Hiljaiset Levyt HIKS-069
Julkaisupäivä: 30.8.2019
Näkä & Co on:
Näkä Hyle – kitara
Timo Keminen – laulu, basso, kitara
Hannu Keminen – rummut
Näkä & Co yllättää ja julkaisee uuden Avoin kirje -singlen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Avoin kirje 3: Uusi sukupolvi -kappale kertoo otsikon mukaisesti uudesta sukupolvesta, eli Kari Näkä Hylen (o.s. Närhi) nuorimmista tyttäristä.
”Ekan Avoin kirje -sinkun myötä pääsimme kertomaan tärkeästä ja vaikeasta aiheesta (nuorten henkinen pahoinvointi). Biisi sai valtavasti huomiota sekä lehdissä, että televisiossa. Biisi nousi virallisella single -listalla aina kakkoseksi asti.
Olen näiden vuosien aikana useasti miettinyt, ja heidän kanssaan asiasta keskustellutkin, kuinka traagisen elämän ja lopulta liian aikaisen kuoleman kokeneen Tian nuoremmat sisaret ovat kokeneet ja kestäneet kovan menetyksen.”
Näkä & Co:n laulaja-basisti Timo Keminen oli tehnyt pian Tian kuoleman jälkeen biisin, jossa purki tuntojaan asiaa kohtaan. Biisi unohtui ja vasta yli kymmenen vuoden jälkeen esitteli kyseisen biisin Näkälle. ”Siinä biisissä oli jotain maagista tunnelmaa, joka piti otteessaan. Lopulta tajusin, että tästä on tehtävä uusi Avoin kirje -kappale. Olin pyöritellyt jo pitkään ajatusta, että saisin jotenkin liitettyä nuorimpien tyttärieni etunimet biisin sanoituksiin, ja tämän Timon sävellyksen kautta sen oivalsin.”
Näkä teki biisiin uudet sanat, ja kappale oli valmis levytettäväksi. Kokoonpanoksi tuli lopulta se sama, joka soitti ensimmäisellä Avoin kirje –singlellä ja joka toimi myös Atom Heart -nimellä 90-luvun lopussa.
Singlen etukannen kuvasta löytyy symboliikkaa. Kuvassa on Näkän käsi ja kitara. Ranteessa oleva tatuointi kuvastaa Avoin kirje 3 -tekstissäkin mainittuja Näkän tyttäriä. Sekä jos tarkkaan katsoo, huomaa, että kitarasta puuttuu yksi kieli; yksi on joukosta poissa.
B-puoleksi valikoitui Wouden vuonna 1983 ainoastaan singlenä julkaistu, lähes unohdettu klassikkobiisi Aika hyvä ihmiseksi. Biisin mahtava teksti sopii Avoin kirje -teemaan kuin särökitara punkbiisiin. Kappaleen kruunaa kirjailijanakin tunnetun Marco Kososen (Shadowplay) aistikas trumpetin soitto.