Lokakuussa järjestettäville Berlin Independent Daysille oltiin päätetty lähteä Suomesta hiukan isommallakin porukalla. Kun kulut tuntuivat aika isoilta (ständi, jne.) niin päädyin Stupidojen kanssa siihen, että otetaan ständi puoliksi. Kun tämä päätös oli tehty, oli helppo päättää, että tehdäänpä yhteinen promokasettikin jaettavaksi ulkomaan pelleille. Tuumasta siis toimeen.
Kumpikin levy-yhtiö sai yhden puolen (30 minuuttia) kasetista ja valitsi siihen haluamansa bändit ja biisit. Hiljaisten Levyjen kappaleet olivat: Ravin’ Seeds: Turn On Your T.V. / Alice In Wasteland:Bleeding / Alivaltiosihteeri: Mauno Henrik Kolvisto / Jalla Jalla: Dead Man On The Ground / Jalla Jalla: Love Charging Battery / Garbagemen: Song & Legend / Maaseudun Tulevaisuus: Kylmäoja. Jalloihin siis uskotiin ja haluttiin korostaa bändiä valitsemalla kaksi biisiä siltä kasetille. Hommassa oli vahva itsetekemisen henki, vaikka kasetit tehtiin oikeassa monistamossa, niin kannet painatettiin Tehokopiointi kopiopainossa ja taittelin ne itse kotelon sisään. Julkaisulle ei tullut koodinumeroa, mutta sen koodinumeroksi oli ajateltu HIST-001. HIST-002 oli seuraavan vuoden promokasetin koodi.
Joose Berglund Stupidosta muisteli homma Pop-lehden artikkelissa aikoinaan: ”Vielä 90-luvun alussa messuille tosiaan tehtiin noita promokasetteja. Olin siihen aikaan töissä edesmenneessä paikallisradiossa, Radio Sykkeessä ja lainattiin niitten studiota, jotta Jukan kanssa saatiin oikein puhuttua kasetille välispiikit biisien väliin. Eikä tietysti mitään kässäriä, nauha pyörii ja sinne väliin soperrettiiin jotain ja yritettiin olla ns. hauskoja englanniksi. En oo kyllä kehdannut 15 vuoteen kuunnella sitä kasettia. Tänä päivänä, kun joku tekisi vastaavan promootioiskun, niin sais varmaan hullun paperit…”. Noista välispiikeistä vielä sen verran, että Hiljaisten levyjen puolen juontaa ”DJ Junttihuumori”, joka höpisee muun muassa seuraavasti: ”Help, Alice in Wasteland is bleeding!”.
Kasetteja taidettiin tehdä 300 ja suurin osa niistä jaeltiin BIDissä lokakuussa 1990. Ihan hukkaan heitettyä homma tuo ei ollut, siellä mittavan määrän fanzinejuttuja lisäksi saatiin jo ekalla kerralla lisensoitua muutama biisi ulkolaisille kokoelma-LP:ille. Loput kasetit läheteltiin ympäri maailmaa pienlehtiin ja levy-yhtiöihin, sekä jaeltiin Suomessa tilausten mukana bonuksina.
Ei nyt suoranaisesti liity tähän kasettiin, mutta BID-reissuun muuten, enkä muista että tätä juttua olisi kukaan kertonut. Miettisen ständi oli Stupidon ja Hiljaisten ständin vieressä. Ständille ei periaatteessa saanut jättää mitään yöksi, koska messuhalli siivottiin yöllä, mutta kyllähän minäkin piilotin pöydän alle tavaraa. Miettinen ei vaivautunut piilottamaan esitteitään, vaan jätti ne pöydälle. Aamulla ne olivat kaikki hävinneet, viety roskiin. Miettisellä ei siis ollut juuri mitään jaettavaa lehdille / toisille levy-yhtiöille. Miettinen ratkaisi asian, niin, että haki jostain roskiksesta ruskeaa voimapaperia, lainasi minulta tussia, kirjoitti paperiin isolla ”Only spoken word left” ja liimasi teoksen ständin seinälle. Näin ammattimaisesti Suomenpojat hoitivat vientitoimintaa.
Sitten edellisen Alivaltiosihteeri singlen (Mauno Henrik Koivisto) laulajaksi oli vaihtunut Matti Toivonen, kun Satu Kurvinen oli lähtenyt matkaoppaaksi maailmalle. Matti oli ennen Alivaltiosihteeriä ehtinyt olla Mur Murrissa ja Dog Eat Dogissa. Matti siirtymiseen Dog Eat Dogista liittyy hassu pikku episodi. Uutta laulusolistia oli bändin toimesta etsitty ja lopulta päädytty Mattiin, joka tuolloin oli Dog Eat Dogissa. Dog Eat Dog oli Tamperelaisen rockin monitoimitoimimiehen Vesa ”Veda” Honkasen bändi. Veda kuoli aikanaan valitettavan nuorena, kun hänen vatsasyöpäänsä hoidettiin liian pitkään vatsahaavana ja kun totuus paljastui, ei mitään ollut enää tehtävissä. Minulle Pasi oli maininnut, että Matti oli tulossa bändiin, mutta oli samalla kertonut, että Matti ei ole vielä ilmoittanut asiaa Vedalle. Tunsin Vedan erittäin hyvin ja asuimme vain muutaman sadan metrin päässä toisistamme. Yhtenä iltana olimme taas molemmat Klubilla katsomassa jotain bändiä ja sen jälkeen lähdimme kävelemään samaa matkaa kohti Kalevaa. Matkalla Veda alkoi puhua Dog Eat Dogista ja jotenkin kryptisesti sanoi, että yhtyeen linjaan olisi tulossa muutoksia. Tulkitsin tämän niin, että Veda tarkoitti Matin lähtöä ja minun piti näyttää, että kyllä täälläkin tiedetään asioita, joten laukaisin, että joo kyllä minä tiedän, että Matti on jättänyt bändin. Veda meni aivan hiljaiseksi. Hetken päästä hän kysyi, että mitä minä oikein tarkoitin. Ei siinä sitten auttanut kuin kakoa totuus tilanteesta. Harmitti ihan älyttömästi, että näin mokasin, oli ollut paljon tyylikkäämpää, että Matti olisi itse päässyt asian kertomaan.
Periaatteessa levy tehtiin, kuten edellinenkin albumi, pohjat YO-talolla ja viimeistely Sound Consultingin studiolla, mutta idea kuinka levyä tehdään, oli muuttunut. Tähän asti Alivaltiosihteeri oli tavoitellut levyille mahdollisimman lähelle yhteen livesoundia muistuttavaa äänimaailmaa. Nyt alettiin hommaa miettimään uudestaan ja sovituksia muokattiin kauemmaksi livestä ja soittimia tuli levylle lisää.
