OFFSIDE REIDARS on kolmen kokeneen lappilaisen punk-veteraanin uusi kokoonpano, joka esittää kaljaliigalätkästä inspiraationsa saanutta punk rockia. Yhtyeen omien sanojen mukaan sen musa on ”kaikilla parhailla punk-mausteilla höystettyä lätkä-punkia”. Suoraviivainen vauhdikas musa on saanut vaikutteita kaikilta punk rockin vuosikymmeniltä, mutta eniten ehkä hardcoren suunnalta. Yhtyeen eka julkaisu sisältääkin nopeaa, hikistä ja sydämen ylimääräistä tykytystä aiheuttavaa hockeycorea, jossa voi käydä huonokuntoisella kehnostikin.
—
Vuokkoset: Umpikujassa (LP)
Julkaisu: Kesäkuussa
Punkkia, protopunkkia ja jopa progea yhdistelevä ärhäkkä levy Tampereelta.
—
Attila the Stockbroker: Heart on My Sleeve – A 40th Anniversary Compilation LP
Julkaisu: Heinäkuussa
Englannin kantaaottavan punkkarin ja runoilijan Attila the Stockbrokerin 40-vuotisjuhlakokoelma. Julkaisu vain ja ainoastaan Hiljaisten Levyjen toimesta. Katta Attila the Stockbrokerin uran alkaen ensimmäiset EP:stä Cherry Redin julkaisemasta Coctails EP:stä aina Barnstormers ajan julkaisuihin. Upea 12 biisin leikkaus miehen värikkääseen uraan. Mukana Attilan kirjoittaman kirjoittama liite, joka kertoo biiseistä.
—
Mickey Jupp: One of a Kind (LP)
Julkaisu: Elokuussa
Pubrocklegenda Mickey Jupp ehti jo kertalleen lopettaa levyttämisen vuonna 1994 You Say Rock. Uusia biisejä alkoi kuitenkin syntyä 2010 ja niitä Mickey Jupp on äänitellyt kotistudiossaan ja julkaissut faneille kotipolttosina CDr:inä neljätoista levyn verran. Nyt Hiljaiset levyt julkaisee näistä parhaat vinyylillä. Juppin magiikka tarinakertojana on tallella.
—
Jahnukaiset feat. Miika Söderholm: : Brickfield Nights / Mikkitelineestä on puolet minun
Julkaisu: kesällä
Jahnukaiset jatkaa vierailevien laulusolistien kanssa tehtävien singlejen sarjaa. Nyt vuorossa vokaaleissa Miika Söderholm. A-puolella Boys klassikko ja B-sivulla Miikan Ypö-Viis aikainen ralli.
—
Miika ja Yari: 7”
Julkaisu: työ alla
Kaksi punklegendaa työstävät uutta musiikkia yhdessä.
—
Wolfmen: Shadwo War (LP)
Julkaisu: suunnittelitta
Vinyyli versio aikoinaan vain CD:nä julkaistusta Woflmenin ensimmäisestä pitkäsoitosta.
Koska Sound Consultingin studion tilat olivat todella pienet ja koska live-EP:n äänityksissä oltiin testattu piuhat YO-Talolta studiolle, syntyi Alivaltiosihteerin toista albumia suunnitellessa idea, että mitä jos pohjat äänitettäisiin YO-Talolla. Asia tsekattiin niin 957:lta kuin Ylioppilaskunnalta ja homma oli selvä. Ainoa pieni ongelma oli, että YO-Talon sai käyttöön vain yhdeksi päiväksi. Tämä tarkoitti, että kaikkien biisien pohjat piti äänittää samana päivänä. Siis suunnilleen livenä.
19.2.1989 Alivaltiosihteeri kokosi kamansa YO-Talon lavalle ja Timo Mesimäen kanssa alettiin hommiin. Kaikki biisit saatiin purkkiin päivän aikana. Levyn takakannessa on vain kaksi päivää, tämä pohjien äänityspäivä ja miksauspäivä Sound Consulting studiolla (19.3.1989), mutta tuossa välissä käytiin studiolla tekemässä lisäyksiä.
Biisimateriaali oli tuttua Alivaltiosihteeriä ja levyn kaikki kaksitoista kappaletta yhtyeen omaa tuotantoa. Etupäässä sävellykset olivat Pasi Heikuran käsialaa ja tekstit Simo Frangénin. Parissa biisissä kaksikko teki yhteistyötä ja yhtä tällaista biisiä (Tahdon olla Tarvajärvi) Simo muisteli Te Olette Huono Yleisö kokoelma-CD:n kasivihossa näin: ”Tämän tekstin teimme yhdessä Pasin kanssa hänen ja Sadun kämpällä Vanhalla Domuksella. Olimme molemmat camp-hengessä innostuneita legendaarisesta radio- ja tv-esiintyjästä Niilo Tarvajärven aamukahvitteluista, laatikkoleikeistä ja ”sillä lailla” –hokemasta. Meillä molemmilla oli myös hänen muistelmakirjansa ”Tarvan Muistelmat!” vuodelta 1964. Tämän innoituksen vallassa teimme tämän biisin sanat yhdeltä istumalta ja muistaakseni Pasi samalla kitaralla rämpytti siihen soinnut ja melodiankin. Todella vaivattomasti syntynyt juttu.”
