Päivitetty sukupuuhakemisto

Sukupuita on taas syntynyt muutama lisää, joten eiköhän ole oikea aika lisätä taas uudet bändit hakemistoon. Se kattaa nyt reippaasti yli 900 bändiä!!! Tulen aika ajoin ylläpitämään hakemistoa, eli lisään siihen uusien sukupuiden yhtyeet, mutta tämä lisääminen ei tapahdu aina uuden sukupuun valmistuessa.

Muutama – tai no aika monta – sanaa hakemistosta:

Siinä on mainittu kaikki ne bändit / artistit, joista on sukupuussa oheisteksti, eli bändin / artistin lyhyt esittelyteksti.

Bändit / artistit on aakkostettu nimen ensimmäisen sanan mukaan. Tämä tarkoittaa, että jos artisti esiintyy omalla nimellään, niin aakkostus on etunimen mukaan. ”The” sanat bändien nimen edestä on tiputettu pois.

Jos bändin nimi vaihtuu, on hakemistossa molemmat nimet.

Nimen lisäksi hakemistossa on kaksi saraketta: Sukupuun erittäin lyhyt kuvaus ja linkki sukupuuhun, joka vie sukupuun sivulle Hiljaisten Levyjen saitilla.

Jos bändi / artisti esiintyy kahdessa sukupuussa, niin se on kahteen kertaan hakemistossa. Kahteen kertaan esiintyminen voi johtua joko siitä että se on ajallisesti eri sukupuissa tai että sukupuun rajaukset ovat sellaiset, että se on otettu kahteen eri sukupuuhun. Tämä tilanne on esimerkiksi Helsingin uusi aalto ja Smack sukupuissa, joissa on muutama sama bändi.

Pari sanaa myös sukupuiden lukuohjeeksi:

Sukupuun alussa on aina lyhyt ingressi teksti, joka kertoo mitä sukupuu pitää sisällään, sekä tavallisesti myös hiukan taustaa sukupuun käsittelemästä osa-alueesta.

Sukupuun rajaus on usein tietty kaupunki ja sieltä tietty ajanjakso (vaikkapa Joensuu 70-luvun lopusta 1990-luvun loppuun). Rajaus voi olla myös tyylillinen tai jokin muu seikka, jonka ympärille sukupuu on rakennettu.

Tavallisesti sukupuuhun otetuilta bändeiltä edellytetään, että ne ovat levyttäneet. Muutamia poikkeuksia tästä on, esimerkiksi olen saattanut katsoa, että jonkun merkittävän artistin ensimmäinen bändi on syytä mainita, vaikka siltä vielä olisi tullut levyä. Tai jos kahden bändin välissä on levyttämätön bändi, mutta joka on hyvä dokumentoida artistin uran kuvaamisen kannalta.

Kustakin bändistä on lueteltu kaikki pääkokoonpanot (jotka kuuluvat sukupuun rajauksen sisään). Tämä tarkoittaa, että jos muutamalla keikalla tai jopa yhdellä kiertueella on soittanut joku soitta, mutta pestin kesto on jäänyt muutamaan kuukauteen, eikä levytyksiä ole, niin tällainen kokoonpano ei ole mukana.

Myös kaikkia levyllä vierailevia tai avustavia muusikoita ei kokoonpanoissa ole lueteltu.

Niistä bändeistä, jotka kuuluvat sukupuun rajaukseen, on sukupuussa oheisteksti. Se esittelee lyhtyesti artistin tekemisen ja pyrkii listaamaan ainakin pitkäsoitot, usein myös singlet. Oheisteksti voi olla pilkottu useamaan osaan ja ripoteltu eri kokoonpanoversioiden kohdalle. Aina oheisteksti on lähellä jotain artistin / bändin kokoonpanoversiota.

Jos joku soittaja siirtyy bändistä toiseen bändiin, joka ei kuulu sukupuun rajauksen sisään, niin artistista lähtee viiva ja viivan päässä on pelkkä bändin nimi. Usein tuo ulkopuolella olo tarkoittaa vaikkapa sitä, että bändi on toisesta kaupungista.

Sukupuusta poistuvasta artistista on mainittu vain seuraava bändi, ei hänen kaikkia yhtyeitään tai edes niistä merkittävintä.

Joissakin tapauksissa myös sukupuuhun tulo on merkitty. Jos muusikko on soittanut merkittävässä bändissä, joka ei mahdu käsiteltävän sukupuun rajauksiin, niin isommalla on bändin nimi, sen alla vain kyseisen artistin nimi (ei koko bändin kokoonpanoa) ja siitä viiva kokoonpanoon, johon hän on tullut.

