Woimasointu levy-yhtiön Hannu Jokinen, oli tullut tutuksi silloin kun Hannu oli perustamassa Woimasointua. Hannu kyseli minulta pikku vinkkejä levy-yhtiön perustamiseen. Siitä ystävyys sitten alkoi syvetä ja aloimme törmätä toisiimme joko levy-yhtiö hommissa tai Ramopunkpippaloissa.
Hannu oli jo julkaissut Mean Idols split-EP:n Null$katte$nylterne kanssa yhdessä Nosebleeder Recordsin kanssa. Mean Idols oli perustettu vuonna 2000 ja se oli ehtinyt ennen Hannun julkaisu tehdä oman EP:n ja split-singlen Trasselsin kanssa. Bändi oli tarjonnut Hannulle nauhaa mini-CD:tä julkaisu ajatellen, mutta Hannu oli empinyt ja miettinyt saisiko hän sitä riittävästi myytyä. Hannu otti sitten minuun yhtyettä ja kysyi julkaistaisiinko mini-CD kimpassa. Pääpointti tarjouksessa oli, että bändi oli Tampereelta ja niin oli Hiljaiset Levytkin, eli saisin varmaan helposti myytyä levyjä täällä.
Bändi ei ollut minullekaan vieras. Sorkun touhuja oli seurannut jo Mafia ajoista lähtien ja Gregory oli puolestaan levyttänyt Hiljaisille Burning Pipe Harmonyn riveissä. Niinpä vastasin isompia miettimättä, että joo tehdään vaan levy. Bändin kokoonpano oli tässä vaiheessa: Ville ”Vetsi” Vettenranta (laulu), Timo ”Tinppa” Hiltunen (kitara), Janne ”Sorkku” Sorasahi (basso), Tommi ”Gregory” Sihvo (rummut).
Nauha oli siis äänitetty jo aikaisemmin. Kansiin on merkitty, että Fantom Studiossa olisi oltu marraskuussa 2004 ja syyskuussa 2005. Bändin jäsenten muistikuvien mukaan studiossa ei olisi oltu kolmea päivää pidempään.
Levylle tuli kahdeksan biisiä, niistä yksi oli coveri, erittäin onnistunut versio Ramonesin Poison Heartista. Shut the Door oli vanhempaa perua ja se oli tehty jo Buring Pipe Harmonylle, joka sitä ei ehtinyt levyttää. Biiseistä Fallen Boy oli omistettu Joe Strummerille. Go! biisissä Pekka Koivisto kävi puhaltamassa fonia.
Levyjulkkaribileet pidettiin Tampereen lähiössä Peltolammilla, Peltolammin Saluunassa. Itse oli ideaa vastaan, sillä oli varma, ettei paikalle tulisi porukkaa. Bändin perustelu oli, että Peltolammilla kun ei koskaan tapahdu mitään niin tottakai jokainen Peltolammin nuori tulee paikalle, kun siellä kerrankin on rokkia. Ei se ihan niin mennyt.
Paikalla oli noin kuusi pöydällistä porukkaa eli jotain kolmenkymmenen tietämillä. Yksikolmasosa yleisöstä oli paikan kantajengiä, jota musiikki vain häiritsi. Toinen kolmannes oli niitä Peltolammin nuoria. Heistä minulle selvisi, että keikalla oloakin pitää opetella; tuohon opetteluun kuului esim. se, että lavalle ei saa mennä ihmettelemään soittimia edes silloin kun bändi ei ole paikalla. Viimeinen kolmannes oli sitten bändin kavereita, jotka olivat ainoita jotka todella diggasivat ohjelmaan.
Olin myymässä levyjä ja illan absurdein episodi oli, kun paikan kantaporukasta yksi kävi ostamassa levyn ja lahjoitti sen suurieleisesti yhdelle pöytänsä leideistä. Leidi hyppäsi pystyyn halasi ja pussasi herraa. Tämän jälkeen kaikki muut kantaporukan miehet tulivat jonossa ostamaan levyjä ja lahjoittivat ne omille naisilleen.