Kannet tehtiin samalla tavalla kuin edellisissäkin AVS-levyissä. Pasi kävi lehtiarkistojaan läpi ja sieltä leikattiin sopiva kuva. Moni on luullut, että kuvassa on Lauri Kristian Relander, Suomen Tasavallan toinen presidentti, mutta näin ei ole. Kansikuvassa on Brittiläinen kirjailija Cecil Scott Forester. Takakanne kuvan otti Risto Vainio 16.4.1989. Levyn mukaan tehtiin muhkea 20 sivuinen, A5 kokoinen Kansakunnan Selkäranka lehti. Kansakunnan Selkärangan lisäksi mukana oli pieni lappunen ”Faktoja Nuhasta”, joka sisälsi oleellista tietoa malliin: ”Voit saada NUHAn olemalla vaginaalisessa tai anaalisessa yhdynnässä jo tartunnan saaneen henkilön kanssa lumihangessa ilman vaatteita.” Lappu parodioi tuon aikaista AIDS-valistusta. Tällä kertaa kansipainoa varten otettiin mitat todella huolella, ja kun ne kannet onnistuivat erinomaisesti, käskettiin stanssi pitää tallessa seuraavia levyjä varten.
Etiketissä levyjen puolet nimettiin A-Studioksi ja B-Studioksi. Kaiverruksen ja matriisiraapustukset teki tuttuun tapaan For Oy. A-puolen matriisissa lukee ”Jyrkkä ehkä kulttuuri-imperialismille” ja B-puolella ”Asioita on voimakkaasti korostettava”.
Levy julkaistiin kesäkuun alussa 1989 ja elokuussa yhtye teki keikan oikean alivaltiosihteeriin Juhani Kivelän virkaanastujaisissa valtiovarainministeriössä. Tämä oli kaikkineen levy, jonka valmistus onnistui ilman minkäänlaisia isompia kommelluksia.
Garbagemen oli psychobillyn uranuurtaja ja suunnannäyttäjä Suomessa. Sen perustivat Billy Nieminen, Jusa Nieminen, Riki Viitanen ja Matti Kalkamo 80-luvun puolessa välissä. Nimensä yhtye otti tietenkin Crampsin kappaleesta Garbageman. Garbagemen teki ensimmäisen levynsä The Verminous GarbagemenVille Nisosen vaateliike Dekadenzin samannimiselle levymerkille vuonna 1987.
Olin nähnyt yhtyeen useamman kerran livenä ja se oli kyllä erikoisuudessaan aivan mahtava. Joskus vuoden 1989 alkuloppu puolella törmäsin kadulla bändiin. Tässä vaiheessa Jusa oli jättänyt bändin ja uusi laulaja oli Vellu Lehtonen. Billy tunnisti minut ja aloitti hirvittävän selvittämisen. Dekadenz oli lopettanut levyjen julkaisun ja Hiljaiset Levyt oli maailman levy-yhtiöistä ainoa jolle Garbagemen haluaisi jatkossa levyttää, näin Billy maalaili. Minä siinä sitten mietin ja totesin että kaippa sitä voitaisiin seiskatuumainen tehdä.
Se missä EP on äänitetty, sitä en muista. Sain valmiin masternauha bändiltä. EP:lle tuli neljä biisiä: Godzilla’s Bazooka, I am a Cee Pee Honey, Trash ja Invasion of The Spaceniggers. Kansien suunnittelu ja tekeminen oli aivan oma projektinsa. Billyllä oli varsin selkeä, joskin laaja ja monitahoinen, näkemys bändin visuaalisesta ilmeestä. Kaikkea piti olla paljon tai vielä enemmän. Billy oli nähnyt Johnny SpunkynLunar Power EP:n, joten hiukan samantyyppisestä vihkoratkaisusta lähdetiin. Varsinaisen kansipussin päälle tehtiin erillinen kansilehti, joka niitattiin pussiin kiinni ja niitit peitettiin paksulla mustalla teipillä. Billy halusi levyyn ehdottomasti myös sisäpussin. Siispä sekin tehtiin, painettiin paperille ja leikattiin leikkurilla ja saksilla oikeaan kokoon, ja liimattiin käsin liimapuikolla kasaan. Tämäkään ei vielä Billylle riittänyt, lisäksi mukaan tehtiin kaksipuoleinen A3 kokoinen juliste ja mainoslappunen, jossa luvattiin lähettää The Verminous Garbagemen LP:n sanoitusliuska niille, joiden kappaleesta se puuttui. Se mikä helpotti huomattavasti oli, että bändi osallistui kansien askartelutalkoisiin ja minulle jäi lähinnä koko paketin kasaan laittaminen. Kun yhtye askartelin kansipusseja kokoon painatetusta kartongista, niin ennen liimausta jokaiseen kappaleeseen kirjoitettiin jotain kummallista kansien sisäpuolelle. Kukin kappale on siis yksilöllinen.
Levy kaiverettiin For Oy:ssä ja matriisi kaiverruksiksi tuli A-puolelle ”Zules Verne Jules OK” ja B-puolelle ”There seems to be something wrong with this toilet.” Etiketeissä päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että kaikki tekstit tulivat A-puolen etikettiin ja B-puolelle tuli Billyn kuva. Levy julkaistiin 7.9.1989.
Berliniläisen Twang Tonen pomomies Mike Korbik pyysi lupaa saadaa laittaa kaksi EP:n biisiä Godzilla’s Bazooka ja I Am A Cee Pee Honey kokoelmakasetille Under The Midnight Sun Vol. 2, jonka hän oli julkaisemassa vuonna 1990. Tähän tietenkin suostuttiin.
