Tällä kertaa bonustarina tulee Pasi Heikuralta, joka muistelee Alivaltiosihteeri-vinyylien matriisikaiverruksia
Jostain syystä minulle oli alusta saakka selvää, että haluan olla mukana kaikissa levynteon vaiheissa: opiskella äänittämistä, miksaamista ja tuottamista, jotta voin itse vaikuttaa musiikin lopputuotokseen mahdollisimman paljon. Kun sitten tuli eteen Alivaltiosihteerin ensimmäisen singlen kaiverrustilanne, ilmoitin luonnollisesti haluavani lähteä mukaan ”valvomaan” operaatiota.
Hommahan oli niin arkista kuin olla voi, ensin matkustaa aamuvarhaisella junalla Helsinkiin ja Ilmalaan, sitten suunnistaa MTV:n sivurakennuksen hiukan nuhjuisilla käytävillä ja lopulta kaivertajan tarkan säätämisen katselemista loisteputkien valossa.
Yhtiön kaivertajana toimi silloin Ari-Pekka ”AP” Kivinen, nuori jannu, joka teki hommia positiivisessa hengessä. Kun otin puheeksi matriisiin kaiverrettavat viestit, AP alkoi muistella menneitä ennen hänen aikojaan:
Remu Aaltonen oli nimittäin alalla kuuluisa siitä, että hänkin halusi levynteossa mukaan joka paikkaan, myös kaivertamistilaisuuteen. Niinpä kerran oli edessä Hurriganesin jonkin alkupään levyn kaiverrus, ja työvuorossa oli pajan hiukan seniorimpi vakava herra puku päällään.
Tilanteeseen saapui sitten rokkijätkä Remu, joka valvoi kaiverrusta tarkkana ja lopuksi vaati äänentoiston rautaista ammattilaista kaivertamaan matriisiin kaksi kuvaa: ”Levyn A-puolelle tulee ku**i ja B-puolelle pi**u”.
Kaivertamisen ammattilainen tuohtui pyynnöstä ja ilmoitti, ettei missään nimessä kaiverra moisia törkeyksiä mihinkään. Asiasta nousi pieni riita, jonka lopuksi Remu pyysi saada tavata firman johtajan. Johtaja saapui paikalle, asia selvitettiin hänelle ja riita ratkesi tietysti asiakkaan eduksi. Niinpä herra seniorikaivertaja otti kaivertimen kauniiseen käteensä ja piirsi ilmeisesti posket punoittaen matriisiin vaaditut sukuelinten symbolit.
Näin AP:tä myöhemmin vilaukselta Helsingin yöelämässä, ja hän oli siirtynyt CD-Linjaan esimiesasemaan. Vasta myöhemmin opin jostain, että kaverihan oli ollut myös Bogart-yhtyeen alkuperäinen rumpali! Siltä trenssitakkikaudelta, ei siltä pörröpääkaudelta. Hän soitti aikoinaan myös Pasi & MysiinissäEi oo fillarii -aikoihin. Ja kun hiljan pengoin ystävämme myöhempiä vaiheita, ”engineer Kivinen” löytyi huippujohtajien headhunttaushommista.
Näin monta uraa voi huolellinen kaivertaja luoda!
Ps. Kuva on vain kuvituskuva, ei liity tarinassa mainittuihin levyihin.
Kari Hipponen oli tullut minulle paremmin tutuksi 80-luvun lopulla, kun Kari alkoi toimia YO-talolla äänimiehenä. Talolla tuli usein juteltua ja pikkuhiljaa ystävystyttyä. Ja kun Tampere nyt ei hirveän iso kaupunki oli, niin Hipposeen tuli törmättyä muutenkin. Vuonna 1995, kun Johanna oli julkaisemassa Vaavin kokoelmaa Tytöt Hymyilee, tuli Karin kautta minulle pyyntö, josko kirjoittaisin liner notesit kokoelmaan. Tämähän kävi minulle erinomaisesti.
Ajan kanssa selvisi, että Karilla oli tallessa mittava arkisto Vaavin demoja ja liveäänityksiä. Kari toimitti näistä valikoituja paloja minulle kuunneltavaksi. Tässä materiaalissa oli aivan riemastuttava versio Johnny Moped klassikosta Incendiary Device, joka oli käännetty nimelle Kun Mä Lähden Ulos.
Vaavi aktivoitui uudestaan vuonna 2007 ja sieltä tuli nähtyä useampikin erittäin hyvä keikka, niin alkoi itää ajatus, että Vaavin kanssa olisi kyllä hienoa tehdä yhteistyötä – olihan se sentään niin nuoruuden tärkeitä bändejä itselle. Otin asian puheeksi Hipposen kanssa, ja asiahan sopi Karille ja koko muulle yhtyeelle. Uudesta levystäkin puhuttiin, mutta päätettiin, että ensin julkaistaan näiden arkistojen aarteiden parhaat CD:nä.
Työhön ruvettiin ja Kari kokosi CDr:nä, jossa oli hänen ehdotuksensa biiseistä, jotka kokoelmalle laitettaisiin. Setti oli hyvä ja kirsikkana kakunpäällä oli tuo Kun Mä Lähden Ulos. Asiaa lähdettiin nyt edistämään niin sanotusti voimakkaasti, mutta ei mennyt kuin viikko niin Hipponen soittaa minulle ja erittäin nolona kertoo huonoja uutisia. Vaavin sisällä oli tullut sovittamattomia riitoja ja yhtye hajosi ja samalla yhtyeen puolelta haluttiin haudata tämä hanke. No eihän siinä sitten mitään voinut.
Meni joitakin vuosia ja Vaavi aktivoitui uudestaan hiukan uusitulla kokoonpanolla. Silloin tuli tämä kokoelma uudestaan puheeksi ja Hipponen innostui todella aiheesta. Vaavin rumpali ja taiteilija Tommi Micklin (r.i.p.) oli kuollut loppuvuodesta 2014 ja Hipposesta tämä kokoelma olisi yksi hyvä tapa muistaa Tommia.
Sen sijaan, että vanha jo oikeastaan valmis olisi kaivettu esiin, niin Kari halusi rakentaa sen kokonaan uudestaan. Edellisessä versiossa olisi ollut yksittäisiä biisejä sieltä täältä, mutta nyt Kari rakensi kokoelman useammasta selkeästä kokonaisuudesta. Ehkä se näin oli parempi, mutta kyllä minua hiukan harmitti, kun upea Kun Mä Lähden Ulos veto jäi pois.
Kari kertoo kokoelmasta: ”Ensimmäinen Romulaatikolle päätynyt demo on kesäkuulta 1979. Blomin Atte oli toukokuussa yhteydessä ja pyysi demoa kuultavaksi (”…ja laulu olisi hyvä kuulua, jotta sanoista saa selvää, muuten saa olla suttuinen”). Salossa Puljun treenikämpällä minä taltioi Uutiset ja Sään vanhan 2x15W 6-kanavaa pikkumikserin läpi livevedot kasettinauhurille. Tämän demon avulla Vaavi siirtyi Johannan artistikattaukseen.
Seuraavat livetallenteet ovat kesäkuun 1980 Provinssirockista ja elokuun 1981 Nivalan keikalta. Seinäjoella kaikki bändit taltioitiin Provinssi-Rock ´80 Live tupla-albumia varten. Olin saanut tallenteista cd-koosteen jo 1990-luvulla Jukalta ja tuolta noukittiin julkaisemattomat vedot. Nivalan keikka tallennettiin kasettinauhurille suoraan Vaavin 12-kanavaisesta mikseristä. Romulaatikolle päätyneet biisit oli tarkoitus tehdä studiossa syksyllä 1981 Vaavin kolmannelle lp:lle. Mutta tuo keikka oli miun viimeinen Vaavissa; sitten matka jatkui kohti 7.Maailma ja SE bändejä.
