Eddie & The Hot Rods keikoilla Suomessa helmikuussa 2024

Eddie & The Hot Rods hämmästytti useat viime vuonna energisillä keikoillaan Suomessa. Nyt tätä punkin sekaista pubrockia saadaan lisää kolmen keikan verran. Helsingissä ja Hämeenlinnassa Rodseja lämppää mainion Ajankohtainen Kakkonen LP:n äskettäin tehnyt Saattohoito79 ja Tampereella on mukana lisäksi Pojat. Tampereella on siis varsinainen Hiljainen-ilta, sillä tänä vuonna Hiljaisilta Levyiltä on tuon Saatohoito79:n Ajankohtaisen Kakkosen lisäksi ilmestynyt Poikien Nämä Ajat LP ja loppuvuodesta ilmestyy vielä Eddie & The Hot Rodsin single Why Should I Care / A Million Miles Away.

Tule paikalle tai ole neliö.

KEIKAT:

To 1.2. Eddie & The Hot Rods + Saattohoito79: On The Rocks, Helsinki

Pe 2.2. Eddie & The Hot Rods + Saattohoito79: Suistoklubi, Hämeenlinna

La 3.2. Eddie & The Hot Rods + Pojat + Saattohoito79: Yo-talo, Tampere

Saattohoito79:n toinen LP ilmestyy tämän viikon perjantaina

Saattohoito79: Ajankohtainen Kakkonen ilmestyy 18.8. ja viime lauantaina Kouvolan Sanomat teki koko sivun jutun bändistä. Tämä albumi kannattaa ehdottomasti tsekata!

Levyn ilmestymispäivänä perjantaina yhtyeellä on levyjulkkarikeikka Kouvolassa Jolene Happy Bar’ssa. Sinne vaan kaikki Kouvolalaiset ja lähellä asuvat. Keikan Facebook-tapahtuma löytyy täältä: https://www.facebook.com/events/822678719397731

God’s Lonely Menin CD:n levyjulkkarikeikka Vastavirralla

God’s Lonely Menin koko tuotannon (+ bonuksia) kattava CD All This and Even More! ilmestyy levykauppoihin 2.6. Levynjulkkarikeikka on hiukan ennen tuota päivä, eli 26.5. Tampereen Vastavirta klubilla. Silloin pääsee mukavasti olemaan ensimmäisten joukossa nauttimassa levystä ja sen musiikista. GLM ei ole paljoa keikkaillut viime vuosina, joten nyt on siinä mielessä harvinaista herkkua tarjolla. Lisäksi levyn voi lunastaa keikalta 15 euron hintaan.

Samalla keikalla esiintymässä myös toinen Hiljaisille Levyille levyttävä yhtye Mean Idols. Lisäksi vielä The Toxics sekä Bleeding Radiators. Nyt on 10 euron pääsylippu vastaan tarjolla rockin räminää oikein roppakaupalla. Mainostajan sanoin: Kannattaa tulla kauempaakin.

https://www.facebook.com/events/1855624524822045/

Eddie & the Hot Rods Suomeen

Guardians of the Legacy / Secret Smile single ilmestyi syksyllä ja nyt Eddie & the Hot Rods saadaan Suomeen, kiitos Stupido Bookingille. Kaikat ovat 6.1. Helsingissä (Kuudes Linja) ja 7.1. Tampereella (Tullikamarin Klubi). Lämppäreinä molemmilla keikoilla ovat Nolla Nolla Nolla ja Relax Trio.

Bändi on erittäin kovassa iskussa ja tehnyt Yhdysvaltalaisen firman kanssa maailmaanlaajuisen diilin uudesta albumista, joka ilmestyy vuoden 2023 alkupuolella. Levytä tulee löytymään myös tuo Hiljaisten julkaisema sinkkubiisi Guardians of the Legacy https://www.youtube.com/watch?v=OpOnDK6_ifY

Tässä vielä toinen näyte tulevalta levyltä New Frontier https://www.youtube.com/watch?v=f0dmqyonC00

ja laitetaan vielä pikku joululahja. Yhtye teki joulusinglen, joka julkaistaan vain diginä, It Feels Like Christmas https://www.youtube.com/watch?v=MHqUIuWG0xs

Kannattaa ehdottomasti tulla paikalle!

Tässä vielä tapahtumat:

Kuudes Linja: https://www.facebook.com/events/465736148982390/

Tullikamarin Klubi: https://www.facebook.com/events/698804591468302/

TV Smithin kiertue alkaa huomenna.

Juuri julkaistun Generation Y:n vinyyliversion kunniaksi TV Smith tekee neljän keikan Suomen kiertueen. Miehen edellisisistä Suomen keikoista onkin aikaa, kun koronakin laittoi yhdet suunnitelmat uusiksi, mutta hyväähän kannattaa odottaa. Elokuun alussa miehen keikan Blackpoolissa nähneenä voi kertoa, että energisiä ja hikisiä keikkoja on nytkin luvassa. Helsingin ja Tampereen keikoilla on mukana lisäksi legendaarinen Ypö-Viis.

Keikat ovat:

7.9. Kokkola (West Coast Billiard)

8.9. Helsinkin (On The Rocks)

9.9. Tuusula (Ravintola Tiilitehdas)

10.9. Tampere (Klubi) – https://www.facebook.com/events/1607085236390524/

Punk on parasta paikan päällä!

Tällä viikolla rokataan!

Hiljaiset Illat tekevät paluun tällä viikolla, kun Hiljaiset Levyt juhlistaa 35 vuoden taivaltaan kolmen bändin voimin (OK, tuo määrä vuosia tuli täyteen jo viime vuonna, mutta kukapa nyt jaksaisi olla tarkka näissä asioissa).