Pohjat äänitettiin siis YO-talon lavalla. Kamat kasattiin heinäkuisena lauantaiaamuna ja homma aloitettiin. Valmista tuli kello 17:00. Tuolloin Tampereella oli menossa Teatterikesä -tapahtuma ja kun bändi oli soittamassa viimeistä biisiä, änkesi joku teatteriporukka YO-talolle. Älysivät onneksi olla hiljaa biisin ajan, niin saatiin viimeinenkin biisi kunnialla nauhalle. Äänityksistä vastasivat Timo ”Soija” Mesimäki sekä Kari Hipponen. Hipponen oli tuolloin YO-talon miksaajana ja tullut jo tutuksi. Toki tiesin Hipposen Vaavi ajoilta ja pari kertaa olimme tuolloin tavanneet, mutta kavereita emme vielä tuolloin olleet. Tästä levystä eteenpäin koen, että pystyin sanomaan Karia kaveriksi ja Kari pikkuhiljaa ui mukaan syvemmälle Hiljaisten touhuihin.
Päällekkäisäänityksiä tehtiin heinä- ja elokuun aikana Sound Consulting Oy:n studiossa useampaan otteeseen. Vain yksi vieraileva muusikko on, Jukka Mikkola, joka soittaa puupuhaltimia ja koskettimia. Soittimia sen sijaan lainattiin isommaltakin joukolta muusikoita: Antti Seppänen, Tiina Leminen, Martti Henttunen, Ari Närhi, Simo Ollila ja Martti Jalonen. Miksaukset tehtiin syys-lokakuussa.
Kun kuulin valmista materiaalia, oli täysin selvää, että tässä on kaupallisesti valmeinta Alivaltiosihteeriä tässä vaiheessa. Biisit olivat hyviä, sovitukset myös ja toteutus toimi erinomaisesti. Pasin ja Simon tekstit olivat kehittyneet edelleen ja nyt ne olivat todella oivaltavia ja täynnä hienoja pikku jippoja. Tekstit menivät joskus niinkin näppäriksi, että kaikki eivät nyansseja huomanneet. Esimerkiksi Autoriteettirockin todella hieno kaksoismerkitys riimeissä ”Liittyisit meihin / tulisit edistyksen tielle” on jäänyt monelta huomaamatta.
Albumin selkeä helmi oli Nasta Kaupunki. Pasi kertoo kappaleen synnystä: ”Pidin kovasti Kauko Röyhkän kappaleesta Paska Kaupunki. Toisaalta olin jonkin aikaa ajatellut, että olisi kiva tehdä Tamperetta käsittelevä teksti, olinhan asunut paikkakunnalla tuolloin kunnioitettavat kahdeksan vuotta. Hämeenkatua kävellessäni sain Tillikan kohdalla ahaa-elämyksen, että turha lähetä puhtaalta pöydältä sanoittamaan, minähän voisin kääntää Paskan kaupungin negatiivisuuden päälaelleen.”
Periaatteista pidettiin edelleen kiinni ja albumille laitettuja kappaletta ei julkaistu singlenä. Sen sijaan päätettiin tehdä siitä video. Hyvä tuttuni Heikki ”Hessu” Astola kuului Helsingissä kaitafilmikerhoon ja Heikin kanssa ideoitiin kuinka video tehtäisiin. Kuvattaisiin riittävästi sopivia lyhyitä pätkiä, joissa bändin jäsenet tekisivät jotain hassua jonkin Tampereen maamerkin edessä. Pätkät leikattaisiin sopivan järjestykseen sen mittaiseksi kokonaisuudeksi kuin kappale olisi. Homma siirrettäisiin Betacam-videolle ja siihen ajettaisiin levyltä ääni. Hieno suunnitelma, mutta toteutus sitten olikin vaivalloinen.
Talvi tuli aikaisin ja joulukuussa, kun videota alettiin yhtenä lauantaina kuvaamaan, oli aivan pirun kylmä. Kaitafilmikamera oli patterikäyttöinen ja se hyytyi pakkasessa tuon tuosta. Kahvia juotiin sen päivän aikana todella paljon, kun kävimme jatkuvasti sulattelemassa kameraa ja lämmittelemässä itseämme. Nuo ylimääräiset tauot tekivät myös sen, että loppuvaiheessa alkoi valo loppua. Tarkoitus oli kuvat luonnonvalossa, mutta ilta teki jo tuloaan. Varsinkin kohtaus, jossa Matti hyppää karhupatsaan päälle on jo todella tumma.
Riittävästi materiaali saatiin kasaan ja filmit lähetettiin Saksaan kehitettäväksi. Kun ne tulivat takaisin, menin Hessun luokse Helsinkiin leikkaamaan niistä sopivan mittaista kokonaisuutta. Leikkauksessa kävi niin, että kohtauksessa jossa bändi soittaa salkuillaan kappaletta Kehräniemen kupeessa filmi tuli laitettua väärästä kohtaan katselulaitteeseen ja siihen tuli pysty naarmu joka ruutuun. Siis lopputuloksessa kuvassa näkyi valkoinen viiru. Hessu oli aivan maansa myynyt, kun oli sitä mieltä että homma kaatui nyt tähän. Minä hetken aikaa mietin mitä tehdään ja keksin, että ajetaan tuo filmipätkä useamman kerran samalla tavalla väärin. Saadaan lisää valkoisia viiruja ja homma muuttuu efektiksi. Näin tehtiin ja lopputulos on ihan siedettävän näköinen. Valmis kaitafilmi vietiin MTV:lle siirrettäväksi Betacamille ja siellä kelanauhalta ajettiin siihen ääni. Videota ei montaa kertaa televisiossa näytetty, mutta se on ollut jo vuosia Tampereen museokeskus Vapriikissa Tamperelaisen musiikin onnenpyörässä Eppu Normaalin, Popeda, jne. seurana.
Levyt tehtiin tuttuun tapaan Finnvoxilla ja A-puolen matriisikaiverrus oli ”Byrokraatti palaa työpaikalle”. B-puolelle raapustettiin ”Hallinto direktiivejä ja kakka huumoria”. Kannet painoi jälleen kerran Tamperelainen Paino-S. Levy ilmestyi virallisesti 23.11.1990.
Biisi Nasta Kaupunki saatiin lisensoitua Ranskalaiselle kokoelmalle Garden Party. Sen piti ilmestyä LP:nä, mutta ilmestyikin lopulta vain kasettina. Kokoelma esitteli Eurooppalaisia indiebändejä.
Lisäinfoa:
Levyn mukana tuleva Kansakunnan Selkäranka löytyy kaikki Kansakunnan Selkärangat sisältävästä PDF-tiedostosta.
Kun vuoden loppu alkoi lähestyä, mietin keneltä tilaisin Hiljaisille joulukortin tänä vuonna. Tapani Rytöhonka oli tehnyt edellisen vuoden Hiljaisten Levyjen joulukortin. Kun hetken aikaa asiaa pyörittelin, niin ajatukseksi tuli, että joululevy olisi kyllä paljon hauskempi. Biisejä ei enää olisi ehtinyt äänittää, eikä rahakaan ollut niin paljoa että olisi voinut tehdä normaalin levyn, joten jotain muuta piti keksiä.