Viivat olen yrittänyt pitää selkeinä, mutta joskus ne risteävät ikävästi ja silloin joutuu olemaan tarkkaavainen mihinkä viiva jatkuu.

Muusikko on saattanut soittaa kahdessa yhtyeessä yhtä aikaa ja tällöin hänen viivansa haarautuu. Tämä myös tekee lukemisen joskus tarkkaavaisuutta vaativaksi.

Jos viivasta olisi tullut kohtuuttoman pitkä ja moni muita viivoja ylittävä, niin sukupuun selkeyden vuoksi artistista lähtee lähes sukupuun ulkopuolelle menevä merkintä (siis pelkkä kokoonpano nimi), mutta sen alla on lukuohje (vaikka ”katso vasempaan reunaan”). Tuon ohjeen suunnasta löytyy kohta mistä muusikon ura jatkuu.

Tietenkään en yksin ole pysynyt kaikkia tietoja selvittämään, vaan apuna olen käyttänyt ystäviäni. Sukupuussa on usein kiitoslaatikko, jossa on lueteltu henkilöitä, jotka ovat enemmän auttaneet sukupuun tekemisessä, joka toimittamalla useamman kokoonpanon tiedot tai oikolukemalla ja tarkistamalla sukupuun. Usein useampikin taho on lähettänyt pikkukorjauksia (vaikka yhden henkilön lisäyksen johonkin kokoonpanoon). Valitettavasti näitä kaikki henkilöitä ei ole saatu mahtumaan kiitoslaatikkoon.

Jos havaitse jossakin sukupuussa virheitä niin laita minulle viestiä. Ylläpidän sukupuita, uusien bändien lisääminen valmisiin sukupuihin ei onnistu, mutta yritän muuten hoitaa maininnan asiasta. Tästä ylläpidosta päästäänkin siihen, että jos hakemistossa oleva linkki ei toimi, niin se johtuu siitä, että olen ylläpitänyt sukupuuta ja kun sen vie saitille, niin WordPress lisää päivämärrän URL:iin, enkä ole muistanut päivittää hakemistoa. Tästäkin voi ilmoittaa minulle, niin korjaan hakemiston.

Vielä yksi erillinen asia. Saitilla on käytetty tägejä, ja kaikki sukupuut saa kauniiseen listaan, kun antaa seuraavanlaisen URLin: https://www.hiljaisetlevyt.com/tag/sukupuu/

Tuossahan tuo asiaa oli. Jos on vielä jotain kysyttävää niin tietenkin saa ottaa yhtyettä.

Ei sitten muuta kuin nauttikaa rockin rihmastojen tutkimisesta. PDF-hakemisto löytyy täältä:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2023/05/Sukupuu-hakemisto.pdf

Sukupuuhakemisto

Sukupuita on syntynyt neljä lisää sen jälkeen kun viimeksi päivitin hakemiston, joten eiköhän ole oikea aika lisätä taas uudet bändit hakemistoon. Se kattaa nyt 850 bändiä!!! Tulen aika ajoin ylläpitämään hakemistoa, eli lisään siihen uusien sukupuiden yhtyeet, mutta tämä lisääminen ei tapahdu aina uuden sukupuun valmistuessa.

Muutama – tai no aika monta – sanaa hakemistosta:

Siinä on mainittu kaikki ne bändit / artistit, joista on sukupuussa oheisteksti, eli bändin / artistin lyhyt esittelyteksti.

Bändit / artistit on aakkostettu nimen ensimmäisen sanan mukaan. Tämä tarkoittaa, että jos artisti esiintyy omalla nimellään, niin aakkostus on etunimen mukaan. ”The” sanat bändien nimen edestä on tiputettu pois.

Jos bändin nimi vaihtuu, on hakemistossa molemmat nimet.

Nimen lisäksi hakemistossa on kaksi saraketta: Sukupuun erittäin lyhyt kuvaus ja linkki sukupuuhun, joka vie sukupuun sivulle Hiljaisten Levyjen saitilla.

Jos bändi / artisti esiintyy kahdessa sukupuussa, niin se on kahteen kertaan hakemistossa. Kahteen kertaan esiintyminen voi johtua joko siitä että se on ajallisesti eri sukupuissa tai että sukupuun rajaukset ovat sellaiset, että se on otettu kahteen eri sukupuuhun. Tämä tilanne on esimerkiksi Helsingin uusi aalto ja Smack sukupuissa, joissa on muutama sama bändi.

