Sukupuita on taas syntynyt muutama lisää, joten eiköhän ole oikea aika lisätä taas uudet bändit hakemistoon. Se kattaa nyt 1300 bändiä!!! Tulen aika ajoin ylläpitämään hakemistoa, eli lisään siihen uusien sukupuiden yhtyeet, mutta tämä lisääminen ei tapahdu aina uuden sukupuun valmistuessa.
Muutama – tai no aika monta – sanaa hakemistosta:
Siinä on mainittu kaikki ne bändit / artistit, joista on sukupuussa oheisteksti, eli bändin / artistin lyhyt esittelyteksti.
Bändit / artistit on aakkostettu nimen ensimmäisen sanan mukaan. Tämä tarkoittaa, että jos artisti esiintyy omalla nimellään, niin aakkostus on etunimen mukaan. ”The” sanat bändien nimen edestä on tiputettu pois.
Jos bändin nimi vaihtuu, on hakemistossa molemmat nimet.
Nimen lisäksi hakemistossa on kaksi saraketta: Sukupuun erittäin lyhyt kuvaus ja linkki sukupuuhun, joka vie sukupuun sivulle Hiljaisten Levyjen saitilla.
Jos bändi / artisti esiintyy kahdessa sukupuussa, niin se on kahteen kertaan hakemistossa. Kahteen kertaan esiintyminen voi johtua joko siitä että se on ajallisesti eri sukupuissa tai että sukupuun rajaukset ovat sellaiset, että se on otettu kahteen eri sukupuuhun. Tämä tilanne on esimerkiksi Helsingin uusi aalto ja Smack sukupuissa, joissa on muutama sama bändi.
—
Pari sanaa myös sukupuiden lukuohjeeksi:
Sukupuun alussa on aina lyhyt ingressi teksti, joka kertoo mitä sukupuu pitää sisällään, sekä tavallisesti myös hiukan taustaa sukupuun käsittelemästä osa-alueesta.
Sukupuun rajaus on usein tietty kaupunki ja sieltä tietty ajanjakso (vaikkapa Joensuu 70-luvun lopusta 1990-luvun loppuun). Rajaus voi olla myös tyylillinen tai jokin muu seikka, jonka ympärille sukupuu on rakennettu.
Tavallisesti sukupuuhun otetuilta bändeiltä edellytetään, että ne ovat levyttäneet. Muutamia poikkeuksia tästä on, esimerkiksi olen saattanut katsoa, että jonkun merkittävän artistin ensimmäinen bändi on syytä mainita, vaikka siltä vielä olisi tullut levyä. Tai jos kahden bändin välissä on levyttämätön bändi, mutta joka on hyvä dokumentoida artistin uran kuvaamisen kannalta.
Kustakin bändistä on lueteltu kaikki pääkokoonpanot (jotka kuuluvat sukupuun rajauksen sisään). Tämä tarkoittaa, että jos muutamalla keikalla tai jopa yhdellä kiertueella on soittanut joku soitta, mutta pestin kesto on jäänyt muutamaan kuukauteen, eikä levytyksiä ole, niin tällainen kokoonpano ei ole mukana.
Myös kaikkia levyllä vierailevia tai avustavia muusikoita ei kokoonpanoissa ole lueteltu.
Niistä bändeistä, jotka kuuluvat sukupuun rajaukseen, on sukupuussa oheisteksti. Se esittelee lyhtyesti artistin tekemisen ja pyrkii listaamaan ainakin pitkäsoitot, usein myös singlet. Oheisteksti voi olla pilkottu useamaan osaan ja ripoteltu eri kokoonpanoversioiden kohdalle. Aina oheisteksti on lähellä jotain artistin / bändin kokoonpanoversiota.
Jos joku soittaja siirtyy bändistä toiseen bändiin, joka ei kuulu sukupuun rajauksen sisään, niin artistista lähtee viiva ja viivan päässä on pelkkä bändin nimi. Usein tuo ulkopuolella olo tarkoittaa vaikkapa sitä, että bändi on toisesta kaupungista.
Sukupuusta poistuvasta artistista on mainittu vain seuraava bändi, ei hänen kaikkia yhtyeitään tai edes niistä merkittävintä.
Joissakin tapauksissa myös sukupuuhun tulo on merkitty. Jos muusikko on soittanut merkittävässä bändissä, joka ei mahdu käsiteltävän sukupuun rajauksiin, niin isommalla on bändin nimi, sen alla vain kyseisen artistin nimi (ei koko bändin kokoonpanoa) ja siitä viiva kokoonpanoon, johon hän on tullut.
Viivat olen yrittänyt pitää selkeinä, mutta joskus ne risteävät ikävästi ja silloin joutuu olemaan tarkkaavainen mihinkä viiva jatkuu.
Muusikko on saattanut soittaa kahdessa yhtyeessä yhtä aikaa ja tällöin hänen viivansa haarautuu. Tämä myös tekee lukemisen joskus tarkkaavaisuutta vaativaksi.
Jos viivasta olisi tullut kohtuuttoman pitkä ja moni muita viivoja ylittävä, niin sukupuun selkeyden vuoksi artistista lähtee lähes sukupuun ulkopuolelle menevä merkintä (siis pelkkä kokoonpano nimi), mutta sen alla on lukuohje (vaikka ”katso vasempaan reunaan”). Tuon ohjeen suunnasta löytyy kohta mistä muusikon ura jatkuu.