Stiff Records oli vuonna 1980 tehnyt LP:n The Wit And Wisdom Of Ronald Reagan, jonka A-puolella oli “kappale” The Wit Of Ronald Reagan ja B-puolella The Wisdom Of Ronald Reagan. Homman vitsi oli tietysti siinä, että kummankin puolen urat olivat tyhjät. Seuraava ideani oli siis tehdä tällainen levy. Soittelin Finnvoxiin ja kyselin mitä tyhjien urien kaivertaminen maksaisi. Maksoihan se, joten piti vielä vähän kehitellä asiaa ja päädyin täysin tyhjään levyyn, siis sellaiseen mikä tavallisesti oli yksipuoleisen levyn toisella puolella. Taas soitto Finnvoxille ja kyselin mitä tällainen maksaisi. Siellä pidettiin ideaa niin pöhkön hauskana, että lupasivat 300 kappaleen painoksen erikoisedullisella hinnalla. Varsinkin Jussilan Mika innostui ideasta.
Etiketit levyyn tietenkin tehtiin. A-puolella on ”Hiljaista Joulua” ja B-puolella ”Hiljaisia hetkiä kiireen lomaan”. Ihan oma koodisarjakin tätä varten keksittiin: HYKS-001. Kannet piirsi Nalle Virolainen. Tai tarkemmin sanottuna etukannen ja postikortin. Postikortin kuvaa käytettiin myös takakannessa. Erillinen postikortti tehtiin samasta kuva. Postikortti painettiin punaisella värillä, levyn kannet puolestaan sinisellä. Molemmat painohommat teki aina luotettava Tehokopiointi.
Nyt Hiljaisilla oli oma joululevy ja se piti saada jakoon. Tampereella jaoin sitä kaikille niille jotka tunsin ja jotka olivat vähänkään tekemisissä rockin kanssa. Muutaman ohjelmatoimiston sihteerit liikkuivat toden teolla, sillä heitä ei kuulemma kukaan koskaan muistanut. Muualle Suomeen oli kriteerit olivat hiukan kovemmat – postikulut kun kuitenkin piti maksaa. Hiljaisille joulukuussa tulleiden postimyyntitilausten mukaan pakkasin levyn. Kun levyjä vieläkin oli vähän jäljellä, niin yhtenä iltana otin 25 kappaleen boxin mukaan, kun menin YO-Talolle jollekin keikalle, ja jaoin levyjä siellä yleisölle. Kaikista kolmestasadasta levystä päästiin eroon ennen joulua.
Myöhemmin minulle selvisi kiertotietä, että levyn valmistus oli tuottanut tappiota Finnvoxille. Siellä ei oltu tarjousta tehdessä otettu huomioon, että heillä on olemassa vain yksi peilimatriisi. Siis se, joka laitetaan yksipuoleisten levyjen toiselle puolelle. He joutuivat tätä levyä varten teettämään toisen peilimatriisin. Finnvoxin hienosta pelihengestä osoituksena on, että paitsi että he eivät kysyneet voisinko maksaa lisää tuon ylimääräisen matriisin valmistamisesta, niin he eivät edes maininneet minulle, että lisäkustannuksia oli heille tullut.
Tämä levy on sellainen erikoisuus, että tästä on kysytty minulta useita kertoja. Onpa minua tämän levyn tiimoilta haastateltu kaksi kertaa ulkomaisia kirjoja varten. Toinen kirjoista käsitteli yleisesti erikoisia levyjä. Toinen kirja keskittyi pelkästään levyihin, joissa ei ollut ääntää. Lienee noita ei-ääntä-levyjä on sitten jonkin verran enemmän kuin Stiffin ja Hiljaisten julkaisemat.
Parin pikkulevyn jälkeen Jalla Jalla oli valmis tekemään pitkäsoittoa. Nyt oli tullut hiukan järki käteen, eikä bändiä enää raahattu Tampereelle asti. Kemissä oli vuonna 1987 avattu Tico Tico studio, jota pyöritti Ahti Kortelainen. Jallat olivat kuulleet studiosta kehuja, joten siellä päätettiin pitkäsoitto äänittää. Tico Ticostahan tuli aikanaan varsin kuuluisakin studio, sen jälkeen kun se vuonna 1994 muutti Kemin keskustaan ja alkoi äänittää metallibändejä, kuten Impaled Nazarene ja Sentenced. Mutta Jallojen LP äänitetiin siis vielä vanhoissa tiloissa, jotka sijaitsivat Ahti Kortelainen omakotitalon sivurakennuksessa. Paikat olivat ahtaat, kontrollihuone oli vain 2,20 x 2,40 metriä; soittopuoli sentään isompi. Budjetti oli pieni ja bändi nukkui tuolla studion lattialla yöt.
Jallat ja Ahti tulivat erittäin hyvin toimeen keskenään ja äänityksiä Tico Ticolla tehtiin jatkossakin. Niin ja olipa Ahti Jallojen Euroopan kiertueella miksaajana. Välit olivat sen verran veljelliset, että Tarkiaisen Jukka taisi kirjoittaa jokaiseen levyyn Ahdin sukunimen hiukan eritavalla väärin.
Levylle tuli Jalla Jallan biisien koko kirjo: reippaasta katurockista countryyn ja punkin saastumasta popista skahan. Hiljaislle tehtyjen seiskatuumiasten biisejä ei tietenkään laitettu LP:lle, mutta varhaisen omakustannussinglen biisit äänitettiin uusiksi; City Song alkuperäiselle aika uskollisen versiona, mutta Apartment Stories vääntyi nyt skaksi.
Kannet ja liitteen teki tuttuun tapaan Jallojen Jukka Tarikainen. Jukka äärimmäisen vaatimattomana miehen ei mihinkään merkinnyt nytkään omaa nimeään, mutta esimerkiksi etukannen ja takakannen valokuvaajat on tarkkaan kreditoitu (Seppo Kukkonen ja Jutta Reinman). Jalla olivat tässä vaiheessa saaneet keikkamyyjän, Hannu Korhosen, joka myi Hiljaisten bändeistä jo Alivaltiosihteeriä, ja Hannun yhteystiedot lisättiin kansiin.
Ennen kuin levyä alettiin tekemään Finnvoxilla, niin ajattelin että kun jo useampi sinkku on tehty, niin ehkä levyjä ei tarvitsisi tehdä levyjä listahinnoilla, vaan ehkäpä saisin jonkinlaisen firma-alennuksen. Niinpä soitin Finnvoxin keskukseen ja pyysin toimitusjohtajalle. Toimitusjohtaja oli paikalla ja pääsin esittämään asiani. Pienen ääneen pohdinnan jälkeen toimitusjohtaja etsi jotain papereita ja ilmoitti minulle sitten alennusprosentin. Kiitin kovasti ja olin tyytyväinen. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että kannattikin olla tyytyväinen. Toimitusjohtaja oli vanha isäntä, jota jo hiukan tönittiin syrjään eikä hänen toivottu ottavan osaa operatiiviseen toimintaa. Hinnoittelun on pitänyt mennä Risto Hemmille (muistaakseni), mutta kun en keskukselle esittänyt asiaani niin pääsin puhumaan toimitusjohtajalle, joka vieläpä oli sattumalta paikalla. Hän antoi minulle samanlaisen alennuksen, mikä isoilla levy-yhtiöillä oli. Finnvoxin reiluus tuli taas kerran esille, hintoja ei muutettu (tosin jatkossa ne ehkä nousivat hiukan enemmän kun muilla), eikä asiasta mitään minulle puhuttu. Kuulin koko jutun toisen käden kautta myöhemmin.
