Avainsana: bonus

Se että Hiljaiset Levyt on julkaissut ulkomaisten artistien levyjä, on pitkälti ajautumista tilanteeseen. Oikeastaan koskaan ei ollut tarkoitus julkaista Hiljaisilla Levyillä ulkolaisten artistien levyjä. Ulkolaisia artisteja varten perustettiin Miettisen kanssa lyhytikäinen JukKim Records. Sitten kuitenkin aikanaan kävi niin kuin kävi.

 WWW:n alkuaikoina punklähteitä ei netissä ollut montaakaan ja minun Punknet77 keräsi yleisöä ympäri maailmaa. Myös bändeiltä alkoi tulla sähköposteja ja he pyysivät lisäyksiä sivustolle ja/tai linkityksiä omiin sivuihinsa. Tästä alkoi varsinaisesti ulkolaisten kontaktien karttuminen. Toki oli ulkolaisten bändien keikoilla käynyt höpisemässä artistien kanssa, mutta se oli enemmän sellaista ”I’m great fan of your, I have all your records” tyyppistä small talkia.

Ensimmäinen levyyn ja ystävyyteen päätynyt suhde alkoi aivan toisella tavalla. Kyse on lapsuuden sankaristani Tim ”TV” Smithistä. Adverts oli minulle punkaikoina se kaikkein tärkein yhtye. Kaikki alkoi niin, että Ujon Tommi, joka myös oli Adverts-uskovainen, oli huomannut, että Tim teki soolokeikkoja Saksassa 1990-luvun lopulla. Tommi alkoi järjestellä matkaa sinne ja pyysi minua ja toista kaveriaan mukaan. Olin kovasti kiinnostunut lähtemään, mutta lopulta tuli ylivoimaisia esteitä. Tommi ja Hessu menivät sitten kaksin. Keikka oli ollut erinomainen ja kaverukset olivat menneet juttelemaan Timin kanssa sen jälkeen. He kertoivat hänelle muun muassa, että Suomen suurin Advertsfani, jolla on levy-yhtiö Suomessa ei päässyt paikalle. Tim sanoi, että no, hän sitten voi varmaan järjestää Suomen kiertueen. Kaksikko vakuutti Timille, että totta kai voi. Suomeen tultuaan he kertoivat minulle ilouutisen, että minä järjestän Timin Suomen kiertueen. Olin, että jaahan että nyt tällaista, mutta mikäs siinä. Järjestin ensimmäisen kiertueen, sain Karvisen Harrin tekemään paperityöt. Homma meni hienosti ja tutustuin Timiin. Kiertueella Punk Lurex OK Timin lämppärinä ja he soittivat yhdessä muutamia Adverts biisejä encorena. Kaikki olivat kiertueen loputtua tyytyväisiä ja todettiin, että tämä pitää ottaa uusiksi. Näin tehtiin ja taas kaikki meni erinomaisesti. Kun alettiin puhua, että otettaisiinko taas uusiksi, niin silloin keksin ehdottaa, että joo, mutta tehdään saman reissun aikana yhteislevy. Ehdotus sai innostuneen vastaanoton ja tammikuun 2000 kiertueen yhteyteen varattiin pari päivää levyn teko varten Jani Viitasen Headline studiolle ja niin syntyi Hiljaisten ensimmäinen ulkolaisen artistin levy. Myöhemmin tehtiin vielä TV Smithin single.

Kaikki jutut eivät tietenkään menneet yhtä hyvin tai kuivuivat kasaan. Kerrotaan näistä epäonnistuneista hankkeista yksi. Kun tuo TV Smith homma oli kaikkineen (kiertueet ja levy) loistavasti, mietin että kenen kanssa oli hienoa uusi tuollainen tarina. Ensimmäisenä mieleen tuli omista suosikeistani Wreckless Eric. Tuohon aikaan mies esiintyi omalla nimellään (Eric Goulden) ja olin nähnyt hänet pari kertaa Amsterdamissa. Otin mieheen yhteyttä ja kaikki näytti hyvältä. Karvisen Harri tuli taas tekemään käytännön hommat kiertueen kanssa. Sovittiin kuinka paljon Eric saa keikoista ja paikat saatiin varmistettua. Sitten Harri lähetti valmiit paperit faksilla Ericille. Niissä oli sopimukset, joista selvisivät mitä paikat maksavat, pakolliset maksut (mm. lakisääteinen eläkemaksu) ja mitä Ericille tilitetään. Kun Eric sai paperit, hän veti keilapallon nenään muutamien eurojen eläkemaksusta. Mies raivosi, että luuletteko te todellakin, että hän tulee viettämään eläkepäivät Suomessa, ei todellakaan! Yritimme selittää, että emme niin luule, että tämä on lakisäätäinen juttu ja saat käteen juuri sen summan mikä alun perin sovittiin. Eric vaati että eläkemaksua ei saa maksaa tai hän peruu keikat. Tähän homma sitten kaatui Ericin kanssa. Myöhemmin kun tulin tuntemaan enemmän Brittipunkkareita, niin selvisi että saman tyyppisiä kummallisia vääntöjä oli Ericillä ollut yhden jos toisenkin kanssa.

