tuli albumille, mutta Kevättä rannassa löytyy vain tältä CD-singleltä, jopa kahtena versiona normaalina ja viidakkoseoksena. Levyn äänittivät ja miksasivat Janne Saksa ja Kuraattori Kurki Saksan omistamassa Sound Supreme studiossa. CD-singlen välissä tuli Rock’n’roll Korkeakoulu Aikakirja lehtinen.

Ruotsalainen Skrutt magazine arvioi singlen näin: ”Nja, den här musiken kanske inte är riktigt mitt stuk, för rock sjungen på finska som inte är punk utan lite mer poprock känns ganska tråkig egentligen. Rehtorit skulle nog kunna vara bättre om de sjöng på engelska men nu får jag lite melodifestivalstämning i kroppen istället(FEM) 6/5-01”

Perjantain Ja Maanantain Välinen Yö on saanut elämän myös englannin kielisenä versiona. Stalingrad Cowgirls teki sen kakkosalbumillen Kiss Your Heart Goodbye nimellä Friday Night – englannin kielisestä tekstistäkin muuten vastaa Heko. Yllättäen (?) tanssiorkesteri Neljänsuora on ottanut keikkasettinsä Perjantain Ja Maanantain Välinen Yön.

Virrat rocksukupuu

Nyt mennään Pirkanmaan, Satakunnan ja Pohjanmaan risteykseen, Virroille. Vaikka paikka on melko pieni, on sieltäkin ponnistanut muutama keskisuureksi noussut yhtye. Kulta-aikaansa rockin saralla Virrat eli 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Tämä sukupuu pitää sisällään kaikki oman levynsä tehneet Virtalaiset bändit.

Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta: https://www.hiljaisetlevyt.com/2024/02/14/paivitetty-sukupuuhakemisto-2/

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon: http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2024/04/Virrat.pdf

Lahti rock-city sukuu

Lahden musiikkiscenen varhaiset vaiheet ovat käsittelyssä tässä sukupuussa. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1963 ja siitä edetään 80-luvulla aloittaneisiin bändeihin. Aivan kaikkia niitä ei saatu tähän mahtumaan, ja kun 90-luku on lähes käsittelemättä, niin vielä pari Lahden sukupuuta on tehtävänä. Ai niin: Lahden punkscene käsiteltiin jo aikoinaan omassa sukupuussaan, joten 70- ja 80-lukujen punkbändit puuttuvat tietenkin tästä sukupuusta.

Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta: https://www.hiljaisetlevyt.com/2024/02/14/paivitetty-sukupuuhakemisto-2/

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon: http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2024/03/Lahti-2.pdf

Päivitetty sukupuuhakemisto

Sukupuita on taas syntynyt muutama lisää, joten eiköhän ole oikea aika lisätä taas uudet bändit hakemistoon. Se kattaa nyt reippaasti yli 900 bändiä!!! Tulen aika ajoin ylläpitämään hakemistoa, eli lisään siihen uusien sukupuiden yhtyeet, mutta tämä lisääminen ei tapahdu aina uuden sukupuun valmistuessa.

Siinä on mainittu kaikki ne bändit / artistit, joista on sukupuussa oheisteksti, eli bändin / artistin lyhyt esittelyteksti.

Bändit / artistit on aakkostettu nimen ensimmäisen sanan mukaan. Tämä tarkoittaa, että jos artisti esiintyy omalla nimellään, niin aakkostus on etunimen mukaan. ”The” sanat bändien nimen edestä on tiputettu pois.

Jos bändin nimi vaihtuu, on hakemistossa molemmat nimet.

Nimen lisäksi hakemistossa on kaksi saraketta: Sukupuun erittäin lyhyt kuvaus ja linkki sukupuuhun, joka vie sukupuun sivulle Hiljaisten Levyjen saitilla.

Jos bändi / artisti esiintyy kahdessa sukupuussa, niin se on kahteen kertaan hakemistossa. Kahteen kertaan esiintyminen voi johtua joko siitä että se on ajallisesti eri sukupuissa tai että sukupuun rajaukset ovat sellaiset, että se on otettu kahteen eri sukupuuhun. Tämä tilanne on esimerkiksi Helsingin uusi aalto ja Smack sukupuissa, joissa on muutama sama bändi.

Sukupuun alussa on aina lyhyt ingressi teksti, joka kertoo mitä sukupuu pitää sisällään, sekä tavallisesti myös hiukan taustaa sukupuun käsittelemästä osa-alueesta.

