Tästä tuli kovin erilainen teksti kuin muista. Kun aloin valmistella tätä kymmenen julkaisun settiä, niin laitoin Pasi Heikuralle viestiä, että olisi käyttöä muistoillesi Juhannus Las Vegasissa tekemisestä. Sitten aloin kirjoitella tekstiä omien muistikuvieni ja löytyneiden faktojen pohjalta. Lähetin sen sitten Pasi Heikuralla kommentoitavaksi. Pasi kertoi, että hän on edennyt oman tekstinsä kanssa aika pitkälle, että odottele vaan, kohta tulee. Kun teksti tuli, niin sen sijaan, että olisi tullut muutamia muistoja, tulikin täysin valmis artikkeli. Siinä oli minulle uutta faktaa, esim. Rocket Records neuvotteluja en joku tiennyt tai olin ne unohtanut. Lisäksi Pasin tekstissä oli aivan toisenlainen ote kuin omassani. Pähkin, että kuinka saan näistä järkevän yhden tekstin. Jos olisin yrittänyt upottaa Pasin tekstiä omaani, niin olisin joutunut tekemään sille paljon väkivaltaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että julkaisen molemmat, enkä edes yritä yhdistellä niitä. Siinä on kaksi totuutta ja kaksi näkemystä, kummassakin on sellaista tietoa, jota ei toisessa ole. Toivottavasti olette samaa mieltä, että tämä oli oikea ratkaisu.
Ensin Pasi:
Joulukuussa 2014 aloimme Jahnukaiset-yhtyeen jäsenten keskuudessa laskeskella, miten paljon levyttämätöntä materiaalia yhtyeellä oli ohjelmistossa. Edellinen levy Neljä esinettä oli ilmestynyt vuonna 2010, joten tallentamattomia kappaleita oli kertynyt jo aika monta harvan mutta tasaisen keikkailun myötä.
Koska edellisestä levytyksestä oli jo aikaa, motivaatio keikkojen tekemiseen levyn promotointimielessä ei ollut huipussaan, vaikka kesällä oli käyty juhlallisesti Porin Jazzissakin soittamassa katulavalla.
Mutta syksyllä kaikille maailman yhtyeille tyypilliseen tapaan hiljaiset ajat tuottivat ajatuksia orkesterin uudistumisesta, olihan Jahnukaisten perustamisvuodesta 1995 jo lähes 20 vuotta aikaa. Tuleva juhlavuosi antoi myös kimmokkeen yhdistetystä levynjulkistus- ja synttärikeikasta.
Kesän mittaan keikoilla oli alettu soveltaa varovaisesti soolojen pituuden vapauttamista. Tähän mennessähän Jahnukaisten perusideaan kuului, että kukin soitti sooloa juuri sen neljä tai kahdeksan tahtia, mitä oli sovittu. Tämä kaavamainen sääntö koettiin ajoittain rajoittavana, lyhyillä sooloilla perälauta ehti jo tulla ennen kuin soolon ideaa pääsi kehittelemään.
Muutakin uusiutumista pohdittiin sähköposteissa, mikä tuotti raskaita kymmenien viestien ketjuja, joissa joskus päästiin asioissa eteenpäin, mutta aina saatiin jäsenistön tunteet pintaan. Keskustelut olivat toisinaan raskaita, mutta toisaalta ne kertoivat intohimoista, joka kaikilla oli omalaatuista musiikkia luovaa yhtyettään kohtaan.
Oman tasonsa Jahnukaisten musiikin tekemiseen aiheuttaa jatkuvasti se, että yhtyeellä ei ole valmista genreä tai esikuvia tukenaan. Tavallaan soitamme jazzia, mutta musiikkimme ei saa kuulostaa olemassa olevalta jazzilta, vaan joltain ”jazzilta toisesta ulottuvuudesta”. Toisaalta musiikin pitäisi kuulostaa tarpeeksi kekseliäältä jazzin ystävienkin korvaan. Niinpä jokaisen uuden kappaleen kohdalla on melkoinen määrä näkökulmia pohdittavaksi jokaisen jäsenen näkökulmasta. Niinpä päätös uuden levyn tekemisestä oli tervetullut, kun suora toiminta sysäsi enimmät spekuloinnit taka-alalle.
