Hiljaiset julkaisut osa 78 – The Nightingales: Circus Delirium (CD; Hiljaiset Levyt HILL-023) 1995

Marko Kantolalla oli selkeä visio, kun tätä levyä lähdettiin tekemään. Hän halusi tuottajaksi Tumppi Niemelän koska Tumppi näki äänityssessiot enemmänkin taiteellisina kuin teknisinä tapahtumina. Tuolla tarkoitan, että Tumppi heittäytyi tilanteeseen; kun Ticon Ticon saunalla oli hyvä kaiku, sitä hyödynnettiin, vaikka pieniä teknisiä ongelmia tuli tai kun Tumppi sanoo Markolle: ”Sä oot nyt mustasukkainen sekopää etkä mikään iskelmälaulaja.”

Levy äänitettiin siis Kemissä Hiljaisille tutuksi tulleessa Ahti Kortaelaisen Tico Tico studiossa. Studio oli tuolloin nyttemmin jo puretun kivitalon yläkerroksessa aivan Kemin rautatieaseman vieressä. Talon alakerrassa oli Jope Ruonansuun (RIP) Washington Bar, räkälä isolla ärrällä. Tumppi hoiti niin äänittämisen kuin tuottamisen. Ahtia bändi näki vain öisin, kun tämä kävi tekemässä hassuja radiomainoksia tyyliin: ”parhaat sämpylät Köppösen leipomosta… nam nam”.

Pirttijärven Jorma opiskeli äänitysten aikaan Oulun konservatoriossa. Opintojen innoittamana hän oli kirjoittanut valmiit torvistemmat useampaan kappaleeseen (Cartoon of a Man, I’m in Love, The Day My Mom Flew over the Sidewalk, Looks Like Love ja Wizard King). Jorman opiskelukaverit (Esa Lappi – klarinetti, Jarmo Portaankorva –trumpetti ja Mika Kaijanen –pasuuna) soittivat lapusta torvet tyyliin ”kerrasta sisään”. Palkkio kavereille oli pizzat. Pöyhtärin Harri asui äänitysten aikaan Kemissä ja tuli tietenkin apupojaksi studiolle: veteli piuhoja, haki olutta kaupasta, lämmitti saunaa ja lauloi taustoja.

Psykedeelisiä yksityiskohtia pursuavan kannen piirsi Tuomo Räisänen, imatralaislähtöinen kuvataiteilija ja harrastelijamuusikko, johon Marko oli tutustunut, kun Tampereen yliopiston tiedotusopin laitos ja Lahden taide- ja muotoiluinstituutti tekivät yhteisprojekteja joskus 1990-luvun alussa. Bookletin valokuvan otti Nina Alfthan ja kaiken painokuntoon laittoi Heikki Viitanen.

Levy sai ilmestyessään erittäin hyvät arviot ja se on kestänyt aikaa erinomaisesti. Tästä esimerkkinä vaikka se, että Tommi Liimatta vuonna 2018 valitsi sen Soundissa 1990-luvun merkittävimmäksi levyksi. Tommi kirjoitti levystä: ”Loistavan rovaniemeläisbändin klassikkoalbumi. Toisistamme tietämättä levytimme samana vuonna kappaleet samannimisestä leidistä: Galesilla oli Laura Bell, Absolla Ei, en ole rouva Bell. Delirium on täynnä käsittämättömän kovia kilkutuksia ja rokkauksia, potkuaksentteja ja balkanintummia sanaleikkejä ja vielä kaiken kruununa Jonathan, jonka kertosäettä pääsin hoilaamaan lavalle asti, kun -06 värväsin Nightingalesin biisintekijä-basisti Marko Kantolan soololevybändiini The Test Pressings.

Suonna Kononen arvosteli Vinylmania-lehteen Guitarmania kokoelma CD:n, jolta löytyy Cartoon of a Man. Hän sanoi kappaleesta jotakuinkin, että ”vaikka Cartoon of a Man edustaakin ehkä enemmän pianomaniaa kuin guitarmaniaa, on se syy siihen, että levyn voisi ottaa mukaan autiolle saarelle.” Kononen tykästyi Jonathaniin niin paljon, että pyysi Kantolalta luvan sanoittaa sen suomeksi. Konosen Korpraali Kukkakaali-yhtye levytti sen nimellä Heikkinen.

