Tämä The Vapors historiikki on julkaistu alun perin Kirjoituksia Kellareista fanzinessa.
Niin kuin niin monella muullakin, Vaporsin nokkamiehellä David Fentonilla kaikki alkoi The Beatlesistä. ”The Beatles on ensimmäinen bändi jonka näin. Olin kymmenen vanha, kun The Beatles esiintyi Gaumont-elokuvateatterissa Bournemouthissa vuonna 1963. En kuullut koko konsertissa yhtään mitään, koska tytöt kirkuivat niin kovaa. Konsertin jälkeen minulle oli selvää, että halusin olla bändissä.” Seuraavana jouluna hän sai lahjaksi käytetyn akustisen kitaran. Soitinopinnot etenivät ja viidentoista ikäisenä, tukka niin pitkänä kuin koulu salli, David alkoi esiintyä Croydonin ja Surreyn folk-klubeissa. Kun paikat tulivat tutuiksi pääsi David apumieheksi klubeille, missä auttoi lavalla ja sen takana sellaisia artisteja kuin Roy Harper, Chicken Shack, Osibisa ja Captain Beefheart. Ammattia soittamisesta ei pitänyt kuitenkaan tulla, vaan Dave alkoi opiskella lakia ja valmistuikin aikanaan asianajaksi. Erilaisia bändivirityksiä syntyi ja yksi niistä oli The Vapors, joka ei kuitenkaan ollut vielä sama Vapors, josta tämä artikkeli kertoo. Punk pyyhälsi läpi Britannian, ja David innostui bändeistä kuten Clash ja Buzzcocks. Tuli tarve perustaa kunnon bändi, joka soittaisi tätä mielenkiintoista musiikkia. David myi autonsa ja osti kunnollisen sähkökitaran ja vahvistimen.
Guildfordissa oli tuohon aikaan pari muutakin bändiä, jotka keikkailivat samoissa paikoissa kuin esi-Vapors, kuten The Wooden Bridge ja The Royal. The Ellery Bops -nimisessä yhtyeessä soittivat lääkintävahtimestari Ed Bazalgette kitaraa ja Sainsbury’sin kaupassa työskennellyt Howard Smith rumpuja. The Absolute -bändissä oli puolestaan bassossa Steve Smith. Tätä ennen Steve oli ehtinyt soittaa kokoonpanossa Starship, joka oli tehnyt yhden omakustannesinglen Vampire For Your Love. Kaikki nämä kolme yhtyettä hajosivat samaan aikaan, ja David päätti koota uuden Vaporsin näiden bändien parhaista soittajista.
Esi-Vapors oli soittanut joitakin keikkoja, ensimmäisensä helmikuussa 1978 Lakers Hotelissa Redhillissä, mutta ensimmäinen ”oikean” Vaporsin keikka oli joulukuussa 1978. Nyt alkoi ahkera keikkailu Guildfordissa ja muualla Surreyssä. Sitten potkaisi onni. Yhdelle Surreyn pubkeikalle sattui yleisöön The Jamin basisti Bruce Foxton, joka todella piti näkemästään ja halusi auttaa The Vaporsia. Yhtye pääsi toukokuussa 1979 soittamaan kaksi keikkaa The Jamin lämppärinä, ja nyt Paul Wellerin isä John, joka oli The Jamin manageri, alkoi manageroida myös The Vaporsia.
Lontoon-keikoille pääsy oli tuolloin ulkopaikkakuntaisille todella vaikeaa. John Weller sai avattua ovia ja The Vapors pääsi soittamaan niihin ”oikeisiin paikkoihin”. Helppoa se tosin ei ollut. Howard Smith muistelee noita aikoja: “John Weller sai meille keikkoja Lontooseen. Niillä keikoilla ei ollut juuri ketään katsomassa meitä. Se oli aivan kamalaa. Meillä ei ollut Lontoossa minkäänlaista nimeä. Kun pääsimme ensimmäisen kerran soittamaan Marqueelle, niin saimme houkuteltua bussilastillisen guildfordilaisia tulemaan mukaan, jotta paikalla olisi edes joitakin katsojia. Mutta sitten kun levyjä alkoi ilmestyä, tilanne muuttui.”
Ennen levyjä bändi pääsi BBC:lle äänittämään oman John Peel -sessionsa. David oli lähettänyt The Vaporsin demon John Peelille. Peel oli tarkkakorvaisena heti huomannut bändin potentiaalin ja otti nämä studioon äänittämään kolme biisiä siinä vaiheessa, kun yhtyeeltä ei ollut ilmestynyt yhtään levyä, eikä sillä ollut edes levytyssopimusta. 4.7.1979 Peel soitti ensimmäisen kerran tuon session nauhan, jolla oli neljä biisiä: Turning Japanese, Trains, Waiting For The Weekend ja Cold War.