Matriisikaiverruksiksi LP:lle tulivat tällä kertaa A-puolelle ”Fast Nuts”, joka oli Jallojen omakustanne levymerkki. B-puolelle tuli ”… ja tästä ei sitten puhuta Junttilalle mitään!”. Tämä oli omaa kieroa huumoriani, eli itse tuon keksin ja levyyn laitatin.
Levy ilmestyi 22.4.1990. Tämä oli muuten aivan ensimmäisen Rovaniemeläisen bändin tekemä LP, eli omalla tavallaan historiallinen albumi. Kaupunki palkitsi yhtyeen omintakeisella tavalla tästä saavutuksesta. Bändin jäsenistä tuli Rovaniemen kaupungin virallisia katusoittajia kesäksi 1990 ja heille tästä jonkinmoinen korvauskin maksettiin.
Levy oli erinomainen – se oli pitkään oma suosikkini Hiljaisten Levyjen julkaisuista. Kriitikotkin pitivät siitä ja arviot olivat ylistäviä. Yksi hämmentävimmistä arvioista oli Rovaniemellä ilmestyvässä Lapin Kansassa, jossa 30.4.1990 melko pitkästi käsiteltiin levyä otsikolla ”Kaaoskitaraa ja kylmiä väreitä”. Siinä todetaan muun muassa näin: ”Kitaristi Jouko Hiltunen on säveltänyt suurimman osan kappaleista. Hänelle on aina ollut ominaista tehdä asiat vaikeimman kautta. Tyypillinen Hiltusen sävellys on kuin valokuvakollaasi, joka lähemmässä tarkastelussa paljastuukin tavalliseksi kuvaksi, joka on suurella vaivalla lavastettu näyttämään kollaasilta. Tai se on kuin japanilainen kala-ateria. Kala suikaloidaan pieniin osiin ja kootaan lautaselle tyylitellyn kalan muotoon. Jotenkin nämä sävellykset ovat kuin sävellysten peilikuvia. Sen täytyy liittyä siihen että Hiltunen on vasenkätinen.”
Onnistuin lisensoimaan levyn Britteihin, jossa sen CD:nä julkaisi Plastic Surgery Records. CD:lle laitettiin bonukseksi singlen Love Charging Battery / Ain’t Got No biisit. Brittijulkaisun myötä saatiin järjestetty myös Euroopan kiertue, jossa Englannissa Jallat soittivat yhdessä Doctor and the Medicsin kanssa. CD ilmestyi Briteissä toukokuun 1991 alussa ja Suomessa sain sen virallisesti myyntiin 14.6.1991.
Risto Nieminen on tehnyt kirja Rovaniemeläisen populaarimusiikin historiasta. Jalla Jalla käsitellään siinä ihan laajasti, mutta hassusti oikeastaan ainoa mitä tämä Pop Rovaniemi Rock kirja näkee aiheelliseksi kertoa ensimmäisestä LP:stä on ainoastaan että ”LP:n lisensoinnin kunniaksi levypomo Junttila tarjosi Rovaniemen pojille kiinalaisen lounaan tamperelaisessa ravintolassa.”
PS. Jukka Tarkiainen kommentoi tätä tekstiä Hiljaisten Levyjen Facebook-sivulle. Teksti ansaitsee tulla kopioiduksi tähän juttunkin:
”Albumin kannet on pääosin minun tekemiäni. Olin siihen aikaan innostunut sarjakuvamaisista käsikirjoitetuista fonteista ja suunnittelin niitä. Levyn etiketit ja sisäpussi ovat täynnä sarjakuva-vaikutteisia piirroksia ja näitä käsinkirjoitettuja fontteja. Sisäpussissa oli oma reseptini, jossa laulujen sanoista valittiin hienoja rivejä ja sekoitettiin niitä sarjakuvamaisen kuvituksen kanssa.
Jalla Jalla kävi äänittämässä Kemi Tico Tico studiolla useaan kertaan. Äänittäjä Arti Kortelainen on pätevä äänittäjä ja hauska veikko. Hän oli jo 80-90-lukujen vaihteessa äänittänyt hyvällä menestyksellä useita ulkomaillakin noteerattuja hevibändejä. Ja oli studiolla käynyt äänittämässä ainakin varhainen CMX ja kemiläinen koomikko Jope Ruonansuu. Jos oikein muistan, niin yritin kirjoittaa äänittäjämme Ahti Kortelaisen nimen levynkansiin aina tarkoituksella väärin. Välillä se oli Ahti Hortelainen. Välillä Ahti Korpelainen.”
Ensimmäinen graafinen Hiljaisten WWW-saitti. Ulkoasu vuodelta 1995. Tämä kuvakaappaus on ensimmäinen, joka Wayback Machine on tallettanut 24.12.1996.
Olin opiskellut tietojenkäsittelyoppia Tampereen Yliopistossa ja ollut IT-hommissa – tai ATK:ksi sitä silloin kutsuttiin – vuodesta 1984. 1993 firmamme muutti Tampereen Hervantaan aivan Teknisen Korkeakoulun viereen. Tuohon aikaan edes useimmilla isoilla IT-yrityksissä ei ollut yhteyttä Internettiin, vaan ainoat verkot mitä oli, olivat firmojen sisäisiä lähiverkkoja. Isoille asiakkaille saatettiin ottaa etäyhtyes modeemilla suoraan heidän keskuskoneeseensa. Tuolloin 1993 meidän firmassa oli kaveri, jolla oli erittäin hyvät yhteydet korkeakoululle ja firma pääsi liittymään Internetiin Korkeakoulun yhteyksien kautta. Tästä aukesi pieni taivas kaikille firman työntekijöille.
WWW ei ollut tuolloin vielä lyönyt läpi ja Gopher oli päivän sana. Se oli tavallaan WWW:n edeltäjä. Gophersaitteja pystyi selaamaan kuin myöhemmin WWW:tä, mutta ne olivat hakemistorakenteita, joissa teksti ja kuva rakenteet vuorottelivat. Niin ja sitten oli tietysti saitteja joissa oli pelkkiä kuvia, vaikkapa vähäpukeisista henkilöistä – nehän tietysti jälkiteiniä kiinnostivat.
Ehdin jo tehdä firman severille Hiljaisten Levyjen Gopher saitin, mutta ennen kuin julkaisin sen näin jotain täysin tajunnan räjäyttävää. Vuoden 1993 keväällä näin ensimmäisen kerran Mosaic selaimen, muutama kuukausi sen julkaisun jälkeen ja sen myötä World Wide Webin. Tämähän on kuin aikakausilehti verkossa, mutta paljon coolimpi, kun on linkkejä paikasta toiseen, oli oma ajatukseni. Sen jälkeen netistä etsittiin vain www-alkuisia saitteja, kaikki gopher.jotain.com olivat niin eilistä kuin olla ja voi. Selvisi, että WWW oli kehitetty jo 1990 CERNissä tieteellisiä artikkeleja varten. Mutta vasta kunnon selaimet, kuten Mosic tai Netscape löivät sen läpi laajemmin. Tähän jännittävään maailmaan oli päästävä!
