Oli levy-yhtiöiltoja varmaan järjestäneet vaikka ketkä, mutta minä varastin tämän idean Stiff Recordsilta – iso idoli kun se minulle oli. Tupa täyteteen oman tallin bändejä, kunnon bileet pystyyn ja siinä ohessa myytäisiin kasoittain levyjä.
Tampereella oli 1987 kunnon keikkapaikat kortilla ja ihan vielä ei oltu niin isoja, että oltaisiin YO-Talolle päästy – seuraava ilta olikin jo sitten siellä. Sopivaa paikkaa etsittiin ja kävi ilmi, että Alivaltiosihteeri oli soittanut pari kertaa Pirkanhovissa. Pirkanhovi oli vanha vähän sellainen työväentalo mallinen rakennus Tuomiokirkon lähellä Juhannuskylän kaupunginosassa. Siellä oli juhlasali, jonka päässä oli korotettu esiintymislava, hiukan teatterimallinen. Mesenaatti ry. niminen yhdistys oli sopinut paikan kanssa, että he järjestivät siellä kerran viikossa keikkoja. Heihin siis yhteyttä, sovimme päivämäärästä (20.5.1987) ja siitä kuinka ison prosentin lipputuloista saisimme. Illan bändeiksi sovittiin Alivaltiosihteeri, Maaseudun Tulevaisuus ja Johnny Spunky. Kaikki siis näytti hyvältä – tähän asti.
Keikkajärjestämisen raadollisuus ja riskit tulivat tutuksi kovinkin tutuiksi illan edetessä. Yhdistyksen takana oleva pariskunta paljastui puhdasverisiksi hipeiksi, kuten heidän ystävänsäkin. Asioiden hoito oli kovin epäorganisoitunutta ja kaverit tuntuivat olevan aika ajoin aika pihalla. Keikkapäivä koitti ja soundcheckin aikoihin alkoivat ensimmäiset ongelmat: minä ja bändit olimme paikalla, mutta ovi oli visusti lukossa eikä ketään paikalla. Puoli tuntia sovitun ajan jälkeen pariskunnan ystävä saapuu paikalle, ihmettelee tilannetta meidän kanssamme ja poistui etsimään pariskuntaa. Näillä oli ainoa avain. Pariskunta ilmestyi lopulta, mutta heitä etsimään lähtenyt ystävä puolestaan katosi. Ovi saatiin lopulta auki ja paikan kamat paljastuivat muuksi kuin oli sovittu. Soittokelpoinen viritys saatiin kuitenkin aikaiseksi.
Bändien keikat menivät hyvin. Johnny Spunkyn keikka oli yksi harvoja, joita mies koskaan teki ja ainoa jonka minä näin. Maaseudun Tulevaisuus oli erittäin energinen ja Jaakon seisoviltaan rummuttaminen teki vaikutuksen kaikkiin paikalla oleviin. Alivaltiosihteeri oli saanut kehiteltyä livehommansa valmiiksi: Puvut ja solmiot sekä rusetit olivat jo asusteena ja biisien väleissä heitettiin hyvää huumoria ja hassuja välitemppuja.
Huomasin jo illan aikana, että järjestäjä pariskunta humaltui huomattavasti. Kun sitten keikkojen jälkeen lähdin hakemaan rahoja bändeille, niin minulle ilmoitettiin naisen toimesta että kassa oli varastettu. Hippipariskunnan miespuolinen jäsen raivostui tästä ja pian naispuolinen jäsen muistikin vieneensä rahat kotiin turvaan. Tytön haettua rahat isäntä alkoi ns. leipoa tätä kunnolla turpaan. Minä ja bändit menivät väliin ja tilanne saatiin rauhoitettua. Lopulta rahat saatiin jaettua – hiekkapihalla veren valuessa hippitytön nenästä rahoille. Väkeä ei ollut niin paljon kuin oli toivottu, vaikkakin aivan riittävästi, että homma näytti aivan oikealta tapahtumalta. Nippu verisiä seteleitä ei aivan riittänyt kaikkiin bändien kuluihin, joten kaivoin omaa lompakkoani ja maksoin Hiljaisten Levyjen puolesta loppuja kuluja omistaan.
Loppuillan episodi sai minut päättämään, että en järjestä tällaisia iltoja enää ikinä. Se päätös ei pitänyt kuin puoli vuotta, mutta sanomattakin on selvää, että seuraavia Hiljaisia iltoja Mesenaatti ry. ollut mukana järjestämässä.