Sukupuun rajaus on usein tietty kaupunki ja sieltä tietty ajanjakso (vaikkapa Joensuu 70-luvun lopusta 1990-luvun loppuun). Rajaus voi olla myös tyylillinen tai jokin muu seikka, jonka ympärille sukupuu on rakennettu.

Tavallisesti sukupuuhun otetuilta bändeiltä edellytetään, että ne ovat levyttäneet. Muutamia poikkeuksia tästä on, esimerkiksi olen saattanut katsoa, että jonkun merkittävän artistin ensimmäinen bändi on syytä mainita, vaikka siltä vielä olisi tullut levyä. Tai jos kahden bändin välissä on levyttämätön bändi, mutta joka on hyvä dokumentoida artistin uran kuvaamisen kannalta.

Kustakin bändistä on lueteltu kaikki pääkokoonpanot (jotka kuuluvat sukupuun rajauksen sisään). Tämä tarkoittaa, että jos muutamalla keikalla tai jopa yhdellä kiertueella on soittanut joku soitta, mutta pestin kesto on jäänyt muutamaan kuukauteen, eikä levytyksiä ole, niin tällainen kokoonpano ei ole mukana.

Myös kaikkia levyllä vierailevia tai avustavia muusikoita ei kokoonpanoissa ole lueteltu.

Niistä bändeistä, jotka kuuluvat sukupuun rajaukseen, on sukupuussa oheisteksti. Se esittelee lyhtyesti artistin tekemisen ja pyrkii listaamaan ainakin pitkäsoitot, usein myös singlet. Oheisteksti voi olla pilkottu useamaan osaan ja ripoteltu eri kokoonpanoversioiden kohdalle. Aina oheisteksti on lähellä jotain artistin / bändin kokoonpanoversiota.

Jos joku soittaja siirtyy bändistä toiseen bändiin, joka ei kuulu sukupuun rajauksen sisään, niin artistista lähtee viiva ja viivan päässä on pelkkä bändin nimi. Usein tuo ulkopuolella olo tarkoittaa vaikkapa sitä, että bändi on toisesta kaupungista.

Sukupuusta poistuvasta artistista on mainittu vain seuraava bändi, ei hänen kaikkia yhtyeitään tai edes niistä merkittävintä.

Joissakin tapauksissa myös sukupuuhun tulo on merkitty. Jos muusikko on soittanut merkittävässä bändissä, joka ei mahdu käsiteltävän sukupuun rajauksiin, niin isommalla on bändin nimi, sen alla vain kyseisen artistin nimi (ei koko bändin kokoonpanoa) ja siitä viiva kokoonpanoon, johon hän on tullut.

Viivat olen yrittänyt pitää selkeinä, mutta joskus ne risteävät ikävästi ja silloin joutuu olemaan tarkkaavainen mihinkä viiva jatkuu.

Muusikko on saattanut soittaa kahdessa yhtyeessä yhtä aikaa ja tällöin hänen viivansa haarautuu. Tämä myös tekee lukemisen joskus tarkkaavaisuutta vaativaksi.

Jos viivasta olisi tullut kohtuuttoman pitkä ja moni muita viivoja ylittävä, niin sukupuun selkeyden vuoksi artistista lähtee lähes sukupuun ulkopuolelle menevä merkintä (siis pelkkä kokoonpano nimi), mutta sen alla on lukuohje (vaikka ”katso vasempaan reunaan”). Tuon ohjeen suunnasta löytyy kohta mistä muusikon ura jatkuu.

Tietenkään en yksin ole pysynyt kaikkia tietoja selvittämään, vaan apuna olen käyttänyt ystäviäni. Sukupuussa on usein kiitoslaatikko, jossa on lueteltu henkilöitä, jotka ovat enemmän auttaneet sukupuun tekemisessä, joka toimittamalla useamman kokoonpanon tiedot tai oikolukemalla ja tarkistamalla sukupuun. Usein useampikin taho on lähettänyt pikkukorjauksia (vaikka yhden henkilön lisäyksen johonkin kokoonpanoon). Valitettavasti näitä kaikki henkilöitä ei ole saatu mahtumaan kiitoslaatikkoon.

