Mahtavat Lämpöpussit oli kokenut isoja miehistönmuutoksia sitten ensi single. Toinen kitaristi Lahtinen oli jättänyt bändin ja epäonnistuneen Oulun keikkareissun jälkeen Pesosen Raimokin lähti yhtyeestä ja hänen tilalleen rumpuihin tuli Kari Salminen, joka oli soittanut Wrumissa. Raimon lähtö oli siinä mielessä minulle ikävä, että Raimo oli se jonka kanssa olin kaikki asiat hoitanut. Salomies toki oli bändin nokkamies ja tehnyt isoimman osan biiseistä, mutta Raimo oli se jolta kaikki käytännön asiat hoituivat.
Biisimateriaali tälle levylle on hiukan erilaista mitä olin varhaisten demojen pohjalta kuvitellut. Salomies otti mukaan lähinnä omia biisejään – vain Kohtaaminen oli Koistisen ja Palviaisen käsialaa. Osa kappaleista oli aika vanhoja – Kauneus ja Terveys oli kahdeksankymmenluvun loppupuolelta. Erinomaista materiaali kaikki.
Levy äänitettiin KC-Sound Studiossa Turussa. Äänittäjänä toimi Christer Karjalainen. Palviainen muistelee, että levynteko oli yhtä juhlaa, biisit oli treenattu hyvin ja ilmapiiri äänityksissä hyvä. Eero Hyyppä (tunnetaan myös nimellä Eero Jones) auttoi tuottamisessa ja soitti vielä syntsat Täydellisyys biisiin. Eero Pentti puolestaan hoiti kuljetusten lisäksi taustahuudot Tanssi –biisiin.
Levyn masteroi Petja Valasvaara, kansikuvan maalasi Ninni Koskivaara ja kannet kasaan laittoi Jari Myllykoski. Minä puolestani kirjoitin tiedotteen, jossa luki muun muassa: ”He ovat tahattoman undergroundin kuninkaalta ja flegmaattisen sekä apaattishenkisen punkin lipunkantajia – huomenna, sillä tänään ei jakseta lähteä lippua kantamaan.” Tuo viittasi myös siihen, että bändin aktiviteetti oli selvästi laskenut Raimon lähdön jälkeen. Kuvaava yhtyeelle on Palviaisen Jaakon kertoma tarina levynjulkkarikeikasta: ”Meillä oli levynjulkkarikeikka ravintola Moselissa, Ursininkadulla Turussa. Siellä me sitten Salmisen kanssa päivystettiin, mutta Salomies ei päässyt koskaan paikalle. Ehdin jo huolestua aika helvetisti illan kuluessa, kunnes seuraavana päivänä sain herran avaamaan ovensa, vaikka hän olikin sillä hetkellä kylvyssä. Kun kysyin varovasti, että mitä vittua, niin sain aran vastauksen: ”Mutta, kun mä tulin hulluksi.” Eihän siinä voinut muuta kuin todeta, että niin.” Tämän levyn jälkeen bändi hiipui pikkuhiljaa pois.
Kun tein taustatyötä tätä julkaisu varten kyselin Raimo Pesoselta mitä tämä muistaa singlen studiosessioista. Raimo lupasi laittaa viestiä piakkoin. Kun pari päivää oli mennyt, tuli täysin valmis essee bändin ja singlen tiimoilta. Näkee, että Raimo on kirjailija. Tämä meneekin helposti kun voin laittaa tähän Raimon täysin valmiin tekstin:
”Rumban ja Radiomafian demosetä Jukka Sundholm soitti ja kertoi osallistuneensa paneelikeskusteluun, jossa Hiljaisten levyjen pomo Jukka Junttila oli hehkuttanut Mahtavien lämpöpussien biisiä Jeesus käski mut parturiin. Sundholm ei ollut omassa Rumban demoarviossaan kirjoittanut kappaleesta kovin myönteiseen sävyyn, mutta ilmoitti nyt, että onhan siinä tarkemmin kuunneltuna puolensa. Puhelimessa tehty oikaisu lehtijuttuun ei tuntunut edes lohdutuspalkinnolta, mutta rohkaisi suunnittelemaan reissua ihan oikeaan studioon ja yhteydenottoa Junttilaan.
