Levykauppapäivä: Alivaltiosihteerin Yeah Baby Yeah LP tänään kaupoissa.

Alivaltiosihteerihän aloitti nimenomaan bändinä ennen kuin siitä tuli huumorin monitoimitehdas. Vuonna 1984 aloittaneen yhtyeen ensimmäinen laulaja ja nykyinen kunniajäsen oli Satu Kurvinen. Sadun kanssa tehtiin kaksi albumia, iso määrä keikkoja ja useita TV-esiintymisiä. Pohja oli siis kunnossa, kun Matti Toivoinen astui eturiviin Sadun lähdettyä matkaoppaaksi maailmalle.

Matin kanssa tehtiin Yhteiskunta – Rakenne ja toiminta LP. Sen myötä keikan muuttuivat isoiksi kiertueiksi ja varsinkin Kravattimyrsky yli Suomen -91 loi maineen todellisesta keikkajyrästä.

Vuonna 1992 ilmestyneestä Yeah Baby Yeah:sta tulikin sitten yhtyeen läpimurtoalbumi, Suomirockin pikkuklassikko. Kari Hipposen toimiessa tuottajana ja Jani Viitasen äänittäjänä Harasoo -studiolla saatiin aikaan mojova yhdistelmä rullaavaa rokkia humoristisilla sanoituksilla. Levy sisälsi muun muassa sellaiset hitit kuin Tampereelle ja Mainio Seuramies.

Nyt tämä klassikko on taas saatavilla vinyylinä. Levy on remasteroitu ja biisilistaltaan hiukan poikkeava alkuperäiseen nähden – Enemmän rokkia on otettu mukaan vinyylipainokselle. Mukana on lisäksi liite, jossa Simo Frangén, Pasi Heikura, Jyrki Liikka ja Matti Toivonen muistelevat levyn biisejä.

TAMPEREEEEELLLLLLE!!!

Lisäyksiä levykauppaamme

Taas on tullut paketti useammastakin paikasta ja paljon on mielenkiintoista suurelta osin erittäin edullista uutta vinyyliä taas kaupan. Tällä kertaa olen ollut yllättävänkin ahkera ja kaikki nämä levyt on lisätty jo myös Discogsiin.

Jos haluat tsekata kaikki levyt jotka ovat myynnissä, niin ne löytyvät täältä: https://www.discogs.com/seller/hiljainen_man/profile

Discogs levyt voi tilata viestillä, silloin pystyn hiukan paremmin pyöristelemään hintoja.

Postikulut: 1 – 3 singleä 4,20. Yli 4 singleä ja/tai yksi tai useampia LP:itä 5,90.

HILAISET LEVYT UUTUUS:

Alivaltiosihteeri: Yeah Baby Yeah. Uusinta painos pitkään loppuunmyydystä klassikosta. Remasteroitu ja mukana insertti.  22,00

PAKETTI: Alivaltiosihteeri: Yeah Baby Yeah LP + Alivaltiosihteeri: Tampere, Keikka N:o 396 CD  24,00