Pari sanaa myös sukupuiden lukuohjeeksi:

Sukupuun alussa on aina lyhyt ingressi teksti, joka kertoo mitä sukupuu pitää sisällään, sekä tavallisesti myös hiukan taustaa sukupuun käsittelemästä osa-alueesta.

Sukupuun rajaus on usein tietty kaupunki ja sieltä tietty ajanjakso (vaikkapa Joensuu 70-luvun lopusta 1990-luvun loppuun). Rajaus voi olla myös tyylillinen tai jokin muu seikka jonka ympärille sukupuu on rakennettu.

Tavallisesti sukupuuhun otetuilta bändeiltä edellytetään, että ne ovat levyttäneet. Muutamia poikkeuksia tästä on, esimerkiksi olen saattanut katsoa, että jonkun merkittävän artistin ensimmäinen bändi on syytä mainita vaikka siltä vielä olisi tullut levyä. Tai jos kahden bändin välissä on levyttämätön bändi, mutta joka on hyvä dokumentoida artistin uran kuvaamisen kannalta.

Kustakin bändistä on lueteltu kaikki pääkokoonpanot (jotka kuuluvat sukupuun rajauksen sisään). Tämä tarkoittaa, että jos muutamalla keikalla tai jopa yhdellä kiertueella on soittanut joku soitta, mutta pestin kesto on jäänyt muutamaan kuukauteen, eikä levytyksiä ole, niin tällainen kokoonpano ei ole mukana.

Myös kaikkia levyllä vierailevia tai avustavia muusikoita ei kokoonpanoissa ole lueteltu.

Niistä bändeistä, jotka kuuluvat sukupuun rajaukseen, on sukupuussa oheisteksti. Se esittelee lyhtyesti artistin tekemisen ja pyrkii listaamaan ainakin pitkäsoitot, usein myös singlet. Oheisteksti voi olla pilkottu useamaan osaan ja ripoteltu eri kokoonpanoversioiden kohdalle. Aina oheisteksti on lähellä jotain artistin / bändin kokoonpanoversiota.

Jos joku soittaja siirtyy bändistä toiseen bändiin, joka ei kuulu sukupuun rajauksen sisään, niin artistista lähtee viiva ja viivan päässä on pelkkä bändin nimi. Usein tuo ulkopuolella olo tarkoittaa vaikkapa sitä, että bändi on toisesta kaupungista.

Sukupuusta poistuvasta artistista on mainittu vain seuraava bändi, ei hänen kaikkia yhtyeitään tai edes niistä merkittävintä.

Joissakin tapauksissa myös sukupuuhun tulo on merkitty. Jos muusikko on soittanut merkittävässä bändissä, joka ei mahdu käsiteltävän sukupuun rajauksiin, niin isommalla on bändin nimi, sen alla vain kyseisen artistin nimi (ei koko bändin kokoonpanoa) ja siitä viiva kokoonpanoon johon hän on tullut.

Viivat olen yrittänyt pitää selkeinä, mutta joskus ne risteävät ikävästi ja silloin joutuu olemaan tarkkaavainen mihinkä viiva jatkuu.

Muusikko on saattanut soittaa kahdessa yhtyeessä yhtä aikaa ja tällöin hänen viivansa haarautuu. Tämä myös tekee lukemisen joskus tarkkaavaisuutta vaativaksi.

Jos viivasta olisi tullut kohtuuttoman pitkä ja moni muita viivoja ylittävä, niin sukupuun selkeyden vuoksi artistista lähtee lähes sukupuun ulkopuolelle menevä merkintä (siis pelkkä kokoonpano nimi), mutta sen alla on lukuohje (vaikka ”katso vasempaan reunaan”). Tuon ohjeen suunnasta löytyy kohta mistä muusikon ura jatkuu.

Tietenkään en yksin ole pysynyt kaikkia tietoja selvittämään, vaan apuna olen käyttänyt ystäviäni. Sukupuussa on usein kiitoslaatikko, jossa on lueteltu henkilöitä, jotka ovat enemmän auttaneet sukupuun tekemisessä, joka toimittamalla useamman kokoonpanon tiedot tai oikolukemalla ja tarkistamalla sukupuun. Usein useampikin taho on lähettänyt pikkukorjauksia (vaikka yhden henkilön lisäyksen johonkin kokoonpanoon). Valitettavasti näitä kaikki henkilöitä ei ole saatu mahtumaan kiitoslaatikkoon.