Tietenkään en yksin ole pysynyt kaikkia tietoja selvittämään, vaan apuna olen käyttänyt ystäviäni. Sukupuussa on usein kiitoslaatikko, jossa on lueteltu henkilöitä, jotka ovat enemmän auttaneet sukupuun tekemisessä, joka toimittamalla useamman kokoonpanon tiedot tai oikolukemalla ja tarkistamalla sukupuun. Usein useampikin taho on lähettänyt pikkukorjauksia (vaikka yhden henkilön lisäyksen johonkin kokoonpanoon). Valitettavasti näitä kaikki henkilöitä ei ole saatu mahtumaan kiitoslaatikkoon.
Jos havaitse jossakin sukupuussa virheitä niin laita minulle viestiä. Ylläpidän sukupuita, uusien bändien lisääminen valmisiin sukupuihin ei onnistu, mutta yritän muuten hoitaa maininnan asiasta. Tästä ylläpidosta päästäänkin siihen, että jos hakemistossa oleva linkki ei toimi, niin se johtuu siitä, että olen ylläpitänyt sukupuuta ja kun sen vie saitille, niin WordPress lisää päivämäärän URL:iin, enkä ole muistanut päivittää hakemistoa. Tästäkin voi ilmoittaa minulle, niin korjaan hakemiston.
Vielä yksi erillinen asia. Saitilla on käytetty tägejä, ja kaikki sukupuut saa kauniiseen listaan, kun antaa seuraavanlaisen URLin: https://www.hiljaisetlevyt.com/tag/sukupuu/
Tuossahan tuo asiaa oli. Jos on vielä jotain kysyttävää niin tietenkin saa ottaa yhtyettä.
Sitten jotain muuta! Tällä kertaa rajaus ei ole kaupunki – tai no kyllä tämä etupäässä sisältää vain pääkaupunkiseudun bändejä – vaan scene. Ramopunkbändejä tuli toki ympäri maan, ja iso osa niistä on jo käsitelty omien kaupunkiensa kohdalla, mutta Helsingistä tuli useampi merkittävämpi tämän tyylisuunnan yhtye. Tämä sukupuu kertoo sen mistä näiden bändien muusikot ovat aloittaneet ja kuinka on scenessä siirtyneet bändistä toiseen. Viivoja on taas aika paljon, mutta eiköhän tuo varsin luettava ole.
Virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Edellinen sukupuu oli Mikkeli, joten nyt tein hiukan pienemmän kaupungin, Valkeakosken. Siinä mielessä mielenkiintoinen sukupuu, että kaupungissa on melko pieni mutta erittäin aktiviinen kaveriporukka, joka muodosti kaupungin scenen. Tuo porukan kaverit sitten hyppelivät kokoonpanosta toiseen. Tämän takia vaikka bändejä on vähän, niin kokoonpanoja on paljon sen myötä viivoja tuli erittäin paljon. Toivottavasti luettavuus kuitenkin kaaviossa säilyy – pari hiukan ehkä sekavaa viivojen risteystä siellä on.
Virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Tänä vuonna päätin, että jätän tuttuja isompia nimiä katsomatta ja satsaan enemmän sellaisiin bändeihin, joita en ole nähnyt ennestään. Tuntui siltä, että ei ollut tarvetta nähdä noin kahdettatoista kertaa UK Subsia (oli kuulemma hyvä), eikä edes noin kuudetta kertaa Damnediä.
Tuttuun tapan taltioin yhden biisin useimmilta bändeiltä jotka näin. Kehnommat, joita katsoin vain muutaman biisin eivät päätyneet puhelimelle. Biisit ovat satunnanvaraisesti otettua. Tavallisesti odotan pari kolme biisiä alusta, että miksaus saadaan kohdilleen ja sitten otan kohdalle sattuneen biisin.
Joten tällä asenteella lähdettiin ensimmäiseen päivään: TORSTAI
Eka ”käy katsomassa” -merkintä omassa listassa oli Hi-Fi Spitfiresin kohdalla. Levyjä on tullut tsekattu ja siellä tällä on hyviä biisejä, kuten The Last Gang. Bändi edustaa tätä uudempaa perinteistä UK-punkkia. Keikka oli kuitenkin pettymys. Sotkuiset soundit pilasivat paljon (Cashbahin ongelma) ja biisit tuntuivat tasapaksuilta.
Kukka ja Susanna ehtivät mainostaa Buster Sufflea, joka oli päälavalla (Empress Ballroom). Kun Kukalla nyt keskimäärin on hyvä maksu, niin päätin käydä tsekkaamassa. Ihan kelpoa britti skapunkkia. Ei lajinsa parasta, mutta ihan toimivaa. Sellaisena innostajana tämä kuitenkin toimi, että päätin ottaa ska bändejä katsottavien listalle enemmän.
The Zips on näitä pikkubändejä 70-/80-lukujen vaihteesta. Se teki aikoinaan vain kaksi sinkkua. Nämähän ovat just niitä bändejä, jotka minua kiinnostavat. 2000-luvulla bändi koottiin uudestaan ja sen jälkeen levyjä on tullut iso nippu. Erittäin hyvin soittanut yhtye, jolla oli paljon kelpo biisejä. Pidin!