Jos havaitse jossakin sukupuussa virheitä niin laita minulle viestiä. Ylläpidän sukupuita, uusien bändien lisääminen valmisiin sukupuihin ei onnistu, mutta yritän muuten hoitaa maininnan asiasta. Tästä ylläpidosta päästäänkin siihen, että jos hakemistossa oleva linkki ei toimi, niin se johtuu siitä, että olen ylläpitänyt sukupuuta ja kun sen vie saitille, niin WordPress lisää päivämärrän URL:iin, enkä ole muistanut päivittää hakemistoa. Tästäkin voi ilmoittaa minulle, niin korjaan hakemiston.

Vielä yksi erillinen asia. Saitilla on käytetty tägejä, ja kaikki sukupuut saa kauniiseen listaan, kun antaa seuraavanlaisen URLin: https://www.hiljaisetlevyt.com/tag/sukupuu/

Tuossahan tuo asiaa oli. Jos on vielä jotain kysyttävää niin tietenkin saa ottaa yhtyettä.

Ei sitten muuta kuin nauttikaa rockin rihmastojen tutkimisesta. PDF-hakemisto löytyy täältä:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2024/02/Sukupuu-hakemisto.pdf

Hämeenlinnan sukupuu

Pitkästä aikaa pääsin sukupuiden pariin ja sain valmiiksi Hämeenlinnan monipuolisen rockelämän kartoituksen. Kun rajaus oli rock, niin paljon mielenkiintoista jäi pois kuten Irwin, Folk-Fredi, Freeman, jne. mutta paljon tuli mukaankin. Yllättävän paljon löytyi kaupungista omakustannelevyjä tehneitä yhtyeitä. Tuttuun tapaan mukana ovat kaikki yhtyeet, jotka ovat tehneet oman levyn ennen vuotta 2000.

Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta: https://www.hiljaisetlevyt.com/2023/05/29/paivitetty-sukupuuhakemisto/

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2024/02/Hameenlinna.pdf

”Tampereen loput” -sukupuu

Tampereen kartoitus saa päätepisteensä tällä sukupuulla, joka on Tampere aiheisista jo yhdeksäs. Nyt pitäisi olla kartoitettuna kaikki Tampereen (ja lähialueen) bändit, jotka ovat tehneet oman levyn ennen vuotta 2000. Tämän sukupuun tyylillisinä kokonaisuuksina ovat heavy, roots ja streetrock, mutta mukana on nippu bändejä, jotka ovat löytyneet matkan varrella, ja jotka olisivat kuuluneet johonkin toiseen sukupuuhun.

Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.

Niin ja jos vielä löytyy lisää tamperelaisia bändejä, jotka ovat tehneet oman levyn ennen vuotta 2000, niin niistäkin voi ilmoittaa,

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta: https://www.hiljaisetlevyt.com/2023/05/29/paivitetty-sukupuuhakemisto/

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon: http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2023/11/Tampere-loput.pdf

Bonustarina 10: Levyn kannet

Levyjen visuaalinen ilme oli minulle tärkeä. Suomessahan perinteisesti ei useinkaan ollut sinkuissa kansia ennen punkin tuloa, vaan singlet tulivat joko paperisissa levy-yhtiöpusseissa tai sitten läpinäkyvissä muovipusseissa, jotka olivat vielä sellaista hassua rapinamuovia. Love Records teki jo aika moneen levyyn kannet, ainakin ensimmäiseen painokseen, mutta vasta Poko Records aloitti Suomessa käytännön, että jokaisessa singlessä oli siihen varta vasten tehdyt kannet. Itselleni Pokoakin isompana esikuvana olivat tietenkin brittiläiset punksinglet ja niiden usein todella hieno kansitaide. Siihen en tietenkään omissa julkaisuissani alussa päässyt.

Ensimmäisen singlen Zägä Boxin Kellopelipasianssin kanssa kansien kanssa kävi kuten kaikessa muussakin tuon singlen kanssa. Mistään en tiennyt mitään ja olin täysin muiden neuvojen parissa, eikä asioita mietitty vaan tartuttiin ensimmäiseen ratkaisuehdotukseen, jota tarjottiin. Kannet olivat ihan OK, mutta ne maksoivat ”aivan valtavasti”. Ne tehtiin oikeassa kirjapainossa, lisäväri ja lakkapinta nostivat hintaa, eikä paino muutenkaan ollut se kaikkein halvin, vaan sekin ensimmäinen, joka tuli vastaan.