Aluksi minulla on nettiyhtyes vain töistä, mutta pian ostin sen myös kotiin. Yhteyden tarjosi Sci.Fi Communications, joka oli teekkarikavereiden perustama firma, joka aluksi myi vain nettiyhteyksiä. Niin ja mistään kiinteästä yhteydestähän ei ollut kyse vaan modeemiyhteydestä. Illalla kun normaalit puhelut lankapuhelimella oli puhuttu, vedin piuhan työpöydältä puhelimelle, käynnistin modeemin, alkoi ihana sirinä jonka päätyttyä pääsi nykynäkemyksellä tolkuttoman hitaalla yhteydellä nettiin. Silloin se kaikki oli kuitenkin aivan maagista.
Vuoden 1998 versio, joka syntyi ensimmäisen isomman uudistuksen jälkeen.
Heti yhteyden saatuani aloin suunnitella Hiljaisten nettisaitin pystyttämistä. Kyselin Sci.Fi:stä, kuinka moinen onnistuisi. He miettivät hetken ja kertoivat että onnistuu heiltä ja maksaa vain tämän ja tämän verran. Hiljaisista Levyistä tuli Sci.Fi:n ensimmäinen yritysasiakas ja ensimmäinen Suomalainen levy-yhtiö jolla oli nettisivut. Tämä tapahtui loppukesästä 1995. Ensin tekstipohjaisella pääsivulla ja pian joulukuussa 1995 graafisena. Grafiikat ensimmäiseen versioon teki Poko Rekordin graafikko ja kannentekijä Kari Lahtinen. Pian Internetsivuja alettiin tallettaa laajasti historian keräämistarkoituksessa archive.org:in toimesta loppuvuodesta ja ensimmäinen talletettu versio Hiljaisten Levyjen sivustosta on jouluaatolta (!) 1996.
Hiljaisten Levyjen asioiden lisäksi laitoin serverille punkhistoriikkilehteni Figure Headin materiaalin, josta muodostui PunkNet77-sivusto. Tuohon aikaan ei hakukoneita vielä ollut olemassa ja tieto hyvistä nettisivuista liikkui erilaisissa keskusteluissa ja listoissa. Näitä tein Hiljaisten sivuille omasta mielestäni varsin kattavan linkkilistan. Lisäksi kun sähköposteja alkoi yhdellä jos toisella olla, jos ei muuten niin oppilaitoksen kautta, ja kun sähköpostiosoitteita ei löytynyt mistään, niin aloin pitämään Suomirockin ”sähköpostipuhelinluetteloa” Hiljaisten serveillä.
Vaikka olinkin aivan ensimmäisiä, niin toinen varhainen ja tärkeä Suomen rocksivusto oli Jarmo ”Latvis” Latva-Äijön Rock-Data. Se esitteli mittavasti koko Suomen rockscenen ja sen linkkisivusto löytyivät pitkään kaikki Suomalaiset bändit joilla oli jonkinlainen nettisivusto olemassa. Sieltä löytyivät myös normaalit postiosoitteet ja muut yhteystiedot studioihin, mediaan, keikkamyyjiin, jne. Väitän, että minä ja Latvis olimme ne, jotka toivat netin Suomaliseen rockbussinekseen.
Tuolla ensimmäisellä graafisella versiolla mentiin vuoteen 1998 asti, jolloin tein ison uudistuksen saitille. Uuden grafiikan ja sivujen html-koodin pohjan teki Hiltunen, johon olin tutustunut Laskuvarjourheilu fanzinen kautta. Sivusto oli nyt kaksikielinen ja sisälsi kaiken vanhan lisäksi paljon arkistomateriaalia bändeistä: valokuvia, levyjen kansia, biisien sanoituksia ja jopa ääninäytteitä. 2000-luvun puolella hakukoneet alkoivat yleistyä. Ensi Yahoo, joka oli pitkään toiminut linkkilistoja ylläpitämällä alkoi tarjota varsin rajoittuneita hakutoimintoja. Sitten tuli AltaVista, joka oli muutamia vuosi de-facto hakukone. Pian hakunoita oli pilvin pimein. Hakukoneet tekivät tarpeettomaksi Hiljaisten saitilla olevat linkkilistat ja sähköpostiosoitteiston.
Kakkosversion kielivalinta sivu, joka näytettiin ennen pääsivua. Tämä sivu myös latasi perusgrafikan.
2000-vuosikymmenen puolenvälin tietämissä Hiljaisten toiminta alkoi hidastua selvästi. Uusia julkaisuja tuli enää muutamia vuosittain. Itse elin niin sanottuja ruuhkavuosia ja into koko hommaan oli välillä aika koetuksella. Myös nettisivujen ylläpitäminen jäi täysin paitsioon. Ainoastaan myytävien levyjen listaa tuli ylläpidettyä.
Kun 2010-vuosikymmenen puolessa välissä toiminta taas selvästi elpyi. Lapset olivat lähteneet kotoa, raha-asiat olivat kunnossa ja aikaa oli. Aloin miettiä, että kuinka saisin nettisivut taas ajan tasalle. Vanhojen päivittäminen ei tuntunut enää mielekkäältä, kun ne olivat niin ajastaan jäljessä ja sisällönhallinta pohjaiset julkaisujärjestelmätyyppiset alustat tekivät tuloaan. Tutkin useammankin kerran mitä oli tarjolla, mutta en saanut aikaiseksi tehdä tarvittavaa uudistusta. 2015 sain sentään sen verran aikaiseksi, että vanhan hiljaiset.sci.fi tilalle rekisteröin hiljaisetlevyt.com:in ja laitoin sen osoittamaan vanhoihin sivuihin.
Lopulta vuonna 2019 Nuorisopalatsin Kari Smolander, jonka kanssa olin useammankin kerran puhunut että jotain-pitäis-tehdä, sanoi että hän voi tehdä uudet sivut WordPressillä. Tarjous oli aivan liian hyvä, että olisi ohittanut sen. Pohjamateriaalin tekeminen vei minulta kuitenkin aikaa hiukan pidempään kuin alun perin tarkoitus ja uudet sivut saatiin julki tammikuussa 2020. Ilman Karin lempeää painostusta olisi homma venynyt ehkä vieläkin pidemmälle. Lisäksi Kari vielä hoiti sen, että Hiljaisille luotiin oma Facebook-sivu – tähän asti olin hoitanut Hiljaisten asiat omalla Facebook seinälläni. Lisäksi uusi saitti linkitettiin Facebookin niin, että kun julkaisin jotain saitilla, niin se tuli näkyviin myös Facebookiin.
Nyt ollaan siis kolmannessa isommassa versiossa Hiljaisten nettipreesenssissä. Nyt on palattu pelkkään Suomen kieleen ja rajaus on että saitti käsittelee vain Hiljaisten Levyjen asioita. On uudet julkaisut ja muut uutiset, sekä blogipuolelle kirjoiteellaan Hiljaista-historiaa – josta tämäkin artikkeli on yksi osa.
Johnny Spunkyn kolmas ja viimeiseksi jäänyt levy Hiljaisille äänitettiin toukokuussa 1990 Viialassa Heikki Pelosen Akaan MR-Studiossa. Tuttuun tapaan Juha soitti ja lauloi kaiken itse sekä ohjelmoi rumpukoneet. EP:lle tuli neljä biisiä, jotka olivat: Flagshirt, Mister Real Cool, Cherish It Gently (Snake In Your Room) ja Labourcamp Throughtcrime.