Iltoja on kaksi 1.6. soitetaan Helsingissä Bar Loosessa ja 2.6. Tampereella Tullikamarilla. Lavalle nousevat: Garbagemen, Jalla Jalla ja Lowdown Shakin’ Chills.

Lowdown Shakin Chills toimi aktiivisesti 90-luvulla ja oli vuosikymmenen tärkeimpiä katurockbändejä. Yhtye teki aikanaan kaksi hyvät arviota saanutta cd:tä. Alkuvuodesta julkaistu From the Cradle To The Grave-kokoelma sisältää näiden parhaat kappaleet ensi kertaa vinyylille prässättynä.

Jalla Jalla on mäkihyppyharrastuksestaan tunnettu rovaniemeläinen kitaravetoinen rock ja punk-yhtye. Jallat tekivät kolme albumia, joita lisensoitiin muun muassa Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Yhtye teki useita kiertueita Euroopassa ja esiintyi 90-luvulla useimmilla suomalaisilla rockfestivaaleilla.

Garbagemen on psychobillyn uranuurtaja ja suunnannäyttäjä Suomessa. Se perustettiin 80-luvun puolivälissä ja nimensä yhtye otti The Crampsin kappaleesta Garbagemen. Yhtyeen merkkiteos Nobody Move Nobody Get Hurt julkaistiin pari vuotta sitten vinyylinä.

Hiljaiset Levyt tulee pitämään pientä myyntipistettä kumpanakin iltana. Lähinnä myynnissä on illalla soittavien yhtyeiden levyjä. Jos haluat ostaa muita Hiljaisten Levyjen tuotteita, tai mainioita etupäässä punklevyjä, joita Hiljaisilla on myynnissä reilut 2300 kappaletta, niin:

1) tsekkaa myyntilistaa täältä: https://www.discogs.com/seller/hiljainen_man/profile

2) laita tilaukseksi SÄHKÖPOSTILLA osoitteeseen jukka@hiljaisetlevyt.com

3) levyt tuodaan keikalle, josta ne voi noutaa myyntipisteestä.

Iltojen Facebook-tapahtumat ovat alla. Niiden kautta pääsee ostamaan ennakkoliput- mikä kyllä kannattaa, sillä lipunmyynti on sujunut erittäin vilkkaasti.

1.6. Bar Loose: https://www.facebook.com/events/950753058800450/

2.6. Tullikamari Tampere: https://www.facebook.com/events/339599008217632/

Hiljainen ilta myös Helsingissä

Ettei hesalaisille tulisi paha mieli siitä että vain Tampereella järjestetään kaikkea kivaa, niin päätettiin tarjota sama upea kattaus Hiljaisen Illan merkeissä myös tuonne Tampereen luonnonkauniiseen satamakaupunkiin. 1.6.2022 Bar Loose valtaavat Hiljaisten Levyjen 90-luvun suuruudet: Garbagemen, Jalla Jalla ja Lowdown Shakin’ Chills. Todella harvinaista herkkua! Lowdownit eivät ole soittaneet sitten 90-luvun puolen välin. Jallojakaan ei ihan äskettäin ole etelässä nähty, eikä Garbagemenkään nyt liiemmälti keikkoja ole tehnyt. Tilaisuutta mainostetaan Hiljaisten Levyjen 35-vuosijuhlana, mutta tuo merkkipaalu tuli täyteen jo viime vuonna. Enemmän tämä on Lowdown Shakinä Chillsin hiukan myöhässä tuleva From the Cradle to the Grave-kokoelma levynjulkkari. Mutta oli syy mikä tahansa, niin voin taata, että huima ilta on tulossa. Harvinaista herkkua koko illan mitalta.

Liput ennakkoon vain 15 € ja kannattaa ehdottomasti ostaa ja varmistaa että pääse sisälle, sillä ainakin Tampereella lippujen myynti lähti erittäin reippaasti käyntiin. Lippuja voi ostaa tapahtumasivun kautta: https://www.facebook.com/events/950753058800450/

Hiljaiset Levyt: Pyöreitä levyjä kulmikkaille ihmisille! Jopa meidän sukkamme haisevat hyvältä!

Hiljaisen illan paluu!

One night only! Muistatteko legendaariset Hiljaiset illat? Jos muistatte, niin nyt on mainio tilaisuus verestää makeita muistoja. Jos etten, niin nyt on viimeinen mahdollisuus kokea sellainen. 2.6.2022 Klubin valtaavat Hiljaisten Levyjen 90-luvun suuruudet: Garbagemen, Jalla Jalla ja Lowdown Shakin’ Chills. Todella harvinaista herkkua! Lowdownit eivät ole soittaneet sitten 90-luvun puolen välin. Jallojakaan ei Tampereella nähty vuosikymmeneen, eikä Garbagemenkään nyt liiemmälti keikkoja ole tehnyt. Tilaisuutta mainostetaan Hiljaisten Levyjen 35-vuosijuhlana, mutta tuo merkkipaalu tuli täyteen jo viime vuonna. Enemmän tämä on Lowdown Shakinä Chillsin hiukan myöhässä tuleva From the Cradle to the Grave-kokoelma levynjulkkari. Mutta oli syy mikä tahansa, niin voin taata, että huima ilta on tulossa. Harvinaista herkkua koko illan mitalta.

Liput ennakkoon vain 15 € ja kannattaa ehdottomasti ostaa ja varmistaa että pääse sisälle, sillä tämä ei tule toistumaan. Lippuja voi ostaa Klubin tapahtumasivun kautta.

Hiljaiset Levyt: Pyöreitä levyjä kulmikkaille ihmisille! Jopa meidän sukkamme haisevat hyvältä!

https://www.facebook.com/events/s/hiljaiset-levyt-35-vuotta-lowd/339599008217632/