LP

Luonteri Surf: Voi  20,00

Häiriköt: Ratkaisu  20,00

J.M.K.E.: Külmale maale  22,00

Valkyrians: Monsterpiece  22,00

Trojans: Ala-Ska  18,00

Hirttämättömät: Nyt Jotain Toimintaa  18,00

Jukka Nousiainen: Ei Enää Kylmää Eikä Pimeää  20,00

Jukka Nousiainen: Jukka Nousiainen  20,00

Jolly Jumpers: Ruis  19,00

Jolly Jumpers: Hometown Hi-Fi  24,00

Joku Iiris: Joku Iiris  20,00

Lama: Complete 1980-1983 (2LP)  39,00

Jukka Nousiainen & Kumpp.: Matkalla Kotiin  20,00

Adverts: Cast Of Thousands  32,00

Clash: London Calling (2LP)  32,00

Clash: Sandinista! (3LP) 38,00

Louise Distras: Dreams From The Factory Floor  18,00

Dmz: Dmz  20,00

Dwarves: The Dwarves Are Young And Good Looking  24,00

Flamin’ Groovies: Jumpin’ In The Night  20,00

Members: Bedsitland Anglocentric  24,00

Nelja Ruusua: Mustia Ruusuja  12,00

Ramones: Road To Ruin  29,00

Lou Reed: Berlin  28,00

Rolling Stones: Out Of Our Heads  20,00

Stiffs: Singles Collection 1979-1985  32,00

Charlottes: Lovehappy  (Rsd 2020)  18,00

Clint Eastwood: African Youth  18,00

Crowd: Letter Bomb  16,00

Dangerous Girls: Present: Recordings 1978-1982  20,00

Discharge: Early Demos March/June 1977 (Red Vinyl)  20,00

Dwarves: Rex Everything  19,00

Eddie And The Hot Rods: Canvey 2 Island – The Demos (Color Vinyl)  20,00

Joe Strummer & The Mescaleros: Hitsville Hit L.A. – Live At The House Of Blues, November 6th 1999, Los Angeles Ca – Fm Broadcast  24,00

Various: Born Bad Vol. 1 (Gatefold)  18,00

Varukers: One Struggle One Fight (White Vinyl)  19,00

Burt Bacharach: Hit Maker!  18,00

Diablo: When All The Rivers Are Silent  18,00

Evil Superstars: Boogie-Children-R-Us  16,00

Iisa: Amelia  18,00

Mokoma: Hengen Pitimet  18,00

Mokoma: Laulurovio  18,00

Pariisin Kevat: Reuna  18,00

Polecats: Very Best Of  24,00

Rokker: Rokker  36,00

Sarparanta: Takaisin Merkitykseen  18,00

Velvet Underground & Nico: Velvet Underground  & Nico  28,00

12″

Maustetytot X Agents: Maustetytot X Agents  18,00

7″

Giuda: Bad Days Are Back / Firefly  6,50

Marc Bolan: You Scare Me To Death  9,50

Nuns: You’re The Enemy (Picture Disc / Rsd 2022; Limited)  14,00

Retarded: Locked Down City  8,50

Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?: From Finland With Love  9,90

Metronomy: Look  9,00

Pearl Jam: Nothing As It Seems  12,00

CD

Pogues: Ultimate Collection 2CD  8,50

Rolling Stones: Many Faces Of The Rolling Music 3CD  6,00

Tulevat julkaisut (päivitetty lista):

Taas ovat asiat hiukan selkeytyneet, joten päivitetäänpä tulevien julkaisujen listaa. Parilla levyllä on jo ihan tarkat julkaisupäivät, pari seuraavaa ovat vielä kiinni levyprässäämön kiireistä. Niiden ajat ovat suuntaa antavia ja pari työnalla olevaakin uskallan jo listata.

Alivaltiosihteeri: Yeah Baby yeah (LP)

Julkaisu: 24.2.2023

Alivaltiosihteerin läpimurtolevy, Suomirockin pikkuklassikko Yeah Baby Yeah jälleen saatavana vinyylinä. Sisältää hittibiisit Tampereelle ja Mainio Seuramies. Remasteroitu. Hiukan alkuperäiseen poikkeava biisilista (Enemmän Rokkia mukana). Mukana liite, jossa Simo Frangén, Pasi Heikura, Jyrki Liikka ja Matti Toivonen muistelevat levyn biisejä. TAMPEREEEEELLLLLLE!!!

Persoonallisuushäiriö: Persoonallisuushäiriö (CD)

Julkaisu: 18.3.2023

Persoonallisuushäiriön soittajien taustoilta löytyy sellaisia yhtyeitä kuin God’s Lonely Men, Turun Tauti, Tuomio, Identiteettikriisi, Shameless Voice, Peppermint Lunch, jne. Tuosta voikin päätellä että musiikillisesti ollaan vahvasti kiinni vanhemmassa punkissa a’la Ratsia, Clash, Stiff Little Fingers, mutta toteutusta on tuotu tähän päivään. Tekstipuoli on henkilötasolta maailmaa katselevaa; on ihmissuhdeongelmia, elämän välitilinpäätöstä, mutta vastoinkäymisten seassa on myös eteenpäin katsomista.