Tuon ensisinglen jälkeen alkoi sitten pohdinta, että kuinka kannet tullaan tekemään jatkossa. Niihin muovipussin sisään taitettuihin paperiliuskoihin en halunnut mennä. Oikeilta painoilta tilatut valmiit pahvikotelot olivat aivan liian kalliita ratkaisuja, joten tekotapa tuli pienlehtipohjalta. Pienlehtiähän olin tehnyt jo pitkään ja offsetpainot, jotka tekivät painotyötä (tai siis oikeastaan kopioivat) paperioriginaalien pohjalta eivätkä kalleilta painofilmeillä. Keskustelin Tehokopioinnin omistajan kanssa mitenkä asian voisi ratkaista. Tehokopiointi oli paikka, jossa painatin Hiljainen Kesä fanzinea. Lopputulema oli, että teen paperioriginaalin, joka sitten painettiin A3 arkille, se leikattiin korkeussuunnassa originaalin reunoista, mutta molemmille sivuille jätettiin reilun sentin reunat. Tällaiset arkit taitoin sitten kahtia ja sen jälkeen leikkasin taittoveitsellä viivoitinta käyttäen alaosasta ylimääräisen reunan pois. Tämän jälkeen taitoin yläosan siivet sisään, sivelin niihin liimaa ja laitoin kirjapinon alle painoon isompina nippuina. Näin jälkikäteen ajateltuna ihan älytöntä askarteluahan se oli, ja varsinkin kun Maaseudun Tulevaisuuden ekasta EP:stä otettiin kolme painosta, niin niiden kanssa meni useampikin ilta kun niitä värkkäsi.

Eikä askartelu loppunut pelkästään kansiin, vaan useimpiin levyihin tehtiin jonkinlainen liite mukaan. Harvoin se oli pelkkä erillinen paperi, tavallisesti useampisivuinen A6 kokoinen lehti. Niin ja sitten vielä pari kertaa innostuin tekemään jonkun aivan specupakkauksen. Tällainen oli vaikkapa Johnny Spunkyn Lunar Power EP:n kansi. Siitä tuli pieni vihkonen, jonka viimeinen sivu oli levypussi. Sivut nidoin niiteillä kiinni ja sitten laitoin vielä paksun eristysnauhan suojaamaan sitä, että niitit eivät hankaa levyhyllyssä muita kansia. Mitenkä ihmeessä aika riitti kaikkeen tähän askartelun tuolloin?

LP:issä turvauduin kuitenkin oikein kirjapainojen apuun, koska offsetpainoilla ei tuohon aikaan – onneksi – pystynyt painamaan A3 kokoista suurempaa pahvia, eikä tuo riittänyt LP:n kannen kokoon. Aluksi kannen suunnittelu tehtiin paikallisessa painotalossa, joka ohjeideni perusteella teki valmiit kansifilmit. Mutta pian siirryin siihen, että LP:n kannet suunnitteli joku muu ja kansifilmit tulostettiin jossain muualla (tavallisesti Soundin toimituksessa) ja kiikutettiin painotaloon. Tuohon aikaan väripainatus oli kallista ja filmien valmistaminen maksoi, joten pitkää Hiljaisten LP:t tehtiin kaksivärisinä. Tehtiin molemmille väreille oma filmi ja kerrottiin painolle millä pantone sävyillä kumpikin filmi painettiin. Kyse ei siis ollut normaalista neliväripainamisesta, vaan halvemmasta teknologiasta.

90-luvun alussa luovuin singlejen kohdalla offset painamisesta ja siirryin niissäkin oikeaan painoon. Kun lupasin painattaa kaikkien singlejeni kannet samassa paikassa, teki painotalo singlejä varten oman stanssin. Singlet siis leikattiin niin, että liimaussiivet olivat valmiina ja kaikista kohdista mistä kantta piti taitella oli painauma, joka helpotti taittamista. Kansien liimaaminen nopeutui nyt huomattavasti. Sitten kun singlejen julkaiseminen aloitettiin uudestaan 2014 siirryttiin täysin valmiisiin singlekoteloihin, jotka vinyylipuristamo teetätti omalla alihankkijallaan ja levyt tulivat täysin valmiina.