Se että olin julkaissut TV Smithin levyn, avasi ovia. Kun juttelin keikkojen jälkeen bändien kanssa ja kerroin että olin TV Smithin kanssa tehnyt yhteistyötä, niin ei mennyt aikakaan kun Facebookin ilmestyi kaveripyyntö. Verkosto kasvoi ihan huomaamatta ja alkoi johtaa toisiin erilaisiin yhteydenottoihin. Attila the Stockbroker otti yhteyttä ja kyselisi pienen kiertueen mahdollisuudesta. Miehen kanssa oli helppo tulla juttuun ja hän tuntui olevan muutenkin niin sanotusti samalla aaltopituudella. Kiertue järjestyi, nyt minua auttoi Berglundin Joose, koska Harri oli lopettanut keikkamyynnin. Kiertue meni kivasti, tutustuttiin Attilan kanssa lisää ja kun nähtiin Rebellionissa niin Attila kysyi, että julkaisenko hänen 40-vuotisjuhlalevyn. No kyllähän se minulle sopi.

Kaikki yhteistyöt eivät lähteneet minusta. Miika Söderholm oli pitkään ollut yhteydessä Boys miehiin, etenkin Casino Steeliin. Kun alettiin tekemään Uskovainen singleä, niin Miika heitti ideaa että pyydetään Casinoa soittamaan levylle. Innostuin tietysti aiheesta. Homma lähti rullaamaan erinomaisesti ja lopputuloksena melkein koko Boys soittaa singlellä.

Mickey Jupp oli taas ihan oma lukunsa. Mies oli kypsynyt bussinekseen ja lopettanut aktiiviuran. Hän kuitenkin teki jatkuvasti uusia biisejä, äänitti niitä kotistudiollaan ja myi itsepoltettuja CRr:iä faneille. Alasen Anssi osti niitä ja aina kun uusi kotipolttoinen tuli Anssi kehui sen ja sen biisit maasta taivaaseen. Kun Anssi oli jo useamman levyn kehunut, niin kysyin Anssilta että jos ne biisit on niin älyttömän hyviä, niin eikö parhaat niistä kannattaisi julkaista LP:nä. Anssi ja pari muuta Juppin FB-ryhmän luottohenkilöä saivat Mr. Grumpyn pään kääntymään ja näin pääsin julkaisemaan aivan käsittämättömän hienon levyn.

Tätä kirjoittaessa on yksi projekti aika pitkällä suunnitteilla. Joulun välipäivinä tuli sähköpostia yhdeltä artistista jonka kanssa olen ollut jutuissa jo vuosia ja hän kysyi voisinko julkaista heiltä singlen. Artisti oli sellainen, että vastaus oli välittömästi: KYLLÄ! Nyt on käyty yksityiskohtia läpi ja nimen kerron heti, kun asia on lopullisesti selvä. Kannattaa seurata tämän saitin uutispuolta, sillä sinne tulee ehkä jo viikon sisällä tieto mielenkiintoisesta julkaisusta. Hiljaisten Levyjen tarkoitus on edelleen julkaista ennen kaikkea suomalaista musiikkia, muuta tuskinpa tämä uusinkaan ulkomainen levy jää viimeiseksi ei-suomalaiseksi julkaisuksi.

Kun levyä alettiin vuonna 1986 julkaista, ei levyjen jakelusta tiedetty yhtään mitään – kuten ei oikeastaan juuri mistään muustakaan. Kuviteltiin, että kaikki levy-yhtiöt vievät itse levynsä levykauppoihin. Kovin pian selvisi, että näin ei ole asia. Selvisi, että Suomessa on olemassa pari jakeluyhtiötä. Aloimme sitten kysellä sellaisilta tahoilta, jotka olivat julkaisseet levyjä, että mitenkäs tällaiseen jakeluun pääsisi. Pygmi, joka oli julkaissut Noitalinna Huraan ensimmäisen albumin, kertoi että he ovat Euroksen jakelussa ja antoivat yhteystiedot sinne.

Pian oli Helsingissä Euroksen myyntinäyttelyssä juttelemassa Jari Väänäsen kanssa jakelusta. Sopimus syntyi helposti – LP:istä. Jari sanoi, että singleissä oli liikaa työtä eikä juurikaan rahaa, joten niistä hän ei ollut kiinnostunut. Samalla selvisi, että Euroksella ei ollut omaa jakelusopimusta, vaan se oli PEC-musiikkitukun jakelussa Sonyn (jos muistan oikein) kautta. Me tulimme siis ketjuun Euroksen perään ja meidän levyistä Euroksen lisäksi osuutensa nappasi Sony. Tämän takia jakeluprosentti oli kova 30%. Väänänen oli sen verran rehellinen mies, että kertoi diilin olevan meille huono, mutta että ei pystyisi parempaa tarjoamaan. No minähän tartuin diiliin siltä istumalta. Euros jakeli ensimmäisen Alivaltiosihteerin ja Maaseudun Tulevaisuuden LP:t.

Tuo huono diili ja sinkkujen itse hoitaminen hiukan kaihersi ja ennen Alivaltiosihteerin toista pitkäsoittoa otin yhteyttä Pokoon ja Epeen tunnustellakseni muista vaihtoehtoja jakelulle. Jotenkin olin kuvitellut Epen ylimieliseksi tyypiksi, vaikken ollut kertaakaan tätä ennen tavannut. Mielipiteeni Epestä muuttui välittömästi ja reilun puolen tunnin jälkeen minulla oli jakelusopimus, joka oli selvästi halvempi kuin Euroksen ja se sisälsi vielä singletkin. Niin ja silti oltiin samalla lailla PEC:in ketjussa kolmantena. Eikä siinä kaikki, Epe antoi vielä Pokon promohenkilön rajoitetusti käyttöön ja sain lähettää radioille ja lehdille omat promoni ilmaiseksi, kunhan ne lähtivät samassa paketissa kuin Pokon promot. Useamman kerran jos sanottu, mutta sanotaan taas kerran: Tästä alkoi taas yksi hieno, koko elämän kestänyt ystävyys, joka tuli tarjoamaan hienoja seikkailuja.

80-luvun loppua ja 90-luvun alku olivat Pokon kautta PEC:in jakelussa Hiljaisille todellista hyvää aikaa. Levyt liikkuivat ja promoaminen toimi. 90-luvun laman myötä levymyynti alkoi tippua ja se näkyi jakelussa. PEC lopetti jossain vaiheessa jokaviikkoisen puhelinsoittokierroksen kaikkiin levykauppoihin. Nyt levykauppojen piti olla aktiivisia ja osata kysyä levyjä – kukaan ei heille enää sanonut, että tällaiselta levymerkiltä kuin Hiljaiset Levyt on tullut tällainen levy. Toki paperinen viikkokirje meni edelleen kauppoihin, mutta puhelinmyynnin lopettaminen näkyi selvästi myynneissä.

Pokolla oli samoja ongelmia PEC:in suhteen omien ulkolaisten jakelumerkkiensä kanssa, kuin meillä oli. Kun Ruotsalaiset sitten päättivät laajentaa ”kotimarkkinaansa” Suomeen ja tuoda tänne jakelun, niin Pokon alamerkit menivät sinne ja Epe vihjaisi, että minunkin kannattaisi siirtyä sinne. Tuo Ruotsalaisen jakelufirma oli Skandinasvisk Musikdistribution ja sen Suomalaisen osasto nimeltään SMD-Musiikki. Se perustettiin joko 1995 tai 1996 alkupuolella. Siellä olivat johdossa Sami Juntunen ja Tom Pannulla. Epen neuvoja oli jo tuossa vaiheessa tottunut noudattamaan, joten tein diilin SMD:n kanssa vuonna 1996. Nyt Hiljaiset Levyt oli suorassa suhteessa jakelijaan, eikä mitään välikäsiä ollut. Toinen älyttömän iso bonus oli, että jakelija oli Tampereella: levyt saattoi itse viedä sinne ja käydä kasvotusten hoitamassa asiat. Vuonna 1997 SMD vaihtoi nimensä MNW-distributionksi. Sen osti Musiknätet Waxholm (MNW), joka oli perustettu 1969 ja joka toimi sekä levy-yhtiönä, että jakelijana. Tämä omistajatahon muutos ei näkynyt meille muuten, kuin papereissa logo vaihtui.

2000-luvun alussa tuli niin sanottu IT-kuplan puhkeaminen ja sitä seurasi talouslama. Tämä vaikutti myös musiikkibisnekseen. Myynnit vähenivät edelleen ja Ruotsalaiset katsoivat parhaaksi luopua Suomen liiketoiminnoistaan –MNW:n jakelu lakkautettiin. Olin yks’kaks ilman jakelua, eikä vaihtoehtoja ollut monta. Klamydian oma firma Kråklund oli aloittanut jakelun, joten soitto sinne lokakuussa 2003 ja Hiljaiset Levyt oli Kråklundin jakelussa. Alku lähti käyntiin tosi hyvin. Arto teki puhelinmyyntiä ja sai jopa meidän backkatalogia liikkeelle. Noin vuoden päästä alkoi ilmentyä ongelmia. Kråklundilla ei ollut riittävästi jaeltavaa ja jos meidän levy on viikon suunnilleen ainoa uutuus, niin ei levykauppoihin silloin pakettia lähtenyt. Jos oman levyn ilmestyminen sattui samoille viikoille kuin Klamydian uusi CD:n niin homma oli hienoa, mutten myynti jäi vaatimattomaksi.

Melkein heti kun olin tehnyt jakelusopimuksen Kråklundin kanssa, niin MNW:llä työskennellyt Sami Juntunen laittoi uuden jakelufirman Supersoundsin pystyyn ja siihen tuli mukaan Karri Suksia, jonka tunsin pienlevy-yhtiöympyröistä. Toinen MNW-veteraani Tom Pannulla puolestaan aloitti Playground Musicin Suomen toiminnot. Kun Kråklundilla myynti sakkasi vuoden parin jälkeen, niin mietin kummalle soittaisin. Samin kanssa olin parempi kaveri, joten sinne soitto – Tompalle ei sitten tullutkaan enää soitettua. Sami jättäytyi jo alun perin taka-alalle ja Karri vastasi firman pyörittämisestä. Supersoundsille tehtiin siis jakelusopimus joskus 2005-2006 tietämillä ja Supersoundsin kanssa jatketaan edelleen.

Olin opiskellut tietojenkäsittelyoppia Tampereen Yliopistossa ja ollut IT-hommissa – tai ATK:ksi sitä silloin kutsuttiin – vuodesta 1984. 1993 firmamme muutti Tampereen Hervantaan aivan Teknisen Korkeakoulun viereen. Tuohon aikaan edes useimmilla isoilla IT-yrityksissä ei ollut yhteyttä Internettiin, vaan ainoat verkot mitä oli, olivat firmojen sisäisiä lähiverkkoja. Isoille asiakkaille saatettiin ottaa etäyhtyes modeemilla suoraan heidän keskuskoneeseensa. Tuolloin 1993 meidän firmassa oli kaveri, jolla oli erittäin hyvät yhteydet korkeakoululle ja firma pääsi liittymään Internetiin Korkeakoulun yhteyksien kautta. Tästä aukesi pieni taivas kaikille firman työntekijöille.

WWW ei ollut tuolloin vielä lyönyt läpi ja Gopher oli päivän sana. Se oli tavallaan WWW:n edeltäjä. Gophersaitteja pystyi selaamaan kuin myöhemmin WWW:tä, mutta ne olivat hakemistorakenteita, joissa teksti ja kuva rakenteet vuorottelivat. Niin ja sitten oli tietysti saitteja joissa oli pelkkiä kuvia, vaikkapa vähäpukeisista henkilöistä – nehän tietysti jälkiteiniä kiinnostivat.

Ehdin jo tehdä firman severille Hiljaisten Levyjen Gopher saitin, mutta ennen kuin julkaisin sen näin jotain täysin tajunnan räjäyttävää. Vuoden 1993 keväällä näin ensimmäisen kerran Mosaic selaimen, muutama kuukausi sen julkaisun jälkeen ja sen myötä World Wide Webin. Tämähän on kuin aikakausilehti verkossa, mutta paljon coolimpi, kun on linkkejä paikasta toiseen, oli oma ajatukseni. Sen jälkeen netistä etsittiin vain www-alkuisia saitteja, kaikki gopher.jotain.com olivat niin eilistä kuin olla ja voi. Selvisi, että WWW oli kehitetty jo 1990 CERNissä tieteellisiä artikkeleja varten. Mutta vasta kunnon selaimet, kuten Mosic tai Netscape löivät sen läpi laajemmin. Tähän jännittävään maailmaan oli päästävä!

Aluksi minulla on nettiyhtyes vain töistä, mutta pian ostin sen myös kotiin. Yhteyden tarjosi Sci.Fi Communications, joka oli teekkarikavereiden perustama firma, joka aluksi myi vain nettiyhteyksiä. Niin ja mistään kiinteästä yhteydestähän ei ollut kyse vaan modeemiyhteydestä. Illalla kun normaalit puhelut lankapuhelimella oli puhuttu, vedin piuhan työpöydältä puhelimelle, käynnistin modeemin, alkoi ihana sirinä jonka päätyttyä pääsi nykynäkemyksellä tolkuttoman hitaalla yhteydellä nettiin. Silloin se kaikki oli kuitenkin aivan maagista.

Heti yhteyden saatuani aloin suunnitella Hiljaisten nettisaitin pystyttämistä. Kyselin Sci.Fi:stä, kuinka moinen onnistuisi. He miettivät hetken ja kertoivat että onnistuu heiltä ja maksaa vain tämän ja tämän verran. Hiljaisista Levyistä tuli Sci.Fi:n ensimmäinen yritysasiakas ja ensimmäinen Suomalainen levy-yhtiö jolla oli nettisivut. Tämä tapahtui loppukesästä 1995. Ensin tekstipohjaisella pääsivulla ja pian joulukuussa 1995 graafisena. Grafiikat ensimmäiseen versioon teki Poko Rekordin graafikko ja kannentekijä Kari Lahtinen. Pian Internetsivuja alettiin tallettaa laajasti historian keräämistarkoituksessa archive.org:in toimesta loppuvuodesta ja ensimmäinen talletettu versio Hiljaisten Levyjen sivustosta on jouluaatolta (!) 1996.

Hiljaisten Levyjen asioiden lisäksi laitoin serverille punkhistoriikkilehteni Figure Headin materiaalin, josta muodostui PunkNet77-sivusto. Tuohon aikaan ei hakukoneita vielä ollut olemassa ja tieto hyvistä nettisivuista liikkui erilaisissa keskusteluissa ja listoissa. Näitä tein Hiljaisten sivuille omasta mielestäni varsin kattavan linkkilistan. Lisäksi kun sähköposteja alkoi yhdellä jos toisella olla, jos ei muuten niin oppilaitoksen kautta, ja kun sähköpostiosoitteita ei löytynyt mistään, niin aloin pitämään Suomirockin ”sähköpostipuhelinluetteloa” Hiljaisten serveillä.

Vaikka olinkin aivan ensimmäisiä, niin toinen varhainen ja tärkeä Suomen rocksivusto oli Jarmo ”Latvis” Latva-Äijön Rock-Data. Se esitteli mittavasti koko Suomen rockscenen ja sen linkkisivusto löytyivät pitkään kaikki Suomalaiset bändit joilla oli jonkinlainen nettisivusto olemassa. Sieltä löytyivät myös normaalit postiosoitteet ja muut yhteystiedot studioihin, mediaan, keikkamyyjiin, jne. Väitän, että minä ja Latvis olimme ne, jotka toivat netin Suomaliseen rockbussinekseen.

Tuolla ensimmäisellä graafisella versiolla mentiin vuoteen 1998 asti, jolloin tein ison uudistuksen saitille. Uuden grafiikan ja sivujen html-koodin pohjan teki Hiltunen, johon olin tutustunut Laskuvarjourheilu fanzinen kautta. Sivusto oli nyt kaksikielinen ja sisälsi kaiken vanhan lisäksi paljon arkistomateriaalia bändeistä: valokuvia, levyjen kansia, biisien sanoituksia ja jopa ääninäytteitä. 2000-luvun puolella hakukoneet alkoivat yleistyä. Ensi Yahoo, joka oli pitkään toiminut linkkilistoja ylläpitämällä alkoi tarjota varsin rajoittuneita hakutoimintoja. Sitten tuli AltaVista, joka oli muutamia vuosi de-facto hakukone. Pian hakunoita oli pilvin pimein. Hakukoneet tekivät tarpeettomaksi Hiljaisten saitilla olevat linkkilistat ja sähköpostiosoitteiston.

2000-vuosikymmenen puolenvälin tietämissä Hiljaisten toiminta alkoi hidastua selvästi. Uusia julkaisuja tuli enää muutamia vuosittain. Itse elin niin sanottuja ruuhkavuosia ja into koko hommaan oli välillä aika koetuksella. Myös nettisivujen ylläpitäminen jäi täysin paitsioon. Ainoastaan myytävien levyjen listaa tuli ylläpidettyä.

Kun 2010-vuosikymmenen puolessa välissä toiminta taas selvästi elpyi. Lapset olivat lähteneet kotoa, raha-asiat olivat kunnossa ja aikaa oli. Aloin miettiä, että kuinka saisin nettisivut taas ajan tasalle. Vanhojen päivittäminen ei tuntunut enää mielekkäältä, kun ne olivat niin ajastaan jäljessä ja sisällönhallinta pohjaiset julkaisujärjestelmätyyppiset alustat tekivät tuloaan. Tutkin useammankin kerran mitä oli tarjolla, mutta en saanut aikaiseksi tehdä tarvittavaa uudistusta. 2015 sain sentään sen verran aikaiseksi, että vanhan hiljaiset.sci.fi tilalle rekisteröin hiljaisetlevyt.com:in ja laitoin sen osoittamaan vanhoihin sivuihin.

Lopulta vuonna 2019 Nuorisopalatsin Kari Smolander, jonka kanssa olin useammankin kerran puhunut että jotain-pitäis-tehdä, sanoi että hän voi tehdä uudet sivut WordPressillä. Tarjous oli aivan liian hyvä, että olisi ohittanut sen. Pohjamateriaalin tekeminen vei minulta kuitenkin aikaa hiukan pidempään kuin alun perin tarkoitus ja uudet sivut saatiin julki tammikuussa 2020. Ilman Karin lempeää painostusta olisi homma venynyt ehkä vieläkin pidemmälle. Lisäksi Kari vielä hoiti sen, että Hiljaisille luotiin oma Facebook-sivu – tähän asti olin hoitanut Hiljaisten asiat omalla Facebook seinälläni. Lisäksi uusi saitti linkitettiin Facebookin niin, että kun julkaisin jotain saitilla, niin se tuli näkyviin myös Facebookiin.

Nyt ollaan siis kolmannessa isommassa versiossa Hiljaisten nettipreesenssissä. Nyt on palattu pelkkään Suomen kieleen ja rajaus on että saitti käsittelee vain Hiljaisten Levyjen asioita. On uudet julkaisut ja muut uutiset, sekä blogipuolelle kirjoiteellaan Hiljaista-historiaa – josta tämäkin artikkeli on yksi osa.

Ennen levyjen julkaisua olin ollut jo jonkin aktiivisesti mukana pienlehtiscenessä ja kontakteja ulkolaisiin pienlehtiin oli mukavasti. Ensimmäiset ”vientiponnistellut” eivät olleet mitenkään suunniteltuja tai tarkoitushakuisia. Kun levyjä alkoi ilmestyä, niin lähettelin niistä kappaleita parhaimpina pitämilleni fanzineille. Tarkoitus oli lähinnä kertoa, että ”Hei tälläkin puuhastellaan jotain ja ollaan osa sceneä.” Kun levyjä arvosteltiin näissä lehdissä, niin jo se oli positiivinen yllätys. Useimmat lehdet laittoivat vielä arvostelun alle Hiljaisten Levyjen osoitteen ja kun pari tiedustelua ja tilausta tätä kautta niin sitä oli lähinnä ihmeissään.