Pop-Idolit: on Pop (LP)

Julkaisu: maaliskuun loppu 2023

Pop-Idolit on Ylöjärven punkihme, joka muistetaan Hilse-LP:ltä biisillä Go Go Koululaitos. Yhtye teki useampi kelanauhuri äänityksiä mm. Popedan ja Eppu Normaalin treenikämpillä (soittaapa tällä levyllä parilla biisillä rumpuja Aku Syrjä). Nyt näistä arkistonauhoista on kuudentoista biisin best of. Levyn mukana tule 28 sivuinen nelivärinen A4 kokoinen lehti, joka kertoo paitsi Pop-Idolien historian, niin myös paljon muuta punkista Pirkanmaalla 70-luvun lopulla.

Karu Selli: Viimeinen liekki / Hei hei (7”)

Julkaisu: kesä 2023

Karu Selli oli Rovaniemen punkin kummisedän Jari Pulsan bändi, joka toimi 1983-1988. Yhtye ammensi vaikutteensa Gun Clubilta ja The Replacementsistä. Elinaikanaan Karu Selliltä tuli vain muutama julkaisuja, mutta äänitti yhtye ahkerasti materiaaliaan studioissa. Vuoden 1986 nauhoista on poimittu kaksi loistavaa biisiä nyt julkaistaviksi. Viimeinen liekki on kohtalokas, kauniin rosoinen kitararockpala, josta Replacments vaikutteet kuuluvat. Hei hei – joka EI ole sen Korroosion kappale cover – on puolestaan keveämpi, tarttuva ja popsensibiliteettiä huokuva biisi.

Studio vaiheessa ovat niin Saattohoito79:n, kuin The Pull My Fingersin albumit. Palataan niiden julkaisuaikatauluun sitten kun studiosessiot on saatu päätökseen.

Pelle ja Tumppi sukupuu 1982-2006

Tein jatkoa Helsingin punksukupuulle. Tämän sukupuun punaiset langat ovat Pelle Miljoona ja Tumppi Varonen. Heidän seikkailujaan kartoitetaan siitä mihin Helsinkipunksukupuu jäi aina vuoteen 2006 asti. Sukupuu oli hiukan hankala piirtää, sillä viivoja tässä sukupuussa on todella paljon. Kokoonpanot olivat lyhytikäisiä ja kaverit hyppivät bändistä toiseen. Toisaalta tämä tekee sukupuusta mielenkiintoisen, kun erillisiä saarekkeita ei juuri ole.

Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta (https://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2023/01/Sukupuu-hakemisto.pdf)

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2023/02/Pelle-ja-Tumppi.pdf

Kometsin single ilmestyy tänään ja tänään on myös julkkarikeikka

Taas on hyvä syy käydä levykaupoille, kun Kometsin korkeaoktaaninen single Loner / Suffragette City ilmestyy tänään. Single on samasta tinkimättömästä musiikkiperinteestä kuin vaikkapa The Sonics, Little Richard, Ducks Deluxe ja Eddie & The Hot Rods. Kaarle Viikatteen on kuultu sanovan sinkun A-puolen biisistä: ”Loner on v**** 2000-luvun Backseat!” B-puolella taas kumarretaan vuoden 1971 David Bowie –klassikolle.

Tänään on myös Kometsin levyjulkkarikeikka Taverna Eskolanmäessä. Lisätietoa keikasta täällä: https://www.facebook.com/events/565926908728815

Kometsista on myös juttu eilisessä Kouvolan Sanomissa.’

Sukupuuhakemisto

Sukupuita on syntynyt neljä lisää sen jälkeen kun viimeksi päivitin hakemiston, joten eiköhän ole oikea aika lisätä taas uudet bändit hakemistoon. Se kattaa nyt 850 bändiä!!! Tulen aika ajoin ylläpitämään hakemistoa, eli lisään siihen uusien sukupuiden yhtyeet, mutta tämä lisääminen ei tapahdu aina uuden sukupuun valmistuessa.

