Deus De Caosin LP 11:59 löytyy tänään kaikkien itseään kunnioittavien levykauppojen hyllystä. Julkkarikeikat Tampereella ja Helsingissä muutama päivä sitten ja keräsivät kovasti kehuja. Tästä bändistä tullaan vielä kuulemaan paljon jatkossa.
Deus De Caos on:
Aku Kytölä – kitara
Lazze Aaltonen – laulu
Pate Vuorio – rummut
Nalle Rissanen – basso
Timo Väänänen – kitara
Alkuvuodesta 2021 istuivat herrat Vuorio ja Aaltonen kahville paikallisella huoltoasemalla ja kelasivat, että ois siistiä soittaa kimpassa. Ideaa kypsyteltiin ja mukaan suunniteltiin paria ulkomaalaista tyyppiä. Tästä vaiheesta ei jäänyt jäljelle kuin nimi.
Sitten päädyttiin kysymään mukaan entuudestaan tuttuja tamperelaisia muusikoita ja pian oli koossa miehitys, jonka CV on todella vakuuttava. Kavereilta löytyy kokemusta sellaisista bändeistä kuin: Prestige, Coronary, Rytmihäiriö, Painajainen, Warmath, Two Witches, Kiljuvelka-70, Riistetyt, Pyhät Nuket, Harmony Garden, jne.
Ekat treenit olivat maaliskuun 2021 puolivälissä. Biisejä alkoi syntyä välittömästi, varsinkin kun kaikki toivat sävelkortensa samaan musiikilliseen kekoon. Biisejä nauhoiteltiin pikku hiljaa, ja ensimmäinen digisingle Aurinkotanssi julkaistiin loppuvuodesta 2021.
Nyt on tarjolla ensimmäinen LP tummansävyistä ja synkkää post-punkkia tihkuva rockia, joka imee mausteita niin metallista kuin jopa popista. Biisien aiheet pyörivät laajalla alalla, niissä käsitellään niin luokkaeroja (Sabotaasi), kun bilettämistä seurannutta liskojenyötä (Aaveiden talossa) tai levyn nimibiisin 11.59 maailman tilan analysointia jossa tuomiopäivän kello on minuuttia vaille maailmanloppu.
PS. Levyä saa toki myös suoraan täältä pääkallopaikalta hintaan 20:- + 5,90 postit.