Vanha levy-yhtiö Wood Productions oli ajanut toimintansa alas ajanpuutteen vuoksi ja uusi levy-yhtiö oli etsinnässä. Päätimme kysyä tuolloin aktiivista julkaisutoimintaa harrastaneelta Rocket Recordsilta, kiinnostaisiko hanke heitä. Ja kiinnostihan se, joten kaikki näytti hyvältä!
”Varmoja” liigatason kappaleita oli kehkeytynyt seitsemän ja ”epävarmoja” divaritason kappaleita pari enemmän. Ensimmäistä kertaa levytettävien kappaleiden joukossa oli muiden kuin Jukka Tilsan sävellyksiä. Basisti Juha Vihusaari oli vuosien varrella laatinut ohjelmistoon kolme kappaletta, joista yksi antoi lopulta levylle nimenkin: Juhannus Las Vegasissa.
Yhtyeen ikuisuusongelmana äänitysten suhteen oli yhä se, että Eräjärvellä asuvan maanviljelijän ja suurperheen pään Jukan oli hankalahko raivata kalenteriinsa päiväkaupalla vapaata Tampereella ramppaamiseen. Niinpä alusta pitäen pohdittiin sellaista mahdollisuutta, että yhtye nauhoittaisi pohjat ns. livenä ja Jukka nauhoittelisi niille klarinettiosuudet rauhassa kotikonnuilla, asuihan (ja asuu yhä) yhtyeen äänitysekspertti Antti ”Urkis” Ilola samoilla kylillä Jukan kanssa.
Levytyspaikaksi piti löytää Tampereelta studiotila, johon Urkis pystyttäisi äänityslaitteensa. Onkiniemessä sijaitsevan treenikämpän akustiikkaa ei levylle haluttu, mutta sopiva paikka löytyi läheltä. Treenikämpän aulassa vastapäätä oli ovi, joka johti entisen Happy Road -studion tiloihin. Studio oli lopettanut ja soittotila toimi treenikämppänä.
Tilan isäntä Mikko Kangasjärvi suostui ilomielin ehdotukseen tilan lainaamisesta muutamana talvisena sunnuntaina ja huoneen vuokra maksettiin Tilsan sarjakuvina ja Alivaltiosihteeri-kirjoina. Ja niin helmikuun ensimmäisenä päivänä 2015 puolenpäivän jälkeen alettiin rakentaa studiota.
Ensimmäisessä erässä nauhoitettiin viisi kappaletta, kaksi viikkoa myöhemmin lisää uusia ja paikattiin muutamia jo nauhoitetuista kappaleista. Kolmas ja ratkaiseva käsittely pidettiin toukokuun alussa. Jos ensimmäisessä sessiossa kävi ilmi, että Jukan klarinetti vinkui jostain syystä aivan liikaa, joten päädyimme soittamaan sessioissa vain taustaraidat myöhempiä klarinettiosuuksia varten.
Kun nauhoitukset oli saatu tehtyä, Antti alkoi kuunnella ja valikoida moniraitanauhoituksien eri versioista parhaita kohtia. Minä tutkin raidoilta kasaan kitarasoolojani. Excel-taulukoita täyteltiin ja tavailtiin puolin ja toisin optimaalisen lopputuloksen rakentamiseksi.
Kappaletta Ometan laki ei tarvinnut leikkailla ja liimailla, vaan se syntyi kokonaisena live-esiintymisen yhteydessä. Maaliskuussa 2014 Jahnukaiset oli nimittäin päässyt lämmittelemään Martti Servon taustayhtyeen Napanderin kiertuetta Lahden Möysässä. Yhteisesiintymisen historia ulottuu kesään 2013, jolloin olimme sattuneet Martin ja orkesterin kanssa samalle keikalle Naantalin Livonsaaressa, jossa napanderilaiset ihastuivat Jahnukaisten soundiin. Kun heille sitten tuli tarve lämppäribändille, he muistivat meidät ja niin lähdettiin Möysään.