Kannet tehtiin tuttuun tapaan Kaarsalon perheen yhteisvoimin. Juhan veli Simo piirisi grafiikan ja äiti Liisa vastasi ulkoasusta. Levyt tehtiin nyt Finnvoxilla. Riihimäen Äänitetuotanto lopetti toiminnan 6.6.1990, joten tutusta kaiverrus MTV/For ja painatus Riihimäki piti luopua. Muistan kun pari päivää tuon lopettamisilmoituksen jälkeen ajoin Riihimäelle ja hain loput nauhat mukaani, otin myös puristusmatriisit, joista ei ollut kuin riesaa tulevissa muutoissa ja jossain välissä heitin ne kaikki roskiin. Edes yksi olisi pitänyt säästää muistoksi. Finnvoxille siirtyminen oli kyllä pidemmässä juoksussa onni, sillä laatu parani ja siellä oli todella mukavaa väkeä töissä, joihin oli ilo tutustua. Finnvox suhtautui Hiljaisten tapaan tehdä matriisikaiverruksia todella innostuneesti ja jonkun myöhemmän levyn kohdalla soittivat ja kysyivät, että eikö tähän tulekaan kaiverrusta kun ei kirjeessä ollut mainintaa. Se sitten keksitiin siinä soiton aikana. Tähän Mutatio Vitalis EP:hen kaiverrettiin A-puolelle ” My Third Coming” ja B-puolelle ”In Seven Inch Form”.
Johnny tyyli oli hiukan muuttunut ajan saatossa ja sitä Suicidea mihin olin ihastunut, oli mukana vähemmän. Tuskin tuo Suiciden väheneminen oli syy, mutta levy tuntui menevät kokonaan ohi niin kriitikoilta kuin yleisöltä. Juhan kanssa puhuttiin LP:n tekemisestä ja sille haettiin Elävän Säveltaiteen Edistämiskeskuksen (ESEK) tuotantotukea, mutta sitä ei saatu. Se ei vielä lopullisesti haudannut projektia, mutta sitä siirrettiin. Juha Kaarsalo oli hieno ja mukava mies, mutta tykkäsi olla omissa oloissaan, eikä pitänyt itsestään ääntä. Keikkoja hän teki vain muutamia. Bändiäkin hän kokosi, mutta se hajosi noin vuoden jälkeen. Eikä tuo yhtyekään montaa keikkaa tehnyt. Jotenkin homma vaan hiipui ja innostus tuntui katovan. Varsinaisesti ei koskaan ääneen sanottu, että antaa homman olla, mutta ei vain enää soiteltu. Juha itse aktivoitu 1990-luvun puolivälissä ja julkaisi omakustanteena Shades Of Things To Come CD:n. Muistaakseni Juha ei edes tarjonnut tuota CD:tä Hiljaisillle julkaistavaksi. Hyvät muistot jäivät kuitenkin tästä kolmen EP:n mittaisesta taipaleesta.
Alice in Wastelandin siirtyminen Pokolta Hiljaisille tapahtui niin, että eräänä päivänä Hiljaisten postilokerossa oli demokasetti, jossa yhtyettä tarjottiin Hiljaisille. Oli erittäin hämmästynyt. Bändi oli tehnyt loistavan albumin – ainakin minun mielestäni – Pokolle ja ura näytti minusta nousujohteiselta, kuinka ne nyt halusivat ottaa askeleen tai useammankin taaksepäin ja tulla meidän pikku merkille. Hetken ihmeteltyäni totesin, että kyllä tässä on parasta mennä käymään Epen juttusilla ja selvittää hiukan missä ollaan menossa.
Epelle sitten kerroin, että yhtye tarjosi itseään meille ja sanoin samalla, että en tietenkään ota yhtyettä jos Epellä on jotain sitä vastaan. Epe sanoi, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan, mutta että minun kyllä kannattaisi harkita otanko yhtyettä, sillä se oli melko hankala tapaus. Epe kertoi muutamia enemmänkin hauskoja tarinoita, muun muassa siitä kuinka yhtye oli esiintynyt Kokoomus-nuorten tilaisuudessa ja kertonut siellä mielipiteensä kyseisestä puolueesta, eikä se ollut kovin mairitteleva. Todelliseksi kynnyskysymykseksi oli kuitenkin noussut kustannussopimuksen tekeminen. Siihen kun ei nimiä saatu alle oli lopputulos välirikko.
Mietiskelin asiaa pari päivää ja totesin, että houkutus tehdä levy Alice in Wastelandin kanssa oli liian suuri, joten vastasin bändille, että eiköhän tehdä levy. Minulla ei koskaan ollut isompia vaikeuksia bändin kanssa. Hoidin asioita Smolanderin Karin kanssa ja kun Karin hiukan töksöön tyyliin tottui, niin homma meni ihan OK. Välillä kyllä tuntui, että bändi haluaa sopia liiankin tarkasti asioita ja tsekata, että varmasti hommassa ei ole mitään epäselvää. Tämä tuntui minusta hiukan kummalliselta, kun olin tottunut siihen, että isot linjat sovitaan kättä puristamalla ja sen jälkeen hoidetaan käytännön ongelmat kun niitä tulee. Ei Alicenkaan kanssa tarvinnut toki mitään sopimuksia kirjoittaa. Yhdenkään artistin kanssa en muuten ole koko uran aikana sopimuksia kirjoitellut. Molemmin puoli on kaikkien kanssa aina pidetty mitä on luvattu.
AiW:n kanssa siis lyötiin kättä päälle ja ensimmäiseksi singleksi sovittiin Bleeding. Kappale on alun perin Kari Smolanderin käsialaa ja melko vanha. Markus Latvala työsti sitä singleä varten uusiksi. Bändi äänitti singlen Jyväskylässä Niemen Jussin studiolla. Kansia kun alettiin tekemään, niin bändiltä tuli valokuva kantta varten jossa nainen makaa lattialla. Etukannan kuvan on ottanut yhtyeen laulusolisti Pikke Paananen, kuka kuvassa on siitä ei tietoa. Takakannessa on pieni bändikuva, jonka Anssi Männistö otti Tulliklubin keikalla takahuoneessa. Single kaiverrettiin Finnvoxissa 11.9.1990 ja julkaisupäivässä kuukausi ja päivä vaihtoivat paikkaa, eli single ilmestyi kauppoihin 9.11.1990.
Erittäin merkittävää Hiljaisten Levyjen kannalta on, että tämä oli ensimmäinen levy, jonka julkaisijana ei enää ollut Hiljainen Kulttuuriyhdistys ry., vaan Hiljainen Oy. Tosin etikettipohjaan jäi vielä tässä levyssä Hiljainen Kulttuuriyhdistys, sitä ei älytty kiireessä vaihtaa. Levyjä alkoi tuolloin ilmestyä niin paljon, että rahaliikenne alkoi hiukan hirvittää. Homma piti saada tukevammalle pohjalle ja ihan vain varmuuden vuoksi sellaiseksi, että jos kävisi tosi kehnosti, niin oma omaisuus ei menisi. Kaveripiirissä kyselin löytyisikö halukkaita osakkaiksi. 100 markkaa maksoi yksi osake ja yllättäen halukkaita löytyi useampikin ja muutamat merkitsivät useammankin osakkeen. Itse merkitsin 80 osaketta. Kaikkiaan osakkeita oli alku vaiheessa 240 kappaletta.