Syksyllä 1984 Vaavin 1980–81 kokoonpano päätti palata yhteen ja joulun pyhinä 1984 äänitettiin Puljun salissa demo. Ajatuksena oli se, että tallennetaan biisejä, joita Vaavi soitti keikoilla 1980–81 mutta ne eivät olleet päätyneet levyille syystä tai toisesta. Korkeamäen Hande kävi soittamassa myös demolla. Olin saanut Korjuksen Tapiolta lainaksi äänityskalustoa eli 8-raita nauhurin, comp-limin ja mikserin tuota nauhoitusta varten. Vaavin mikrofonit riittivät tallenteen tekemiseen ja Romulaatikolle päätyi yksi biisi tuosta sessiosta.
Keväällä 1986 Vaavi kävi tekemässä Karjaalla lp:n, joka jäi julkaisematta. 1995 Tytöt Hymyilee cd:tä varten saimme osan tuon session masternauhoista digitoitavaksi ja loput biisit ja biisi/miksausversiot olivat minulla tallessa kasetilla. Romulaatikon yhdeksän viimeistä biisiä ovat Karjaan studiosessiosta eli melkein koko suunniteltu albumi.”
Romulaatikon nimi ja kansi-idea syntyivät pitkälti Micklinin Tommin muistoa kunnioittaen. Tommin valokuva- ja piirustusarkistot olivat päätyneet Hipposelle Isotuvan Ilkan ja Nurmisen Jorman avulla eli vanhat vaavimiehet tekivät yhdessä taustaduunin ja Tommin lapset antoivat luvan käyttää Tommin materiaaleja vapaasti. Hipponen kävi läpi kaikki omat vanhat kuva- ja lehtiarkistonsa läpi ja ”vaaviarkisto” oli kasassa. Hipposen ajatuksena kansia työstäessään oli saada kokoelman kansiin kuvallisena kerrontana Vaavin tarina 1978-1988 ja samalla Tommin läsnäolo ja merkitys Vaaville näkyväksi. Elokuussa 2016 kannet olivat painokunnossa ja Hipponen masteroi Alhon Jarnon kanssa cd:n julkaisukuntoon.
Tämän julkaisun synty tapahtui toista julkaisu suunnitellessa. Se oli seuraavana esiteltävä Vaavin demo- ja livekokoelma Romulaatikko. Sitä suunniteltaessa tuli Kari Hipposen kanssa puhuttua paljon muistakin Salon varhaisista punk / uuden aallon -bändeistä, ennen kaikkia niistä, jotka vaikuttivat siihen, että Vaavi aikanaan perustettiin.
Karin mittavissa nauha-arkistoissa oli useampikin Uutiset ja Sää -yhtyeen treenikämppä äänitys, jotka Kari toimitti minulle kuunneltavaksi. Pubrockbändinä aloittanut Uutiset ja Sää oli jo kesällä 1977 äänittänyt useampiakin punkbiisejä, covereita. Niitä kun kuuntelin, niin olin aivan innoissani, että nämähän on äänitetty ennen kuin Suomen ensimmäinen punksingle Briardin I Really Hate Ya. Vaikka kyse oli treenikämppänauhoituksista ja soundit sen mukaisesti hiukan karut, niin kaikesta sai hyvin selvää ja meno on soitossa aivan mahtavaa. Ei siinä sitten muuta kuin edottamaan Hipposelle, että josko julkaistaisiin näistä nauhoista kaksi parasta punkbiisiä singleä.
Tästä singlestä alkoi sitten arkistonauhojen julkaisu, joita on sittemmin julkaistu useammaltakin tunnetulta tai tuntemattomaksi jääneeltä punkin alkuvaiheen sankarilta.
Hipponen kertoo Uutiset ja Sään historiaa: ”UjaS oli aloittanut syksyllä 1975 ja elokuussa 1976 bändi sai nimen ja kokoonpano vakiintui. Ensimmäinen keikka oli syyskuussa 1976 nuorisotoimiston järjestämässä Salon Syksy bänditapahtumassa. Tuo keikka toi sitten tasaisesti lisää keikkoja Salossa ja bändi treenasi jatkuvasti lisää materiaalia keikkasettiin. Tammikuussa 1977 Kari ehdotti, että äänitetään treenit, jotta jokainen voi kuunnella mitä voisi tehdä paremmin ja missä jutuissa oltiin jo löydetty oma juttu eli coverbändi ei kuullosta coverbändiltä vaan bändiltä. Näitä nauhoituksia tehtiin sitten muutaman kuukauden välein ja yleensä homma eteni niin, että Kari ja Tommi halusivat soittaa biisin vielä uudelleen kasettinauhalle ja Erkki ja Tapio olivat sitä mieltä, että ei sitä enää jaksa vetää uusiksi.
New Rose oli tullut UjaS-settiin jo helmikuussa 1977 ja kevään aikana esim. Get Across to You, Blitzkrieg Bop ja Ask the Angels olivat päätyneet settiin. Nuorisotalo Pulju oli kesä-heinäkuun kiinni eli kesällä ei ollut treenikämppä käytössä. Kesäksi 1977 UjaS sai käyttöönsä Halikosta vanhan maalaistalon peltojen keskellä viisi kilometriä Salon keskustasta ja Puljusta. Retkunperä oli toiminut aiemmin Nimbus-Motelli yhteisön treenikämppänä eli 1950-luvun puolivälin tienoilla syntyneille soittajille ja kesällä 1977 heillä ei sattunut olemaan käyttöä treenikämpälle.
Viikonloppu heinäkuun lopussa 1977 pyhitettiin äänityksille, jotka yritettiin tehdä hieman paremmin kuin Puljun treenikämppä-äänitykset ja lainattiin Korkeamäen Handelta parempi kasettinauhuri ja ostettiin oikein Scotch Chrome c-kasetti. Äänityksissä Kari halusi hyödyntää Yamahan 6-kanavaista pikkumikseriä. Rummut sijoitettiin ison olohuoneen toiseen reunaan ja yksi mikrofoni suunnattiin rumpuja kohti. Huoneen toisessa reunassa sijainneiden kitara- ja bassokaappien läheisyyteen laitettiin pari mikrofonia ja laulukaapin lähelle yksi mikrofoni – sen verran riitti mikrofoneja äänitykseen, kun laulumikrofoneja tarvittiin kolme kappaletta. Mikrofonien etäisyydet löytyivät sitten kokeilemalla. Tuosta liveäänityssessiosta on New Rose.
Syksyllä 1977 oli palattu Puljun treenikämpälle ja lokakuussa äänitettiin treenit tavalliselle c-kasetille nauhurin omalla stereomikrofonilla, joka sijoitettiin keskelle huonetta. Tuolta kasetilta löytyy Muumi Muumi, josta oli muodostunut Salossa Uutiset ja Sään hittibiisi, jota toivottiin aina keikoilla. Kasetilla on myös erinomaiset vedot Loinen ja 22 j.J.D. biiseistä, mutta aika on syönyt nauhan noiden biisien kohdalta ja siksi singlelle valikoitui Muumi Muumi.”
Kansimateriaali singleen löytyi suht helposti Hipposen arkistoista ja Micklinin Tommin (r.i.p.) UjaS-aikaisista piirustuksista (julisteita, tarroja, sarjakuvahahmoja). Kansiin Kari yritti koota olennaisen tiedon salolaisesta 1977 vuodesta niin sanallisesti kuin kuvinakin. Alhon Jarnon kanssa Kari hoiti singlen masteroinnin toukokuussa 2016 ja single lähti MY45:ta kohti – elokuun puolivälissä HIKS-061 oli valmis.
Levyn lehdistötiedotteeseen kirjoitettiin:
”Uutiset ja Sää oli Salolaisen kavereiden Erkki Hipponen (laulu, kitara), Kari Hipponen (kitara, laulu), Tapio Nyman (basso, laulu) ja Tommi Micklin (rummut) vuoden 1976 loppupuolella perustama bändi, jonka esikuvia olivat Dr. Feelgood, Sensational Alex Harvey Band ja Virtanen. Bändi alkoi keikkailla paikallisesti soittaen omien suosikkiensa biisejä.