Ulo-fanzinen Pekka Suomäki kokosi vielä yhden EP:n Hiljaisille levyille. Sillä tyylillinen skaala laajeni HC:stä myös psychobillyn suuntaan. Pekan valitsemat bändit ja biisit olivat:
Perestroikka, joka oli Valtiokolhoosin raunioille koottu bändi. Valtiokolhoosi puolestaan oli ollut jo Hiljaisten Levyjen julkaisemalla 10 Vuotta Myöhemmin EP:llä. Perestroikan hempeästi nimettyä kappaletta Kyrpäjyrä ei löydy bändin muilta julkaisuilta.
Surfin’ Dead Boys tuli Raumalta ja tämä on bändin ensimmäinen julkaisu ja tyylillisesti ollaan psychobillyssä. Yhtye teki tämän jälkeen kolme EP:tä. That Kind Of Girl ei löydy miltään muulta levyltä kuin tältä.
Raumalta tuli myös Primitive Roadrunners, joka tyylillisestikin oli aika lähellä Surfin’ Dead Boysia. Myöskin Jim’ll Fix It on ennen julkaisematon ja Primitive Roadrunners sai aikaiseksi vain yhden oman EP:n Lost In The Swamp.
Tamperelainen Mafia oli ollut jo Ulon julkaisemalla Juppi EP:llä, jossa minullakin oli hiukan sormeni pelissä (ks. aiempi julkaisu tässä sarjassa). Tässä julkaistu Testamentti, löytyy eri versiona Darklandsin julkaisemalta EP:ltä V.O. Sen lisäksi bändi sai aikaiseksi Happosade EP:n. Mafian kitaristi Janne Sorasahihan tuli myöhemmin levyttämään Hiljaisille Mean Idols kokoonpanonsa kanssa.
Pekka hoiti tuttuun tapaan myös tyylikkäät kannet ja levyn väliin tulleen lehdykän. Kannen kuvan piirisi Hiltunen. A-puolen matriisikaiverrus meni kaivertajalta hiukan pieleen. Siinä piti lukea ”Surfaako Venäjä”, mutta se näyttää siltä kuin siinä lukisi ”Su77aako Venäjä”, 7:ssa on keskellä viiva. Tai sen voi lukea myös muotoon ”Suttaako Venäjä”. B-puolella lukee ”Rikollista”. Levyn kierrosnopeus on 33 rpm, mihin levyn nimi viittaa käsiaseen kaliberlin lisäksi.
Johnny eka EP oli herättänyt ihan kivasti huomiota, vaikkei ollutkaan hirveän nopeasti myynyt painosta loppuun, joten toista levyä kohtaan odotukset olivat nousujohteiset. Kyseltiin Juha ”Spunky” Kaarsalolta, että valitsisiko hän kasettiraiturilla tekemistään nauhoista materiaalia toiselle EP:lle. Juhalla oli kuitenkin ambitiot korkeammalla ja Juha vuokrasi kalustoa levyn äänitystä varten. Jostain Juha sai kotistudioonsa kasiraitakelamankan ja ”valtavan muinaismikserin”. Juha teki taas kaiken itse, eli soitti kitarat ja syntetisaattorit sekä ohjelmoi rumpukoneen. Tammi-helmikuussa 1989 hän työsti kuusi biisiään uuteen uskoon. Levylle tulevat kappaleet olivat: Play With Fire / Zonked On Your Zazzle / On The Road Again // Get Rid Of Your Friends / How Serpents Charm ! / Black Hole In The Head.
Kannen piirrokset teki, kuten ensimmäisessäkin EP:ssä, Juhan veli Simo ja Juhan äiti Liisa puolestaan hoiti taittamisen ja graafisen ulkoasun, niin kansiin, etiketteihin kuin liitteeseenkin. Liite oli tällä kertaan A3 kokoinen, joka oli taitettu sellaiseksi, että se mahtui singlepussiin. Se oli painettu paremmalle kellertävälle paperille vain toiselta puolelta ja siinä olivat kappaleiden sanat. Minulla on sellainen muistikuva, että Liisa Kaarsalo olisi hoitanut painatuksenkin ja että Juha olisi tuonut minulle valmiit liitteet, jotka työnsin kansien mukaan samalla, kun kansipusseja leikkailin ja liimailin kokoon.
Levyt kaiverrettiin ja prässättiin muuten vanhan kaavan mukaan, mutta MTV oli hiukan uudelleen organisoinut toimintojaan. Siellä oli perustettu tytäryhtiö For OY, jonne oli siirretty koko MTV äänilevyjen valmistuspuoli. Näin ollen matriisissa ei ollut tällä kertaa kaiverruspaikan merkkinä MTV vaan FOR. Normi matriisikaiverrukset löytyivät levystä ja ne olivat A-puolella ”Before and after silence” ja B-puolella ”Spunky Sonic Attacks Commence”. Levyn virallinen julkaisupäivä oli 11.5.1989.