Jos havaitse jossakin sukupuussa virheitä niin laita minulle viestiä. Ylläpidän sukupuita, uusien bändien lisääminen valmisiin sukupuihin ei onnistu, mutta yritän muuten hoitaa maininnan asiasta. Tästä ylläpidosta päästäänkin siihen, että jos hakemistossa oleva linkki ei toimi, niin se johtuu siitä, että olen ylläpitänyt sukupuuta ja kun sen vie saitille, niin WordPress lisää päivämärrän URL:iin, enkä ole muistanut päivittää hakemistoa. Tästäkin voi ilmoittaa minulle, niin korjaan hakemiston.

Vielä yksi erillinen asia. Saitilla on käytetty tägejä, ja kaikki sukupuut saa kauniiseen listaan kun antaa seuraavanlaisen URLin: https://www.hiljaisetlevyt.com/tag/sukupuu/

Tuossahan tuo asiaa oli. Jos on vielä jotain kysyttävää niin tietenkin saa ottaa yhtyettä.

Ei sitten muuta kuin nauttikaa rockin rihmastojen tutkimisesta. PDF-hakemisto löytyy täältä:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2023/01/Sukupuu-hakemisto.pdf

Sukupuuhakemisto

Nyt ei tullut sukupuuta, vaan hakemisto tähän mennessä ilmestyneisiin sukupuihin. Se kattaa yli 750 bändiä!!! Tulen aika ajoin ylläpitämään hakemistoa, eli lisään siihen uusien sukupuiden yhtyeet, mutta tämä lisääminen ei tapahdu aina uuden sukupuun valmistuessa.

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2022/10/Sukupuu-hakemisto.pdf

Sukupuuhakemisto

Nyt ei tullut sukupuuta, vaan hakemisto tähän mennessä ilmestyneisiin sukupuihin. Se kattaa pitkälti yli 600 bändiä!!! Tulen aika ajoin ylläpitämään hakemistoa, eli lisään siihen uusien sukupuiden yhtyeet, mutta tämä lisääminen ei tapahdu aina uuden sukupuun valmistuessa.

Muutama sana hakemistosta:

Siinä on mainittu kaikki ne bändit / artistit, joista on sukupuussa oheisteksti, eli bändin / artistin lyhyt esittelyteksti.

Bändit / artistit on aakkostettu nimen ensimmäisen sanan mukaan. Tämä tarkoittaa, että jos artisti esiintyy omalla nimellään, niin aakkostus on etunimen mukaan. The sanat bändien nimen edestä on tiputettu pois.

Jos bändin nimi vaihtuu, on hakemistossa molemmat nimet.

Nimen lisäksi hakemistossa on kaksi saraketta: Sukupuun erittäin lyhyt kuvaus ja linkki sukupuuhun, joka vie sukupuun sivulle Hiljaisten Levyjen saitilla.

Jos bändi / artisti esiintyy kahdessa sukupuussa, niin se on kahteen kertaan hakemistossa. Kahteen kertaan esiintyminen voi johtua joko siitä että se on ajallisesti eri sukupuissa tai että sukupuun rajaukset ovat sellaiset, että se on otettu kahteen eri sukupuuhun. Tämä tilanne on esimerkiksi Helsingin uusi aalto ja Smack sukupuissa, joissa on muutama sama bändi.

Pari sanaa myös sukupuiden lukuohjeeksi:

Sukupuun alussa on aina lyhyt ingressi teksti, joka kertoo mitä sukupuu pitää sisällään, sekä tavallisesti myös hiukan taustaa sukupuun käsittelemästä osa-alueesta.

Sukupuun rajaus on usein tietty kaupunki ja sieltä tietty ajanjakso (vaikkapa Joensuu 70-luvun lopusta 1990-luvun loppuun). Rajaus voi olla myös tyylillinen tai jokin muu seikka jonka ympärille sukupuu on rakennettu.

Tavallisesti sukupuuhun otetuilta bändeiltä edellytetään, että ne ovat levyttäneet. Muutamia poikkeuksia tästä on, esimerkiksi olen saattanut katsoa, että jonkun merkittävän artistin ensimmäinen bändi on syytä mainita vaikka siltä vielä olisi tullut levyä. Tai jos kahden bändin välissä on levyttämätön bändi, mutta joka on hyvä dokumentoida artistin uran kuvaamisen kannalta.