Cartoon of a Man päätyi Guitarmanian lisäksi Reindeer Rock ‘95 CD:lle ja antoi nimensä Tug Recordsin julkaisemalle Nightingalesin kokoelmalle, jonka painottuu vahvasti Circus Delirium albumin biiseihin. Laura Bell puolestaan päätyi Tervetuloa Kioskiin Vol. 2 kokoelma-CD:lle.

Annetaanpa lopuksi puheenvuoro Markolle. Tässä lainaus Hannu Jokisen Pop-lehteen tekemästä jutusta: ”Kantola itse pitää Circus Deliriumia Nightingales uusimman lisäksi bändin parhaana ja hänelle henkilökohtaisesti tärkeimpänä levynä –  ”Tumppi Niemelän kanssa tehty Circus Delirium on hienoimpia hetkiä, mitä olen eläessäni kokenut: Tumppi ja mie huuetaan pitkin Ahtin studiota ja Pöyhtäri tuo meille pizzaa. Lopputulos oli loistava.”

Hiljaiset julkaisut osa 60 – The Nightingales: Pop-Gun Juggernaut (CD; Hiljaiset Levyt HILL-014) 1993

Kun Nightingalesilla oli jo kaksi singleä takana (omakustanne ja Poor Jimmy) sekä valmiita biisejä vaikka kuinka paljon, niin todettiin, että ei muuta kuin albumia tekemään lokakuussa 1992. Marko oli tässä vaiheessa jo muuttanut Tamperelle ja koko orkesteri majoittui äänitysten ajaksi Markon suht pieneen kämppään.

Ihan tarkkaan en muista miksi ex-Pojat basisti ja Alivaltiosihteerin keikkamiksaaja Jussi Santalahti otettiin mukaan, tai siis mihinkä rooliin. Äänittäjäksi hänet merkittiin, mutta rooli jäi pieneksi. Viitasen Jani hoiti isoimman osan hommasta. Janihan ei koskaan ole halunnut, että häntä sanotaan tuottajaksi, mutta että kyllä hän mielipiteensä suostuu kertomaan. Tällä kertaa tuolla mielipiteellä ei ollut niin painavaa arvoa kuin tavallisesti. Marko Kantola tiivistää asian näin: ”Taisin tosin ite olla noihin aikoihin helvetin tietoinen omasta taiteellisesta näkemyksestäni, että näin jälkiviisaasti ajatellen olis voinut enemmänkin kuunnella vanhaa ja viisasta (varmaan jo kolmekymppistä) Jania.”

Sessiot oli tosi intensiiviset. Tuollaiset 10-12 tuntia päivässä studiolla. Nuoret miehet siitä sitten jatkoivat vielä kai joka ilta Mexasiin ja Dorikseen kaljoittelemaan. Väliin osui myös Musiikki & Median keikka I-klubilla. Sen verran pitkät illat veivät kuntoa, että Jukka P:ltä ei Who Raped the Nightingalen soolo oikein lähtenyt lentoon aamutuimaan, niinpä sen soitti äänittäjä Jani Viitanen. Marko toteaa tilanteesta: ”Jukan puolustukseksi mainittakoon, että levyn hienoimmat 20 sekuntia on Springtime in this Cityn soolo”. Studiolta löytyi Gretchin puoliakustinen, ja soolo kuulostaa paitsi soitoltaan myös soundiltaan yhä tosi upealta.

Muutama huomautus levy kansivihon krediteistä: Johanna (tuolloiselta sukunimeltään Karjalainen) lauloi jotain taustoja levyllä. Johanna kreditointiin levyyn J. Karjalainen. Jostain syystä se tuntui hauskalta ajatukselta. Ristamäen Jussin sukunimi kirjoitettiin väärin levyyn Ristimäkiksi. Jussi antoi kyllä osittaisen synninpäästön ja kertoi, että näin käy aina.

