Latauslinkit TV Smithin LP:hen Generation Y

Artisti: TV Smith

Levy: Generation Y

Levy-yhtiö: Hiljaiset Levyt

Koodi: HIKI-073

Formaatti: LP

EAN: 64 2061 0770 95 9

Julkaisupäivä: 26.8.2022

Alla latauslinkit kahteen biisin digitaaliversioina.

Jos linkin klikkaaminen vain soittaa kappaleen, voit ladata kappaleet myös käyttäen hiiren oikeaa nappia (valinta ”Tallenna kohde levylle”).

Expensive Being Poor – ISRC: FIHNA2200001

Generation Y – ISRC: FIHNA2200002

Tim ”TV” Smith tunnetaan ennen kaikkea legendaarisen The Advertsin nokkamiehenä ja biisintekijänä. Advertsin taru alkoi, kun Smith muutti Lontooseen loppuvuonna 1976 tyttöystävänsä Gayen kanssa ja alkoi koota bändiä. Ensimmäisen keikkansa Adverts soitti 15.1.1977 juuri avatussa punk-pyhätössä Roxyssä. Bändi niitti mainetta terävillä lyriikoillaan ja hyvillä keikoillaan. Sillä oli pian levytysdiili ja sen myötä TOP-20 hittisingle Gary Gilmore Eyes. Klassikko-LP Crossing the Red Sea ilmestyi tammikuussa 1978. Sen sijaan seuraavana vuonna ilmestynyt Cast of Thousands oli floppi. Yhtye kurotti uuteen suuntaan, mutta epäonnistui.

Seuraava yhtye T.V. Smith’s Explorers sai pikkuhitin Tomahawk Cruise ja teki LP:n The Last Words of the Great Explorer vuonna 1981. Tämäkään bändi ei kestä pitkään ja Smith kokeili ensimmäisen kerran soolouraa vuonna 1983, jolloin ilmestyy Channel Five -albumi. Seuraava bändi on T.V. Smith’s Cheap. Tuloksena muutama single ja RIP… Everything Must Go!

Vuonna 1998 TV Smith aloitti soolouraansa uudelleen. Tuloksena oli Generation Y CD, joka julkaistiin Britannian lisäksi Saksassa. Levyn myötä Tim alkoi keikkailla ensin Saksaa, sitten Euroopassa laajemmin; pian myös Suomessa ja vuonna 2000 TV teki viiden biisin EP:n The Future Used To Be Better yhdessä Punk Lurex OK:n kanssa. Uusia levyjä ilmestyi tasaiseen tahtiin, viimeisin niistä Lockdown Holiday vuonna 2020.

Nyt Hiljaiset Levyt julkaisee Generation Y:n ensimmäisen kerran vinyylinä. Levy pitää sisällään sellaiset biisit kuin Expensive Being Poor, Generation Y, This Year Next Year… ja Happy Homeland, jotka ovat edelleen miehen keikkasetissä. Levyn mukana tulee insertti, jossa on TV Smithin itsensä kirjoittama kertomus siitä kuinka levy syntyi.

TV Smith on tulossa myös keikoille Suomeen syyskuussa. Keikat ovat 7.9. Kokkola, 8.9. Helsinkin (On The Rocks), 9.9. Tuusula (Ravintola Tiilitehdas) ja 10.9. Tampere (Klubi).