John Weller oli tehnyt hyvää työtä, ja kesän kääntyessä syksyksi 1979 hänellä oli tarjoukset kahdelta levy-yhtiöltä, jotka halusivat kiinnittää The Vaporsin. Näistä kahdesta bändi valitsi United Artists Recordsin, jonka etumaksu sopimuksesta oli 25 000 puntaa. Sopimus allekirjoitettiin syyskuussa 1979. Toisen levy-yhtiön, Polydorin tarjous oli kutakuinkin samaa luokkaa, mutta valintaan vaikutti isosti se, että The Jam oli jo Polydorilla. The Vaporsia oli ehditty pitää jonkinlaisena vara-Jaminä ja yhtye toivoi, että olemalla toisella yhtiöllä tuota vertailua ei tehtäisi niin paljon.
The Jam oli syksyllä 1979 äänittämässä The Setting Sons -albumia. Sen tuottajana oli Vic Coppersmith-Heaven. John Weller antoi Vicille Vaporsin demonauhan. Vic kuunteli sen ajaessaan yöllä kotiin, eikä ollut mitenkään innoissaan nauhasta. Kun John oli seuraavan kerran studiolla seuraamassa Setting Sonsin äänitysten edistymistä, hän roikkui miksauspöydän luona niin kauan, että Vicillä oli aikaa hänelle ja muistutti, ettei Vic ollut vielä vastannut kysymykseen tuottaisiko hän Vaporsia. Vic ei ollut kiinnostunut ja ensisinglen tuottajaksi otettiin Peter Wilson. 26.10.1979 ilmestyi single Prisoners / Sunstroke. Single sai mukavat arviot. The Sounds kirjoittaa siitä: “Move meets Rods’ Do Anything You Wanna Do classic. An intriguing combination, and one to watch out.” Myynti ei kuitenkaan ollut hääppöinen, eikä single noussut listoille.
Tarina Vic Coppersmith-Heavenin kanssa ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Kun Setting Sons oli valmis ja Vic taas ajamassa jonnekin, tuli hän poimineeksi kasettipinosta Vaporsin demon ja kuunteli sitä nyt uudella korvalla, kun The Jam ei ollut koko aikaa mielessä. Hän innostui Turning Japanese biisistä ja kertoi John Wellerille kiinnostuksestaan tuottaa levyn. Biisin sovitus oli vielä tuossa vaiheessa toisenlainen, ja kun yhtye soitti sen Vicille livenä ennen studioon menoa, niin hän ehdotti muutoksia biisin sovitukseen. Huoneeseen tuli pitkä ja painostava hiljaisuus. Vic oli jo poistumassa huoneesta, kun David sanoi: “No, minulla on tällainen toisenlainen idea kitaraosaksi…”
Marraskuun alussa mentiin Vicin johdolla ensimmäisen kerran studioon. Sessioita oli useita ja käytettyjä studioitakin kaikkiaan kolme: Basing Street Studios, The Town House ja Roundhouse Studios. Ensiksi äänitettiin valmiiksi Turning Japanese, joka julkaistiin singlenä 25.1.1980. Singlen B-puoleksi laitettiin livebiisi Here Comes The Judge.
Turning Japanese -biisin synnystä David kertoo: ”Muistan, että kuulin Devon Jocko Homo -biisin Marqueessa bändien välissä. Ajattelin heti, että voi hitto! Se sai minut kiinnostumaan Devosta, mikä taas vaikutti biisieni tekemiseen niin, että niistä tuli hiukan nykivämpiä. Jossain vaiheessa näin Devon livenä Rainbow’lla. Jos en olisi tutustunut Devoon, en olisi kirjoittanut Turning Japanese -biisiä.” Biisin tekstistä kuulee usein sanottavan, että se kertoisi itsetyydytyksestä. Tuohon aikaan lapsia peloteltiin, että jos harrastaa itsetyydytystä niin silmät menevät vinoon kuin japanilaisilla. David kuitenkin kiistää tämän teorian, vaikka omanlainen rakkauslaulu biisi onkin, sillä siinä kertojaminä pitää seinällään ex-tyttöystävänsä kuvaa. Tuo pätkä tekstiä perustuu Davidin omaan kokemukseen tulla hylätyksi. ”Pohjimmiltaan Turning Japanese sisältää kaikki kliseet angstista, nuoruudesta ja siitä, että on muuttumaksi joksikin mitä ei odottanut”, kertoo David.