Kun vuonna 1977 punk alkoi rantautua Suomeen, innostuivat kaverit siitä ja UjS:n ohjelmistoon alkoi tulla biisejä Damnediltä, Ramonesilta, Sex Pistolsilta ja Jonathan Richmanilta. Loppukesästä 1977 yhtye oli jo selkeästi punkpainotteinen. 31.7. mentiin bändin Retkunperän kämpälle mukana stereokasettinauhuri ja kaksi mikrofonia ja äänitettiin demo, jolle tuli mm. New Rose. Toinen demo äänitettiin samalla periaatteella 21.10. ja nyt taltioitu mm. Mony Mony, Moog Kontisen sanoilla, eli Muumi Muumi.
Salon Seudun Sanomat kirjoitti parikin isompaa juttua yhtyeestä, 2.10.1977 julkaistu keikka-arvio alkaa sanoin: ”Ja mitä on konsertti tänä laman näivertämänä aikana ilman punk-rockia. No, tästä jo selviääkin, että illan seuraava yhtye oli Uutiset ja Sää: punkkia ja suunpieksäntää salolaisittain.”
Vuoden 1978 alkupuolella yhtyeelle selvisi, että vaikka suosio oli paikallisesti kasvanutkin melkoiseksi, ei pelkästään covereita soittamalla päästäisi pidemmälle: ei levyttämään eikä pääkaupunkiin keikoille. Yhtye hajosi, mutta varsin pian syntyi sen raunioista kaksikin yhtyettä, Vaavi ja Pupukuusikko, jotka alkoivat tehdä omaa materiaalia ja pääsivät niin levylle kuin pääkaupunkiin keikalle ja aika paljon pidemmällekin.
Nyt 39 vuotta myöhemmin on arkistoja kaivettu ja Hiljaiset Levyt julkaisee Suomen ensimmäisen punk-singlen. Ensimmäisenä oikeana punk-singlenä pidetään Briardin I Really Hate Ya’ta, joka äänitettiin selkeästi myöhemmin kuin tällä levyllä oleva New Rose.
Tämä single on tietenkin vinyylinen ja sen mukana tulee liite, josta käy ilmi yhtyeen historia.”
Levy sai yllättävän paljon huomiota tuon ”Suomen ensimmäinen punkäänite” -mainostuksen myötä. Niin ja herätti se myös ulkomailla kiinnostusta; Puke & Vomit osti sitä 50 kappaletta Yhdysvaltoihin ja onnistui myymään ne varsin lyhyessä ajassa.
Tiesin Butchersin jo sen ensimmäisen rupeaman (1984-1990) aikana. Sen jälkeen Sami Sivil perusti Faux Pas bändin, jonka kiinnittämistä Hiljaisille mietiskelin Gotta Grow Up? EP:n jälkeen, mutta ennen kuin pääsin mietiskelyä pidemmälle yhtye hajosi.
Butchers aktivoitu uudestaan 1995. Jonkin verran tämän jälkeen Sami aloitti suutarina Tampereen rautatieaseman tunnelissa. Kävelin siitä ohi useita kertoja viikossa ja toisinaan jos Sami ei ollut asiakkaita, niin pysähdyin hetkeksi juttelemaan. Näin tuli pysyttyä aika hyvin Butchersin touhuista perillä. Vuosia meni, ennen kuin 2015 tällaisessa keskustelussa tuli esille, että Butchersilla oli joitakin uusia biisejä, joille ei ollut julkaisijaa. Bändin musiikki oli hyvää, livenä yhtye todella toimi ja Sami oli ”hyvä jätkä”, mikä oli aina yksi tärkeimpiä kriteerejä, kun bändiä Hiljaisille kiinnitetään, joten oli oikeastaan aika helppo sanoa, että mikäs siinä.
Marraskuussa 2015 bändi kävi studiossa ja toimitti minulle singlen nauhan. Se oli jopa parempi, kuin odotin. Vielä oikeastaan isompi yllätys oli, kun Sami samalla ilmoitti, että bändi toimittaa myös kansitaiteen. Tai se ei ollut vielä yllätys, vaan se kuinka hienoa ja valmista se oli. En ollut tietoinen, että Pauli Maukonen oli graafinen suunnittelija ja vieläpä sellainen, jolla on taiteellista näkemystä. Levyn kansi on pelkistetty, jossa on Butchers-logo, joka näyttäisi olevan vesiväreillä maalatun pohjan päällä. Siinä oli minusta sellainen upea vanhahtava vivahde.
Pauli kertoi kannen tekemisestä: ”Tavoittelin laadukkuutta ja arvokkuutta viskietikettimäisellä tyylillä, kuitenkin teksteissä samalla tyypillisesti Butchers tyyliin pilke silmäkulmassa. Tuolloin 30 vuotta täyttävä bändi oli autenttista vintage-laatua omassa sarjassaan. Old School psychobändinä pisimpään kasassa oleva orkesteri Suomessa. Takakanteen saimme ostettua Jyrki Kallion ottaman hienon ja tunnelmallisen kuvan Tampereen Klubin keikalta. Taustalle roheeta tuunia ja tekstuuria maalasin musteella.”
Levyyn tehtiin myös sanoituslappunen, mutta niitä tuli painettua jostain syystä vain 150, eli niitä ei ole kaikkien levyjen mukana. Tuossa liitteessä on tekstien lisäksi Paulin piirtämä upea naispaholaisen.
Paulikin tuli havaittu hyväksi tyypiksi ja Pauli on sittemmin tehnyt Hiljaisille joitakin levyn kansia sekä muuta grafiikkaa.
Levyt tehtiin Saksassa MY45 tehtaalla. Levyjä tehtiin 250 mustalla vinyylillä ja 100 punaisella. Kun tehdas vaihtoi värin lennosta, niin noin 10 kappaletta on hassuja väli malleja, joissa on punaista ja mustaa, toisissa punaista enemmän, toisissa mustaa enemmän.
Sinkun julkaisupippalot pidettiin 15.4.2016 Tampereella O’Haras-ravintolassa, josta myöhemmin tuli Maanalaisena tunnettu paikka. Lämppärinä oli toinen Hiljaisille levyttänyt bändi Mean Idols.
PS. Tavallisesti kuvina näissä on vain valmiiseen levyyn liittyvät kuvat, mutta tällä kertaa on ylimääräinen kollaasikuva, jossa on singlen kannen ensimmäinen luonnos ja singlen painoksen värinvaihto kappale.
Tästä tuli kovin erilainen teksti kuin muista. Kun aloin valmistella tätä kymmenen julkaisun settiä, niin laitoin Pasi Heikuralle viestiä, että olisi käyttöä muistoillesi Juhannus Las Vegasissa tekemisestä. Sitten aloin kirjoitella tekstiä omien muistikuvieni ja löytyneiden faktojen pohjalta. Lähetin sen sitten Pasi Heikuralla kommentoitavaksi. Pasi kertoi, että hän on edennyt oman tekstinsä kanssa aika pitkälle, että odottele vaan, kohta tulee. Kun teksti tuli, niin sen sijaan, että olisi tullut muutamia muistoja, tulikin täysin valmis artikkeli. Siinä oli minulle uutta faktaa, esim. Rocket Records neuvotteluja en joku tiennyt tai olin ne unohtanut. Lisäksi Pasin tekstissä oli aivan toisenlainen ote kuin omassani. Pähkin, että kuinka saan näistä järkevän yhden tekstin. Jos olisin yrittänyt upottaa Pasin tekstiä omaani, niin olisin joutunut tekemään sille paljon väkivaltaa. Lopulta tulin siihen tulokseen, että julkaisen molemmat, enkä edes yritä yhdistellä niitä. Siinä on kaksi totuutta ja kaksi näkemystä, kummassakin on sellaista tietoa, jota ei toisessa ole. Toivottavasti olette samaa mieltä, että tämä oli oikea ratkaisu.
Ensin Pasi:
Joulukuussa 2014 aloimme Jahnukaiset-yhtyeen jäsenten keskuudessa laskeskella, miten paljon levyttämätöntä materiaalia yhtyeellä oli ohjelmistossa. Edellinen levy Neljä esinettä oli ilmestynyt vuonna 2010, joten tallentamattomia kappaleita oli kertynyt jo aika monta harvan mutta tasaisen keikkailun myötä.
