Päivitetty julkaisusuunnitelma (joulukuu 2023)

Tarttui sieltä tämän vuoden Rebellionista tuttuun tapaan yksi bändi Hiljaisillekin. Jokin aikaa sitten paluun tehnyt The Vapors (muistatte varmaan hitti 80-luvun alusta ”Turning Japanese”, ”News at Ten” ja ”Jimmie Jones”) teki uuden albumin ja nyt siltä ilmestyy ensimmäinen vinyylisingle, tietysti Hiljaisten Levyjen julkaisemana. Täytyy sanoa, että taas olen täpinöissäni, kun pääsin nuoruuden sankarien kanssa tekemisiin.

Mutten listalla on julkaisujen järjestys hiukan vaihtunut ja julkaisupäivät varmistuneet.

Alkuvuoden erinomainen sato näyttää tällä hetkellä tältä:

Julkaisu: 15.12.2023

Pinnan alla oli kytenyt jo pitkään. Yhä useampi oli kyllästynyt rockmusiikin kehittymiseen soittotekniikan esittelyksi ja progesoolojen pituuden kasvamiseen. Toisaalta popmusiikin sanoitusten täydellinen merkityksettömyys suorastaan vaati vastavoimaa maailmassa, jossa Vietnamin sota veteli viimeisiään, rotukysymykset olivat pinnassa Etelä-Afrikasta Lontoon lähiöihin, Watergate-skandaali ravisteli maailmaa ja Pohjois-Irlannin konflikti jatkui verisenä.

Tuo väreily sai vuonna 1976 niin paljon tuulta alleen, että kipinät roihahtivat liekkiin: ensin musiikkielämää ja myöhemmin koko maailmaa ravistellut punk sai alkunsa. Nuoriso kyseenalaisti yhteiskuntajärjestelmän ja alkoi muuttaa maailmaa tee se itse -hengessä.

1976 on päivä päivältä etenevä läpileikkaus tapahtumista, paikoista, bändeistä, levyistä ja keikoista, jotka johtivat siihen, että pieni kipinä oli vuoden lopussa etusivun uutisen veroinen tulipalo.

Kirjan tiimoilta Punkmuseoni on auki yleisölle seuraavasti: Tiistai 12.12. kello 17:00 – 20:00 ja Lauantai 16.12. kello 15:00 – 18:00. Tervetuloa. Lisätietoa sähköpostista: jukka@hiljaiset.sci.fi

Lisäksi kirjan pienimuotoinen julkaisutilaisuus järjestetään Cask Roomissa, aivan Tampereen ytimessä, rautatieasemaa vastapäätä; osoite on Rautatienkatu 14.  Julkkari on torstaina 14.12. kello 18:00 alkaen. Soittelen tilaisuudessa vuoden 1976 vinyylisinkkuja ja kertoilen niistä tarinoita. Noudon valinneet voivat hakea kirjan myös Caskista ja toki siellä myydään kirjaa.

Julkaisu: 19.1.2024

Abortti 13:n vuonna 2015 äänitetty ja 100 kappaleen kasettina tuolloin julkaistu legendaarinen 26 biisin best of -nauha näkee päivän valon ensimmäistä kertaa vinyylinä.

Abortti 13:n vuonna 2015 äänitetty C-kasetti ”Punkit Ei Kuole” saa vinyylijukaisun alkuvuodesta 2024. Rajoitettu 200kpl painos ja julkaisijana Hiljaiset Levyt , Colditz Records ja Liinaharja Hardcore.

Levy on äänitetty Tapio Lepistön Black Floyd Analog Studiolla kesällä 2015 ja julkaistaan nyt edesmenneen kitaristimme Antti Mikkonen (1967 – 2023) muistoksi.

Julkaisu: 9.2.2024

Enpä vielä jonkin aikaa sitten olisi uskonut että Hiljaiset Levyt julkaisee levyn, jolla musisoivat: Martti Syrjä, Pate Mustajärvi, Juha Torvinen, Costello Hautamäki, Sami Ruusukallio, Aku Syrjä, Mikko Kangasjärvi, Masa Orpana, Toni Lähteenmäki, Noora Louhimo, Anton Äikäs ja Vesa Holmala. Mutta niin vain tässä kävi. Levy on Vapriikin Mansrock-näyttelyyn (näyttely aukeaa helmikuussa) liittyvä oheistuote ja Hiljaiset Levyt vastaa fyysisen levyn valmistuksesta. Singleä tullaan myymään vain Vapriikin myymällä ja pieni erä Hiljaisten postimyynnissä.

Julkaisu: 23.2.2024

Muun muassa Eläkeläiset- ja the Nightingales -yhtyeistä tutut konkarit ovat elämänsä vedossa. Kitaroissa ja melodioissa ei säästellä, kun vetreät herrat julistavat rockmusiikin ilosanomaa. Eri genrejen välillä sujuvasti liikkuvaa yhtyettä on vaatimattomasti verrattu esimerkiksi sellaisiin klassisiin komboihin kuin the Beatles, the Kinks, Pink Floyd, Big Star, Mott the Hoople, the Replacements ja Guided by Voices. Tarjolla siis 12 inhimillisesti sykkivää ajatonta rockkappaletta. Tällä levyllä eivät autotune ja kvantisoinnit juhli; räkäisesti kätkättäviä mekaanisia äänensärkijöitä sentään löytyy

The Vapors: Crazy / Together (7”)

Julkaisu: maaliskuu 2024

The Vapors oli brittiläinen punk / uuden aallon yhtye, joka vaikutti alun perin vuosina 1979–1981. Se teki kaksi hienoa albumia sai ison hitin (Brittilistan kolmonen) singlellä ”Turning Japanese”. Bändi koottiin uudestaan 2017 ja uusi albumi Together ilmestyi 2020 (Brittilistalla sijoitus 87). Sen jälkeen yhtye on hyvin esillä Britanniassa, albumin single Girl from the Factory nousi ykköseksi Heritage Charts listalla ja yhtye soittanut kahdella viimeisimmällä Rebellion festivaaleilla. Nyt julkaistava single jatkaa bändin tuttua linjaa, jossa tarttuvaan powerpop voittoiseen uuteen aaltoon yhdistyvät tarttuvat riffit ja Dave Fentonin omintakeinen laulu.

Vastaa