Lahden keikalla oli ennalta järjestetty Martin vierailu saksofoneineen kappaleeseen Ometan laki. Kun keikalta taltioitua moniraitaäänitystä tutkittiin jälkikäteen, huomattiin, että otos oli onnistunut kaikin puolin niin hyvin, että liveversiota saattoi käyttää levyllä.
Samoihin aikoihin oli jatkettu konkreettisia neuvotteluja Rocket Recordsin kanssa ja yllättäen ne tyssäsivätkin yhteisymmärryksen puutteeseen. Oli löydettävä uusi levy-yhtiö ja mielellään aika pian, kun levy alkoi olla valmis.
Jukka Junttila oli vanha ystäväni Alivaltiosihteeri-ajoilta, mutta juuri vanhan ystävyytemme vuoksi olin ajatellut välttää liian automaattista kuviota pyytää aina Jukkaa kustantamaan erilaisten yhtyeitteni levyjä. Sitä paitsi Hiljaiset Levyt oli yhä leimallisemmin punkiin keskittynyt firma, eikä Jahnukaisten äänimaailma juuri muistuta rajua kapinarokkia. Mutta toisaalta Jahnukaiset jos mikä edustaa jazz-skenessä uuden aallon ajattelutapaa, onhan yhtyeen pohjalla vahvana ”kenellä tahansa on oikeus soittaa jazzia” -eetos.
Jahnukaiset oli Jukalle tuttu yhtye, olihan hän järjestänyt pihallaan Puutarhajazzeja vuodesta 2012, ja Jahnukaiset oli niissä esiintymässä joka kerta. Sitä paitsi hän oli joskus maininnut levy-yhtiöhuolistamme keskustellessamme, että ”jos kukaan muu ei levy julkaise, niin Hiljaisiakin voisi kysyä”. Niinpä asia sovittiin ja hommat alkoivat sillä puolella sujua hyvin.
Tampereen pääkirjasto Metso huomioi Jahnukaisten 20-vuotisen taipaleen perusteellisella Jahnukaiset-teemaisella iltapäivällä haastatteluineen, konsertteineen ja näyttelyineen. Loppukesästä taas keikkailtiin mm. Turku Jazzissa, syksyn mittaan Kangasala-talossa ja Paapan Kapakassa.
Ahkeran toiminnan varjopuolena Jukan klarinettiäänitykset etenivät niin hitaasti, että Urkis pääsi tekemään miksauksia vasta loppuvuodesta 2015. Levyn kantta kasailtiin tietenkin viimeisenä tammikuussa 2016, tällä kertaa lieveteksti oli pyydetty Kimmo Miettiseltä, joka jo Räkärodeo-ohjelmassaan oli soittanut Jahnukaisten levyjä.
Niinpä vihdoin maaliskuun 18. päivänä vuonna 2016 Jahnukaiset pääsi viettämään levynjulkkarikeikkaa Telakalla. Konserttiin saatiin guest stariksi Juba Tuomola, joka piirsi parin kappaleen aikana piirtoheittimen kalvolle taidetta jazzin innoittamana.
Juhannus Las Vegasissa sai lehdissä muutamia positiivisia arvosteluja. Radio Suomen musiikin erikoisohjelmissakin levy soi pariin otteeseen, mikä tietenkin ilahdutti kaikkia.
Sitten minä:
Jahnukaiset oli perustettu jo vuonna 1995 ja se soitti eri luonnehdintojen mukaan joko ”selkojazzia”, ”jokamiesluokan swingiksä tai ”päiväkerhojatsiksi”. Yhtye oli aloittanut levyttämisen Wood Productionsille. Jolle oli ilmestynyt kahdeksan biisiä kokoomalevyllä Zuurehkot Zetelit (2000), CD Beverly Hills (2007), CD-single Santsikuppi ilmainen (2009) ja CD Neljä esinettä (2010). Tuon jälkeen Woodin toiminta alkoi hiipua ja Jahnukaiset tarvitsi uutta julkaisijaa.