Alice in Wasteland oli saavuttanut aika paljon nimeä Ruotsissa Poko LP:llä, joten vientiponnisteluja sinnepäin tehtiin. Lähetin singleä useammalle radioasemalle ja tietämiini Ruotsalaisiin pienlehtiin. Fanzineiden kautta minuun otti yhteyttä Tukholmalainen kaveri, joka kirjeessään kertoi olevansa suuri Alice In Wasteland fani ja että hänellä on pieni distro. Sovittiin sitten kirjeitse, että kun tulen käymään Tukholmassa niin tavataan. Kävin läpi kaikki tietämäni Tukholmalaiset levykaupat ja sain sovittua yhteensä parin boxin myynnistä singleä, eli matkakin tuli melkein rahoitettua. Siispä laivaan.
Tukholmassa sitten tapasin tämän innokkaan kaverin kahvilla. Aikamme kun siinä jutusteltiin ja kerroin että minä yritän saada singleä lisensoitua Ruotsiin. Pian päädyimme siihen, että kaveri perustaa oman levymerkin (Spinnin’ Round Records) ja sen ensimmäinen julkaisu on tämä single. Lisää ideointia kuinka homma saadaan tehtyä mahdollisimman halvalla ja ratkaisu oli, että kaveri teettää omat kannet ja etiketit ja käytetään Hiljaisten valmiita puristusmatriiseja. Rahoista sovittiin, että kaveri maksaa ennakon levyistä, minä hoidan levyjen prässäyksen, toimitan ne Tukholmaan ja parin kuukauden päästä kaveri maksaa loput minulle. Kättä päälle ja homma näytti hienolta. Levy valmistuivat, ne lähtivät Ruotsiin ja kaveri pussitti ne kansiin, joissa Smolander soittaa kitaraa. Kansia on painettu ainakin neljälle eriväriselle kartongille.
Pari kuukauden päästä lähestyin kaveria kirjeellä ja kyselin, että kuinka menee. Levyjä oli mennyt jonkin verran, mutta muuten ei todellakaan mennyt hyvin. Kaveri kärsi vakavasta munuaissairaudesta ja oli juuri menossa leikkaukseen. Hänen isänsä luovutti toisen munaisensa pojalleen. Sovittiin, että katsellaan asiaa uudestaan puolen vuoden päästä. Jossain välissä tuli kirje, että hän oli pari kuukautta kotona, mutta että oli menossa uudestaan sairaalaan ja että katsottaisiin tilannetta pari kuukauden päästä. Mitään ei kuulunut pitkään aikaan ja kirjoittelin kysyäkseni kuulumisia. Pojan isältä tuli vastaus, jossa kertoi poikansa kuolleen. Munuaissiirto, eikä sen jälkihoito ollut auttanut asiaa. Rahojen tai loppujen levyjen perään en hennonut kysellä.
Bid vientiseikkailujen myötä Bleeding päätyi vuonna 1991 Kreikkalaisella Random Relations Part 2 (Elfish ELF009) kokoelmalla.
Suoranaisesti ei liityn levyn julkaisuun, mutta aina välillä tulee ihmeteltyä kuinka nämä levyt leviävät ympäri maailmaa. Muutamia vuosia sitten Tomi Riionheimo lähetti valokuvan Thaimaalaisesta levykaupasta, jonka käytettyjen levyjen hyllyssä oli Hiljaisten painos Bleeding singlestä. Kuinkakohan sekin on maailman toiselle puolelle päätynyt.
Godzilla’s Bazooka EP:lle päätettiin seuraavana vuonna tehdä jatkoksi single, kun tuntui, ettei bändi ihan vielä ole albumikunnossa. Sen verran tulevaa pitkäsoittoa jo ajateltiin, että levyn kolmesta biisistä kaksi oli covereita. Tähän aikaan kun Hiljaisilla oli aika ehdottomana periaatteena, että samoja biisejä ei löytynyt pikkulevyiltä ja pitkäsoitoilta, joten haluttiin säästää omia biisejä pitkäsoitolle. Haluttiin pitää seiskatuumaisten arvostus korkealla.
A-puolelle valikoitu Billy Niemisen säveltämä ja sanoittamana Blind Man. Sillä soittaa vierailevana artistina viulua Eeva Levä. Kääntöpuolelle tulivat Garbagemenin versiot Sex-Gang Childrenin Song & Legendistä ja Link Wrayn Comanchesta. Sitä en muista, että mikä idea siinä oli, että Comanchea ei mainittu kansissa tai etiketissä, vaan se tehtiin ikään kuin piilobiisiksi.
Kannet tehtiin jossain toisessa painossa kuin Tehokopiossa, koska Tehokopio oli nimeen omaan kopiopaino ja painoi kopiopaperille ja Billy halusi kannet kirkkaalle paperille. Billy hoiti kansien painatuksen ja kansista tuli normaalia isompia. Ei mitenkään iso ongelma, mutta ne eivät mahdu normaalien suojamuovien sisään.
Takakanteen tuli A-puolen biisin teksti ja iso liuta teknisiä tietoja. Nuo tiedot ovat Billyn huumoria ja eivät tietenkään pidä paikkaansa. Takakannessa lukee muun muassa: ”Recorded at 706 Union Avenue, Memphis. Ten.” ja “Both tracks taken from the album ‘High Schools Rock-a-billy Hellcats’ on Hiljaiset Levyt”. Kansien sisäpuolelle yhtye kirjoitti taas kerran tussilla erilaisia viestejä. Levyn mukana tuli ”liitteenä” Saniteettipussi, joita Billy on onnistunut jostain pöllimään 500 kappaletta.
Etiketeissäkin jatkettiin edellisen Garbagemnin julkaisun linjaa, toisella puolella oli kuva ja toisella puolella tekstit. Matriisikaiverrukset levyssä olivat: A-puoli ”Silk splatterpunks eating cosmic meatballs!” ja B-puoli: ” Bad taste, silk people.” levy ilmestyi 24.8.1990.
Tämä levy oli aika vaikea tapaus saada valmiiksi. Melko pian mainion ensimmäisen EP:n jälkeen oli tarkoitus tehdä toinen EP. Bändi meni Teemu Horton studioon Salossa, Horto oli tässä vaiheessa jo mukana bändissä, ja äänitti vuonna 1989 tuon suunnitellun EP:n. Vesa Vahtera ja Tero Teränen lähtivät sivariin ja Teemu jäi tekemään päällekkäisäänityksiä ja miksailemaan biisejä. Teemu hieroi ja hiero ja kun nauha jo alun perin oli vanha, kävi niin, että se kului käyttökelvottomaksi. Piti kehittää äkkiä varasuunnitelma.