Levy sai hyvän kritiikin ja John Peel soitti EP:ltä biisin How Serpents Charm! ohjelmassaan 25.11.1989. EP herätti kiinnostusta myös muissakin pienmerkeissä. Stigma Levyt pyysi tältä levyltä yhtä biisiä kokoelma-LP:lleen Maanalainen Vuosikerta 1989 (Stigma JOLP-4). Mutta koska Juhalla oli niin paljon jo valmista materiaali, päädyttiin siihen, että kokoelmalle tuli ennen julkaisematon biisi Gangrenous Transplant. Saksassa Twang! Records levyltä biisit Play With Fire ja Zonked On You Zazzle kokoelmakasetilleen Under The Midnight Sun – A Compilation Of Finnish Rock Vol 4. Kun Berlin Indiependences Daysissä reilun vuoden päästä tehtiin vientitoimintaa, niin Zonked On Your Zazzle saatiin myytyä Kreikkalaisella Euroopan indiesceneä esittelevälle kokoelma-LP:lle Random Relations Part 2 (Elfish ELF009), joka julkaistiin vuonna 1992. Levyn biisi Play With Fire nousi esille vielä vuonna 2005, kun Poko julkaisi 4CD boxin Suomi-indien historiaa, Sivulliset – Valikoima Suomalaista Vaihtoehtorockia Vuosilta 1985-2000.
Alivaltiosihteeri, tai tarkemmin sanottuna Simo Frangén, Pasi Heikura ja Satu Kurvinen, olivat aloittaneet oman ohjelman, Naurun Remakkaa, tekemisen Tamperelaiseen Radio 957:n vuonna 1987. Huumorikasetit olivat tulleet myös rockpiireihin hiukan tätä ennen. Miettinen ja Kuusisen Rami olivat tehneet kaksi Synti Ja Syöpä kasettia ja Pahkasian pojat puolestaan kaksi kappaletta Köyhien Radio kasettia. Nämä kaksi faktaa kun yhdistettiin, niin syntyi idea, että Hiljaiset Levythän voisi julkaista Naurun Remakkaa ohjelman parhaita kasettina.
Ideaa alettiin työstämään loppuvuodesta 1988, jolloin päädyttiin siihen, että kasetille tulevat sketsit valittiin syksyn 1987 ja kevään 1988 ohjelmista. En muista oliko suhteet Radioon niin hyvät (todennäköisesti) vai oliko Simolla, Pasilla ja Sadulla niin hyvä sopimus, että nauhat saatiin ilmaiseksi käyttöön. Ainoa mitä Radio 957 vaati, oli että radion logo pitää näkyä kasetin kansissa.
Pasi, Simo ja Satu valitsivat kasetille tulevan materiaalin. Mukana oli erittäin lyhyitä sketsejä, kuten yksi mielestäni parhaista Alivaltiosihteeri radio sketseistä ”Esko Hiirelä viiden ruuhkassa”, jonka liikenneradio parodian kymmensekuntinen menee näin: ”Täällä Esko Hiirelä. Olen nyt viiden ruuhkassa ja meidän auto on neljäs.” Toisaalta mukana oli yli kolmeminuuttisiakin sketsejä, jotka muistuttivat jo myöhempiä Alivaltiosihteeri radio-ohjelmien juttuja, joissa Kurvisen oli korvannut Jyrki Liikka. Alivaltiosihteerin nimeä kantava ohjelmahan alkoi Radiomafiassa vuonna 1990.
Naurun Remakkaa ohjelmassa esiintyi siis kolme hahmoa. Daami oli tietenkin Satu Kurvinen, mutta Eino-miehen ja Porkkakosken roolissa vaihtelivat Pasi ja Simo. He vuorottelivat studiopöydän takana ja se kumpi oli vastuuvuorossa oli Porkka-Koski. Pelkän mikin takana oleva oli Eino-Mies.
Kasetin kansikuvan piirsi Pasi Heikura ja merkittävää julkaisussa on, että se on ensimmäinen kasettijulkaisu, jonka Hiljaiset Levyt teki. Tuotakin merkittävämpää oli, että kyseessä on ensimmäinen, julkaisu, joka oli Poko kautta PEC:in jakelussa. Kasetin tarkka ilmestymispäivämääräkin on tiedossa, koska PEC:in viikkokirje tuolta ajalta on säilynyt. Naurun Remakkaa! – Suupaltit Navetassa! ilmestyi virallisesti 4.5.1989.
Tuo Pokon jakeluun siirtyminen on oma tarinansa. Euroksen kautta oli sovittu vain LP:iden jakelusta. Koska singlejäkin tuli melkoisesti, ajattelin, että nekin pitäisi saada oikeaan jakeluun, eikä vain myydä itse suoraan kuluttajille ja muutamille valituille levykaupoille lähinnä Tampereella. Lisäksi oli tiedossa, että jakeluprosentti Euroksella oli kovinkin korkea. Epe Heleniuksen tunsin tuolloin vain ulkonäöltä, enkä juurikaan ollut hänen kanssaan puhunut. Jotenkin olin oman pääni sisälle kehittänyt sellaisen ajatuksen, että olin niin pieni ja mitätön tekijä, ihan eri liigassa kun Poko, joten eihän Epe millään voisi edes haluta keskustella kanssani – kuinka väärässä olinkaan. Sen sijaan olin Poko A&R mieheen Petteri Paloahoon törmännyt useammankin kerran keikoilla YO-Talolla. Petterin kanssa olimme sellaisissa moikkausväleissä. Hieno mies oli hänkin, R.I.P.