Oikeastaan ihmettelin sitä, ettei Pasi Heikura ollut tarjonnut minulle yhtyettä jo alun perin – liekö ollut sitä mieltä että Jahnukaiset oli liian kaukana Hiljaisten linjasta. Nyt Pasi kuitenkin kysyi olisiko kiinnostusta julkaista Jahnukaisia. Tottahan toki oli: Pasi oli todettu niin mainioksi mieheksi, että hänen kanssaan teki mitä vain ja kun bändissä oli vielä Jukka Tilsa, jonka omintakeista taidetta ja sarjakuvia olin aina ihaillut, niin eipä asiaa tarvinnut hirveästi miettiä.
Yhtyeen kokoonpano oli nyt: Pasi Heikura (kitara), Juppo Paavola (rummut), Antti Seppänen (marimba), Jukka Tilsa (klarinetti) ja Juha Vihusaari (basso). Levy äänitettiin yhtä biisiä lukuun ottamatta Tampereella Onkiniemen Kulttuuritehtaassa keväällä 2015. Tuo yksi biisi on Ometan laki ja se äänitettiin Möysän Baarissa lahdessa 22.3.2014.
Erityisen maininnan levyn kappaleista ansaitsee Puhdasta uutta villaa, jonka teema sävellettiin aikoinaan niin, että jokainen yhtyeen jäsen sai säveltää yhden sävelen toisistaan tietämättä.
Levyn kannet ovat perinteiseen tapaan Jukka Tilsan kuvittamat ja saatesanat on kirjoittanut yhtyeen musiikin varhainen ymmärtäjä Miettinen.
Tiedotteessa levystä kerrottiin:
”Jahnukaisten neljäs levy vie juhannuksen viettoon Las Vegasiin
Tamperelainen jokamiesjazzin pioneeri Jahnukaiset jatkaa neljännellä albumillaan Juhannus Las Vegasissa (Hiljaiset Levyt 2016) seikkailujaan sarjakuvaswingin, naivistisen jazzin ja hilpeästi svengaavan instrumentaalimusiikin maisemissa.
Viime vuonna Jukka Tilsan kipparoima yhtye juhli kahdettakymmentä vuottaan levyttämällä tusinan kappaleen verran mehevää Jahnukais-jazziaan, ja nyt myös kuulijat pääsevät nauttimaan albumista.
Jahnukaisten ennakkoluuloton asenne jazziin on ennallaan, mutta nyt lisämausteena on kolme basisti Juha Vihusaaren rytmivarvasta heiluttavaa kappaletta. Mukana on myös kappale Puhdasta uutta villaa, joka sävellettiin aikoinaan niin, että jokainen yhtyeen jäsen sai kirjoittaa teemaan yhden sävelen – tietämättä mitä säveliä muut muusikot kirjoittivat.
Levyllä vierailee myös Jahnukaisten fanijoukkoon jo pitkään kuulunut Martti Servo ruudikkaalla saksofonitulituksellaan letkeästi hiipivässä Ometan laki –bluesissa. Kappale on live-nauhoitus Napanderin ja Jahnukaisten yhteiskeikalta Lahden Möysän baarista.
Kuten popkirjoittaja Jyri-Jussi Rekinen Neljä esinettä –levyn (2010) ilmestyessä kiteytti: ”Jahnukaiset tekee jazzille saman minkä Kari Peitsamo teki rockille.”
Juhannus Las Vegasissa julkaistaan perjantaina 18.3.2016 Tampereen Telakalla. Konsertissa vierailee parin kappaleen ajan myös sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola, joka hoitaa kappaleissa oman soolovuoronsa piirtämällä!”
