Pikke Paananen – laulu
Kari Smolander – kitara
Mika Remes – bassokitara
J. P. Rainio – rummut
Markus Latvala – kitara
Kun Nuorisopalatsin lauluja Jari Luiro jätti yhtyeen, niin tilalle löytyi Pikke Paananen. Kun samalla laulukieli vaihdettiin englanniksi, niin nähtiin tarpeelliseksi vaihtaa myös yhtyeen nimi. Se otettiin yhdestä yhtyeen ensimmäisistä biiseistä. Samalla tyyli tarkentui kitaravetoiseen powerpoppiin. Jo ensimmäisellä demolla nappasi ja Alicet pääsivät Pokolle. Yhtye laitettiin heti vuonna 1987 studioon T.T. Oksalan toimiessa tuottajana. Esimakuna LP:stä julkaistiin single Alice in Wasteland / Mr. Goldfish. Sitten ensi-LP, josta näkee kahta nimeä Alice in Wasteland ja Between the Zoo and the Jungle. Tämä johtuu siitä, että kannessa on vain yhtyeen nimi ja takakannen yläreunassa lukee tuo Between the … LP keräsi hyvät arviot Suomen lisäksi Ruotsissa. LP:n jälkeen ilmestyi samana vuonna vielä toinen single No Me! / Elephants. Vuonna 1988 tehtiin single Dreams / Mamma Mia; B-puoli on Abba cover. Nyt tuottajan oli Hannu Leidén. Tämän jälkeen yhtyeelle tuli kismaa Pokon kanssa mm. kustannussopimuksesta. Tämä johti siihen, että että AiW siirtyi Hiljaisille Levyille.
Ensimmäinen single Hiljaisille oli Bleeding / Smell Of Earth (1990). Single julkaistiin myös Ruotsissa Spinnin’ Round Recordsin toimesta. Alkuvuodesta 1991 ilmestyi yhtyeen toinen LP Red Eye. Se sai lehdistössä erittäin myönteisen vastaanoton. Markku Fagerlund Helsingin Sanomissa kirjoitti siitä: ”Vuonna -87 julkaistuun ensilevyyn verrattuna Alice In Wasteland on mennyt eteenpäin isoin harppauksin. Epävarman ja kasvottoman bändin musiikki on jäsentynyt ja saanut lisää persoonallisuutta. Se kuuluu niin Pikke Paanasen laulussa kuin sävellyksissäkin, joista paras esimerkki on melankolisia hittiaineksia omaava sinkku Bleeding”. Hyvistä arvioista huolimatta levyn myynti jäi vaatimattomaksi. Bändin motivaatio alkoi rakoilla, mutta alkuvuodesta 1992 tehtiin vielä single Humanizer / Guess I’m Falling In Love. Tuo B-puoli on Velvet Underground. Single ei pelastanut tilannetta ja viimeisen keikkansa yhtye soitti vappuna 1992. Vuonna 2008 julkaisi Wasted kokoelma-CD:n, johon on kerättä lähes koko AiW:n tuotanto.
Discografia:
Alice in Wasteland / Mr. Goldfish (7” single; Poko Rekords) 1987
No Me! / Elephants (7” single; Poko Rekords) 1987
Dreams / Mamma Mia (7” single; Poko Rekords) 1988
Between the Zoo and the Jungle (LP; Poko Rekords)1987
Bleeding / The Smell of Earth (7” single; Hiljaiset Levyt HIKS-021) 1990
Red Eye (LP; Hiljaiset Levyt HIKI-007) 1991
Humanizer / Guess I’m Falling in Love (7” single; Hiljaiset Levyt HIKS-030) 1992
Wasted (CD, kokoelma; Poko Rekords) 2008
Linkit: