Kymmenen levyn sarjan jälkeen on ollut tapana julkaista vielä yksi bonustarina, joka jotenkin liittyy Hiljaisiin Levyihin, vaikkei suoranaisesti julkaisuihin. Nyt tarinan aihe on demo. Tämän jutun jälkeen sarjaan tulee tauko, mutta palaan julkaisuihin joskus epämääräisen ajan jälkeen, kun olen saanut kymmenen seuraava tarinaa kirjoitettua.
Normaalistihan on käsitys, että levy-yhtiöt kiinnittävät bändejä demojen pohjalta. Hiljaisten Levyjen kohdalla näin on tapahtunut harvoin, vaikka demoja onkin vuosien varrella tullut paljon. Yksi iso syy siihen, että demot eivät ole olleet niin ratkaisevassa asemassa on se, että livemusiikin suurena ystävänä yksi erittäin tärkeä kriteeri bändin kiinnityksessä on ollut, että bändi on hyvä myös livenä. Toinenkin Hiljaisten erikoisempi kiinnityskriteeri – joka on jo tullut sarjassa esille – on vaikuttanut asiaan, ”bändin tyyppien pitää olla hyviä tyyppejä, koska tämä on minulle harrastus ja harrastuksen pitää olla hauskaa”. Tämä on edellyttänyt sen, että ainakin johonkin bändin tyyppiin on pitänyt tutustua ennen kiinnitystä.
Ensimmäiset kiinnitykset tehtiin lähipiiristä: Zägä Boxissa soitti veljeni ja Alivaltiosihteerin heput olivat tuttuja yliopistolta. Ulo-lehden Pekka Suomäki puhui seuraavat bändit Hiljaisille. Johnny Spunky oli ensimmäinen, jonka kiinnittämisessä demolla oli isompi merkitys. Spunkyn demo oli varmaankin ensimmäisen viiden demon joukossa, jotka tulivat Hiljaisten postilokeroon ja vakuutti siinä määrin, että tuttavuutta alettiin hieroa. Hyvien omakustannesinglejen ja niiden jälkeen nähtyjen keikkojen jäljiltä on otettu useampikin bändi.
90-luvun puoleenväliin asti demot tulivat C-kaseteilla. Sitten aika nopeasti siirryttiin itse poltettuihin CD-R:n ja 2010-luvulla alettiin suosia digitaalisia tiedostoja. Ensin MP3-tiedotoja lähetettiin sähköpostissa, sitten niitä laitettiin pilvestä ladattavaksi tai lähetettiin tiedonsiirto-ohjelmien linkkejä, joilla ne voitiin ladata.
Jos aivan alun jälkeen demoja tuli maltillisesti 5-10 kuukaudessa, niin kun aloin kirjoittamaan demoista Soundiin Demoefektipalstaa, niin demojen määrä kasvoi hetkessä noin 60-70 kuukaudessa. Nykyisin määrät ovat taas pudonneet tuonne viiden demon kuukausivauhtiin.
Mitäpä demoille sitten kuuntelun jälkeen tein? Aivan parhaan säilöin laatikoihin, joita on vieläkin pari kappaletta autotallissa. Tuo ”aivan parhaat” ovat kuuntelu hetkellä parhailta tuntuneista. HIM:in Ville Valon ensimmäinen demo ei ole näin ollen tallessa. Ei myöskään Jussi Halla-Ahon kömpelön metallibändi demo. Eikä Nightwishin eka demo, josta oli sitä mieltä että mielenkiintoinen, mutta ei omaa minkäänlaista kaupallista potentiaalia. Näistä kahdesta viimeisestä demosta ja itsestäni olen saanut sittemmin lukea parikin kertaa iltapäivälehdistä vuosien varrella ja useampikin on maininnut kaupallisesta vainustani Nightwishin suhteen.
Lopuista kasettidemoista laadultaan kaikkein parhaalle ja vähintään tunnin kasetille äänitetyt vein tuon aikaiselle työpaikalleni Tiedolle kahvion hyllyssä olevaan laatikkoon. Siitä saivat työtoverit ottaa kasetteja uudelleen käyttöön. Noin viisi vuotta pidin 30 hengen osaston kaseteissa.
Lopuista iso osa päätyi Tampereen kansanperinnetieteen laitokselle tutkimuskäyttöön. Tapasin jossain kapakassa tyypin, joka oli tutkijana kansaperinnetieteen laitokselle ja Kalevalan juhlavuoden aikaan hän kertoi, että levyttämättömien bändien sanoituksia pitäisi tutkia, sillä nehän ovat uutta Kalevalaa. No minä sitten kysyin, että haluatteko tuota tutkimusmateriaalia. Halusivat, mutta olivat osin järkyttyneitä kuin viisi muuttolaatikollista demoja, kasetteja ja CD-R:iä, sinne kippasin. Kukahan nykyisiä digitaalisia demoja arkistoisi?
Lopuksi vielä vinkkinä bändeille, jotka lähettävät demoja levy-yhtiöihin: Satsatkaa myös muuhun kuin pelkään demoon. Jos saatekirje on pelkästään ”Musiikki puhukoon puolestaan”, niin ei diiliä sillä irtoa. Kun saatekirje, jossa bändin historia, hiukan tarinaa minkä tyylistä musiikkia soitetaan ja mistä biisit kertovat sekä vielä hiukan näkemystä mihin bändi tähtää ja on menossa. Niin ja yhteystiedot mukaan; nykyään onneksi, kun demot tulevat sähköpostilla niin sähköpostiosoite on tiedossa, mutta kasettiaikaan yllättävän monesta demosta puuttuivat kaikki yhteystiedot.