Miika Söderholm – laulu ja kitara
Mikko Holmström – kitara
Timo Tolppa – rummut
Raipe Laine – basso & laulu
Pojat perustetiin vuonna 1989 alun perin soittamaan Brittipunkbändi The Boysin biisejä Suomeksi. Pian alkoi kuitenkin syntyä myös omia samanhenkisiä kappaleita. Seuraavana vuonna ilmestyi ensialbumi, jolta löytyi kolme Boys-käännöstä ja viisitoista omaa biisiä. 90-luvun alussa Pojat yhdessä Luonteri Surfin ja Ne Luumäkien muodostivat kolmikon, joka on Suomalaisen Ramopunkin perusta.
Esimmäinen omaa nimeä kantanut LP tehtiin Ayshirelle ja sen jälkeen Pojat siirtyi Pokolle. Ensimmäinen Poko-single ”Pala maata hautausmaalta” ilmestyi vuonna 1991. Samana vuonna ilmestyi myös single ”Pasi Virtanen”, joka nousi tammikuussa 1992 Suomen virallisen singlelistan ykköseksi. biisillä Pasi Virtanen on Boys käännös sekin, alkuperäinen nimi on Jimmy Brown.
Vuonna 1992 ilmestyi ensimmäinen Pokon julkaisema Pojat-albumi Irti. 1990-luvulla Poko julkaisi yhtyeeltä kaikkiaan neljä albumia ja yhden kokoelman. Näiden jälkeen vuonna 1996 yhtyeen toiminta hiljeni, muttei loppunut kokonaan. Vuonna 2003 Pojat aktivoitu uudestaan todenteolla. Ensin tehtiin levy Palaa albumi Ayshirelle. Seuraava levy-yhtiö oli Rocket Recordsin, jolle syntyi kaksi albumia.
Nyt on kulunut 30 vuotta Poikien uran aloittamisesta ja sitä juhlistettiin Uskovainen levyllä. Singlen A-puoli on käännös The Boysin I’m a Believer kappaleesta ja B-puolen Mikroskoopin Alla on Miika Söderholmin omaa käsialaa – yhtyeen molemmat puolet tulee siis esiteltyä. Mutta se mikä tekee tästä singlestä erikoisen on, että A-puolella Poikien lisäksi soittavat ”Honest” John Plain, Matt Dangerfield ja Casino Steel, kaikki The Boysín alkuperäisjäseniä! Suomalaisbrittiläinen yhteistyö saa Uskovaisen todella rokkamaan ja soimaan isosti, kitararokin aatelia powerpopasenteella ja sopivalla punksärmällä. Uskomattoman hienon paketin kruunaa Juho Juntusen piirtämä upea kansi.
Aiemmat jäsenet:
Martti Henttunen – rummut
Jussi Santalahti – basso
Manu Ojanen – rummut
Pasi Pakarinen – basso
Make Virtanen – rummut
Pantze Haapio – basso
Marko Kantola – koskettimet
Kaide Haikonen – rummut
Sami Mikkola – basso
Miika Söderholm:
Ennen pojat yhtyettä Miika teki mittavan uran Suomipunkklassikossa Ypö-Viidessä, joka on muutaman kerran aktivoitunut myöhemminkin. Lisäksi Miika on tehnyt soolouraa. varsinaisia soolo levyjä on yksi, Kuusnolla, joka ilmestyi Rocketille 2016. Lisäksi nimellä Miika Söderholm ja Punatulkut tehtiin single Kaunista Ja Rumaa Hiljaisille Levyille vuonna 2018.
Discografia:
Pojat (LP; Ayshire Levyt) 1990
Pala maata hautausmaalta // Thaimaa / Herra Postimies (7” single; Poko Rekords) 1991
Pasi Virtanen / B-5 (7” single; Poko Rekords) 1991
Irti (LP; Poko Rekords) 1992
Tyhmät joutuu aina maksamaan (CD-EP; Poko Rekords) 1992
Mari (CD-EP; Poko Rekords) 1993
Iso kolmonen (LP; Poko Rekords) 1993
Punk it (LP; Poko Rekords) 1994
Lemmikkihautuumaa // Lontoon Kujaa / Mä Valvon (7” single; Poko Rekords) 1994
Pure (LP; Poko Rekords) 1996
Parhaat biisit ja paras mahdollinen show (CD; Poko Rekords) 1997
Aina lauantai / Loma (CD-single; Poko Rekords) 1998
Mä uskon meihin // Pitäis Varmaan Jutella / Sä Oot Tyrmäävä (CD-single; Ayshire) 2003
Palaa (LP; Ayshire) 2003
Tullikamarilla (7” EP; Woimasointu) 2002
Santaa (CD-EP; Ayshire) 2003
Ketä sä rakastat (CD; Rocket Records) 2009
Toimintaa & sankareita (CD; Rocket Records) 2009
Klassikot (CD; EMI) 2013
Uskovainen / Mikroskoopin Alla (2020, Hiljaiset Levyt HIKS-071) 2020
Miika Söderholm:
Miika Söderholm: Kuusnolla (CD; Rocket Records) 2016
Miika Söderholm ja Punatulkut: Kaunista Ja Rumaa / Unelmoin (7” single; Hiljaiset Levyt HIKS-066) 2018
Linkit:
Miikan nettisaitti: www.miikasoderholm.fi
Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pojat_(yhtye)
Facebook: https://www.facebook.com/Pojat/