Sitten piti mennä lepuuttamaan jalkoja, mikä onnistuu parhaiten Opera Housessa, jossa on penkkejä vaikka kuinka. Siellä soitti minulle ennestään tuntematon Del Strangefish. Kyseessä olikin ihan tuore kokoonpano, jonka isoin meriitti on, että sen nokkamiehenä on ex- Peter And The Test Tube Babiesin Derek ”Strangefish” Greening. Erittäin leppoista ja mukavaa menoa, soitto rullasi ja homma toimi.
Death of Guitar Pop oli sekin näitä UK-skapunkbändejä. Kovin jätti itsestään sekavan kuvan ja kärsi soundiongelmista.
Atlantin toiselta puolelta tulevat bändit harvoin pettävät – eivät juuri koskaan oli aloittelijoita ja esiintymispuoli on aina kohdillaan. Kanadan Edmontonista tulevalla Raygun Cowboys ei sekään pettänyt. Ihan huima psykobillybändi, jolla on kaksi puhaltajaa. Trumpetisistilla oli tosi korkea irokeesi ja keskittyi enemmän showpuoleen kuin soittamiseen, mutta ei se haitannut, kun se oli niin makeaa katsottavaa. Ehdottomasti yksi viikonlopun hauskimmista keikoista.
Death Trails oli Blackpoolin omia kykyjä. Bändin akustinen setti kuulosti omaperäiseltä. Siinä oli sopivassa määrin post-punkkia ja hyviä melodioita. Kun kehuin myöhemmin bändiä Hartzalle, niin tämä kertoi nähneensä bändin sähköisen keikan ja se oli kuulemma kehno. Ehkä bändille sitten sopii paremmin akustistyylisempi ilmaisu, mutta pidin joka tapauksesta paljosti.
Pete Bentham & The Dinner Ladiesin suhtauduin etukäteen hiukan varauksellisesti. Dinner Ladies on ryhmä, joka on useana vuonna remeltänyt Rebellionissa lähinnä erilaisina välipala numeroina, pitäen discoa ja tekemällä erilaisia huumoriesityksiä. Yllättäen musiikillinen puoli oli ihan pätevää, eikä Dinner Ladiesin ”tanssiminen” ihan hirveästi häirinnyt.
Illan viimeisenä oli bändi, jonka näkemisestä olen unelmoinut jo pitkää, The Courettes. The Courettes putsasi pöydän ja heitti koko festarin parhaan keikan. Miten kaksi ihmistä saa noin hieno äänimaiseman aikaan ja pystyy samalla tekemään aivan uskomattoman shown. Levyillä on välillä hiukan epätasaisempaakin materiaali, mutta livenä bändi on silkkaa parhautta. Silkkaa nautintoa. Jos osuu kohdalle, niin pitäkää huoli, että näette.
PERJANTAISTA tuli sitten hiukan erilainen päivä. Lipsuin pahasti periaatteesta katsoa uusi bändejä, kun niin monta suosikkia osui päivälle. Niin se käy. Perjantain kohokota minulle oli tietenkin Attila the Stockbrokerin runokirjan julkkari (tästä erillinen postaus). Tuon kirjanhan julkaisi Hiljaiset Levyt. Julkkarin tiimoilta meni useampi tunti bändien katsomisaikaa, mutta kyllä se oli sen arvoista. Ei voinut kuin nipistää itseään ja ihmetellä, että tapahtuuko tällaista minulle ja hokea itselleen, että olen minä kyllä onnekas paskiainen.
Piti kiirehtiä pelipaikalle heti ovien auetessa, sillä Los Fastidios heitti akustisen setin heti puoli tuntia ovien aukeamisen jälkeen. Tässä on bändi joka ei koskaan petä, ei sähköisenä eikä akustisena. Vaikka oli keskipäivä, niin bileet tästä taas tuli ja setin lopussa parketti keinui ihmisten hyppiessä ylös ja alas. TOP-5 keikka tällä viikonlopulla.
Tämä Out of Order tulee Montrealista Kanadasta ja soittaa oi:ta. Tätä biisiä haittaa hiukan mikrofonin toimivuus, joka laulaja kyllä näppärästi paikkaa ottamalla toisenkin mikrofonin. Angstia löytyi, mutta jätti sellaisen maun, että näitä bändejä mahtuu kaksitoista tusinaan.
Ruts DC on minulle näitä bändejä, jotka on aina pakko nähdä. Äijien soitossa on ihan käsittämätön letkeä drive aina. Biisimateriaali on sekin ihan top notch. Tällä kertaa tsekkasin bändiltä vain akustisen setin. Jonkun pitäisi ehdottomasti hoitaa nämä Suomeen keikalle.
The Toasters on pitkän linjan skapunkbändejä New Yorkista. Tämä keikan alkupuolelta otettu pätkä ei tee oikeutta bändille. Soundejaa ei oltu saatu kohdalleen, eikä biisi ole kaksinen. Setin lopussa, kun yhtye pääsi isompiin hitteihinsä, niin johan alkoi jalka vipattaa ja sellainen jumppahetkihän siitä tuli.
Taas yksi suosikkini aiemmilta vuosilta, Ferocious Dog. Eikä pettänyt tälläkään kertaa. Bändillä on todella hieno ote folkpunkkiin ja yhtye toimii niin akustisena kuin sähköisenä. Bändi on pystynyt säilyttämään tasonsa koko uransa ajan ja viime vuonna ilmestynyt albumi Kleptocracy kannattaa ehdottomasti tsekata.