Kuten Poor Jimmy sinkun kannet tämänkin levyn kansitaiteen tekivät yhdessä Heikki Viitasen ja Marko Kantola leikkaa-liimaa-periaatteella. Bändin logo varastettiin suursuosikiltani Flamin’ Grooviesilta (Supersnazzin kannesta). Yleinen harhaluulo on, että logon vaikutteet olisivat Aku Ankan suunnassa.

Levy oli tarkoitus julkaista ennen Roi Soi -kiertuetta tammikuussa 1993, mutta se myöhästyi. Levyjä saatiin Hesaan kiertueen puolivälissä 27.1. Tavastian keikalle. Marko haki levyjä Oskun Divarista (jonne ne oltiin ohjattu) ennen Tavastian keikkaa ja toimitti rundin jälkeen niitä minulle 39 asteen kuumeessa. Levyn virallinen julkaisupäivä oli 15.2.1993.

Levy menestyi aika kivasti ja varsinkin Yleisradio soitti aika paljon Uncle Bruce biisiä, joka oli levyn päätösraita. Kuinkahan tulivat juuri siihen päätyneeksi? Nightingales kehittyi tässä vaiheessa nopeasti seuraavalle levylle tuli aivan uusia biisejä. Harmillisesti alkupään kappaleista osa jäi kokonaan dokumentoimatta, kuten Tell Her to Come Back Home ja I Don’t Believe.

Hiljaiset julkaisut osa 59 – Jalla Jalla / Greenhouse AC / The Nightingales: Roi Soi – Live (MC; Hiljaiset Levyt HIOR-001) 1993

Tämä onkin helppo kirjoittaa, sillä lähes kaikki tarvittava on kirjattu jo kasetin kansiin. Tässä se mitä lipukkeesta löytyy:

KUINKA KAIKKI TAPAHTUI

Lokakuussa Berlinissä B.I.D. musiikkiseminaarissa Jorma Ristilä ja Joose Berglund (Stupido Twins) sekä Jukka Junttila (Hiljaiset Levyt) saivat kevyen juopottelun jälkeen hienon idean. Julkaistaan Jalla Jallalta ja Greenhouse AC:Ita yhteislive-EP, jolla on vain coverbiisejä. Asiaa ruvettiin aikanaan viemään eteenpäin, jolloin Junttila meni Tampereen Tullikamarille Jussi Santalanden kanssa keskustelemaan mahdollisesta keikkapäivästä, jolloin Jallat ja Grönarit olisivat keikalla joka äänitettäisiin. Jussikin oli noteerannut Rovaniemen erinomaisuuden rock-kaupunkina ja ehdotti Junttilalle, että miksei tämä järjestäisi Roi Soi-nimistä kiertuetta Rovaniemeläisyhtyeille. Koska idea todettiin erinomaiseksi, puhuttiin likilegendaarinen keikkamyyjä Hannu Korhonen Dex-Viihteestä ympäri, myymään Roi Soi-kiertue – ja Hannuhan teki työtä käskettyä. Kiertueelle mukaan tulivat Jalla Jalla (Jouko Hiltunen – kitara, Jukka Kärhä – basso, Harri Pöyhtäri -laulu, Jukka Tarkiainen – kitara, Pete Tuononen – rummut), Greenhouse AC (Jussi Nykänen – laulu, Jari Mikkola – kitara, Hannu Kulusjärvi – basso, Emppu Jänkälä – rummut) ja The Nightingales (Marko Kantola – basso ja laulu, Ari Mäkitulkkila – rummut, Jorma Pirttijärvi – piano, Jukka Pirttijärvi– kitara). Tarkiaisen Jukka teki upean kiertuejulisteen. Kiertueen keikoista päätettiin äänittää Tampereen ja Helsingin esiintymiset. Tampereen keikkaa varten lainattiin Rockadillon Tapio Korjukselta DAT-nauhuri ja Tullikamarin äänimies Piikki Vainionpää miksasi ja äänitti keikan. Keikalla Nightingalesin Kantola vieraili Jalla Jallan kosketinsoittajana muutamassa biisissä, ja lähes koko Jalla ja Grönari orkesterit täydennettynä Junttilalla puolestaan lauloivat taustoja Nightingalesin Glad to be Gayssä – mikä luojan kiitos ei onneksi kuulu juuri ollenkaan. Hesan keikkaa varten Stupidojen ”kolmen markan businessmiehet” varta vasten ostivat oman DATin ja keikan äänitti ja miksasi Hessu Iso-Ahola. Keikalta valokuvia napsi Pentti Hokkanen. Nauhat masteroitiin digitaalisesti aikanaan Finnvoxissa Mika Jussilan ollessa paikoissa, Junttila ja Rainer Valliuksen (Hiljaiset Levyt) ihmettelivät toimitusta ja höpisivät hassuja. Kasetin kannen suunnitteli ja toteutti Jari Myllykoski (Booga’s Treehouse Club).”

