Garbagemen

Matti Kalkamo, rummut

Vellu Lehtonen, laulu

Billy Nieminen, kitara

Riki Viitanen, kitara

Garbagemen on psychobillyn uranuurtaja ja suunnannäyttäjä Suomessa. Sen perustivat Billy, Jusa Nieminen, Riki ja Matti 80-luvun puolessa välissä. Nimensä yhtye otti Crampsin kappaleesta Garbageman. Garbagemen teki ensimmäisen levynsä The Verminous Garbagemen vaateliike Dekadenzin samannimiselle levymerkille vuonna 1987.

Reilua vuotta myöhemmin yhtye siirtyi Hiljaisille Levyille. Tässä vaiheessa laulajaksi oli tullut Vellu ja yhtyeen legendaarisin kokoonpano oli kasassa. Kahden seiskatuumaisen jälkeen tehtiin vuonna 1992 pitkäsoitto Nobody Move Nobody Get Hurt, joka julkaistiin tuolloin CD:nä. Levy keräsi kehuja niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Vaikka yhtyeen esikuvat olivatkin Crampsin lisäksi Meteors, Demented Are Go ja Sting-Rays, niin Nobody Move on omintakeinen psychobillylevy. Garbagemen on siinä vienyt musiikkiaan kohti garagerockia ja mukaan oli tullut myös psykedeliavaikutteita. Levy on kokeellinen, mutta samaan aikaan silti perinnetietoinen. Punk näkyy ennemminkin asenteena ja värittää uutta tuotosta vain kevyesti. Klassiset popmelodiat on saatu joko pirstottua tai piilotettua ovelasti.

Garbagmenin jo hiipuessa, koottiin vuonna 1995 Lost Tapes kasetti. Tämä kasetti antaa omalla tavallaan parhaan (joskin paikoitelleen melko low-fi) kuvan bändistä. Siinä on demoja, livejä ja sivuprojekteja vuosien varrelta. Sivuprojekteista merkittävin oli Banaanimiehet, jotka soittivat Stingraysin biisejä suomenkielisillä sanoilla!

Discografia:

The Verminous Garbagemen ‎(LP; Dekadenz) 1987

Godzilla’s Bazooka ‎(7″ EP; Hiljaiset Levyt HIKS-014) 1989

Blind Man // Song And Legend / Comanche ‎(7″ single; Hiljaiset Levyt HIKS-020) 1990

Nobody Move Nobody Get Hurt (CD, MC; Hiljaiset Levyt HILL-013, HIMO-013) 1992

The Lost Tapes ‎(MC; Hiljaiset Levyt HIOR-002) 1995

Linkit:

Billyn muistokirjoitus Soundissa: https://www.soundi.fi/jutut/billy-nieminen-1968-2019-suomalaisen-psychobillyn-uranuurtaja-ja-monitoimimies/