Turun Taudin Jartsa suositteli ”sen Deep Turtle -miehen” eli Dassumin Penan äänityspalveluita, minkä perusteella Mahtavat Lämpöpussit -nelikko suunnisti Poriin kohtuullisen määrätietoisen treenausjakson jälkeen tammikuussa 1993. Penan paja osoittautui vanhaksi puutaloksi ja mies asenteeltaan ja osaamiseltaan juuri oikeaksi valinnaksi. Kitaroita viriteltäessä ja pohjia soitettaessa ilmassa oli ajankohdalle ominaista lienteistä kankkusta, mutta nauhalle tarttunut jälki oli selkeästi parempaa kuin lämpöpussien siihenastiset tuotokset. Neljän biisin pohjat taltioitiin lauantaina alkuiltaan mennessä, sitten puolet yhtyeestä lähti Turkuun hoitamaan ihmissuhdeasioitaan. Omat komppikitaraosuutensa hoitanut Lahtisen Pekka siirtyi studion viereiseen baariin rentoutumaan, ja itse hyppäsin Penan kyytiin viemään makuupusseja hänen asuntoonsa. Vähän ajan kuluttua Pekka soitteli vähän onnettoman kuuloisena ja kysyi, missä me viivymme. Joku oli ammuskellut pistoolilla baarin kattoon ja Pekka halusi pois sieltä. Siirryttiin Porin keskustaan toiseen ravintolaan ja sitten Dassumin luo yöpuulle. Yöllä Lahtinen esitti yhden bravuurinsa eli lähti kävelemään unissaan ulos. Minua Pena ei saanut hereille, joten pitkin pihaa pelkissä boksereissaan hortoilleen Lahtisen paimentaminen jäi hänen vastuulleen. Äänittäjä katseli meitä aamukahvipöydässä hieman epäluuloisena ja huonosti nukkuneen näköisenä.
Toisena päivänä Turusta palanneet Mara ja Jaska lauloivat osuutensa ja miksaaja miksasi. Lopputulos oli garageen kallellaan ja kuulosti bändistä hyvältä. Junttilan Jukka alkoi nauhan kuultuaan pohtia kolmen biisin singlen julkaisua, mutta toivoi vähemmän rupista soundimaailmaa. Sitä metsästettiin Otra Romppasen ja Christer Karjalaisen kanssa kesäkuussa viimeksimainitun studiossa.
Waltarimaisesti ilmaistuna Otran päätymisessä singlen tuottajaksi oli jonkinlaista unissakävelijän varmuutta. Maaliskuussa Mahtavilla lämpöpusseilla oli keikka Vandaalien lämmittelijänä ravintola Seminaarissa, ja omat ihmissuhdeasiani olivat sillä tolalla, että silloinen naisystäväni oli juuri kadonnut kolmeksi vuorokaudeksi. Soitossa saattoi olla vähän ylimääräistä latausta, ja keikkaa seurannut Teho Majamäki tuli voimakkaan humalatilansa konsultoimana pyytämään minua Psychoplasman rumpaliksi. Vähän tuon jälkeen Teho heitettiin ulos, mutta Psychoplasmaan päädyin ja Otra tuli tutuksi, minkä peruja hänet värvättiin lämpöpusseja tuottamaan. Vandaalit-lämppäyskeikasta jäi muistoksi myös Virtasen Tarmon ottamia kuvia, jotka päätyivät Jeesus käski mut parturiin -singlen takakanteen.
Single päätyi Radiomafian viikon singleksi ja sen julkaisukeikka soitettiin marraskuun alussa Turun Tinatuopissa. Radiosoittoa kertyi valtakunnanverkossa sen verran, että biisin kynäillyt Salomiehen Mara odotteli ihan perustellusti kohtuullista pottia seuraavan kesän Teostotilityksissä. Tuhansien markkojen asemesta tilille tuli kuitenkin vain satasia. Selvisi, että Teostossa Jeesus käski mut parturiin (säv. & san. Salomies, sov. Mahtavat lämpöpussit) oli sijoitettu virsien kategoriaan. Maran isoisä, arkkipiispanakin toiminut Ilmari Salomies oli sanoittanut lukuisia hengellisiä lauluja, joten Maran tekijänoikeustulot ohjautuivat Ilmari Salomiehen perikunnalle. Teosto korjasi mokansa myöhemmin.
Pekka Heimanin ja Vesa Kataiston ohjaama video Jeesus käski mut parturiin sai kunniamaininnan Oulun ensimmäisillä musiikkivideofestivaaleilla 1994. Kyseessä oli kaiketi ensimmäinen suomalainen animaatiomusiikkivideo. Sen tekemiseen – samoin kuin Mahtavien lämpöpussien ja Oulun kaupungin suhteeseen – liittyy erinäisiä sattumia, mutta niiden käsittelyyn ei ole tässä yhteydessä tilaa.”
Muutama lisäys vielä minulta: Bändin kiinnittäminen meni suunnilleen noin kuin Raimo kertoi, mutta se mikä jäi kertomatta, niin yhtenä Hiljaisten Levyjen kiinnitysperusteena on että bändin jätkien pitää olla hyviä tyyppejä. Raimosta tämä huokui heti ja kaikki myöhemmät vuodet ovat osoittaneet, että ensivaikutelma oli oikea.
Singlen kannen piirsi Tapani ”Nasky” Rytöhonka. Miehelle ei annettu mitään ohjeita, vain single nimi ja aivan loistava kansi tuli muutamassa päivässä. Matriisikaiverruksissa lukee A-puolella: ”J.J. taisi olla häiriintynyt” ja B-puolella: ”Uskontoko ahdistaa”.