Sen verran tarinaa, voi laajentaa, että kun yhteis-EP:stä oli päästy eteenpäin, niin kasetti-idea syntyi aika automaattisesti. Vinyylit oli ajettu jo oikeastaan alas, CD:t vielä todella kalliita tehdä, joten ajatus siksi pelkästä halavasta kasettisarjasta. Ideaa vahvisti New Yorkilaisen ROIR-merkin upea kasettijulkaisusarja, jossa oli huimia live- ja demojulkaisuja sellaisilta bändeiltä kuin Dictators, Suicide, New York Dolls, Germs, Bad Brains, muutamia mainitakseni. Tuli ajatus, että jos Suomessa saisi hyviä live- ja demonauhoituksia niin niitähän voisi julkaista samalaisena sarjana. ROIRiin päin kumarrettiin myös koodinimeä mietittäessä HIOR ei nyt ole ihan ROIR, mutta lähelle. HI on kaikkien Hiljaisten julkaisujen alkuosa ja tuo OR otettiin viittamaan ROIRin.

Kiertue oli varsin kovaa meininkiä Jari Mikkola tiivisti se muistelut lyhyesti: ”Oli kyllä hurja, huh huh… Kaikki parhaat kaverit kiertueella yhdessä… todellakin ikimuistoinen tammikuu 1993.” Kiertuepäivät olivat: 8.1. Rovaniemi (Tivoli), 13.1. Mikkeli (vanha Huopatehdas), 14.1. Lahti (Club 16), 15.1. Turku (Seminaari), 16.1. Tampere (Tullikamari), 22.1. Oulu (Rauhala), 23.1. Pello (Urheilutalo), 27.1. Helsinki (Tavastia), 28.1. Hämeenlinna (Kino Cafe), 29.1. Kyyjärvi (Nuorisotalo) ja 30.1. Jyväskylä (Lutakko). Kasettikansissa on vielä mainittu 31.1. Moulinsart (Linna) – en muista kenen älynväläys oli liittää tämä Tintti-viittaus keikkapaikkoihin. Lutakko varmistui niin myöhään, ettei se ehtinyt mukaan kiertuejulisteeseen.

Hiljaiset julkaisut osa 49 – The Nightingales: Poor Jimmy’s Birthday Party / Johnnie Ragtime & The Swingin’ Band (7”; Hiljaiset Levyt HIKS-032) 1992

Nightingales oli Hiljaisten kolmas Rovaniemeläinen bändi. Miten niin kolmas, eihän teillä ollut kuin Jalla Jalla ennen Nightingalesia, kuulen useammankin kysyvän. Joten kerrottaan tässä pikku pala historiaa: Greenhouse AC oli Hiljaisilla levyillä noin viikon. Tykkäsin kovasti bändin omakustanne singlestä ja seuraavasta demosta ja lupasin julkaista yhtyeen sinkun. Stupido Twinsin Ristilä oli alun perin Rovaniemeltä, piti bändistä ja oli Jooselle todella surkeana valittanut, että miksi Hiljaiset ottaa kaikki Rovaniemeläiset bändi, kyllä meillä pitäisi olla kotikylän yhtye. Joose, jonka kanssa olin erinomaisissa väleissä, soitti minulle ja kertoi Ristilän tuskasta ja halusta saada Geenhouse Stupidoille. Sanoin Jooselle, että jos lupaatte julkaista bändiltä pitkäsoiton, niin homma on mulle OK. Joose lupasi ja näin Greenhouse siirtyi Stupidoille.