Suosikkieni putki sen kuin vain jatkuu. Seuraavan vuorossa oli Pohjois-Irlannin The Outcasts. Ekan keikan bändi heitti jo toukokuussa 1977 ja jatkaa edelleen kiertämistä ja tiukkojen keikkojen heittämistä. Just sellaista kamaa mitä 77-punkin pitää olla.
Alternative on anarcopunkbändi Skotlannista. Luulin, että nämä lopettivat joskus 80-luvun lopulla, mutta näköjään tämäkin bändi on kasattu uudestaan. Setti oli aika amatöörimäinen, biisien välillä oli pitkiä taukoja ja tuntui kuin olisi neuvoteltu että mikä biisi soitetaan seuraavaksi. Ei sykähdyttänyt.
Swell Maps on ollut suosikkejani ihan siitä asti, kun ensimmäisen kerran kuulin Read About Seymour singlen. Nyt tuli sitten ensimmäinen tilaisuus nähdä bändi livenä. Bändissähän ei ole muita alkuperäisiä jäseniä kuin Jowe Head – joka muuten kävi Suomessa parilla soolokeikalla noin vuosi sitten. Tämä uusi versio on toiminut vuodesta 2021, mutta kuulostaa aika lähelle niitä klassisia levyjä soittanut kokoonpanoa. Erinomainen keikka!
Jenkkien länsirannikon ekan aallon bändeistä rakkain on minulle ollut aina The Avengers. Keikka oli tälläkin kertaa erinomainen, mutta parasta oli, että pääsin haastattelemaan Penelope Houstonia. Seuraavaan tai sitä seuraavaan Kirjoituksia Kellareista bookzineen tulee isompi Avengers juttu, joka pohjautuu tähän haastatteluun.
Illan viimeiseksi bändiksi minulle jäi The Undertones. Jotkut valittavat sitä, että eivät voi pitää bändistä koska Feargal Sharkey ei ole enää laulaja. Minua tämä ei haittaa sillä Paul McLoone kuulostaa riittävän lähelle Sharkeytä ja O’Neillin veljekset ovat kuitenkin tämän bändin sielu ja biisin tekijät. Undertone oli älyttömän hyvä ja tiukka. Todella mahtava, iloisella mielellä talsin keikan jälkeen kohti hotellia ja hyräilin koko matkan Teenage Kicksiä
LAUANTAI
Lauantain tein itselleni kurinpalautuksen ja päätin katsoa taas etupäässä bändejä, joita en ollut nähnyt. Lauantaille sattuu aina myös jalkapallo matsi, joka vie festivaaliaikaa, mutta kun se on toinen intohimoni, niin eipä haittaa. Matsi oli tällä kertaa Fleetwood Town – Bristol Rovers. Fteetwood on noin 40 minuutin ratikkamatkan päässä Blackpoolista. Turskat (Cods on Fleetwoodin lempinimi) voittivat 2-1. Peli on hyvä ja Brittityyliin erittäin kovaotteinen.
Ennen peliin lähtöä ehdin nähdä pari bändiä. Niistä ensimmäinen, isoimmalla lavalla aloittanut The Dollheads, oli todellinen yllätys. Bändi tulee Las Vegas ja siinä on kaksi naista, sekä mies rumpali. Ihan mieletön energia yhtyeellä ja biisit loistavia. Kuten kaikilla jenkkibändeillä, näilläkin lavatouhu oli hallussa, vaikka bändi on suht tuore. Tätä bändiä pitää alkaa seuraamaan.
Il Complesso oli italialaista streetpunkkia. Yhtye jätti selvän aladivisioona vaikutuksen. Eivätkä huonot soundit auttaneet asiaa. Kolme biisiä tätä riitti.
Gypsy Pistoleros jätti itsestään sekavan kuvan. Bändi on englantilainen ja tulee Worcesteristä. Se ilmoittaa soittavansa glam-punkkia, mutta kyllä minusta musiikki oli lähempänä post-punkkia. Sellaiset sarjakuvarosvonaamiot tuntuivat huvittavilta, mutta jostain kai se oma ilme on haettava.
The Mob oli ensimmäisen aallon anarkopunkbändejä. Se toimi 1979–1983 ja levytti Crass Recordsille, mikä kertonee bändistä aika paljon. Nyt se kuulosti hitaammalta, eikä ollenkaan vihaiselta. Olisi varmaan ollut ihan OK, jos ei olisi mennyt kuuntelemaan asenteella, että nyt tulee anarkopunkkia.
The Gonads oli aikoinaan huumori-oi:ta. Rebellionin appi ohjasi bändin saksankieliseen Wikipediaan, englannin kielisessä versiossa ei ole bändistä artikkelia. Kuvittelin, että bändi olisi tehnyt vain pari singleä, mutta jo albumeja sillä on kymmenen. Menin katsomaan tätä ihan huumorimielessä. Sitä oli mitä arvelinkin, eikä naurattanut.
Heathen Apostles on uudempi goottipunkbändi Jenkeistä. Akustinen setti antoi yhtyeestä mielenkiintoisen kuvan, mutta jäin kovasti miettimään minkälainen oli bändin normaalisetti, vai oliko tämä normaalisetti? Omaperäin ja pystybasso sekä viulu antavat yhtyeen sointiin oman kivan värinsä.