Coppersmith-Heaven äänitytti biisin ensin livenä, jotta sai siihen bändin live-energian. Sen jälkeen oikeastaan kaikki paitsi rummut poistettiin ja aloitettiin äänittämään niiden päälle muita instrumentteja. Biisi oli hitti ympäri maailmaa. Ykköseksi se nousi Australiassa, Briteissä sijoitus oli kolmas, Kanadassa kuudes ja Yhdysvalloissa se nousi Billboardin listalla sijalle 36. Lisäksi se oli pikkuhitti myös Japanissa. Kova listasijoitus Briteissä takasi myös sen, että The Vapors pääsi esittämään biisin Top of the Pops -listaohjelmaan 28.2.
Ennen singlen julkaisua yhtye oli ollut The Jamin lämppärinä Setting Sons -kiertueella. Kiertue alkoi 17.11.1979 ja se sisälsi 28 keikkaa. Kiertueen jälkeen jatkettiin tulevan albumin äänityksiä alkuvuodesta 1980.
LP:n New Clear Days julkaisu pedattiin huolella. 4.6. alkoi levyn nimeä kantanut kiertue, joka sisälsi 21 keikkaa. 4.6. ilmestyi toinen single, joka oli News at Ten // Wasted / Talk Talk. News at Ten -biisin nimi napattiin ITV:n uutisohjelman nimestä, mutta tekstiltään se kertoo sukupolvien välisestä kuilusta ja kertojaminän pelosta, että hänestä tulee joskus samanlainen kuin isänsä. Single nousi sijalle 44, ja yhtye olisi päässyt esittämään sen Top of the Popsiin, mutta BBC:llä oli tuolloin teknisen henkilökunnan lakko, eikä ohjelmaa tehty. Voi vain miettiä kuinka paljon TV-esiintyminen olisi nostanut singlen myyntiä.
6.6.1980 ilmestyi pitkään valmisteltu debyyttialbumi New Clear Days. Sinkkubiiseistä Prisoners jätettiin pois LP:ltä. Muut kaksi mainittua singlen A-puolta sillä sen sijaan on. LP:ltä napattiin neljänneksi singleksi Waiting For The Weekend, jonka B-puoli Billy ei löydy albumilta. Waiting ilmestyi 5.9., mutta ei noussut listoille. Levyn biiseistä kannattaa nostaa esille vielä Sixty Second Interval ja Letter from Hiro. Kaikkiaan erittäin tasapainoinen ja hieno levy. Mark William aloittaa NME:n pitkän arvion näin: ”Anyone cynical enough to dismiss the Vapors as left-field one hit wonders would be obliged to change their option after even a cursory play of their 33rpm platter. Their greatest strength is Dave Fenton’s bubbly (as in brook, not Babycham) songs which are comparable to Turning Japanese only inasmuch as the best of them are similarly constructed from two or more diverse melody lines. And the worst, or weakest, while they may plagiarise the stronger material, at least do it with style and well-plotted lyrics.” Levy päätyi brittilistalla sijalle 44. Australiassa meni paremmin ja sijoitus 24. USA:n listasijoitusta 62 voi pitää ihan hyvänä sitäkin.
Kun Australiassa bändillä oli selvästi kysyntää, Vapors aloitti 15.8. kiertueen ”down under”. Kiertue kattoi 13 keikan ja 3 TV-esiintymistä. Australian jälkeen jatkettiin USA:han, jossa tehtiin 12 keikkaa. Marraskuussa 1980 aloitettiin toisen albumin äänitykset, ja 18.12. käynnistyi toinen Amerikan kiertue, joka kattoi myös Kanadan. Nyt keikkoja oli 25 ja televisioesiintymisiä 3.
Kuten niin usein, vaikka kaikki näyttää todella erinomaiselta, niin rakennelma alkaa salakavalasti murentua. Nyt tuo murentuminen tapahtui levy-yhtiön suunnalta. EMI oli ostanut United Artistsin vuonna 1979. Vuoden 1980 aikana oli aloitettu yhtiön sulauttaminen EMIin. United Artists -nimi sai mennä, yhtiön artistikaartia karsittiin ja loput bändit siirrettiin Liberty-merkin alle. The Vapors sai jäädä, koska sillä oli sopimusta vielä jäljellä, mutta henkilöt vaihtuivat eivätkä ne ihmiset, jotka yhtyeen signasivat, enää olleet yhtiön palveluksessa.