Muutama – tai no aika monta – sanaa hakemistosta:

Siinä on mainittu kaikki ne bändit / artistit, joista on sukupuussa oheisteksti, eli bändin / artistin lyhyt esittelyteksti.

Bändit / artistit on aakkostettu nimen ensimmäisen sanan mukaan. Tämä tarkoittaa, että jos artisti esiintyy omalla nimellään, niin aakkostus on etunimen mukaan. ”The” sanat bändien nimen edestä on tiputettu pois.

Jos bändin nimi vaihtuu, on hakemistossa molemmat nimet.

Nimen lisäksi hakemistossa on kaksi saraketta: Sukupuun erittäin lyhyt kuvaus ja linkki sukupuuhun, joka vie sukupuun sivulle Hiljaisten Levyjen saitilla.

Jos bändi / artisti esiintyy kahdessa sukupuussa, niin se on kahteen kertaan hakemistossa. Kahteen kertaan esiintyminen voi johtua joko siitä että se on ajallisesti eri sukupuissa tai että sukupuun rajaukset ovat sellaiset, että se on otettu kahteen eri sukupuuhun. Tämä tilanne on esimerkiksi Helsingin uusi aalto ja Smack sukupuissa, joissa on muutama sama bändi.

Pari sanaa myös sukupuiden lukuohjeeksi:

Sukupuun alussa on aina lyhyt ingressi teksti, joka kertoo mitä sukupuu pitää sisällään, sekä tavallisesti myös hiukan taustaa sukupuun käsittelemästä osa-alueesta.

Sukupuun rajaus on usein tietty kaupunki ja sieltä tietty ajanjakso (vaikkapa Joensuu 70-luvun lopusta 1990-luvun loppuun). Rajaus voi olla myös tyylillinen tai jokin muu seikka jonka ympärille sukupuu on rakennettu.

Tavallisesti sukupuuhun otetuilta bändeiltä edellytetään, että ne ovat levyttäneet. Muutamia poikkeuksia tästä on, esimerkiksi olen saattanut katsoa, että jonkun merkittävän artistin ensimmäinen bändi on syytä mainita vaikka siltä vielä olisi tullut levyä. Tai jos kahden bändin välissä on levyttämätön bändi, mutta joka on hyvä dokumentoida artistin uran kuvaamisen kannalta.

Kustakin bändistä on lueteltu kaikki pääkokoonpanot (jotka kuuluvat sukupuun rajauksen sisään). Tämä tarkoittaa, että jos muutamalla keikalla tai jopa yhdellä kiertueella on soittanut joku soitta, mutta pestin kesto on jäänyt muutamaan kuukauteen, eikä levytyksiä ole, niin tällainen kokoonpano ei ole mukana.

Myös kaikkia levyllä vierailevia tai avustavia muusikoita ei kokoonpanoissa ole lueteltu.

Niistä bändeistä, jotka kuuluvat sukupuun rajaukseen, on sukupuussa oheisteksti. Se esittelee lyhtyesti artistin tekemisen ja pyrkii listaamaan ainakin pitkäsoitot, usein myös singlet. Oheisteksti voi olla pilkottu useamaan osaan ja ripoteltu eri kokoonpanoversioiden kohdalle. Aina oheisteksti on lähellä jotain artistin / bändin kokoonpanoversiota.

Jos joku soittaja siirtyy bändistä toiseen bändiin, joka ei kuulu sukupuun rajauksen sisään, niin artistista lähtee viiva ja viivan päässä on pelkkä bändin nimi. Usein tuo ulkopuolella olo tarkoittaa vaikkapa sitä, että bändi on toisesta kaupungista.

Sukupuusta poistuvasta artistista on mainittu vain seuraava bändi, ei hänen kaikkia yhtyeitään tai edes niistä merkittävintä.

Joissakin tapauksissa myös sukupuuhun tulo on merkitty. Jos muusikko on soittanut merkittävässä bändissä, joka ei mahdu käsiteltävän sukupuun rajauksiin, niin isommalla on bändin nimi, sen alla vain kyseisen artistin nimi (ei koko bändin kokoonpanoa) ja siitä viiva kokoonpanoon johon hän on tullut.