80-luvun alkupuolella ostelin melkein kaikki punkkiin päin kallellaan olevat singlet, jos ne olivat sopivan halpoja. Näin pari Skeletal Family sinkkuakin on levyhyllyyni eksynyt. En ole niitä ennen Blackpooliin lähdönvalmisteluja kuunnellut sitten 80-luvun, mutta vaikuttivat siinä määrin mielenkiintoisilta. että päätin tsekata bändin. Yhtye on vaikeasti luokiteltava, mutta ehkä post-punk on se ylimmän tason leima jonka tälle voi antaa.
Illan lopuksi Neville Staple from the Specials pisti sitten taas bileet pystyyn. Näin viime vuonna ja pidin … ja niin pidin tänäkin vuonna. Sellaista todellista hyväntuulen musaa. Nuoremmat tyypit pitävät menosta ja showsta huolta ja Neville keskittyy seisomaan paikallaan ja laulamaan. Toimii.
SUNNUNTAI
Viimeinen päivä on aina omanlaisensa. Ohjelmassa on vain muutama todella iso nimi ja turnausväsymys alkaa aina painamaan; tuntuu että pää on jo niin täynnä musiikkia, ettei enempää enää mahdu, mutta ”pakkohan” niitä bändejä on katsoa, kun on lipun kokoviikonlopuksi ostanut.
Sunnuntai alkoi 11:00 sillä että pääsin Los Fastidiosin uuden videon kuvauksiin yleisön edustajaksi. Aluksi kävelin pakusta klubille ja sitten oli keikalla yleisönä. Kiva kokemus. Saa nähdä paljonko minua näkyy lopullisessa versiossa.
Hartza houketteli katsomaan Banjoey Ramonea. Viime vuonna yhtye soitti pelkkiä Ramones covereita, mutta tänä vuonna settiä oli laajennettu muihinkin punkbiisein joita soitettiin samalla otteella. Muutos oli keho ja esityksestä puuttui fokus. Ne pari Ramones biisiä setissä toimivat parhaiten.
Die Toten Hosenin Vomin ”kakkosbändin” Cryssisin levyjä olen hankkinut ja tykännyt niistä. Pitkään olen odottanut, että pääsisi näkemään yhtyeen. Nyt siitä sitten näki duo version akustisesti. Ihan oli kiva, mutta olisin kyllä ei ollut sitä mitä odotin, siis oikeaa koko bändin voimalla soitettu powerpoprockia.
Rat Hole oli erikoinen tapaus. välispiikit tuntuivat kestävän lähes yhtä kauan kuin biisit ja osa niistä oli dialogia bändin jäsenten välillä, selvästi käsikirjoitettua. En saanut niistä siinä määrin selvää, että olisi selvinnyt olivatko ne hyviä vai eivät. Musiikkipuoli aika standardia kamaa.
Kalifornialaista Orange County skacore soitti 8 Kalacas. Ska jäi vähemmälle, vaikka bändillä oli torvet ja iso kokoonpano ja enemmän mentiin hardcoren puolelle. Meni hiukan liikaa kohkauksen puolelle minun makuuni.
Brigantes soitti skapunkkia, mutta siinä oli erittäin vahvat Jamaikafibat ja dubbiakin mausteena. Kovin mielenkiintoisen vaikutelman jätti tämän Yorkshirestä tuleva ryhmä. Ei näyttänyt Discogsista vielä löytyvän yhtyeen levyjä.
Vaikka Chelsea on toiminut lähes jatkuvasti vuodesta 1976 lähtien ja tehnyt kasoittain levyjä sekä keikkoja, niin bändiä en ollut nähnyt livenä tätä ennen. Gene October on koonnut milloin minkäkin laisen ryhmän taustalleen ja erikoisempi kokoonpano oli tänäänkin lavalla, sillä Vom oli rummuissa. Hyviä biisejä bändillä on riittävästi, että keikka oli nautittava.
Kun 80-luvun alussa haalin itselleni kaikki Rough Trade sinkut mitä vain löysin, tuli The Nightingales (Birminghamista tuleva tämän niminen) tutuksi ja pikkusuosikiksi. Nyt näin bändin ekan kerran livenä ja keikka oli erikoinen. Bändin nokkamies Robert Lloyd näyttää lavalla Ruben Stilleriltä joka on ottanut liikaa rauhoittavia lääkkeitä ja lähinnä horjuu sinne tänne. Laulupuoli on kyllä kuosissa. Biisit on nivottu yhteen ja koko setissä on vain pari kolme biisikatkoa. Jokin aikaa hämmästelin, ennen kuin totesin, että hyvähän tämä on.
Olen nähnyt ruotsalaiselta No Fun At Allilta parempiakin keikkoja. Tai sitten tilanne alkoi olla vain se, että turnausväsymys kävi liian raskaaksi. Kolmen biisin jälkeen poistuin paikalta.
Festarin viimeiseksi bändiksi minulle jäi must-listallani ollut The Stiffs. Bändi paljastui juuri niin hyväksi, tai ehkä vieläkin paremmaksi powerpopbändiksi kuin odotin. Eriomaisella drivellä kaverit kuljettivat mittavan biisimateriaalinsa parhaimmistoa. Upea päätös viikonlopulle. Nukkumaan piti mennä suht aikain, sillä aamulla piti herätä viideltä, että ehti Manchesterin lentokentälle menevään junaan.