Toisen albumin tuottajaksi tuli David Tickle, joka oli juuri saanut nimeä työstään Split Enz -yhtyeen kanssa. Vaikka äänitykset tehtiin Britanniassa, niin miksaus tehtiin 8. ja 18.1.1981 Los Angelesissa. Levyn materiaali ei ollut niin vahvaa kuin edellisellä – varmaankin runsas keikkailu ja kiertueet tekivät tehtävänsä ja materiaali piti puristaa kasaan pikavauhtia. Nähtiinpä Magnets-levyllä sellainenkin ihme, että siellä oli Edward Bazalgetten ja Steve Smithin yhdessä tekemä biisi (Isolated Case), kun tähän asti yhtyeen materiaalista oli vastannut vain David Fenton. Levyn tekstit jatkoivat samaa tuttua tummaa linjaa, ehkä jopa vielä tummempana, sillä Jimmie Jones kertoo Amerikan kulttijohtajasta ja massamurhaajasta Jim Jonesista. Poliisiväkivaltaa käsiteltiin Civic Hallissa ja mielisairauksia kappaleissa Spiders ja Can’t Talk Anymore.
Albumia alustettiin singlellä Spiders / Galleries For Guns, joka ilmestyi 6.2.1981. Spiders ei noussut listoille. Ennen albumin julkaisukiertuetta Vapors kävi 25.2. Paris Theatressa Lontoossa soittamassa keikan, jonka BBC tallensi ja radioi. 6.3. alkoi sitten nimeä Mad March kantanut kiertue. Se alkoi Scarboroughin Taboosta ja kattoi 19 keikkaa. 9.3.1981 ilmestyi lopulta Magnets. Levy sai suht positiivisia arvioita. Robbi Millar kirjoitti Soundsiin: “A pleasant enough album, an enjoyable enough album, this second Vapors album comes nowhere as near as New Clear Days to establish a rapport between listener and disc. Quite simply, the tunes are not so fetching, the words are not effective and the entire record suffers from similarity in songwriting.” Levy-yhtiön markkinointi oli kuitenkin hyvin vaatimatonta eikä albumi noussut listoille. 22.5. julkaistiin levyn toisena singlenä Jimmie Jones / Daylight Titans. Se saavutti hämmästyttävästi listalla tismalleen saman sijoituksen kuin LP New Clear Days ja single News at Ten, eli sijan 44.
Kesäkuussa 1981 oli vielä kolmas USA:n kiertue, mutta ilmapiiri oli kiristynyt huonon myynnin ja levy-yhtiön vähäisen tuen takia. Seitsemäs single oli kuitenkin tarkoitus tehdä. Sen A-puoli oli uusi biisi Red Flag. David muistelee tilannetta: ”Libertyn A&R-kaveri tuli torstaina treenikämpälle kuuntelemaan miltä kappale kuulostaa. Meillä oli tarkoitus äänittää ja itse tuottaa se seuraavana lauantaina ja sunnuntaina. Treenien jälkeen kaveri vei meidät pubiin, tarjosi oluet ja sanoi että ’joo kaverit, kuulostaa loistavalta.’ Perjantaina hän kuitenkin perui studioajan, ja niin meiltä kaatui singlen äänittäminen. Ja vitut, ajattelin, en voi työskennellä ihmisten kanssa, jotka eivät pysty edes kertomaan minulle päin naamaa mitä he tekevät.” Se oli sitten siinä ja bändi hajosi.
David oli mennyt naimisiin Vaporsin alkuaikoina ja halusi nyt keskittyä perheeseensä. Hän halusi normaalin rytmin ja asianajajan koulutus tarjosi siihen väylän. Howard Smith oli jo hiukan aikaisemmin kertonut muille, että suosio ei häntä kiehtonut ja kiertueet olivat rankkoja, joten Davidin päätös tarjosi hänelle hyvän mahdollisuuden lopettaa. Steve Smith ja Edward Bazalgette pohtivat jatkamista, mutta kun homma ei näyttänyt etenevän, niin Stevekin päätti lopettaa. Edward ihmetteli hetken mitä tehdä ja päätti sitten etsiä itselleen uuden suunnan. Hänestä tuli menestynyt elokuvaohjaaja, ja hän ohjasi jaksoja muun muassa BBC:n sarjoihin kuten Doctor Who ja Poldark. Howard Smith palasi musiikkihommiin, mutta nyt levykauppiaana. Hän perusti People Recordsin Guildfordiin ja ajautui kunnallispolitiikkaan Labourin riveissä. Steve Smith jatkoi soittamista ensin Shoot! Dispute -yhtyeessä ja myöhemmin jossakin nimettömässä rap/rock-bändissä. Davidin lakiura vei hänet ensin tekemään toimistonsa kautta töitä Muusikkojen liittoon, ja vuonna 1999 hän aloitti siellä 17-vuotisen uran kuukausipalkkaisena lakimiehenä. Vaikka urat veivät miehiä eri suuntiin, pysyivät he hyvinä ystävinä.