Koska edellisestä levytyksestä oli jo aikaa, motivaatio keikkojen tekemiseen levyn promotointimielessä ei ollut huipussaan, vaikka kesällä oli käyty juhlallisesti Porin Jazzissakin soittamassa katulavalla.
Mutta syksyllä kaikille maailman yhtyeille tyypilliseen tapaan hiljaiset ajat tuottivat ajatuksia orkesterin uudistumisesta, olihan Jahnukaisten perustamisvuodesta 1995 jo lähes 20 vuotta aikaa. Tuleva juhlavuosi antoi myös kimmokkeen yhdistetystä levynjulkistus- ja synttärikeikasta.
Kesän mittaan keikoilla oli alettu soveltaa varovaisesti soolojen pituuden vapauttamista. Tähän mennessähän Jahnukaisten perusideaan kuului, että kukin soitti sooloa juuri sen neljä tai kahdeksan tahtia, mitä oli sovittu. Tämä kaavamainen sääntö koettiin ajoittain rajoittavana, lyhyillä sooloilla perälauta ehti jo tulla ennen kuin soolon ideaa pääsi kehittelemään.
Muutakin uusiutumista pohdittiin sähköposteissa, mikä tuotti raskaita kymmenien viestien ketjuja, joissa joskus päästiin asioissa eteenpäin, mutta aina saatiin jäsenistön tunteet pintaan. Keskustelut olivat toisinaan raskaita, mutta toisaalta ne kertoivat intohimoista, joka kaikilla oli omalaatuista musiikkia luovaa yhtyettään kohtaan.
Oman tasonsa Jahnukaisten musiikin tekemiseen aiheuttaa jatkuvasti se, että yhtyeellä ei ole valmista genreä tai esikuvia tukenaan. Tavallaan soitamme jazzia, mutta musiikkimme ei saa kuulostaa olemassa olevalta jazzilta, vaan joltain ”jazzilta toisesta ulottuvuudesta”. Toisaalta musiikin pitäisi kuulostaa tarpeeksi kekseliäältä jazzin ystävienkin korvaan. Niinpä jokaisen uuden kappaleen kohdalla on melkoinen määrä näkökulmia pohdittavaksi jokaisen jäsenen näkökulmasta. Niinpä päätös uuden levyn tekemisestä oli tervetullut, kun suora toiminta sysäsi enimmät spekuloinnit taka-alalle.
Vanha levy-yhtiö Wood Productions oli ajanut toimintansa alas ajanpuutteen vuoksi ja uusi levy-yhtiö oli etsinnässä. Päätimme kysyä tuolloin aktiivista julkaisutoimintaa harrastaneelta Rocket Recordsilta, kiinnostaisiko hanke heitä. Ja kiinnostihan se, joten kaikki näytti hyvältä!
”Varmoja” liigatason kappaleita oli kehkeytynyt seitsemän ja ”epävarmoja” divaritason kappaleita pari enemmän. Ensimmäistä kertaa levytettävien kappaleiden joukossa oli muiden kuin Jukka Tilsan sävellyksiä. Basisti Juha Vihusaari oli vuosien varrella laatinut ohjelmistoon kolme kappaletta, joista yksi antoi lopulta levylle nimenkin: Juhannus Las Vegasissa.
Yhtyeen ikuisuusongelmana äänitysten suhteen oli yhä se, että Eräjärvellä asuvan maanviljelijän ja suurperheen pään Jukan oli hankalahko raivata kalenteriinsa päiväkaupalla vapaata Tampereella ramppaamiseen. Niinpä alusta pitäen pohdittiin sellaista mahdollisuutta, että yhtye nauhoittaisi pohjat ns. livenä ja Jukka nauhoittelisi niille klarinettiosuudet rauhassa kotikonnuilla, asuihan (ja asuu yhä) yhtyeen äänitysekspertti Antti ”Urkis” Ilola samoilla kylillä Jukan kanssa.
Levytyspaikaksi piti löytää Tampereelta studiotila, johon Urkis pystyttäisi äänityslaitteensa. Onkiniemessä sijaitsevan treenikämpän akustiikkaa ei levylle haluttu, mutta sopiva paikka löytyi läheltä. Treenikämpän aulassa vastapäätä oli ovi, joka johti entisen Happy Road -studion tiloihin. Studio oli lopettanut ja soittotila toimi treenikämppänä.
Tilan isäntä Mikko Kangasjärvi suostui ilomielin ehdotukseen tilan lainaamisesta muutamana talvisena sunnuntaina ja huoneen vuokra maksettiin Tilsan sarjakuvina ja Alivaltiosihteeri-kirjoina. Ja niin helmikuun ensimmäisenä päivänä 2015 puolenpäivän jälkeen alettiin rakentaa studiota.
Ensimmäisessä erässä nauhoitettiin viisi kappaletta, kaksi viikkoa myöhemmin lisää uusia ja paikattiin muutamia jo nauhoitetuista kappaleista. Kolmas ja ratkaiseva käsittely pidettiin toukokuun alussa. Jos ensimmäisessä sessiossa kävi ilmi, että Jukan klarinetti vinkui jostain syystä aivan liikaa, joten päädyimme soittamaan sessioissa vain taustaraidat myöhempiä klarinettiosuuksia varten.
Kun nauhoitukset oli saatu tehtyä, Antti alkoi kuunnella ja valikoida moniraitanauhoituksien eri versioista parhaita kohtia. Minä tutkin raidoilta kasaan kitarasoolojani. Excel-taulukoita täyteltiin ja tavailtiin puolin ja toisin optimaalisen lopputuloksen rakentamiseksi.
Kappaletta Ometan laki ei tarvinnut leikkailla ja liimailla, vaan se syntyi kokonaisena live-esiintymisen yhteydessä. Maaliskuussa 2014 Jahnukaiset oli nimittäin päässyt lämmittelemään Martti Servon taustayhtyeen Napanderin kiertuetta Lahden Möysässä. Yhteisesiintymisen historia ulottuu kesään 2013, jolloin olimme sattuneet Martin ja orkesterin kanssa samalle keikalle Naantalin Livonsaaressa, jossa napanderilaiset ihastuivat Jahnukaisten soundiin. Kun heille sitten tuli tarve lämppäribändille, he muistivat meidät ja niin lähdettiin Möysään.
Lahden keikalla oli ennalta järjestetty Martin vierailu saksofoneineen kappaleeseen Ometan laki. Kun keikalta taltioitua moniraitaäänitystä tutkittiin jälkikäteen, huomattiin, että otos oli onnistunut kaikin puolin niin hyvin, että liveversiota saattoi käyttää levyllä.
Samoihin aikoihin oli jatkettu konkreettisia neuvotteluja Rocket Recordsin kanssa ja yllättäen ne tyssäsivätkin yhteisymmärryksen puutteeseen. Oli löydettävä uusi levy-yhtiö ja mielellään aika pian, kun levy alkoi olla valmis.
Jukka Junttila oli vanha ystäväni Alivaltiosihteeri-ajoilta, mutta juuri vanhan ystävyytemme vuoksi olin ajatellut välttää liian automaattista kuviota pyytää aina Jukkaa kustantamaan erilaisten yhtyeitteni levyjä. Sitä paitsi Hiljaiset Levyt oli yhä leimallisemmin punkiin keskittynyt firma, eikä Jahnukaisten äänimaailma juuri muistuta rajua kapinarokkia. Mutta toisaalta Jahnukaiset jos mikä edustaa jazz-skenessä uuden aallon ajattelutapaa, onhan yhtyeen pohjalla vahvana ”kenellä tahansa on oikeus soittaa jazzia” -eetos.
Jahnukaiset oli Jukalle tuttu yhtye, olihan hän järjestänyt pihallaan Puutarhajazzeja vuodesta 2012, ja Jahnukaiset oli niissä esiintymässä joka kerta. Sitä paitsi hän oli joskus maininnut levy-yhtiöhuolistamme keskustellessamme, että ”jos kukaan muu ei levy julkaise, niin Hiljaisiakin voisi kysyä”. Niinpä asia sovittiin ja hommat alkoivat sillä puolella sujua hyvin.
