Pojat on Suomen ramopunkin peruskallio ja edelleen ykkösnimi. Pojat aloitti vuonna 1990, kun Karhulassa Ypö-Viidessä soittaneet Miika ja Mikko perustivat Tampereella uuden yhtyeen. Sen jälkeen matka on jatkunut näihin aikoihin ja Nämä Ajat on yhtyeen 9 albumi (tai 11 jos kokoelmat lasketaan mukaan). Ramopunk-leimasta ja tästä levystä Miika tuumaa: ”Itse ajattelen, että tämä on punkrokkia tai ihan vaan rokkia ilman etuliitteitä. Säkeistöt sisältävät matoja ja kertosäkeet koukkuja. Aika kuluu ja Nämä Ajat kertoo sen minkä Asterixista opin: tänään on huomisen eilinen.”
Levy kertoo monelta kantilta eletystä elämästä. Siitä kuinka on lähdetty Karhulasta ja päästy jonnekin (Jonnee haahuilee). Korona-ajan huudossa Haloo Maailma! on myös viittaus kotiseutuun, kun sillä vierailee solistina Ypö-Viis-mies Jari Räsänen. Ihan Ok Ihminen -kappaleen ideasta Miika kertoo: ”Tämä lähti Jenni Vartiaisen laulamasta kappaleesta En haluu kuolla tänä yönä. No kukapa haluaisi mutta niin voi käydä. Tuli mieleen, että saatan kuolla tänä yönä ja mitä sitten. No pitäisi vissiin yrittää elää niin, että kun se tapahtuu niin muut ajattelevat, että oli se ihan ok kuitenkin. Ei tarvi olla mikään superihminen. Ihan ok:n pitäisi riittää.”
Musiikillisesti levy seisoo vahvasti Pojat-perinteessä ja samalla myös siinä ramopunkissa. ABC on suoranainen Ramones pastissi, lopussa kuolevaa tyttöystävää myöden. Tyyliä laajennetaan tuosta hardrcokiin päin, kun sopivan riffin ympärille rakennettiin Kertokaa myös hyvät uutiset. Bluesiin asti ei musiikillisesti sentään mennä, vaikka Vanhat Miehet Soittaa Bluesia niminen biisi levyltä löytyykin.
Nyt Kultaa, Timantteja ja Orkideoja kaikille rockin pitkää perintöä arvostaville saatavilla kaikista kunnon levykaupoista kautta maan, niin ja tietenkin myös suoraan täältä pääkallopaikalta hintaan 22:- (+ postikuluja 5:90).
PS. Levy julkkarikeikat ovat: La 23.9. Elämä on Punk, Vastavirta-Klubi, Tampere ja Pe 29.9. On The Rocks, Helsinki.