Yhtenä iltana olin taas kerran YO-talolla katsomassa bändejä, kun näin Petterin hänen vakipaikallaan lavalta katsottuna oikeassa reunassa pienten rappusten vieressä, missä oli pieni syvennyt salin ja kaljanmyyntipuolen välissä. Siitä tuli minunkin vakipaikkani bändien tarkkailuun aikanaan. Siinä sain sitten ajatuksen, että menenpä Petteri juttelemaan jakeluongelmistani. Petteri kuunteli ja sanoi, että ehkä jakelu voitaisiin hoitaa Pokon kautta, mutta että minun pitää sopia siitä Epen kanssa. Petteri lupasi järjestää tapaamisen.
Menin tapaamiseen erittäin jännittyneenä, enkä paljoa odottanut, olin edelleen sitä mieltä, että Epe on varmasti ylimielinen, eikä sitä tällainen pikkutekijä kiinnosta. Mielipiteen Epestä muuttui viidessä minuutissa ja puolen tunnin jälkeen oli sovittu paitsi jakelusta, joka oli viisi prosenttiyksikkö halvempi kuin Euroksen kautta, niin myös siitä, että saisin käyttää Poko promopalveluita ilmaiseksi hyväkseni. Toisin vain nipun levyjä ja valmiin lehdistötiedotteen ja Poko promohenkilö postittaisi levy ilmaiseksi lehtiin, radioille ja muulle medialle. Tämä oli aivan valtava säästö postikuluissa ja promojakelu saatiin näin järkevälle tasolle. Lisäksi Poko promo-osasto leikkeli talteen arvioita levyistä ja auttoi muutenkin. Eikä siinä kaikki; tästä alkoi yksi kerrassaan upea ystävyyssuhde. Epe osoittautui mieheksi, jolla on sydän paikallaan, ja joka on aina innoissaan kaikista pöhköistä ideoista. Monet iltapäivät Epen toimistolla istuin, puhuin urheilusta, lähinnä jalkapallosta ja paljon musiikista. Epen kanssa perustimme Suomen Die Toten Hosen kerhon ja se käsittämätön määrä neuvoja ja apua minkä Epe on Hiljaisille Levyille ja minulle matkan varrella antanut on suunnaton. Voin rehellisesti sanoa, että tuskin Hiljaisia Levyjä olisi nyt vielä hengissä jos Epeä ei olisi ollut.
Tämän singlen tekeminen meni aika lailla samaa rataa kuin aiemmatkin. Ensin hiukan säädettiin, että saatiin sovitettua asiat niin, että Jalloilla olisi keikka YO-talolla. Kun tämä oli selvä, niin lyötiin kiinni Sound Consulting studion ja äänittäjäksi tuli Timo Mesimäki. Ajankohta oli loppuvuotta, todennäköisesti marraskuuta, koska silloin oli jo pakkasta ja lunta. Hiukan poikkeuksellisesti äänitys tehtiin päiväsaikaan. Jallat olivat ajaneet keikkabussillaan koko yön Rovaniemeltä Tampereelle ja lähes kylmiltään menivät äänittämään singleä. Studiossa tehtiin samaan aikaan radio-ohjelmaa ja Rovaniemeläislähtöinen Jaakko Kangosjärvi oli noteerannut entisen kotikaupunkinsa pojat ja kertoi suorassa lähetyksessä, että seinän takana Jalla Jalla äänittää levyä.
Kannet, etiketit ja liitteen levyyn teki tietenkin Jallojen Jukka Tarkiainen. Minä lisäsin koodit takakanteen ja etiketteihin ja etiketteihin vielä p & c merkinnät. Ne erottuvat kiusallisesti Tarkiaisen upeasta jäljestä – kyllä hävettää.
Levyä yritettiin saada julkaisuun vielä vuoden 1988 puolella ja matriisista käy ilmi, että kaiverrus tehtiin tuon vuoden puolella. Jostain syystä muuten levystä puuttuvat hassut matriisi tekstit, minkähän lienee hävinneet. Hiukan sählättiin prässäykseen toimituksen kanssa Riihimäen Äänitetuotannolle ja levyn ilmestyminen siirtyi vuoden 1989 puolella.
Kun äänitysten jälkeen kuuli valmiin tuotoksen, niin olin aivan ällikällä lyöty. ”Voi samperi, mehän on tehty aivan kansavälisen tason single. Tätä kelpaa ulkomaille lähettää”, oli ensimmäinen ajatukseni. Eikä se kyllä ole siitä kauheasti muuttunut. Pari vieläkin tätäkin parempaa biisiä Jalla onnistuivat tekemään, mutta vuonna 1988 tämä oli jotain järisyttävää minulle. A-puoli on Jouko Hiltusen käsialaa, siinä on Joukolle tuttu popsensibiliteetti, joka on toteutuksessa saanut punkin saastuttaman kitararock käsittelyn – aivan mahtavaa.
Etikettiin Love Charging Battery tekstin tekijäksi on laitettu Jim Da Capo, joka on oikeasti Jari Pulsa. Jari Pulsa oli Rovaniemeläin muusikko, joka oli soittanut Rovaniemen ensimmäisessä punkbändissä Lapin Kullat yhtyeessä. Se äänitti demoja, mutta niistä koottu LP ilmestyi vasta 2014 – erittäin hieno levy muuten, suosittelen. Pulsa soitti myös Karu Selissä. Jari auttoi Jalloja sanoitusten kanssa useasti vuosien varrella.