Viivat olen yrittänyt pitää selkeinä, mutta joskus ne risteävät ikävästi ja silloin joutuu olemaan tarkkaavainen mihinkä viiva jatkuu.

Muusikko on saattanut soittaa kahdessa yhtyeessä yhtä aikaa ja tällöin hänen viivansa haarautuu. Tämä myös tekee lukemisen joskus tarkkaavaisuutta vaativaksi.

Jos viivasta olisi tullut kohtuuttoman pitkä ja moni muita viivoja ylittävä, niin sukupuun selkeyden vuoksi artistista lähtee lähes sukupuun ulkopuolelle menevä merkintä (siis pelkkä kokoonpano nimi), mutta sen alla on lukuohje (vaikka ”katso vasempaan reunaan”). Tuon ohjeen suunnasta löytyy kohta mistä muusikon ura jatkuu.

Tietenkään en yksin ole pysynyt kaikkia tietoja selvittämään, vaan apuna olen käyttänyt ystäviäni. Sukupuussa on usein kiitoslaatikko, jossa on lueteltu henkilöitä, jotka ovat enemmän auttaneet sukupuun tekemisessä, joka toimittamalla useamman kokoonpanon tiedot tai oikolukemalla ja tarkistamalla sukupuun. Usein useampikin taho on lähettänyt pikkukorjauksia (vaikka yhden henkilön lisäyksen johonkin kokoonpanoon). Valitettavasti näitä kaikki henkilöitä ei ole saatu mahtumaan kiitoslaatikkoon.

Jos havaitse jossakin sukupuussa virheitä niin laita minulle viestiä. Ylläpidän sukupuita, uusien bändien lisääminen valmisiin sukupuihin ei onnistu, mutta yritän muuten hoitaa maininnan asiasta. Tästä ylläpidosta päästäänkin siihen, että jos hakemistossa oleva linkki ei toimi, niin se johtuu siitä, että olen ylläpitänyt sukupuuta ja kun sen vie saitille, niin WordPress lisää päivämärrän URL:iin, enkä ole muistanut päivittää hakemistoa. Tästäkin voi ilmoittaa minulle, niin korjaan hakemiston.

Vielä yksi erillinen asia. Saitilla on käytetty tägejä, ja kaikki sukupuut saa kauniiseen listaan kun antaa seuraavanlaisen URLin: https://www.hiljaisetlevyt.com/tag/sukupuu/

Tuossahan tuo asiaa oli. Jos on vielä jotain kysyttävää niin tietenkin saa ottaa yhtyettä.

Ei sitten muuta kuin nauttikaa rockin rihmastojen tutkimisesta. PDF-hakemisto löytyy täältä:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2023/01/Sukupuu-hakemisto.pdf

Ed Banger & the Nosebleeds: Riding the Whirlwind / Be Who You Wanna Be tänään levykaupoissa.

Ed Banger oli Manchesterin punkscene perushahmoja. Aloitti Slaughter and the Dogsin roudarina, soitti sitten ikimuistoisen Ain’t Bin To No Music School singlen tehneessä The Nosebleeds. Lauloi Slaughterin Bites Back levyllä, jonka jälkeen siirtyi soolouralle – transnaisena Edweena. Hän tekee edelleen musiikkia myös Nosebleedsin kanssa. Hiljaiset Levyt esittelee nyt Edweenan molemmat puolet. Louder Than War arvioi levyä näin: ”trashy pop/rock glam punk style of the New York Dolls/Johnny Thunders.”

Tänään virallinen ilmestymispäivä ja single on saatavissa kaikista hyvin varustelluista levykaupoista.

Nokia rocksukupuu

Kovasti on ollut kiireitä ja siksi tämän sukupuun viimeistely venyi ja venyi, mutta kyllä tämäkin lopulta valmistui. Käsiteltävä kaupunki on nyt Nokia ja aikajana kutakuinkin se aika kun Kari Peitsamo on levyjä tehnyt. Nokia ei sinällään ole näyttäytynyt rockkaupunkina, joka johtuu isolta osalta siitä, että nokialaiset muusikot ovat soittaneet tamperelaisissa bändeissä. Pyydän jo nyt anteeksi, joskus joku nokialainen bändi on tullut luokiteltua tamperelaiseksi.