Jazzrytmit kirjoitti levystä pitkän arvion, jossa selvästi on ymmärretty Jahnukaisten syvin olemus:
”Jokamiesjatsin pioneerit eli Jahnukaiset jatkavat valitsemallaan tiellä. Ilman minkäänlaisia harha-askelia taikka improvisoituja poikkeamia. Tamperelaisen vakaaseen Hämeenkadun tallaamistahtiin… kuulema juhannuksen viettoon Las Vegasiin… tai ainakin Viialaan asti.
Totta vaiko tosikkomaista parodiaa? Sen saa jokainen tossunkuljettaja päättää itse, sillä niin intohimoisen letkeän rytmikästä poljentoa, voimalla monen miehen, edetään jatsin hurmoksessa. Ihan aidossa sellaisessa. Siitäkin huolimatta, että soittoyhtymä juhli viime vuonna kahdettakymmenettä vuottaan… lähestyen ennenvanhaista täysikäisyyden rajaa.
Jotain on siis tarttunut vuosien myötä… tai ollut tarttumatta. Onneksi tai ei, sillä tuo iänikuinen jatsinrenkutussielu seurannee herroja soittajia myös hamaan hautaan. Kerrankin on luvassa sitten maahanpanijaiset, joissa jauhaa hitaan nautinnollinen takapotkupoljento. Woody Allenmainen klarinetin tukkoinen tuhina iloisesti kilkattavan marimban / vibrafonin kilkutuksen myötä.
Nyt ei siis oteta tirsoja, vaan Tilsat klarinetin myötä. Heikuran selväjakoinen kuusikielinen että Vilhusaaren soivan melodisesti jytisevä basso antavat omanlaista mustanmakkaran tapolaista otetta kokonaisuuteen. Lisätaustaa mättää rummunlyöjä Paavola energiseen hakkuutyyliinsä ja samaa hakkuuta harrastaa pienemmillä koputtimilla Seppänen puupalikoihinsa.
Tylsääkö vai yliampuvaa? Ei kumpaistakaan, sillä nyt ero jatsiin ja jazziin on häviävän pieni. Josko toiset ajavat Porschella, niin nyt tullaan tööttäillen rinnalle kolhuisella ja elämää nähneellä V8:lla. Sellaisella, jota saa kaasutella paidannapit auki, rintakarvat röyhyten…
Kokonaisuus kaikessa soinnukkuudessaan ja hypnoottisessa tautofoniassaankin taipuu maittavaksi ihmeliimaksi, joka imaisee kuuntelijansa tiukasti kiinni itseensä… kuitenkin niin, että tahtivarpaat saavat viputella soitannon tahdissa… karmeaa? Ei suinkaan, nyt tarjoillaan hyvää mieltä yksinkertaisilla ja simpleilläkin keinoilla… ilman konsultteja, asiantuntijoita tai muita tunnelman pilaajia ja häiriötekijöitä.
Musiikki eli jokamiesjatsi kulkee kepeän mielekkäästi. Väliin jopa hengastyttävän vauhdikkaalla rytmillä… jopa Niken urheilutossuvauhdilla. Yli satakiloista kuntojazzaria se alkaa jo läähätyttämään. Mutta ei auta, jatsin svengi puree yhä tiukemmin.
Kaiken vapainta jatsin olemusta löytyy kappaleesta Puhdasta uutta villaa, joka sävellettiin aikoinaan niin, että jokainen yhtyeen jäsen sai kirjoittaa teemaan yhden sävelen, tietämättä, mitä säveliä muut muusikot kirjoittivat… hurjaa kokeilua, lähellä freejatsin syvintä olemusta. Vai onko?
Kappaleiden nimet ovat herkullisia kotimaisia otsikoita, joihin joku sananiekka voisi kenties sorvata aihioon sopivat sanat… ehkäpä vaikkapa M.A. olisi kiinnostunut ne sitten esittämään… tai ei sittenkään. Turhat sanat tuhoaisivat tämän hienon jatsinrytkeen syvimmän sielun.
Kuunnelkaapa Tekin kerrankin sielukasta jatsin poljentoa Tammerkosken rantamilta. Täydet pisteet!”