”Kevät tulee aikaisin” kertoo hitaasti tapahtuvasta muutoksesta, aivan kuten tarinassa sammakoista kattilassa. Herkkää ja apokalyptistä. Kappale kysyy, kuljemmeko unessa ja aavistammeko kauhua tulevasta. Single on osa Nuorisopalatsin viidettä albumia ”Myyttinen olento”, joka julkaistaan vuoden 2027 alussa. Kitaravetoinen kappale heijastaa hyvin Nuorisopalatsin soundia ja ilmaisua.
Nuorisopalatsi on julkaissut suoratoistosinglen Australiaan. Ihan sinne asti ei päästä, mutta Kouvolaan kuitenkin. Australiaan on ensimmäinen single Nuorisopalatsin viidenneltä albumilta Myyttinen olento, jonka Hiljaiset levyt julkaisee 2027 alkupuolella. Australiaan kertoo siitä miten asiat eivät mene niin kuin kuvittelee, vaikka kuinka yrittäisi. Biisi kunnioittaa omaa genreään, mutta on tunnistettavasti ja omintakeisesti Nuorisopalatsia. Ytimekäs, iskevä ja toisaalta runollinen.
Voit kuunnella singlen Nuorisopalatsin kaikissa streaming-palveluissa tai vaikka täällä: Australiaan
Nuorisopalatsi on julkaissut suoratoistosinglen Australiaan. Ihan sinne asti ei päästä, mutta Kouvolaan kuitenkin. Australiaan on ensimmäinen single Nuorisopalatsin viidenneltä albumilta Myyttinen olento, jonka Hiljaiset levyt julkaisee 2027 alkupuolella. Australiaan kertoo siitä miten asiat eivät mene niin kuin kuvittelee, vaikka kuinka yrittäisi. Biisi kunnioittaa omaa genreään, mutta on tunnistettavasti ja omintakeisesti Nuorisopalatsia. Ytimekäs, iskevä ja toisaalta runollinen.
Voit kuunnella singlen Nuorisopalatsin kaikissa streaming-palveluissa tai vaikka täällä:
”Albumin voi laittaa soimaan minkä tahansa raidan kohdalta ja aina luvassa on täysipainoinen musaseikkailu, jolta oli varaa jättää samantasoiset kaksi single- tai liveraitaa oheen.”
Nuorisopalatsi: Lauluja avaruudesta
Riffi / Matti Rinne
”Tuotanto ihastuttaa välittömästi, ja tekee operaation (lue: kuuntelun) miellyttäväksi. Yleissointi on selkeä ja napakka. Asiat on otettu talteen tälläkin kerralla Imatran Kärppä-studioilla. … Tuotannossa on nähty vaivaa, ja se palkitsee. Pelkästään kitara-soundien kanssa on mietitty tarkasti, kuinka ja miten. Lopputulos kuulostaa juuri siltä, miltä pitääkin, eli ei mennä koko rupeamaa samoilla pohjilla. Koska usein, kun noin tehdään, alkaa väkisinkin kuunnella pikkuseikkoja turhankin tarkasti. … Nuorisopalatsin yhteissoitto, jonka täydentää basisti Mika Remes, käy toimivuudessaan oppitunnista (ne entiset), ja sepä sattuikin ihan sopivasti, kun kokonaismittaa läpyskällämme on juuri miltei tasan se vaaditut 45 minuuttia.”
Hiukka myöhään tuli Turun Sanomien arvio kirjasta, mutta ilokseenhan tällaista tekstiä lukee.
”Uudessa kirjassa roiskuvat olut, hiki, veri ja vähän muukin. Punkia ei vielä ollut. Oli lähä aineksia, josta se syntyi. Media ensin ja sitten historiankirjoitus keksivät oireyhtymän, josta tuli taudin puhjettua punk. … Junttilan kirja on pikkutarkka kronologinen esitys yhdestä vuodesta, joka on mytologisen kulta-ajan esiaste. …1976 on karhean kaunis fanikirja, kokemusasiantuntijoiden pyhä todistusarkisto. Se ei ole esteettinen tai historiatieteellinen elämys vaan vastarintaa ja antiestetiikkaa. Niin kuin kohteensakin.”
Offside Reidars
Maximum Rocknroll
Arvio on saattanut olla täällä jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt tuli itselleni kohdalle.