Vuonna 2016 Steve Smith soitti Steve & the Shakespearos -nimisessä coverbändissä, joka soitti punk- ja uuden aallon biisejä. 30.4.2016 The Shakespearosilla oli keikka Half Moonissa Putneyssä (Lontoo) PolyFest -nimisessä hyväntekeväisyystapahtumassa. Steve otti yhteyttä Davidiin ja Ediin ja kysyi, pääsisivätkö nämä paikalle ja tulisivat soittamaan yhtyeen kanssa Turning Japanesen. Tämä sopi parivaljakolle, ja esiintyminen oli melkoinen menestys. Siitä alkoi pohdinta, laitettaisiinko yhtye uudestaan kasaan. Howard Smith kuitenkin kieltäytyi vedoten nuoriin lapsiinsa, eikä häntä homma tainnut muutenkaan kiinnostaa.
Uudeksi rumpaliksi löytyi jamaikalaissyntyinen Michael Bowes, joka oli ehtinyt soittaa Moondiggerissä ja Swittchissä. Yhtyeeseen otettiin myös toinen kitaristi, joka löytyi kovinkin läheltä. Davidin poika Dan sai pestin kakkoskitaristina. Ensimmäinen keikka uudella kokoonpanolla tehtiin Dublinissa Opium Roomissa 14.10.2016. Paluu kotikulmille Lontooseen tehtiin 4.11.2016 loppuunmyydyllä keikalla Dingwallsissa.
Seurasi satunnaisia keikkoja vuosina 2017 ja 2018. Vuoden 2019 huhtikuussa yhtye teki 30 päivän kiertueen Bruce Foxtonin From the Jam -yhtyeen lämppärinä, kun From the Jam teki kiertueen Setting Sons-albumin 40-vuotisjuhlan kunniaksi. Vuoden 2019 helmikuussa oli aloitettu Vaporsin kolmannen albumin Together äänitykset, ja reilua vuotta myöhemmin 15.5.2020 albumi ilmestyi yhtyeen omalla levymerkillä. Vaikka levy olikin omakustanne, niin yhtye todella satsasi siihen. Tämä näkyy vaikkapa siinä, että levyn tuotti ja miksasi Steve Levine, joka on tuottajana voittanut muun muassa Grammyn. Levyn kappaleet olivat tuttuun tapaan kaikki David Fentonin kynästä. Levyn aloittava nimibiisi summaa miten tähän on tultu: “We’ve been through troubled times, we’ve been through stormy waters.” Tekstistä puuttuu aiempi kyynisyys ja angsti, mutta sävellys on tuttua uptempo powerpoppia, hyvin melodinen ja tarttuva. Samalla linjalla jatketaan, mutta materiaalissa on nyt myös muutamia hiukan rauhallisempia kappaleita. Toki useita hienoja vanhaa kunnioittavia biisejä löytyy, kuten vaikkapa Crazy, jonka kitarariffi tuo kovasti mieleen Steve Jonesin. Levyltä lohkottiin useampikin digisingle, ja näistä Girl from the Factory nousi arvostetun United DJs Heritage Chartin listaykköseksi.
Vuonna 2021 yhtye teki New Clear Days -albumin 40-vuotisjuhlakiertueen ja julkaisi kaksi uutta biisejä digisingleinä. One of My Dreams Came True (2021) ja Novocaine (2022) nousivat molemmat Heritage Chartin top kymppiin. Paluu USA:han tapahtui 20.5.2023 kun yhtye soitti Cruel World Festivalilla Pasadenassa.
2024 yhtyeen matka jatkuu edelleen ja Hiljaiset levyt julkaisee The Vaporsilta vinyylisinglen Crazy / Together.
Discografia
New Clear Days (United Artists Records UAG 30300) 1980
Magnets (Liberty LBG 30324) 1981
Together (Manmade Soul Ltd and The Vapors Own Records VAPLP003) 2020
Prisoners / Sunstroke (United Artists Records BP 321) 1979
Turning Japanese / Here Comes The Judge (Live) (United Artists Records BP 334) 1980
News At Ten // Wasted / Talk Talk (United Artists Records BP 345) 1980
Waiting For The Weekend / Billy (United Artists Records BP 367) 1980
Spiders / Galleries For Guns (Liberty BP 385) 1981
Jimmie Jones / Daylight Titans (Liberty BP 401) 1981
Crazy / Together (Hiljaiset Levyt HIKS-088) 2024
Linkit: