Kun levyä alettiin vuonna 1986 julkaista, ei levyjen jakelusta tiedetty yhtään mitään – kuten ei oikeastaan juuri mistään muustakaan. Kuviteltiin, että kaikki levy-yhtiöt vievät itse levynsä levykauppoihin. Kovin pian selvisi, että näin ei ole asia. Selvisi, että Suomessa on olemassa pari jakeluyhtiötä. Aloimme sitten kysellä sellaisilta tahoilta, jotka olivat julkaisseet levyjä, että mitenkäs tällaiseen jakeluun pääsisi. Pygmi, joka oli julkaissut Noitalinna Huraan ensimmäisen albumin, kertoi että he ovat Euroksen jakelussa ja antoivat yhteystiedot sinne.
Pian oli Helsingissä Euroksen myyntinäyttelyssä juttelemassa Jari Väänäsen kanssa jakelusta. Sopimus syntyi helposti – LP:istä. Jari sanoi, että singleissä oli liikaa työtä eikä juurikaan rahaa, joten niistä hän ei ollut kiinnostunut. Samalla selvisi, että Euroksella ei ollut omaa jakelusopimusta, vaan se oli PEC-musiikkitukun jakelussa Sonyn (jos muistan oikein) kautta. Me tulimme siis ketjuun Euroksen perään ja meidän levyistä Euroksen lisäksi osuutensa nappasi Sony. Tämän takia jakeluprosentti oli kova 30%. Väänänen oli sen verran rehellinen mies, että kertoi diilin olevan meille huono, mutta että ei pystyisi parempaa tarjoamaan. No minähän tartuin diiliin siltä istumalta. Euros jakeli ensimmäisen Alivaltiosihteerin ja Maaseudun Tulevaisuuden LP:t.
Tuo huono diili ja sinkkujen itse hoitaminen hiukan kaihersi ja ennen Alivaltiosihteerin toista pitkäsoittoa otin yhteyttä Pokoon ja Epeen tunnustellakseni muista vaihtoehtoja jakelulle. Jotenkin olin kuvitellut Epen ylimieliseksi tyypiksi, vaikken ollut kertaakaan tätä ennen tavannut. Mielipiteeni Epestä muuttui välittömästi ja reilun puolen tunnin jälkeen minulla oli jakelusopimus, joka oli selvästi halvempi kuin Euroksen ja se sisälsi vielä singletkin. Niin ja silti oltiin samalla lailla PEC:in ketjussa kolmantena. Eikä siinä kaikki, Epe antoi vielä Pokon promohenkilön rajoitetusti käyttöön ja sain lähettää radioille ja lehdille omat promoni ilmaiseksi, kunhan ne lähtivät samassa paketissa kuin Pokon promot. Useamman kerran jos sanottu, mutta sanotaan taas kerran: Tästä alkoi taas yksi hieno, koko elämän kestänyt ystävyys, joka tuli tarjoamaan hienoja seikkailuja.
80-luvun loppua ja 90-luvun alku olivat Pokon kautta PEC:in jakelussa Hiljaisille todellista hyvää aikaa. Levyt liikkuivat ja promoaminen toimi. 90-luvun laman myötä levymyynti alkoi tippua ja se näkyi jakelussa. PEC lopetti jossain vaiheessa jokaviikkoisen puhelinsoittokierroksen kaikkiin levykauppoihin. Nyt levykauppojen piti olla aktiivisia ja osata kysyä levyjä – kukaan ei heille enää sanonut, että tällaiselta levymerkiltä kuin Hiljaiset Levyt on tullut tällainen levy. Toki paperinen viikkokirje meni edelleen kauppoihin, mutta puhelinmyynnin lopettaminen näkyi selvästi myynneissä.
Pokolla oli samoja ongelmia PEC:in suhteen omien ulkolaisten jakelumerkkiensä kanssa, kuin meillä oli. Kun Ruotsalaiset sitten päättivät laajentaa ”kotimarkkinaansa” Suomeen ja tuoda tänne jakelun, niin Pokon alamerkit menivät sinne ja Epe vihjaisi, että minunkin kannattaisi siirtyä sinne. Tuo Ruotsalaisen jakelufirma oli Skandinasvisk Musikdistribution ja sen Suomalaisen osasto nimeltään SMD-Musiikki. Se perustettiin joko 1995 tai 1996 alkupuolella. Siellä olivat johdossa Sami Juntunen ja Tom Pannulla. Epen neuvoja oli jo tuossa vaiheessa tottunut noudattamaan, joten tein diilin SMD:n kanssa vuonna 1996. Nyt Hiljaiset Levyt oli suorassa suhteessa jakelijaan, eikä mitään välikäsiä ollut. Toinen älyttömän iso bonus oli, että jakelija oli Tampereella: levyt saattoi itse viedä sinne ja käydä kasvotusten hoitamassa asiat. Vuonna 1997 SMD vaihtoi nimensä MNW-distributionksi. Sen osti Musiknätet Waxholm (MNW), joka oli perustettu 1969 ja joka toimi sekä levy-yhtiönä, että jakelijana. Tämä omistajatahon muutos ei näkynyt meille muuten, kuin papereissa logo vaihtui.
2000-luvun alussa tuli niin sanottu IT-kuplan puhkeaminen ja sitä seurasi talouslama. Tämä vaikutti myös musiikkibisnekseen. Myynnit vähenivät edelleen ja Ruotsalaiset katsoivat parhaaksi luopua Suomen liiketoiminnoistaan –MNW:n jakelu lakkautettiin. Olin yks’kaks ilman jakelua, eikä vaihtoehtoja ollut monta. Klamydian oma firma Kråklund oli aloittanut jakelun, joten soitto sinne lokakuussa 2003 ja Hiljaiset Levyt oli Kråklundin jakelussa. Alku lähti käyntiin tosi hyvin. Arto teki puhelinmyyntiä ja sai jopa meidän backkatalogia liikkeelle. Noin vuoden päästä alkoi ilmentyä ongelmia. Kråklundilla ei ollut riittävästi jaeltavaa ja jos meidän levy on viikon suunnilleen ainoa uutuus, niin ei levykauppoihin silloin pakettia lähtenyt. Jos oman levyn ilmestyminen sattui samoille viikoille kuin Klamydian uusi CD:n niin homma oli hienoa, mutten myynti jäi vaatimattomaksi.
Melkein heti kun olin tehnyt jakelusopimuksen Kråklundin kanssa, niin MNW:llä työskennellyt Sami Juntunen laittoi uuden jakelufirman Supersoundsin pystyyn ja siihen tuli mukaan Karri Suksia, jonka tunsin pienlevy-yhtiöympyröistä. Toinen MNW-veteraani Tom Pannulla puolestaan aloitti Playground Musicin Suomen toiminnot. Kun Kråklundilla myynti sakkasi vuoden parin jälkeen, niin mietin kummalle soittaisin. Samin kanssa olin parempi kaveri, joten sinne soitto – Tompalle ei sitten tullutkaan enää soitettua. Sami jättäytyi jo alun perin taka-alalle ja Karri vastasi firman pyörittämisestä. Supersoundsille tehtiin siis jakelusopimus joskus 2005-2006 tietämillä ja Supersoundsin kanssa jatketaan edelleen.