Kävin läpi mitä Suomen isompia kaupunkeja en ollut vielä sukupuissa käsitellyt ja niistä valitsin työn alle Mikkelin. Ulkomuistista en pystynyt nimeämään yhtään rockbändiä Mikkelistä ennen vuotta 2000. Kun lähdeteoksia kaivoi, tutuilta kyseli, nettiin teki hakuja ja levyjä selasi, niin kyllä niitä bändejä jokunen löytyi … mutta yllättävän vähän. Mikkeliä ei millään muotoa voi pitää Suomirockin kannalta oleellisen paikkakunta.
Jotta sukupuusta sai nyt edes jonkin kokoisen, niin otin siihen lähialueen pienempiä kuntia, Mäntyharjun, Kangasniemen ja Juvan. Juva oli sitten se, josta tuli koko sukupuun menestynein yhtye, Luonteri Surf.
Virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Suomireggaeta kun tuli kuunneltua, niin tuli mieleen, että seuraavaksi voisi tehdä Pietarsaaren sukupuun. Muistelin, että siellä olisi useita reggaebändejä, mutta eihän niitä ollut kuin pari, mutta ne olivat sitäkin parempia.
Aika normi pikkukaupungin sukupuu tästä tuli. Ei paljoakaan liikettä bändien välillä, joten viivoja on vähän. No, sukupuu on sitten sitäkin helpompi lukea.
Virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Sukupuita on taas syntynyt muutama lisää, joten eiköhän ole oikea aika lisätä taas uudet bändit hakemistoon. Se kattaa nyt reippaasti yli 1200 bändiä!!! Tulen aika ajoin ylläpitämään hakemistoa, eli lisään siihen uusien sukupuiden yhtyeet, mutta tämä lisääminen ei tapahdu aina uuden sukupuun valmistuessa.
Muutama – tai no aika monta – sanaa hakemistosta:
Siinä on mainittu kaikki ne bändit / artistit, joista on sukupuussa oheisteksti, eli bändin / artistin lyhyt esittelyteksti.
Bändit / artistit on aakkostettu nimen ensimmäisen sanan mukaan. Tämä tarkoittaa, että jos artisti esiintyy omalla nimellään, niin aakkostus on etunimen mukaan. ”The” sanat bändien nimen edestä on tiputettu pois.
Jos bändin nimi vaihtuu, on hakemistossa molemmat nimet.
Nimen lisäksi hakemistossa on kaksi saraketta: Sukupuun erittäin lyhyt kuvaus ja linkki sukupuuhun, joka vie sukupuun sivulle Hiljaisten Levyjen saitilla.
Jos bändi / artisti esiintyy kahdessa sukupuussa, niin se on kahteen kertaan hakemistossa. Kahteen kertaan esiintyminen voi johtua joko siitä että se on ajallisesti eri sukupuissa tai että sukupuun rajaukset ovat sellaiset, että se on otettu kahteen eri sukupuuhun. Tämä tilanne on esimerkiksi Helsingin uusi aalto ja Smack sukupuissa, joissa on muutama sama bändi.
—
Pari sanaa myös sukupuiden lukuohjeeksi:
Sukupuun alussa on aina lyhyt ingressi teksti, joka kertoo mitä sukupuu pitää sisällään, sekä tavallisesti myös hiukan taustaa sukupuun käsittelemästä osa-alueesta.
Sukupuun rajaus on usein tietty kaupunki ja sieltä tietty ajanjakso (vaikkapa Joensuu 70-luvun lopusta 1990-luvun loppuun). Rajaus voi olla myös tyylillinen tai jokin muu seikka, jonka ympärille sukupuu on rakennettu.
Tavallisesti sukupuuhun otetuilta bändeiltä edellytetään, että ne ovat levyttäneet. Muutamia poikkeuksia tästä on, esimerkiksi olen saattanut katsoa, että jonkun merkittävän artistin ensimmäinen bändi on syytä mainita, vaikka siltä vielä olisi tullut levyä. Tai jos kahden bändin välissä on levyttämätön bändi, mutta joka on hyvä dokumentoida artistin uran kuvaamisen kannalta.
Kustakin bändistä on lueteltu kaikki pääkokoonpanot (jotka kuuluvat sukupuun rajauksen sisään). Tämä tarkoittaa, että jos muutamalla keikalla tai jopa yhdellä kiertueella on soittanut joku soitta, mutta pestin kesto on jäänyt muutamaan kuukauteen, eikä levytyksiä ole, niin tällainen kokoonpano ei ole mukana.
Myös kaikkia levyllä vierailevia tai avustavia muusikoita ei kokoonpanoissa ole lueteltu.
Niistä bändeistä, jotka kuuluvat sukupuun rajaukseen, on sukupuussa oheisteksti. Se esittelee lyhtyesti artistin tekemisen ja pyrkii listaamaan ainakin pitkäsoitot, usein myös singlet. Oheisteksti voi olla pilkottu useamaan osaan ja ripoteltu eri kokoonpanoversioiden kohdalle. Aina oheisteksti on lähellä jotain artistin / bändin kokoonpanoversiota.
Jos joku soittaja siirtyy bändistä toiseen bändiin, joka ei kuulu sukupuun rajauksen sisään, niin artistista lähtee viiva ja viivan päässä on pelkkä bändin nimi. Usein tuo ulkopuolella olo tarkoittaa vaikkapa sitä, että bändi on toisesta kaupungista.