Minulla oli siis kädessä omasta mielestä erittäin vientikelpoinen tuote. Näin ollen sitä lähetettiinkin isompi nippu ulkomaille fanzineisiin. Noise for Heroes oli yksi ensimmäistä joiden kanssa tärppäsi. Ensin lehti teki erittäin kehuvan arvion singlestä ja sitten jutun. Lehden päätoimittajasta Steve Gardnerista tuli Suomi-indie fani ja hyvä ystäväni. Hänelle lähettelin levyjä kerran jos toisenkin. Pian Steve perusti oman levy-yhtiön NKVD Recordsin ja sen kolmas julkaisu oli Suomi-indie CD The Violence Inherent In The System. Tälle levylle tietenkin tuli myös Love Charging Battery.
Myös Miettinen julkaisi Gaga Goodiesilla Suomen indierockin parhaat vuonna 1991 nimellä Finndies volume 1. Tällekin kokoelmalle Love Charging Battery mahtui. Ja kun me teimme yhdessä Stupido Twinsin kanssa vientitoimintaa varten kokoelmakasetin vuonna 1990, niin Love Charging Battery lyösi tiensä myös sille. Tästä biisistä voidaan sanoa Hiljaisten Levyjen määrätietoisen vientitoiminnan alkaneen.
Tämä ei ole Hiljaiset Levyt julkaisu, mutta liittyy sen verran läheisesti, että käydään nyt tämäkin tässä läpi.
Ulon mukana ilmestyi siis Hiljaisten maksama Raamattupiiri / Perestroika split-EP. Se sai erittäin hyvän vastaanoton ja Pekka Suomäki päätti tehdä levyn seuraavankin lehden mukaan. Tämän levyn Pekka maksoi itse, minä taisin maksaa jotain ihan pientä, rahteja ja vastaavaa ja minä hoidin asioinnin kaiverruksen ja prässäyksen osalta. Levystä tehtiin mahdollisimman halpa, joka tarkoitti, että se oli yksipuoleinen EP.
Pekka valitsi tälle levylle kolme bändiä. Mafia tuli Tampereelta ja sen ensimmäisessä kokoonpanossa oli laulanut Garbagemenin ekan levyn laulusolisti Jusa. Tällä levyllä laulaja on Rellu. Tämä Juppi biisi on ensimmäinen levylle päässyt Mafia kappale. Myöhemmin parille kokoelmalle tuli varhaisemmilta demoilta biisejä ja Mafia teki kaksi omaakin EP:tä. Sekaannus tuli Virroilta ja se oli ehtinyt jo ennen tätä kokoelmaa tehdä kaksi EP:tä, splitin Massacren kanssa ja yksipuoleisen Kutsu EP:n. Sekaannuksen biisi tällä EP:llä on Reikä Päässä. Brutalin kotikaupunki oli Äänekoski ja tällä levyllä oleva Välkkyvä Aurinko oli yhtyeen debytointi vinyylillä. Vielä samana vuonna siltä ilmestyi omakin EP Tappavat Pisarat.
Kannet Pekka hoiti samalla tavalla kuin ensimmäisessäkin ULO-EP:ssä, ne oli painettu lehteen, josta ne sai leikattu, kuten myös etiketin. Puolikas etiketti, joka oli helpompi leikata irti ja liimata levyyn, oli taas ratkaisu.
Hiukka asian ulkopuolelta, mutta mainittakoon vielä, että Ulo julkaisi vielä kaksi levy. Ne eivät tulleet lehtien mukana vaan olivat erillisiä julkaisuja. Ensimmäinen näistä oli The Butchersin single Let Me Go / Let’s Go Out (ULOS-001; 1989) ja jälkimmäinen Y.U.P.:n 7” EP Julmasti Juhlallista (ULOS-002; 1991).
Jokelaisen Jarkko oli tullut tutuksi pienlehtikuvioista – tietenkin. Jarkko oli todella aktiivinen nuori kaveri, joka teki ikäänsä nähden – tai itse asiassa mitään ikätasoitusta ei tarvi Jarkolle edes antaa – erittäin upeaa ja asiantuntevaa Subterranean Jungle fanzinea. Kaiken lisäksi lehti ilmestyi todella taajaan.
Kun aikanaan sitten selvisi, että Jarkolla oli bändi, niin ajatuskuvio meni suurin piirtein niin, että kun kaverilla on noin hyvä musiikkimaku ja kun se on noin aktiivinen, niin eihän sen bändi voi olla huono. Tässä vaiheessa olivat kiteytyneet bändien kiinnityssäännöt: 1) Musiikin piti olla sellaista josta pidän – tämä oli kaikkein löysin kriteeri 2) Bändin piti olla hyvä myös livenä – olen aina arvostanut keikkoja, ne ovat paljon intensiivisempi tapa kuunnella bändiä kuin levyltä 3) Bändin tyyppien piti olla niin sanotusti hyviä tyyppejä – kun tämä homma nyt kuitenkin oli minulle harrastus, niin järkeilin, että harrastuksen pitää olla kivaa. Eikä kusipäiden kanssa vääntäminen ole sitä.
Jarkko oli selvinnyt mukavaksi mieheksi jo kirjeiden perusteella ja elävässä elämässä vieläkin mukavammaksi. Bändin demosta selvisi, että musiikki oli sitä mistä pidin. Toisaalta se oli kyllä oletettavaakin, kun kerran yhtye oli napannut nimensä Lurkersin LP:n nimestä ja Lurkers kuului suosikkibändeihini. Olen muuten ajan kanssa tullut siihen tulokseen, että Vesa Vahtera on yksi tämän maan parhaista punkpopmelodioiden säveltäjiä – harmi ettei mies ole saanut sitä arvostusta joka hänelle kuuluisi. Kun sitten näin vielä bändin livenä, niin oli selvää, että kaikki kolme kiinnityksen kriteeriä täyttyivät, joten ei muuta kuin levyn tekoon. Kolmas GLM oli basisti Tero Teränen, joka jäi minulle hiukan vieraammaksi.