Pienlehti harrastuksen myötä oli tutustunut melko laajaan joukkoon sarjakuvapiirtäjiä. Kun singlen kansia mietittiin ja jos bändillä ei ollut selvää ideaa mitä se halusi, niin usein käytin jotakuta näistä sarjakuvataiteilija tutuistani piirtämään kanteen tulevan kuvan. Aikanaan kun 2020-luvun alussa kokosin oman punkmuseoni ja kävin läpi omat arkistoni, niin hämmästyin itsekin kuinka paljon Hiljaisten Levyjen kansissa oli piirros- / maalauskansia. Useimmat levy-yhtiöthän käyttävät tavallisesti valokuvia, mutta Hiljaisilla on todella paljon varta vasten tehdyttä taidetta kansia varten. Tämä ei ole ollut mikään tietoinen strategia, vaan se on syntynyt jotenkin luonnostaan kaveripiirin kautta. Näin jälkeenpäin siitä ei voi olla kuin ylpeä. Vai mitä olette mieltä listasta: Juho Juntunen, Timo Kokkila, Kivi Larmola, Tommi Liimatta, P.A. Manninen, Jarkko Martikainen, Christer Nuutinen, Ville Pirinen, Tomi Riionheimo, Tapani ”Nasky” Rtöhonka, Jukka Tilsa, Nalle Virolainen, jne.

Tuosta ylpeydestä vielä sen verran, että jos jo alun perin tarkoitus oli tehdä komeita paketteja, mutta taidot ja resurssit eivät siihen silloin riittänet, niin koko 2000-luvun ajan olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen kaikkiin levyjen kansiin, jotka on tehty.

CD:iden tulon myötä siirryttiin julkaisuissa neliväri kansiin. Useampia vuosia tehtaalle piti toimittaa värierotellut filmit painotöitä varten. Koska filmien tulostaminen normaaleissa liikkeissä oli hiukan tyyristä pääsin suhteillani hiukan halvemmalla, kun filmit tulostettiin Soundissa. Tämän takia Japa Mattila teki ison nipun kansia. Japa oli ammattimies ihan vimoisen päälle ja kannet olivat aina ihan priimaa, kertaakaan kannet eivät tulleet painosta takaisin. Sen sijaan aina toisinaan kansien tekemisessä sorruin siihen, että annoin jonkun bändiä lähellä olevan tehdä ne, vaikka aika ajoin päätin, että ei enää. Vaikka bändi kuinka vakuutteli, että kansien tekijä on todella pätevä ja tehnyt näitä hommia, niin aika usein kannet tulivat kerran tai kaksi, kerran jopa kolmasti takaisin tehtaalta. Milloin seassa oli väärän värijärjestelmän elementtejä, milloin koko ei ollut pikselilleen oikean kokoinen, milloin bliidit olivat väärän kokoiset, jne. Mutta kaikista näistäkin saatiin aina pienen ylimääräisen jumppaamisen jälkeen ihan erinomaisia kansia.

Hiljaiset julkaisut osa 100 – Burning Pipe Harmony: RevolutioNapalm (CD; Hiljaiset Levyt HILL-035) 27.9.2000

Lowdown Shakin’ Chillsin hajottua Tumppi perusti vuonna 1996 Burning Pipe Harmonyn Hazy Delights ja Capital Crime yhtyeissä soittaneiden kavereiden kanssa. Kokoonpano oli Tero Rosendahl (kitara), Tommi ”Gregory” Sihvo (rummut), Ville ”Jopo” Vettenranta (kitara), Mika Ruusunen (basso) ja Tuomo ”Tumppi” Kuoppala (laulu). Seuraavana vuonna bassoon vaihtui Jussi ”Magler” Metsälä. Kahden demon jälkeen BPH sai ensimmäiset biisinsä julki The Finnish Rock’n’roll freak show -kokoelmalevyllä. Seuraava julkaisu Baby Glass biisi Italialaiselle Dogs D’amour -tribuutti CD:lle. Vuosi 2000 toi tullessaan neljä biisiä hyväntekeväisyyskokoelmalle Rock’n’roll Baby Care. BPH oli ollut erittäin mielenkiintoisen bändi sarakkeessa Hiljaisten Levyjen kirjoissa, mutta uusia bändejä ei uskaltanut ottaa. Kun bändi sitten vuoden 2000 kesällä kiikutti valmiin Happy Road Studiolla äänitetyn masterin ja kysyi, että julkaisetko? Niin eihän siihen enää voinut sanoa ei.

