Uutta

Minulla on tavallisesti kussakin bändissä yksi henkilö, jonka kanssa hoidan kaikki käytännön seikat. Wolfmenissä tämä henkilö oli ollut alusta asti Jallu Korpi. Jallu oli siinä mielessä erinomainen vastinpari minulle, että Jallu oli idearikas ja aikaansaapa. Pystyin delegoimaan tiettyjä hommia Jallulle ja luottamaan siihen, että ne tulivat hoidetuksi. Toisinaan Jallu oli myös varsin oma-aloitteinen, varsinkin bändin promotoinnissa, mikä oli ihan vain positiivinen asia. 

2010 Hiljaiset Levyt oli jo lopettanut CD-singlejen julkaisun. Niitähän ei juurikaan ostettu, joten niiden käyttö oli lähinnä radiopromoiksi. Olin laskenut, että promotio tuli selvästi halvemmaksi, vaikka radioille lähetti hiukan isomman määrän kokopitkää, kun että teki erillisen singlen.

Tämän levyn kohdalla Jallu kuitenkin harrasti oma-aloitteisuutta ja teetti itse kolmen biisin (Son Of Carpenter, Shallow Grave ja Hooker) CD-singlen CDr-versiona alle sadan kappaleen painoksen. Kannet siihen teki Kari Kuusinen, jonka käsialaa myös Boothill Express -levyn ulkoasu oli.

Radiosoitto varten ensimmäiseksi biisiksi oli otettu Son of Carpenter joka edusti bändin tuotannossa harvinaisempaa hieman iisimpää materiaalia. Levyä Jallu käytti myös keikka myynnissä.

Aloitetaan yleisemmällä taustalla:

Ennen tämän levyn ilmestymistä Hiljaiset Levyt oli ajautunut lähes umpikujaan. Syitä oli monia. Useat alkuaikojen bändeistä, ne jotka olivat myyneet meidän mittapuulla hyvin, olivat hajonneet, rahavarat olivat olleet lähes lopussa jo pidempään. Oma motivaatio oli vähissä sekin, elin ruuhkavuosia; töissä oli kiire ja perhe vei aikaa. Oli harkinnut jo jonkin aikaa, että olisikohan tämä nyt tässä, onhan tätä nähnyt ja saatu sentään yli 100 julkaisua aikaiseksi.

Sitten Jallu otti yhteyttä ja kertoi, että Wolfmen olisi halukas tekemään uuden levyn. Kerroin Jallulle, että rahaa ei juuri ollut ja että olen levyjen julkaisemisen sijaan ajatellut lopettaa koko touhun. Jallua alkoi puhua minua ympäri ja sanoi, että bändi maksaa itse koko studiolaskun ja Hiljaisten pitää maksaa vain levyn prässäys. Hetken aikaa siinä keskusteltiin, minä annoin periksi ja lupasin julkaista levyn. Se päätös jotenkin vei muutenkin eteenpäin, eli en ajatellut enää koko homman lopettamista. Pari hiljaisempaa vuotta vielä oli, mutta sitten homma lähti joka suhteessa nousuun.

Tämä levy on siis siinä mielessä merkittävä, että ilman tätä Hiljaisten Levyjen taival olisi todennäköisesti päättynyt.

Sitten itse levyyn:

Wolfmenin kokoonpanossa oli tapahtunut muutoksia sitten edellisen levyn. Putte Seittosen tilalle komppikitaraan oli vaihtunut Mikko ”Nappula” Koskinen ja Marko Vironmäki liittyi bändiin taustalaulajaksi. Multi-instrumentalisti Vironmäki saattoi välillä myös tuurata keikoilla rummuissa tai bassossa. Marko Vironmäen mainio laulutaito toi mukanaan myös mahdollisuuksia studiossa kokeilla aikaisempia isompia stemmoja.

Boothill Express levyllä kuullaan kuitenkin vielä muutamia Seittosen biisejä, kuten Killing Moon, josta studiossa kehkeytyi hieman alkuperäistä erilaisempi versio, Boothill Express, Lightning Licks ja Son of Carpenter. Levyllä on mukana myös kolme ex-kitaristi Zimi Söderbergin tekstitystä. Maininnan arvoinen oli veto tehdä Wolfmenin ja Hiljaisten Levyjen ensimmäisen yhteistuotoksen I’m Insane -singlen kakkospuoli Lost uudelleen. Samat Zimin lyriikat uudella sävellyksellä.

Lisäksi Boothill Express -levyllä on seitsemän solisti Jallu Korven, sekä kaksi kitaristi Elmo Koskisen sävellystä. Tekstipuolella Jallu ja rumpali Moke Laine alkoivat kokeilla uutta tapaa. Jallu toi kiinnostavia aiheita ja antoi määrätyt raamit tekstille, jonka Moke viimeisteli laulettavaan muotoonsa

Äänityksestä ja tuotannosta, yhdessä bändin kera, vastasi jälleen Jani Viitanen ja masterointi oli puolestaan Svante Forsbäckin (Chartmakers) käsialaa.

Tässä vaiheessa bändin mukaan oli liittynyt myös Kari Kuusinen, jonka käsialaa on Boothill Express -levyn ulkonäkö.

Levyn lehdistötiedotteessa todettiin levystä näin: ”Porin raskaamman kitararockin leppymättömät lähettiläät Wolfmen on edennyt neljännelle asemalle. Boothill Express jatkaa toki kolmen aiemman täyspitkän suuntalinjoilla, mutta se sisältää ylivoimaisesti parhaimman ja monipuolisimman biisikattauksen. 13 biisin voimin roimitaan ”punkin saastuttamaa kitararockia” – kuten eräässä arviossa osuvasti todettiin – välillä lähestyen jopa outlaw bluesia ja powerpoppia. Pääpaino on kuitenkin siinä tutussa reseptissä missä kohtaavaan niin The Clash, Slade kuin muutkin 70-luvun tajunnanräjäyttäjät päivitettynä nykypäivän soundeilla.”

Levyn julkaisubileet pittiin bändin kotiluolassa Porin Monttu Music Clubissa 22.1.2010. Sitä seurasi kiertue, jossa keikkoja oli ainakin Helsingissä, Tamperella ja Oulussa.

Soundissa 2/2010 oli erittäin positiivinen arvio levystä:

” Jämerä ukkoryhmä Porista jyystää kauhumausteista särörokkia noin 25 vuoden kokemuksella. Keski-ikäinen rokkijuntta taipuu metallisesta jynkytyksestä akustiseen voimapoppiin. Kaikuja löytyy psychobillystä bluesiin ja Ramonesiin. Kaiken pohjalla moikaa reteän miehinen punkin ja glamrockin risteytys. Yrmeä perusjytä, melodiset kitarastemmat, äijämäisen ulvova laulu ja perusjämäkkä kitararokusoundi kiertävät 2010-luvun trendikkyyden noin sadan poronkuseman etäisyydeltä. Pisteet siitä.

Albumi on huolella kasattu ja moni-ilmeiseksi miksattu. Kolmentoista kappaleen putki toistaa kuitenkin yhtä ja samaa tunnelmaa. Laulaja Jallu Korpi raakkuu hirtehiset lyriikat samassa äijämäisessä rekisterissä, ja riffivetoista säkeistöä seuraa takuuvarmasti melodisempi ja isompi kertosäe. Tämä ei varmasti haittaa peräänantamattoman rokkijyystön ystäviä, mutta kokeellisemman huuruilun diggailija alkaa kaivata lisää vaihtelua. Joka tapauksessa Wolfmen hoitaa tonttinsa justiinsa jämptisti.”