Viisi biisiä (Warlord, Ain’t Got Nothing, Time Is Running Out Of My Hands, Just Like Always ja Where Did All That Go) äänitettiin Helsingissä Equaliz Studiossa elokuussa 1988. Äänittäjä toimi Ari Hämäläinen ja tuottajana hääri bändin kotikaupungin Salon kaveri Teemu Horto. Aikanaan, kun päästiin GLM:n pitkäsoittoa tekemään, oli Teemu korvannut Teron. Teemu vastasi tällöin isolta osin kitaroista ja Vesa pääosin bassosta.
Jarkko kun oli pystyvä pienlehtimies, teki kannet ja liitteenä olevan hyvän näköisen lehdykän. Levyn kansista ja etiketistä kannattaa mainita, että niistä puuttuu maininta erittäin lyhyestä Where Did All That Go kappaleesta. Salabiisejä siis harrastettiin jo ennen CD aikaa. Lehdykän takakannessa on Hiljaisten Levyjen mainos ja siinä oli kaksi Stiff tyyppistä iskulausetta ”Hiljaiset Levyt – Ne sähköisesti Äänitetyt!” ja ”Jo se kolisee, niin se on Hiljainen Levy!!”. Tämän tyyppisiä lauseita viljeltiin tuohon aikaan rutkasti nettisivuilla ja mainoksissa.
Tässä vaiheessa vaihdoin singlejen etikettipohjan. Uudesta pohjasta yritettiin saada sen näköinen, kuin etiketti olisi irtoamassa oikeasta yläkulmasta. Tämäkin idea oli pöllitty ja toteutettu huonommin kuin alkuperäinen. Ardeck, joka oli Undertonesin oma yhtiö ja jolle bändi levytti Siren jälkeen, käytti saman tyyppistä tosin neliväristä etikettiä.
Levy kaiverrettiin 33 rpm MTV:llä ja A-puolen materiisikaiverrus ”Welcome to the Garageland and rock and roll Jungle” on kunnianosoitus bändin innoittajalle Clashille, sekä Jarkon fanzinelle. B-puolen matriisikaiverus on ”Where Did All That Go (God’s Loonely Men) 0:34. Eli täältä löytyy mysteeribisin nimi ja kreditit.
Biisit Time Is Running Out Of My Hands ja Just Like Always päätyivät Saksalaisen Twang! Recordsin julkaisemalle kokoelmakasetille Under The Midnight Sun – A Compilation Of Finnish Rock Vol 2.
Kahden pikkulevyn jälkeen Maaseudun Tulevaisuus oli selkeä valinta bändiksi joka tekee Hiljaisten toisen pitkäsoiton Alivaltiosihteerin jälkeen. Albumia oli suunniteltu jo vuoden 1987 loppupuolelta lähtien, jolloin ajateltiin, että se ilmestyisi helmikuussa, mutta ihan tähän aikatauluun ei päästy. Tuo oli suunnilleen se aika kun levy äänitettiin. Äänitykset tehtiin Hiljaisten alkupäälle tutulla kaavalla, eli Sound Consulting studiolla ilta ja yö aikaan. Äänittäjänä ja tuottajana toimi Timo ”Soija” Mesimäki. Soija oli pitkän linja keikkamiksaaja, joka sopi erinomaisesti Maaseudun Tulevaisuudelle ja Soija sai yhtyeen energian hienosti taltioitua levylle.
Biisejä, jotka olivat jo keikkasetissä ja joita ei oltu vielä taltioitu äänilevylle, oli yhtyeellä paljon, joten materiaalin kanssa ei ollut ongelmia. Vain Lyhteet oli julkaistu Adventtilaulun B-puolella, mutta siitäkin äänitettiin uusi versio tälle levylle. Kaikki yksitoista kappaletta ovat yhtyeen omaa käsialaa. Biisien tekstien omanlaisuudestaan kertoo jotain se, että kun Roo Ketvel teki kirjan Sanoista (Zappa Oy, 1989), johon hän haastatteli silloisia johtavia Suomalaisia tekstintekijöitä kuten Gösta Sundqvist, Ismo Alanko, Heikki Salo, Kauko Röyhkä, Kari Peitsamo ja Ari Närhi, niin hän valitsi myös Juissi Vainiolan mukaan ja Juissi avaa kirjassa yhtyeen biisien sanoituksia.
Levy valmistettiin tutustui MTV:llä ja Riihimäen Äänituotannossa. Jostain syystä matriisikaiverrus tuli vain A-puolelle, missä lukee ”Suu- ja sorkkatauti”. Kannet ovat taas ihan oma tarinansa. Olin Jukebossissa pyöriessäni tutustunut Kari Hietaseen, joka oli kaupan vakiasiakkaita. Kerran Kari kertoi, että hän on töissä mainostoimistossa ja haluaisi tehdä levynkannen Hiljaisille Levyille. Mikäs siinä sitten, Kari töihin ja pian oli kansiehdotus valmis. Siinä etukannessa kiertää kehyksen omaisesti erilaisia Letrasetin kehysten pieniä pätkiä. Kun kansiehdotus kävi bändillä hyväksyttävänä, sattui reunakuvion osalta pieni väärinkäsitys, bändi luuli valitsevansa esitetyistä kuvioista yhden, jota käytettäisiin kautta linjan. Kannet tulivat takaisin, niihin oli kirjoitettu OK ja yksi kehyksistä oli ympäröity. Kansien tekijä kuitenkin oli esittänyt kannet juuri sellaista kuin millaisiksi ne tulivat. Kehyksen rengastus ohitettiin, kun ei ymmärretty mitä se tarkoittaa ja kannet menivät painoon. Aikanaan bändi ihmetteli miksi kannessa ei ole yhtenäistä kehystä siitä kehystyypistä, joka oli vedokseen merkitty. Selvisi sen rengastuskin tarkoitus.