Virheitä saattaa tässäkin olla, mutta niistä saa, suorastaan pitää, huomauttaa, niin teen korjattuuksia sukupuuhun kommenttien pohjalta.

Jos kaipaat tulkintaohjeita sukupuun lukemiseen, niin ne löytyvät sukupuuhakemistosta (https://www.hiljaisetlevyt.com/2022/10/03/sukupuuhakemisto-2)

Ja lopuksi: linkki helposti luettavaan PDF-tiedostoon:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2023/02/Nokia.pdf

Lisäyksiä levykauppaamme

Vuoden ensimmäiset lisäykset myyntilevyihin. Sieltä täältä on tullut pikkupaketteja ja niistä on sitten syntynyt aika muhkea lisättävien lista. Loppuunmyytyjen Mad Butchers levyjen tilalle on saatu täydennystä, mutta paljon on tullut myös ihan uutta. Aivan kaikkea en ole vielä ehtinyt lisätä Discogsiin, mutta kaikki nämä ovat nyt ostettavissa.

Jos haluat tsekata kaikki levyt jotka ovat myynnissä, niin ne löytyvät täältä: https://www.discogs.com/seller/hiljainen_man/profile

Discogs levyt voi tilata viestillä, silloin pystyn hiukan paremmin pyöristelemään hintoja.

Postikulut: 1 – 3 singleä 4,20. Yli 4 singleä ja/tai yksi tai useampia LP:itä 5,90.

UUDET HILJAISET JULKAISUT:

Ed Banger & the Nosebleeds / Edweena Banger: Riding the Whirlwind / Be Who You Wanna Be 7”  8,50

PAKETTI: tämä Ed Banger single + Eddie & the Hot Rods: Guardians Of The Legacy + Duncan Reid And The Big Heads: Your Future Ex Wife  15,00

Komets: Loner / Suffragette City 7”  8,50

PAKETTI: Kaksi kovaa Kouvolalaista Komets: Loner 7” + Saattohoito79: Pääoma ja Valtiovalta 7” 13,00

