LYKANTROPIA 1986–1992 kirja myyntiin ennakkoon loppuun

Lykantropia 1986–1992 kirjan virallinen kirjakauppapäivä on tänään. Hiljaiset Levyt on käytännössä myynyt kirjan loppuun jo nyt kun se tulee kauppoihin. Hiljaisten omassa myynnissä on tätä kirjoittaessa jäljellä enää kahdeksan kappaletta kirjaa. Niissä kaupoissa jotka ovat sitä tilanneet riittävästi jakelijalta (jolta siltäkin kirjat ovat jo lopussa) myytävää riittää vielä hetken.

Pieni lisäpainos on tilattu kirjapainosta, se tulee reilun kolmen viikon kuluttua.

Kulttimaineen saavuttaneen Lykantropia-elokuvalehden kaikki numerot vihdoinkin yksissä kansissa!

Tee-se-itse-kapinaa, videosensuuria ja verta valkokankaalla.

Ennen internetiä, suoratoistopalveluita ja sosiaalista mediaa oli Lykantropia. Se oli fanzine, joka syntyi 1980-luvun puolivälissä videosensuurin synkimpään aikaan – keskellä moraalipaniikkia, jolloin kauhuelokuvien katselu oli poliittinen kannanotto ja videolaki uhkasi harrastajien vapautta.

Nyt julkaistava 204-sivuinen näköispainoskirja kokoaa yhteen harvinaiset lehdet, joista maksetaan keräilymarkkinoilla huimia summia. Teos on dokumentti ajasta, jolloin elokuvia katsottiin suttuisilta VHS-kopioilta ja tieto hankittiin intohimolla tehdyistä pienlehdistä.

Mukana ”Helsinki Vampire” Jyrki 69 – Ennen maailmanvalloitusta.

Kirja tarjoaa ainutlaatuisen kurkistuksen suomalaisen rock-historian kulisseihin. Yksi lehden varhaisista ja aktiivisista tekijöistä oli nuori sarjakuvapiirtäjä Jyrki Linnankivi, joka tunnetaan nykyään The 69 Eyes -yhtyeen keulakuvana Jyrki 69. Ennen kansainvälistä rock-tähteyttään hän kanavoi pimeän estetiikkansa Lykantropian sivuille. Tämä tekee kirjasta pakkohankinnan paitsi elokuvafriikeille, myös musiikkifanille!

Miksi tämä kirja kuuluu jokaisen kirjaston ja kaupan valikoimaan?

Kulttuurihistoriallinen arvo: Kuvaa 1980-luvun vastakulttuurin nousua, punk-henkistä omakustannetoimintaa ja taistelua elokuvien puolesta.

Legendaariset tekijät: Lykantropian ytimen muodostivat Nalle Virolainen ja Jouni Hokkanen, joiden myöhempi teos Roskaelokuvat on yksi Suomen kirjastojen varastetuimmista ja halutuimmista elokuvakirjoista.

Runsaasti lisämateriaalia: Sisältää kaikki viralliset numerot, X-mas Splatter -erikoislehdet sekä täysin ennennäkemättömän, arkistojen kätköistä löytyneen Alternative Bizarre -numeron.

Visuaalinen matka: Aito fanzine-estetiikka: sakset-ja-liimaa -taittoa, hienoja sarjakuvia (mm. Petri Hiltunen, Pekka A. Manninen) ja tinkimätöntä trash-asennetta.

Vastaa