Tampereen pääkirjasto Metso huomioi Jahnukaisten 20-vuotisen taipaleen perusteellisella Jahnukaiset-teemaisella iltapäivällä haastatteluineen, konsertteineen ja näyttelyineen. Loppukesästä taas keikkailtiin mm. Turku Jazzissa, syksyn mittaan Kangasala-talossa ja Paapan Kapakassa.
Ahkeran toiminnan varjopuolena Jukan klarinettiäänitykset etenivät niin hitaasti, että Urkis pääsi tekemään miksauksia vasta loppuvuodesta 2015. Levyn kantta kasailtiin tietenkin viimeisenä tammikuussa 2016, tällä kertaa lieveteksti oli pyydetty Kimmo Miettiseltä, joka jo Räkärodeo-ohjelmassaan oli soittanut Jahnukaisten levyjä.
Niinpä vihdoin maaliskuun 18. päivänä vuonna 2016 Jahnukaiset pääsi viettämään levynjulkkarikeikkaa Telakalla. Konserttiin saatiin guest stariksi Juba Tuomola, joka piirsi parin kappaleen aikana piirtoheittimen kalvolle taidetta jazzin innoittamana.
Juhannus Las Vegasissa sai lehdissä muutamia positiivisia arvosteluja. Radio Suomen musiikin erikoisohjelmissakin levy soi pariin otteeseen, mikä tietenkin ilahdutti kaikkia.
Sitten minä:
Jahnukaiset oli perustettu jo vuonna 1995 ja se soitti eri luonnehdintojen mukaan joko ”selkojazzia”, ”jokamiesluokan swingiksä tai ”päiväkerhojatsiksi”. Yhtye oli aloittanut levyttämisen Wood Productionsille. Jolle oli ilmestynyt kahdeksan biisiä kokoomalevyllä Zuurehkot Zetelit (2000), CD Beverly Hills (2007), CD-single Santsikuppi ilmainen (2009) ja CD Neljä esinettä (2010). Tuon jälkeen Woodin toiminta alkoi hiipua ja Jahnukaiset tarvitsi uutta julkaisijaa.
Oikeastaan ihmettelin sitä, ettei Pasi Heikura ollut tarjonnut minulle yhtyettä jo alun perin – liekö ollut sitä mieltä että Jahnukaiset oli liian kaukana Hiljaisten linjasta. Nyt Pasi kuitenkin kysyi olisiko kiinnostusta julkaista Jahnukaisia. Tottahan toki oli: Pasi oli todettu niin mainioksi mieheksi, että hänen kanssaan teki mitä vain ja kun bändissä oli vielä Jukka Tilsa, jonka omintakeista taidetta ja sarjakuvia olin aina ihaillut, niin eipä asiaa tarvinnut hirveästi miettiä.
Yhtyeen kokoonpano oli nyt: Pasi Heikura (kitara), Juppo Paavola (rummut), Antti Seppänen (marimba), Jukka Tilsa (klarinetti) ja Juha Vihusaari (basso). Levy äänitettiin yhtä biisiä lukuun ottamatta Tampereella Onkiniemen Kulttuuritehtaassa keväällä 2015. Tuo yksi biisi on Ometan laki ja se äänitettiin Möysän Baarissa lahdessa 22.3.2014.
Erityisen maininnan levyn kappaleista ansaitsee Puhdasta uutta villaa, jonka teema sävellettiin aikoinaan niin, että jokainen yhtyeen jäsen sai säveltää yhden sävelen toisistaan tietämättä.
Levyn kannet ovat perinteiseen tapaan Jukka Tilsan kuvittamat ja saatesanat on kirjoittanut yhtyeen musiikin varhainen ymmärtäjä Miettinen.
Tiedotteessa levystä kerrottiin:
”Jahnukaisten neljäs levy vie juhannuksen viettoon Las Vegasiin
Tamperelainen jokamiesjazzin pioneeri Jahnukaiset jatkaa neljännellä albumillaan Juhannus Las Vegasissa (Hiljaiset Levyt 2016) seikkailujaan sarjakuvaswingin, naivistisen jazzin ja hilpeästi svengaavan instrumentaalimusiikin maisemissa.
Viime vuonna Jukka Tilsan kipparoima yhtye juhli kahdettakymmentä vuottaan levyttämällä tusinan kappaleen verran mehevää Jahnukais-jazziaan, ja nyt myös kuulijat pääsevät nauttimaan albumista.
Jahnukaisten ennakkoluuloton asenne jazziin on ennallaan, mutta nyt lisämausteena on kolme basisti Juha Vihusaaren rytmivarvasta heiluttavaa kappaletta. Mukana on myös kappale Puhdasta uutta villaa, joka sävellettiin aikoinaan niin, että jokainen yhtyeen jäsen sai kirjoittaa teemaan yhden sävelen – tietämättä mitä säveliä muut muusikot kirjoittivat.
Levyllä vierailee myös Jahnukaisten fanijoukkoon jo pitkään kuulunut Martti Servo ruudikkaalla saksofonitulituksellaan letkeästi hiipivässä Ometan laki –bluesissa. Kappale on live-nauhoitus Napanderin ja Jahnukaisten yhteiskeikalta Lahden Möysän baarista.
Kuten popkirjoittaja Jyri-Jussi RekinenNeljä esinettä –levyn (2010) ilmestyessä kiteytti: ”Jahnukaiset tekee jazzille saman minkä Kari Peitsamo teki rockille.”
Juhannus Las Vegasissa julkaistaan perjantaina 18.3.2016 Tampereen Telakalla. Konsertissa vierailee parin kappaleen ajan myös sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola, joka hoitaa kappaleissa oman soolovuoronsa piirtämällä!”
Jazzrytmit kirjoitti levystä pitkän arvion, jossa selvästi on ymmärretty Jahnukaisten syvin olemus:
”Jokamiesjatsin pioneerit eli Jahnukaiset jatkavat valitsemallaan tiellä. Ilman minkäänlaisia harha-askelia taikka improvisoituja poikkeamia. Tamperelaisen vakaaseen Hämeenkadun tallaamistahtiin… kuulema juhannuksen viettoon Las Vegasiin… tai ainakin Viialaan asti.
Totta vaiko tosikkomaista parodiaa? Sen saa jokainen tossunkuljettaja päättää itse, sillä niin intohimoisen letkeän rytmikästä poljentoa, voimalla monen miehen, edetään jatsin hurmoksessa. Ihan aidossa sellaisessa. Siitäkin huolimatta, että soittoyhtymä juhli viime vuonna kahdettakymmenettä vuottaan… lähestyen ennenvanhaista täysikäisyyden rajaa.
Jotain on siis tarttunut vuosien myötä… tai ollut tarttumatta. Onneksi tai ei, sillä tuo iänikuinen jatsinrenkutussielu seurannee herroja soittajia myös hamaan hautaan. Kerrankin on luvassa sitten maahanpanijaiset, joissa jauhaa hitaan nautinnollinen takapotkupoljento. Woody Allenmainen klarinetin tukkoinen tuhina iloisesti kilkattavan marimban / vibrafonin kilkutuksen myötä.
Nyt ei siis oteta tirsoja, vaan Tilsat klarinetin myötä. Heikuran selväjakoinen kuusikielinen että Vilhusaaren soivan melodisesti jytisevä basso antavat omanlaista mustanmakkaran tapolaista otetta kokonaisuuteen. Lisätaustaa mättää rummunlyöjä Paavola energiseen hakkuutyyliinsä ja samaa hakkuuta harrastaa pienemmillä koputtimilla Seppänen puupalikoihinsa.