KIRJA + LEVY

Pink Floyd: London 1966/1967 (kovakantinen kirja + 10″ + CD + DVD)  39,00

LP

Pelle Miljoona Band: Kaakon Toteemi  28,00

Aavikko: Back From The Futer  28,00

Hellhound: Rappioperintö – Kaikki Levytykset 1978-1980 (2LP)  32,00

Pelle Miljoona & 1980: Pelko ja viha (LP+CD)  29,00

Health A1: There Were Mods In Finland, Too… (In 1983)  20,00

The Mint Freaks: The Mint Freaks  20,00

Apocalyptica: Apocalyptica (2LP+CD)  26,00

Apocalyptica: Cult (LP+Cd)  26,00

Apocalyptica: Reflections (LP+Cd)  26,00

Pat Benatar: Wide Awake In Dreamland  12,00

Brother Firetribe: Feel The Burn  19.00

Cramps: Allez Vai Marseille  26,00

Ignite: Ignite (Lp+Cd)  19,00

Modern Lovers: Modern Lovers  28,00

Nine Nine Nine: Biggest Tour In Sport  25,00

Satan’s Pilgrims: Go Action!  36,00

Sonic’s Rendezvous Band: Out Of Time  26,00

Thee Headcoats: Kids Are All Square  24,00

U2: Under A Blood Red Sky  26,00

Vaccines: English Graffiti  16,00

Bombshell Rocks: The Conclusion  9,00

Ac/Dc: Blow Up Your Video  24,00

Clash: Sandinista! (3LP)  38,00

Flogging Molly: Drunken Lullabies  24,00

Gallon Drunk: Access All Areas (kuvalevy)  12,00

Guided By Voices: Crystal Nuns Cathedral  29,00

Land Observations: Grand Tour  9,00

Plasmatics: Vice Squad Plasmatics: Vice Squad Records  22,00

Lou Reed: Rock ’n Roll Animal  28,00

Speedways: Radio Sounds  28,00

Stam1na: Nocebo  12,00

Arrested Denial: Frei.Tal (+CD)  14,00

Daily Terror: Aufrecht  14,00

Fatal Blow: Black Gold (+CD)  16,00

Fatal Blow: Generals & Soldiers  14,00

Oi Polloi / Toxik Ephex: Mad As Fuck  14,00

Maniacs: Iron Curtain Kids Attacked By Punk  14,00

Tights: Tv, Work & Bed  18,00

Laurel Aitken & The Skatalites: Ska Titans  16,00

Maroon Town: High And Dry  18,00

Mr. Review: Lock, Stock & Barrel  14,00

Mr. Review: Xxv  16,00

The Jamestown Sheiks: Lennon & Mccartney Reggae Style  18,00

12″

Maustetytot X Agents: Maustetytot X Agents  16,00

7″

Guided By Voices: Everywhere Is Miles From Everywhere  8,50

Guided By Voices: Hangover Child  8,50

Guided By Voices: White Flag  8,50

Imagine Dragons: Follow You  12,00

Neutrals: Bus Stop Nights  12,00

Woodkid: Pale Yellow  8,00

Bikini Kill: New Radio  9,90

Exploited: Dead Cities (live)  12,00

Metronomy: Look  12,00

Paul And Ritchie And The Crying Shames – Live On Radio & Television ’66  7,00

Speakersluts: Teenage Icecream Girl  5,50

Tv Personalities: The Boy Who Couldn’t Stop Dreaming  9,00

Rasta Knast/Shöck: Split Ep  8,00

A-Heads: Forgotten Hero (Ep)  8,50

Death Sentence: Death And Pure Distruction  8,50

External Menace: No Views E.P  8,50

Red Alert: In Britain EP  7,00

A Heads: Dying Man  8,50

Crash: Fight For Your Life (Ep * pink vinyl)  9,50

The Zips: Take Me Down (Ep)  8,50

Time Machine: Never Met Suzi (Ep)  8,50

Pama Dice: Sin, Sun & Sex ‎ 8,50

CD

David Bowie: Many Faces Of David Bowie (3CD)  12,00

Doors: Many Faces Of The Doors (3CD)  6,50

Heavy Teddys: Chaos, Koelsch & Rockabilly  4,50

Maryslim: My Time (2CD)  6,00

Christy Moore: Magic Nights On The Road (book 4CD)  12,00

Police: Many Faces Of The Police (3CD)  6,50

Ramones: Many Faces Of Ramones (3CD)  6,50

David Bowie =V/A=: Many Faces Of David Bowie (3CD)  7,50

Elvis Costello: Mighty Like A Rose  6,00

Oasis=V/A=: Many Faces Of Oasis (3CD)  7,50

Pogues: Ultimate Collection (2CD)  8,50

Iggy Pop=V/A=: Many Faces Of Iggy Pop (3CD)  7,50

Ramones=V/A=.=Trib=: Many Faces Of Ramones (3CD)  7,50

Lou Reed=V/A=: Many Faces Of Lou Reed (3CD)  7,50

Lisäyksiä levykauppaamme

Tämän vuoden viimeiset lisäykset on tehty myyntilevyihin. Pikku lähetyksiä tullut sieltä täältä, tärkeimpänä niistä Belugan paketti, mistä tuli mm. Speedwaysin uutta sinkkua. Kaikki nämä levyt on lisätty Discogisiin.

Jos haluat tsekata kaikki levyt jotka ovat myynnissä, niin ne löytyvät täältä: https://www.discogs.com/seller/hiljainen_man/profile

Discogs levyt voi tilata viestillä, silloin pystyn hiukan paremmin pyöristelemään hintoja.

Postikulut: 1 – 3 singleä 4,20. Yli 4 singleä ja/tai yksi tai useampia LP:itä 5,90.