Kustakin bändistä on lueteltu kaikki pääkokoonpanot (jotka kuuluvat sukupuun rajauksen sisään). Tämä tarkoittaa, että jos muutamalla keikalla tai jopa yhdellä kiertueella on soittanut joku soitta, mutta pestin kesto on jäänyt muutamaan kuukauteen, eikä levytyksiä ole, niin tällainen kokoonpano ei ole mukana.

Myös kaikkia levyllä vierailevia tai avustavia muusikoita ei kokoonpanoissa ole lueteltu.

Niistä bändeistä, jotka kuuluvat sukupuun rajaukseen, on sukupuussa oheisteksti. Se esittelee lyhtyesti artistin tekemisen ja pyrkii listaamaan ainakin pitkäsoitot, usein myös singlet. Oheisteksti voi olla pilkottu useamaan osaan ja ripoteltu eri kokoonpanoversioiden kohdalle. Aina oheisteksti on lähellä jotain artistin / bändin kokoonpanoversiota.

Jos joku soittaja siirtyy bändistä toiseen bändiin, joka ei kuulu sukupuun rajauksen sisään, niin artistista lähtee viiva ja viivan päässä on pelkkä bändin nimi. Usein tuo ulkopuolella olo tarkoittaa vaikkapa sitä, että bändi on toisesta kaupungista.

Sukupuusta poistuvasta artistista on mainittu vain seuraava bändi, ei hänen kaikkia yhtyeitään tai edes niistä merkittävintä.

Joissakin tapauksissa myös sukupuuhun tulo on merkitty. Jos muusikko on soittanut merkittävässä bändissä, joka ei mahdu käsiteltävän sukupuun rajauksiin, niin isommalla on bändin nimi, sen alla vain kyseisen artistin nimi (ei koko bändin kokoonpanoa) ja siitä viiva kokoonpanoon johon hän on tullut.

Viivat olen yrittänyt pitää selkeinä, mutta joskus ne risteävät ikävästi ja silloin joutuu olemaan tarkkaavainen mihinkä viiva jatkuu.

Muusikko on saattanut soittaa kahdessa yhtyeessä yhtä aikaa ja tällöin hänen viivansa haarautuu. Tämä myös tekee lukemisen joskus tarkkaavaisuutta vaativaksi.

Jos viivasta olisi tullut kohtuuttoman pitkä ja moni muita viivoja ylittävä, niin sukupuun selkeyden vuoksi artistista lähtee lähes sukupuun ulkopuolelle menevä merkintä (siis pelkkä kokoonpano nimi), mutta sen alla on lukuohje (vaikka ”katso vasempaan reunaan”). Tuon ohjeen suunnasta löytyy kohta mistä muusikon ura jatkuu.

Tietenkään en yksin ole pysynyt kaikkia tietoja selvittämään, vaan apuna olen käyttänyt ystäviäni. Sukupuussa on usein kiitoslaatiikko, jossa on lueteltu henkilöitä, jotka ovat enemmän auttaneet sukupuun tekemisessä, joka toimittamalla useamman kokoonpanon tiedot tai oikolukemalla ja tarkistamalla sukupuun. Usein useampikin taho on lähettänyt pikkukorjauksia (vaikka yhden henkilön lisäyksen johonkin kokoonpanoon). Valitettavasti näitä kaikki henkilöitä ei ole saatu mahtumaan kiitoslaatikkoon.

Jos havaitse jossakin sukupuussa virheitä niin laita minulle viestiä. Ylläpidän sukupuita, uusien bändien lisääminen valmisiin sukupuihin ei onnistu, mutta yritän muuten hoitaa maininnan asiasta. Tästä ylläpidosta päästäänkin siihen, että jos hakemistossa oleva linkki ei toimi, niin se johtuu siitä, että olen ylläpitänyt sukupuuta ja kun sen vie saitille, niin WordPress lisää päivämärrän URL:iin, enkä ole muistanut päivittää hakemistoa. Tästä voi ilmoittaa minulle niin korjaan hakemiston.

Vielä yksi erillinen asia. Saitilla on käytetty tägejä, ja kaikki sukupuut saa kauniiseen listaan kun antaa seuraavanlaisen URLin: https://www.hiljaisetlevyt.com/tag/sukupuu/

Tuossahan tuo asiaa oli. Jos on vielä jotain kysyttävää niin tietenkin saa ottaa yhtyettä.

Ei sitten muuta kuin nauttikaa rockin rihmastojen tutkimisesta. PDF-hakemisto löytyy täältä:

http://www.hiljaisetlevyt.com/wp-content/uploads/2022/02/Sukupuu-hakemisto.pdf