Tylsääkö vai yliampuvaa? Ei kumpaistakaan, sillä nyt ero jatsiin ja jazziin on häviävän pieni. Josko toiset ajavat Porschella, niin nyt tullaan tööttäillen rinnalle kolhuisella ja elämää nähneellä V8:lla. Sellaisella, jota saa kaasutella paidannapit auki, rintakarvat röyhyten…
Kokonaisuus kaikessa soinnukkuudessaan ja hypnoottisessa tautofoniassaankin taipuu maittavaksi ihmeliimaksi, joka imaisee kuuntelijansa tiukasti kiinni itseensä… kuitenkin niin, että tahtivarpaat saavat viputella soitannon tahdissa… karmeaa? Ei suinkaan, nyt tarjoillaan hyvää mieltä yksinkertaisilla ja simpleilläkin keinoilla… ilman konsultteja, asiantuntijoita tai muita tunnelman pilaajia ja häiriötekijöitä.
Musiikki eli jokamiesjatsi kulkee kepeän mielekkäästi. Väliin jopa hengastyttävän vauhdikkaalla rytmillä… jopa Niken urheilutossuvauhdilla. Yli satakiloista kuntojazzaria se alkaa jo läähätyttämään. Mutta ei auta, jatsin svengi puree yhä tiukemmin.
Kaiken vapainta jatsin olemusta löytyy kappaleesta Puhdasta uutta villaa, joka sävellettiin aikoinaan niin, että jokainen yhtyeen jäsen sai kirjoittaa teemaan yhden sävelen, tietämättä, mitä säveliä muut muusikot kirjoittivat… hurjaa kokeilua, lähellä freejatsin syvintä olemusta. Vai onko?
Kappaleiden nimet ovat herkullisia kotimaisia otsikoita, joihin joku sananiekka voisi kenties sorvata aihioon sopivat sanat… ehkäpä vaikkapa M.A. olisi kiinnostunut ne sitten esittämään… tai ei sittenkään. Turhat sanat tuhoaisivat tämän hienon jatsinrytkeen syvimmän sielun.
Kuunnelkaapa Tekin kerrankin sielukasta jatsin poljentoa Tammerkosken rantamilta. Täydet pisteet!”
The Underclass tuli minulle tutuksia vuoden 2013 Ramoviisuissa joiden tuomarina oli. Ramoviisujen finaali järjestettiin 25.5.2013 Helsingissä Club Libertéssä. Yleisöäänestyksen voitti Psykoterapia, kun taas tuomaristoäänestyksessä päädyttiin tasapeliin ja tuomariston suosikki valittiin kolikonheitolla, sen voitti The Underclass. Tuo oli muuten Underclassin aivan ensimmäinen keikka. Finaaliin bändit oli valittu kasettikarsinalla.
Killer Records oli luvannut kustantaa tuomariston voittajalle seiskatuumaisen, joten Underclass pääsi tekemään Say Hello To The Kids EP:n vuonna 2014. Yhteistyö Killerin kanssa päättyi tähän, joten kun yhtye alkoi suunnitella pitkäsoittoa, kääntyi Kukka, joka oli minulle tutuu jo Punk Lurexista ja ties mistä, puoleeni ja kysyi kiinnostaisiko minua julkaista täyspitkä. Kyllä kiinnosti.
Bändin kokoonpano oli: Marko Säärelä (laulu), Raipe Laine (kitara), Jari ”Kukka” Kukkaisniemi (basso) ja Muje (rummut)
Levy äänitettiin bändin Nekalan treenikämppästudiolla ja äänittäjän toimi Teemu Kiiskilä. Samassa sessiolla äänitettiin muutamia ylimääräisiä covereita Billy Braggiltä, Billy Joelilta ja Pelle Miljoonalta. Kahteen ekaan ei saatu lupia. Kolmanteen oli luvat ja Vapaus on suuri vankila sai englanninkielisen tekstin nimellä When you are young. Jostain syystä se kuitenkin äänitettiin suomeksi ja levyä kasattaessa todettiin, ettei yksi suomibiisi oikein istu joukkoon. Lopulta levylle tullut ainoa cover oli Oppressedin Work Together.
Kannet teki Sami Björkqvist ja kansikuva piirros bändistä oli harvinaisen hieno. Yritin ostaa Samilta kansikuvan originaalia omiin kokoelmiini, mutta se ei onnistunut, koska kansikuva ei ollut erillinen piirros, vaan kukin hahmo oli piirretty erikseen ja kuvattu sitten valmiiksi kokonaisuudeksi. Pikku fiba kansien kanssa sattui, sillä etukannessa lukee ”Gray Zone”, kun taas kansien päädyssä ”Grey Zone”.
Lehdistötiedotteeseen levystä kirjoitettiin näin:
”Tamperelainen The Underclass julkaisee ensimmäisen kokopitkän levynsä joulukuun alussa, oltuaan kimpassa kohta kolme vuotta. Julkaisijana toimii niin ikään tamperelainen pitkän linjan levy-yhtiö Hiljaiset Levyt. Ennen pitkäsoittoa bändi on ehtinyt äänittää seiskatuumaisen ep:n nimeltä Say Hello To The Kids.
The Underclass on tuonut yhteen vahvan poliittisen näkemyksen ja pitkän linjan punkkokemuksen. Jäsenten bändistaustasta löytyy mm. Riistetyt, Pojat, Black Mambo, Mambo Jones, Lastauslaiturin Pojat, Flags Of Unity, Hansas, Kapelle Vorwärts, Eristetyt, Punk Lurex ja Blitzkrieg Boys.
Yhtyeen perusta on klassisessa 77-punkrockissa (Sex Pistols, Ramones, Clash). Samalla soundissa Billy Bragg kohtaa Dichargen, flirttaillen 80-luvun Oi -musiikin kanssa.
Lisäksi bändi on ehtinyt valloittaa ulkomaita halkomalla pakettiautolla pitkin Venäjän maata ja soittamalla eläkeläisille Saksassa.
Biisit ovat yksinkertaisia, niin sointuja kuin sanoja on käytetty maltillisesti. Riffien ja lauseiden ympärille rakentuu tarttuva ja kantaaottava kappale. Aiheet kertovat ihmisten eriarvoisuudesta, ja kulkevat selviytymistarinoissa kapitalistisen yhteiskunnan aallokossa. Levyn nimibiisissä yhtye tekee selväksi, että harmaalle alueelle ei astuta.
Ota alaluokan asia omaksesi!”
Levy jäi yhtyeen ainoaksi. Keikkailua jatkettiin kuitenkin vielä aika pitkään. Isoja keikkoja oli Cockney Rejectsin lämppääminen Klubilla ja Saksassa soittaminen FestivalKult – festareilla. Tukholmaan oli myös sovittu keikka Rebel Days festelle vappuna 2017. Kukka muistelee tätä keikkaa: ”Paikalle ei päässyt bändistä muita kun minä. Lähdin tuolloin Turusta päivää muita aikaisemmin ja seuraavana aamuna selvisi että rumpalin auto oli hajonnut ja kävi ilmi että eivät ehdi lauttaan. No siellä oltiin basson kanssa Södermalmilla yksin.” Toimita sitten kuihtui, mutta nyt yhtye on aktivoitunut uudestaan.
Olin vuonna 2013 Ramoviisuissa tuomaristossa. Finaali on 25.5.Helsingissä Club Libertéssä. Varsinaisten kilpailuesitysten jälkeen, kun yleisöääniä laskettiin, esiintyi väliaikaohjelma pienikokoinen nainen akustisen kitaran kanssa. Kun hän aloitti, niin olin tippua tuolilta. Ensikin oli SE ÄÄNI. Täyteläinen, voimakas ja oikealla tavalla angstinen. Sitten oli se kitaran soitto. Siinä oli tiukka aggressiivinen ote, josta tuli mieleen joskus kuulemani lausahdus, että kitara on lyömäsoitin. Homman viehätyksen viimeisteli soitetut kappaleet, jotka olivat etupäässä vanhoja punkstandardeja. En voinut kuin todeta, että tässähän on naispuolinen TV Smith.
Innostuin ihan kerrasta ja menin juttelemaan keikan jälkeen ja siinä oikeastaan jo sovittiin yhteistyöstä. Parilla viestivaihdolla sitten viimeisteltiin asia. Näin Dannyssä potentiaalia ja mietin, että mitenkä tämän saisi lyötyä läpi. Vaikka Danny oli muutamassakin bändissä ollut, niin nimeä ei ollut isommin, joten mietin, että ensimmäinen levy menee ehkä osittain ”hukkaan”, mutta sillä ja sitä seuranneilla keikoilla tehdään artistia tunnetuksi.