Toinen yllätys kansien kanssa sattui Painomainoksessa, jossa ne painettiin. Alivaltiosihteerin LP:n tiimoilta olin oppinut, että kannet voidaan leikata ja stanssata liimausta varten valmiiksi. Alivaltiosihteerin stanssi ei ollut kuitenkaan enää tallessa, joten uutta varten piti lähettää mitat. Mittasin malliksi levykannen ja lähetin tiedot painofirmaan. Siellä tulkittiin, että mitta on taitoksen ulkoreunaan, kun olin mitannut sillä ajatuksella, että taitos on mitan ulkopuolella. Tästä aiheutui se, että kannesta tuli aavistuksen liian ahdas. Sisäpussi ei mahtunut kannen sisälle. Niinpä käsityönä metalliviivoittimella ja taittoveitsellä kävin läpi kaikki 500 sisäpussi ja leikkasin jokaisesta noin kahden millin suikaleen pois. Tämän jälkeen pussit mahtuivat kansiin. Oli harvinaisen tympeätä homma noiden siivujen leikkaaminen. Liitettä ei levyssä ollut. Siitä oli bändin kanssa puhe, mutta mitään materiaali ei yhtyeeltä tullut, joten se jäi tekemättä. Levyn jakeli Euros, kuten oli jaellut Alivaltiosihteerin LP:nkin. Tämä jäi viimeiseksi levyksi, jonka jakelijana Hiljaisille oli Euros.
Levy sai hyvät arviot ja bändin noste jatku. Sitä alettiin noteerata myös ulkomailla. Maximum Rocknrolliin tehtiin bändistä juttu ja Maaseudun Tulevaisuus oli ensimmäinen Hiljaisten Levyjen yhtyeistä joka pääsi Keski-Eurooppaan soittamaan. Ensin keikka Puolan isoimmalle festivaalille ja hiukan myöhemmin Pohjois-Euroopan kiertueen, jolla suurin osa keikoista oli Saksassa. Tuohon Saksaan liittyy hauska tarina siitä kuinka pieni maailma on. Olin Hannoverissa IT-messuilla 1989 ja tuttuun tapaan selvitin olisiko paikalla rock-keikkoja. Tiedot yhdestä sellaista löytyivät ja keikka oli vain noin kolmen kilometrin päässä hotellilta, joten totesin että sinnehän voi kävellä. Paikka näytti kartalla olevan keskellä puistoa, mikä hiukan hämmästytti, mutta olihan sitä tullut oltua omituisissa paikoissa ennenkin. Illan pimetessä lähdin talsimaan puistoon, joka muuttui pian metsäksi ja kapea tie kiemurteli eteenpäin. Valoja oli vain siellä täällä ja alkoi arveluttaa että mitä tästäkin tulee, kunnes yhden mutkan takaa tuli näkyviin pieni hyvin valistu aukio, jolla oli iso puutalo, tai paremminkin huvila. Tässä melko ränsistyneessä paikassa toimi punk-klubi.
Ilta meni rattoisasti kolmea bändiä katsellessa ja viimeinen niistä, Trashing Groove, oli suorastaan erinomainen. Sain taas näitä hetkessä syntyneitä tyhmiä ideoita, että tuotahan voisi julkaista Suomessa. Tungin innoissani takahuoneeseen ja esittelin itseni hikiselle laulusolistille. Hän tyrkkäsi minut puhumaan bändin managerille, joka istui peränurkassa juomassa punaviiniä pullonsuusta. Esittelin itseni ja kaveri innostui ja kertoi että hänpä tietää yhden suomalaisen bändin. Odottelin, että sieltä tulee Hanoi Rocks tai joku Wigwam, mutta kaveri pamauttaa vielä aika hyvällä lausumisella Maaseudun Tulevaisuus. Menin niin hämilleni, että minulla kesti hetken ennen kuin sain sanotuksi, että kyseinen bändi levyttää juuri minun levy-yhtiölleni. Kaveri meni nyt hämilleen, eikä selvästikään uskonut että olisin oikeasti tämän bändin levy-yhtiön pomo – mikä muuten on todennäköisyys tällaiselle sattumalle? Meni hyvä tovi, kun asiaa vatvottiin ja lopulta kumpikin osapuoli uskoi toistaan. Kaverin Maaseudun Tulevaisuus -tuntemus johtui siitä, että hän oli buukannut heille kaksi keikkaa, kun yhtye oli aikoinaan Saksaa ja Puolaa kiertänyt. Tämän jälkeen oltiinkin jo ylimpiä ystäviä.
Kaikki tämän LP:n biisit löytyvät Rokit Recordsin vuonna 2012 julkaisemalta maaseudun Tulevaisuuden 2CD:n kokoelmalta Complete.