Teemu soitti Vesalle ja Terolle Jyväskylään, jossa kaverukset suorittivat siviilipalvelusta, että seuraavilla lomilla pitäisi tulla studioon ja äänittää edes pari biisiä, jotta saadaan single aikaiseksi. Vesa luuli että Teemu pelleili. Ei pelleillyt ja uusi aika saatiin aikanaan sovitettua kalentereihin ja Horton studiolla äänitettiin kaksi uutta biisiä, ei niitä jotka oli alun perin suunniteltu EP:lle. Uusi sessio tehtiin vähän hutaisten, jotta homma saatiin nopeasti pois alta ja tämä on jäänyt harmittamaan Vesaa, sillä Vesan mielestä Proud Of Being Myself on GLM:n paras biisi ja nyt siitä tuli soundeiltaan melko kehno. No kyllä se muille kelpasi ja esim. Noise For Heroes kehui sen kunnolla.
Singleen ei tullut A- ja B-puolta vaan 1- ja A-puolet. Lisäksi biisit ovat eri järjestyksessä etu- ja takakannessa; näinkin haluttiin häivyttää sitä kumpi on varsinainen paraatipuoli. Matriisikaiverruksista asia toki selviää, sillä siellä on lainaus joka jatkuu puolien yli. A-puolen (Proud Of Being Myself) kaiverrus on “Multitude of celestial voices will sing round about you …” ja 1. puolella lause jatkuu “… and the earth shall smell of roses evermore”. Lainaus on niinkin mielenkiintoisesta lähteestä kuin Zap lehden 0 numerosta, ja sieltä Robert Crumbin sarjakuvasta Mr. Natural in Death Valley.
Jarkko Jokelainen teki taas kannet ja liittelehdykän. Kanteen ja lehdykän etusivulle valokuva kopioitiin kopiokoneella lähes mustavalkoiseksi. Liitteessä ei täysin avata sitä miksi levy oli myöhässä, mutta pahoitellaan sitä että se ilmestyi vasta nyt ja että se on single eikä EP. kannet painoi tuttuun tapaan A3 kartonkiarkeille Tehokopiointi ja minä leikkailin ja liimailin niistä pahvikotelot.
Ei nyt liity ihan suoraan tähän julkaisuun, mutta juuri tämän ajankohtaan: Hiljaisten homma oli mennyt sen verran isommaksi, että kirjanpitoa ja muuta taloutta varten tarvittiin joku joka niistä jotain ymmärtäisi. Ratkaisin asian, niin, että kun Tampereen Yliopistossa oli taloustieteiden tiedekuntakunta, niin ajattelin, että kyllä siellä varmaan on myös rokista kiinnostuneita. Tein ilmoituksen Boomin ilmoitustaululle, jossa levy-yhtiö haki talousosaajaa, huimia seikkailuja ja hyvää menoa luvattiin, rahaa ei niinkään. Ilmoitukseen vastasi tasan yksi henkilö. Mutta enempää ei tarvitakaan, kun henkilö on juuri se oikea. Rainer ”Raikka” Vallius astui tämän levy kohdalla mukaan Hiljaisten Levyjen seikkailuihin ja on mukana edelleen. Taas kerran yksi mahtava ja elämän kestänyt ystävyyssuhde alkoi Hiljaisten Levyjen ansiosta.
Tämä single äänitettiin samalla tavalla kuin Alivaltiosihteerin toinen LP. YO-talolla äänitettiin pohjat suoraan Sound Consulting studioon vedetyillä piuhoilla ja miksattiin hiukan myöhemmin siellä. Single äänitettiin sunnuntaina 19.11.1989. Äänittäjänä hääri tuttuun tapaan Timo ”Soija” Mesimäki. Pian singlen äänityksen jälkeen Satu Kurvinen sai kuulla, että hän pääsisi ensi kesänä matkaoppaaksi, joten tämä levy jäi Sadun viimeseiksi levytykseksi. Satu itse on levystä todennut: ”Opin juuri laulamaan. Viisi vuotta siinä meni. Pidän tätä onnistuneimpana levytettynä tulkintanani. Muistan kuitenkin huolehtineeni, että joskos Manu suutahtaa.” Viimeisen keikkansa Satu teki 15.5.1990 Ruovedellä ja uusi laulusolisti Matti Toivonen (ex- Mur Murr, Dog Eat Dog) aloitti 24.5.1990 Kuopiossa. Tästä eteenpäin Sadun nimi esiintyi edelleen levyissä, mutta nyt tittelillä kunniajäsen.
Mauno Henrik Koivisto biisin synnystä Simo Frangén kertoo: ”Koivisto oli tuolloin toista kautta presidenttinä ja hän oli tunnettu siitä, että hän muotoili mielipiteensä niin moniselitteisesti, ettei pirukaan ottanut selvää, mitä mieltä hän oli. Keskustelimme tästä tematiikasta Pasin kanssa ja totesimme, että Manuhan on ”jyrkkä ehkä” –miehiä. Minä kirjoitin lopullisesti tekstin, mutta merkitsimme sen meidän molempien nimiin. Harvassa muussa rock-kappaleessa on mainittu yhdeksän suomalaisen presidentin etunimet.” Pasi Heikura puolestaan muistelee sovituksellisten ratkaisujen syntyä: ”Lainasin Jukka Mikkolalta ennen studioon menoa neliraiturin, sekä lelu-urut ja painuin treenikämpälle muutamaksi päiväksi kokeilemaan, mitä hauskaa keksisin kolmeksi minuutiksi neljää nuottia jumputtavan bassokulun päälle.”
B-puolen Alivaltiosihteeri kappaleen kertosäkeen ajatus siitä, että Alivaltiosihteeri on hidas mutta kankea on napattu suoraan toimittaja Pasi Kostiaisen kirjoituksesta, jossa hän arvioi jotain Alivaltiosihteerin hengentuotetta. Sävellyksessä simppeliin laulumelodiaan on yhdistetty äkkiväärä soittopohja.
Levyn kaiversi For Oy:llä Tom Korttila. A-puolen matriisiin tuli teksti ”Te olette meidän paras yleisö konsanaan …” ja B-puoli jatkoi lausetta ”… ja me todella tarkoitetaan sitä”. Etiketeissä Mauno Henrik on vaihtunut B-puoleksi ja Alivaltiosihteeri A:ksi. Enpä muista että tämä olisi ollut tarkoituksellista.
Biisiä varten kehiteltiin mainosjuliste ”Mauno Koivisto tapettiin”, jonka idea oli, että Koivistosta olisi tehty seinätapetti. Pasi Heikura oli yöllä levittelemässä julisteita ympäri kaupunkia ja yhden ilmoitustaulun kohdalla julistetta kiinnittäessään huomasi kauhukseen takanaan poliisi. Tämä tarkkaili mitä Pasi teki ja tuli lukemaan julistetta. Pasi oli suht varma, että tästä ei hyvä seuraa, mutta poliisi toivotti julisteen luettuaan vain hyvää yötä.
Tälläkin biisillä yhtye pääsi televisioon, TV2:n Rockstop ohjelmaan. Ohjelmassa yhtye esiintyy puhujapöntöistä ja biisin jälkeen heitä haastattelee Heli Nevakare, joka oli pukeutunut pukuun.