Sukupuusta poistuvasta artistista on mainittu vain seuraava bändi, ei hänen kaikkia yhtyeitään tai edes niistä merkittävintä.
Joissakin tapauksissa myös sukupuuhun tulo on merkitty. Jos muusikko on soittanut merkittävässä bändissä, joka ei mahdu käsiteltävän sukupuun rajauksiin, niin isommalla on bändin nimi, sen alla vain kyseisen artistin nimi (ei koko bändin kokoonpanoa) ja siitä viiva kokoonpanoon, johon hän on tullut.
Viivat olen yrittänyt pitää selkeinä, mutta joskus ne risteävät ikävästi ja silloin joutuu olemaan tarkkaavainen mihinkä viiva jatkuu.
Muusikko on saattanut soittaa kahdessa yhtyeessä yhtä aikaa ja tällöin hänen viivansa haarautuu. Tämä myös tekee lukemisen joskus tarkkaavaisuutta vaativaksi.
Jos viivasta olisi tullut kohtuuttoman pitkä ja moni muita viivoja ylittävä, niin sukupuun selkeyden vuoksi artistista lähtee lähes sukupuun ulkopuolelle menevä merkintä (siis pelkkä kokoonpano nimi), mutta sen alla on lukuohje (vaikka ”katso vasempaan reunaan”). Tuon ohjeen suunnasta löytyy kohta mistä muusikon ura jatkuu.
Tietenkään en yksin ole pysynyt kaikkia tietoja selvittämään, vaan apuna olen käyttänyt ystäviäni. Sukupuussa on usein kiitoslaatikko, jossa on lueteltu henkilöitä, jotka ovat enemmän auttaneet sukupuun tekemisessä, joka toimittamalla useamman kokoonpanon tiedot tai oikolukemalla ja tarkistamalla sukupuun. Usein useampikin taho on lähettänyt pikkukorjauksia (vaikka yhden henkilön lisäyksen johonkin kokoonpanoon). Valitettavasti näitä kaikki henkilöitä ei ole saatu mahtumaan kiitoslaatikkoon.
Jos havaitse jossakin sukupuussa virheitä niin laita minulle viestiä. Ylläpidän sukupuita, uusien bändien lisääminen valmisiin sukupuihin ei onnistu, mutta yritän muuten hoitaa maininnan asiasta. Tästä ylläpidosta päästäänkin siihen, että jos hakemistossa oleva linkki ei toimi, niin se johtuu siitä, että olen ylläpitänyt sukupuuta ja kun sen vie saitille, niin WordPress lisää päivämäärän URL:iin, enkä ole muistanut päivittää hakemistoa. Tästäkin voi ilmoittaa minulle, niin korjaan hakemiston.
Vielä yksi erillinen asia. Saitilla on käytetty tägejä, ja kaikki sukupuut saa kauniiseen listaan, kun antaa seuraavanlaisen URLin: https://www.hiljaisetlevyt.com/tag/sukupuu/
Tuossahan tuo asiaa oli. Jos on vielä jotain kysyttävää niin tietenkin saa ottaa yhtyettä.
Ei sitten muuta kuin nauttikaa rockin rihmastojen tutkimisesta. PDF-hakemisto löytyy täältä:
Tämä nyt valmistunut sukupuu pitää sisällään loput Vaasan ennen vuotta 2000 levyttäneet bändit. Tyylillisesti sukupuussa on ennen kaikkea punk- ja metallibändejä, mutta muutama muukin, jotta kaikki saatiin muukaan. Nyt on Vaasakin kokonaan kartoitettu siinä mittakaavassa kuin on tarkoitus.
Niin punk- kuin metalliscenelle näytti olleen tyypillistä, että kaverit hyppivät bändistä toiseen aika tiheään ja jotkut soittivat useammassa bändissä samaan aikaan. Tämä teki sukupuun piirtämisestä haastavan, koska viivoja tuli todella paljon. Eiköhän tuosta kuitenkin aika hyvin selvää saa, jos jaksaa tarkasti viivoja seurata. Toinen haastavuus sukupuun tekemisessä oli, että kun en ole isommin metallista innostunut, eikö omasta levyhyllystä näitä levyjä löydy, niin metallibändien kanssa joutui tekemään enemmän töitä kuin normaalisti näissä hommissa. Uskoisin kuitenkin, että myös tuo metallipuoli on varsin hyvällä mallilla.
Mutta virheitä saattaa tässäkin olla; niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.
Closeup image of two business people shaking hands
Silloin kun Hiljaisten Levyjen hommia aloitettiin, niin mitään kirjallisia artistisopimuksia ei tehty. Päälinjat sovittiin, kättä lyötiin päälle ja se oli siinä. Ja näin on ollut senkin jälkeen. Tämä nyt ei ole kauhean fiksu tapa noin niin kuin yleisesti, mutta jotenkin sitä on niin vanhan aikainen, että lähtee siitä, että toisen sanaan luotetaan.
Itsellä ei ole pahaa sanottavaa yhdestäkään artistista siinä mielessä, etteikö sillä puolella olisi noudatettu sitä mitä on sovittu. Enkä kyllä ole kuullut yhdenkään artistin sanovan, että Hiljaiset ei olisi tehnyt mitä on luvattu.