Takaisin Nightingalesin: Yhyte oli ehtinyt julkaista yhden omakustanne sinkun ja äänittää neljän biisin nauhan Rovaniemen Länsikankaalla Studioala-nimisellä pajalla. Äänittäjänä toimi Pauli Ruuskanen, rovaniemeläinen pitkän linjan musiikkimies (soittanut pitkään mm. Souvareissa). Vanhan liiton iskelmämusiikissahan basson pitää kuulua, ja Pauli taisi noihin aikoihin soittaa itsekin lähinnä bassoa. Eipä siis ihme, että Poor Jimmyn miksauksessa basso on vähintäänkin tarpeeksi lujalla. Äänitykset tehtiin joulun välipäivinä.

Kantolan Marko otti yhteyttä ja halusi tuoda minulle henkilökohtaisesti tuon nauhan. En pitänyt tuolloin (enkä nytkään) demontuojista, sillä useimmat haluavat, että nauha pitäisi kuunnella siinä ja silloin, sekä saman tien päättää mitä tehdään, ja kun vastaus on ei niin alkaa jankkaaminen miten niin ei. Hiltusen Jouko oli ehtinyt antaa sen verran puoltoääniä, että suostuin Markon sinnikkääseen vaatimukseen. Päästöstä ei kuitenkaan tehty heti, vaan noin viikon päästä soittelin ja kerroin, että eiköhän tästä nauhasta single voida julkaista kunhan Poor Jimmy on A-puoli. Markon suosikki oli Johnnie What You’re Gonna Do, mutta Marko suostui valintaani. Johnnie äänitettiin aikanaan uusiksi Popgun Juggernautille.

Pop-lehden jutussa Kantola muistelee toimittaneensa nauhan vain kahdelle taholle: ”Ainoat henkilöt, huom kyse on henkilöistä eikä yhtiöistä, jolle lähetimme tämän nerouden osoituksen olivat Jukka ja Kimmo. Emme edes halunneet tarjota hyvää musiikkia jo silloin väsähtäneille Pokolle tai Johannalle, monikansallisista puhumattakaan.” Markon kanssa sitten hoidettiinkin suurin osa asioista naamatusten ja yllättävän usein jalkapallokatsomossa. Onpa Down By The Kemijoen päiväkonserttejakin jätetty väliin, kun on menty katsomaan RoPSin – tai Palloseuran, kuten Marko joukkuetta kutsuu – peliä. Nightingalesin hajottua on Markon kanssa edelleen jatkuvasti jalkapallopeleissä; viimeksi ihan äsken kun Palloseura kävi häviämässä Ilvekselle Ratinassa.

Singlen kannet teki Heikki Viitanen, joka oli bändin kavereita. Heikille annettiin ohjeeksi, että kansi voisi olla sarjakuvamainen ja ihan hauskan kannen Heikki tekikin. Marko muistelee kannen teosta, että se oli noihin aikoihin vielä ihan leikkaa-liimaa-meininkiä, ja esimerkiksi hiirulaisen ja kirahvin takit leikattiin rasteritarroista. Sitten tekstit tulostettiin mustalle pohjalle ja liimailtiin niitä lappusia Heikin kanssa mustalle pahville. Matriisikaiverrukset olivat tällä kertaa ”Banjoa, nahkasaappaita ja lehmänpaskaa” (A-puoli) ja ”Anteeksi onko tämä Nashville vai Tampere”.

Yksi Hiljaisten Levyjen kirjoittamattomista säännöistä on, että bändin pitää olla hyvä livenä, jotta se pääsee levymerkille. Nightingalesin kohdalla sääntöä venytettiin sen verran, että single julkaistiin, mutta jatko oli kiinni live-esiintymisestä. Single ilmestyi 12.5.1992 ja sain puhuttua bändin Casino Steel & Cry Babiesin (!!!) lämppäriksi Tulliklubille 10.6.1992. Keikka meni erinomaisesti ja pitkäsoiton tekeminen hetken päästä oli selviö.

Poor Jimmy’s Birthday Party päätyi Guitars that Go Buzz kokoelmalle, sekä Pokon julkaisemalle neljän CD:n boxille Sivulliset – Valikoima Suomalaista Vaihtoehtorockia Vuosilta 1985-2000 .