Siksi ehdotin, että tehdään niin että ensin julkaistaan täyspitkä CD, jossa Danny esittää noita punkcovereita, joista Ramoviisujen setti etupäässä koostui. Dannyn miehellä oli oma kotistudio ja ajatus oli, että tämä levy tehtäisiin siellä. Sitten reilun puolen vuoden päästä julkaistaisiin omaa materiaalia oleva levy ja toivottaisiin, että sillä saataisiin tehtyä todellinen läpimurto.
Tätä suunnitelmaa alettiin sitten toteuttamaan. Meni kuitenkin yllättävän pitkään ennen kuin pari ensimmäistä biisiä sain kuultavakseni – ne olivat mielestäni hyviä. Makke (Danny mies) ei kuitenkin jostain syystä ollut niihin tyytyväinen ja sen sijaan että olisi tehty uusia biisejä hän halusi äänittää jo tehdyt uudestaan. Siinä sitten tuli sellaista hidasta soutamista ja huopaamista, eikä homma tuntunut edistyvän ollenkaan.
Sitten aivan yllättäen tuli nauha, jolla ei ollutkaan pelkkää Dannyä ja akustista kitaraa vaan kaksi bändin kanssa tehtyä puoliakustista biisiä. Danny taustalla oli sellaisia tekijöitä kuin Dalle Dahlman, Kimmo Kalaja, Juuso Järnström ja Linda Nybonn. Makke hoiti äänityksen ja tuottamisen.
Olin hiukan ihmeissäni, että mitenkäs tässä nyt näin kävi. Mutta kun nauha oli erinomainen, niin mikäs siinä – tällä mennään. Vaikka suunnitelma muuttui, niin usko oli edelleen kova, että tästä tulee vielä jotain, joten seiskatuumaista tehtiin kahdella värillä, mustaa ja sinistä.
Lehdistötiedotteeseen kirjoitettiin näin:
”Tämä taskuraketin kokoinen trubaduuri on parin vuoden aikana noussut todella kovan luokan esiintyjäksi punk- (ja muissakin) piireissä. Dannyn historiasta löytyy Ratpack-yhtye, mutta viimeiset vuodet Danny on esiintynyt etupäässä soolona, tehden kuitenkin joitakin vierailuja, kuten tänä vuonna Mohiklaanin singlellä Mieli matkustaa. Danny meriittilistalle kuuluu myös maininta ”ainoa kolme kertaa Ramoviisut voittanut artisti”.
Danny tunnetaan viskinkarheasta äänestään, kovasta asenteestaan sekä tiukasta keikkailuistaan. Useasti Suomessa vieraillut The Adverts-legenda TV Smith on soittanut muutaman kerran Dannyn kanssa ja on todennut, että Englannissa Danny olisi jo tähti.
Nyt Danny Punk on levyttänyt bändin kera kaksi punk- / rock-klassikkoa, Ramonesin Danny Says:in ja Joan Jettin Make Beleive:n. Dannyä on tituleerattu Suomen Joan Jettiksi joten siinä mielessä tuo B-puolen valinta kumartaa esikuvien suuntaan. Biiseistä on tehty lähes bossanova-vaikutteiset akustisvoittoiset versiot jotka rullaavat todella kauniisti, mutta asenne ja ennen kaikkea Dannyn ääni ovat entisellään. ”
Single sai varsin suopeita arvioita aina Saksaa myöden. Guitars Galoren arvio todettiin mm.: ”Punk ist eher die ganze attitude. Es gibts hier auch gar kein schlagzeug … Danny Punk orientiert sich jedoch mehr am original. Sehr sympatische single!”
Sitten olisi pitänyt alkaa tekemään sitä pitkäsoitto, mutta jotenkin tuntui, että kaikilla tipahtivat rukkaset. Pari kertaa sen perään kyselin, mutta sain vastaukseksi ympäripyöreitä kommentteja siitä että lähiaikoina voitaisiin aloittaa. Lopulta homma sitten vain kokonaan jäi. Minua jäi kyllä harmittamaan, ettei niitä Danny hienosti esittämiä versioita klassikoista koskaan sitten tullut dokumentoitua.
Kun olin päässyt Mäkkelän EP:n myötä vinyylin julkaisemisen makuun, niin äkkiä piti saada lisää. TV Smithin kanssa oli puhuttu jo joskus aikaisemmin siitä, että häneltä ei ollut juurikaan vinyyli seiskoja ilmestynyt. Näin Timiä jälleen kerran tuon Mäkkelän EP:n ilmestymisen jälkeen ja innoissani kerroin, että nyt voidaan korjata tuota sinun seiskojen puutetta.
Timiltä oli juuri ilmestynyt erittäin pienipainoksinen neljän biisin CD-EP Saksassa. Sen musiikki oli ollut tilaustyö, jossa Tim oli kirjoittanut biisejä saksalaisen näytelmäkirjailijan Dirk Laucken näytelmään Der Kalte Kuss von warmem Bier. Näytelmä kertoi kahdesta miehestä – entisestä Itä-Saksan rajavartijasta ja Afganistanista palaavasta sotilaasta – jotka pakenivat alkoholiriippuvuutta hoitavalta klinikalta. Miehet tapaavat rapistuneessa rock’n’roll-baarissa. Yritettyään suojella baarin omistajaa tämän aggressiiviselta poikaystävältä, tilanne eskaloituu väkivallaksi, kun hahmojen menneisyys palaa kummittelemaan. Nämä neljä biisiä esitettiin näytelmässä videoina taustalla olevalla valkokankaalla. TV Smith myös esiintyy osassa videoita.
Tämän CD-EP:n avausbiisi oli Dangerous Playground, josta pidin todella paljon. Kun Timin kanssa sitten hahmoteltiin mitä biisejä seiskalle tulisi, niin ehdotin tätä. Ehdotus kelpasi Timille ja hän sanoi, että sen pariksi sopisi hienosti The Rock ’N’ Roll, joka sekin on tuolla CD-EP:llä. Lisäksi Tim ehdotti, että jotta seiskatuumainen olisi hiukan erikoisempi, niin hän voi tehdä A-puolen biisistä single editin ja B-puolesta häneltä löytyi sähköisempi versio. Hommahan oli tällä sitten ihan selvä.
Biiseistä Dangerous Playground on tehty näytelmän Richardille, joka on äskettäin palannut palveluksesta Afganistanista. Mikä sai hänet menemään sotaan alun perin? Voiko elämä koskaan olla ennallaan, kun hän tulee kotiin? Voiko hän koskaan todella palata kotiin? Rock’n’roll puolestaa kertoo baarista ja siellä olevien särkyneistä unelmista.
Levyllä TV Smithin kanssa esiintyvät Tim Cross ja Vom Ritchie. Kannen kuvat oli Tommi Ujo ottanut TV:n aiemmalta Suomen kiertueelta. Kansikuva on Keitolaikka-festarilta ja takakansi Helsingistä. Kun single oli valmis, Timiä hiukan harmitti kansikuvassa se, että hänellä on käsissä vuohennahkaiset siteet. Oliko se tenniskyynärpää vaiko jännetuppitulehdus, jonka takia hänen piti niitä käyttää.
Single teetettiin MY45:lla ja sen painos oli 500 kappaletta.
”Saksan Martti”, eli Martti ” Mäkkelä” Trillitzsch oli tullut tutuksi joskus 90-luvun alku puolella jollain musiikkimessulla. Martin äiti oli Suomalainen ja Martti oli kovin innostunut Suomalaisesta indiemusiikista. Paitsi, että hän oli artisti itsekin, oli hänellä levymerkki ja Kioski niminen kauppa, joka myi suomalaisia levyjä. Kun minä aloitin yhteistyötä Martin kanssa, oli hän jo ehtinyt julkaista Eläkeläisiä. Martti oli erittäin innoissaan Nightingalesista ja julkaisi heiltä kokoelma levyn Saksassa. Sitten julkaisimme yhdessä Martin kanssa Sentimental Hospital -albumin, jossa kustannukset ja painos jaettiin puoliksi.