Sitten vielä lopuksi vielä pari artikkelia. Ensin Maaseudun Tulevaisuus sanomalehti muisti kaimaansa ja teki ”missä he nyt ovat” -tyyppisen jutun bändistä.
Kahden todella upean levyn päivä! Kumpikin levyistä julkaistaan tänään Telakalla (Tampere). Soittoajat ovat 20.45 Nuorisopalatsi ja 22.00 The Pull My Fingers. Facebook tapahtuma löytyy täältä: https://www.facebook.com/events/911339687003180
The Pull My Fingers: Memoirs of A Raccoon
”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.” totesi merkittävä filosofi Carl Barks jo 1953. Tuo puhuvan koiran suuhun laitettu lausahdus pätee valitettavan osuvasti myös tähän päivään. The Pull My Fingersin monipuolinen esikois-lp Memoirs of a Raccoon tarjoaa synkistä teemoistaan huolimatta oivaa eliksiiriä ahdistukseen: surisevia sähkökitaroita, julmettua svengiä, henkeäsalpaavan kauniita melodioita ja veret seisauttavia kertosäkeitä; siis ajatonta rock and rollia parhaimmillaan, purkkaa JA jytää. Eri genrejen välillä sujuvasti liikkuvaa yhtyettä on vaatimattomasti verrattu esimerkiksi sellaisiin klassisiin komboihin kuin the Beatles, the Kinks, Pink Floyd, Big Star, Mott the Hoople, the Replacements ja Guided by Voices.
Vaikka bändi on siis uusi, sen jäsenet eivät ole mitään eilisen teeren poikia. Marko Kantola (kitara, koskettimet, laulu), Hannu ”Laiska” Lajunen (rummut) Pauli Nurmi (kitara) ja Jouni ”Joppe” Vento ovat vaikuttaneet suomalaisessa rockmusiikissa 1980-luvulta asti. Soittajien tunnetuimpina aikaisempina ja nykyisinä yhtyeinä mainittakoon esimerkiksi Eläkeläiset, Jarring, Kosmonauts, Kostajat, Kumikameli, The Nightingales ja Pojat.
Nuorisopalatsi: Lauluja avaruudesta
Nuorisopalatsin neljäs täyspitkä albumi kertoo avaruuden ja avaruusmatkan iloista ja suruista. Vaikka avaruus on tappava paikka ja siellä on pääasiassa kylmää, pimeää sekä yksitoikkoista, niin sen äärettömyys on ihmeellinen ja näkymä huimaavaa. Niin ja onhan elämämmekin yhtä avaruusmatkaa. Rokkitriomme tekee oman matkansa avaruuden armottomaan universumiin, vaikka avaruus onkin popissa lähinnä eskapismin ja nostalgian lähde.
Nuorisopalatsi on bändinä samalla vanha ja uusi. 80-luvun lopulla opiskelijakloppien perustaman kellaripunkbändi Jyväskylässä muuttui nopeasti soittajavaihdosten myötä Alice in Wastelandiksi ja laulukieli suomesta englanniksi. Alice in Wasteland julkaisi kaksi albumia, nipun singlejä, keikkaili ympäri Suomea ja lopetti toimintansa lopullisesti vuonna 2008. Vuonna 2017 ammoisen Nuorisopalatsin ympäri Suomea asuva ydinryhmä (Kari Smolander – kitara ja laulu, Mika Remes – basso ja laulu, JP Rainio, rummut ja laulu) palasi yhteen treenikämpälle ja alkoi tehdä uutta musiikkia ja matka jatkuu edelleen.
23.2. Tampereen Telakalla kaksi Hiljaisten Levyjen bändiä juhlii uusien levynsä ilmestymistä. The Pull My Fingersiltä ilmestyy LP Memoirs of a Raccoon ja Nuorisopalatsilta jo neljäs CD, Lauluja avaruudesta. Lisätietoa levyistä ja linkunostolinkki FB-tapahtumassa:
Uutta sukupolvea edustava ja upeaa brittikitarapoppia soittava The Southgates puolestaan tekee yhteiskiertueen Aknestikin kanssa. Keikat ovat 28.2. Tavastia (Helsinki), 29.2. Klubi (Tampere), 1.3. Ilokivi (Jyväskylä) ja 2.3. Tullisali (Oulu). Liput tiketistä: https://www.tiketti.fi/tapahtumat#q=The%20Southgates
The Southgates ensiinyt muuten myös Tallin Music Weekillä 5.4.2024. Bändi on kovassa nosteessa.