Pikku hiljaa alkoi herätä ajatus, että kai näitä levyjä voisi oikeasti ulkomaillekin myydä. Tämän ajatuksen kirkastumiseen auttoi Vote Vasko, jolle tehtiin 300 kappaleen painos Maaseudun Tulevaisuuden Agrikulture EP:tä lähinnä ulkomaille myyntiä varten. Nyt alettiin lähetellä arvostelukappaleita hiukan suunnitellummin ja joihin lehtiin laitettiin pikku mainoksia.

Kun Jalla Jallan Love Charging Battery single ilmestyi, niin olin sitä mieltä, että nyt on käsissä ensimmäinen sellainen levy ja bändi, jota todella kehtaa ulkomaan pelleille tarjota. Sitä lähetettiin laajemmin ulkolaisiin fanzineihin. Tuohon aikaan postikulut ulkomaille olivat paljon halvemmat kuin nykyään, joten operaatio ei ollut tolkuttoman kallis. Hyviä arvioita tuli, mutta ei oikein ollut ideaa kuinka ne olisi satu muutettua muutamaan myyty kappaletta isommaksi hommaksi.

Vastaus tuohon kysymykseen tuli Miettiseltä. Miettinen oli ollut yksin toisilla Berlin indiependence days indiemusiikkimessuilla vuonna 1989 – ensimmäiset olivat vuotta aikaisemmin. Mietsu kehui tapahtumaa kovasti ja sanoi, että sinne kannattaisi ehdottomasti tulla seuraavana vuonna. Jutteli asiasta Berglundin Joosen kanssa, joka myös oli sitä mieltää, että sinnehän voisi mennä. Selviteltiin hiukan mitä tuollaisessa tapahtumassa pitää tehdä. Päivät seisoskellaan messukeskuksessa ständillä, jaellaan promoja ja kehutaan bändejä. Illat kierretään kymmeniä klubeja, joilla soittavat kaikki kuumat bändit ympäri maailmaa. Varsinkin tuo jälkimmäinen kiinnosti valtavasti, joten päätös Berliiniin lähtemisestä vuonna 1990 tehtiin. Rahaa kun oli niukasti, niin otettiin Joosen kanssa yhteinen ständi ja tehtiin vielä yhteinen promokaettikin, jonka toisella puolella oli Hiljaisten bändejä ja toisella Stupidojen. Kummankaan katalogi kun ei tuossa vaiheessa vielä ollut suuren suuri.

Tilaisuus oli vieläkin parempi kuin osasin aavistaa. Varsinkin ne keikat olivat aivan käsittämättömiä. Tuohon aikaan Suomessa näki aika huonosti ulkomaalaisia bändejä, varsinkaan uusia ja nousevia ja edes festareilla ei ollut mahdollisuus nähdä kuin pari kolme samana päivänä. Nyt pääsi valitsemaan useasta kymmenistä joka ilta ja sopivalla suunnittelulla näki kuusi seitsemän indie bändiä illassa Euroopasta tai Yhdysvalloista. Varsinaisella messupuolella ei vielä oikein osattu muuta kuin jakaa kasetteja, vasta viimeisinä päivinä äkkäsi, että voisi kysyä, että mitä voisit tehdä näiden bändien hyväksi omassa maassasi. Omasta alkeellisesta toiminnasta huolimatta, tulosta tuli sen verran, että tilaisuuden jälkeisellä kirjeenvaihdolla saatiin omia biisejä useammallekin kokoelmalevylle. Tuohon aikaan, kun indiemusiikin tiedotuskanavat olivat vähäiset, niin kokoelmalevyjä julkaistiin aika paljon. Niin ja mikä tärkeintä jo 1990 tutustuin Mike Korbikin (Twang Records!), josta tuli ajan kanssa hyvä ystäväni.

BID:in jälkeen oli täysin selvää, että seuraavana vuonna mentäisiin uudestaan. Kun oli nähty mitä toiminta on, niin alettiin määrätietoisemmin suunnitella seuraavaa vuotta. Seuraavaksi vuodeksi nähtiin hiukan enemmän vaivaa rekvisiittaan, tehtiin bändikohtaisia esitteitä ja tällekin messulle tehtiin Joosen kanssa yhteinen promokasetti, joka kantoi nimeä Twin Peeks & Silent Moments. Rekvisiitan kruunasi Jalloista tutun Jukka Tarkiaisen käsin maalama tauskangas, jossa oli nalle logoa, Hiljaisten bändien nimiä ja vekkuleita kuvia. Tuloksetkin olivat paremmat: suurimpana saavutuksena Jalla Jallan ekan albumin Englannin lisenssi saatiin sovittua ja peräti CD:nä – itse ei oltu tuossa vaiheessa vielä CD:itä julkaistu.