UUDET HILJAISET JULKAISUT:

Ed Banger & the Nosebleeds / Edweena Banger: Riding the Whirlwind / Be Who You Wanna Be 7”  8,50

PAKETTI: tämä Ed Banger single + Eddie & the Hot Rods: Guardians Of The Legacy + Duncan Reid And The Big Heads: Your Future Ex Wife  15,00

Komets: Loner / Suffragette City 7”  8,50

PAKETTI: Kaksi kovaa Kouvolalaista Komets: Loner 7” + Saattohoito79: Pääoma ja Valtiovalta 7” 13,00

LP:t

Nuoret Metsänvartijat: Sotavalta  16,00

Valkyrians: Monsterpiece  22,00

Valkyrians: Monsterpiece (vihreä vinyyli)  26,00

Barefoot Brothers: The Collector  22,00

Attila The Stockbroker: This Is Free Europe  18,00

Boys: To Hell With The Boys Original Mix  20,00

Demob: Better Late Than Never  18,00

Demob: If It Ain`T Punk It Don`T Rock  18,00

Demob: Still No Room Lp + Cd  18,00

Disturbed: We`Re The Disturbed  22,00

Serious Drinking: The Revolution Starts At Closing Time  18,00

Bombshell Rocks: The Conclusion  9,00

Damn Seagulls: One Night At Sirdie’s  7,00

The Pistones: Eyes Over The City  9,00

Smalltown: Implosion  6,00

Richie Spice: Together We Stand  14,00

Toyah: Minx  26,00

All That Remains: …For We Are Many  75,00

Danko Jones: Wild Cat  60,00

Bored!: Get Off My Wah-Wah And…Suck This! (+Poster)  20,00

Dwarves: Rex Everything  20,00

Electric Prunes: Stockholm 67  28,00

Patrik Fitzgerald: Safety Pin Stuck In My Heart (2lp)  18,00

Fuzztones: Preaching To The Perverted  24,00

Gun Club: Elvis From Hell (2lp)  24,00

Honeymoon Killers: Hung Far Low  22,00

Klitz: Rocking The Memphis Underground – 1978-1980  20,00

Meanies: Come’n’see  22,00

Meanies: Televolution  24,00

Nervous Eaters: Eaterville Vol. 1  20,00

New York Ska-Jazz Ensemble: Minor Moods  20,00

New York Ska-Jazz Ensemble: Break Thru 20,00

David Peel, & Death: King Of Punk  20,00

Jeffrey Lee Pierce & Cypress Groove: Anarchic Blues (2lp)  28,00

Reflections: Slugs And Toads  5,00

Revillos: Rev Up (Incl. Fold Out Poster)  22,00

Revillos: Attack! (Incl. Fold Out Poster)  22,00

Jonathan Richman: Ishkode! Ishkode!  28,00

Scoundrelles: Atomic Batteries To Power  8,00

Sonic’s Rendezvous Band: No Sleep Till Ypsilanti  22,00

Suicidal Tendencies: Suicidal Tendencies (Red Colored Vinyl)  28,00

Suicide King: New York (She’s Dead)  9,00

Telescopes: Early Studio Recordings  22,00

More Kicks: More Kicks  16,00

Jack Cades: Perfect View  18,00

Los Pepes: The Happiness Program  18,00

The Mike Bell Cartel: The Cartel & I  22,00

7″:t

Fuzzstainz: Get Stained EP  7,00

The Darts: Love Tsunami EP  9,50

The Speedways: Shoulda Know / A Drop In The Ocean  9,90

Satans Little Helpers: Do You Believe in Magic  8,00

Los Pepes: Automatic EP  7,50

The Erratix: You Don’t Care / When Will It End  7,50

Death Sentence: Death And Pure Distruction EP  8,00

A-Heads: Dying Dying Man EP  8,50

Crash: Fight For Your Life EP  9,00

Zips: Take Me Down EP  8,50

Time Machine: Never Met Suzi EP  8,50

Ultra Violent: Crime For Revenge EP  7,50

I Walk The Line: Black Wave / Lost Chapter  4,50

Dave Lindholm & White Midnight: Yippee! / Knockin’ On Heaven’s Door  6,50