Lehdistötiedotteeseen yhtyeestä kirjoitettiin: ”RevolutioNapalm on juuri sitä, mistä Burning Pipe Harmonyssä on kyse: kirskuvan meheviä kitaroita, tarttuvia kerosäkeitä ja tuimaa sykettä. Nämä elementit paketoidaan toimiviksi ja tiukoiksi menopaloiksi. Ladies Prefer Zombies kertoo uskomattomalla drivella, mikä bändissä tyttöjä viehättää. Who Am I? biisistä löytyy glamrock-kaikuja ja Bored, Psyche out & Gone nostaa jälleen kunniaan MC5:n tunnetuksi tekemän motorcity-rockin. Levyn nimi tulee kitaristi Jopon tokaisusta yhden onnistuneen keikan jälkeen: ”Mehän oltiin silkkaa räjähtävää napalmia.” Ja sitähän yhtye totta vie on livenä. Häpeilemätön, visuaalinen ja tiukasti yhteen soittava ryhmä. Keikka-arvioissa yhtyettä on kuvattu muun muassa seuraavasti: ”Yhtye on sekoitus Motorheadin Lemmyn ja Elviksen äpäräpoikia”. Levy julkkarikeikka oli YO-Talolla 27.9.2000. Levystä julkaistiin myöhemmin kasettiversio Venäjällä.

Maximum Rock’n’roll kirjoitti levystä numeroon 214 (maaliskuu 2001): ”More competent, well produced, sleazy dirt-head car rock from Europe’s North end, Finland in this case. Hard to call punk, not fast enough. Has no STOOGES or stoner-rock slow bum either. Since I’m pressed for comparison, maybe we’U go with a little CULT, and of course, the obligatory, HELLACOPTERS (sans new keyboard addition). It really doesn’t sound exactly like anything, and yet is still somehow generic. Not bad.

Soundi arvioi levyä näin: ”Muun muassa Lowdown Shakin’ Chillsin perilliseksi kolmisen vuotta sitten syntynyt Burning Pipe Harmony räväyttää kokopitkällä debyytillään niljakasta katurockia. Kovaäänisenä räyhäävää luukutusta, josta kulkee suora linja The Stoogesiin ja MC5een ja jollaista 69 Eyes saattaisi edelleen tehdä, ellei bändi olisi keksinyt ruudin sijasta lisää goottirockia.”

Hiljaiset julkaisut osa 99 – The Phantom Tones: Entitled Nameless (CD; Hiljaiset Levyt HILL-034) 1.9.2000

The Phantom Tonesin pitkäsoiton äänitykset alkavoit 16.4.2000 Headline-studiolla ja äänittäjänä ja tuottajana oli Jani Viitanen. Menee tietysti hiukan off-topic, mutta tuona päivänä, kun kävin studiolla, Jani kertoi lopettavansa kitaran soittamisen Yö-yhtyeessä ja keskittyvänsä vain ja ainoastaan studion pyörittämiseen – aika lailla hämmästyin. Levyn biisimateriaali levyllä oli lähes täysin Pasi Kaukosen käsialaa.  Jarno Sakki teki kaksi biisiä (Fire ja Running) ja Kaukonen & Ari Väntänen kirjoittivat yhdessä tekstin biisiin No Angels.

Kun julkaisua alettiin suunnitella, niin MNW:stä kerrotaan, että heillä on myyntinäyttely Suomenlinnassa 1.9.2000 ja sinne on tulossa paljon levykauppiaita, joten se olisi hyvä julkaisuajankohta. Kun hommaa vielä mietittiin pidemmälle, saatiin sovittua, että The Phantom Tones menee sinne soittamaan. Tuli siis melko kiire kansien ja muun kanssa. Kannen valokuvan otti Sari Antila ja bändikuvat Teemu Korpela. Kannet painofilmeiksi teki Soundin taittaja Japa Mattila.

Lehdistötiedotteessa levystä luki: ”Että mitäkö hyville pop-biiseille tapahtui? Niille, jotka jäivät hyvän keikan jälkeen soimaan päähäsi tuntikausiksi? Niille, jotka saivat sinut juoksemaan levykauppaan? Niille, jotka oikeasti tuntuivat joltakin? Ei huolta, tässähän näitä on täysi tusina! Kaarinan voimapop-ylpeys The Phantom Tones vietti keväänsä Headline-studion hämärässä ja kapusi ulos kainalossaan debyyttialbumi Entitled Nameless.