Pop-Idolit soitti yhden keikan Pop-Idolit On Pop LP julkaisun kunniaksi, noin 45 vuotta sitten edellisen keikkansa. Keikka järjestettiin Ylöjärvellä Saurion talolla 4.11.2023. Keikka äänitettiin ja nyt yhtye julkaisi siitä itse 100 kappaleen painoksen Live at Saurio CD:nä. Saimme pikku nipun tätä CD. Jos kiinnostaa niin sitä saa tilata meiltä hintaan 7,50.
The Pull My Fingers ja Nuorisopalatsi levyjulkkarit
23.2.2024 ilmestyy Hiljaisilta kaksi albumia. The Pull My Fingersiltä tulee Memoirs of a Raccoon LP ja NuorisopalatsiltaLauluja avaruudesta CD. Näitä molempia levyjä juhlistetaan levyjulkkarikeikalla Telakalla tuona päivänä. Lisätietoa ja ennakkilippulinkki Facebook tapahtumassa: https://www.facebook.com/events/911339687003180 Tervetuloa!
Kolmas painos 1976 kirjasta
Jukka Junttilan kirja 1976 – Punkin Synty on myynyt ällistyttävän hyvin. Kaksi painosta on loppuunmyyty ja 15.2. kolmas painos tuli painosta. Kirja on siis taas saatavilla 16,00 euron hintaan.
Manserock-Orkesteri: 20 Vuotta Sikana seiskatuumainen
Toinenkin tuote myy todella hyvin – tosin ei meidän toimestamme. Hiljaiset Levyt auttoi Museokeskus Vapriikkia julkaisemaan Manserock-näyttelyä juhlistava seiskatuumaisen, jolla Manserock-legendat kuten Martti Syrjä, Pate Mustajärvi, Juha Torvinen, Costello Hautamäki, Sami Ruusukallio ja Aku Syrjä tekevät uusiksi EppuPopedaNormaalin 20 Vuotta Sikana biisin. Näyttelyn avajaisista on kulunut vasta viikko, kun museolta otettiin yhteyttä ja pyydettiin tekemään lisätilaus singlestä. Uusi painos tehdään punaisella vinyylillä. Jos haluat ensimmäisen painoksen (musta vinyyli), niin sitä saa joko mieltä hintaan 9,50 tai sitten Vapriikin museokaupasta, missään muualla levyä ei tulla myymään.
Helmikuussa on muutama TODELLA mahtava keikka tulossa.
Kuun aivan alussa on Eddie & The Hot Rodsin kolmen keikan Suomenkiertue. Hiljaiset Levythän julkaisi Eddie & The Hot Rods uuden singlen Why Should I Care ? / A Million Miles Away
Nyt nämä uudet biisit ja vanhat klassikot ovat kuultavissa:
To 1.2. On The Rocks, Helsinki
Pe 2.2. Suistoklubi, Hämeenlinna
La 3.2. Yo-talo, Tampere
Kaikilla keikoilla lisäksi Saattohoito79, jolta ilmestyi viimevuonna LP Ajankohtainen Kakkonen ja YO-Talolla vielä lisäksi Pojat, jolla silläkin on uusi LP viime vuoden lopulta Nämä Ajat. Tuo YO-Talon keikka onkin sitten varsinainen Hiljainen ilta, kun paikalla on kolme yhtiön bändiä.
Tässä keikkojen FB-tapahtumat, joista löytyvät lipunostolinkit:
23.2. puolestaan Tampereen Telakalla kaksi muuta Hiljaisten Levyjen bändiä juhlii uuden levynsä ilmestymistä. The Pull My Fingersiltä ilmestyy LP Memoirs of a Raccoon ja Nuorisopalatsilta jo neljäs CD, Lauluja avaruudesta. Lisätietoa levyistä ja linkunostolinkki FB-tapahtumassa:
Nuorisopalatsi tekee uutta albumia, joka ilmestyy keväällä 2024. Nyt on siitä saatavilla ensimmäinen maistiainen, kun biisi ”Ääretön piste” julkaistaan digisinglenä. Kappale on kuultavissa Nuorisopalatsin sivuilla osoitteessa: https://nuorisopalatsi.net/aareton-piste-single/