Martti keikkaili usein Suomessa ja 2014 yritti tosissaan tehdä läpimurtoa täällä. Martti kyseli minulta julkaisinko hänen levynsä täällä. Pidin miehen musiikista ja halusin auttaa, mutta kovasti epäilin minkä verran levyä saisin myytyä, eli projekti vaikutti vahvasti taloudellisesti tappiolliselta. Kun tätä kerroin Martille, niin häneltä tuli hieno idea. Julkaisin saman EP:n jonka hän julkaisi Saksassa, käytettäisiin samoja prässäys peltejä, tehtäisiin vain uudet kannet ja etiketit. Näin ei tarvitsisi maksaa kallista matrisointia. Yks kaks, homma alkoikin kuulostaa mahdolliselta. No ei se lopulta ihan noin mennyt, sillä B-puolella vaihdettiin lopulta yksi biisi.
Halvempi kustannuksia isompi houkutin oli, että pääsisin pitkästä aikaa julkaisemaan vinyyliä. Olin ehdottomasti ”vinyyliuskovainen” ja pidin pikkulevyistä – rockin peruselementti on kahden hienon biisin paketti. Tämän julkaisun kautta aukenisi yhteys Saksaan halvahkolle vinyylitehtaalle ja vinyylejä pääsisi julkaisemaan uudestaan.
Eipä siis muuta kuin toimeen. Mikään myyntihitti levy ei ollut, kuten odotinkin, mutta kovin tyytyväinen olin sen julkaisuun – olin siirtynyt takaisin vinyylikantaan ja yhteistyö MY45-puristamon kanssa alkoi, joka jatkuu edelleen. Ajan kanssa levyistäkin pääsi eroon, sillä aina kun Mäkkelä kävi Suomessa kiertueella, osti hän minulta boxin (25 kappaletta) levyjä myytäväksi keikoilla omakustannushintaan. Kaikkineen sellainen julkaisu, josta jäi erittäin hyvä fiilis.
Levyn lehdistötiedote avaa enemmän mistä Mäkkelässä on kyse:
”Kierrettyään vuosia ympäri Eurooppaa Espanjasta Iso-Britanniaan, kotimaastaan Saksasta Suomeen nimellä Mäkkelä’s Trash Lounge on singer-songwriter tiputtanut viimeinen nimestään loppuosan. Ensimmäinen miehen Suomalainen julkaisu Single of the Year ilmestyy ytimekkäästi nimellä Mäkkelä.
Edellisellä kiertueellaan Suomessa 2013 Mäkkelä aloitti äänitykset Rovaniemellä käydessään paikallisten ystäviensä Nightingalesin Jorma Pirttijärven (piano) ja Maxi Mäkitulkkila (rummut). Äänityksiä hän jatkoi Barcelonassa ja Würthissä Sakssa ja tuloksena oli 9pm Recordsille tehty EP Single of the Year. Nyt samalla nimellä, mutta uudella B-puolella vartutettu Single of the Year ilmestyy Suomessa.
Crisis saa hienoa potkua Jorma Pirttijärven upeasta pianotyöskentelystä. Tramontanaa puolestaan värittää Porilaisen multi-instrumentalistin Pentti Dassumin eksentrinen perkussiointi.
Mäkkelää on verrattu sellaisiin artisteihin kun Billy Bragg, Wreckless Eric, Gavin Friday, Townes van Zandt ja Ryan Adams – siis omaa tietään kulkeva, musiikin pitkästä perinteestä ammentava singer-songwriter.
Single of the Year esittelee erinomaisesti Mäkkelän omintakeista lähestymistä kappaleiden säveltämiseen ja sovittamiseen. Akustinen kitara, irlantilainen bouzouki, ragtime piano, haitari ja perkussiot yhdistettynä intensiiviseen lauluun tekevät tästä levystä jotain mitä Saksalainen Nonpop -lehti kuvailee sanoilla: ”Americana with a marvellously eccentric lofi-flair”.
Mäkkelä voi levyn lisäksi kuulla livenä toukokuussa, kun hän tekee levyn julkaisukiertueen Suomessa.
Kiertuepäivät
20/05/14 Helsinki, Club Liberté @ Kallio Songwriter Night
21/05/14 Tampere, Telakka (w/ Jaakko & Jay)
22/05/14 Seinäjoki, Still Standing
23/05/14 Vaasa, Skafferiet at Ritz (w/ Schlagwerk)
Edellinen Wolfmen albumi Boothill Express oli ilmestynyt 2010. Sen jälkeen yhtye oli toiminut hiukan periodi luonteisesti. Oli aikoja, kun yhtyeestä ei kuulunut mitään, mutta sitten se teki taas nipun keikkoja. Uudesta levystä oli kuitenkin puhe aika ajoin ja vuoden 2013 suunnitelmat alkoivat realisoitua. Wolfmenin nokkamiehen Jallu Korven mukaan A.N.G.R.Y. oli tarkoitettu jonkinlaiseksi välitilinpäätökseksi. Periaate levyn tekemisessä oli teemalla ”old, new, borrowed and blue”, eli uusien biisien lisäksi levyllä on vanhempaa materiaali, jota ei ollut aikaisemmin levytetty sekä muutamasta kappaleesta uusi versio.
Levy tehtiin samalla reseptillä kuin edellinenkin. Äänitykset tehtiin Tampereella Headline studiolla ja äänittäjän oli Jani Viitanen. Tuottajaksi merkittiin Jani ja yhtye. Masteroinnin tekei Chartmakersin Svante Forsbäck. Kannet puolestaan olivat jälleen ”kuudennen susimiehen” Kari Kuusisen käsialaa. Taustalauluissa levyllä oli avustamassa virtuoosimainen Klaus Erik Wirzenius; Wirzenius soitti muun muassa yhtyeissä Anthriel, Bullet Ride, Manzana ja Dave Lindholm. B. Inventive. Hän kuoli äskettäin 13. elokuuta 2025, R.I.P..
Jallu kertoo Wirzenius osuudesta levyn tekemiseen: ”Klaus ei ollut edes kuullut biisejä kun saapui studioon. Siitä sitten biisi kerrallaan kuunneltiin ja alettiin työstää. Pari hörppyä lonkeroa väliin, käynti tupakkakopissa ja seuraava kappale. Muutama tunti ja puoli koppaa lonkkua siinä meni. Klaus oli kone.”
Uudelleen tehdyt biisit olivat: Machine Gun Jesus ja Vamp (molemmat split-EP:ltä Lähtevien Junien kanssa 1988), Hurt (I’m Insane) (singlen A-puoli 1991) ja A Hectic Mission (Zombie Hop -singlen B-puoli 1990).
Vanhaa materiaali edustivat: Electric Shock (levyttämätön biisi Zombie Hop -singlen sessiosta vuodelta 1990), Unholy Land (Biisi vuodelta 1987. Alkuperäinen nimi oli Sugar Hill Blues ja bändi soitti sitä keikoillaan jo ennen debyyttialbumiaan The Shadow War, jolle ko. kappale ei kuitenkaan mahtunut. Uuden tekstin biisiin teki Moke), Good Morning Hangover (Ennen Wolfmenia vaikutti hetken kokoonpano nimeltä Zoo. Eräs Zoo-biisi oli nimeltään Suuri kanuuna ja se tehtiin nyt nimellä Good Morning Hangover. Porilainen yhtye Isonmäen Työttömät Hitsarit versioi samoihin aikoihin Kanuunan. Tästä bändit saivat idean julkaista biisit samaan aikaan.) ja Rooster (Brutal albumilta ylijäänyt kappale 1994).
Uusi biisejä olivat: Mystery, Monster ja Nervegas.
Lisäksi levyllä on yksi lainabiisi, hollantilaisen Nits-yhtyeen Slip of the Tonque.
Levyn julkkarikiertue oli melko mittava:
PE 28.02. PORI, Rock Bar Monttu *Album Release Party*