Phantomien aikaisemmat EP:t (Just Fine ’97 ja Phantastico ’99) saivat mukavasti soittoaikaa radioissa, ja pyörähtelipä You Didn’t Know Me -biisin videokin taajaan kaapelikanavalla vuosi-tuhannen viimeisenä kesänä. Mutta vasta Entitled Nameless polkaisee bileet kunnolla käyntiin. Levy on rockisti poppaava, sydäntäsärkevän melodinen ja rankasti energinen albumikokonaisuus, jonka sävyskaala venyy Runningin unitunnelmoinnista aina Falling Downin klassiseen voimapoppiin ja Sapphire & Steelin (hatunnosto TV-klassikolle!) tummiin sfääreihin saakka. Ja mikä parasta; se tarttuu kuin purkka tukkaan.

Bändi flirttailee popin, kitararockin ja punkin kanssa eikä vierasta rohkeitakaan ratkaisuja, kun sellaisia tarvitaan. Phantomien sävelkynällä piirtäisi nuotteja useammankin pop-orkesterin tarpeiksi, ja neljän vuoden uhmaikään ehtineen kvartetin soitannassa on koukkuja kuin kreikkalaisella kalastajalla.  Tavoitteetkin ovat selvillä; The Phantom Tones haluaa soittaa rokkia isoilla kitaroilla, suurilla tunteilla ja särödraivilla. Linjapuhe on siis pidetty: Melkein kaikki paitsi rokkipop on turhaa.”

Antti Luukkanen kirjoitti levystä Soundin 10/2000: ”Matalaa profiilia pikkulevyjensä jälkeen pitänyt The Phantom Tones jatkaa ensimmäisellä kokopitkällään pikkukivan popin parissa. Eri asia on, kuinka paljon siitä on näin hutiloiden tehtynä iloa. Amatöörimäisyys on tietysti tämän tyylilajin kohdalla asenteena paikallaan, mutta kun urvelosti nimetyllä albumilla se kääntyy itseään vastaan löysyytenä ja huolimattomuutena, ei näille sävelille taida löytyä divaria kummempaa kotia.

Raivostuttavinta Entitled Namelessissa on se potentiaali, joka massasta erottuvilla sovituksilla, ponnekkaammilla soundeilla ja ennen kaikkea kelvollisella laulajalla olisi saatu huomattavasti paremmin esiin. Surku hyviä biisejä, jotka menevät täysin harakoille. Rumpusoundi, kuten koko bändisoitto, on veltto kuin nuukan emännän velli, levyn yleisilme apaattinen lähinnä levyn tuotannon puisevuudesta johtuen ja lyön vaikka vetoa, että P. Kaukonen on yhtyeen laulajana vain siksi, että ensimmäisissä treeneissä sai lyhyimmän tikun.”

Ulkomailla bändistä tykättiin enemmän. Skrutt-fanzine (Ruotsi): “Tones plays a poppy style of punk and I think of groups like Undertones and Buzzcocks in a way. Grown up with the same parts of pop and punk I think they are. It´s good melodies and good songs and many of the songs is going to be on my mixed records/cassettes to my car. Phantom Tones is one of the more interesting bands in Finland right now.”

Snowbound 4 (USA): “Guitarist and lead vocalist Pasi Kaukonen, who does most of the quartet’s songwriting, has fully assimilated the power pop ethos epitomized by such seminal bands of that era as the Buzzcocks (listen to No Angels) and Cheap Trick (listen to Driving Song). The hook has usually been firmly implanted and the final chord struck in less than three and a half minutes. Kaukonen, the dominant personality in the band, writes with a keen bitterness. His vocal style seems to be constrained by a reluctance to let go and actually sing, which is ironic given his knack for hooks.

Bassist Jarno Sakki displays a decidedly more romantic sensibility on the songs he contributes and on which he also takes the lead vocal, sounding somewhat reminiscent of Tom Verlaine in Television (the late ‘70s, again). Although these are only 2 of 12 tracks, they broaden the range of the music and add interest to what is an already strong set.

The straightforward quality of the recording itself suits the band well; they sound fresh and relaxed, in full command of their material. A couple of the songs on Entitled Nameless, Tell Me and You Didn’t Know Me, appeared previously, in slightly different versions, on the 1999 Phantastico EP.”

Albumi jäi The Phantom Tonesin ainoaksi ja bändi hajosi pian sen ilmestymisen jälkeen.