Yksi poikkeuskerta – enemminkin LÄHES poikkeuskerta – on ollut. Erään yhtyeen yksi jäsen oli sitä mieltä, että kyllä tässä sopimus pitäisi tehdä, kun kerran kyse on masternauhan lisensoinnista. Minä ajattelin, että no kun vaaditaan, niin mikäs siinä. Kirjoittelin sopimusluonnoksen ja annoin sen bändille. Ei sitä koskaan allekirjoitettu. Kun tämä jäsen luki sopimusehdotuksen, niin kommentti oli ”Joo, eiköhän tämä ole selvä ilman sopimustakin.”
Se sopimusehdotus oli tällainen:
1. Tällä sopimuksella Hiljaiset Levyt (myöhemmin Hiljaiset Levyt) ja Artisti (myöhemmin Artisti) sopivat Artistin levyn julkaisemisesta.
2. Artisti vastaavat masternauhan ja painovalmiin kansimateriaalin kustannuksista, sekä niiden hienovaraisesta sekä hellästä toimittamisesta Hiljaisille Levyille.
3. Hiljaiset Levyt maksaa levyn masteroinnin ja CD:n fyysisen valmistuksen ja hoitaa asiaan liittyvät paperihommat todellisella ammattitaidolla.
4. Hiljaisille Levyille ei siirry mitään oikeuksia masternauhaan tai kansimateriaalin, vaan kaikki oikeudet säilyvät Artistilla täältä Eedeniin.
5. Artisti saa jatkossa halutessaan julkaista masternauhasta kappaleita – tai vaikka kaikki – levyinä tai jonain ihan muuna, jonkin muunkin tahon kanssa missä päin vain maapalloa, mukaan lukien Suomi.
6. Hiljaiset Levyt saa valmistuttaa CD-levyjä 500 kappaletta.
7. Artisti saa lisenssikorvauksena masterista ja kansista itselleen 100 kappaletta levyä ja myöhemmin lisää jos siitä niin yhdessä sovitaan.
8. Hiljaiset Levyt myy levyt niin kuin parhaaksi näkee, jos onnistuu, ja pitää rahat.
9. Hiljaiset Levyt saa myös promotida artistia lähettämällä levyjä radioihin, lehtiin ja muihin medioihin ihan niin monta kappaletta kuin haluaa.
10. Artisti saa halutessaan myydä saamiaan levyjä haluamaansa hintaan ja pitää rahat itsellään. Poikkeuksena tästä on että Artisti ei saa myydä levyjä levykauppoihin, koska silloin Hiljaisten Levyjen Jakelija tulee vihaiseksi.
11. Kaikista asioista voidaan yhdessä sopia toisin.
Vesa Vahtera tuli tutuksi jo God’s Lonely Menin aikaan. Siitä lähtien olen pitänyt Vesku ehkä Suomen lahjakkaimpana Clash-henkisten powerpop biisien tekijänä. Syy miksi Veskun GLM:n jälkeisiä bändejä en ollut julkaissut ei siis johtunut materiaalin tasosta, vaan ihan muista sysitä. Bändit eivät tahtoneet pysyä kasassa ja osa keikoista meni penkin alle, kun joku bändin jäsenistä ei ollut aivan soittokunnossa.
Veskulta kuitenkin tuli säännöllisesti uusia demoja, jotka sisälsivät hyviä biisejä. 2008 Vesku oli löytänyt uusi soittokavereita Turusta ja siitä sitten Charming Dissappointment pikkuhiljaa muotoutui. Demo tuli aikanaan ja oli erinomainen. Vesku kovasti vakuutteli, että nyt ollaan tosissaan liikkeellä ja että bändissä on jopa absolutisteja, joten eivätköhän keikatkin hoidu. Päätin antaa Veskulle mahdollisuuden.
Charming Disappointmentin kokoonpano oli: Vesa Vahtera (kitara, laulu), Kimmo Lukkarila (kitara), Bastian Schallschmidt (rummut) ja Atso Lehtinen (basso).
Suurin osa äänityksistä tehtiin Turussa bändin treenikämpällä. Viimeisiä viilauksia ja miksaus tehtiin Tampereella Napalm Studiossa. Jostain syystä levyn kansiin tuli merkintä vain Napalm Studiosta. Levystähän tuli erittäin hyvä. Lehdistötiedote kuvailee sitä näin: ”Lopputulos on vahvasti old school punk henkistä voimapoppia. Sanoitukset käsittelevät useimmiten sitä elämän varjoisempaa puolta, Ja kun soitosta löytyy asennetta ja laulussa on Veskun aavistuksen ”haavoittunut” ääni ja tiukka tulkinta, niin eletty elämä välittyy selvästi levyltä. Vaikkutteista voi Clash lisäksi mainita ainakin Chelsean, Stiff Little Fingersin, Chelsean ja Stiv Batorsin.”
Mutta miten kävi? Jostain syystä basistia ei kiinnostanut keikkailu ja yhtye teki koko olemassaolonsa aikana vain viisi keikkaa. Lisäksi yhtye hajosi juuri ennen kuin levy oli kaupoissa. Myynti jäi tietenkin vaatimattomaksi, kun ei ollut enää bändiä, josta tehdä juttuja tai joka olisi keikoilla promotoinut levyä. Tai ei bändi ihan täysin hajonnut. Vesku ja Kimmo tekivät vielä kaksi demoja ja myöhemmin digisinkun, mutta keikkoja ei tullut.