Seuraavaa vuotta varten heräsi peräti ajatus, että jos sinne saisi omiakin bändejä näytille. Tätä alettiin vääntämään ja Mike Korbik Berlinin päässä oli suureksi avuksi. Lisäksi Silke Fiedler, joka oli alkanut kansainvälisesti mangeroida Waltaria, hoiti sen että Saksassa julkaistiin Vielklangin toimesta Finland Rules kokoelma CD, jolla Hiljaisilta saatiin Jalla Jalla (Between Us) , Wolfmen (Shadow War) ja Lowdown Shakin’ Chills (Scudy Fya). Vuoden 1992 BID:ssä oli sitten Suomi-ilta, jossa soittivat Stupidoilta Greenhouse AC, Gaga Goodiesilta 69 Eyes ja Hiljaisilta Jalla Jalla. Waltari oli saanut oma paikan isommalla klubilla. Koko päivä ständillä kehuttiin kaikille tulevaa iltaa ja jännitettiin tuleeko illalla paikalle ketään – kilpailevaa tarjontaa kun taas oli vaikka kuinka. Isoksi yllätykseksi tupa oli täynnä ja kaikki Suomi-bändit heittivät erinomaiset setit – minusta tietysti Jalla Jalla oli aivan käsittämättömän loistava. Muistan sen hetken, kun yhtye polkaisee Minnesota Platesin käyntiin, soundit ovat loistavat ja yhtye todella energinen ja yleisö on selvästi kiinnostunut, niin minä kasvoin kymmenen senttiä pituutta salin perällä ja ajattelin ”Minun pojat”. 1992 BID:in julkaistiin oma kokoelma CD Guitars That Go Buzzz…, jota tehtiin sen verran suurempi painos, että se riitti seuraavankin vuoden messuille jakoon.

Seuraava vuosi (1993) oli valitettavasti BID:in viimeinen. Taas saatiin järjestettyä Suomi-ilta ja soittamassa oli Hiljaisilta tällä kertaa Lowdown Shakin’ Chills. Muutenkin hommat menivät kokolailla samalla lailla kuin aikaisemmin. 1993 osallistuimme myös ensimmäisen kerran Kölnissä järjestettyyn Popkom tapahtumaan. Suomen vienninedistämissäätiö alkoi tukea musiikkivientiä, joka tarkoitti, sitä että reissut maksoivat enään puolet siitä kuin aikaisemmin, näin toiseenkin tapahtumaan oli varaa. Sillä lailla hyvä veto käydä Popkomissa juuri tuolloin, että silloin ei vielä tiedetty Berlinin tapahtuman loppumista.

Tästä eteenpäin sitten käytiin lähinnä Popkomissa ja muutamissa muissa tapahtumissa kuten Bratislava Rock and Pop Daysissä. Promopuolella Suomesta oli tehty pari levy-yhtiöiden yhteistä Reindeer rock CD:tä. Nyt kun mekin osallistuimme isoihin tapahtumiin, emmekä vain indiejuttuihin, niin pääsimme näihin CD:ihin yhdellä bändillä/biisillä per vuosi. Lisenssisopimuksia saatiin lisää ja peräti levyjen jakelusopimus Itävaltaan, joka kattoi myös Saksan ja Sveitsin. Tämä juttu muuttui pienoiseksi katastrofiksi, sillä kun oltiin saatu pari ensimmäistä tilitystä, niin jakelija meni konkurssiin ja iso nippu levyjä jäi Itävaltaan. Noilla saaduilla tilityksillä oli suunnilleen maksettu levyjen rahdit sinne.

Tämän jälkeen vientitoiminta oli sitten pienempi muotoista ja tarkemmin kohdistettua. Oli selvinnyt se, että vaikka ulkolaisten kanssa häslääminen oli kivaa, niin se vei paljon aikaa, eikä tuottanut kuin pientä tappiota – nekin rahat päätettiin jatkossa käyttää levyjen julkaisemiseen. Pieniä lisenssidiilejä edelleen tehtiin ja levyjä myytiin muutamille tukuille lähinnä yksittäisiä laatikoita – Japaniin meni hiukan enemmän.